Lähdin kuin lähdinkin eilen Stadiin. Ensin pankkiin, jossa asioin ja lopuksi kysyin, miksi on supistettu käteisen antoa pankissa ja jatkoin "turha sanoa, että kukaan ei käytä käteistä, se ei pidä paikkaansa". Virkailija: "no, sitten en osaa sanoa syytä, voin lähettää palautetta". Minä tiedän nämä virkailijoitten palautteet ja vastasin "ei tarvitse, kiitos". Köpittelin Stockmannille ja vedin heti sisälle päästyäni keuhkot täyteen ihanaa ja tuttua Stockmann-ilmaa. Pasteerailin ossastoilla, tein ostoksia ja sitten menin First Loungeen espressolle ja luin Iltasanomat. Tämän jälkeen Herkkuun ja kotiin metrolla, jossa oli kaksi täysin seilissä olevaa ihmistä, mies ja nainen. Tulivat Itäkeskukseen. Huokasin.
Apropoo, kaikissa kaupoissa maksaessani kurkistin hienotunteisesti kassan laatikkoon. Että ei mukamas käteistä käytetä? Laatikot pursuivat seteleitä ja lantit kolisivat omissa lokeroissaan. Miksi pankeilla on tämmöinen käteiskielteinen politiikka? Mikä on perimmäinen syy?
Iloitsin suuresti, kun Herkun kassa vielä minut muisti "rouvaa ei olekaan näkynyt pitkään aikaan". Kerroin ystävällisesti syyn. Olin taas omassa tavaratalossani!! Ja tuntui hyvältä.
Twainin valkoinen elefantti on löytynyt. Sillä oli pitkä seikkailu, kun se varastettiin. Sitä oli etsitty "kissojen ja koirien kanssa", poliisivoimin, salapoliisein ja siviilein New Jerseystä, Pennsylvaniasta, Delawaresta ja Virginiasta. Hassan-Jumbo oli ehättänyt kaikkialle varkaan kanssa. Se oli joutunut taisteluihin, sitä oli ammuttu, se oli joutunut tappamaan ainakin kaksi miestä O´Donohuen ja McFlanninganin. Miehet olivat olleet kaikkien maiden sorrettujen turvakodissa ja olivat vastikään äänestäneet käyttäen "Amerikan kansalaisten ylevää oikeutta". Tuli viesti, että elefantti oli haavoittunut kanuunanlaukauksista. Se oli ryöminyt piiloon ja siellä kuollut nälkään ja kärsimyksiin. Englannin kuningatar ei saanut koskaan Siamin lahjaansa.
Rupesin lukemaan nuoren muutaman päivän ikäisen Evan tutustumisesta maailmaan ja mieheen. Eva ei ole varma, jos se sittenkin on joku matelija. Ei ole lanteita, suipponee alaspäin kuin porkkana.
Hertsykeri, elefantti taitaa jäädäkin multa lukematta.
VastaaPoistaKyllä se kannattaa lukea, Aulikki. Sehän on Mark Twainia ja hän oli suuri humoristi.
PoistaTotta ja toisaalta tiedänpä mitä odottaa. Luen aina muutenkin loppuratkaisun aluksi.
PoistaEikö silloin, jos lukee aluksi lopun, menetä lukemisen iloa ja jännittävyyttä, Aulikki? Haluaisitko tietää myös oman tulevaisuutesi?
PoistaKumma kyllä en koe menettäväni. Tällä hetkellä luen vieläpä kirjaa, jonka nimi on Skippy dies, ja jonka ensimmäisillä sivuilla Skippy tosiaan kuolee, minkä jälkeen tarina aloitetaan alusta. E
PoistaTällä kertaa en näe tarpeelliseksi vilkaista viimeisiä sivuja, kun nyt tiedän miten Skippylle käy.
Uppoudun yleensä vähä liiaksi tarinoihin mukaan. Suren liikaa onnettomia loppuja, parempi varautua etukäteen.
Omaa tulevaisuutta en välitä tietää. Edellisen kommentin E on ihan ylimääräinen eikä tarkoita mitään. Näpytän liian nopeasti. Äh ja yksi n puuttuu!
PoistaPalaan vielä tuohon Sinun kirjan lopun katsomiseesi, Aulikki. Jos olisin kirjailija, en ehkä pitäisi siitä, että lukija "lunttaa" ja vie minulta lopun yllätyksen/salaperäisyyden ilon. Voisin kuvitella, miten täysin turhaa on lukea jotain dekkaria, jos alun alkaen tietää, että hovimestari on syyllinen. Minulta jää lukijana kaiken maailman poirottien kanssa aprikoiminen, jutun ratkaisuun johtamisen ankara päätteleminen/tutkiminen turhaksi työksi, kuin myös se jippii-tunne: olin oikeassa.
PoistaTotta tuokin. Vaikka harvemmin viimeisen sivun lukeminen kaikkea selvittää, ainakaan murhaajaa, niin paljon muuta kuitenkin. Monesti katson viimeisen sivun jo kirjakaupassa!
PoistaOnko se yksi peruste kirjan ostamiselle, että viimeinen sivu Sinua miellyttää? Entäs alku? Kansi? Kirjailija? Arvostelut? Myyntiluvut?
PoistaVarsinkin alku. Myyntiluvuista en ole kovin tietoinen.
Poista