Muutamaan päivään en ole kirjoitellut.Puolison kanssa puuhastelua päivät täynnä ja pää tyhjä.Öisin kuuntelen äänikirjaa.Nyt menossa Juhani Ahon Hellmannin herra,joka kyllä on hyllyssänikin.Kuuntelin siihen asti,kun herra Hellmann loukattuaan takseerauslautakunnan kunniaa haetaan oikeuden eteen vastaamaan sanoistaan.Siihen olin nukahtanut ja kirjan lukija luki ja luki,eikä kukaan kuunnellut.Pitää aloittaa alusta.
No,voisin minä tietysti lukea sen itsekin.Mutta kun en lue.Tämä iltaääneenlukeminen muistuttaa siitä,kun muinoin isä luki iltasadun.Yleensä hän keksi kertomansa itse ja mieliaiheeni oli satu pikku-Liisasta,joka usein eksyi metsään.Tarinalla oli aina onnellinen loppu. Saatoin tyytyväisenä nukahtaa.Nyt on yhtä turvallinen tunne ja viimeiseksi muistikuvaksi jää lukijan ääni,joka saattelee unten maille.
Tämä viikko on edellistä vilkkaampi.Huomenna kaupungille,jos puolisosta siihen on.Ylihuomenna tulee sairaanhoitaja ja silloin ei ihmetellä,onko puolisosta siihen.Minä tutkailen,onko sairaanhoitajasta... Kun on tämä hiukan vaikea potilas.No,jos on ammattitaitoa ja rohkeutta,niin pärjäilee. Tällä viikolla tulee tuuraajakin ja minä pääsen hetkeksi vapauteen.Ajelen koneportaissa.Ostan pari cd-levyä ja olen kuten muutkin ihmiset.Seuraavalla viikolla kutsui pankki minut (siis olosuhteiden pakosta meidät) päivitykseen,joka kuulemma tapahtuu aina kerran vuodessa.Minua ei ole tämmöiseen tapaamiseen koskaan aiemmin kutsuttu.Yritin puhelimessa,että enhän ole mikään tärkeä saati tuottoisa asiakaskaan.Kaikki ovat tärkeitä,kuuluu sanoa ja niin sanoi kutsujakin.Menen uteliaisuudesta.
Kävin Pariisissa Italiasta saamani kirjeen avulla.Täsmällinen kuvaus kaupungista,jossa olen itsekin ollut,kun elämää oli paljon vielä edessäpäin.Peettimäisen tarkka,joskin mielenkiintoinen, selonteko ystäväni matkasta taidegallerioineen,puistoineen,ravintoloineen,nähtävyyksineen ja loputtomine kävelyineen.Ystäväni on taiteen tuntija ja nytkin palasi Albert Edelfeltin tauluun,jossa oli sama Luxembourgin puiston näkymä kuin ystävälläni edessään flaneeratessaan tämän ihastuttavan keitaan käytävillä.Hän kysyy kohteliaasti,olisiko minulla jotain kerrottavaa omasta Pariisin matkastani.Kyllä minulla on.
Kirje sai palaamaan ajassa taaksepäin..Menin muistoja piripintaan täynnä olevalle vanhalle merimiesarkulle (1803 ja äitini tädin toisen miehen meriseikkailujen ajoilta) ja kaivoin kuva-albumin,johon isäni huolellisesti kokosi kerronnalla ja valokuvilla kyllästetyn matkakertomuksemme halki Euroopan,kun minä olin 17v. Pariisissa viivähdimme usean päivän ajan.Silittelin kädelläni ravintoloiden laskuja,valokuvia vanhemmistani Pariisin Montmartella,jonne ainakin siihen aikaan jokainen suomalaisturisti mieli ihmettelemään alamaailman kulttuuria.Se oli ehkä jo hiukan haalistunut sitten Henri de Toulouse-Lautrecin aikojen. Minua on suuresti viehättänyt hänen tulkintansa silloisesta ravintolaelämästä.Vaikka kuvissa on ivaa ,on niissä julkeaa riemua ja elämän iloa.Kirjeen kirjoittanut ystäväni on tässä minua tiukkapipoisempi ja nytkin teilaa pariisilaisen Sodoman ja Gomorran "huonomaineisena alueena" ja tahtoo puhdistautumaan Louvreen kauniiden kuvien ja esineiden pariin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti