DEXTERISTÄ KAILAASEEN

Olen ylpeä itsestäni, luen Colin Dexterin Morse-kirjaa päivittäin, enkä käytä sanakirjaa. Lepuutan aivojani välillä tutkimalla Uuno Kailaan runoja (WSOY). Hyllyssä kaksikin kirjaa, joista toinen vuodelta 1939.V. Tarkiainen alkupuheessaan kertoo kaikenlaista Kailaasta muun muassa: "Kailaan runoilijapersoonallisuus, semmoisena kuin se kuvastuu tällä hetkallä hänen parhaimmissa käsialoissaan, on väkevän älyllisen intohimon leimaama, rajuotteinen ja synkkävärinen, eikä korkeimmissa ilmauksissaan aivan yleistajuinen..." Tarkiainen kirjoitti tämän vuonna 1932.

Uuno Kailas itse kirjoittaa Tarkiaisen tekstin jälkeen: "Teen aluksi lukijalle paljastuksen, ehkä hiukan oudolta kuuluvan, mutta sen, pahempi, toden: minun on ollut annettava kaikki alkuperäiset teokseni -lukuunottamatta poloista esikoiskokoelmaani, jonka julkaiseminen oli kokonaan erehdys -painettavaksi omasta mielestäni liian aikaisin, enemmän tai vähemmän keskeneräisinä. Jos lukija kysyy, miksi?, vastaan: siksi, että en omista linnaa Caprilla. Sellainenkaan puhtaasti henkinen ilmiö kuin runous ei voi välttää niiden lakien puserrusta, joilla aineen valta edelleen hallitsee maailmaamme, vaan on päinvastoin, kaikkein hennompiin arvoihin kuuluvana, erityisen suojaton osallinen kilvoittelussa olemassaolosta..." Kailas kirjoitti tämän vuonna 1932.

Uuno Kailas eli 1901-1933. Hän kuului siitäkin huolimatta Tulenkantajiin, vaikka hiukan vieroksui tulenkantajien näkemyksiä. Tulenkantajat oli 1920-luvulla kirjailijaryhmittymä, johon kuului muunkin taiteen edustajia.

Paljain jaloin on yksi Kailaan runo, josta kovasti pidän. Sitä lukiessani kuulen isäni äänen hänen runoa lausuessaan.

Niin mä kerran
tieni aloin
niin mä kuljen:
paljain jaloin.

Avohaavat
syvät näissä
ammottavat
kantapäissä:

rystysihin
joka kiven
jäänyt niist´ on
verta hiven.

- Mutta niinkuin
matkan aloin,
päätän myös sen:
paljain jaloin.

Silloinkin, kun
tuska syvin
viiltää, virkan:
-Näin on hyvin.

-Tapahtukoon
tahtos sinun,
Kohtaloni,
eikä minun.