Tänään Helsingin kaupunki vastaa kaupungin rakennusviraston saamaan kritiikkiin tapahtumapaikkojen vuokrajupakassa.Tästähän minäkin blogissa kirjoitin luettuani HS.fi:n luettelon monen vuoden ajalta kielloista,joita rakennusvirasto suuressa viisaudessaan on esittänyt.Kolmen sepän juurella paahdettuja kastanjoita kaupustellut mieskin on esittänyt syvän paheksuntansa kaupungin suurennettua hänen vuokransa kohtuuttomiin lukemiin.Nyt kaupunkilaisten vastalauseet viraston yleistä toimintaa kohtaan vuokranantajana,on saanut Helsingin miettimään uudestaan toimintaperiaatteitaan.Ja kiitokset tästä lankeavat niille kaupunkilaisille,jotka ovat rohkeasti kritiikkinsä virastolle esittäneet.Siis kyllä pientäkin ihmistä kuunnellaan.Paheksuntahan ei yksinomaan Kastanjakuninkaan vuokraa koske,vaan yleisesti tapahtumapaikkojen vuokria,joilla kaupunki yrittää hyötyä mahdollisimman paljon ja epäoikeudenmukaisesti.
Vastasin saamaani Sarin kommenttiin liittyen rakennusviraston toimiin,jotka eivät aina kaikkien hyväksyntää ole vuosien aikana saaneet,että nykyisellä Senaatintorilla on ollut torikauppaa ennen nyt sinne siirrettyjä Tuomaan markkinoitakin.Tori oli silloin nimeltään Suurtori ja vuosisata 1800. "Esplanaadille" eli nykyiselle Kauppatorille kojut siirrettiin vuonna 1818 Suurtorilta.Jo noina vuosina otti kaupunki vuokraa vuosimaksuna kojunpitäjiltä.Kaupunginvouti valvoi,etteivät muut paitsi luvan saaneet tavaraa torilla myyneet.Valituksia tuli torimyynnistä Esplanaadilla ja myynti siirrettiinkin 1819 Uudelle tai Esikaupungin torille,nykyisin Kasarmintori,jota tuolloin Kauppatoriksi sanottiin.Mutkien jälkeen torikauppa kuitenkin tuli takaisin jo silloin laajennetulle nykyiselle Kauppatorille,josta vielä tänäänkin voimme ostaa kalamme,juureksemme,kukkamme,hedelmämme ja kaikkea sitä turisteille suunnattua tavaraa,jonka toivomme matkustavaisia kiinnostavan.
Kauppatorilla on vanhat perinteet niin jokapäiväisten tuotteiden kuin vuosittaisten silakkamarkkinoidenkin kohdalla.Silakkamarkkinat alkavat pian olla jälleen ajankohtaista lystiä.Ne ovat olleet nykyisin lokakuun alussa.Aikaisemmin syyskuussa ja toiset,talvimarkkinat, tammikuussa.Niistä luovuttiin.Isäni tarinoi usein silakkamarkkinoiden tunnelmasta,kun hän pikkupoikana äitinsä kanssa torilla kävi.Kotiin Ruoholahteen oli viemisinä ainakin silakkanelikko ja ehkä muutakin kalaa. Nelikoita ei enää ole,vaan kalat ovat siististi pakattuina pieniin muovi- tai lasipurkkeihin maustettuina mitä erikoisimmilla mausteilla,joista tuskin oli Helsingissä kuultukaan yli sata vuotta sitten.Ehkä joku vuosia merillä ollut mies tiesi näistä eksoottisista mausteista,jotka ovat meillä tänään keittiöissämme aivan tuttua arkipäivää.
Mennään kaikki silakkamarkkinoille ja nautitaan ilmapiiristä.Eletään hetki markkinahumussa kaukaa saaristoista tulleiden venekuntien joukossa,purjelaivojen tervan tuoksussa,Ahvenanmaan limppujen ja käsitöitten keskellä ja kuunnellaan haitarinsoittoa,maistellaan ja makustellaan.Minä näen isäni polvenkorkuisena poikana kuljeksivan joukossa,komeat variksen saappaat piilossa kenkien suojassa,käsi äitinsä kädessä.Hän ei minua tunne.Minä kuulun tulevaisuuteen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti