29. kesäkuuta 2010

NUHAA JA MUUTAKIN

Pari päivää ollut semmoinen olo,että se iskee.Eilen se sitten tapahtui.Kurkkukipu,hirmuinen nuha ja vielä hirmuisempi yskä.Eipä ole meikämammaa vuosiin moinen vaivannut.Sivusta olen katsellut,kun muut pärskineet.Pakko oli kompuroida mies hakemaan intervallihoidosta.Eivät pidä yli ajan,vaikka maailman kirjat olisivat sekaisin.Ja niin astui arki kuvioihin aivan liian lyhyen loman jälkeen.

Yö oli tyyten kamala.Yhden aikaan siivosin miehen jälkiä ja mitä kaikkea siihen sitten kuuluikaan.Aivastusten,niistämisten ja yskimisten tahdissa askaroin.Kaaduin lopulta itsekin vuoteeseen ja pysyin hereillä,kun en unta saanut.Niin että tämmöistä rataa.Olen jo tänä aamuna ryöminyt laittamaan miehelle aamiaista ja itsekin juonut kahvia,joka ei totta vieköön edes kahvilta maistunut.Makunystyröissä jokin väliaikainen häikkä.No,kyllä kaikki petraantuu aikanaan.Melkein kaikellahan on tapana järjestyä.

En jaksa oikein edes olla ilahtunut siitä,että Helsinki ei sitten loppujenkaan lopuksi menetä Strindbergin kahvilaansa.Kämp Gallerian remontin jälkeen siirtyy kuulemma hiukan jonnekin päin,mutta säilyy.Olivat ministerit ja muutamat muutkin suuremmat herrat panneet nimensä vastalausepaperiin ja siitä olivat Gallerian miehet päättäneet,että yhteisen edun kannalta on paras Strindberg säilyttää.Sotahan siitä olisi syttynyt.

Lueskelin sitten jälleen huvikseni HS:n nettisivustoa ja siellä oltiin tyytyväisiä ratkaisuun.Osa kuitenkin pilkkasi meitä,jotka tahdoimme Strindbergin pitää,että tämmöinen nuori kahvila ei vedä vertoja stadilaisten ikiomille vanhuksille Kluuvikadun Fazerille ja Bulevardin Ekbergille.Ovathan nuokin olleet joskus nuoria! Ja jos Strindberg on vielä sadan vuoden päästä olemassa,on silläkin silloin jo oma historiansa.Samaisella sivustolla pidettiin ylen pienenä asiana,onko Helsingissä yksi Strindberg tai ei.Maailma kuulemma pyörii ilmankin.Totta,mutta Strindbergin kanssa se pyörii viehättävämmin.

Nyt sitten vakavasti jo mietitään,saataisiinko lakiin semmoinen paragrafi,joka tykkänään kieltäisi kerjäämisen.Ihan kuin vihdoinkin eduskunnassa oltaisiin sen verran miestä,että tämmöisen pykälän laatiminen olisi totisinta totta.Kyllä eilenkin minua kiusasi kerjäläisvaimo mukinsa kanssa odotellessani bussia miehen luo.Tuli toinenkin,joka oli jo tiukempaa tätiä,mutta selvisin kummastakin vieläkin tiukempana tätinä.Eikä näkynyt kukaan muukaan niistä kymmenistä ihmisistä,jotka tienoolla parveilivat,antavan ropostakaan.Liekö entisen pääministerin ehdotus "älkää antako" mennyt perille? Hankkisivat nyt vaan soittopelejä tai marionetteja,joilla pelaaminen antaisi vaikutelman,että ansaitaan elanto työllä,eikä vaadita ilmaista rahaa ei minkään vastineeksi.Aivan turhaa suomalaisten on itkeä krokotiilinkyyneleitä mukamas aidon köyhyyden takia.Aitous tästä kerjäämisestä on yhtä kaukana kuin että minusta tulisi Ruotsin kuningatar.

Lupasivat lämmintä,hellettä vallan.Mä en tykkää.Ensinnäkään meikki ei pysy,kasvot kiiltää,ihminen menee vetämättömäksi.Ainakin minä.Kotona tuulettimet surisee jokaisessa huoneessa antaen jonkunlaista helpotusta.Hommahan ei varsinaisesti viilennä kuten joku ilmastointilaite,mutta kun ilmaa sekoittaa,niin auttaahan tuo.Tosin nyt ei auta kovin siinä itse sekoituksessa olla,sillä sitten taas aivastuttaa niin turkasesti.Yskä tulee heti perään ja taas pitää niistää.Onneksi olen hankkinut ainakin kymmenen kiloa paperinenäliinoja.

Minulla on kaksi ystävää,jotka käyttävät kankaisia.Pesevät välillä.Tässä kohdin voisi tietysti vetäistä juttuun mukaan semmoisen asian kuin hygienia.Kyllä paperinen parempi vaihtoehto on ja ihmisystävällisempi.Kamalan näköistä,kun joku, varsinkin vanhempi herrahenkilö, vetäisee taskusta ruudullisen pyyheliinan kokoisen kangasnenäliinan,ravistaa pontevasti ja sitten niistää niin että maa tärähtää.Papalla oli semmoisia,mutta pappa on kuollut pois jo kymmeniä vuosia sitten ja siihen aikaan tuskin paperisia olikaan.Kaikilla mammoilla oli kova duuni kankaisia talon pesutuvassa keittää,sillä sillälailla ennen pyykättiin.Oli lipeää ja kaikkia,iso pata ja muut altaat,pyykkilaudat ja sammiot.Samalla tämä pyykin pesu oli sosiaalista kanssakäymistä,sillä työ vei koko päivän ja tuvassa oli sankan höyryn seassa monta naista.Rupateltiin,juotiin kaffetta ja ennen kaikkea juoruttiin.Mutta tämä kaikki on jo historiaa.

Sanotaan keltaisen jaffan olevan semmoisen ihmejuoman,että auttaa vähän joka vaivaan,joka haiskahtaa flunssalta.Tätä juomaa olikin meillä jääkaapissa ja parastaikaa latkin tämän lajin lääkettä.Vielä ei ole auttanut.Taitaa kuuma tee olla parempi konsti kumminkin.Olen sitäkin koettanut ja koetan taas. Mutta nyt pitää mennä aivastamaan,niistämään ja yskimään.Anteeksi ja hyvästit tältä päivältä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti