Kestitsin vieraan eräänä päivänä. Hän oli hyvä ystävänl P-D, joka poisti samalla läppäristä sanojen alta punaisen viivan, joka jo siinä viikkoja häirinnyt minua.Omat taitoni eivät moiseen riitä. Sitten juteltiin ja naurettiin, naurettiin ja juteltiin, pantiin jonkun verran maailmaakin uuteen järjestykseen. Oli toki tarjottavaakin, suolaista ja makeaa, roséta, kahvia, mansikoita ja jäätelöä. Kesäistä. Tietyssä järjestyksessä. Kutvahti hyvinkin muutama tunti. P-D:n kanssa aina niin lystikästä.
Luen kirjaa ihmisen suolistosta. Giulia Enders, lääkäri, kirjoittanut ja Elina Lustig suomentanut. Aikaisemminkin olen kirjan kimpussa ollut, mutta jäänyt kesken. Hyödyllinen kirja ja nyt yritän saada sen luetuksi. Toisenkin kirjan kaivoin hyllystä. Lauri Viita "Ne runot, jotka jäivät".
Ne runot, jotka jäivät,
kun muita kirjaintelin,
ne vain, ne sentään jäivät
ja soivat: Täällä elin.
(Lauri Viita runo "Runoilijan hauta")
Tänään taas kotona mitään erityistä tekemättä. Huomenna liikkeelle. K soitti ja ehdotti Musiikkitalon kesäkonsertteja, maksutonta nautintoa lämpiössä iltapäivisin. Kiinnostuin. Ehkä jonain päivänä. Musiikkinautintoja ennen on saatava Italian kirje matkaan tai oikeammin pieni paketti, jossa Amos Rexin näyttelyiden brosyyrit ja Amos Rexin suunnittelu, rakentaminen ja valmistuminen pienen kirjan muodossa sekä lisäksi yksi Tuomas Kyrön kirja, että tietää, mille Suomi hymyilee nykyisin ja lopuksi paketissa seuraa minun ylipitkä kirjeeni.
Uutta viikkoa taas mennään, heinäkuun loppupuolta. Elokuu tulossa ja syksy kolkuttelee jo ovea.
Rakastin kesäisiä iltoja,
kun lapsena soudettiin
kohti kaukaista salmen suuta,
johon aurinko vaikutti.
(Lauri Viita)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti