Puoliso pääsee ensi viikolla kotiin.Saattajia mukana,sairaanhoitaja ja fysioterapeutti.Jatkossa kotisairaanhoitajat käyvät päivittäin ja myös fysioterapeutti avopuolelta ainakin viikottain.Optimismi löydetty! Uskon selviytyväni.Eikä kotia parempaa paikkaa ole.Tiedän,että hän ei muualla viihtyisi,masentuisikin.Näin on hyvä.Vaikka sairaalan henkilökuntaa hiukan arvelluttikin ratkaisuni.Yrittänyttä ei laiteta,kuten sitä sanotaan. Varaudun jo puolison tuloon.Ostin kaksi nokkamukia.
Tänään olin ensimmäistä kertaa pitkään aikaan siivoamassa kunnolla kukkiani.Sitten kastelin.Ensin aioin kaikki ottaa pois,mutta kun osa vielä kukoistaa,varsinkin margaretat.Join kaiken tehtyäni lasillisen viiniä ja se maistui.Osaan taas hymyilläkin.Kyllä tämä tästä.Ja kuka tietää,vaikka pääsisimme vielä Schjerfbeckin näyttelyynkin.Nikottelematta en Ateneumin pieneen hissiin Ateneuminkujalla mene.Ainoa keino saada pyörätuoli mukaan.Sisällä lisää pieniä tutisevia ja vaappuvia hissejä.Jos puoliso kykenee Ateneumiin asti,niin meikämamma ahtaan paikan kammoisena työntyy reippaasti hissiin.
Ylihuomenna jo syyskuu.Panen tähän rohkeasti ajankohdan huomioon ottaen Einari Vuorelan runon Kottaraiset.Kirjasta Suomen suvi vuodelta 1944.Näin monen ajastajan takaa saa kuulemma laittaa.
Sähkölankojen
päällä rivit kummat,
pikkulinnut tummat,
istuu kaihoten.
Ilta haikenee.
Loppui suvipäivät,
pesäpöntöt jäivät,
laulu vaikenee.
Saapui syksyn kuu.
Kottaraisten suku
yllään murhepuku
lähtöön valmistuu.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti