KIRJAHYLLYN AARTEET

Olin taas kerran tutkimusmatkalla kirjahyllyssäni ja huomasin avaamattoman pienen runoniteen Lasse Heikkilä (1925-1961) Sinä.Julkaistu kymmenen vuotta ennen runoilijan kuolemaa.Ovatko vanhempani katsoneet Heikkilän olevan niin "tuntemattoman",että ei ole kannattanut edes sivuja avata? Muinoinhan kustantaja jätti sivuja yhteen,jotka sitten paperiveitsellä lukija avaa.Avasin osan ja huomasin runon

On helppoa

"On helppoa latoa sanoja kuin halkoja
taidokkaisiin pinoihin -
vaikeata on oppia elämään
ja vielä vaikeampaa on oppia kertomaan
löydetystä elämästä.
Helppoa on vaeltaa ja puhua ruusun kauneudesta
ja ylistää rakastavia silmiä -
vaikeata on saada suunta,liittää siihen ruusuja..."


Viljo Kajavankin pikkuniteitä on hyllyssä,mutta ne ovat avatut.Äitini olikin Kajavan runojen ihailija ja eräässä kirjassa on äidilleni omistuskirjoitus "Pitkään kestävällä ystävyydellä toivoo Viljo Kajava".Isäni kuolemasta on jo pitkälti vuosia,silti en vieläkään tiedä,mitä kaikkea minulle jääneet kirjahyllyt sisältävät.Vanhemmillani oli paljon kirjoja.Osa niistä myyty,annettu pois ja iso osa varastossa olleita varastettu.Vakuutus korvasi,mutta rahallinen arvo ei koskaan vastaa tunnearvoa.Nykyisin ostan hyvin harvoin kirjoja ja jos,niin joitakin runoteoksia ja Helsinkiä ja/tai sen historiaa käsitteleviä.Näiden Helsinki-kirjojen ostaminen on kunnianosoitus isälleni,sillä hän aloitti niiden keräämisen.Minne ne jälkeeni joutuvat,sitä en halua edes ajatella.Tuuraajat ovat kiinnostuneita Helsingin historiasta ja olenkin antanut luvan penkoa hyllyjä ja lukea meillä ollessaan.Palattuani kotiin,kertovat ihastuneena kaupungista asioita,joita eivät ole aikaisemmin tienneet.Hämmästelevät katsellessaan kuvateoksia vanhoista Helsingin taloista,miten  monen modernin talon paikalla on vielä muutama vuosikymmen sitten sijainnut kaunis arvorakennus,joka joutunut  ajattelemattoman purkamisen uhriksi.

Ulkona emme yhtäkaikki eilen suunnitelmasta huolimatta olleetkaan.Ehkä tänään onni suosii.Lohduttaudun kuitenkin sillä,että useimmin olemme päivittäin tavalla tai toisella ulkoilemassa kuin emme ole. Tätä vakuutan itselleni,kun laiskamato luikertelee esille.Mutta sitten kun alkaa ajatella,miltä tuntuisi itsestä olla kokonaan riippuvainen toisesta henkilöstä ja olla hänen tekemistensä ja viitsimistensä varassa vuodesta toiseen,panee se vauhtia toimiin.Tee toiselle niin kuin toivoisit itsellesi tehtävän.

MAGNEETTEJA JA TUKKIPOIKIA

Kolme tuntia eilen vapaalla.Tuntui mukavalta pitkästä aikaa jättää puoliso kahden tuuraajan huolehdittavaksi,hypätä ratikkaan ja ajaa kaupungille.Käväisin Stockmannin First Loungessa nauttimassa tupla-annoksen espressoa.Luin Iltasanoman,johon lehteen en ole vuosiin koskenut.Näytti olevan paljon asiaa Hillary Clintonin visiitistä Suomessa.Ostin Akateemisesta taidemagneetteja jääkaapin oveen.Schjerfbeckin Toipilaan ja Gallen -Kallelan Kullervon sotaanlähdön ja Poika ja varis-magneetin.Herkusta  mansikoita ja sitten kotiin.Sovin tuuraajan kanssa vielä kahdesta käynnistä ennen vakituisen aloittamista lomalta palattuaan.Toinen eilisistä tuuraajista oli aloitteleva ammatissa ja ehkä hiukan pettynyt meillä oloon,kun ei tarvinnut mitään tehdä hoidettavan kanssa.Puoliso yleensä hissukseen kuuntelee äänikirjaa makuuhuoneessa.Toisaalta onhan se hyvä toimia sellaisessakin kodissa,jossa pääsee vähällä.Muualla sitten työteliäämpää,hoidettavan ulkoiluttamista,ääneen lukua ja muuta viihdyttämistä.

Illalla satoi.Ei kastelua taaskaan.Kävin kyllä kukkapenkkejäni siistimässä ennen sadetta.Istuin tovin parvekkeella.Televisiosta ei tullut juurikaan mitään minua kiinnostavaa,paitsi 10 kirjaa vallasta-ohjelma,jota en sitten loppujenkaan lopuksi katsonut.Väsytti ja kömmin vuoteeseen.Edes yleisurheilun EM-kisat eivät suuremmin innosta.Mutta päivällä Tukkijoella pani minut organisoimaan päiväjärjestyksemme niin,että söimme lounaan ennen elokuvaa.Olen aina tästä Teuvo Pakkalan luomasta näytelmästä pitänyt niin puhenäyttämöllä kuin leffaversioistakin ja eritoten tästä 1951 valmistuneesta.En voi sille mitään,että Tauno Palo saa yhä sydämeni kiivaaseen sykkeeseen.Onneksi minulla on ollut onni ja ilo katsomon puolelta nauttia hänestä ja hänen töistään Kansallisteatterin lavalla.Tukkijoella-tarina on niin perin suomalainen,reipashenkinen tarina rakkaudesta ja miehisistä miehistä kosken pauhun keskellä kuin myös vääryydestä ja oveluudesta.Mutta loppu hyvin,kaikki hyvin.Rakastavaiset parit saavat toisensa,paha saa palkkansa ja koski pauhaa kuten se on aina pauhannut.

Tänään meillä ulkoilua.Ei sen pitemmälle kuin Katajanokan rantamaisemiin.Ensi viikolla sitten tahti toinen.Puoliso parturiinkin.Hepin kanssa sovittava päivä,koska meille tulee ja siihen sitten varauduttava.Ollaankin jo heinäkuussa.Mutta nyt puolisoa herättelemään ja kahvi tippumaan.

DIE CZÁRDASFÜRSTIN, UNOHDETTUKO

Panin Jakobin uuniin ja se on jo syötykin.Voisi olla hyvin sen broileriparan etunimi,joka on pääraaka-aineena Lentävässä Jakobissa.Ruotsiksikin se on Flygande Jakob ja naapurimaasta tullut resepti joskus 1960-luvulla.Olohuoneessa soi  Bachin musiikki,joka on tykästymiseni kategoriassa nyt ennen Mozartia.Menin taas levykauppaan ja Bachin lisäksi toin Beethovenia,Rimsky-Korsakovia ja Bizetiä.Kun kysyin Emmerich Kálmánia (1882-1953) ,katsoi myyjä minua pitkään ja kertoi,ettei ole koskaan kuullutkaan Kálmánista.Tutki tietokonetta ja sekään ei tiennyt mitään tästä unkarilaisesta säveltäjästä,jonka Mustalaisruhtinatar-operetin, sekä muiden hänen operettiensa, sävelet kaikuvat yhä eri puhenäyttämöiden ja oopperoiden lavoilla ympäri maailman.Olin pettynyt ja sitä mieltä vahvasti,että tietokone tiesi huutia. Die Czárdásfürstin sävellettiin  vuonna 1915.Maksoin cd:t ja tartuin pyörätuolin kahvoihin ja lähdin lykkimään puolisoa murtuneena naisena pois ihan itsekseni hyräillen  Mustalaisruhtinattaresta "ollaan niin kuin pääskyset,pesä laitetaan..."

Eilen soitti yllättäen tuuraajantuuraajantuuraaja ja lupasi tulla meille huomenna kolmeksi tunniksi.Mukaan tulee opastettava tuuraaja.Näistä ei sitten kumpikaan ala hommiin meillä,vaan ilmeisen selvästi elokuussa Marja.joka oli aikaisemminkin.Tämmöisiä opissa olevia tuuraajanalkuja on meillä ollut ennenkin oikean tuuraajan kanssa.Näkevät mitä työ on.Noh,meillä se ehkä on erilaista kuin muilla.Tämä siksi,että puoliso on makuuhuoneessa omassa sängyssään, ehkä kuunnellen äänikirjaa, koko tuuraamisajan.Hänelle ei tarvitse antaa syötävää,eikä lukea sanomalehtiä ääneen tai pitää tietokilpailuja.Tuuraaja yleensä istuu olohuoneessa -tosin aistit valppaana kuullakseen makuuhuoneesta poikkeavan äänen- lukien jotain kirjaa,katsellen televisiota tms. Eräs tuuraaja vuosia sitten nukkui sohvalla syvässä unessa torkkupeiton alla ja sain häntä herätellä  kotiin palattuani.Mitä jos puoliso olisikin tarvinnut apua? Hän piti meillä olosta kovasti ja kehui esimiehelleen,mitenkä meillä on mukavaa olla tuuraajana.

Tänään pitäisi imuroida ja hiukan pyyhkiskellä pölyjä pinnoilta.Että täyttäisin emännän velvollisuudet omaishoitajuuden lisäksi,kun tuuraajat huomenna saapuvat.En minä aina tuuraajaa varten imuroi.Onhan sitä muutenkin joskus tehtävä.Fanaatikko en ole kuitenkaan.En myöskään sano tupsahtavalle vieraalle "voi,voi,täällä on niin sekaista". No,ei meille enää nykyisin juurikaan kukaan "tupsahda".Hepi-ystävä soitti tänään ja hän tulee ensi viikolla.Ihan kutsuttuna.Syömme yhdessä kaikki kolme ja sitten Hepi ja minä vetäydymme olohuoneeseen tyttöjen kesken.Tiedossa kiva päivä.

SADE

Tällä viikolla päättyy kesäkuu.Kun heräämme  sunnuntaina,olemme heinien kuussa.Tänään ei vaikuta sateiselta, vaikka meteorologi puhuukin epävakaisesta säästä.Esteri ilmeisesti ainakin toistaiseksi ajelehtinut muualle pissimään.Sehän se on Esterin tehtävä. Varsinaisesti "esterit" ovat orgaanisia yhdisteitä.Happoja.Mutta se taas on toinen juttu.Minua askarruttaa tämä ikuisuuskysymys,mistä on saanut alkunsa "sataa kuin Esterin perseestä"? Eikä siihen vastausta ole.Pelkkiä arvailuja.Että joskus jonain vuonna muinoin 16.5. Esterin päivänä olisi satanut kuin aisaa ja joku sanaseppo olisi sanonnan keksinyt.Joku taas väittää,että  Esteri olisi sateen jumalatar.No ei kai sentään. Eostre taas oli kevään jumalatar ja siitä syntynyt sana "easter".Mutta ei silläkään ole mitään tekemistä meidän Esterimme kanssa.Minä olen tuntenut kerran erään Esterin,mutta sekin on aivan toinen tarina, joskaan ei kovin mielenkiintoinen.Eikä hänelläkään ollut  tämän sade-Esterin kanssa mitään yhteistä.Sitten on vielä yksi Esteri-niminen juutalaistyttö,joka asui Susassa,josta tuli sikäläisen kuninkaan puoliso.Hänet muistetaan siitä,että onnistui saamaan juutalaiset tappamaan persialaisia kostoksi,kun ensin oli aiottu surmata juutalaisia.Alettiin viettää purim-juhlaa tämän tapahtuman  muistoksi.Koko juttuhan on luettavissa Raamatussa.Noh,ei tälläkään Esterillä kaikkine tapahtumineen ole mitään tekemistä meidän sade-Esterimme kanssa. Siis vastausta suomalaisen Esterin ja sateen  välisestä yhteydestä ei saada.Ei tässä nyt eikä myöhemminkään.Mutta sanonta,mistä sade tulee, on tullut jäädäkseen.

Semmoinen aisasateeksi kutsuttu sade on aika hieno luonnonnäytelmä.Suomessa olen harvoin kokenut,mutta maailmalla liikkuessani enemmänkin.Se on sadetta,jonka läpi ei näe.Se on kohtisuoraa vedentuloa ilman rakoja ja siinä kastuu sekunneissa läpikotaisin. Jos on autolla liikkeellä,on pysähdyttävä.Jos jalkaisin,kaikki on myöhäistä.Silloin antaa tulla vaan.Se alkaa yhtäkkiä,mutta paikkakuntalaiset tietävät jokseenkin tarkan kelloajan sadekautena.Eikä tarvitse mennä eteläiselle pallonpuoliskolle asti.

Minulle kellonaika kerrottiin kerran Marbellassa,mutta suomalainenhan ei usko ennen kuin näkee.Vähätellen tietoa lähdin ostoksille  ja kevyin varustein.Sateensuojasta ei tietoakaan.Miten sitä nyt voi minuutilleen ennustaa mukamas? Taivashan oli sininen ja pilvetön,aurinko paistoi ja ilma kuin linnunmaitoa.Astuin taksista ulos vanhankaupungin nurkilla ja ykskaks vettä tuli kuin... Syöksyin ensimmäisen myymälän ovesta sisälle.Ihmiset täyttivät jokikisen kolon,jossa olisi edes jonkunlaista suojaa.Katu täyttyi vedestä.Se oli kuin virtaava joki.Ne ihmiset,jotka olivat jo kastuneet,kahlasivat vedessä  märät vaatteet liimautuneina ihoon.Mitäs sillä enää on väliä,ajatellen.Sade loppui yhtäkkiä kuten oli alkanutkin.Aurinko paistoi.Katu näytti taas kadulta.Ihmiset pompahtivat koloistaan esille jatkamaan siitä,mihin jäätiin.Minäkin.Hotelliin palattuani kysyi vastaan tuleva  hotellinjohtaja José Moreno Navarro hiukan ilkikurisesti hymyillen mielipidettäni sateesta ja kellonajasta.Vastasin uskovani seuraavalla kerralla,vaikka hän väittäisi mustaa valkoiseksi.

SUNNUNTAIAAMU JUHANNUKSEN JÄLKEEN

"On kesän kirkas huomen ja suvisunnuntai,ei liiku lehti tuomen,on lintunenkin vait´.Vienosti kukkii pellot ja vaarat vihannoi ja hartaat aamukellot vain rauhaa,rauhaa soi. Kuin pyhäin juhlasaatto käy soinnut yli maan.Tää on kuin päivän aatto,sen suuren,autuaan.Se luopi tyynen mielen ja rauhan hiljaisen.Saa sanattomaks´ kielen ja silmään kyyneleen."

(Säveltänyt Hj.Backman.Sanat Simo Korpela)


No tämän aamun kirkkauden kanssa on hiukan niin ja näin.Tuppaa olemaan sateen tuntua..Eilen juhannuspäivänä ei ollut tuntua,vaan Esteri pysytteli paikalla ja antoi tulla.Urheasti otti kukkamaani vastaan tuntien sateen ja minä iloitsin,ei tarvinnut mennä kastelemaan.Istuin partsilla ja nautin ropinasta ja pisaroiden leikittelystä ikkunalaseissa ennen kuin valuivat ruutua pitkin alemmaksi.Juuri ennen sadetta ehdimme ulkoilla.Omalla pihalla vain.Västäräkki uskaltautui hämmästyttävän lähelle.Jostain kuului räkättirastaan ääni.Muuten lintumaailma hiljennyt pesäpuuhiin muutamaa lokkia paitsi,jotka kaartelivat yläpuolella.Pilvet enteilivät sadetta,alkoi tuulla,ilma viileni.Me pakenimme sisälle.

Illalla yritin katsella usalaista elokuvaa "Usva".Sumusta luikersi valintamyymälään paksuja lonkeroita,jotka haukkailivat sisällä olevista kauhun lamauttamista ihmisistä paloja ja vetivät muutaman salaperäisen sumun uumeniin hiukan auki jääneestä kaupan ovesta.Kuului vain kirkaisu ja se tuli  viimeisiä vetelevästä ihmispolosta, jota lonkerot juuri paloittelivat ateriakseen.Marketin ihmiset arvailivat olioita kaukaa  avaruudesta tulleiksi tai sitten Jumalan kostoksi ihmiskunnan pahuuksista.Lopetin katselemisen siihen,kun lonkerot saivat lisäavustusta melkein ison koiran kokoisista hyönteisistä,jotka myös pitivät ihmislihasta.Ne olivat vahvoja kuin hirrennostelijamiehet ja niiden hyönteiskatse oli verenhimoinen.

Mitähän varten useimmiten nämä avaruudenoliot kuvataan pahoiksi? Eikö joskus voisi Maassa vierailla hyväaikeisia keijukaisten näköisiä ufomatkaajia,jotka pyyteettömästi olisivat lisäämässä turismia ja ihastelisivat saavutuksiamme infrastruktuurin alalla ja vaikka haltioituisivat vedestä,joka peittää suurimman osan Maasta? Melkein aina elokuvan ja tieteiskirjojen luojat kuvaavat vieraat tunteettomiksi paholaisiksi,joiden ainoa päämäärä on vallata Telluksemme omaksi hyödykseen.Eilisillan lonkeroiden alkuperää en siis saanut tietää,kun menin kuuntelemaan puolison äänikirjaa suomalaisten kahvinjuonnista.Me juomme sitä paljon.Eikä kahvin alkuperää tarvitse arvailla.Se on arabialainen lahja Euroopalle.

TORITUNNELMISSA

Pidin sanani ja eilen ei kun torille.Olipa ihmisiä! En kai kuunaan ole sitä joitakin vappuja paitsi niin täpösen täynnä nähnyt.Ja luultavasti omien lisäksi kaikista maailman maista väkeä.Kerjäläisiäkin niin että hyvä jos ei kompastunut heihin.Sitten oli semmoisiakin,jotka eivät kuuluneet tähän romanijoukkoon,vaan olivat muuten vaan kerjuulla tyhjä käsi ojossa.Eräs nuori nainen sanoi minulle "give me one euro,pliiiis". Sitten oli yhden miehen soittokuntia.Heidät jollain lailla hyväksyn,sillä hehän tekevät jotain lanttiensa eteen.Instrumentin kantolaatikko kertoi muidenkin tämän oivaltaneen,koska pohjalla kiilsi kolikoita.Ruokakojut olivat japanilaisten suosiossa.Paistetut pikkumuikut siirtyivät aasialaisiin suihin.Lokit apajilla,sillä muualla torin yläpuolella olevat verkot eivät yltäneet näihin koijiin asti,vaan saalistaminen oli vapaata.Aurinko paistoi kuumasti.Riisuin puolisolta pikkutakin.Myöhemmin hän ruiski housuilleen appelsiinimehua,jonka olin antanut nestehukan torjumiseksi.Ruiski juuri niille kohdin,joissa läikät antavat väärän kuvan asiasta.Pesulaan.

Otin IHA-Linesin brosyyrin kuten viime kesänäkin.Olimme lounasajelulla saaristossa ja niin teemme tänäkin vuonna.Sama reittikin,sillä se kestää vain puolitoista tuntia ja kiertää itäisen saariston.Viime vuonna söimme Finlandia Menun mukaisen kolmen aterian lounaan.Nyt ajattelin siirtyä laivakeittiön suosittelemaan "Klassisen menun" ruokiin. Otamme Helsinki-kalalautasen alkuruuaksi. Pysyttelemme pääruuassakin kalassa ja seuraavaksi pariloitua lohta hummerikastikkeessa kera tilliperunoiden..Jälkiruuaksi sopii vaniljakastikkeella höystetty omenapiiras.Vaihtoehtoja menussa on,mutta meille nämä. Puoliso juo vettä ja minä taatusti viiniä. Jee,jee,eikös kaikki kuulostakin hyvältä? Välillä annamme silmiemme ja mielemme nauttia kauniista maisemista ."Sinisellä reitillä" ensin ohi Kaivopuiston kohti Suomenlinnan valleja .Vallisaaren ja Santahaminan välistä Villingin vesille ja Hevossalmeen,jossa kääntösilta. Tämän jälkeen Katajanokan sivuitse takaisin  Kauppatorin kaijaan,josta lähdimmekin.Saas nähdä,näemmekö jossain kallioluodolla vaikka merenneidon lepuuttamassa pyrstöään.

Olimme me ostoksilla torin antien lisäksi Vanhassa kauppahallissakin.Kaksi napoleoninleivosta jussin kunniaksi,kun éclaire-leivokset eivät vieläkään kuulu hallin pullapuotien valikoimiin.Torilta olin ostanut kuhafileitä ja kolme kimppua kukkia sekä upean valkoisen gladioluksen erilaisten marjojen lisäksi.Sohvapöydälle Horstin suunnittelemaan  maljakkoon panin hajuherneet.Siinä ne muistuttavat niin hänestä kuin äidistänikin,jonka mielikukkia juuri hajuherneet olivat.Jos ei meillä muuta juhannusta ole,niin on ainakin runsaasti kukkia.

Tänään on sitten juhannusaatto.Pirttiä ei ole pesty puhtoiseksi eikä pihamaan lakaisu kuulu minulle.Ei ole juhannussalkoa,ei koivunoksiakaan.Hiljaista on,ylen hiljaista.Mutta naapurusto ei kokonaisuudessaan ole kesälaitumille tai edes mittumaarin viettoon lähtenyt.Hissi kulkee silloin tällöin ja roskiksen ovi kolahtaa.Ulos aiomme jossain välissä.Kipeän isovarpaani kolhaisin taas eilen pyörätuolin pyörään niin että kipunat silmissä vilisivät.Ei kun eteen päin,sanoi mummo lumessa!

KAIKKIHAN TAAS KUIN OLLA PITÄÄ

Tungin eilen tuppopäällysteisen isovarpaani kenkään,pakkasin puolison pyörätuoliin ja niin me lähdimme kaupungille.Taas apteekkia ja ruokaa.Ihmisiä pyöri tavaratalon täydeltä,kuului ulkomaitten kieliä ja näkyikin väkeä muista maista.On tämä niin kansainvälistä että.Kerjäläisiä pitkin Espaa.Enemmän kuin koskaan ennen,sanovat.Vallan 500 Helsingissä.Kyllä riittää moneen talon nurkkaan.Eilisiltana oli jälleen kova keskustelu televisiossa kerjäämisestä Suomessa ja sen lieveilmiöistä.Siinähän keskusteltiin.Mitä sitten?

Nukuin uudessa yöpaidassa.Ei mikään mummupaita,kuten ei se toinenkaan,jonka eilen ostin.Laskin että entten,tentten teelikamentten...kumman panen.Näinkin pienestä on kiinni hyvä mieli.Venyttelin tyytyväisenä herättyäni ja panin kahvin tippumaan.Puoliso nousi nätisti ja ärhentelemättä kun kutsuin aamiaiselle. Eikä rollaattorikaan kolissut ovenpielissä kuten tavallisesti.Paahdoin leivät,annoin lääkkeet ja kerroin,että huomenna mennään torille.Ei pannut vastaan,vaikka pyörätuoli hyppelehtiikin torin nupukivillä.Ei yleensäkään pane vastaan,vaan on aina valmis mukaan.Kuten se entinenkin lukkari sotaan.Joko menemme molemmat tai ei kumpikaan.Näin se on.Muistin,että tällä viikolla jo on juhannus.Torilta kukkia ja marjoja,hallissakin käymme.Suuremmin mittumaaria ei vietetä.Päivä siinä missä muutkin.Mökillä poltettiin kokko,jos oli lupa.Pykättiin se rantakalliolle.Yleensä oli vieraita,koivunoksat rapun pielessä.Katseltiin kuunsiltaa yöllä,rupateltiin ja naurettiin.

Talo hiljentynyt jo.Lomat alkaneet.Pihalla kulkijat harvemmassa.Eilinen sade laannut,jätti tuulen jälkeensä ja auringon paisteen.Luvattu mukavaa juhannussäätä.Syreenit ja koristeomenapuut heittäneet  kukkansa.Kevään hento vihreä vaihtunut tummaksi.Koivujen lehdet jo saunavihtakunnossa.Aletaan lähestyä keskikesää.Lokit nujakoivat lennossa,jos joku vieras suhahtaa liian läheltä pesää.Lintumaailmassa äänetöntä.Nyt satsataan hautomiseen ja sitten poikasten hoitoon.Ei siinä ehditä sosiaalista elämää hoitaa.Kiirettä pitää,että saadaan kaikki kuntoon ja syksyn muuttomatkalle.

Kun on näin juhannusviikko,niin panen tähän loppuun Eino Leinon Juhannus-runosta osan:

"Minä avaan syömeni selälleen
ja annan päivän paistaa,
minä tahdon kylpeä joka veen
ja joka marjan maistaa.

Minun mielessäni on juhannus,
ja juhla ja mittumaari..."

PUKUMIESTEN KONNANKOUKKUJA

Minä se jaksan jauhaa Helsingin kerjäläisasiasta.Mutta kun pistää vihaksi.Pistää siksi,että me suomalaiset olemme niin sinisilmäistä kansaa,että olen melkein pakahtua nauruun kesken vihani.Osa poliitikoista,poliisi ja moni muukin on sitä mieltä,että älkää hyvät ihmiset antako kerjäläisen mukiin rahaa.Mutta me annamme silti.Vaikka tiedämme,minne lanttimme oikeasti kulkeutuvat.Eivät tokikaan jää kerjäläismuorin taskuun tai mene hänen lapsensa koulutukseen omassa kotimaassaan.Tai muuhun kerjäläisen omaan tarpeeseen.

Hufvudstadsbladet-lehti kertoo romanien päiväkeskuksen pihalla nähdyn pukumiehiä hienoissa autoissaan ottamassa vastaan rahapusseja kerjäläisvaimoilta.Viitteitä ihmiskaupasta,sanoo vähemmistövaltuutettu Eva Bíaudetkin,eikä anna ropoakaan kerjäläisen mukiin ikinä.Hän auttaa muilla tavoin virallisia teitä pitkin.Päiväkeskuksen vastaava selittelee,että kulttuurierot saattavat antaa aivan väärän kuvan ihmisten käyttäytymisestä.Hän vakuuttaa vakavana pukumiesten olevan kerjäläisnaisten aviomiehiä,jotka tulevat pesemään vaatteitaan keskukseen.Vaatteita lajitellessa on kuulemma löytynyt ainakin yksi rahapussi.Pukumiehet ovat tulleet Suomeen,koska lääkäri oli suositellut Suomen ilmastoa.Herrijee,uskooko tällaista soopaa kukaan???

Luin jostain suurella mielihyvällä tässä aiemmin,että kerjäläisten tienistit Suomessa olisivat pienentyneet.Ehkä meistä osa on jo saanut tarpeekseen vuosia nurkissamme kykkineistä ihmisistä.Ehkä lukemamme tiedot ihmiskaupasta ovat meistä osan lopultakin herättäneet huomaamaan,että joku muu instanssi vie mukirahat homman hoitavalta kerjäläisressukalta."Pukumiehet" tietävät tarkkaan missä tässä kaupungissa raha liikkuu.Kun kävin Senaatintorin maakuntapäivillä,oli torin liepeillä kerjäläisvaimoja  mukityössä.Näin senkin,mitenkä raha kirstuun kilahteli ohikulkijoilta. Muulloinhan torin kulmissa ei kerjätä.Työ tehdään siellä,missä kansaa liikkuu ostoksillaan Helsingin keskustassa ja suurten kauppakeskusten liepeillä.Katajanokalla ei ole kerjätty,mutta Skattalta poliisi löysi rekvisiittavaraston,jossa säilytettiin kainalosauvoja sun muita sääliä herättäviä kamppeita,jotka haettiin töihin lähtiessä.Varaston löydyttyä,ei näitä apuvälineitä enää ilmeisesti käytetä.Meni usko "vammaisiin".

Ihmettelen yhä ja tule aina ihmettelemään niin kauan kuin yksikin kerjäläinen heiluttelee pahvimukiaan ohikulkiessani,miksi meillä ei laadita lakia,joka tykkänään kieltäisi kerjäämisen. Mikä kumma siinä on niin vaikeaa?

PIENI JEREMIADI

Straussin huolettomat sävelet taustamusiikkina tätä naputtelen isovarpaani yhä vihoitellessa.Vaiva paneekin ajattelemaan,miten pienikin juttu saa päivärytmit sekaisin ja ihmisen laiskaksi askareitaan tekemään.On vain hillitön halu lepuuttaa itseään vaakasuorassa asennossa ja toivoa,että jostain tupsahtaisi ylimääräistä apua tämäkin päivä läpi viemään.

Sitä olen miettinyt,miten sairaus ylipäätään ihmistä muuttaa.Varsinkin jos se on aivoperäistä laatua,kuten puolisolla on.Ulkoinen olemus ei niinkään ole muuttunut.Henkinen puoli kyllä.Asioiden hahmottamisvaikeuksia.Eroa ei ole oikealla ja väärällä,hyvällä ja pahalla.Arviointikyky kadonnut.Sanat,jotka muinoin tiesi loukkaaviksi,kumpuavat nyt esille.Raivoisat vihanpuuskat saavat joskus vallan,kun aivoissa on rakentunut jokin tyhjänpäiväinen syy niiden purkautumiseen.Ne laantuvat yhtä nopeasti kuin ovat syntyneet.Kenties unohtuvatkin.Pieni kiintymyksen osoitus minua kohtaan saattaa pyrkiä esille.Alitajuinen anteeksipyyntö?

Johtuu sairaudesta,sanovat ystävät.Ikään kuin en minä tietäisi.Olen kuunnellut neurologeja ja muita lääkäreitä väsyksiin asti vuosien aikana.Olen saanut tietoa luettavakseni,itse etsinyt,loputtomiin selvää ottanut.Mikään  ei poista sitä sisälläni olevaa pahaa oloa ja tietoisuutta siitä,että olen kadottanut ainiaaksi sen miehen,jonka kanssa kerran avioliiton solmin.Jokainen  käytöshäiriö lisää omaa turvattomuuden tunnettani.Oma avuttomuuteni tilanteiden hallinnasta pelottaa.On kuitenkin tiedettävä,koska on vakava verenkiertohäiriö syntynyt tai syntymässä.Milloin on uusi aivoinfarkti tulossa.Onko jo saatava apua.Vuodet ovat opettaneet jo hiukan tilanteita arvioimaan.Sekin on iso vastuu.

Nyt on ollut kauan jonkinvertainen seesteinen kausi,ettei sairaalaa ole tarvittu.Kotikonstein pärjätty,mitä nyt joudun vaivaamaan viidennen kerroksen naapuria,kun puoliso on kotona kaatunut.Oikeaoppista tekniikkaa nostamisessa minulla ei ole.Naapurilla on.Ei voi kuin ihailla hänen taitoaan.Missä lie oppinutkin.Ennen soitin aina ambulanssin.Nyt rohkaistun soittamaan naapurin ovikelloa.

Ettei nyt silkaksi jeremiadiksi mene,on meillä hyviäkin hetkiä.Saattaa olla joskus koko päivänkin mittainen normaalia elämää muistuttava olotila.Puoliso tietää asioita.Tekee jopa kysymyksiä.Me keskustelemme  säästä ja siitä,menemmekö ulkoilemaan,torille,kaupungille... Tänään emme keskustele.Sataa.Puutarhurin sydän iloitsee.Ei kastelua.

No,ikävämpikin asia olisi ollut yhdeksättä vuotta sitten mahdollinen.Puoliso vuoteeseen kokonaan sidottuna,nostolaittein avustettava,pakkoliikkeitä raajoissa,henkisesti poissa elämästä.Sain hänet pitää,vaan en vallan entisenlaisena.Jossain hänen sisällään on kuitenkin se sama mies,jonka kanssa lupasin elää niin myötä-kuin vastamäissä.

TAITEILIJAN PIHA

Soitin eilen taiteilijaystävälleni Lammille. Kauhistutti minut kertomalla polttaneensa vanhoja ja mukamas kelvottomiksi havaitsemiaan töitä takapihan komeassa nuotiossa.Ties mitä tuleva maailma siinä menetti.Kerran olemme olleet tämän taiteilijan näyttelyn avajaisissa Hämeenlinnassa.Siitäkin jo vuosia kuten niin monesta muustakin.Maalaaminen jäänyt hänellä  hiukan vähemmälle,mutta mielessä kuulemma värit temmeltävät,rakentuvat aivoissa kuvaksi,vaan ei aina kankaalle asti.Taiteilija miehineen asustaa omakotitaloa,jonka ympärillä on vanhan puutarhan rippeet kaikkine niine kukkineen ja omenapuineen,joita menneet polvet ovat huolella istuttaneet.Floksit ja sormustinkukat ryöstäytyneet vanhoilta paikoiltaan apiloiden ja lemmikkien sekaan muodostaen kaikkinensa hillittömän kauniin ja villin pihapiirin,jossa timoteit ja nurmiröllit kurkottavat varsiaan yläilmoja kohti.Mehiläiset surraavat ja perhoset lentävät kukasta kukkaan kuten lajitoverinsa niityillä ikään.Näkymä on kaikessa hoitamattomuudessaan kauneimpia,jonka olen nähnyt.Ei suoria istutusrivejä kiveyksien reunustamissa penkeissä.Ei kukkia värijärjestyksessä,mikään ei ole sävy sävyssä. Talon ovelle johtaa harakankellojen ja siankärsämöiden reunustama kapea tie,nurmettunut sekin.Niittyleinikit ja kannusruohot sipaisevat kulkijan sääriä rastaan hypellessä polun poikki.Tähän miljööseen eilen soitin.

Tänä vuonna jäi väliin niinikään Sederholmin Empire-kahvila kuin Espan Helsinki-päivä.Stadin Slangi julkisti Taru Valjakan stadin friiduksi ja Esko Salmisen stadin kundiksi.Junnuja oli useampia.Helsinki-päivä lopahti myttyyn,sillä olimme edellisyön viettäneet huonoissa merkeissä ja se aina verottaa seuraavan päivän suunnitelmia.Joku minua viisaampi onkin sanonut,että toiveet lentävät,mutta teot kulkevat jalan.Siksi ne ovat niin kaukana toisistaan.Ehkä ensi vuonna natsaa,että pääsemme Helsinkiä juhlimaan.Maailmanmatkaajaystäväni kertoikin Stadin olleen niin piripintaan täynnä päivän viettäjiä,että suunnittelivat jo kaupungin porteilla pyörtämistä takaisin Espoon rauhaan.Kuitenkin päätyivät Empire-kahvilaan.Sederholmin talo pelkkää 1800-luvun mukaista herkuttelua canapéineen päivineen,että talon historiaan ei päässyt lähemmin tutustumaan.Seinille oli koottu valokuvin Näköalapaikka-näyttely  Pihlajamäen ja joidenkin muiden kaupungin lähiöiden asukkaista ja asumisista.Näyttely liittyy designpääkaupunkivuoteen.No,vuonna 1757 rakennettu Sederholmin talo ei liippaa kovin läheltä 2000-luvun desiginia.Historia sitten erikseen.

Kökötimme rannalla eilispäivänä pitkästä aikaa.Englantia puhuva pariskunta istui viereisellä penkillä,muuten oli paria koiraa paitsi sopivan hiljaista.Vispilä kauhoi ohiajaessaan rattaallaan vettä vieden ihmisiä Korkeasaareen.Pienempiä veneitä tuli ja meni.Lentokone suhahti yli.Lokki istui lyhtytolpan nenässä ja tiira kalasti matkan päässä rannasta.Olin pannut puolisolle olkihatun päähän,joka somasti täydensi kesäistä kuvaa.Vietimme tovin näissä merkeissä ja sitten kutsuikin kotona liha-makaroonilaatikko.Tämän päivän ulosmenosta en tiedä.Isovarvas temppuilee minulle.Ei,ei se kihtiä ole.En ole edes portviiniä nauttinut,jonka juomisesta ainakin ennen muinoin herrasmiehet kihtinsä hankkivat.Samppanjakaan ei ole huulilleni päässyt.Olen varpaan kolhaissut,sen tiedän,pyörätuoliin.Se on vaivan alku.

Tässä taas  tämänpäiväisen kirjoittamisen loppu.

ILOINEN MIELI KUIN HARAKALLA

Ystäväni C aikoo ihanasti tuppautua meille kylään.Eikä kuulemma syömäpuolikaan tarvitse olla seitsemän sortin kaltainen.Pelkkä samppanja riittää,sanoi.Itse aion lisätä tähän pientä suolaista ja mansikoitahan on aina saatavilla.Niin että,kun asiasta tulee aktuelli,on meillä lystiä ja juttuakin piisaa maistellessamme Gustav Klimt-laseista kuohuvaista.

"En ennen kuin pois häivyn olemasta
ma luovu elon riemust´ armahasta.
Ma minkä elin,elän,elänen,
sen join ja juon nyt sekä vasta!"

(Omar Khaijam)


Tänään tuli jälleen kerran herättyä varsin varhain.Puoliso tämmöiseen syypää ja sitten ei enää uni tule.Mutta mikäs tässä on kesäisessä aamuyössä naputella.Talo hiljainen.Vain naapurin poika vei koiransa Sherlockin ulos.Koira pissasi pihakoivun juurelle.Osa asukkaista jo paennut lomille.Lastenkin äänet vaienneet koulujen päätyttyä.Ja juhannuksesta hiljenee lisää.Syreeni parvekkeen alapuolella tuoksuu ja minun kukkamaani hehkuu ja kukoistaa.

Olen hankkinut lisää klassista musiikkia.Satìen pianomusiikkia,Straussin Johannin Radetzky-Marsch ja  An der schönen,blauen Donau  sekä Josefin Delirien-Walzer ja vielä Lisztin liedejä.Mutta yhä sydämeni sykkii Mozartin musiikille.Se tuli,otti ja vei mukanaan.Miten tässä mahtoikaan näin käydä?

Musiikki-sana tuli meille,totta kai,ruotsin kielestä musik.Noin vain vallan suoraan.Mutta sana  juontuu,Kaisa Häkkisen etymologisen sanakirjan mukaan,latinasta ja kreikasta mousiké eli mousiké tékhné.Tämä taas merkitsee "muusien eli runotarten taidetta".Muusat kun suojelivat kaikkia taiteen ja tieteenkin aloja. "Musiikki" on ollut ensimmäisen kerran Henrik Florinuksen suomentamassa kirkkolaissa vuonna 1688,mainitsee Häkkinen.Minulla oli entuudestaan Veijo Meren Sanojen synty-kirja,mutta fiksu kummityttöni sai ostamaan Kaisa Häkkisen mahtavan paksun ja Merenkin kirjaa kattavamman teoksen.Siitä hänelle kiitos.

Aurinko noussut ajat sitten,mitä nyt ehti näkymättömissä tovin piipahtaa.On nämä kesäyöt hienoja hetkiä.Eilen seurasin pääskysten lentoa pihapuitten yläpuolella."Pääskysestä ei päivääkään" on jo ohi.Mittumaarin ilot pian ovella.Aleksis Kiven sanoin "Elämä on iloleikki! Mitä olemme me,mitä olentoja täällä,että Jumala meistä huolen pitää?" Hyvää suven jatkoa meille kaikille.

JOLLAKULLA JOLLEKULLE JOSTAKIN JUTTUA

Sederholmin talon Café Empire jää näkemättä ja ennen kaikkea kokematta..Ei ole tuuraajaa ja pyörätuolin vieminen Helsingin vanhimpaan kivitaloon hoituisi vain Valkoisen Salin pihan kautta,kunhan ensin on henkilökunnan kanssa sovittu tapaaminen.Mutkikasta.Tiedän kokemuksesta,että talo on täynnä historiaa haikailevia ihmisiä,etupäässä vanhempia rouvashenkilöitä,joiden sukua on entisellä Suurkadulla  pasteeraillut.En liioin tohdi puolisoa jättää ulkopuolelle portaiden viereen,kun itse istuisin mukavasti sisäpuolella ja salaa toimittaisin hänelle maistiaisia muovipussissa.Noh,kesä ilman Sederholmia on kuin joulu ilman kinkkua.Ei sen kummempata.Kyllä siitä selviää.

Kielenhuollon tiedotuslehti Kielikello tipahti postiluukusta eräänä päivänä.Luettuani tulin jälleen siihen ikävään tulokseen,etten tiedä juuri mitään sen enempää kieliopista kuin sanojen oikeinkirjoituksesta.Joku ja jokin! Taivutanko koskaan oikein? Tiedänkö,mikä sana on yhdyssana ja mitkä taas kirjoitetaan erikseen? Kun ja kuin? Luulisi olevan selvää kuin pläkki,vaan kun ei aina ole.Tässä kohdin meni takuulla oikein,siis että kuin kun vertaillaan. En kuitenkaan saa päänsärkyä kirjoitustaitamattomuudestani.Lapsena kuulin hokeman "oikein tai väärin,kokoon käärin". Mutta ei tämä suomenkieli niitä maailman helpoimpia ole,ei ole.Sijamuotojakin ainakin 14.

Käytiin taas eilen kaupungilla.Apteekkiasiaa ja hain lottovoiton.Haa,pitkästä aikaa.Mutta kun ajattelee sitä rahasummaa,jonka olen viskannut voittamattomille riveille,olen rutkasti häviön puolella.Tämä lottoaminen onkin melkein ainoa paheeni,nyt kun olen luopunut makean syönnistäkin.Sitten menimme Herkkuun ja täytin  pyörätuolin eteen kinnittämäni invakärryn,sillä seuraava meno on  viikon kuluttua.Tuuraaja ei ilmeisesti tule ennen elokuuta.Silloinkin vasta viikolla 32.

Olen kuitenkin tuuraaja-asiakkaana seuraavankin vuoden ajan.Tuli ilmoitus sosiaalitomistosta,että omaishoitajien kahdeksan tunnin vapaat kuukautta kohti ovat kohdallani taatut.Tämä ei kuitenkaan ole kirkossa kuulutettu,sillä loppukaneettina kirjelmässä on,että "palvelu toteutetaan kulloisenkin työntekijäresurssitilanteen mukaan". Porsaanreikä. Ilmaistahan palvelu meille on,jotta olkaamme iloisia siitä,mitä saamme.Olen joskus silmäätekevien kanssa asian tiimoilla jutellut,että ainakin minä olisin valmis jotain maksamaankin siitä,että tuuraaja tulisi useammin ja olisi pitemmän ajan hoidokin kanssa.Olisi hiukan sama asia kuin että hoidettava vietäisiin kodin ulkopuolelle päivähoitoon.Tähän ei kaupungilla ole työntekijöitä.Eikä kai varojakaan.

Kerään tässä aamutuimaan imurointivoimia,että saamme vastaanottaa viikonlopun joltisenkin säällisen siisteissä oloissa.Mutta nyt alkaa olla aamukahvin vuoro ja käyn herättelemään puolisoa.On torstai ja sehän on aina toivoa täynnä.

UNOHTUMATTOMIA PAHANTEKIJÖITÄ

Tanskalainen Christian Lollike aikoo panna sarjamurhaaja Anders Behring Breivikin tarinan draamaksi teatteriin.Tästä suivaantuivat uhrien omaiset ja muut asiaan liittyvät.En ihmettele.Jo osin arpeutuneet haavat revitään auki.Kirjailija on saanut kritiikkiä aikeestaan ja aiheestaan.Syksyllä nähdään,tappaako Breivik teatterin lavalla.

Murhaajista on Suomessa tehty kirjoja,näytelmiä,oopperoita ja laulunpätkiä.Kuuluisimpien joukossa ovat pohjalaiset Rannanjärvi (1828-1882)ja Isotalo (1831-1911),kuuluisat puukkojunkkarit lakeuksilta.Eugen Schauman (1875-1904) pääsi puolestaan Åke Lindmanin televisioversioon 1992 "Viisi laukausta senaatissa".Teki poliittisen murhan ampumalla Bobrikovin ja sen jälkeen itsensä. Kirjailija, tohtori Teemu Keskisarja ei ole unohtanut kerpeikkari Juhani Aataminpoikaa (1826-1854),koska julkaisi 2001 "Juhani Aadaminpojan rikos ja rangaistus".Oli pannut tämän kahdeltatoista ihmiseltä hengen vieneen miehen tarinan kansien väliin.Ja mitenkäs on laita sitten Matti Haapojan (1845-1895)? Latomeren poikia hänkin.Laulu ainakin: "Ei Suomi toista tunne,vertaistaan murhaajaa,joka hengen riisti,ryösti ja teki tuhojaan..."

Hallin Janne,syntynyt 1846,kuolinvuodesta ei tietoa.Kuorevedeltä kotoisin,arkkiveisujen aihe jo elämisvuosinaan.Romaani julkaistu 1923.Esiintyy myös näytelmässä ja vuonna 2007 oopperassa. Hallin Janne ryösti postilaukun rahoineen vuonna 1867.Samana vuonna pääsi hengestään toinenkin postinkuljettaja huolehtiessaan rahalähetyksen toimittamisesta perille. Janne liippaa minua läheltä.No,ei,ei ole sukulainen,mutta mökkimailta tuttu tarinassaan.Erään tien varrella oli/on iso kivi,ihan komea järkäle, ja sen kiven takana kerrottiin Jannen piileskelleen ryövättyään ensimmäisen postilaukkunsa.Kyllähän kohdalla piti hiljentää ja antaa mielikuvituksen toviksi lentää.Mene ja tiedä tarinan todenperästä,mutta mitäpä sillä väliä.

Hallin Jannen kyseenalainen kuuluisuus ei yksin ole tuonut Hallia Suomen kartalle.Siellä on lentokenttä,Suomen ilmavoimien käyttämä sotilaslentoasema.Jatkoa sille pienelle lentokentälle ja lentokonetehtaalle,jonka Niilo Karhumäki pani alulle Veljekset Karhumäki-nimellä joskus 1939.Karhumäkiä oli vielä meidänkin aikanamme vaikuttajina Hallissa.Lentokenttä tuli meille hyvinkin tutuksi,koska ystävämme Calle omisti pienen yksimoottorisen Cessnan ja laskeutui erikoisluvalla  kentälle.Teki mökin päällä kaarroksia merkiksi,että osaamme hakea hänet noin seitsemän kilometrin päästä Hallista.Sieltä nousimme mekin  joskus,kun Calle esitteli mökkikuntaa ilmasta käsin.Tiedä häntä,josko enää nykyisin heruu laskeutumislupaa privaattikoneelle.Samaisella Cessnalla teimme Callen kanssa muutaman ikimuistoisen matkan Ruotsiin ja kiertelimme hiukan Suomenmaassakin.Sitten Calle muuttikin taivaan ylempiin kerroksiin,eikä enää tarvitse alleen Cessnaa. Ehkä on tavannut Hallin Jannenkin niissä maisemissa.

SCHJERFBECK - TUNNELMISSA

Ostin Senaatintorilla eteläpohjalaiselta karkkitehtailijalta ,Namitupa-nimeltänsä, Polka-struutillisen karamelleja.Niitä tässä vakaumustani halveksien maaruuni pistelen.Struutussa lukee niiden olevan syötävässä kunnossa aina vuoteen 2014 asti.Panee ajattelemaan,mitä lisäaineita mahtavatkaan sisältää,kun syömäkelpoisuus riittää vuosien taakse.Yhtäkaikki,struuttu alkaa olla tyhjä,eikä siinä tokikaan ollut enempää kuin 120g.

Helene Schjferbeck-tutkimukseni Riitta Konttisen kirjan avustuksella jatkuu.1800-luvulla oli kummallinen käsitys,mitä naistaiteilija saa ja ei saa kuvata teoksissaan.Piti olla esteettisesti kaunista,vaikka olisikin sotinut taiteilijan näkemystä ja todellisuutta vastaan.Vasta vuosisadan loppupuolella hyväksyttiin realismi kuvataiteessa ja yksi tiennäyttäjä oli Akseli Gallen-Kallela,joka oli maalannut Akka ja kissa-teoksen.Schjerfbeck sai tuta ankaraa arvostelua joistakin aikaisemmista synkkää realismia kuvaamistaan töistä. Esimerkiksi Pikkusiskoaan ruokkivaa poikaa (1881) kritisoi Helsingfors Dagblad "totuuden nimessä ei voi parhaalla tahdollakaan sanoa,että nti S:n teokseensa valitsemat tyypit olisivat kauniita..."   Lapset ovat köyhästi puettuja,poika risaisissa kengissä,paidassa kyynärspään seutu rikki.Tupa,missä syöttämiskohtaus tapahtuu,on tummaseinäinen ja siinä roikkuu vanha kenkärajapari. Helsingfors Dagblad kuitenkin kehuu  Schjerfbeckin onnistuneen saamaan "rumista objekteista" huolimatta katsojan mielenkiinnon heräämään.

"Rumia objekteja" arkensa keskellä alkoi siis 1800-luvun lopussa ilmaantua kankaille enemmänkin taiteilijoiden töissä ja siitä saamme olla iloisia,sillä eihän elämä nyt silkkaa ruusuilla tanssimista ole ollut eikä ole vieläkään.Todellistakin elämää kaikkine särmineen passaa kyllä kuvata ja pitääkin.Mitä mahtaisivatkaan sanoa nuo realismin vastustajat aikojen takaa,jotka näkisivät  Tyko Sallisen kuvat Mirristä? Sanotaan Mirrin olevan Sallisen puolison. Tai kenen tahansa naisen.Mene ja tiedä. Retrettiin Sallisen näyttelyyn en mene,mutta Schjerfbeck-näyttelyyn Helsingissä kyllä.

Ateneumin omiin kokoelmiin kuuluvana Pikkusiskoaan ruokkiva poika-maalaus on minulle tuttu työ ja onneksi minä ja me tämä ajan ihmiset näemme teoksessa taiturimaista siveltimen käyttöä,hienon tuloksen . Tiedämme senkin,että kauneuden arviointi on kunkin katsojan silmissä.Lapset taulussa ovat herttaisia  punaposkisia lapsia.Veljen hellyttävä huolehtivaisuus pienemmästä sisarestaan panee ainakin minussa tunteet liikkeelle.

Schjerfbeckin myöhemmät työt taiteilijan jo ikäännyttyä,maalauksetkin kävivät tekijänsä lailla hauraiksi ja eteerisiksi.Voimakkaat siveltimen vedot olivat poissa.Ääriviivat pehmenivät,pyöristyivät.Jotkut työt minusta ovat hämmästyttävän nykyaikaisia. Schjerfbeckin "Mustalaisnainen" (1937) on käsien asennoltaan ja koko olemukseltaan  kuin minun Kyproksesta tuomani taiteilija Nikos Makiksen Ithis-veistos Seated Figure. Schjerfbeckin työtä kutsutaan myös Suru-nimellä.Näin voisi sanoa  veistoksestanikin.Pää nojaa käsiin,katse alasluotu,hahmo viestittää murhetta. Kuten Helen Schjerfbeckin mustalaisnainenkin.

VAASAN VERI EI VAPISE

Jaahas Etelä-Pohjanmaa on tullut Helsinkiin! Senaatintorin täydeltä.Ja minähän sinne palattuani kampaajalta.Itse juhlallisuuksia en voinut jäädä katsomaan ja kuulemaan,mutta ostin lakeuksien herkkuja.Jääkaapin ovi saa uuden magneetin:  häjyjä kahleissa.Ensin meinasin ostaa Rannanjärven ja Isontalon Antin ,mutta niin oli realistinen kuva rumista miehistä,että aivan kuului kahleitten kalina.Ostamani magneetti kuvaa kolmea hillitymmän näköistä kaveria,kahleissa hekin.Tiedättehän laulun? Ja sehän on totta,että mainitut herrat Rannanjärvi,Isotalo ja Pukkilan Jaska ovat oikeasti eläneet.

"Isontalon Antti ja Rannanjärvi ne jutteli kaharen kesken.Tapa sinä Kauhavan ruma vallesmanni,niin minä nain sen komian lesken..."

Kansaa oli Senaatintorilla,ulkomaista ja kotimaista väkeä.Turistibussit kiersivät etsien säällistä parkkipaikkaa nyt kun tori reunoineen päivineen oli pyhitetty latomerien asioille.Vaivuin yhden kojun edessä nostalgiaan asti,kun luin teltan päädystä Ojalan leipomo.Semmoinen oli Kuortaneella ja sieltä kipaisin ostamaan herkkuja viettäessäni koulujen kesälomia Honkolan talossa.Kysyin myyjäneitokaisilta,että olisikohan niin,että tämä Ojala on Kuortaneen Ojala. On se,sanoi tytteli.Kuortaneella ei enää tätä nykyisin jo 90v leipomoa ole,mutta on levittäytynyt vähän sinne ja tänne pitkin eteläistä Pohjanmaata. Ihanko totta,ajattelin.Se pikkuruistakin pikkurruisin leipomokauppa maantien varressa? No,onnea vaan ja huomasin jälleen kerran maailman muuttuneen.Tein ostokset ja käännyin kerran katsomaan taakseni lukeakseni vielä kerran otsalaudasta OJALAN LEIPOMO.

Tuuraajan tuuraaja lähti tultuani ja loppukesä jäi avoimeksi,josko saan tuuraajaa,kun sielläkin ollaan lomilla ja vakituinen astuu vasta elokuussa remmiin.No,eihän siinä auta hammasten kiristely eivätkä ärräpäät.Kaupunki antaa ja kaupunki ottaa.

Katselin eräänä iltana Teemalta kun Eeva-Kaarina Volanen oli astunut Helene Schjerfbeckin kenkiin ja ottanut siveltimen käteensä. Sen verran kiinnostuin aiheesta,että kaivoin hyllystä uudemman kerran Riitta Konttisen kirjan Schjerfbeckistä ja aloin intensiivisen lukemisen.Aiommehan näyttelyyn ja olen aina sitä mieltä,että on hyvä tutustua ennakkoon taiteilijaan,jonka töitä menee katsomaan.Ehkä näkee teokset eri silmin kuin vain kuvan kuvana.Tässä yhteydessä,enkä vastaavissa milloinkaan,puhu ymmärtämisestä.Juuri hiljattain juttelin erään naapurini kanssa,pitääkö taidetta,on se sitten musiikkia tai mitä tahansa taiteenlajia,ymmärtää.Mitä se ymmärtäminen on? Jos ei koe teosta kuten taiteilija on ehkä tarkoittanut,sen voi aistia omalla tavalla,tuntea sen sanoma itselle sopivana,värit ja sävelet,muoto,kokonaisuus.Keksiä vaikka tarina kokemastaan tai olla aivan reagoimatta.Toisaalta taas,joku on sanonut: välinpitämättömyys on hengen unta.

ANDANTESTA PRESTOON

Eilen kaupungilla ja lisää musiikkia.Lisää Chopiniakin.Isä ja poika Straussia.Schubertia suomalaisen pianovirtuoosi Risto Laurialan soittamana. Joutsenlammen,Prinsessa Ruususen ja Pähkinänsärkijän musiikkia Tchaikovskylta,joka levy aiheutti minussa ihastuksen myrskyn.Joutsenlammen olen nähnyt ja kuullut Helsingin Bulevardin vanhassa oopperatalossa kauan sitten. Näihin säveliin nukahdin  hymy huulillani ja annoin Tchaikovskyn baletin Danse hongroisen kuljettaa minut unten maille.

Siis tämä klassiseen musiikkiin tykästymiseni ei suinkaan ole mikään heti ohimenevä episodi.Nuorempana kävin joskus oopperassa,enkä suinkaan pitkästyneenä kuunnellut ja katsellut lavan tapahtumia.No sen myönnän aivan avoimesti,että ehkä hiukan tuskastuneena seurasin aikoinani Modest Musorgskin (1839-1881) Boris Godunovia.Enkä edes enää muista,kenen mahtava bassoääni täytti oopperasalin Godunovin osassa.Niin että näin kun palaan ajassa taaksepäin,ei tämä nyt esiin putkahtanut kiihkoni klassiseen musiikkiin aivan tuulesta ole temmattu.Se on vain uinahdellut pitkät tovit ja nyt syöksyi ykskaks väellä ja voimalla esille.Tempaisi minut mukaansa luita ja ytimiä myöten valellen sieluani milloin aroin ja kevein milloin voimakkain,mahtavin sävelkuluin.
Kun olen saanut hankituksi vielä levyinä Bizetin,Kalmánin,Lisztin, Rimski-Korsakovin,Beethovenin ja Bachin musiikkia alan olla tyytyväinen.Senkin jälkeen lisää,lisää,lisää...

Puoliso oli eilen Mehiläisessä oikean korvan puhdistuksessa.Kuulo meni ja minä kyllästyin.Lääkäri sama kuin aina ennenkin.Se komistus.Mennessäni ilmoittamaan toimistoon puolison tulon,huomasin  lääkärimme istuvan pöydän kulmalla ja katselevan minua hymyssäsuin.Tervehdimme kuin vanhat tutut.Saatteli meidät huoneensa ovelle,kyseli kuulumiset ja aloitti työt vietyään meidät toimenpidehuoneeseen.Puoliso alkoi kuulla,kun korvasta pullahti ulos kaikki ylimääräinen .Tohtori kysyi lisäksi puolison makuuhaavan voinnin ja sitten kertoi lähtevänsä mökille lomalle "kärvisteltyään vielä työn touhussa pari viikkoa".Toivotin hyvää lomaa ja paljon aurinkoisia päiviä.Lähdimme kassan kautta keskikaupungille.

Ostin rampautettujen pelargonieni tilalle uudet.Onneksi pelargonia-aika ei ole vielä puutarhureilla päättynyt,jotta valikoimaa oli.Kuusi kappaletta joudun vaihtamaan,kun on viety kaikki kukkavarret.Osanhan kukista sain puserrettua maahan takaisin kerättyäni ne ensin ympäristöstä.Ihmettelen vieläkin Jenniä,miksi tämmöinen vimmainen viha kukkia kohtaan.

YHÄ SÄVELTEN MAAILMASSA

Taisinpa illalla nukahtaa Mozartin Kruunajaismessun Glorian säveliin.Radio jäi auki ja levy oli vielä soittanut kuulemattani Dixie & Magnifficatin ja sitten vaiennut. Tapasin roskiskeikalla niinikään eilen uudehkon naapurini ja kun tiedän hänen ja koko perheensä olevan musiikkiväkeä,pääsin kehaisemaan tuoreesta ihastukseni kohteesta klassisesta musiikista.No,keskustelu soljui jouhevasti sitten  kolmen suuren B:n, Brahmsin,Beethovenin ja Bachin tiimoilla.Naapuriperheeni voisi pitää kotikonsertin ja kutsua talon asukkaita kuulemaan,ehdotin toiverikkaana.Ajatukseni tuskin jäi kytemään sanoja pitemmälle.Mutta sai keskustelukumppaniltani leveän hymyn.

Hän tuli maininneeksi puolisonsa olevan säveltäjän.No,nimi ei tietenkään ollut sanonut minulle mitään,kun ei ole edes sama kuin miehellään.Ja onhan koko tämä uusi harrastukseni minulle aivan  juuri vastikään alkanut juttu ja opiskelenkin vasta edesmenneitten mestareiden nimiä ja sävellyksiä.Kurkistin  kotona nettiin.Säveltäjämme on suuresti ansioitunut,Sibelius-Akatemian käynyt,muuallakin opiskellut ja hänen teoksiaan esitetty niin koti-kuin ulkomailla.Loppuilta menikin netin tietojen parissa ja nippanappa ehdin katsella Teemalta Chaplinin pojan. Nautittavaa.Vuosi vuodelta arvostan enemmän ja enemmän Chaplinin taiturimaista työskentelyä.Nuorempana tuhahdin tälle pikkumiehelle hassuine kävelyineen.En myöskään vuosikymmeniä sitten ollut Elvis Presleyn ihailija.Ostin kuitenkin muutaman lp-levyn,joita nyt toisinaan hartaana kuuntelen. Joulun aikaan panen hänen koottuja joululaulujaan cd-levyssä kuulumaan.Ei hullumpaa.

Minulle ei musiikki ole ollut mikään tärkeä tekijä elämässäni.Vanhempani eivät olleet millään lailla musiikki-ihmisiä,vaikka perintönä olikin huoneen nurkassa vanha urkuharmooni,jonka sitten kylmästi aikuisena möin muutamalla sadalla mummun rahalla.No,pantiinhan minut aikoinaan pianotunneillekin.Opettaja teki työtä,mutta lähetti sitten muutamien oppituntien jälkeen kotiin.Soitti ja sanoi,ettei minusta ole tähän asiaan.Tätä koettelemusta ennen olin ollut balettitunneilla.Sitä kesti kauemmin aikaa kuin käyntejä pianotunneilla.Balettitanssijaa ei minusta kuitenkaan tullut..Kummassakin ylitiöpäisessä yrityksessä oli ollut lähtökohtana vanhempieni kunnianhimo.

Mutta missä onnistuin jo hiukan paremmin,oli se pikkunaisten kurssi,missä opetettiin hyviä käytöstapoja.Me kävelimme jonossa kirja pään päällä,että kävelystä tulisi tasaista ja sulavaa.Jalkojen asento istuessa oli tärkeää,ryhti samoin.Tuoliin ei saa lysähtää.Keskustelutaidon osaaminen oli olennainen tulevassa aikuiselämässämme ja siihen satsattiin.Sen kurssin kävin loppuun asti,eikä se huonosti mennytkään.Olin valmis ottamaan aikuisuuden haasteet vastaan seuraelämässä.

TAIKAHUILUN TAHTIIN

Viime päivinä olen alkanut ihmetellä,mitä minulle on tapahtunut,kun nyt olen hullaantunut Mozartin musiikkiin,pianokonserttoihin,oopperoihin,sinfonioihin....Ainoat läheisemmät kokemukset hänen musiikkiinsa on ollut,kun sain poikaystävältäni Horstilta  levyn vuonna miekka ja kilpi (kuten eräs ystäväni sanoisi) ,jossa oli Eine kleine Nachtmusik,jonka Mozart sävelsi vuonna 1787.Toinen kokemus oli Prahassa,jossa olin puolison kanssa ja menimme nukketeatteriin katsomaan ja kuulemaan Don Giovanni-oopperaa,joka esitettiin samassa kaupungissa ihmisvoimin niinikään vuonna 1787. Myös Figaron häissä olen ollut tv-ruudun välityksellä.Nyt minulla on sitten kotona Mozartia cd-levyinä.Olen ahkerasti kuunnellut "musiikkia mestarin kynästä",kuten levyjen koteloissa lukee.Päivällä  olohuoneessa ja iltamyöhällä napit korvissa makuuhuoneessa.Tuntuu perin hassulta,että tämmöinen klassisen musiikin ei-ystävä ykskaks ihastuu ja osaa nauttia Mozartin sävellyksistä.Vielä hullumpaa on,että tämä musiikki täyttää koko olemukseni ja vaivun jonkunlaiseen kummalliseen tilaan,jossa ei ole mitään muuta kuin minua ympäröivä musiikki.Lähelle samaa olen päässyt istuessani äitini kanssa vuosikymmeniä sitten Helsingin konservatoriossa kuuntelemassa Marian Anderssonin esittämää Schubertin Ave Mariaa.Vaikka olin nuori tyttö,sai esitys kyyneleet silmiini.Ehkä minussa sittenkin asuu,piilossa ollut,rakkaus klassista musiikkia kohtaan.Kiihkeä halu antaa sen viedä mukanaan.Suuri säveltäjä Bethoven on sanonut musiikin olevan henkisen elämän ja aistielämän välittäjän.

Olen saanut tietää,kuka harjoitti vandalismia kukkamaillani.Kysyin naapuritalon pikkutytöltä,jos hän näki ilkityön,kun usein leikkii tässä pihassa.Näki ja tiesi.Pyysin häntä opastamaan oikealle ovelle,sillä aikeena oli ottaa tyttö ja hänen vanhempansa puhutteluun.Äiti suhtautui odotetusti nyreän oloisena asiaan ei meidän tytöt koskaan-tyylillä.Pieni avustajani sanoi vakavana "Jenni se oli".Toruin varmuuden vuoksi molempia tyttöjä,joista toinen oli siis pahantekijä.Kerroin kukkien olevan omia hankkimiani,enkä suvaitse niille tehtävän väkivaltaa.Kielsin heitä tulemasta vastedes  lähellekään kukkamaitani.Aion nimittäin jatkaa puutarhurina olemistani,koska ihmiset,joille kukkiani tarjosin,eivät tilanpuutteen takia voi niitä vastaanottaa.Enkä nyt sitten suurinsurminkaan henno heittää pois.Ostan turmeltujen tilalle vielä kerran uudet.Olin jo lähettänyt isännöitsijälle postia ja kertonut luopuvani tarhurin virasta.Nyt lähetin uuden,jossa otin lusikan kauniiseen käteen.

Sateiselta näyttää tämäkin aamu.Saas nähdä,onko ulkoilun paikka.Myös koleus jarruttelee.Kesäkuu alkoi perin viileissä merkeissä.Toivottavasti alamme kuitenkin saada ensimmäisiä kotimaisia avomaan mansikoita mittumaarin jälkeen.Sitten onkin yhtä herkuttelua pitkän aikaa.Minkään muun maan mansikka ei vedä vertoja omillemme.Ei edes ruotsalaiset,vaikka saman auringon alla ovat kypsyneet ja samoin riittää suvista valoa.Jokin taika siinä on.

SAAKO VAI EIKÖ SAA

Jälleen kerran keskustellaan siitä,saako/pitääkö rikoksen tehneen henkilön kansallisuus mainita.mediassa. Nyt asialla tämän viikon SK Leena Sharman kirjoituksessa "Sensuroitu".Iltalehden uutispäätoimittaja Panu Pokkinen on sitä mieltä,että vain silloin,jos "etnisellä alkuperällä on jokin merkitys tekoon ja sen on pitänyt vaikuttaa teon tapahtumaan". Samoilla linjoilla on  verkkolehti Uuden Suomen päätoimittaja Markku Huusko sanoen,että etninen tausta on uutisen kannalta turha tieto.Nelosen uutisten oikeustoimittaja Susanna Reinboth on eri mieltä.Hänen mielestään etnisen alkuperän voi ilmoittaa neutraalisti myös rikosuutisissa. Stadin Friidu on samaa mieltä Reinbothin kanssa.Miksi ihmeessä hyssytellään kansallisuuksien mainitsemisessa? Jos rikoksen suorittaja on suomalainen,kuubalainen,latvialainen,somalialainen,ruotsalainen,nicaragualainen,ranskalainen tms,niin miksi ihmeessä sitä ei saa mainita? Reinboth muistuttaa mieliin tapauksen,kun Helsingissä takavuosina  tanskalaismies teloitti kaksi poliisia.Kukaan ei pitänyt huonona journalistitapana ilmoittaa miehen kansallisuutta.Eikä meistä suomalaisista kukaan olettanut,että kaikki tanskalaiset ovat tappajia,jatkaa Reinboth.Emme nytkään kuvittele kaikkien afrikkalaisten olevan rosvoja,vaikka lehdistä saisi lukea jonkun somalialaisen syyllistyneen pahantekoon Suomessa.

Kun poliisit etsivät esimerkiksi raiskaajaa,kaikki tuntomerkit on hyvä mainita etsintöjen helpottamiseksi.Epäily kansallisuudesta,ihonväri,kaikki mieleen muistuvat tuntomerkit.Nyt ei uskalleta antaa kaikkia tietoja,kun pelätään leimautumista rasistiksi,sanoo helsinkiläinen ylikonstaapeli Marko Forss.Hulluksi on mennyt,sanon minä.Kun salataan,menee pieleen.Kuitenkin taitavat toimittajat ja muut tutkimiseen pyhittäytyneet saavat ennemmin tai myöhemmin tietää rikoksen tekijästä kaiken,värin,kansallisuuden,jopa joskus nimenkin.Avoimuus alunalkaen olisi ollut paikallaan.Miksi suojellaan henkilöitä,jotka tekevät rikoksen? Maininnat "ulkomaalaistaustainen" on minusta huvittava,vaikka hyvin tiedetään kansallisuus. JSN:n valmisteleva sihteeri Ilkka Vänttinen sanoo "Journalistin ohjeiden pykälällä suojellaan vähemmistöjen ihmisarvoa".Minä olen sitä mieltä,että etnisen taustan ilmoittaminen ei vie rikoksen tekijältä ihmisarvoa.Hän on itse jo rikoksellaan sen tehnyt.

Marko Forssin mielestä "tiedonvälityksessä vain avoimuus voi toimia,syrjintään ja ihmisoikeusloukkauksiin on puututtava muilla keinoilla". Hän jatkaa "jos ulkomaalaisten tekemät raiskaukset synnyttävät vihapuhetta,ei oikea ratkaisu ole yrittämällä kitkeä vihapuhetta kriminalisoimalla se täysin.On puututtava ulkomaalaisten tekemiin raiskauksiin."  Ei siis mitään pahaa siinä,jos lehdessä lukee tekijän olleen 20-25-vuotias romanimies.Tai jos rikoksentekijäksi mainitaan romanialainen tai suomalainen.Ehkä joskus emme saa mainita edes rikoksen tekijän ja uhrin sukupuolta.Neljä henkilöä puukotti yhden henkilön.

ERÄÄN SADUN LOPPU

Pahimmat ajatukseni kävivät toteen.Eilen oli joku harjoittanut vandalismia kukkamaillani.Repinyt juurineen ja paakkuineen kaikista laatikoista osan kukkia ylös.Ensin painelin ne takaisin ja keräsin katkaistut pelargoniat ja margaretat pois.Sitten ymmärsin,ettei kiusanteko tähän pääty,vaan saan paikkailla istutuksiani lopun kesää.Marssin C-rappuun naapuriin,johon asuntoon kuuluu patio ja kysyin,jos haluavat kukkiani,kaikki tai osan.Haluavat.Loput vien roskikseen.Oli jo toinen kerta,kun ilkivaltaa tehtiin näissä laatikoissa ja nyt loppui kärsivällisyyteni.Lähetin sähköpostia isännöitsijälle ja kiitin häntä hänen osallisuudestaan muun muassa laatikoiden siirtoon.Kerroin lopettavani puutarhurin hommat tähän.Aleksis Kivi on sanonut "ajan kangasta ei lievitetä takaisin,niinmuodoin katso taasen miehukkaasti tulevaan,ja unohtukoon pois mikä pahoin kudottiin."

Sain kutsun Made in Helsinki 1700-2012-näyttelyn avajaisiin,mutta en mene.Hakasalmen huvilan näyttely avoin aina elokuun loppuun asti.Vien puolison joskus kesällä katselemaan helsinkiläisen muotoilun alkuja ja tätä päivää.Siitä on vuosia,kun olen pasteeraillut huvilassa.Enkä kuolemakseni muistanut,onko kulku pyörätuolin knassa mahdollista,kun ei ole tarvinnut tämmöistä asiaa ennen muinoin edes ajatella.Blogiystäväni Mymskä jo kerran kertoi,että liikuntarajoitteiset on otettu huomioon.Uskoin,mutta eilen kuitenkin Helsingin kaupunginmuseon neuvonnasta asian tarkistin.Sisäänkäynti järjestetty ja hissikin on Siispä jälleen samoihin huoneisiin askeleeni käy,joissa Aurora Karamzin on aikoinaan astellut. Mutta hänen tarinansa on taas toinen juttu.

Ystäväni,jolla ei ole enää toista rintaa,voi olosuhteisiin nähden hyvin.Käy jatkohoidoissa ja reipastuu päivä päivältä.Oli saanut väliaikaisen irtorinnan,joka ei suostu pysymään paikoillaan.Näin oli käynyt  hänen ollessaan kauppareissulla,eikä ollut itse huomannut rinnan vaeltelua kehonsa ympärillä.Eräs nuori mies oli kertonut vaivihkaa rinnan oudon sijaintipaikan selkäpuolella ja kuullut sitten syyn sen seikkailuihin.Kotona ystäväni ompeli karkulaisen liiviin kiinni.Oikea tekorinta valmistuu aikanaan,eikä se paikaltaan pääse liikkumaan.Ystävälläni on kova tarve puhua tilaansa liittyvistä kokemuksista.Hän kertoo pienimmätkin yksityisseikat.Ja minä kuuntelen.Arvaan sen olevan hänelle tärkeää näin käsitellä koko asiaa,puhua,puhua ja puhua.Sillä kaikesta iloittelusta ja nauramisesta huolimatta liikumme vakavan asian tiimoilla.

Kirjoittelen tätä aikamoisen varhain aamulla.Heräsin yllättäen mielestäni vallan ilman syytä joskus neljän kieppeillä.Parvekkeella on koleaa,ei sinne istumaan.Enkä halua kukkamaitanikaan katsella.Yleensä olen aamuisin vilkaissut,että kaikki on reilassa.Eilen ei ollut.Eikä minua kiinnosta sekään,onko ilkivalta ollut lähtöisin lapsesta tai aikuisesta,oman talon väestä tai vieraasta.Viime vuonnahan kukkani saivat kokea hiukan samanlaisen kohtelun.Minusta ei enää milloinkaan puutarhuria tähän taloon tule.

.