Raija Tervomaan kirja Mutsi ja mä tuoksuu minun lapsuudelleni, Helsingille joitakin aikoja takaperin. Kirjailija kertoo hiusten kuivaajasta, jollainen minullakin oli. Se kävi sähköllä. Huppu päähän, johon muoviputkesta ilmaa ja hiukset kuivuivat papiljotteineen päivineen kuin kampaajan tuolissa. Kirjailija puhuu erilaista slangia kuin minä aikoinani. Meidän jengi ei puhunut esimerkiksi "skoilesta", se oli "skole". Muistan patellavyön, jonka minäkin olen uumalleni sitonut. Vyötäröhameen alla oli monet kelloalushameet pönkittämässä niin itsetuntoa kuin hamettakin. Tervomaan äiti osasi ommella Raijalle kaikki vaatteet. Minun kotonani piti käydä kaupassa. Maailma ei vielä ollut valmis tyttöjen pitkiin housuihin, vaan kuljimme sievästi leningeissä tai hameissa. Hypittiin narua helmat heilahdellen niin Sörkassa, josta Raija Tervomaa on lähtöisin, kuin minä Töölössä. Ruokakaupoissa ei ollut mitään valmista, eikä puolivalmista. Kaikki tehtiin itse alusta loppuun. Eikä valitettu. Nyt olemme uusavuttomia monessa asiassa: kauheeta, miten tää tehdään.
Samoissa paikoissa Helsingissä Tervomaa on käynyt tanssimassa kuin minäkin, Botta, Hämis, Natsa, Poli... Voi niitä aikoja! Raija kävi kansiksen, minä valmistavan koulun. Samoin tuntein skruudattiin kouluruokaa: ei hyvää. Oman pulpetin päällä se syötiin ja salaa hivutettiin ne palat vaikka lattialle, joista ei pidetty. Läskinpala hernekeitossa. Sörkassa oli yleisiä saunoja Töölöä enemmän. Taloissa ei omaa ollut, puhumattakaan asunnoista. Mutta oli amme, jossa kylvettiin, kun tuli lämmintä vettä. Ei joka päivä. Nykyihmiset eivät voi kuvitella moista säännöstelyä kaupungeissa. Myöhemmin toki saimme kuumaa vettä päivittäin. Nykyisin se on itsestäänselvyys. Vesikatko talossa saa ainakin minut paniikkiin, vettä joka kulhoon ja kippoon, vaikka ei tarvitsisikaan.
Pesutupa oli useimmissa taloissa. Meilläkin Töölössä. Se oli ahkerassa käytössä patoineen ja monine pesusammioineen. Pyykki pestiin tietyssä järjestyksessä, sitä liotettiin ja keitettiin, höyry oli paksua tuvassa, se kiemurteli avonaisesta ovesta pihalle ja sisältä kuului naisten iloinen puheensorina. Pientä maksua vastaan meidän pyykin pesi Salokarin täti. Äiti ei pyykkitupaan mennyt. Salokarin täti pesi monen muunkin pyykin muun muassa säveltäjä, kapellimestari George de Godzinskyn paidat, vaikka mestari ei meidän talossamme asunutkaan. Salokarin täti tunnettiin pesutaidoistaan ympäri Töölöä. Vapaa-aikoinaan hän pelasi marjapussia kotonaan ensimmäisessä kerroksessa miehensä ja ystäviensä kanssa. Luulen tämmöisen ystävällisen "salokarin tädin" olleen muissakin taloissa auttamassa työssä käyviä rouvia. Sunnuntaisin ei pesutupaa käytetty.
Kaikkea tätä ja paljon muutakin kutvahti mieleen lukiessani kirjaa Mutsi ja mä. Olen jo yli puolen välin ja kirjailija siirtymässä vähitellen kohti 1900-luvun loppua ja 2000-lukua.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti