VAPPUKULTTUURIA

"Vappu tulee käki kainalossa,pääskynen pivon pohjassa".Se on sitten vappuaatto 2010.Sadepisarat roikuskelevat puitten oksissa,pihamaa märkää,lätäköitä ja koleaa.Helsinki valmistautuu yleiseen ilonpitoon jos myös riehakointiin ja ihmisten ikävään käytökseen.

Suomalaiseen kulttuuriin ei kuulu siisti juhliminen.Sitä ollaan kuin puolen Euroopan omistajia minä itte-tyyliin.Helsingin apulaiskaupunginjohtaja Pekka Sauri vetosikin kaupunkilaisiin (kuin myös muualta tulleisiin ilakoiviin),että vappuna ei roskattaisi eikä kuseskeltaisi yleisillä paikoilla pitkin ja poikin.Olen itse ollut toteamassa esimerkiksi Kaivopuiston kunnon vappuna.Nurmikoilla poisheitettyinä kaikkea mahdollista pulloista kertakäyttögrilleihin.Joutuu roskissa kahlaamaan ja näky on tietysti kuvottava ja panee häpeämään ihmisten käytöstä.Tarpeet tehdään mistään välittämättä milloin mihinkin.Koko tienoo haisee pahalle.

Helsinki kustantaa tänäkin vuonna 184 bajamajaa Kaivopuistoon kuin myös 24 pisuaaria.Jotkut käyttävät,monet eivät.Hätä on suuri ja se heidän mielestään oikeuttaa huonoon käytökseen ja sikailuun.Sama jatkuu Helsingin kaduilla.Porraskäytäväsyvennykset,porttikongit,kauppojen ovien pielet,katuojat,istutettujen puitten juuret,nurmikot,kaikkialle tehdään tarpeet ja oksennukset.Niin naiset kuin miehet.Millään ei ole rajaa.

Katuja pitkin huojahdellessa ja pullon tyhjentyessä,se paiskataan kädestä pois,vaikka roskikseen olisikin vain muutama askel.Ehei,ei suomalainen.Kyllähän joku korjaa.Niin tekeekin.Kaupunki.Roskien ja muun kuonan kerääminen maksaa ja me itsekukin joudumme sen kustantamaan tavalla tai toisella.Vapun tienoo on aikamoinen koettelemus koko kaupungille.

Tiedän myös,että on heitäkin,jotka pystyvät ja haluavat viettää Valpurin juhlan viiniäkin nauttien hyvien tapojen mukaisesti ilkamoiden ja juhlien. Vanhempien välittäminen ja ohjaaminen on mennyt aikanaan perille.Heille sekä heidän lapsilleen,tämän päivän vapun sivistyneille viettäjille,haluan vanhana stadilaisena antaa lämpimän kiitokseni.Yhdyn Pekka Saurin toiveikkaaseen ajatukseen juhlia siististi ja roskattomasti tätä kevään juhlaa ja toivotan KAIKILLE HAUSKAA VAPPUA.

TORSTAINA ILLALLA

Satelee.Kosteaa koko päivän,aurinkoinen piilossa.Ja minätyttö sen kuin skrivaan vapunaattoa odotellessa.Ei ole silliä ei nakkeja eikä perunasalaattia.Poikkean suomalaisten traditioista.Kuohuvaista on itselleni,mies vesilinjalla sairautensa takia.Pöytää ei korista serpentiininauhat,ei ole ilmapalloja keikkumassa,ei huiskia huiskittavina.Epätietoista sekin,lähdemmekö Valpurin päivänä minnekään.Joskus vuosia sitten on menty Kaivopuistoon,joskus vappulounaalle,joskus tanssimaan.Mutta ei hätiä mitiä,vappu on kuitenkin meillä kaikilla.Toukokuu tuikkaa tulemistaan,kesä ovella. Ja Kaivariin voi aina lykkiä.Olimme viime vuonnakin.

Tänään minulla vapaata,mies päivähoitopaikassa.Vein suutariin kengät ja pesulaan aamutakin,ostin ruuat viikoksi ja unohdin apteekin.Stockmannilla Aasiaa ja kakkupuolella jin ja jang-täytekakku.Kiehtovaa uutta Herkussa kampanjan ajan.Sitten taas palaudutaan vanhaan ja tuttuun arkeen,voisilmäpulliin ja kokojyväsämpylöihin.

Juttelin tänään sosiaalitoimiston toimihenkilön kanssa,hänen,joka kuuluu henkilökohtaisesti minulle omaishoitaja-asioissa.Hän oli päättänyt,että minä tarvitsen lomaa! Noh,tämmöistä ylellisyyttä ei olekaan vuosiin ollut.Viimeksi,kun oli,makasin sairaalassa leikkauspöydällä.Ja kun kotiuduin,sain miehen samana päivänä hoitopaikasta kotiin.Toipuminen oli työn täyteistä toipumista,mutta kotona oli hyvä olla.Ja toivuinhan minä.Mikäs pahan tappaisi? Nyt on merkattu kesäkuulle viikon loma! Saas nähdä,saanko miehen ideaan mukaan.Aina ei ole onnistunut ja loma peruuntunut.Puhelen sitten lähempänä.Jos vaikka päästäisi irti hameeni helmoista ja lähtisi muitten hoidettavaksi hetkeksi aikaa.Pitää kuitenkin alkaa tuumata,nukunko koko viikon unirästejäni vai kirmaanko päiväkahveilla ja taidenäyttelyissä ystävieni kanssa vai matkaanko peräti ihan Tallinnaan asti ostamaan sen juomalasin tilalle uuden,jonka rikoin.Oli virolaista uniikkia.Tai sitten koko homma menee poskelleen.

Ilonan ikkunan alla pesii sorsa.Tai oikeammin kaksi,sillä pesimiseen ainakin ensi alkuun tarvitaan tämä määrä sorsia.Meidän roskistalon katolla taas lokkipariskunta.Katselevat jo minua sillä silmällä kantaessaan korsia ja risuja katon nurkkaan,että tipauttavat kesäretongilleni sitten aikanaan terveiset.Enkä ole niille ikinä pahaa tehnyt! Hyökkäilisivät niiden talon nuorten kimppuun,jotka niitä heittelevät kivillä ja kävyillä.Mutta ei,tämmöisen säällisen vanhusmuorin kimpussa siiveniskuin ja kauhein rääkäisyin.Jos ovatkin joitakin uudelleen syntyneitä edesmenneitä vihamiehiäni! Vaikka lapsuudentalon talonmiehen vaimo,jolle näytin pitkäänenää viime vuosisadalla. Ilonan sorsat elävät säyseää perhe-elämää. Ovat saaneet aikaan jo kaksi munaa.Pariskunta lähtee kuulemma joka ilta hämärän tultua kaksistaan ulos syömään peiteltyään jälkeläisensä ensin hyvin.Ovatko ne jo tässä vaiheessa muuten "jälkeläisiä"? Minusta ovat,vaikkakin kuoren alla.Niin että meillä on Ilonan lapsenlapsen kaksoslasten lisäksi puhuttavaa myös sorsien ja lokkien perhe-elämästä.Niin faunaa,niin faunaa.Floorasta ei kannata vielä,kun en ole nähnyt kuin helmihyasintteja talojen seinustoilla,parit krookukset ja ne istuttamani muutamat pääsiäiskukat,jotka jo nuokahtelevat ikään kuin vainajina ja jotka pitäisi leikata ja jakaa ensi kevättä silmällä pitäen.

Flooran päivä vasta 13.5. Se oli aikoinaan aina se päivä,kun mieheni pani olkihatun päähänsä.Vahvasti kesän merkki.On toki päivällä muutakin.Ensinnäkin ylioppilaiden perinteinen juhlapäivä,kun kokoonnuttiin 1800-luvulla nykyisessä Kumpulassa Kumtähden kentälle vastaanottamaan virallisesti kesää.Ja sitten,kuten kaikki tiedämme,1848 siellä kaikui ihkaensimmäistä kertaa komeasti Maamme-laulu.Tämän tiedämme ja olemme ylpeitä suomalaisuudestamme.

Alkaa olla mieheen liittyvien ilta-askareiden vuoro ja sitten onkin kutvahtanut päivästä (tai illasta) se hetki,joka on minun ja vain ja ainoastaan minun omani.Käperryn sohvan nurkkaan ja avaan television tai lennän mielikuvituksen siivin maailman ääriin,jonne mieleni on aina halannut.Siispä hyvää iltaa tai hyvää yötä.

MAANANTAINA AAMULLA

Asiahan on nyt niin,että aloin tämän jutustelun aika varhain uuden päivän alussa.Juuri on valjennut ja kello on vähän yli viisi.Meillä on ollut vaikea yö,enkä enää osaa nukkua.Sairaan kanssa eläminen tuo tullessaan hyviä ja huonoja hetkiä.Nyt oli jälkimmäistä.

Selailin jo HS:n nettiuutisia ja tunnettu fyysikko Stephen Hawking on sitä mieltä (kuten minäkin),että tuolla jossain on muuallakin elämää.Hän pyytää jättämään avaruusolennot rauhaan eli että emme niin vimmatusti yrittäisi saada yhteyttä.Hawkingin mukaan meidän voisi käydä kalpaten,jos joku meidät täältä löytäisi.Pakertaisimme nyt vaan omien asioittemme kanssa ja koettaisimme parantaa tätä maailmaa.Siinä aivan kylliksi puuhaa.Tuntuisi myös hedelmällisemmältä.

Seuraavaksi avaruudesta maapallon todellisuuteen.Eilen kävimme lupaukseni mukaan lounaalla Pakankylän kartanossa Bodom-järven maisemissa.Ajelimme Bodomintietä,jota pitkin minä lapsena kuljin usein Kiikan ja Martta-tädin kanssa tädin mökille linja-autossa,jossa oli noihin aikoihin aina tunnelmaa.Vilahtaessamme nyt tienhaaran
ohi,tulvivat muistot mieleen.Näin mielessäni Martta-tädin harmaan mökin,hiukan jo ränsistyneen
mansikkamaan ja vanhat pihapiirin puut.Näin Kiikan ja minut isompina tyttöinä sievät kesämekot päällä kulkemassa kohti tanssilavaa ja kuulin aivan jenkanrenkutuksen korvissani.Martta-tädin mökkiä ei enää ole,tontilla uusi omistaja.Ehkä täti hymyillen katselee jossain pilven reunalta sodassa kaatuneen miehensä kanssa entistä kesäpaikkaa.Muistelevat kumpainenkin aikaa,kun olivat paikan hankkineet ja pirtin rakentaneet,perheen perustaneet.

Matka jatkui kohti Kaisankotia pitkin hyvinkin mutkaista ja mäkistä tietä.Metsissä oli vielä lunta,mutta koivut näyttivät hiukan turvonneilta kevään tapaan.Tullessamme perille ja saatuamme pyörätuolin kipattua alas, avattiin kartanon ovet.Seisova- eli noutopöytä oli katettu.Nautimme pelkkiä kalaruokia,jota tapaa usein noudatamme valitessamme noutopöydän herkuista.Lähetin keittiöön terveiset ja kiitin.Pöytä kaikkinensa oli aina lämpimiin ruokiin asti herkullinen kuin myös mansikkatiramisu jälkiruokana.Hedelmät näyttävästi esillä.

Lounaan jälkeen lähdimme hiukan kiertelemään.Tuuli oli navakkaa,aurinko pilkisteli tuon tuosta pilvien lomasta.Puutarha ei vielä herännyt talviuniltaan.Suihkulähdekin mykkä.Ihmisiä kulki kohti huoneitaan,joita on myös vanhojen 1800-luvulta olevissa piharakennuksissa.Itse keltaiseksi maalattu päärakennus,jossa lounas tarjoiltiin,on 1700-luvulta.Hieman jo ajan hampaan syömä,mutta ylväs pääoven pilarein.Rauha ja kiireettömyys asiakkaista huolimatta tuntui hyvältä.Julkisivun kiviset leijonat ovat vartiossa.Kuten ehkä ovat aina siinä olleet,kun kartanoelämä vielä eli kukoistuskauttaan Espoossa kuin muuallakin Suomessa.Ehkä menemme vielä joskus Kaisankotiin,ehkä emme.

Tiedättekö,miksi Juice Leskinen käytti pyöräillessään villamyssyä eikä pyöräilykypärää? Juttu on Antti Tuurin Erno Paasilinna-kirjasta.Erno ja Juice pyöräilivät usein yhdessä Tampereella ja sen ympäristössä ja Erno muuallakin aina pohjoisinta Suomea myöten.Juicella oli aina villamyssy päänsä suojana,kun taas Ernolla kypärä.No,se Juicen luja luottamus villamyssyn turvallisuuteen perustui seuraavaan.Näsinneulan huipulta oli heitetty alas sekä kypärä että villamyssy.Kypärä särkyi sen tuhanteen osaan,mutta villamyssy pysyi ehjänä.

Nyt olen saanut vihdoinkin epävirallisen luvan saada istuttaa talomme oven vieressä olevaan puulaatikkoon kesäkukat.Nappasin eilen asukastoimikunnan Siskon pihalla kiinni ja lupa herui,kunhan vielä vahvistan sen Teresalta.Ensin panen laatikkoon muutaman narsissin,joiden toivon ensi keväänä kukkivan uudestaan.Myöhemmin käyn torille ja hankin muut kukat,kunhan tässä lisää ilma lämpenee ja pääsemme lopullisesti yöpakkasista ja kun torielämä elpyy kukalliseen loistoonsa.Olematon viherpeukaloni syyhyää jo.

