On huhuttu jo jonkun aikaa sakaalien rantautuneen tähän maahan. On nähty. On kuvattukin. Kai se sitten totta on. Tämän tiesi vuosikymmeniä sitten Lauri Pohjanpää. Hän kirjoitti runon
SAKAALIT
Näin metsässä juosta kepottavan
pedon vastaani likaisen harmaan.
- Hyvää päivää, sanoin, ma edessäin
herra Hukan näen varmaan?
Se irvisti rumasti ikeniään.
- Ma hukalta tosin näytän.
Olen paljon enemmän: sakaali,
ja sakaalin hammasta käytän.
- En teitä tiennyt ees olevankaan
isänmaassani rakkaassa täällä.
- Vai et tiennyt! Ja kuitenkin olemme me
joka maassa vallan päällä!
Me olemme maailman valtiaat,
saa kaikki vavista meitä.
Me emme turvaa voimahan,
me käytämme toisia teitä!
Me turvaamme diplomatiaan
ah, paljon mukavampaan:
joka verta vuotaa ja yksin jää,
jää saaliiksi sakaalin hampaan!
Joka verta vuotaa ja yksin jää,
jok ei muiden laumassa laukkaa,
jota muut on ensin purrehet,
suu sakaalin sen haukkaa.
Jota muut on ensin purrehet,
joka väsyy ja maassa makaa,
me hiivimme hiljaa sen jäljissä,
me puremme sievästi takaa.
Mutta mitäs tässä turhia turisen,
mua tarvitaan ihan muussa!
Sa katsos - enkös sanonutkin:
joku tuolla on taas suden suussa!
Tämä runo on kirjasta Lauri Pohjanpää Valitut runot, WSOY (ilmestymisvuotta ei ihme kyllä ole, kirja on 4. painos. Runon kerrotaan olevan kokoelmasta Metsän satuja vuosilta 1924 ja 1930)
En millään malttanut olla panematta runoa tähän, kun sakaalikeskustelu on aktuelli juuri nyt.
Erittäin hyvä runo tämä Lauri Pohjanpään Sakaalit..
VastaaPoista