28. elokuuta 2017

MUISTOT ROSKIKSEEN

Luin eilen taas Karvajalkaa. Hidasta, hidasta. Illalla järkytin itseni katsomalla elokuvan Million dollar baby. Ohjannut Clint Eastwood 2004, näytteli siinä itse kuten myös Morgan Freeman ja Hilary Swank. Olin nähnyt joskus osan elokuvasta, nyt katselin kokonaan. Olihan se.... elokuva, jonka jälkeen ei osannut tehdä mitään. Minä menin vuoteeseen.

A:lta tuli pitkän tauon jälkeen meili ja samaten R:ltä. Jälkimmäinen oli Nordkapissa miehensä kanssa. Sitten lähtee Tallinnaan, Montenegroon, Espanjaan ja Karibialle. Ei siinä paljoa Suomessa ehditä olla. Onnelliset!

Palelin eilen sisällä. Syksyltä tuntuu.

"Syys, aika usvien ja hedelmäin,
jok´ ystävältäs auringolta saat
taas neuvot, kuinka runsain, täyteläin
ja kypsin sato siunais puut ja maat
ja räystään rypäleet, kuink´ oksiaan
maan puoleen omenat taas taivuttais,
ois ydin maittavainen pähkinäin,
viel´ uudet silmut puihin puhkeais,
ja kuinka mettiset, kun yhä vaan
ois kesän mettä kennot tulvillaan,
ei näkis päätä päiväin lämpimäin..."

(John Keats suom. Jaakko Tuomikoski)

Heitin roskikseen taas muistoja, muutaman valokuva-albumin kuvineen päivineen. Joitakin kuvia säästin ja panin muiden sekaan vanhaan kenkälaatikkoon. Jonain päivänä heitän nekin pois. Hävitettäväksi ne kuitenkin tulevat minun jälkeeni. Eikä ne vieraita ihmisiä edes kiinnosta. Eivätkä oikeastaan minuakaan enää. Edesmenneitä ihmisiä, paikkoja aikojen takaa, matkoja kauan sitten... Joskus pantu kansien väliin, kirjoitettu huolellisesti nimet ja vuosiluvut, osa kellastunut ja joistakin kuvista revitty henkilöitä pois. Ehkä kiukuspäissä. Olkoot kuvien kertomat minulla muistissa.

Panin tuulettimet talvehtimaan. Eipä niitä kovin ahkerasti ole tarvittukaan tänä kesänä. A kertoi Espanjassa kuitenkin vielä olevan lämmintä jos kuumaakin. Eikö se meinaa siellä hellittää ollenkaan? Hän kärsii, vaikka on puoliksi egyptiläinen ja tottunut helteisiin aikanaan Aleksandriassa.

2 kommenttia:

  1. Tuli mieleen valokuvien hävittämisestä, että eikö maakunta-arkisto tai kansallisarkisto ottaisi niitä vastaan. Ottivat he päiväkirjojakin ainakin taannoin. Ei menisi kalliit kuvat hukkaan. Ehkä joku tutkija ainakin saisi niistä iloa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Myöhäistä, hyvä kommentoija, albumit ovat jo kaatopaikalla. Ja tuskin minun elämäni ketään tutkijaa kiinnostaisi. Päiväkirjanikin vuosikymmenten ajalta jo jossain maatuneet. Ajatuksena ehdotuksesi mitä kiehtovin. Kiitoksia.

      Poista