PARVEKKEEN JÄRVI

Tässä talossa kulkee pitkä putki parvekkeiden läpi ilmeisesti katolta maahan asti.Putki tuppaa jäätymään ja kun on nollakeli,putki ei päästäkään vettä lävitseen,vaan pakkaa veden meidän parvekkeelle.Sitä on 10cm ja se peittää partsin kokolattiamaton.Siinä on myös jäätä ja se narskuu ja särkyy jalan alla.Minunhan piti tyhjentää parveke,enkä löytänyt vanhoja kumisaappaitani mistään.Ovat olleet käytössä viimeksi mökkiaikana sienimetsässsä.Lotrasin siis parvekekalujen ja muun tilpehööverin kanssa ilman saappaita.Soitin myös huoltoon,mutta sanottiin ,että se ei ole kiireellinen päivystysasia muussa tapauksessa kuin että vettä alkaa tulla sisälle huoneeseen.Sain tehtäväkseni seurata tilannetta.Tänään ilmeisesti huoltomies tulee.Jos en syystä taikka toisesta pääsekään vedestä eroon,voisin kesäksi hommata siihen kaloja,joita sitten joutessani onkisin.Leppoistellen.Kuulin sanan ensimmäisen kerran Elimäeltä päin.

Tästä tulikin mieleeni,että olen saanut uuden blogini seuraajan.Kiitoksia ja tervetuloa.Jotenkin tupsahti tästä leppoistella-sanasta.Sykähdyttäähän se aina sydänalassa,kun joku sepustuksistani kiinnostuu."Tiedä että pieni noste,viaton huimaus aivoissamme on mielellemme terveellinen tuulenpuuska,koska liioinkin elämämme taivas näkyy meille harmaaksi".Näin vanha kunnon Aleksis Kivi ja tämä uuden tekstieni seuraajan tuleminen joukkoon pieneen on se terveellinen tuulenpuuska mielelleni.

Tänään on puolison syntymäpäivä.Sitä illalla juhlistetaan oikein valoin ja raketein.No,toimenpide ehkä enemmänkin vuoden vaihtumisen kunniaksi.Viimeistä päivää kun tänään viedään.Saas nähdä,jaksanko valvoa ja katsella Senaatintorin juhlallisuuksia.Monena vuonna olen jo nukkunut,kun seuraava vuosi astuu remmiin.Se kun tulee,nukun tahi valvon.

Nyt aamupäivällä menen ostamaan taas hedelmiä ja muhkean leivoksen puolisolle.Eilen oli hiukan väsyneempi.Olivat istuttaneet lounaasta lähtien pyörätuolissa ja minä korjasin sitten päiväkahvin annettuani miehen vuoteeseen.Tosin se oli vallattu.A nukkui siinä.Herättelin ja vaadin siirtymistä omaan petiin.A vastusteli.Hain hoitajan.Saatiin vuode tyhjäksi ja puoliso siihen.Joku oli unohtanut nostaa kaiteen estoksi ja niin sängynvaltaaja pääsi hommiin.Ajoin puolisolta parran ja suoritin muutkin tehtävät.Toin huonekaveri T:lle myös päiväkahvin.Nokkamuki ja pilli,kolme sokeripalaa ja kahvi mustana.Nostin pääpuolen hänen vuoteessaan ja laskin taas juotuaan.Mukavaa askartelua ettei mene vallan istuskeluksi.Puolison nukahdettua,lähdin tihkusateessa pysäkille ja ihmettelin,minne kaikki täpötäyden ratikan ihmiset olivat oikein menossa sunnuntaipäivänä.ALE,ALE,ALE luki liikkeitten ikkunoissa.Kaupat auki.

PANTIIN JÄIHIN

Heräsin yöunilta ja olen tässä ja nyt.Katselin hetken maailmaa ikkunasta ja näin lehdenjakajan siirtyvän ripeästi naapurirappuun.Ja se maailma ulkona on pimeä.On luvattu vuodenvaihteeksi vesisadetta.Tietää taas siinä tapauksessa lätäkköhyppelyä minulla ja muilla.

Puolison kanssa on niin,että pitkäaikaishoitopaikka-anomus on jäissä.Hänet lähetetään kuntoutukseen.Tämä saattaa tarkoittaa sitä,että hän tulee sittenkin kotiin.Olo on nimittäin kohentunut ainakin henkisellä puolella.Hän hymyilee ja aloittaa ihan itse jonkunlaisen keskustelun.Tietää viikonpäivänkin,joka on menossa.Syö hyvin ja antaa minulle suukkoja.Tuskin muille.Ei vastusta parranajoa eikä kynsien leikkaamista.Oli mukana asiassa,kun eilen vaihdoin hänelle pyjamanhousut,kun oli tiputellut punaista kiisseliä edellisen päälle ja minusta se näytti vereltä.Sitä en tiedä,onko tämä muutos väliaikaista vaan,mutta ilahduttavaa silti ja antaa toivoa.Ikävöin häntä.

Liukasta oli.Pakkanen jäädyttänyt edellispäivän vedet.Yhtä luistelua Laakson mäessä.Nurin en mennyt.C ehdotti,että hankkisin raudat saappaan pohjiin.Mutta emmä.Eivätkä kai sopisi korkeitten korkojen kanssa.Kun kävelee Pertti "Spede" Pasasen ohjeen mukaan reidet yhdessä,kuten lasketellessa mutkamäissä, ja pitää kielen keskellä suuta, katseen siinä,mihin astuu,niin eiköhän kulku nurin menemättä suju. Näin olen aina talvet klaarannut.Yhtä lukuunottamatta kerran.Eikä sekään ollut liukkauden syy,vaan kompastuin keittiötikkailla kotona,pudota mätkähdin lattialle ja mursin käsiluuni.Paketissa aikansa.Paljon asioita voi yksikätisenäkin toimittaa.Kahden koiran ulkoiluttaminenkin sujui,kun oli pantava sujumaan.Ajoin minä autoakin.Rintaliivien kanssa oli hankalinta.Avun kanssa onnistuin ja sitten  yritysten ja erehdysten kautta.Kaikkein pahinta oli se,kun kipsi alkoi murentua ja sitämyöten ihoa kutittaa.Pitkä tikku vaan väliin ja ankaraa raaputtamista.Viivotin? Syömäpuikko? Kynsiviila? 

Pikkuserkun vaimo H soitti ja ihmetteli,kun emme joulukortilla paiskanneet.Ymmärsi syyn ja otti osaa. A soitti myös.Mutta kertoi enemmän itsestään.Pappispojat olivat äitinsä kanssa joulun.Kummallakaan ei sattunut olemaan kirkkohommia.Toisella seurakunta Helsingissä ja toinen saarnaa pohjoisempana.

Tänään taas sairaalaan.Vien miniperunaleivoksen ja hedelmiä.Ja sitten ne tavanomaiset hommat.Kun puolisoa alkaa parin tunnin päästä nukuttaa,lähden pois.Yleensä iltapäiväkahvin jälkeen kaikki lepäävät.Rollaattorien ja pyörätuolien äänet vaimenevat.Avaan koodilla oven ja astun kylmään talvi-ilmaan.

HYMYILLÄ SAA, SAAHAN

Koska minulla ei tänä vuonna ollut jouluvelvoitteita,päätin olla epäjoulumainen ja paistoin eilen pannukakun.Äitini oli maailman paras pannukakun tekijä.Olen häneen verrattuna pelkkä harrastelija,mutta eilen melkein onnistuin astumaan äitini pannukakkusaappaisiin.Suorastaan likipitäen ylpistyin.Söin palan ja sitten söin paloja.Kuuntelin samalla Tchaikovskyn säveliä Pähkinänsärkijästä,jonka katselin joitakin päiviä sitten kuvaruudussa.Jotenkin pannukakku sopi tunnelmaan ja päinvastoin.

Saako vanhuudelle ja sen tuomalle lievälle höppänyydelle hymyillä? Saa,saa ja saa.Olin vienyt puolison totuttuun tapaan kahville päivähuoneeseen,jossa oli muitakin asukkeja.Muun muassa huonetoveri T, jolle tarjoilin kahvin ja kolme sokeripalaa.Puolison kahviin kuuluu maito,ei sokeria.Pyörätuolissa istui mies,joka ei mitään puhu.Tuoli juuttui esteisiin hänen tahtoessaan siirtyä eteenpäin.Autoin etenemään ja hän yllätti sanomalla aivan selvästi "kiitos".Yhtäkkiä toinen pyörätuoleilija,vanhempi nainen,ilmeetön ja puhumaton hänkin,tarttui miehen pyörätuoliin eikä hellittänyt.Mies kiskoi itseään ja rouvaa tietämättä perävaunustaan.Kumpikin istui vakavana tuolissaan ja yhdistelmä eteni verkkaiseen tahtiin huoneessa.Minulle tuli mieleen Buster Keaton.Tuo amerikkalainen vakavakasvoinen mykkäfilmin näyttelijä,jonka loistavia roolisuorituksia olen tv:ssä nähnyt.Päivähuoneen mies kiskoi itseään ja pummimatkustajaansa vakaasti metri metriltä ilmeenkään värähtämättä.Autoin jonoyhdistelmää pahimmissa mutkissa,sillä rouvan pyörätuoli jäi nurkkiin kiinni.Katselin puolison kahvinjuonnin ajan näytelmää ja hymyilin.Sairaalassako ankeaa? Eihän toki! Pieniä hymyn sallivia nyansseja,jos ne vaan huomaa.

Lumipyryssä jälleen tallustin sairaalan mäkeä ylös.Ei auraajista tietoakaan.Kävelin auton pyörien urissa kadulla ja olin yltäpäältä lumessa.Saatoin olla piilokuva valkoista taustaa vasten.Sade oli sankkaa,eteensä näki nippanappa.Hissiä odotellessani kopistelin saappaista lumet,riisuin päällysvaatteet ja ravistelin ne.Hatunkin puhdistin.Sitten olin valmis hissiin ja kutakuinkin säällisesti vierailun edellyttämällä tavalla lumeton.Puoliso istui pyörätuolissa vuoteensa vieressä ja oli ilmeisesti yrittänyt sänkyynsä.Turvavyö piteli kiinni.Menimme kahville.Annoin tuomani kardemummapikkuleivän ja myyjäisistä ostamani kakun palan.Juonnin jälkeen vasta jokapäiväiset toimet.Petasin vuoteen,autoin puolison siihen,peittelin.Parran ajoa ja hedelmien syöntiä.Kerroin lumipyrystä ja tuulesta,kerroin iloisista asioista.

Huoneeseen tuli puolison omahoitaja,joskus Suomeen Kazakhstanista tullut.Täällä perhe ja työ.Piti tunnustaa itselleni ja hänelle,että siinäpä maa,josta en tiedä hönkäsen pöläystä.Nimen tiesin ja siinä kaikki.Kiinnostukseni oli herännyt kuten aina uutta kohtaan.Tiesin sijainnin,jossain päin Aasiaa tuhansien kilometrien päässä.Kyselin ja hoitajan kasvoille kohosi riemastunut ilme.Kertoi maastaan,sen ihmisistä,luonnosta,sen valtavasta koosta ( 9.suurin maailmassa),itsenäistymisestä ja irtaantumisesta Sosialististen neuvostotasavaltojen liitosta1991... Kotiin tultua uppouduin nettiin.

KAIKKIALLA KELLOT PAUHAA TOIVOTELLEN JOULURAUHAA

Kun olin lapsi,joulu oli jotain suurta.Suurta se on vieläkin koko kristillisessä maailmassa,juhlista suurin.Lapsi ei ajattele joulun sanomaa.Eikä sitä,miksi sitä vietetään.Hänelle joulun odotuksessa on muu meininki,lahjat,joulupukki,kodin tuoksut,kuusi koristeineen,jouluruuat.Nämä minäkin omasta lapsuuteni jouluista muistan.Sitten tulivat ajat,kun joulua pantiin pystyyn aivan väsymyksiin asti.Olin kunnianhimoinen emäntä,kaikki piti olla viimeisen päälle,kuusi tiptopkunnossa,koti puhdas ja puleerattu.Oikeastaan itse Jouluun ei ollut aikaa.

Tai kerran oli.Me vietimme sen mökillä.Oli luminen talvi kuten nytkin.Toki mukana oli kaikki jouluinen rekvisiitta.Vanhempani tulivat,kun kaikki oli valmista.Pihatie jäälyhtyjen koristama,joulukuusi pirtin nurkassa,takassa ja keittiön hellassa tuli,pöydällä muhkea kinkku.Ulkona pyrytti.Emme kantaneet huolta,vaikka olisimme lumiuppeluksissa,jos auraaja ei käy.Autot peittyivät lumeen.Oven vieressä oli meille kaikille huopasaappaat.Äitiäni varten oli nonoletti.Me muut kävimme pikkulassa.Lumi ympäröi talon ja sen ihmiset,punatulkut ja talitiaiset,lumeen peittyivät jäniksen jäljetkin hangella.Kaikkialla ihmeellinen kiireettömyys ja rauha.Se oli joulu,jossa oli Joulun tuntu ja "käy lämmin henkäys talvisäässä,kun joulu on,kun joulu on". Tähän tunnelmaan emme sen koommin ole päässeet.Eilen se oli minulla kaikkein kauimpana ollessani yksin kotona.Ei,ei minua itkettänyt.Ikävä oli sydämessä,mutta tiesin puolison olevan hyvässä hoidossa sairaalan lämpimässä ja sankan pyryn ulottumattomissa,tuulelta suojassa.

Meitä hemmotellaan elokuvilla tv-ruuduissa.Niskavuorta ja Chaplinia,jouluista musiikkia,hartautta,joulun säveliä yömyöhäiseen.Tänään juuri sairaalassa ollessani  It´s Wonderful Life, ohjannut Frank Capra 1946.Nähty moneen kertaan,mutta aina yhtä viehättyneenä,kun toisen luokan enkeli Clarence Odbodyn (Henry Travers) pitää ansaita siivet itselleen pelastamalla perheenisä Georgen (James Stewart).Clarence tietysti happy endin malliin sen tekee,Ja saa siivet selkäänsä ja pääsee ylempään luokkaan enkelikategoriassa.

HYVÄÄ JOULUA.

PÄÄTTYNYT KAIKK´ ON TYÖ

Nyt joulu on.Sua sauna odottaa
ja sahti odottaa ja joulukinkku
ja etsi paitas,oivaa aivinaa
ja riisu kenkäs.Pyhä,pyhä maa
on,mitä poljet tänään.Poikanen
nimeltänsä Jeesus,talliin luomattomaan
hevosten eteen,vetohärkäin lomaan
on juuri havahtunut päälle olkien.
Kun mylvii härkä,lapsi räpyttää
silmiään pimeässä,hento,kutripää.
On hallitsija ihmislasten suvun
vaatetta vailla ruumenissa kruvun...

(P.Mustapää ensimmäinen säe runosta Joulusauna)


Pöllyävä lumi täytti jokseenkin autiot kadut tänään ajellessani nelosessa Laaksoon.Ratikassa tilaa,vain muutama matkustaja menossa ties minne,kotiin,joulunviettoon suvun sekaan... Katselin hiljaista kaupunkia,pakkasen puremaa,valkoista ja kylmää.Ja silmä sammunut auringon...

Olin saanut luvan mennä tavallista aikaisemmin sairaalaan.Olin jo kun lounasta jaettiin.Syötin puolisolle aattoaterian,kinkkumössöä,peruna- ja porkkanalaatikkoa,muhennettua rosollia,leipä ja lasillinen vettä.Jälkiruuaksi suklaakonvehti.Fazerin.Ei kovin houkuttelevan näköinen ateria,mutta toki kelpasi viimeistäkin haarukallista myöten.Myöhemmin annoin viemäni hedelmät,ajoin parran ja vein päivähuoneeseen kahville.Joulutorttu.Hienon näköinen herrapotilas riiteli pyörätuolissaan ja tahtoi tavata johtohenkilöitä valittaakseen saamastaan kohtelusta.Siirsin hänet syrjään,että pääsimme ohi.Kysyin ensin.Lupa tuli.

Kotona avasin naapurilta saamani viinipullon ja join puolet kaikkea muuta kuin jouluisen ateriani palan painikkeeksi.C soitti.Oli ollut poikansa kanssa hautausmaalla kahlaamassa.Lunta tupruttaa vieläkin.Mutta en valita.Hengästyin Lääkärinkadun mäessä.Ylipainoa.Lunta puoleen sääreen.Joulukuusen myyjä oli lähtenyt pois.Tulin kotiin juuri ennen kun yleinen liikenne raiteilla päättyi tältä päivältä.Kuljettaja kertoi ajavansa Koskelan halleille Katajanokalta.Toivotin hyvää joulua.Meri on jäässä ja jään pinnalla lunta.Tuuli pyörittää sitä miten mielii.

KOTIPARTURINA

Leikin parturia sairaalassa.Olen joskus ostanut ladattavan kotiparturin ja nyt opettelin sen käyttöä.Sairaalaan voi toki omakustanteisesti tilata parturin,mutta ajattelin nuukuuksissani selviäväni hommasta ilman ammattiapua.Näin meidän kesken: tulos ei suinkaan hullumpi ollutkaan.Istutin puolison pyörätuoliiin,panin harteille liinan ja pyysin pitämään päätä paikoillaan.Ja aloitin.Hyvin se meni.Olin itse aika ällistynyt taidoistani.Käytin myös saksia,jotka olen perinyt.Äitini osti nuoruudessaan kampaamon ja piti sitä Töölössä joitakin vuosia.Leikkuu- sekä ohennussaksia jäi.Kyllä niillä vielä klaaraa,vaikka ruoste onkin hiukan päässyt  sotkemaan.Nyt on mies siisti kuin mikä.Muutenkin paremmassa kunnossa ja pirteämpi taas.Ruoka maistuu ja sanoo muille oma-aloitteisesti päivää,kun kyörään hänet päiväkahville.Eilen oli kaikille joulutorttu.
Mahataudin viemät voimat palautumassa.Sekavuustuokiot jatkuvat,tahtoo luokseni kotiin ja sitten hetken päästä kysyy,asuuko nyt tukholmalaisessa sairaalassa. Palaa taas paikalleen Laaksoon ja tahtoo pitää minua kädestä.

Tänään viimeisen kerran ennen joulua hedelmien hankintaan puolisoa varten.Minulle aamukahviin maitoa ja siinä ne sitten ovatkin.Puoliso saa Laaksossa aattona jouluaterian.Sain luvan mennä sinne ennen vierailuajan alkua,sillä yleinen liikenne Helsingisstä tyssää kolmen maissa iltapäivällä.On kiirehdittävä ratikkaan,sillä kokemuksesta tiedän taksin saannin olevan aattona hankalaa.Liikenne normalisoituu taas joulupäivänä myöhemmin,jotta pääsen hyvin puolison luo.

Eilinen kiristynyt pakkanen nipisteli varpaita kiivetessäni Lääkärinkadun mäkeä ylös.Olivat auranneet sekä kadun että jalkakäytävän.Joulukuusen myyjä oli vallannut kadun kulmasta paikan.Siinä siis oli yllättäen komea kuusimetsä.Puut onnistuivat tuoksumaankin ja minulle tulivat lapsuuden joulut mieleen.Silloin aina isän ostama korkea kuusi täytti tuoksullaan huoneen.Se oli metallisessa jalassa ja minun tehtäväni oli pitää siinä vettä.Paljon kuusi joikin.Sama jalka oli sitten perintökaluna minunkin kodissani,kunnes oli päästävä olosuhteiden pakosta osasta irtaimistoa eroon.Eikä meille enää oikeaa joulukuusta hankittu.

KISKOJEN VIEMINÄ

Viime vuosina olen jokseenkin harvoin ratikkaa käyttänyt ja nyt jo monen viikon ajan sitäkin enemmän.Ratikassa sattuu ja tapahtuu,kuulee ja näkee.Tahtomattaan ja vaikka kuinka koettaa syventyä omiin synkkiinkin ajatuksiin tai katsella vaunun ikkunasta ulos pakkaspäiviin.

Pari kertaa kuljettaja kuuluttanut matkustajille matkan tyssäävän hetkeksi,kun "virta meni".Vaunu pimeni ja siinähän jökötimme.Sitten se nytkähti taas liikkeelle.Miten virta voi mennä ja miksi? Pakkastakaan ei ollut kuin muutama aste,eikä lumipyry sankkaakaan.Kuljettajat joutuvat tuon tuosta käsipelillä avaamaan kiskoilla vaihteet,että päästään ajamaan omaa reittiä.Tätä hommaa teki jokainen kuljettaja ennenvanhaan,kun pappa oli ratikankuljettajana.Siis perin tuttu näky minulle lapsuudestani.Myös lipuntarkastajat ovat ahkerasti liikkeellä.Melkein jokaisella sairaalamatkalla on neloseen tullut jämerän näköisiä tarkastajia,mutta minun aikanani ei kukaan ole jäänyt pommilla ajamisesta kiinni.En ole kuullut selityksiä,miksi joku ajelee maksutta tai nähnyt,kun joku panee kaikinpuolin hanttiin,jos tarkastajat joutuvat poistamaan pummimatkustajan.Tiedän,että näitä vekkuleita on Helsingissä paljon ja me lainkuuliaiset ratikan käyttäjät joudumme näiden hunsvottienkin matkan maksamaan lippumme hinnoissa.

Ratikassa kuulee myös outojakin puhelinkeskusteluja.Jotenkin suomalainen ei tunne häpyä,vaikka muuten olemme arkaa erakkokansaa.Joku voi aivan pokkana kertoa olevansa ihan muualla kuin nelosessa.Eräs rouva antoi puhelinkumppanilleen tarkan kinkunpaistoreseptin ja eräs mieshenkilö vankensi keskusteluaan voimasanoin kertoessaan hammassärystään.Nelosessa kuulee myös Ruotsiin tai Viroon menijöiden loputtomia kommentteja,miten aikovat aikansa laivamatkalla viettää.Siihen useimmiten kuuluu rankka juhlinta ja vieläkin rankempi viinan juonti.Siten saadaan samanlaista tunnelmaa kuin Nummisuutarien Eskolla "näin ihanata,näin taivaallista,näin rautarohkeata!" Mikä onni ja autuus odottaakaan laivarannassa! Siivet selkään ja pitkä pyrstö pyllyyn ja kohotaan korkeuksiin ylös,kuten Esko on lisännyt.Ehkä se,oliko italialainen tai ranskalainen,joka ihmetteli suomalaisten tuppisuumaisuutta raitiovaunussa luullen kaikkien olevan hautajaisväkeä ja matkalla saattamaan vainajaa viimeiseen leposijaansa,ei ollut viime vuosina matkustanut meidän raitiovaunuissamme.Nehän ovat täynnä eloisuutta,värikkyyttä ja erikielistä keskustelua ja lasten mekastusta.

Tästä tulikin mieleeni eilinen kotiintulo Laaksosta.Astuin täpötäysinäiseen neloseen Tullinpuomissa ja ehkä näytin väsyneeltä.Nuori nainen nousi seisomaan paikaltaan ja pyysi minua englanniksi istuutumaan.Kiitin ja istuuduin onnellisena. Ja vannon tässä ja nyt kautta kiven ja kannon,että en ollut äkeissäni,kun minut katsottiin vanhaksi tädiksi,joka istumapaikan tarvitsee.Olin pelkästään ja vilpittömästi kiitollinen.

AAMUÖISTÄ RUPATTELUA

Minulla on ystävä,joka soittaa öisin,kun ei saa unta.Asia oli riesa aikaisempina vuosina ja minun piti pyytää häntä olemaan soittamatta,vaikka ei saisikaan unta.Sitten hän sairastui Alzheimerin tautiin ja on taas alkanut soitella.Äskenkin.Enää en kiukuttele,vaan ehdotan ystävällisesti nukkumisen yritystä.Itse olen nyt täysin hereillä ja sydän hakkaa vieläkin,koska tämmöinen yöllinen puhelinsoitto puolison ollessa sairaalassa saa minut pelästymään.

Lääkärinkadun jalkakäytävä oli eilen putsattu lumesta.Kipuaminen mäkeä ylös sujui melkoisen helposti.Alaspäin vielä helpompaa.Puolison huone vapautettu karanteenista.Huonetoveri T istui onnellisen näköisenä pyörätuolissaan käytävässä ja ilmoitti hymyllä minut huomanneensa.Huone oli putsattu ja kaikin puolin desinfioitu,verhotkin viety pesulaan,vuodevaatteet kaikille vaihdettu.Ykkösvuoteen S oli niinikään käytävässä itsensä kanssa juttelemassa ja vaikutti hänkin tyytyväiseltä päästyään jälleen vapauteen.Toinen huonetoveri A nukkui sängyssään sikiöasennossa ja kuorsasi kevyesti.Puolisokin nukkui,mutta heräsi oitis ilmoitettuani tulostani.Lääkäri tuli mittaamaan kuumeen korvasta.Kiitin häntä,kun oli antanut hoitajiensa kanssa  kyytiä mahataudille.Ajoin puolison parran ja vein päiväkahville ja annoin kotoa tuomani viimeisen lusikkaleivän ja talon tarjoaman kakkupalan.Myöhemmin huoneessa syötin hedelmät ja salaa kiikuttamani pienen rosvopaistisandwichin,josta puoliso oli edellisenä päivänä haaveillut.Söi senkin hyvällä halulla ja siitä riitti kahdeksi suupalaksi.

Joulukortteja tullut aikamoinen läjä.Pitää lähettäjiin ottaa joulun jälkeen yhteyttä ja kertoa syy omaan joulukortittomuuteeni.En millään olisi jaksanut paneutua lähettämiseen eikä ollut liiemmin haluakaan.Katselen ihmisten joulukiireitä edelleenkin ulkopuolisena.Mutta en tunne vähintäkään katkeruutta,että toisilla on joulu.Sitä kohtaan kyllä,että meille kävi nyt näin,elämä muuttui eikä mikään ole kuten ennen.Eikä tule olemaan.Pitää sopeutua.Hyväksymisestä en ole varma.

Mitähän jos koettaisin nukkua tunnin,pari.Hyvää yötä tai huomenta.

LINNUNLAULU

Uusi ällistyttävä havainto eilen Lääkärinkadun jalkakäytävällä. Oli aurattu kadulta lumi jalkakäytävän päälle.Jalankulkijat kävelivät ajoradalla.Minäkin.No,siinä oli sileää ja helppo tallustaa,tosin piti pitää vaarin,että autoilijat todellakin meidät huomaavat ja väistävät.Kenenkään päälle ei ajettu.

Minulla oli sairaalassa mukana Hannu Hirvikosken kirja Linnunlaulun tarina.Kustantanut Edico Oy Helsinki 2005.Linnunlaulun villat ovat käyneet tutuiksi kävellessäni Eläintarhassa  ja usein istuneena Villa Kivessä Linnunlaulun lukupiirin tilaisuuksissa.Nähnyt ja kuullut nyt jo monen edesmenneen kirjailijan kuulumisia Kalle Päätalosta lähtien.Sali oli usein piripintaan täynnä väkeä,osa ei edes mahtunut vaan istuivat ja seisoivat käytävällä.Valokuvaajat hyörivät ja niitä kuvia on Linnunlaulun tarinan sivuilla.Aloitin osallistumiset 1995 ja kävin säännöllisesti puolison sairastumisvuoteen 2003 asti.

Kirjailijat kertoivat itsestään,elämästään,kirjoistaan.Heille sai esittää kysymyksiä. Ensimmäisen tilaisuuden avaajana lukupiirin aloittaessa toimintansa 1995 oli silloinen kaupunginjohtaja Kari Rahkamo.Vetäjänä oli aina joku kirjallisuuden merkkihenkilö ja usein lausuja tai näyttelijä luki otteita kulloisenkin kirjailijan teoksista.Kanttiinista sai ostaa juomia kahvista viiniin.Mieleeni on jäänyt Helvi Hämäläinen,Veikko Huovinen,Alpo Ruuth,Lassi Nummi ja Riitta Uosukainen.Jälkimmäisen välittömyyttä olen saanut seurata silloin tällöin nelosen ratikassa mennessäni Laaksoon.Uosukainen jatkaa matkaa pysäkkini ohi ehkä aina Munkkiniemeen asti.Hänet tunnetaan ja aina joku aloittaa entisen eduskunnan puhemiehen kanssa keskustelun,johon iloinen karjalaisrouva kohteliaasti ja ystävällisesti vastaa.

Kirjailija Maila Talvio miehensä kielitieteilijä Jooseppi Mikkolan kanssa asettui asumaan Eläintarha 10:een vuonna 1904 asuttuaan sitä ennen naapuritalossa. Juuri tässä kympissä alettiin 1995 pitää uutta lukupiiriä,kuten oli Maila Talviokin pitänyt lukupiiriä nuorille kirjallisuudesta kiinnostuneille 1900-luvun alkuvuosina.Talvion aikana ei villan lukuilloista puuttunut suomalaisen kirjallisuuden suurnimiä.Heitä oli Juhani Ahosta Ilmari Kiantoon ja Eino Leinosta L.Onervaan.Koko kirjo.Muidenkin taiteenalojen harrastajat olivat Talvion tilaisuuksiin tervetulleita.Vieraina oli Ida Ahlberg,Aino Ackté,Akseli Gallen-Kallela,Eino Kalima jne... Kun istuin 1900-luvun loppupuolen lukupiiriläisten joukossa kirjailijatalo Villa Kivessä,tunsin selvästi kirjallisuuden historian havinan ja sen tunsi moni muukin tuossa kauniissa vanhassa arkkitehti Selim Lingqvistin suunnittelemassa ja 1890 valmistuneessa puutalossa,joka ylväänä yhä katselee aikaa uhmaten yli Töölönlahden kohti oopperaa ja Finlandia-taloa.

Yhä Eläintarhan villojen pihoilla kuulee linnunlaulua ja näkee vanhaa puustoa alueella,joka aikoinaan lohkottiin neljääntoista osaan ja joista rakennuksista on vain muutamia jäänyt ihailtavaksemme.Niissä asutaan ja niissä on erilaista kulttuuriin liittyvää toimintaa.Keidas Helsingin sydämessä,jota silloin tällöin  uhkaa uudistumisen ja kaupungin erilaisten tarpeitten pitkät kynnet ainakin suunnittelijoiden piirustuspöydillä.

KARANTEENIHUONE

Nyt kun puolison sairaalahuone on edelleenkin karanteenihuone,niin hoitajatkin karttavat piipahtamista,jos ei ole oikeaa syytä.Sitä ei hetikään tunnu olevan vaikka painaa kelloa.Sitten joku työntää oven raosta päänsä ja kysyy "mitä asiaa?". Taannoin oli sitä,että vain T ja mieheni olivat omissa vuoteissaan, A makasi S:n sängyssä ja S  istui lattialla vuoteensa vieressä ja yritti kiskoa peitettä A:n päältä.Minun vaatimattomat kehoitukseni A:lle siirtyä omaan vuoteeseensa eivät tietenkään tuottaneet tulosta.S asettui permannolle pitkäkseen ja alkoi palella.

Hoitaja työntyi sisälle ja oli pukeutunut tavalla,joka vaaditaan karanteenihuoneeseen astumiseen.Sanoi topakasti A.lle että pitää siirtyä.A ei siirtynyt mihinkään.S täytti olemuksellaan lattiatilan.T katseli tapahtumia ja puoliso nukkui.Minä istuin tuolilla epämukavasti S:n jalkojen välissä ja luin Outi Nyytäjän kirjaa.Sitä voi kummallisesti lukea ja seurata silti tilannetta.Hoitaja kutsui toisen hoitajan,joka myös oli pukeutunut pöpöjä estävään asuun suusuojuksineen päivineen.Minulla oli pelkkä essu ja yksi käsine,jonka otin pois.Pakottivat A:n ylös,joka vastusteli.S siirtyi hiukan lattialla ja salli kolmen ihmisen astua ylitseen.A saatiin omaan petiinsä,jossa hän alkoi kiroilla.Sitten he ottivat S:ää kainaloista ja kiepauttivat hänet vuoteeseen,josta nousi heti ylös.

S puhuu itsekseen koko ajan.Tekee mielikuvitusasioita ja vastailee,kun esitän puolisolle kysymyksiä.Haluatko lisää hedelmiä,kysyn ja S vastaa haluavansa.A jupisee myös itsensä kanssa,ellei nuku.Sitä hän tekee melkein yhtä paljon kuin minun puolisoni.T on hereillä ja kiukkuinen kun on karanteenissa.Mahatauti ei ole puolisosta vielä hellittänyt.Hän on uupunut.Minäkin alan olla ja siksi oli otettava piristysruiske Nyytäjän kirjan muodossa.Pyryssä ja voimakkaassa tuulessa tarpoessani Lääkärinkadun puhdistamatonta jalkakäytävää  ajattelin olevani todella hyvä ja rakastava vaimo,kun sääkään ei estä sairaalaan menoa.Vastaan tuli vanhempi herrahenkilö,joka sanoi ohittaessaan hymyillen "onnea matkalle eteenpäin".Hän oli taittanut jo vaikeamman osuuden.Sanoin kiitos ja lunta tuli suuhuni.

Ratikka oli täynnä mennen tullen jouluostoskansaa.Lapset mekastavat ja pysäkillä ovien avautuessa tulee kaikki hyytävä ulkoilma pyryineen ratikkaan sisälle.Vaunuun tulijat tömistelevät lumia jalkineistaan.Joillakuilla on sateensuoja,jonka sulkevat ennen ratikkaan astumista. Pidän lujasti tolpasta kiinni.Jos siinä onnistuu,sillä on semmoisia matkustajia,jotka kietoutuvat tolpan ympärille kuin käärme vallaten sen kokonaan itselleen.Tolppaa ei voi tällä konstilla omia.Tolppatanssit ovat taas asia aivan erikseen,eivätkä kuulu raitiovaunuun.Reput selässä ovat vihonviimeisiä aseita ratikassa.Iso mies ja iso reppu,siinä tappava yhdistelmä.Kun repun saa päin pläsiä,on vitsit kaukana.Eikä "oho" riitä anteeksi saamiseen ainakaan minun kohdallani.Olen muutenkin näin pyryaikana kova täti.

YSKÄN KÖHINÄÄ

Pitäisi kirjoittaa jouluaiheista,mutta minulta tulee etupäässä sairaalatarinaa,joka lienee aika kiinnostamaton aihe.Tulee silti.Huone,jossa puoliso nyt mahataudiksi todettua potee,on eristyksissä.Varsinkin T naapurivuoteessa harmittelee ääneen sekä itsekseen,kun ei pääse pyörätuoleilemaan käytävään.Huoneeseen tulijoiden pitää pukeutua tarttumista ehkäisevään muoviessuun,suusuojukseen ja suojakäsineisiin.Minunkin.Tästä asiasta hoitajat tuntuvat olevan eri mieltä.Pidin essun,mutta otin hiostavat muovikäsineet pois ja suusuojuksen,jonka kanssa meinasin tukehtua.Uskon nimittäin vakaasti,että pöpöt pääsevät kiemurtelemaan suojavarustusten läpi ja alle,jos niikseen tulee.Soitin äsken sairaalaan ja puoliso osin jo kuulemma tervehtynyt ja oli "haukkunut hoitajan". Eilen söi hiukan viemiäni hedelmiä,mutta nukkui suuremman osan ajasta.Väriä palautunut kasvoille.

Minä luin Simo Laakkosen,Sari Laurilan,Marjatta Rahikaisen ja Päivikki Kallion toimittamaa  Nokea ja pilvenhattaroita-kirjaa (Helsingin kaupunginmuseo 1999).Kertoo 1900-luvun vaihteen Helsingistä ja eritoten sen ympäristöhistoriasta.Miten esimerkiksi teollistuva yhteiskunta asukkaineen muutti ympäristöä.Helsingin saaristo hävitettiin muuttamalla rantaviivaa täyttömaaksi.Laukkasaari Katajanokalla on osa mannerta.Samoin ovat hävinneet Hernesaari ja Jätkäsaari,Siltasaari,Sompasaari... Kaupunki on saanut mereltä lisää tilaa tarpeisiinsa.Ennen muinoin näihin saariin pääsi pienillä höyrylaivoilla vaikka virkistäytymään luonnon helmaan tai niissä asuttiin pienissä mökeissä ja pidettiin pienkarjaa pihapiirissä.Tätä tuskin kukaan ajattelee huristaessaan bussissa,ratikassa tai autossa kaupunginosiin,jotka aikaisemmin olivat saaria.Nimet ovat osin säilyneet.

Samaisessa kirjassa paneudutaan ennen meitä Helsingissä asuvien ihmisten terveydenhoitoon ja hygieniaan.Nykyisiä desifiointiaineita ei ollut eikä kalastajan muijalle suojakäsineitä.Taudit levisivät.Tähän aikaan vuodesta kuulee julkisissa kulkuneuvoissa yskänköhinää ja rajua niistämistä.Miten olisi kannettava sylkyastia?  "Mikäli jokahinen yskätautinen rupeaisi käyttämään tällaista sylkyastiaa ja ja kotona tavallista sylkylaatikkoa ja siten lakkaisi sylkemästä nenäliinaansa,teille,käytäviin,lattioille ja mihin vaan sattuu,niin häviäisi pelätty keuhkotauti suurissa määrin". Sylkyastia oli uusi keksintö,Saksassa kehitetty sikarikotelon kokoinen edistys. Kehoitettiinhan ruotsiksi ja suomeksi raitiotievaunuissakin olemaan sylkemättä lattialle.Sylkeminen ympäriinsä lienee ollut varsin yleinen tapa.Minun papallani oli kotonaan sylkykuppi! Se oli valkoista posliinia ja mamma piti sen puhtaana.Siihen pappa sylkäisi.Minun kotonani ei moista kapistusta omaa isääni varten ollut ja minä pikkutyttönä vähän kammoksuin papan sylkyastiaa ja siinä olevia sylkyjä.Miten kummassa siihen aikaan miesten piti niin usein räkiä? Eihän kaiken aikaa pappakaan ollut "yskätautinen".

MIKÄÄN EI OLE NIIN VARMAA KUIN EPÄVARMA

Kysyin eilen itseltäni,olisiko eilinen jonkunlainen päätös puolison kotiin tulosta se lopullinen päätös? Ei luultavasti ole.Mies huonommassa kunnossa,kalpea ja väsynyt.Valitti vatsakipuja.Pidin kaarimaljaa leukansa alla.Siihen tuli jotain.Hoitajat informoivat minua,lääkäri tuli pariinkin kertaan.Keskustelimme ja päätin,että jatketaan pitkäaikaishoitoon pääsemisen prosessia.Siihen kuluu aikaa,saattaa mennä vuosikin.Viivyin puolison luona useita tunteja ja vielä illalla sekä nyt aamulla soitin.Olo kohentunut jonkun verran.Yön nukkunut.

Hain päivähuoneesta lehtiä.Luin Seiskaa.Se oli vanha,kesältä.Mutta sainhan tietää,jos sillä merkitystä on,kuka on lehden ilmestymisaikoihin kenenkin kanssa hengaillut tai lähtenyt jonkun luota lätkimään.Ja Seiska elää ja kukoistaa näiden tietojen julkaisemisella.Tietysti kukoistamiseen tarvitaan lukevia ihmisiä ja heitä on käsitykseni mukaan Seiskan kohdalla paljon.Levikki lienee mahtava.Ihan vilpittömästi: miten kummassa tämmöiset asiat voivat kiinnostaa? Skandaalit,epäonnistumiset,avioliitot,erot,sairaudet,bileet,kahden ihmisen väliset tunteet,seurustelut... Ja kuinka Seiska oli löytänyt tiensä puolison osastolle,jossa potilaiden keski-ikä on aika korkea,eikä takuulla kiinnosta julkkisten touhuilut ? No,oli siellä muitakin lehtiä.Istuin vuoteen vierellä miehen käyttämässä pyörätuolissa ja luin myös niitä,vaikka en hullua hurskaammaksi tullutkaan.Tänään otan kirjan mukaani.

Ystäväni N on palautunut Fuengirolasta.Soitti.Viipyy sukuloimassa aina pitkät tovit ja lähtee jälleen helmikuussa.Sateista ja koleahkoa sielläkin joinakin päivinä,mutta lumesta ei tietoakaan.Eikä Välimeri jäädy. Kokenut minäkin tämmöistä ilmojen leppoisuutta näihin aikoihin,kun olimme puoliso ja minä erään joulun Gran Canarialla ja toisen Kyproksessa.Lämpimät muistot niin sään kuin kaiken muunkin puolesta.Eikä ollut hituistakaan ikävä lanttulaatikkoa ja riisipuuroa.Emme edes osallistuneet matkanjärjestäjän suomalaiseen joulun viettoon.Maassa maan tavalla.

Ikinä en matkoilla ole ollut äidin lihapullien kaipaaja,enkä odottanut kauppojen henkilökunnan puhuvan suomea.Oikeastaan olen aina hiukan pettynyt,jos joudun suomeksi juttelemaan maan alkuasukkaan kanssa.Costa del Solissa juuri näin on Torremolinosin ja Fuengirolan tienoilla,jossa suomalaisia paljon asuu ja käy. Kummassakaan en ole ollut muuta kuin läpiajossa.Kun päästään enemmän länteen Costa del Solia,niin kansainvälisyyteen mahtuu muutakin kuin suomalaisuutta.Eikä enää näe ravintoloiden ovien yläpuolella mainostettavan suomalaisia ruokia.Kypros on säästynyt tämmöiseltä valtaukselta,vaikka sielläkin jo moni maanmiehemme talviaan viettää kuten Turkin rannikollakin.

SOUTAMISTA JA HUOPAAMISTA

Ihmisellä on oikeus muuttaa mieltään,eikö olekin? Minä olen nimittäin muuttanut,mitä tulee puolison sairaalassa oloon.Ainakin tässä tänään (ja eilenkin) ja nyt juuri olen sitä mieltä,että puoliso tulee kotiin.Olen jo ilmoittanut,että prosessin eteneminen pitkäaikaishoitoon katkaistaan.Hänen vointinsa on kuitenkin siinä mallissa,että voin kotona hoitaa.Aggressiiviset kohtaukset jääneet huomattavasti vähemmälle ja nehän juuri vaikeuttivat kotihoitoa.Olen päättänyt yrittää.Mies on tosin alkanut viihtyä sairaalassa,mutta tulee yhtä mielellään kotiinkin.Jäävät minulta pois jokapäiväiset kamppailut Lääkärinkadun jalkakäytävällä,sillä kuten kaikki helsinkiläiset tietävät,eilinen lumipyry lisäsi entisestään jalankulkijoiden vaikeuksia liikkua.

Minulla oli eilisaamuna vieras.Kun olin jättänyt hyvästit tuuraajalle ja kiittänyt puhelimessa,hän tahtoikin vielä tavata.Tuli pyryä uhmaten ja keskustelimme myös juuri tästä puolison kotiin tulosta.Tuuraajan kanssa siis suhde jatkuu.Jossain alitajunnassani olen vastustellut puolison jäämistä kokonaan kotoa pois,koska en pitänyt kiirettä apuvälineiden palauttamisella.Yhä meillä on pyörätuoli ja muut lainatavarat.Mutta kotisairaanhoidosta olen jo luopunut.Emme vieläkään tässä vaiheessa tarvitse hoitajaa kerran viikossa piipahtamaan varttitunniksi ja pesemään mieheni sekä vaihtamaan haavapainauman siteen.Olen tehnyt nämä asiat ennenkin ja teen vastakin.Elämästämme tulee aiempaa rajatumpaa,tämä on selvä asia,koska ei puolisosta ole enää samaan tapaan ulkona liikkujaksi.Nyt toki on lumikin esteenä.Stockmannin reissut vähenevät,tämäkin on aivan selvää.Olen jo asennoitunut muutoksiin.Meistä tulee kaksi hiirulaista,jotka nukkuvat omassa lämpimässä pesässään.

Olisikohan tämä kaikki nyt se lopullinen päätös? Etten niin kovasti soutaisi ja huopaisi.

ÄRTYMYSTÄ SIIHEN JA TÄHÄN

Kun ystäväni S oli soittanut edellispäivänä,huomasin hänen olevan tavallistakin sekavampi.Huolestuin.Soitin hänelle eilen ja kysyin vointia.Samanlainen sekavuus.Ei tolkkua juurikaan missään.Väitti minun kutsuneen hänet Helsinkiin ja nyt ilmoitti,ettei voi missään tapauksessa tulla.Soitin hänen sisarelleen,vaikka tiesin heidän  väliensä olevan huonot.Kumpikaan emme mitään voi S:n tilanteessa.Hän elää yhteiskunnan varassa,joka tarkoittaa hoitajien käyntejä useaan kertaan viikossa.S ei käy ulkona paitsi joskus harhautuu sen tekemään ja kerran jäi auton alle.Sairaalareissu.Tytär perheineen niinikään etääntynyt äidistään.Ystävät häipyivät sairauden tullessa,miesystävä meni toisen kanssa naimisiin,vanhempi sisar ja vanhemmat kuolivat.Ihmettelin sisarelle,kuinka kauan hänen annetaan asua yksin kotonaan? Kunnes jotain hyvin pahaa tapahtuu,vastasi sisar.

Pahaa tapahtuu ihmisille,eikä yhteiskunta tule apuun,ennenkuin  "jotain tapahtuu" ja silloin on usein liian myöhäistä.Semmoinen on laki.Se taas on semmoinen,että ennen mua syntynyt ja jälkeheni jää.Monissa tapauksissa.Ilman paragrafejahan emme voisi pystyssä tätä ihmisyhteisöä järjestyneenä kokonaisuutena pitää.Vaikka joillakin onkin semmoinen luulo,että täällä voi/saa elellä kuin Ellun kanat.

Ellun kanoilla on ollut myös jotain tekemistä niillä joko kaupungin tai taloyhtiöiden lumimiehillä,jotka ovat koko lumentulon ajaksi jättäneet hoitamatta Laaksossa Lääkärinkadun jalkakäytävät.Kulkijat ovat talloneet kapen epätasaisen polun,jolla pysytteleminen on vaatinut tasapainoilun taitoja.Jos keikahtaa,niin kapealta jalkakäytävältä kaatuu ajoradalle.Soitin rakennusvalvontavirastoon.Olivat saaneet aiemminkin moitteita samasta asiasta.Eilen jalkakäytävää oli jotenkuten puhdistettu.En tiedä,kuuluuko taloyhtiöiden pitää lumesta vapaana rakennuksensa editse kulkevat jalkakäytävät,vaikka olisivat aitauksen takana vai lipsuuko tässä tapauksessa kaupungin virkakoneisto.Monessa muussakin paikassa yhä edelleen laiminlyödään jalkakäytävien ja jopa katujenkin hoito.Säästöillä rumat kyntensä pelissä,ei ole kalustoa,ei ole miehistöä.Laitakaupungin kadut retuperällä.Kyllä kevät hoitaa.

LAAKSO JA ROOMA

Tässä taas katselen tyhjää valkoista länttiä,johon aion saada tekstiä.Aihe käsittämättömästi tietymättömissä.Puolisoa olen käynyt päivittäin Laaksossa tervehtimässä.Eilen oli pahalla tuulella,joka saattaa enteillä aggressiivisempia aikoja.On ollut sellainen seesteisempi periodi muutaman päivän ajan.

Auttelen myös puolison huonetoveria tuomalla hänelle päiväkahvin mustana ja kolmen sokeripalan kanssa.Nokkamuki,jossa pilli.Vedän pöydänlevyn eteen,nostan pääpuolen ja kysyn,onko kaikki hyvin.Oman miehen vien päivähuoneeseen,jossa itsepalvelu.Kahvi maidolla ja pullaa.Itselleni en ota.Päivähuoneen televisio on yleensä auki.Kukaan ei katsele,vaikka on vanhan suomalaisen elokuvan aika.Huoneen numero seitsemän rouvapotilas lykkii rollaattoria ja tönii kaikkea tielleen sopivaa ihmistä tai esinettä.Joku etsii äänekkäästi vessaa ja joku pyrkii osastolta ulos,mikä ei onnistu.Ei onnistu vierailijoiltakaan ilman apua.Minä tiedän temput ja koodin.Kaikki alkaa olla jo rutiinia.

Italiasta tuli kirje ja kaksi brosyyria.Hollantilaisen Johannes Vermeerin (1632-1675) ja italialaisen Renato Guttuson (1911-1987) näyttelyistä Roomassa.Sauderie del Quirinale-museon näyttelystä kertoo myös Heidi blogissaan.Oli käynyt hänkin Rooma-nimisessä kaupungissa taannoin ja ihastellut Vermeerin töitä.Niitä aitoja. Kun on myös sen sorttisia,joiden alkuperä hiukan hämärissä,että ovatko Vermeerin siveltimestä vai jonkun muun taiteilijan taidokkaan käden jälkiä. Vermeerin töitä minäkin joskus jossain saanut ilon ihailla,mutta Guttuso tuntemattomampi ja edustaakin sitä taiteilijapolvea Pablo Picasson (1881-1973) ja monen muun ohella,jotka näyttelyissä sivuutan nopeammassa tahdissa muutamaa poikkeusta lukuunottamatta kuin edellisvuosisatojen mestareiden.

Osa Italian kirjeestä koski "Pieru-Silvion" halua tulla jälleen maansa pääministeriksi,josta myös Äijä blogissaan kirjoitti.Tosin ilman tätä Silvio Berlusconin lempinimeä.Ystäväni kertoo kirjeessä Berlusconin paneutuneen alkavaan pääministerikisaan sillä,että on ollut jälleen kauneusleikkauksessa laihduttamisensa ohella saadakseen ulkomuotonsa tarpeeksi vetäväksi korkeaan virkaan kuin myös kalastellakseen eritoten naisten ääniä.Berlusconi on kuuluisa maailmalla eri tahoille lausimisistaan,jotka ovat yleensä loukkaavia.Presidentti Tarja Halosta hän on nimitellyt kuin myös pilkannut karkeasti  puoluetovereilleen Saksan liittokansleri Angela Merkelin olemusta julistamalla rouvan "culoneksi",joka tarkoittaa "isoperseistä".Rosy Bindi-niminen kansanedustaja sai kuulla julkisesti Berlusconin suusta "te olette kauniimpi kuin älykkäämpi".Siinä oli kaksiteräinen miekka,sillä Bindi ystäväni mukaan ei ole "mikään kaunotar".Tämän miehen,jos huono onni käy, Italia saa pääministerikseen.Ja maailma saa taas kuulla hänen hävyttömyyksiään julkisissa tilaisuuksissa.No,kuten Äijäkin mainitsee, raha ja valta on voimaa.

KYLLÄ TÄMÄ TÄSTÄ

Totunko tähän yksinoloon kotona? Ovat muutkin tottuneet,miksi en minä onnistuisi.En ole asunut koskaan yksin.Lapsuudenkodista suoraan naimisiin ja miehen kanssa asumaan.Näin tapahtui noina aikoina melkein kaikille.Hyvin harva muutti kotoaan ennen avioliiton solmimista.Opiskeltiin kotoa käsin,ellei korkeakoulu ollut muualla kuin Helsingissä.Sitten ajat muuttuivat,ihmiset muuttuivat.Nyt minunkin on muututtava ja opittava elämään kotona yksin.Jokapäiväinen matka sairaalaan tekee päivästä aktiivisen.Onneksi olen iltaisin jo niin väsynyt,että nukahdan nopeasti.Ei tunnu yksinäiseltä,jota vielä pimeä vuodenaika korostaisi.

Kirjoitin pienen kirjeen Mehiläisen lääkärille ja kiitin niistä vuosista,joiden aikana hän puolisoa hoiti.Kiitin häntä myötätunnosta ja ystävällisyydestä meitä kohtaan.Toivotin onnea ja menestystä.Allekirjoitin ja suljin kuoren.Tämä oli yksi niistä luopumisista,jotka nyt  tulevat meille tapahtumaan.

Tamperelainen vanha ystäväni soitti.Häntäkin vakava sairaus jäytää,mutta nyt olivat ajatukset kirkkaat.Myös hän viettää joulun yksin.Tytär perheineen ei tule äidin luo.On jo tottunut ja viettänyt monet joulut yksinään. S kysyi,luenko kirjoja? No,en ole puolison sairastuttua liiemmin sitä tehnyt ja hämmästyin huomatessani,että nyt voin alkaa taas lukea.On aikaa keskittyä kirjaan,saa lukea yhtäpötköä pitkät pätkät ja lukeminen vie ajatukset muualle.Jonkun toisen elämään,tapahtumaan,entiseen tai nykyiseen aikaan.Ehkä minusta tulee taas kirjoja lukeva ihminen,kuten olen joskus ollut.

Tullessani sairaalasta poikkesin Herkkuun hedelmäostoksille.Vaikka jouluruuhkia olen nähnyt,se yllätti.Joulun ajatus kun on minusta tänä vuonna kaukana kaikkine kiireineen ja valmisteluineen.Ihmiset tungeksivat tavaratalon täydeltä,hissit alituisesti menossa ja tulossa,ostoskassit löivät nilkkoihin,ratikassa täyttä.Olin ulkopuolinen.Joulu ei minua koske.Jollakin jo väsynyt ilme kasvoillaan.Muistin erään puhelinkeskustelun vuosia sitten erään joulun aluspäivänä.Nainen vastasi puhelimeensa lähelläni ja ilmeisesti toisessa päässä kysyttiin,joka lahja on hankittu.Nainen melkein huusi "mä en sille mitään v---n lahjaa ole vielä keksinyt". Siks mieli hellä on kristityllä,kun joulu on,kun joulu on.

JUHLAN JÄLKEEN

Katselin televisiosta valtakunnan ykkösjuhlaa illalla.Mutta en enää aikaisempien vuosien kriittisenä.Jos joku herrahenklö astui daamin helman päälle,en reagoinut asiaa sen vaativalla tavalla hengähtämällä "repesikö".En moitiskellut mielessäni kavaljeerin suorana roikkuvaa käsivartta,kun se olisi pitänyt koukistaa daamin pideltäväksi.Minä vain katselin karkelon loistetta ylen objektiivisesti.Näin tasavallan presidentin puolisoineen tanssin pyörteissä,jos nyt siinä tungoksessa voi "pyörteistä" puhua.Kuuluu tapoihin avata illan tanssiosuus.Toimittajat eivät ainakaan minun kuulteni esittäneet haatateltavilleen kysymystä "mitä itsenäisyys teille merkitsee" joka olisikin ollut jo liian kulunut ja klisheinen kysymys. Näin ruudussa  monta tavattoman kaunista asukokonaisuutta hiuksista kenkiin ja diplomaattikunnan pukujen väriloistoa.Näin tyylikkyyttä ja suurta eleganssia.On syöden ja tanssien juhlittu itsenäistä Suomea 95. kerran.Maata,jota me suomalaiset pidämme maailman parhaimpana.

Lumisateessa eilen ajelin nelosella Tullinpuomin pysäkille.Siitä aina yhtä rasittavaa pitkää mutta suhteellisen loivaa Lääkärinkadun mäkeä ylös,joka vie minusta mehut.Auraamaton jalkakäytävä vielä tilannetta pahentaa.Mutta on mentävä ylös päästäkseen jälleen alas.Puolison vuoteesta kuului heti lähestyessäni "hei kulta" ja käsivarsi ojentautui kohti.Menimme kahville.Olin ostanut Naisten messuilta myös lusikkaleipiä ja annoin puolisolle kaksi talon leivonnaisten ohella.Kaikki maistui.Väsynyt oli.Heti takaisin sänkyyn.

Tein tavanomaiset hommat parranajoineen ja hedelmätarjoamisineen.Vaihdoin naapuripetin asukkaan kanssa muutaman sanan kertoen pakkasen hiukan laantuneen.Kahvihuoneessa kuuntelin ihastuneena erään teräsmuorin pöytäkeskustelua ja hämmästelin itsekseni hänen hyvää näkökykyään.Rypyt kasvoilla kertoivat pitkästä elämästä.Ilmeinen positiivisuus ja iloinen mieli oli säilynyt hänen siinä rupatellessaan pöytäseurueen riemuksi.Ehkä ammattina oli ollut opettaja,suomenkielen maikka.Niin oli ulosanti kirjakielisen siistiä ja artikulointi selvää.Mahtoiko tietää,että nuori runoilija Saima Harmaja on ollut potemassa keuhkotautia 1935 Laakson sairaalassa? Hän kirjoitti ystävilleen olevansa kuin vanki sairaalahuoneessaan ja perin kyllästynyt sairaalan velliaterioihin.Harmaja kuoli vuonna 1937 vain 23-vuotiaana.

Ote runosta Väsyvä

Kuihtuva ruumis
siksi on suojattu maja.
Tuskani tiedän,
vaan on tuskien raja;
on syli ääretön
Kaikkeuden,joka kantaa,
vie käsivarsi
vaipumaton liki rantaa

(1936)

SUOMEN KANSALLISPÄIVÄNÄ

Nukun puolison vuoteessa,mutta haavapainaumia varten saadun lainapatjan otin pois.Opettelen kaikinpuoliseen uuteen elämään kotona.Tulee palauttaa myös kaikki apuvälineet lainaajalle Helsingin kaupungille.Vähitellen alan toimia.On ilmoitettava tuuraajalle,fysioterapeutille,kotisairaanhoidolle,Kelaan ja sosiaalitoimistoon.Sitten en enää ole omaishoitaja.Jätän ilmoittamiset ensi viikkoon.

Käväisin eilen Naisten joulumessuilla,koska olin luvannut puolisolle muutaman piparkakun.Joulukortteihin en jaksa tänä vuonna paneutua.En ostanut ensimmäistäkään.Vein hänelle kaksi piparia,joista kommentti kuului "kovia".Kahvissa pehmenivät ja sitten "hyviä".Mies oli muutenkin eilen terävänä muistuttaen vahvasti entistä minäänsä.Miksi siis jätän laitokseen? Mietin tätä kysymystä ja tunsin katumusta päätöksestäni.Sitten muistin niitä vaikeuksia,joita kotona oli ilmennyt ja joita on yhä tuon tuosta sairaalassakin.Oli jo edellisessäkin.Puoliso joi kahvinsa ja työnsin hänet takaisin huoneeseensa.

Ajoin parran,vein vessaan,annoin hedelmiä,peittelin vuoteeseen  ja pidin kädestä.Kerroin kuulumisia kuin myös saamani Suomi-Amerikka Yhdistysten Suomi-USA-lehden sisällöstä.Puoliso ei oikein muistanut New Yorkin matkaansa muinoin,mutta hymyili muistuttaessani hänen kirjoittamastaan kolumnista mainitusta matkasta golfseuramme lehdessä.Hän lähti matkaan erään seuramme juuri tohtoriksi väitelleen jäsenen kanssa.Pojat tietysti tutustuivat Empire State Buildingiin Manhattanilla kunnon turistien lailla.Tohtori poti korkeanpaikan kammoa,jotta nautinto näkymistä oli jäänyt vähäiseksi.Puoliso ei tätä fobiaa pode ja oli nauttinut maisemista täysin rinnoin.Nyt hän sai mukanani palata Isoon Omenaan hetkeksi,eikä matkamme hullumpi ollutkaan.

Illalla aion katsella linnan juhlat.Vierasjoukko kuulemma muuttunut enemmän tavissuuntaan.Katsotaan ja paneudutaan asiaan,sen pukuloistoon ja kristallien kimallukseen,kun itsenäisyyttä juhlitaan.Oi maamme, Suomi, synnyinmaa...  HYVÄÄ ITSENÄISYYSPÄIVÄÄ MEILLE KAIKILLE.

ELÄMÄNMUUTOS

On käynyt niin,että puolison ja minun elämä muuttuu.Totaalisesti.Kävin vakavia keskusteluja sairaalan hoitohenkilökunnan kanssa ja päädyin tulokseen,että puoliso jää sinne odottamaan pysyvää laitospaikkaa.Hänen piti tulla kotiin ainakin koeajalle,koska tahtoisin häntä hoitaa.Toisaalta myös todistaa itselleni kotihoidon mahdottomuuden näissä olosuhteissa.Mutta sairaalassa oli pudonnut pyörätuolista ja lyönyt takaraivonsa,jota nyt koristaa muutama ommel.Soittivat minulle myöhään illalla.Ei kotiin.Hänellä on jokailtaisia ja -öisiä aggressiivisia kohtauksia,joita en enää kotona pystyisi hallitsemaan.Hän kieltäytyy lääkityksestä,syömisestä ja hoitotoimenpiteistä.Kohtaukset menevät ohi.Hän on väsyneempi kuin ennen,pyörätuolissakaan ei jaksa istua pitempään.Sekavuustilat myös lisääntyneet.Minun melkein yhdeksän vuoden aikana itseopitut omaishoitajan taidot eivät enää riitä.Tunnen itseni äärettömän huonoksi ja velvollisuudentunnottomaksi vaimoksi,mutta potilaan kannalta tämä ratkaisu on paras.

Itken iltaisin itseni uneen vuoteessa,jonka toinen puoli tulee nyt olemaan aina tyhjä.Itken sairautta,joka vei minulta puolison,miehen,jonka kanssa olen vuosikymmenet elänyt ja asunut,kokenut ilot ja surut,myötä- ja vastamäet.Kun kerroin hänelle aikomukseni hänen olemisestaan jatkossakin laitoshoidossa,katsoi hän minua hämmästyneenä "kokonaanko"? Minun sisimpäni repesi riekaleiksi,tunsin avuttomuutta ja vihaa elämää kohtaan.Hoitaja,joka oli tukenani,silitti hiljaa käsivarttani antaen minulle voimaa,jota en kyennyt edes vastaanottamaan.Vastasin miehelleni "kokonaan". Hän ei sanonut enää mitään.

Puoliso on ollut sekavassa mielentilassa monena päivänä.Hän palaa opiskeluaikoihinsa Helsingin yliopistossa.Kysyy,joko on valmistunut.Kerron hänen olevan valtiotieteen maisterin ja kotona nuhjaantuneena laakeriseppele todistuskappaleena.Olenko töissä? Olet eläkkeellä,vastaan.Kerron hänen pankinjohtajakaudestaan ja muista työpaikoista vuosien varrella.Kerron kaikesta siitä,kun meillä oli elämää paljon edessäpäin,hyvä tulevaisuus,matkoistamme,Midistä ja Bitosta.Hän kuuntelee ja joskus väsyneillä kasvoilla karehtii vieno hymy.Vien hänet pois sairaalavuoteesta aikaan,jolloin kaikki oli vielä hyvin.Pidämme toisiamme kädestä,eikä hän näe kyyneleitä poskillani.

Eilen hän oli hiukan pirteämpi.Vein kahvihuoneeseen ja annoin kaksi pullanpalaa.Hän söi ja joi vaitonaisena.Tahtoi heti takaisin vuoteeseen,jonne hänet hellästi peittelin.Ajoin parran ja annoin tuomiani hedelmiä ja jäin istumaan hänen vuoteensa viereen.Pidin kädestä kiinni.Hän nukahti.Katselin hänen untaan ja tiesin rakastavani tuota miestä yhä.

PELOTTAA

Ensimmäisen adventtisunnuntain aamuna tätä kirjoitan enkä Hoosiannaa laula.Se on muiden tehtävä tänään.Joulua en ole vielä esille kaivanut.Tunteet ristiriitaisia.Puoliso sairaalasta huomenna kotiin.Parina päivänä on ollut taas aggressiivinen.Pettymykseni on suuri.Pelkoni samoin,miten pärjään.Viime yönä unissani lensin pitkästä aikaa.Selkeää pakoa jostain.Todellisuudesta,sanoisi vanha kunnon Freud.Ehkä näin ja uskonkin.

Italialaistunut ystäväni lähettää aina hyvissä ajoin joulukortin.Tuli jo runsas viikko sitten.Jos pääsemme Naisten joulumessuille ensi viikolla,ostan kortteja sieltä.Samoin leivonnaiset kotiin.Jotainhan on oltava,vaikka minimoitunakin.Tai ei se pakko ole,varsinkaan,jos tämän vuoden joulu ei entisten kaltainen edes ole.Pessimismiä? Juuri sitä.

Puolison huoneessa sairaalassa on kolme muuta miestä.Eräs heistä sattuu olemaan usein kahvihuoneessa samaan aikaa kuin me.Minä en juo,mutta kannan puolisolle kahvin ja pullan.Eilen pyysi   huonekaveri antamaan hänellekin.On pyörätuolissa yksijalkaisena ja kädet jonkun taudin runtelemat.Tietysti autoin.Tuleeko kahviin maitoa? Sokeria? Kuinka monta palaa? Mustana ja kolme palaa,sanoi. Panin lusikan kuppiin ja sekoitin. Mies pystyi juomaan itse. Viereeni kipitti yleensä ympyrää veivaava rouvahenkilö rollaattorinsa kanssa.Nykäisi hihasta ja pyysi pissatusapua.Siihen minusta ei ollut.Enkä ole aivan varma,jos rouvalla olisi ollut tarvettakaan.Hän kiertää pöytää lukemattomat kerrat törmäten ihmisiin ja huonekaluihin.Hoitaja hakee hänet pois.Hän tulee uudestaan.Tulee myös huoneisiin ja pyrkii toisten vuoteisiin.Sängynvaltaaja.Tämän kaltaisessa sairaalassa näkee yhtä ja toista.Sitä puolta elämästä,joka on usein julkisuudelta piilossa.Minä olen pelkuri,enkä tahtoisi sitä nähdä.

Tänään ehkä viimeisen kerran tällähaavaa sairaalaan.En hae puolisoa huomenna.Otan vastaan,kun kuljettaja tuo.Rukoilen,että kaikki alkaa mennä hyvin.

SÄÄN ARMOILLA

Sairaalaan meno eilen sujui taksissa hyvin.Vein puolison vaatteet maanantaita varten.Ratikat kulkivat miten mikin,pelasin siis varman päälle.Kotiin tulo taas ei onnistunut alkuunkaan.Yritin pyryssä ja tuulessa ratikkaa.Ihmisiä pysäkin täysi.Valotaulu kertoi nelosen tulevan lisäten koko ajan minuutteja.Osa odottajista lähti ja lopuksi minäkin.Etsiskelin tietysti tuloksetta vapaata taksia.Lumisade yltyi.

Kävelin Mannerheimintietä kaupungille päin kapeaa ihmisten tallaamaa polkua pitkin jalkakäytävällä tuulen käydessä luihin ja ytimiin asti.Ei ratikkaa,ei taksia.Töölön hallien luona sain bussin kiinni ajatellen,menee se minne tahansa,minä olen kyydissä säältä suojassa.Se meni Elielinaukiolle.Siitä kompuroin yhä vapaata pirssiautoa katseella etsien Stockmannin eteen.Nelonen tuli varttitunnin päästä ja minä siihen.Nordean pankin kohdalla Aleksilla ilmoitti kuljettaja ratikan kääntyvän Kauppatorille,koska Katajanokan mäessä Uspenskin katedraalin kohdalla oli rekka poikittain kiskojen päällä.Katselin toivottamana ulos pyryyn ja astuin muitten mukana ratikasta.

Kesäaikaan ei matka kotiin ole torilta pitkä.Olen sen lukemattomia kertoja taittanut pyörätuoliakin työntäen.Nyt se tuntui mahdottomalta.Tori lunta täynnä polviin asti ja jälleen kapea polku,jota pitkin nekin tarpoivat matkalaukkuineen,jotka mielivät Vikingin laivaan.Pakko oli lähteä liikkeelle.Aikaa olin kuluttanut jo yli tunnin verran Laaksosta Kauppatorille.Lumisadetta,tuulta,pimeää.Aloin palella,lumi tarrautunut takkiin ja baskeriin,silmät vuotivat vettä -vai olivatko kyyneliä? Näin kauempana Suomenlinnan lautan taistelevan aallokossa päästäkseen laituriin.Etenin polulla hitaasti,kulku oli raskasta.Teki mieli kellahtaa pehmeään hankeen ja jäädä odottamaan kesää.Hypotermiaankin menehtyminen tuntui mukavammalta kuin siinä pimeässä kahlaaminen kohti kotia,joka tuntui olevan valovuosien päässä jossain pimeyden keskellä.

Askel askeleelta etenin.Terminaalikin jäi lopulta taakseni.Kävelin kadulla,koska jalkakäytävillä ei ollut edes polkuja.Katu oli aurattu ja loput lumet tasoittanut lukemattomat autot.Kovin pitkästi ei eteensä nähnyt pyryn takia.Pelkäsin sitäkin,että mustassa takissani olen pimeydessä näkymätön ja saan auton puskurista kylkeeni.Katuvalojen valot häipyivät tuulen pyörittämään lumipöllyyn ulottumatta edes kadun pintaan asti.Autot väistivät minut kuitenkin  kaukaa saatuaan yksinäisen kulkijan valokiilaansa.Ymmärrystä oli.Kuljin kuin unessa,ajattelematta mitään ja olin lopen uupunut.

Yhtäkkiä olin naapurikadulla,josta kujaa pitkin pääsi kotipihalle.Loppu kahlaaminen sujui onnen tunteen kantamana ja avasin ulko-oven koodilla.Olin lämpimässä portaassa ja pian hissin kuljettamana kotona.Katsoin kelloa.Aikaa suttaantunut yli kaksi tuntia.Riisuin päällysvaatteet ja saappaat,kaaduin sängylle ja olin maailman tyytyväisin nainen.Olin nukahtanut,koska ilta oli jo pitkällä herättyäni.Katselin pyryä ikkunasta ja lähetin sinne jonnekin kiitoksen,että olin selviytynyt kotiin.