KOKKI KÄVI

Onkohan Oulussa jo toivuttu Gordon Ramsayn yllätysvierailusta? Miksi huippukokki oikein tupsahti Perämeren rannoille? Sitäpä on nyt puitu ja ihmetelty. Syy selvinnee tai sitten ei. Minua ei tämä vierailu hetkauttanut. Ehkä, jos olisin ammatiltani kokki, olisin kiinnostunut tai sitten en. Olen hiukan valikoiva nässä hämmästysasioissa. Onhan Suomessa piipahtanut rössypotulla muun muassa Andrew Zimmern. Teki keikan julkisesti ja liitti sen tv-ohjelmaansa. Samoin kävi Anthony Bourdain maistamassa kioskin lihapiirakkaa ja kysyi:"Where is the meat?" Meillä on siis käyty ja lisäksi vilahtanut tietämättäni moni muu. Kaikki me muistamme Italian silloisen pääministeri Silvio Berlusconin, joka ohimennen haukkui täällä vieraillessaan koko suomalaisen gastronomian Oliko moiseen kritiikkiin edes valtuutettu? Eikä ollut liioin kokki. Me suomalaiset pikkuisen loukkaannuimme. Eikä muistaakseni silloin vielä loukkaannuttu niin helposti ja pienistä kuin nykyään. Niin että kyllä pääministerin rankka arvostelu melkein sumensi kansainvälisiä suhteita Italian ja Suomen välillä. Nyttemmin vierailua ei enää muistella yhtä syvä ryppy otsassa. Eikä Berlusconi ole enää pääministeri.

Yllätyin eilen iloisesti: P-D soitti. Tulee kyläilemään ensi viikolla. Olin juuri tullut kotiin saaliinani Tallinnanaukion torilta kirsikoita, mansikoita ja luumuja. Mansikoiden hinta noussut ja lajiketta kauppiaalla enää vain yksi. Alkaa kausi päättyä. Siirrymme vähitellen tuontimarjoihin, joissa maissa satokausi on pitempi. Toripöydät alkavat täyttyä puolukoista, jota marjaa on taas uusien tutkimusten valossa kehuttu entistäkin enemmän maasta taivaaseen. Minusta ovat valehtelematta happamia, vaikka eivät pihlajanmarjoja olekaan, jotka myös entisen ketun mukaan olivat happamia ainakin Aisopoksen faabelissa.

Minulla on ollut aivan vajavainen kuva nunnien elämästä. Aina yhdistän siihen nöyryyden ja vaatimattomuuden, maallisista iloista kieltäytymisen jne. Nyt Venäjällä patriarkka Kirill vaatii mukavaa elämää viettänyttä nunnaa luopumaan luksusautostaan. Nunna  oli ostanut auton luostarin saamilla lahjoitusrahoilla, jotka oli tarkoitettu hyväntekeväisyyteen. Hyvää ostaminen teki vain nunnalle. Mihin tämä maailma on menossa? Enää ei voi uskoa luostarin pyhyyteen eikä nunnien hyveellisyyteen.

ODOTTELUA OSATAKSENI

Odottelen tässä, että Jumala lähettäisi minulle kirjoitettavaa. Siis myös minulle. Tämänkaltaisesta lähettämisestä kertoo Hemingway Waldo Prankille tapahtuneen. Prank makasi alastomana vuoteessaan yöllä ja sai Jumalalta kirjoitettavaa. Prank oli ollut heti "hurmioituneessa yhteydessä kiitävään ja liikkumattomaan kaikkeuteen."  Hän oli aikonut kirjoittaa Espanjan sielusta, mutta ei ollut onnistunut, vaan se oli ollut kuulemma pelkkää pötyä. Hemingway oli tämän lukenut S4N-nimisestä aikakauslehdestä. Ja minä kerron sen nyt tässä vuotellessani teille. En taida olla Jumalan suosiossa, kun ei mitään kuulu. Olen omillani.

Tänä aamuna oli oikein syy herätä aikaisin. Tosin ei aivan näin varhain kuitenkaan. On tulossa miehiä katsomaan sisältyykö kylpyhuoneen allaskaapin vesivahingon kokenut ovi aiemmin suoritetun Linja-saneerauksen takuukorjauksen piiriin. Kaappi saa vesiryöpyn suihkussa ollessa ja sen ovi rypistynyt ja turvonnut. Ei ole koko puuta, vaan näen sen olevan jonkinlaisista viiluista. Olen niin sanotusti passissa klo 13 asti. En muutenkaan ollut mihinkään lähdössä.

Sain K:n houkuteltua kanssani Ateneumiin. Päivähoitokoira meni oman emäntänsä kanssa lomalle ja K ei ole koiraan sidottu. Kerroin omasta Inspiraatio-näyttelyn kokemuksesta hänelle rohkeasti, vaikka arvelin hänen miettivän ainakin kahdesti Ateneumiin tulemista kanssani. Hänen taidenäkemyksensä ei ole minun laillani kokenut avartumista, vaan hänen mielestään taiteen on kaikin puolin oltava ymmärrettävää, eikä ilakoinnille ja modernisoimiselle ole sijaa vanhojen mestareiden teosten yhteydessä. K saattaa kauhistua nähdessään Michelangelon Pietá-teoksen muuttuneen. Siinä kun nyt Ateneumissa taiteilijat Marina Abramovic ja Ulay ovat nähneet uudessa Pietássaan kauniin tämän ajan naisen pitelevän sylissään valkoisessa haalarissa olevaa kuollutta Jeesusta. Ehkä otan varmuuden vuoksi mukaani K:ta varten kamferitippoja.

Tässä on hyvin aikaa ennen kuin päivän tapahtumat alkavat. Ei kiirettä kuoriutua yöpaidastakaan vielä. Voin paneutua  kahteen Anne Wilsonin keittokirjavihkoseen tutkiakseni vaihtelua ainaiseen saman kaltaiseen salaattiin. Juliennesuikaleita esimerkiksi porkkanasta ja kukkakaalista palleroita. Minulla ei ole burguulia, jotta tabouli jää tekemättä. Sekavihersalaatti saattaisi onnistua. Sokeriherneen idut jäisivät puuttumaan. Eikä kaapissani ole liioin couscous-suurimoitakaan. Eihän tästä mitään tule. Eli tänäänkin sitä tavanomaista: ota mitä sattuu olemaan ja sekoita.

CORRIDA DE TOROS

Aloin eilen lukea Hemingwayn Kuolema iltapäivällä. Kirjailija ei puolustele härkätaistelua, mutta on siitä kiinnostunut. Väittää sitä taiteeksi. Minä en ole koskaan ollut härkätaistelua katsomassa, mutta Sevillassa ollessani kävin tyhjällä areenalla, plaza de toros. Taistelu aloitetaan yleensä kello viideltä iltapäivällä niissä maissa, missä se on sallittua. Hemingway kertoo hyvin tarkasti matadorien, banderillojen ja pikadorien tehtävistä, joita tarvitaan yhden härän tappamisseremoniassa. Hän ei suinkaan vierastanut eläinten surmaamista. Hän oli 1930-luvulla usein Afrikassa metsästämässä suurriistaa. Härkätaistelut olivat hänelle enemmän kuin eläimen pääseminen hengestään. Ja sitä hän juuri kutsuu taiteeksi. Seremoniassa on monia vaiheita, jokaisella on oma tehtävänsä, joka tarkoin suoritetaan rituaalin tavoin. Matadorin liikkeet ovat sulavia ja kauniita. Virheitä ei saa tulla. Jommankumman henki on kyseessä, matadorin tai härän. Tradition mukaisesti härän on henkensä menetettävä. Kysymyksessä on matadorin kunnia. Kirja on minulla aivan alussa. Se on muutakin kuin härkätaistelun analysointia. Se on kirjailijan omaelämäkerta, muistelma Espanjasta kauan sitten.

Kerroin jo A:lle tästä kirjasta. En edes tiedä, mitä tuntemuksia hänellä on härkätaistelua kohtaan. Arvaan sen olevan hänenkin mielestään raakaa eläinrääkkäystä. Tuskin on yhdessäkään ollut koskaan. Jotkut maat ovat ne kieltäneet, mutta Espanjassa sallittuja. Vuonna 2013 ne äänestettiin kulttuuriperinnöksi ja saivat lainsuojan. Joskus seurasin tv:stä härkätaistelua Espanjassa ollessani. Maanteiden varsilla siellä täällä oli suuria mustia härän kuvia kertomassa taistelukulttuurista. Kuuluisien areenojen liepeillä oli kahviloita, joiden seinät täynnä tunnettujen matadorien valokuvia. Jos joku maineikas matadori oli käynyt juuri siinä kahvilassa, se oli ikuistettu kaikkein suurimmaksi valokuvaksi. Ei tohtinut  kovin äänekkäästi julkituoda omia ajatuksia härkätaisteluista, vaikka ne olisikin ymmärretty skandinaavin mielipiteeksi. On kunnioitettava sen maan kulttuuria, jossa vierailee. Myös jo tuhansia vuosia vanhaa härkätaistelua, joka vieläkin kuuluu espanjalaiseen elämään, vaikkakin kuoleman varjolla iltapäivällä.

Heräsin taas hävyttömän varhain. Oikeastaan koikkelehdin koko yön lyhyitä pyrähdyksiä vuoteessa lukuun ottamatta. Viheliäistä. Tiputtelin jo cappuccinonkin. Kunhan aurinko alkaa lämmittää, siirryn parvekkeelle Hemingwayn kanssa mandevillan alle.

ATENEUMISSA

Inspiraatio! Nykytaide ja klassikot! Siinä eilinen Ateneumin anti.  Tuntui kuin olisi laskettu luikuria taiteilijoista, joiden teoksia on väännelty ja käännelty. Tunnetut teokset "uudistettu" tähän päivään sopivaksi. Ateneumissa oli Rodin-näyttely 2016 ja siellä oli Rodinin Ajattelija sellaisena kuin se on aina ollut. Tosin sekin oli jäljennös.  Nyt Ateneumissa on Nancy Foutsin Ajattelija, joka on nainen ja hänellä on tutu päällään. Mitä tästä ajatella? Jeff Koonsin  Mona Lisa muistuttaa muuten  Leonardo da Vincin samannimistä naista, mutta pitelee käsissään sinistä palloa. Suomen Kuvalehti kertoo pallon peilaavan museoyleisöä. Oli rokokoota ja Raamatun aiheita, antiikin Kreikan taidetta... Mutta ei ihan. Mielenkiintoinen näyttely. Taidan mennä toisenkin kerran. Ateneumin kaupasta ostin jääkaappimagneetin (Foutsin tutu-Ajattelija) ja pari brosyyriä. Eivät enää jakele ilmaiseksi. On myös uusi hiirialusta kirjoituspöydällä. Siinä on van Goghin Katu, Auvers-sur-Oise (1890).

Ennen lähtöä Stadiin aamupäivällä join vain aamukahvin. Ja niin kävi nytkin, että kaipasimme maarun täytettä näyttelyn jälkeen ja menimme M ja minä Samppanjabaariin Stockmannille. Sampanjaa ja katkarapuvoileipä. Hetken kuluttua espresso. M joi teetä. Tarjoilijamies oli aivan ihana. Antoi kohteliaasti ymmärtää, että muisti meidät edellisiltä käynneiltä. Kertoi palvelevansa meitä ilolla ja toivotti taas tervetulleeksi. Hyvillä mielin poistuimme. Erosimme ja minä kävelin koneportaiden ja hissien kautta metroon. Ostin mennessäni  Arnoldsista muffinsin ja donitsin. Kun kerran olin jo pannut päivän syömisen ranttaliksi. Tarjoilija toi meille vielä yllätykseksi suklaata!  Kotimatkalla poikkesin  Rosebudiin ja ostin  Hemingwayn kirjan Kuolema iltapäivällä. Alkuteos ilmestynyt 1932 ja suomeksi 1962. Minulla kirja joskus perintönä, mutta en ole lukenut, eikä sitä eilistä ennen ole hyllyssäni enää ollut.

Päivä oli pitkä, mutta erinomainen hyvän ystävän seurassa. Lähtiessäni kotoa satoi kuin saavista ja kaikki se, mikä minusta oli sateenvarjon ulkopuolella eli helmat ja jalat, kastui perusteellisesti. Kesäsade ei haittaa ja päivän mittaan pääsin hyvin kuivumaan.

KESKIVIIKON KERTOMAA

Niin että vallan laiskana tänään. Tavanomaista helppoa asiaan kuuluvaa puuhastelua kyllä. Ruokaakin teen oikein paistinpannussa. Nostin salaattilingon parempaan paikkaan, että moinen kapistus tulisi päivittäiseen käyttöön. Muutenkin siistin keittiötä ja tämä tarkoittaa sen "tavallisen" kahvinkeittimen panemista kaapin kätköön. En käytä sitä. Radiokin jouti keittiöstä pois. Sen paikka on nyt olohuoneessa Buddhan paikalla ja Buddhan panin muualle. Joskus tulee mieleen, että oli aikoinaan ehkä virhe ostaa Buddha ihan pelkästään sisustuksellisesta syystä. Toisaalta on minulla Maria ja Jeesus hopeakehyksissä, vaikka en tunnusta katolista uskontoa. Sain sen Italiasta.

Tove Janssonin kirjaa lukiessani pohdin pääni puhki, missä Helsingissä ovat ne patsaat, joissa kirjailija on ollut mallina. Enkä millään muistanut. Toven isähän oli kuvanveistäjä Viktor Jansson. Toinen patsas on Bensowin talon sisäpihalla (ollut ainakin) ja toinen Espan puistossa lähellä Kappelia (ollut ainakin). Näistä jouduin tekemään pientä tutkimustyötä. Tuntui hyvältä onnistuttuani. Olen monena kesänä haaveillut patsaskierrosta Helsingissä. On jäänyt.

Sähköpostia sekä Espanjasta että Pohjanmaalta. Molemmissa paikoissa voidaan hyvin ja eteläisemmässä maassa on todellinen helle, yli 30 astetta. Meillä puolestamme tänään taas viileää. Aurinko tuli juuri esille koivurintaman takaa. Harmaat pilvet joutuivat väistymään. Tämä nyt on tämmöstä.

Otin kopioita K:lle perunaruoista. Hän tykkää perunasta. Jos vaikka innostuisi muullakin lailla valmistamaan kuin keittämällä ja paistamalla. Perunasta on moneksi, suorastaan hyvin moneksi. Itse peruna ei ole kovin lihottavaa, mutta kaikki se muu pöperö sen ympärillä on. K rakastaa kermaa. Minulla on seissyt jo vaikka kuinka kauan jääkaapissa kaksi perunaa. Tarkistan välillä niiden syöntikelpoisuuden. Eikä peruna kirjaimellisesti "seiso". Huomenna marssin taas ostamaan aivan ihania hollantilaisia luumuja. Ovat hiukan kriikunoita isompia.

MUUMIEN ÄITI

"Miksi harakka seisoo yhdellä jalalla?", kysytään Tove Janssonin kirjassa Bulevardi. Vastaus kuuluu, että "koska jos se nostaisi toisenkin, se kellahtaisi kumoon".  Olen kirjan lukemisessa melkein  lopussa. Janssonin varsinainen nuoruus on jo takanapäin ja nyt hän jo pohtii, miksi hän kirjoittaa. Joku oli kerran sitä kysynyt. Ja miksi juuri lapsille? Pitääkö hän erityisen paljon lapsista? Vai yrittääkä pelotella ja kasvattaa heitä tarinoillaan? Vastaus ei ollut helppo, eikä hän osannut vastata. "Kirjoittaminen tapahtuu aina jostain tarpeesta, sen taustalla täytyy olla eteenpäin vievä voima". Toivomastani keski-iän kriisistä ei Jansson puhu mitään. Hänellä ei ehkä sellaista ollut. Miksi tahdoin kuulla keski-iän kriisistä?  Uteliaisuus ei johdu ainakaan tarpeesta saada tutustua toisten ihmisten kriiseihin. Ehkä se näytti kirjoitettuna vain mukavalta.

Nyt tiedän Muumitalon rakentamisesta kaiken. Materiaalit, sisustuksen ja miksi mikin on juuri näin. Kun Muumimamma menee Muumipapan huoneeseen, se on monimutkainen ja ennen kaikkea mutkainen juttu. Mutta kannatti tutustua, vaikka hengästyttikin. En ole mikään Muumi-fani, mutta seurannut joskus tv:stä sarjaa. Taisi olla japanilaisten tekemä. He ovat faneja. Myönnän Muumien filosofian olevan kiehtovaa ja pidän heidän boheemista elämästään.

Lukemani kirjan novellit ovat ilmestyneet 1930-luvusta alkaen lehdissä muun muassa Helsingfors-Journalenin joulunumerossa vuonna 1934. Sama lehti, jossa uusi Miss Eurooppa Ester Toivonen mainosti Tekno-puuteria ja Elite-kenkiä. Jansson oli tuolloin 20-vuotias. Jos kirja osuu mukavasti hollille, toki se kannattaa lukea. Tove Jansson oli paljon muutakin kuin Muumien äiti. Niiden mukana hän kyllä taisi päästä kuuluisuuteen. Kysyin A:lta kerran, tunnetaanko Muumit Espanjassa? Ehkä ei, koska ei mitään vastannut.

Parvekkeen mandevilla kukoistaa edelleen. Se on kasvattanut pitkiä köynnöskasville ominaisia versoja, jotka ojentuvat kauaksi emokasvista. Tarttumapintaa niillä ei ole lähellä. Se on ikään kuin villiintynyt siitä siististä ja tasaisesta kasvista, joka oli sen saadessani. Se pitäisi ehkä olla paikassa, jossa voi kiemurrella halunsa mukaan, peittää pintoja ja elää kunnollista köynnöskasvin elämää. Nyt sillä on vain parvekkeella ruukku, ympärillä tyhjä tila, jota versot yrittävät täyttää. Aamuisin melkein ensimmäiseksi avaan parvekkeen oven ja katson  miten se voi. Se näyttää toistaiseksi hyvinvoivalta ja onnelliselta.

ESPAN PUISTOSSA

Mistä johtuu se voimattomuus postin jakajassa, ettei jakseta työntää postia luukusta sisälle asti? Esimerkiksi Suomen Kuvalehdestä roikkuu suurin osa rapun puolella, enkä minä pidä siitä. Jos kotona ei olla, se on yksityisasia, ei sitä tarvitse muille kuuluttaa. Panen taas lapun oveen, jossa koetan korrektisti kertoa, että haluan postini kokonaan sisäpuolelle.

Eilen olin luovuttamassa verta muutamaan pieneen putkiloon.Tavanomainen vuositarkastus sisäelinten kunnosta. Laboratorion jälkeen syöksyin kahville Lasipalatsiin. Ihanan viileä kahvila. Iso cappuccino. Sitä nauttiessa ratkaisin, minne kahvin jälkeen, kun kerran taas olen sivilisaation keskellä. Kävelin reippaasti Stockmannin ohi ja yritin olla näkemättä #meidänstocka-kylttiä. En onnistunut. Se on niin hallitseva. Ihmettelen, mitä ulkomaalainen ajattelee etsiessään Stockmannia, kun sitä ei Aleksin puolella lue missään. "Meidänstocka" ei kerro hänelle yhtikäs mitään. Jatkoin kulkuani Espan puistoon. Sinne Ruotsalaisen Teatterin taakse, Eino Leinon selkäpuolelle ja hyvälle näköetäisyydelle  Sakari Topeliuksen Taru ja totuus-veistoksesta, jota myös nimellä Satu ja totuus kutsutaan. Gunnar Finne sen veisti vuonna 1932. Oli aika varhaista aamupäivällä, jotta ei turistilaumoja, eikä juuri muutakaan väkeä. Lokki kävi tarkistamassa, olisiko minulla hänelle jotain syötävää. Ei ollut, eikä se ole sallittuakaan puistossa. Jos yhdelle linnulle antaa, on siinä hetken kuluttua kymmeniä. Ihmisiä alkoi tulla kellon edetessä ja pian ei ollut yksikään penkki vapaa. Aurinko ei yltänyt suurten puitten lehvästön läpi, penkeillä oli mukavan varjoisaa. Nautin itsestäni, elämästä ja Helsingistä. Istuin pitkän tovin. Hämmästyin katsottuani kelloa. Oli jo lounasaika. Ja minä kaukana kotoa.

Siirryin Keskuskadulle ja puikahdin WTC:n ovesta koneportaisiin ja kävelymatkan jälkeen metroon. Oli perjantai. "Mä tuon sen pullon, otanksmä ison vai pienen?" Vastaus ei naista miellyttänyt, koska toivotteli puhekumppanilleen v-alkuisia sanoja. Tietysti näin, olimmehan lähestymässä itäistä Helsinkiä. Huokasin.

Tänään olen kotona. Tuulettimet surisevat. Nautin kesästä koko päivän. E soitti eilen ja minä varmistin, etten tänäkään kesänä hänen luokseen matkusta. En halua istua junassa jonkun vieraan henkilön vieressä, antautua vaaralle alttiiksi saada korona.Jos olisi vielä auto, asia olisi aivan toinen. Olen sen matkan monesti ajanut, nauttinut jokaisesta kilometristä.

MEIDÄNSTOCKA

"# Meidänstocka" lukee Stockmannin lipassa Aleksin puolella. On kuulemma osa kampanjaa ja tämä minun mielestäni kamala hirvitys otetaan pois kampanjan jälkeen onneksi ja tilalle tulee vanha "Stockmann". Meidän Stocka!!!  Kyllä ymmärrän, että huonosti menevä liikeyritys pyristelee tuhoa vastaan kaikin keinoin, myös olemalla meidänstocka. Meidänhän tuo on ollut vuodesta 1862.

Ostin kirjakaupasta kaksi kirjaa, Tove Janssonin Bulevardi  ja muita kirjoituksia sekä jälleen Enni Mustoseltakin minulle uuden Metsäkukkia asvaltilla. Ja totta kai mansikoita ja muuta taloudessa tarvittavaa. Powerissa kävin peruuttamassa tilaamani tulostimen musteet, kun eivät niitä pystyneet hankkimaan. Sain rahani takaisin. Alkosta ostin häpeilemättä alahyllyn kyykkyviiniä, kesään sopivaa. Sähköpostia oli tullut A:lta. Hänkin ostanut lierihatun! Tulin kerran maininneeksi, että paiste tekee ryppyjä ja on hyvä suojautua varjoon sievän hatun alle. Hän teki sen! Kotona söin vähemmän kevyen lounaan ja ryhdyin lukemaan kirjasaalistani. Aloitin Janssonista. Tuotantoonsa en ole tutustunut kuin Muumien ja museoissa joidenkin maalausten kautta. Nyt minulla on hänen novellejaan ja esseitään kansien välissä. Odotan kuitenkn, että hän novelleissaan jättää taakseen nuoruuden unelmat ja kaiken kattavan onnellisuuden, joka usein parikymppisillä on ja alkaa kertoa keski-iän kriiseistä esseissään.Tästä tulikin mieleen, että minullakin oli onnellinen lapsuus ja nuoruus, enkä tiedä yhtikäs mitään keski-iän kriisistä.

Muuten se Prink-liike, josta saa tulostimiin mustetta, on alunperin italialainen. Olen aina kiinnostunut käyttämäni liikkeen alkuperästä. Prinkejä on Suomessakin useita ja maailmalla vieläkin enemmän. Jos etsii aitoa kotimaista, saa olla varovainen uskossaan. Joutsenen merkkikään ei takaa mitään, ei Suomen lippu eikä varmaankaan Porilaisten marssi. Liekö tähän sekavuuteen syynä napojen hiipiminen pois paikoiltaan, vierasmaalaisten lintujen pesintä Suomessa ja keväiden aikaistuminen? Kotimaista, jos se sitä on, varhaisperunaa alkaa saada jo helmikuussa. Parasta olla varuillaan kaiken suhteen.

