Englannissa ihmetellään, miksi herttuatar Catherinella on laastari sormessa (???). On siinä ihmettelemistä. On kuulemma ollut ennenkin laastari sormessa. Mikä tähän asiaan oikein liittyy? Selviääkö se ikinä kansalle, vai jääkö mysteeriksi? Mitä tapahtuu, jos hänellä jälleen joskus on sormessa laastari? Nämä laastarit saavat kyllä julkisuuden henkilöissä suurta kohua aikaan. Presidentti Ahtisaarellakin oli kerran laastari. Taisi olla otsassa. Siitäkös häly nousi. Mitä varten presidentillä on laastari otsassa? Ei tunnettuja koko ajan valokeilassa olevia ihmisiä saa laastaroida. Laastarit ovat tavallisia ihmisiä varten. Ei niitä ihmetellä. Minullakin on joskus ollut laastari, eikä siitä hälyä noussut.
Kolme päivää enää, kun saamme kirjoittaa vuodeksi 2017. Kyllä siihen tottuu. Seiska on hyvä numero. Uudenvuoden lupauksia en ole tehnyt, enkä tee. Yritän kovasti valvoa vuodenvaihteen yli, että kuulen, mitä puhutaan nyt tulevasta juhlavuodesta, kun Suomi täyttää 100 vuotta. Juhlakalu on nyt ykköskalu. Koko vuoden.
Ystäväni E. kertoi Oulussa olevan lunta. Aura käynyt hänenkin kotipihallaan. Oli sadellut oikein kunnolla, peittänyt puut ja pensaat valkoiseen vaippaan. Kaunista, sanoi. Uskoin. Mutta silti en halua moista postikorttimaisemaa tänne päin. Ihan käytännöllisestäkin syystä. Rollaattori! Ja vaikka ei olisikaan. Kelkkaikäisenä se oli hauskaa ja odotin kuin kuuta nousevaa. Ensimmäiset hiutaleet taivaalta sai valtavan ilontunteen ja pyynnöt, että isä hakee kelkan vintistä. Minulla oli potkukelkka. Se varastettiin myöhemmin. Olikin ensimmäinen kokemukseni epärehellisyydestä ja epäoikeudenmukaisuudesta. Jäi mieleen.
Olen lähdössä kauppakeskukseen tai ainakin lähikauppaan. Jossain välissä on varattava silmälääkäriaika. En ole vielä käynyt näyttämässä uusia mykiöitäni. Taatusti silmätohtori ostattaa uudet lukulasit. Pärjäisin hyvin vanhoilla tavaratalolaseillakin lukea. Ehkä on hyvä saada aivan asianmukaiset.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti