Aurinko paistaa ja tuulee.Puut huojuvat pihalla,eikä mittarissa tänäänkään lämpöasteissa hurraamista ole.Mutta asia ei himmennä koulunsa lopettavien iloa.Onhan edessä kokonainen suvi ja vapaus opin ahjosta.
Joskus huhtikuussa kiitin erästä Helsingin Sanomien toimittajaa hänen mieltä lämmittävästä tekstistään koskien faunan ihmeellistä maailmaa.Nyt sain myöhästyneen kiitoksen,kuten hän itse sanoo,kiittämisestäni.Tulinpa iloiseksi,että kiitokseni oli luettu ja palautteen väärtiksi arvioitu.
Se taas ei tänään mieltäni lämmittänyt,kun luin samaisen lehden nettikirjoittelua.No,sitähän sanotaan,että suomalaisen perisynti on kateus ja tulihan tuo jälleen esille.Kaupunginsuunnittelulautakunta kaavailee kymmenen asuntolaivan sijoittamista Kaisaniemen rantavesiin.Lisäksi neljästä tulisi toimisto- ja ravintolatilaa.Nettikirjoittajille ei tämä tunnu sopivan.Eräs jopa rohkenee ilmaista vastalauseensa "jos minä en saa sieltä asuntolaivaa itselleni,ei sitä saa saada kukaan muukaan". Ylen harvoin nämä kirjoitukset huokuvat positiivisuutta ja iloa jonkun toisen puolesta.Ollaan vastarannan kiiskiä ja vahvasti kielteisellä kannalla,oli asia mikä tahansa. Joku toinen kirjoittaja arvelee,että vain ökyrikkaat ja isokenkäiset pystyvät tämmöisen noin 80 neliön asuntolaivan itselleen ostamaan.Mitä sitten? Rahaa täytyy investointiin olla,sehän on aivan selvää.Ja totta kai myös ympäristö,missä asunto on,maksaa.Mummun mökki korpien kätkössä kaukana sivilisaation parista,on takuulla huomattavasti halvempi.Itse suon ilomielin asuntolaivarivistön Kaisaniemeen,niin vaikka niitä ei juurikaan meidän vesissämme ennen nähty ole.Maailmalla sen sijaan sitäkin enemmän.Ja mikäs siellä onkaan sitten hermojaan lepuutella,kun laineet liplattavat olohuoneen nurkissa ja keittiöaskareet sujuvat kuin tyhjää vaan katseen levätessä auringonkilossa aalloilla.
Äitini serkku,entinen opettaja, täyttää tänään vuosia.Soitin eilen ja meillä oli viehättävä juttutuokio koskien vähän sitä sun tätä,kuten asiaan aina kuuluukin.Serkun poika kiertää parastaikaa Italiaa kuukauden verran.Koko perhe nauttii historiasta ja taiteesta,jota siinä maassa on yllinkyllin tarjolla.Itsekin joskus päässyt niistä nauttimaan,joita matkoja ja elämyksiä kovasti kaipaan.Italian sanotaan olevan ihmisten maan. Heitä on paljon ja italialainen temperamentti tuo mielihyvää jokapäiväiseen elämään turistinkin silmäin iloksi.Menneisyys on aina läsnä,eikä ole yhtäkään italialaista,joka ei olisi siitä syvästi tietoinen ja syystäkin ylpeä.Harva maa voi kiittää niinkin varhaista aikaa kuin 1200-lukua,jolloin Italiassa sanotaan syntyneen taiteen "suuren kauden". 1200-luvun puolen välin jälkeen syntyi Giotto di Bondone,jonka maalaukset säväyttivät silloisia italialaisia kauneudellaan.Firenze on Giotton koti- ja synnyinkaupunki ja siellä saammekin ihailla mm.hänen freskojaan.Tästä kaikesta ja paljosta muusta pääsee nyt äitini serkun poika perheineen nauttimaan.Myös heidän pieni poikansa,4v,joka etukäteen hiukan murehti sitä,että "Italiassa kauniit naiset pussaavat posket puhki".
Eevi tulee meille kylään! On poikansa tyttären lakkiaiset,joka on pääasia ja -tarkoitus Helsinkiin tuloon pohjoisen maisemista.Minäkin saan tässä tapauksessa hänet hetkeksi vieraakseni.Eevi on vanha ystäväni.Ystävyyttä jatkunut jo puoli vuosisataa.Emme enää ole eilisen teerentyttöjä,vai mitenkä se menee.Eevillä nauru raikaa ja iloinen mieli tarttuu.Tiedossa halauksia,muisteluksia jostain kaukaa yhteisistä hetkistä,kun istuimme hänen keittiöpöytänsä ääressä yöttömässä yössä ja nautimme lasillisen viiniä.Tapaamme nykyisin ylen harvoin.On välimatkaa,Helsinki niin kaukana,enkä minäkään enää pääse lähtemään kuten ennen.Mutta on puhelin,siunattu puhelin,jolla pidetään ystävyyttä yllä ja sitä vaalien.Ystävyyshän on kuten puutarha,jota pitää kastella ja hoitaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti