KURDIROUVAN TAPAAMINEN

Eilen istahdin kauppakeskuksen tuolille hetkeksi ennen Stadiin lähtöä. Viereiselle tuolille ilmestyi huivipäinen nainen. Sanoi selvällä suomen kielellä "päivää rouva". Nyökkäsin ja olin varautunut. Mutta hänen ruskeat silmänsä vaikuttivat ystävällisiltä, käytös moitteetonta, kaikki kieli hänen sivistyneisyydestään. Lopetin varautuneena olemisen ja päätin olla minäkin sivistynyt.

Hän on asunut Suomessa 17 vuotta, lääkäri kuten poikansakin täällä. Kotoisin Kurdistanista, Iranista. Kysyi, tiedänkö mitään kurdeista ja Kurdistanista? Vastasin tietäväni hyvin vähän. Hän alkoi kertoa, eikä minulla ollut enää kiire Stadiin. Olin etuajassa tapaamisesta, aikaa oli. Kyselin aina välillä kaikenlaista, uteliaisuuteni ja tiedonhaluni lisääntyi mitä enemmän kuulin. Kurdistanilaisilla ei ole omaa valtiota. Kurdistania ei sen enempää Iranissa kuin Irakissakaan, Turkissa ja Syyriassa tunnusteta. "Haluatteko itsenäistyä?" kysyin. "Se on vaikea asia", rouva vastasi. Kurdeja vainotaan. Korruptio kukoistaa. Rouva kertoi olevansa iloinen, että hänelle 17 vuotta sitten osoitettiin semmoinen maa kuin Suomi. Hän on perheineen kiitollinen Suomelle kaikesta. "Suomi on hyvä ja puhdas maa". Ja minä kiitin maani puolesta. Perhe on menestynyt hyvin, lapset koulutettuja ja hän itse onnellinen ja tyytyväinen. Kysyin suomalaisesta rasismista. Ainoastaan hänen seinänaapurinsa vaatii häntä maasta pois, mutta naapurilla on kuulemma alkoholiongelma ja kurdirouva arveli vihan johtuvan juomisesta. Olisin keskustellut rouvan kanssa pitempäänkin, mutta minun oli lähdettävä. Hyvästiksi hän sanoi ystävällisesti hymyillen toivovansa, että tapaamme uudelleen. Niin toivon minäkin.