8. joulukuuta 2016

"JANNEN" PÄIVÄNÄ

Stockmann Herkku kutsui syömään luomujoulupuuroa sunnuntaina 18.12. klo 10-11. Houkutti vähän. Joulupuuroa en ole vuosiin syönyt, Olisikohan siinä manteli? Vaaditaan ilmoittautuminen ja se aina sitoo. Jätän menemättä. Toivovat myös jouluruokaostoksia. Totta kai.

Nyt levyltä kuuluu Luciano Pavarotti laulavan  "O Holy Night". Samalla levyllä myös Placido Domingo ja José Carreras. Joukosta siirtynyt tästä maailmasta pois Pavarotti. Hänellä oli aina valkoinen nenäliina laulaessaan. Joku väitti sen markkeeraavan Pavarottin omaa mammaa. Mene ja tiedä.

Panin keittiön pöydälle valkoisen sähkökynttelikön. Ällistyin itsekin pienen joulutunnelman syttymistä sydämessäni. Tosin pidän elävistä kynttilöistä enemmän ja niitä on olohuoneessa palamassa kaikkialla. Kynttilän valossa on hyvä ja pehmeä olo.

Tänään olisi kömmittävä kauppaan tuonne märkään. Syön hedelmiä valtavat määrät ja aina ne loppuvat minulta ennen aikojaan. Miltä tuntuisi asua paikassa, jossa hedelmäpuut täyttäisivät tienoot ja voisi vain ojentaa käden saadakseen herkuteltavakseen mehukkaan mangon? Olisiko makueroa meillä kaupoista saataviin mangoihin? Ei niissäkään valittamista. Ehkä rullaudun myös tänään kirjakauppaan. Olen nykyisin dekkarituulella. Nuorempana ahmin niitä olan takaa. Sitten tuli vuosien paussi ja nyt taas innostuin. Vanha kunnon Agatha Christie ei petä koskaan, vaikka niissäkin tuttuja ennen luettuja murhajuttuja. Samoin kiehtoivat Georges Simenonin Maigretit. Yhä elävät, vaikka niiden kirjoittajista aika on jo jättänyt.

Nyt suihkuun ja julkisivu kuntoon sekä menoksi. Hyvää Sibeliuksen päivää meille kaikille. Liput salkoon.





7 kommenttia:

  1. Posti toi Jukka Viikilän. Ihana kirja!

    VastaaPoista
  2. Lyhyt maininta osoitteessani kesaauto.blogspot.com. En varmaan parempaan pysty. Tai mistä tietää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aulisko. Saako siellä käydä toistekin? Luin monta.

      Poista
  3. Tervetuloa millon vaan. Aina hauska tavata.

    VastaaPoista
  4. Viikilä on sellainen, että tulen lukemaan uudestaan. Laitoin kirjahyllyyni sinne missä ovat kaikki "kuulaat ja raikkaat".

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aulisko. Ihanaa kun pidit. Niin minäkin ja samoin joskus luen uudestaan. Mukavaa viikonloppua.

      Poista