20. marraskuuta 2023

LUKEMISESTA

 Kannattaa kumartua useammin kirjahyllyn alimman hyllyn kohdalle ja tutkia, mitä kirjoja siellä on. Minä kumarruin eräänä päivänä ja otin  Merete  Mazzarellan Silloin en koskaan ole yksin. Teos kertoo lukemisen taidosta. Ilmestynyt 1999 ja suomennettu samana vuonna. Tanskalainen piirtäjä Nikoline Werdelin on sitä mieltä, että lukeminen on seurustelua ja kun seurustelee jonkun kanssa, tässä tapauksessa kirjailijan, ei todellakaan olla yksin. Minä aloin seurustella Merete Mazzarellan kanssa.

Hajamielisistä professoreista on kautta aikain ollut vitsejä. Kirjassa niitä on kaksi, joista toisen kerron tässä ja nyt. Professori istuu kirjoituspöydän ääressä huoneessaan ja ovi on kiinni. Ovea raotetaan varovasti ja hänen pieni poikansa kurkistaa sisälle. Pojan vieressä on vielä pienempi leikkitoveri. Professori vilkaisee poikia ja kysyy sitten vaimoltaan, joka on keittiössä: "Sofie, oletko saanut toisenkin pojan?"

Ehkä tämä ei naurata enää 2000-luvulla. Ehkä ei edes hymyilytä. Mutta minua miellyttää se, että Mazzarella kertoi sen minulle.Ehkä ei Mazzarellaa voi kutsua kuitenkaan ystäväkseni, vaikka seurustelemmekin. Luinhan minä aikoinaan Danten Jumalaisen näytelmän, mutta Dante ei siitä huolimatta kuulu ystäväpiiriini. Eihän se toki hullumpaakaan olisi. Dantea lukiessani koin Jumalaisen näytelmän kaikkine säkeineen osittain varsin uuvuttavaksi. Olin iloinen lukiessani Mazzarellan kirjasta, kun Marcel Proust on sanonut, että "lukiessamme koemme ystävyyden puhtaimmillaan, emmekä esiinny kirjaystävällemme vilpillisen rakastettavasti."  Lukija saa olla oma itsensä ja vaikka ikävystyä lukiessaan. Ei tarvitse olla tekokorea ja saa jättää lukemisen kesken ja vaikka olla palaamatta siihen kirjaan ikinä. Minä panin Danten pitkäksikin ajaksi pois ja olin epävarma, palaanko siihen. Palasin. Monet kirjat ovat minulta jääneet kesken, eikä niiden kirjoittajat seurustelustamme huolimatta, ole loukkaantuneet. Olen vain ollut rehellinen.

Jatkan Mazzarellan kirjan lukemista, mutta nyt alan valmistautua uuteen viikkoon. Ohut lumikerros peittää pihanurmet ja itärajalla on edelleen varsinainen hurlumhei rajan ylityspaikkojen ollessa kiinni tai aika-ajoin auki. Paperittomat  turvapaikan hakijat ovat pulassa. Heitä on Venäjän kautta tulleita monista maista. Heitä kutsuu Suomen eldorado.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti