Pian tämäkin kuukausi puolessa välissä ja päivä kerrallaan alamme kallistua kohti syksyä.Mutta vielä kukkivat syreenit pihalla sekä rantaraitin ruusupensaat kukoistavat hyvän tuoksuisina kauniin kukin.Kalalokkipariskunta jälkikasvunsa kanssa on lähtenyt roskistalon katolta.Saamme ilman pommiuhkaa pihalla kulkea. Muutkin lokkiperheet ovat suunnanneet kulkunsa pois pesän tuntumasta,kun hätääntyneitä lokinhuutoja kuuluu sekä ilmasta että maasta vanhempien vartioidessa pesuettaan.Kuluu vielä tovi,kunnes poikaset nousevat omille siivilleen huolehtimaan itse itsestään. Tuntuukohan ensimmäinen kerta niistä miltään?
Minusta tuntui,kun lensin unissani ensimmäisen kerran.Se oli hurjan upea,vapauttava tunne.Ei mitään käsien kanssa räpiköintiä tai Teräsmiehen tapaan käsien ojennuksia eteenpäin.Nousin vain ilmaan tyylikkään hillitysti ja lensin.Ehkä tähän tapahtumaan oli syynä se,että unessa olin pysäköinyt auton väärin ja näin sakottajan lähestyvän.Uni ei tiennyt sitä,että sakkolappu pannaan tuulilasiin,vaikka kuljettaja viilettäisikin taivaan tuulissa.Vielä silloin en tiennyt,että voimani kehittyisivät tässä lentoasiassa niin,että saisin autonkin mukaan.Se tapahtui myöhemmin.Nykyisin lentoni unenmailla ovat harventuneet.
Joku on joskus tulkinnut unissa lentämistä paoksi todellisuudesta.Myös psykoanalyytikko Sigmund Freudilla lienee oma tulkintansa asiasta.Voi olla hyvin,että hänen mukaansa unilentämisellä saattaa olla jotain tekemistä ihmisen libidon kanssa.Mene ja tiedä.Nykyisin öisin pysyttelen enemmän maassa kuin ilmassa,mikä toisaalta tekee unistani ympäripyöreitä tavanomaisia välähdyksiä, joissa ei juurikaan mitään jännitystä ole.Ja jos matkustan,jota usein unimaailmassani teen,niin sekin tapahtuu useimmiten junassa säällisesti istuen.Muut matkustajat junavaunussa kyllä ovat erikoista ja mielenkiintoista väkeä,joihin tutustuminen antaa unilleni mielekkyyttä.Tämä junamatkailu on todellisuudessakin ollut minulle aina mieluisaa jo lapsesta lähtien.Ehkä siksi mielikuvitukseni ymppää tämän matkustustavan uniinikin.
Matkustamisesta tulikin mieleeni merimatkailu.HS:n nettisivu tietää,että kalifornialainen teinityttö Abby Sunderland,16v, oli kateissa jonkun aikaa yksinpurjehduksellaan valtamerten yli.Mutta yhteys saatiin häneen ja tyttö on terve ja kaikinpuolin hyvinvoipa jatkamaan matkaansa. En oikein tiedä,mitä ajatella näistä nuorista,jotka haluavat päteä vaarallisin keinoin. He etsivät ehkä itseään,koettelevat rajojaan ja hamuavat jännityksen ohella myös ennätyksiä,kuka on nuorin tekemään milloin mitäkin.No, kuusitoistavuotias on aivan toista nyt kuin minun nuoruudessani.Nuorilta vaaditaan nykyisin paljon,pitää alkaa päteä jo heti kävelemään opittua.Pitää olla paras,pitää olla valtavasti kunnianhimoa (vanhemmilla)saadakseen toivottuja tuloksia.Joskus tuntuu siltä,että lapsuus ja nuoruus on unohdettu.Käytöstavat,pukeutuminen,puhe viittaavat aikuismaisuuteen.Muusta massasta ei saa erottua.Tai saa.Suoritusten ennätyksillä ja se vaatii valtavasti työtä,joka aloitetaan jo silloin,kun jaloissa on vielä lapsenkengät ja korvantaustat märät.Toivotaan,että Abby-tyttö pääsee onnellisesti perille,vaikka ennätystä ei tulekaan veneen jouduttua kesken matkan korjattavaksi.Rantautua kun ei saa.
Huomiseksi luvattu sadetta.Aiomme kuitenkin Helsinki-päivän viettoon,ellei sada kissoja ja koiria kuten aisaa.Pienempi veden tulo ei tokikaan ole haitaksi. Vedestä tuli taas mieleen eilisiltainen kukkien kastelu.Viereeni pysähtyi yksi arvoisista naapureista,joka loihe lausumaan: onko isännöitsijä antanut sulle noi kastelukannutkin? Isännöitsijä? Kerroin ystävällisesti ostaneeni kannut jo vuosia sitten,eikä isännöitsijällä ole mitään tekemistä myöskään näiden kukkien kanssa.Epäuskoisuus levittäytyi naapurin kasvoille,pyörähti kannoillaan ja lähti.Kateuttako taas? Miksi hiivatissa asennoidutaan näin,jos joku tahtoo kerrostalon pihalle kaunista,ostaa omakustanteisesti kukat,istuttaa ne ja hoitaa? Kannut ovat sinkkiä ja olen nekin todella ihkaomilla rahoillani ostanut.Kukkani ovat aiheuttaneet tässä talossa paljon,hämmästyttävän paljon,keskustelua.Mutta on toki kehuttukin.Tahdon sen uskoa vilpittömäksi.Ehkä näihin ikäviin tunteisiin on osasyynä myös se,että kummatkin asukkaat rapun molemmin puolin ovat kaunistaneet pikkupationsa kukkaistutuksin.
Vai johtuuko mahdollinen kateus siitä,että osa naapureista luulee isännöitsijän minua hellittelevän antamalla taloyhtiön laskuun istutukset ja tarvikkeet? Muiden rappujen kukkalaatikoissa kun on vain rikkaruohoja kuten myös niissä,jotka ovat pihanurmikoilla ja joihin vielä viime vuonna asukastoimikunta istutti petunioita,eikä niitä kukaan hoitanut.Kuivuivat,ruskistuivat ja kuolivat pois ennen aikojaan.Kellään ei kai ollut aikaa.Miksi sitten alunalkaenkaan istuttaa?
No,kieltämättä meidän rappumme ympäristö on talon kaunein! Mutta sekin meidän kaikkien yhteiseksi iloksi.Tai ainakin pitäisi olla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti