OIKOPOLKU

Koskaan en ole sattunut kulkemaan  Sanomatalon kävelytietä pitkin, mutta sen rakentamisen historian tiedän nyt luettuani taas pienen tauon jälkeen kirjaa Aatos Erkosta. Tontti rakennusta varten oli hankittu kaiketi syksyllä 1994 Töölönlahden rannalta. Tuli talvi ja lumi. Ihmiset olivat tallanneet silloisen tontin halki kävelypolun. Arkkitehti Antti-Matti Siikala katseli polkua ja päätti säästää siitä idean tulevaan Sanomataloon. Upea rakennus valmistui ja sitä halkoo 80 m pitkä oikopolku. "Se yhdistää talon ympäröivään kaupunkiin, mutta myös menneisyyteen". Siikala ei tahtonut rakentaa "suljettua monoliittiä", ajatuksena arkkitehdillä oli avoimuus.

Miksi en ole käyttänyt tätä mainiota oikopolkua, jota pitkin kävellessä voi tutustua Sanomataloon sisältäkin päin? Enpä ole tullut menneeksi, vaikka olen Oodissa ja Musiikkitalossa usein käynyt. Ovathan ne aivan Sanomatalon naapurissa. Asia korjaantunee seuraavalla kerralla.

Soitin E:lle Ouluun. Lumitöitä riittää, vaikka sielläkin toisinaan nollakelissä mennään. Puhuimme jälleen kerran sinne matkustamisestani kesällä. Ajatus houkutti, kuten monena vuonna aiemminkin. Junamatkailu on aina ollut mieleeni. Tosin on kerrottu, että se menneitten aikojen leppoisuus ja kanssamatkustajien kanssa käydyt hilpeät keskustelut, ovat taakse jääneitä. Nyt räplätään puhelimen ja tietokoneen kanssa. Kukaan ei puhu, katsele edes ikkunasta ohi vilistäviä maisemia tai lue kirjaa. Aion muuttaa tämän järjestelyn, jos junassa olen matkallani Ouluun. Otan tämän tässä ja nyt haasteena! Minähän aloitan keskustelun!

Kerroin muuten E:lle lukevani Dantea. Hän melkein nousi seisomaan silkasta kunnioituksesta. Olen monia ihmisiä hämmästyttänyt tällä lukemisellani. Mitähän varten? Kyllä suomalaiset runoja ja runoelmia lukevat, jos ei nyt jokainen Dantea. Tämän myönnän.

Taloyhtiössä on rappuremppa. Maalataan ja lakataan. Asuntojen ulko-ovet, kynnyskin. Tuli kirje postiluukusta, jossa kerrottiin työvaiheet ja mitä sen aikana asukas saa tehdä ja mitä ei. Ei saa ainakaan painaa jälkipolville muistoksi kämmenen kuvaa vastalakattuun oveen. Tekisi kovasti mieleni. Lakka haisee, eikä ovea saa sulkea, ei edes väliovea, kun se ottaa kynnykseen kiinni. No, se on vain väliaikaista, kuten eräässä vanhassa laulussakin sanotaan. Kaikki on väliaikaista.

EI TÄHDELLISTÄ ASIAA, KIRJOITIN SILTI

Täällä taas muutaman blogittoman päivän jälkeen. En ole koko konetta käyttänyt. Mutta olen päässyt Dantessa eteen päin. Dante ja Vergilius ovat jo hyvää vauhtia Kiirastulessa kapuamassa vuoren rinnettä kohti Paratiisia. "On tässä liikuttava taitavasti", /näin virkkoi Mestari, "ja pysyttävä/ likellä paasiseinää mutkikasta". Puolet kirjasta, joka on paksu, vielä lukematta.

Eilen olin kaupassa pitkästä aikaa. Olen ylen ihastunut veriappelsiineihin ja varsiparsakaaliin eli broccoliniin. Jälkimmäistä olen viime aikoina valmistanut eri tavoin ja aina maistuu. Tänään on höyryttämisen vuoro. Satoi ja sataa tänäänkin. Olen koko ajan höpöttänyt tykkääväni sateesta ennemmin kuin lumikinoksista. En enää pidä sadetta ehdottomasti parempana. Sitä tulee liikaa ja aina on oltava sateenvarjo auki. Tukkakin menee pahaksi.

Istuin kauppakeskuksen penkillä ja katselin ihmisiä ja ihmisten kenkiä. Maahanmuuttajatkin ovat omaksuneet urheilujalkineet, aivan pienillä lapsillakin on. Ensi kesänä ovat muodissa topatut sandaalit koroilla ja ilman. Kantapää ja varpaat avoimina. Hölskyvätköhän ne kävellessä? Pitää muistaa pitää jalat kauniissa kunnossa!

Sain vihdoinkin laboratoriosta verikokeen tulokset. Kyllä kesti. Lääkäri kertoo maallikolle ymmärrettävään muotoon. Lunttasin jo vähän netistä.

Postin jakelu päin prinkkalaa Suomessa. Jotkut taloyhtiöt jakavat itse postinsa. Posti tulee luukusta milloin sattuu, jopa myöhään illalla tai sitten ällistyttävän varhain aamulla. Mikä on vikana? On kaupunginosia, joissa ei ole ollenkaan Postia. Miten sitä sitten mammaraiset ja papparaiset hakevat pakettinsa? Kinkkinen on käteisen rahankin saanti pankista. Pankkia ei ole ja jos on, saattaa olla niin, etteivät anna käteistä. Minä olen käteisen kannalla ja onneksi kotikulmillani on pankki, josta saa tililtä rahaa. On toki korttikin käytössä. Hullua käyttää sitä pienen mitättömän oston yhteydessä.

Kuten huomataan: ei asiaa.

"DIVINA COMMEDIAN" JATKUU

Pipariksi meni taas yö. Lusikoin raakapuuron jo neljän maissa aamulla. Luettuani tovin Dantea kömmin vuoteeseen ja nukahdin herätäkseni kymmenen maissa. Missä ovat kaikki ne ihanat yöt, kun nukuin rauhaisasti ja heräsin virkistyneenä uuteen aamuun?

Aloin ihmetellä, missä viipyy Italiasta odottamani kirje? Tarkasteltuani lähemmin asiaa, tulin tulokseen, ettei vielä hätiköidä. Italiaan menevä ja sieltä tuleva posti hidastelee. Saattaa viipyä matkalla pari, kolmekin viikkoa. No, on tässä koko Eurooppa välissä, mutta sittenkin.

Olisi taas menomahdollisuuksia, jos olisi aktiivinen. Suomalainen barokkiorkesteri lähetti Ritarihuoneen kevään residenssisarjasta ohjelman. Kaupunginmuseon ystävät kertoi jäsenilleen niin ikään vinkkejä minne mennä, jos on mieli. Ei ole. Olen patalaiska näiden ideoiden suhteen.

En enää epäkunnioittavasti kutsu Jumalaisen näytelmän lukemista "kahlaamiseksi". Olen oppinut lukemaan outoa runopoljentaa jopa ymmärtäen sanoman kirjaimellisesti. Minulle kun ei ole valjennut säkeiden vertauskuvallisuus. Edelleen Dante ja Vergilius kulkevat Helvettiä läpi, poiketen välillä kurkistamaan jyrkänteen reunalle ihmisvainajia, jotka syystä tai toisesta saavat kitua ja tuta rangaistuksensa hirveydet. "Niin syvä on sen pohja, ettei sinne/ voi nähdä nousematta kaaren selkään,/ miss´  uloin kallion on kieli." Tuttuja nimiä kaukaisesta historiasta, antiikin ajoilta vilisee tekstissä kuin myös Kreikan ja Rooman jumaltarustosta. Dantehan on ainoa elävä kaikkien elävien kalmojen joukossa. Oppi-isä, Neuvoja ja Ohjaaja, Opas Vergilius on myös jo aikansa maallisessa olotilassaan elänyt.

LUPPOPÄIVÄ KOTONA OMAA KIELIKORVAA KUUNNELLEN

Viipyilen yhä Danten kanssa hänen Infernossaan Vergiliuksen seurassa. Viime yönä etenin viideskolmatta lauluun. " Kuin kottaraiset parvin laajoin, taajoin/ liikkeelle ajaa sydäntalven viima,/ niin tuomituita sieluja tää myrsky,/ heit´ ylös, alas, sinne, tänne heittäin;/ ei heille koita koskaan lohtu levon,/ ei toivo rangaistuksen laupiaamman."

Aamuviideltä nukahdin. Tänään piti lähtemäni yhä hiukan yskähdellen kauppaan. Siirsin huomiseen. Jos silloin halu päästä ihmisten ilmoille jo suurempi. Soitin eilen laboratorioon ja kysyin, missä viipyvät verikokeen tulokset, kun jo 8.1. olin verta antamassa? Luvattiin lähettää uudet. Unohtaneet? Miten suurta leväperäisyyttä! Eikä tietystikään mitään anteeksipyyntöä. Ei nykyisin.

Kari Rydman blogissaan syventyy suomen kielen mutkaisiin muotoihin. Esimerkiksi erisnimi Sääksmäki, ollaanko sitä Sääksmäellä vai Sääksmäessä? Rydman asuu Valkeakoskella tai Valkeakoskessa. "Mäki"substantiivina on selkeämpi. Jos olemme mäellä, katsomme maisemaa lähinnä sen päältä. Jos taas mäessä, olemme ehkä sen puolivälissä, jolloin miestä olisi autettava enemmänkin kuin mäen alla. Rydmanin tekstejä kannattaa lukea!

Itse olen joskus pohtinut, olenko Stockmannilla vai Stockmannissa. Ehkä on kuuneltava omaa kielikorvaa. Käytettävä sitä, mitä yleisimmin käytetään. Me kaikki olemme useinmiten (useimmiten?) Stockmannilla.

DANTEN HELVETTI

Flunssaoireita edelleen kropassa. Olin apteekissa hankkimassa ilman reseptiä saatavia rohtoja. Eivät suuremmin auta. Enemmän auttaa kuuma tee, silloin tällöinen vuodelepo ja sisällä pysytteleminen. Puhelimen kautta olen täyttänyt sosiaalisen elämäni velvollisuudet. K:n kanssa käytiin keskustelua siitä, koska kirjailija on tietokirjailija. Suomessa julkaistuista kirjoista 80% on tietokirjallisuutta ja kotimaisten kirjoittajien julkaisuista 90%  tietokirjallisuutta, tietää Wikipedia. Tietokirjoihin luetaan kaikenlaista kirjallisuutta, eupäässä ne, joissa asioiden katsotaan perustuvan tutkittuun tietoon. Mika Waltari takuulla tutki Egyptin historiaa kirjoittaessaan Sinuhea. Onko sekin kirja tietokirja? Kun ottaa huomioon vielä tietokirjallisuuden kaikki alalajit, niin niitä riittää. K tulee hämmästymään, kun saa selostuksen, mitkä kirjailijat ovat tietokirjailijoita ja miksi.

En juuri nukkunut taaskaan viime yönä. Olen jo lipitellyt aamukahvinikin. On tämä yövalvominen aikamoista ajanhukkaa. Öisin kun ei voi mitään äänekästä tehdä kerrostalossa. Aloin taas  lukea Danten Jumalaista näytelmää. Aloitus tehty moneen kertaan ja nyt aion oikeasti tuon paksun Eino Leinon suomentaman teoksen kahlata läpi. Ja niin taas Wikipedia apuun, että saisi jonkunlaisen jujun siemenen teoksesta. Sitä voi tulkita allegorisesti, anagogisesti tai/ja moraalisesti. Minä tulkitsen luultavasti kirjaimellisesti, kuten lupa silläkin lailla on.

Olen Helvetti-osuudessa, jossa Dante rämpii runoilija Vergiliuksen avustamana Helvetin kuumuudessa kohti Kiirastulen loimuja päästäkseen lopulta Paratiisiin. Olen kymmenennessä laulussa. Edessä vielä monta ja sivujakin monta sataa.

Leino suomensi teoksen vuonna 1912. Minun kirjani on vuoden 1924 näköispainoksesta vuonna 1997, WSOY. Alkulehdellä tuiman näköinen Dante Alighieri (1265-1321). Yhdeksännen laulun kohdalla alkoi kirja oikeasti kiinnostaa. On vaan niin raskas pideltävä mahan päällä makuuasennossa. Otin tyynynkin sen alle ja lukeminen hiukan helpottui. Leino on jättänyt loppusoinnut pois ja perusteleekin asian. En kerro tässä. Vaikka ei se salaisuus ole.

Danten ja Vergiliuksen matka jatkuu:

Loassa varjojen ja hyhmän hyisen
me vitkaan kahlasimme, haastain hiljaa
elosta tuonen-takaisesta. Siksi

ma vihdoin virkoin:  "Mestari, nää vaivat
kasvaako tuomion tuon suuren jälkeen
vai vähenee vai entiselleen jääkö?"

KYLMETYSTAUDIN OIREITA

Jonkunlaista kurkkukipua höystettynä nuhan poikasella olen täällä potemassa. Onneksi en vielä silloin, kun olin saanut mieluisan vieraan P-D:n kestittäväkseni. Naurua ja juttelua riitti moneksi tunniksi. Siitä asti olen pysytellyt sisällä. Suunnitelmana liikahtaa ulos huomenna.

Yöpöydällä vieläkin muutama loppuun asti lukematon kirja muun muassa Immanuel Kantin. En jaksa keskittyä. Muutaman sähköpostin olen sentään saanut aikaan. Ystäväni R kirjoitti miehensä sairastuneen vakavasti. Puoliso oli leikkauksessa ja se meni hyvin. Toivotaan jatkonkin menevän. Sormet ristiin! Vietnamissa ei muuten passaa pitää sormia ristissä. Sormiasetelma tarkoittaa siellä naisen sukuelimiä ja on loukkaavaa. Pitää olla tietoinen käsimerkkien merkityksistä maailmalla liikkuessa.

Viime yö meni melkoisen mukavasti nuhaisena tuhisten. Kurkkukipu hellittänyt. Seuraavan kerran apteekissa on ostettava kurkkuun ja yskään lääkitystä. Uni kertoi ystäväni L:n keskittyneen kiinalaisen ruoan saloihin. Hänellä oli kaikki tarpeellinen raaka-aineista kulhoihin ja puikkoihin asti. Rappukäytävässä alhaalla oli aina meny kullekin päivälle. Minulle ei selvinnyt, olivatko kaikki menyn lukijat tervetulleita kiinalaisen gastronomian pariin. Oliko L perustanut peräti ravintolan kotiinsa?

Soitin K:lle ja selittelin käsittämätöntä poistumistani kesken kaiken Ateneumista. Hän oli katsastanut näyttelyn ja lähtenyt sitten kotiin. Ei vaikuttanut äkämystyneeltä käytöksestäni. Tästä kaikesta tietysti opin, etten enää ikinä kuunaan kullan valkeana änkeä mihinkään näyttelyyn sen loppumetreillä. Voisin jo aloittaa 31.1. alkavalla Ateneumin näyttelyllä, kun esillä on avantgarde-taiteilija Natalia Goncharovan teoksia. Helmikuussa avautuu Sääennuste tulevaisuudelle Kiasmassa. Jos uskallan mennä katsomaan, miten ihminen ja muut lajit tulevat säilymään ilmastonmuutoksen kourissa. Tulevaisuuden kuvat pelottavat. Varsinkin jos meidän käy kalpaten. Ja niin tulee tapahtumaan tavalla tai toisella ennemmin tai myöhemmin.

SADEPÄIVÄN KOETTELEMUS

Ja juu, olinhan minä Schjerfbeckin näyttelyssä eilen. Niin oli muutama muukin ihminen ja tupa oli täpösen täysi taiteilijan taiteen ihailijoista. Ei mitään järjestystä. Käveltiin sikin sokin. Uupuneet vartijat katselivat ja tahtoivat kotiin. Niin minäkin. K ottaa näyttelyn aina niin suurella antaumuksella, että hirvittää. Ei mitään yleisvilkaisuja, vaan jokaisen teoksen edessä vahvaa syventymistä. Jonkunlainen jonomuodostelma eteni ja ohitti K:n. K rypisti otsaansa ja syventyi entistä enemmän. Istuin penkeillä, odotin ja manasin sitä, etten tullut marraskuussa, kun näyttely avattiin ja olisin välttynyt tältä katastrofilta. Tietysti olen ollut tungoksissa ja taidenäyttelyidenkin tungoksessa, mutta kun tältä olisi voinut välttyä tulemalla jo pari kuukautta sitten. Nämä ihmisethän olivat kaikki matti myöhäisiä. Kuten mekin. Osa takuulla siksi, että kuuluu mennä näyttelyyn. Se on hienoa!

Menin K:n luokse ja ilmoitin kylmästi lähteväni pois. En enää kestänyt. Lähdinkin. Hiukan pöllämystyneen K:n jätin "maailmalta itsensä löytäneen" taiteilijan taulun "Kotona, äiti ompelee" eteen ja hetken kuluttua olin poissa.

Satoi. Oli pakko mennä Stockan (sen oikean Stockmannin) Herkkuun. Saan tänään vieraan. Laahustin sekä henkisesti ja fyysisesti väsyneenä, enkä mistään löytänyt "maustesyvennystä". Piti kysyä. Nippa nappa ymmärsin ohjeen ja hiippailin ostamaan vaniljasokeria, jota ilman aaamuiset raakapuuroni eivät täytä ehtoja. Kori täyttyi muustakin tarpeellisesta ja marssin kassalle maksamaan.

Satoi. Oli minulla sateenvarjo mukana. Tuuli ja satoi. Oli pimeää. Ja kun olin entuudestaan jo märkä, ei lisämärkyys haitanut. Kassitkin kastuivat. Schjerfbeckin näyttelyn brosyyrikin kastui. Se maksoi 3 euroa. Ratikka tuli heti ja työnnyin muiden märkien ihmisten joukkoon. Astuin myöhemmin ulos ja kävelin metroon. Satoi, jos mahdollista, entistä enemmän. Metrossakin märkiä ihmisiä. Kukaan ei näyttänyt iloiselta. No, ei yleensäkään näytetä iloiselta, vaikka ei sataisi.

Kuulutus kertoi "Itäkeskus, Östra centrum". Poistuin ja olin melkein kotona. Sade ei ollut lakannut.

HUOMENNA SCHJERFBECKIÄ

Tässä taas istun läppärin edessä ja mietin, mitä kirjoitan. Tänään vielä kotona kotihommien painaessa päälle. Huomenna ulos ja Helsinkiin. Ylihuomenna tulee P-D kahville. Sain Baudelairen kirjan loppuun. Ei tahtonut löytyä sille paikkaa hyllystä. Ovat täynnä. Mistä lisätilaa? Oli pakko luopua sekä kirjoista että hyllyistä  Itäkeskukseen muuttaessani. Kaduttaa vähän. Osan annoin pois ja osan möin antikvariaattiin. Tulivat kotiin katsomaan ja tahtoivat ostaa niitäkin, jotka olin jättänyt hyllyyn. En myynyt, Kirjoja on ollut paljon. Yhdistyiväthän vanhempien kirjat omiini. Olen lapsesta asti elänyt kirjojen maailmassa.

Soitin L:lle. Olivat olleet Schjerfbeckin näyttelyssä. Paljon väkeä, mutta rauhallista etenemistä hyvässä järjestyksessä teoksesta toisen luo. Toista on, kertoo L, Pariisin taidemuseoissa muun muassa Louvressa ja Musée d´Orsay´ssa, joissa tungeksitaan muista piittaamatta vain itseään ajatellen. Varsinkin turistit osoittavat huonoa museokäyttäytymistä. Minä en ole Musée d´ Orsayssa ollut, Louvressa kyllä. Ehkä siihen aikaan ei turisteja ole ollut nykyisen lailla liikkeellä, kun en muista mitään tönimistä ja ruuhkaa Louvren saleissa.

Juon aamukahviani virolaisesta mukista. Senaatintorilla on ollut vuosia sitten erilaisia maakuntamarkkinoita. Asuessani Skattalla tuli sinne puolisokin pyörätuolissa lykittyä. Viro oli markkinoilla mukana  ja niinpä ostin kaksi naapurimaan mukia. Niissä kuvattuna puna-apiloita ja kuusi-lehtisiä apilan lehtiä. En enää vuosiin ole havainnut näitä markkinoita Senatintorilla olevan. Eihän siellä enää oteta vastaan uutta vuottakaan. Annetaan Aleksanteri II:n katsella kaupunkia ilman kaikenmaailman metelöintiä.

Heräsin taas hyvin varhain ja nyt tekee mieli vuoteeseen vaikka tunniksi nukkumaan. Raakapuuro ja latte mukavasti maarussa.

RATIKKA-AJELUA

Ajelin päivänä eräänä ratikalla ihan huvinpäiten muuten vaan. Ja nautin! Kukaan ei usko, kuinka minulla on ikävä ratikoita, niiden kiskoja ja pysäkkejä, koko sitä osaa Helsingistä, jonne kuulun. Labrasta kävelin, kävelin ja kävelin. Edes kova tuuli ei haitannut. Kävin monissa kaupoissa, joista en ostanut mitään. Katselin ihmisiä. Menin Stockmannille ja siellä Fazerin kahvilaan. Katselin jälleen ihmisiä. Nautin cappuccinon ja suunnittelin Samppanjabaariinkin menemistä. Kello ei ollut kahtatoista. Luovuin ideasta. Olin vaateosastoilla ja Herkussakin. Sitten Keskuskadun Nespressoon, jossa tein kunnon ostokset. Kaiken tämän jälkeen taas ratikka-ajelua. Lopulta metroon. Ja tuulikin tuntui itäisessä Helsingissä tuimemmalta. Kuten aina.

Joulusta ei mitään enää jäljellä. Riisuin viimeisetkin pois. Nyt parvekkeella vain tuikkuja. Eikä niitäkään enää kauaa, kun illat alkavat olla valoisia. Elokuussa taas.

Olen alkanut ravita itseäni raakapuurolla. Tekeytymään illalla, yöksi jääkaappiin ja aamulla maaruun. Aika namia! Kaurahiutaleita vain vajaa puoli desiä, jugurttia, vähän maitoa ja hunajaa, vanilliinisokeria ja pensasmustikoita. Siinäpä se. Ystäväni K ei ole seikkailunhaluinen ikinä ja epäili raakapuuron makua, ulkonäköä sekä sitä, että kun sitä ei keitetä. On kuitenkin pienenä ahminut kaurahiutaleita "raakana" sokerin kanssa, kuten moni muukin pikkulapsi. Kotisirkkaa edes suklaapäällysteisenä ei suostu suuhunsa panemaan. Minä taas panen melkein mitä vaan ainakin yhden kerran.

Eilen tepastelin kotipuolen kauppakeskuksessa. Ei mitään uutta siellä. Ostin kestomaitoa, en muuta. No jaa, ehkä hiukan. Istuin penkilläkin katsastamassa ohikulkijota. Viereeni tuli romanimies istumaan. Hänellä oli ranteessa komea Rolex ja pyöritteli puhelimestaan jotain tärkeää. Eräs kaveri tutki roskiksen sisältöä, mutta ei ilmeisesti löytänyt mitään kiinnostavaa. Minä lähdin kotiin.

TARPEELLINEN ÖLJY

Olen joskus ostanut pienen yleisöljypullon. Ihmiset eivät yleensä usko, mitenkä tarpeellinen yleisöljy on. Minä olen aina uskonut. Eilen se piti ottaa esille ja öljytä kirjoituspöydän valaisimen se osa, millä saa säädettyä  lampun varren korkeuden. Ilman öljyämistä, kun se on paikoilleen juuttunut, eikä tottele käsivoimia, on ollut pakko käyttää vasaraa. Nyt on lampun sääteleminen taas reilassa.

Kävin kaupassa. Pelkkä ajatuskin tuntui jo reipastuttavalta kaiken laiskana olon jälkeen jota pitkät pyhäajat aina vaativat. Joskus nautinkin pyhistä, vaan en enää. Nykyisin kyllä kaupatkin ovat auki, on sitten minkälaatuisesta pyhästä tahansa kysymys. Enää ei hiljennytä niitä viettämään hiljaisesti ja arvokkaasti. Muinoin oli rukouslauantaita useasti vuodessa. Kaikenlainen huvikielto voimassa, eikä kotioloissakaan saanut riehua, riekkumisesta puhumattakaan. Nuoriso kapinoi. Minäkin kapinoin. Lopulta päätettiin lopettaa pakkovakavana oleminen, koitti ihana vapaus kaikkina lauantaipäivinä vuodessa. No, ja niin minä lähdin tänään päätökseni mukaisesti ostoksille ja sana ALE tuntui olevan päivän nimi. En käyttänyt hyväkseni.

P-D kehui Catsia ja oli itkenyt. Se on aina hyvän elokuvan merkki. Pitäisikä  sittenkin mennä katsomaan? Kestää kuitenkin ikuisuuden, ennen kuin sen näkee omalta kotisohvalta. Mietintämyssy päähän.

Huomenaamulla metroon ja laboratorioon. Kaupungilla ollessani, voisin vaikka humputella siellä muutaman tunnin.

JOULU LÄHTI

Loppiainen päättää joulun. Minä lopetin joulun jo aikaisemmin, kun otin ovikranssin pois. Nyt sitten haikailen ikkunavalojen poistamista kuten myös partsin ja olohuoneen pöydällä olevan kuusen. Sain kylläkseni.

Lotossa ei tärpännyt mikään eikä liioin Eurojackpotissa eikä luultavasti Vikinglotossakaan. Yritän nyt ihan olan takaa päästä pois tästä kaupunginosasta. Kannattaisi ehkä panna näihin laittamani rahat possuun säästöön. Ja jos olisin alunalkaen pannut, niin...

Ystäväni P-D menee katsomaan elokuvaa Cats, mikä yllytti minut kuuntelemaan YouTubesta eri laulajien versioita Memorysta. Kaupunginteatterissa olen Catsin nähnyt ja siitä on aikaa. Leffaa tuskin näen. Sitä paitsi kriitikot ovat sen jo teilanneet. Joissakin kohtauksissa kissojen kokosuhde ympäristöön nähden vinksallaan. Ihan minatyyrikokoisia ja sitten taas normaalin kissan kokoisia. K viekottelee katsomaan Schjerfbeckin elokuvaa, kunhan se on saanut ensin rauhassa ensi-iltansa. En sanonut juuta enkä jaata. Sitä ennen kuitenkin Ateneumiin todellisen Schjerfbeckin teosten pariin, ennen kuin näyttely suljetaan 26.1.

Aatos Erkon kirja vielä kesken ja samoin monen muun. Lukemisessa paussi. Jos yöllä valvon, jota teen, käperryn sohvalle ja katselen mitään näkemättömin silmin televisiota. Alkaa nukuttaa ja syöksyn vuoteeseen, ettei nukkumisen tunne katoa. Yleensä katoaa. Jatkan tv:n katselua.

Tällä ja ensi viikolla kaikenlaista ohjelmaa olen itselleni hankkinut. Johan tässä on lorvailtukin. Eikä mitään pitkiä uuvuttavia pyhiä pitkiin aikoihin.

EI OLISI PITÄNYT

Ei olisi pitänyt missään tapauksessa. Mennä Stockmannin kosmetiikkaosastolle. Mutta kun menin. Hiukan kompastellen menestyvä kauppahuone on keksinyt minua ja kaltaisiani varten jonkun magneetin, joka vetää meitä kyseessä olevalle osastolle, vaikka asiaa on S-marketin Herkkuun samassa talossa. Näin kävi taas eilen. En tykkää itsestäni, enkä tahdonlujuuden puutteestani. Kauppalistassa luki jugurttia, hedelmiä ja Lollorosso-salaattia. Ostin Biothermin ja Lancomen tuotteita. Myyjä antoi Lancomen lahjapussukan, jossa oli näyteryppyvoiteen lisäksi muuta nuorentavaa. Mitävarten muuten ruokakauppa ei ole heti ulko-oven jälkeen tavaratalossa, eikä niin, että joutuu kaikkien houkutusten ohi kulkemaan ensin?

No, ja sitten kismitysasiaan. Leena Laurila kommentoi edellistä blogikirjoitustani, tosin "vaikka vähän vierestä", kuten hän sanoi. Puhui englannistumisesta suomen kielessä ja eritoten  nimistön puolella. Uusi kaunis kauppakeskus Tripla kun on Mall of Tripla ja siitä tuli oitis Pasilan mälli (tätä en ollut kuullutkaan). Tämä kertoo, kuinka kaikki suomalaiset eivät hyväksy hienoja ulkomaankielisiä nimiä. Enkä minäkään. Olen joskus aikaisemmin blogissani kohdistanut mielipahani ja ärtymykseni englannin kielisiin nimiin. Ulkomaalaisten on helppo ymmärtää, puolustaudutaan. Niinkö? Jossain Suomen ytimessä korpimailla kauempana kuin Pihtipudas,jossa ei taatusti ulkomaalaisia käy, on piskuisen kylän kauppojen nimet englannin kielisinä. Siinä kylän ukoilla ja akoilla ihmettelemistä, kun vanhassa tutussa kaupan ovessa lukee Grocery Store Mäkkyläinen.

Toinen ärtymyksellä höystetty asia on, kun myyjä ei osaa puhua suomea. Olen tämän joutunut itsekin kokemaan ja siinä vaaditaan kovaa pokkaa, etten kiehu yli. Kuinka moni kääntyy ovelta pois? Tai monenko pinna palaa, kun kouluenglanti ei riitä kaupantekoon? Ymmärrän ulkomaalaisten työnteon tarpeellisuuden, mutta olisi myös opiskeltava sen maan kieli, jossa työskentelee. Tämä onkin työnantajan asia.

NUKUIN KUIN TUKKI

Aamukahvin aika. Otin unipillerin illalla ja nukuin aamuun asti virkistävästi ja mainiosti. Edellisenä yönä en nukkunut laisinkaan. Tänään ulos ja asioille. Tuumailtiin K:n kanssa, jos viikolla 3 lähtisimme vihdoinkin Stadiin. Ateneum ja 3D-leffa Helsingistä. Nyt K:llakin on museokortti.

Illalla oli rapussa kylmä kuin ulkona. Joku oli avannut yleisen parvekkeen oven ja jättänyt auki.  Suljettiin myöhemmin ja heti lämpeni. Eikä se ollut vain rapun kylmyys, vaan asunnon eteinenkin viileni ja siitä holotna levisi ympäriinsä. Kuinka ajattelematonta!

Loppiainen maanantaina ja minulla vielä täys joulukoristelu päällä. Näyttää jo nuhjuiselta. Ikkunavaloja en enää sytyttele. Kiivettävä poistamaan. Joku pitää Nuuttiin asti ja joku pitempään. Joku pääsee vähällä, kun jättää ensi joulua varten. Kuuluisin heihin, jos kehtaisin.

Rautatieaseman metron hissit yhä käyttökiellossa. Miten voi parin hissin korjaaminen kestää näin kauan? Kuukausikaupalla. Selityksenä olemme kuulleet, että hissikuilujen seinämät romahtivat veden tulviessa syksyllä kuiluun. Vettä oli kyllä kaikkialla, kaduillakin ryöppysi. Satoi. Minusta kuitenkin korjaaminen kestänyt kohtuuttoman kauan. Sitten puhuttiin vuodenvaihteen muuttavan tilannetta. Mitään ei ole kuulunut ja vaihde meni jo. Liikuntarajoitteiset saavat edelleen kömpiä joko Kamppiin tai Kaisaniemeen. En oikein suostu sanomaan "Helsingin yliopisto". Aseman nimi muutettiin, kun se oli vuosikausia ollut "Kaisaniemi" Kaisaniemi-nimisessä kaupunginosassa. "Kampista" voisi tulla "HAM".  HAM on Helsingin taidemuseo ja Kampissa poistutaan metrosta, kun mennään museoon.

Tässä kohdin kuuluu sanoa, että kun ei ole mitään asiaa, niin lopetan tähän. Hyvää päivää.

TERVETULOA 2020

No, se on sitten ihka uusi vuosi tai oikeammin toista päivää jo mennään. Lungisti otin minä vastaan vuoden 2020, kylläkin valvomalla, vaan en Kansalaistorin seremonioita katselemalla tv:stä. Paukuttelua ulkona kuten aina asiaan häiritsevästi kuuluu. Ovathan rakettien kuviot kauniita yötaivaalla, mutta se meteli on kovaa niiden irrotessa alustastaan ja vielä ylhäälläkin pitää meluta.  Yksi raketti lähestyi  huolestuttavan lähelle ikkunaani, mutta juuri ennen talon seinää räiskähti sädehtiväksi kimpuksi. Onneksi ei ole enää koiria. Niiden uuden vuoden yö oli yhtä helvettiä. Kieli roikkui ulkona, ruumis tärisi ja silmissä anova katse: "lopeta tämä paukuttelu". Mitkään rauhottelutemput eivät auttaneet, ei ammatti-ihmisten neuvomat, ei maalaisjärjen keksimät. Psyykkinen trauma jäi.

Ja eilen musiikin mukana Wieniin! Kuten niin usein. On se vaan niin ihanaa kuunneltavaa ja katseltavaa. Tuntui suorastaan pyhäin häväistykseltä istua yöpaidassa hiukset papiljoteilla, mutta eihän minua kukaan nähnyt.

Muutama uuden vuoden puhelu tuli suoritettua sekä jo yöllä joitakin tekstiviestejä. Muinoin puheluja tuli runsaasti heti puolen yön jälkeen. Tiedettiin, että meillä valvotaan. Oli aina vieraita ja kovasti lystiä. Puolison sairastuttua hiljeni ja yksin jäätyäni entisestään.

Oikein mahdottoman onnellista ja hyvää vuotta 2020!