TERVEISET KAHVIMUKIN ÄÄRESTÄ

No, nythän tästä kirjoittamisesta tuli tapa. Ei onnistu aamu oikein alkamaan, jos en avaa läppäriä. Vieressä pitää olla lattelasi täynnä makoisaa kapselikahvia. Luen lehtiä ja sähköpostiin tulleita,  kirjoitan blogia. Tästä se päivä urkenee.

Löysin yllättäen kaupan täältä päin läheltä, josta saa tulostimeen musteen. Sitäkin, jota minä käytän. Turhaan menetin hermoni Powerissa, kun oli tämä liike. Vaan en vielä silloin tiennyt. Ollut jo 7 vuotta. Olen usein ohi kävellyt, mutta kun se on nurkan takana syvennyksessä, on huomioni ollut muualla. Ystävällinen miesmyyjä pyysi minut kanta-asiakkaaksi. Sain asiakaskortin ja pienen lahjuksen. Nyt pohdin, miten saisin rahani takaisin Powerista musteista, jotka maksoin etukäteen toivossa, että saavat niitä. Mitään ei ole kuulunut, mutta aikaa kulunut. Menisinkö juttelemaan?

Yöllä jyrisi ja siihen heräsin. Zeus vain ajaa vaunuissaan ja salamat singahtelevat pyörissä, ajattelin ja käänsin kylkeä. Myöhemmin heräsin uudestaan. Mihin kadonneet ajat, kun nukuin koko yön yhtä pötköä? Hyvä edes näin, kun useinmiten valvon. Eilinen oli kaikin puolin mainio päivä. Kadulla ohikulkeva herrahenkilö toivotti "hyvää keskipäivää". Kello läheni kahtatoista. Ostin mansikoita, pensasmustikoita ja tomaatteja. Mustikat Espanjasta. Aurinko paistoi mukavasti. Kotitalon pihaa lakaiseva huoltohenkilö sanoi "hei". Orvokit voivat hyvin taloyhtiön kahdessa eriparia olevassa isossa purkissa. Minua häiritsee se eriparisuus. En ole mitenkään perfektionisti, mutta nuo kaksi erilaista purkkia  ärsyttävät.

Kahden vaiheilla: kotipäivä vai ulos?  Haluaisin hapankorppuja. Kaikenlaisia mielihaluja mieleen putkahtaa kuin myös tarve saada Gromin mansikkasorbettia. Sorbettia saa Herkusta. Hiippailtava koko iso ostoskeskus päästä päähän. Herkku on Stockmannin alakerrassa, joten kokonainen parfyymiosasto on ensin läpikäytävä ja se vaatii luonteen lujuutta päästäkseen ihanien tuoksujen ja kauniiden purkkien ohi sortumatta ostamiseen.Tyylikkäät ja huolitellut myyjät puolestaan tekevät parhaansa saadakseen minut pauloihinsa. Joku outo magneetti pyrkii vetämään minua kohti Chanelin osastoa. Pyristelen vastaan siinä usein onnistuenkin. Tänään, jos edes lähden, olen vahva kuin härkä.

HILLO

Ostin  Torfolk Gårdin luomu villivadelmahilloa. Torfolk Gård sijaitsee Klara-joen varressa Ruotsissa  ja siksi purkin kyljessä lukee "ekologisk skogshallonsylt". Maistuu muuten aidolta ja metsältä. Itsekin olen mökkiaikana kerännyt villivadelmia ja tehnyt hilloa.  Koiristamme vanhempi rakasti villivattuja. Oli aina mukana keräämässä. Se otti varovasti marjan huuliensa väliin ja veti. Ymmärsi hyvän päälle. Nuorempikin söi. Mukaan tuli vähän piikikästä oksaa hallaimen lisäksi. Se ei ymmärtänyt yhtä tyylikkäästi hyvän päälle.

Tänään ostamaan mansikoita. Olen hullaantunut Lumottariin. Hella-lajikkeen aika meni jo. Ne maistuivat ahomansikalle. Semmoisille, joita kerättiin heinään. Mökillä oli ahomansikoita aitan ympärillä. Heinätkään eivät olleet kaukana. Ihanaa puuhastelua.

Ystäväni K rakastaa perunaruokia. Paljon enemmän kuin minä. Joskus keitän yhden ja se riittää pariksi päiväksi. Puolitan. Peruna on laihduttajan ruokavaliosta pois. Ja minä laihdutan ikuisesti. Joskus himoitsen, niin että tekee kipeää, ihan pullaa vaan. Semmosta vehnästä ja pehmeää, missä on rusinoita. Sekin kaikin puolin kielletty herkku. Elämä kurjistuu, mutta vartalo norjistuu.

Sitten pitäisi mennä Kamppiin verikokeisiin. Varaan ajan laboratoriosta, ei tarvitse jonottaa. Lähete on jo. Kampin metroasema ja siihen kuuluva ostoskeskus on minulle ikuinen kompastuskivi. Eksyn aina, missä hissit tai koneportaat? Putkahdan vääriin paikkoihin, etsin epätoivoisesti, että jostain pilkahtaisi päivänvalo. Se on varma merkki ulospääsystä. Näin kerran hyvin pitkäpartaisen miehen siellä. Kuinkahan kauan oli ollut? Siellä on kaikenlaisia ihmisiä. Eräskin rouva työnsi aivan vakavana lastenrattaissa suurta ruskeaa leikkikarhua.

Nyt minulla on Hassian kengät. Myyjä ei tiennyt, missä maassa Hassia toimii. Katsoin netistä. Perustettiin Saksaan 1884 nimellä Shoe factory Wallenstein & Liebmann. Vuonna 1949 muutti nimensä Hassiaksi. Mutta myyjä tiesi ostamastani paperikassista kaiken. Nykyisin niistä ei saa enää paperihaavaa, sanoi. Hymyilimme molemmat ystävällisesti.

TULIN TAKAISIN

Täällä taas!  Ajattelin jo lopettaa kirjoittamisen, mutta on tämä kuitenkin niin lystiä hommaa. Vaikka ei asiaa eikä lukemisen kiinnostusta olisikaan. Itsellenihän minä tätä.

Olen puuhastellut kaikenlaista, ollut siellä ja täällä ja olen  lopen kyllästynyt koronaan ja siitä puhumiseen. Maailman uutinen oli tänään, että USAn presidentillä oli kasvomaski. Ei voi vähempää tämä uutinen kiinnostaa. Maskeja näkee täällä vähemmän kuin aikaisemmin kaduilla ja kaupoissa. Samoin turvaväli unohdettu. Mielenkiinto hyvinvointiin lepsunut.

Keskustan Stockmannia uudistetaan. Joitakin osastoja suljettu. Kävin käppäilemässä siellä huvikseni sekä oikein asioilla. Tein muutaman ostoksen ja olin onnellinen. Kantamuksineni metroon ja kotiin. Piti eilen menemäni ostamaan mansikoita, mutta laiskotti niin, että jätin ensi viikkoon. Rupattelin puhelimessa, luin ja paistoin kuhafileen. Join lasillisen Proseccoa. Katsoin sähköpostit ja vastasin muutamaan. Istuin partsilla ihailemassa mandevillaani. Se lähettelee pitkiä rönsyjä seinälle eli ilmeisesti viihtyy luonani ja on kukkia tulvillaan. Komea kasvi.

Lotto antoi kaksi euroa. Joudun yhä täällä asumaan. Nyt olen kohta ollut viisi vuotta ja joku sanoi alussa, että totun. En ole tottunut. Enkä viihtynyt. Kyllä oli niin ihanaa käydä oikein Stadissa. Ihan huokaisin. Suunnittelin Espan puistoon menemistä, mutta päätin palata myöhemmin, kun taas kaipaan sivilisaatiota ja ratikoita. Kotimatkalla metrossa eräs herrahenkilö puuhasteli koko matkan ajan oman nenänsä kanssa. Muut näpräsivät puhelintaan. Kukaan ei katsonut radan varren merta. Minä katselin. K:n kanssa oli kerran puhetta laivamatkasta.Olisimme toteuttaneet sen Suomenlinnan lautassa. Ei taida tulla mitään. Hän  ei aina innostu ehdotuksistani, vaikka niitä on runsaasti tarjolla.

Nyt aamusuihkuun ja voisin tiputella itselleni vaikka suolaisen toffeen makuisen kahvin sen jälkeen.