Näissä aatoksissa näkymisiin taas sanojen kautta.

MANTA JA MUUTAKIN

Eilen taivaalta tuli alas vähän kaikenlaista lumen ja veden välillä rakeista räntään.Yöllä pakastanut,tiet liukkaat,luisumista kesärenkailla.Nyt paistaa aurinko.Helsingin seudulla pitäisi tieteilijöiden mukaan mittarin lukema kohota viiden plusasteen hujakoille.Viileää kuitenkin ja ollaan jo muutaman päivän päässä toukokuusta.

Olen tässä tutkaillut Stadin Slangin Tsilari-lehteä.Tuli eilen.Kerrotaan Stadin venttaavan kesää ja Helsinki-päivää.Aiomme olla mukana,kuten ennenkin.Espan puisto on pääpaikka.Päivä on 12.6.

Sautski on Tsilarin kolumnisti ja hän pyytää "tsiigaa etees ku dallaat stadilla".Tämä siksi,kun Sautski on "plösöhkö kundi" ja kävellessä vaikeuksia,kun siirrettävät reklaamitelineet täyttävät jalkakäytävät kauppojen edustoilla.Niihin törmää jo huononäköinenkin.Olen saanut tuta saman esteisen kulun lykkiessäni miestäni pyörätuolissa.Semmoista siksakkia näissä telineiden viidakoissa.Sautski ottaa kantaa ja terävästi ottaakin.Kun vaan joku kuuntelisi!

Tsilari pysyttelee aina ajan tasalla.Nyt juttua vapun tienoilla Havisen Mantasta eli Havis Amandasta eli alkuperäiseltä Ville Vallgrenin antamalta nimeltä Merenneito."Manta symbolisoi skönestä nousevaa Stadia,jota on myös sanottu Itämeren tyttäreksi".Eliel Saarinen suunnitteli neitoa ympäröivän altaan,jonka reunoilla pronssiset merileijonat ja fisut spruuttaa vodaa Mantan muodokkaaseen bodiin. Tsilarin mukaan Manta pitäisi "oikeestaan virallisesti tunnustaa Stadin symboliksi".Onhan se fotatuin ja suosituin friidu Stadissa.

V.Waris-niminen kaveri lehden mukaan lakitti Manta-neidon ensimmäisen kerran vuonna 1909.Näin ollen vappulakittaminen olisi vanhin ja tunnetuin perinne Stadissa.Se virallistettiin sitten 1951.Ensin painettiin lakki patsaan päähän keskiyöllä vappuaaton vaihtuessa vappupäiväksi.Minäkin monesti Kauppatorin humussa mukana.Sitten lakitus muutettiin tapahtuvaksi kello 18 levottomuuksien välttämiseksi ja nyt se on myös perhetapahtuma,jossa lapsetkin ovat lakitusta todistamassa.Samaan aikaan painavat muutkin ylioppilaslakkinsa päähän,paitsi teekkarit,jotka sinnittelevät vanhan tradition mukaisesti keskiyöhön asti.

Vuodesta 1980 lähtien lakitusta edeltää Mantan pesu.Alussa pesijät kiipeilivät pitkin neidon vartta.Nykyisin pestään nosturista käsin,koska "Manta alkaa olla aika gamla skremma,eikä enää kestä rajumpia lähentelyjä". Vajaan viikon päästä jälleen!

Raija Tervomaa kuuluu Tsilarin toimituskuntaan itsekin kirjoittaen ahkerasti sekä tähän lehteen että kirjoja.Nyt hän tarinoi Tsilarissa "Ku muijat skujas sporaa". Oli sota-aika ja miehet rintamalla.Raitiotieliikenne Helsingissä oli suurelta osin naisten käsissä. Rahastajina naisia oli ollut ja nyt muutama sata raitiovaunua oli jäänyt yllättäen ilman kuljettajaa.Ratikat kulkivat ja naiset ajoivat.Tervomaa kertoo äitinsä kuskiajasta,millaisissa alkeellisissa oloissa kammesta veivattiin avosillalla
lumipyryssä ja tukka huurteessa.Kaupungilla oli täyspimennys,jolloin ajo tapahtui melkein vainukoiran aistien varassa. "Jotain teräsnaisen verta näissä tytöissä oli",sanoo Tervomaa. Ja olikin. "Äijät palas aikanaan sodasta himaan ja tarttu sporan ohjaimiin.Muijat sai väistyy,mutta ei ikuisiks ajoiks.Nykyisin taas luotetaan,et gimmakin osaa kuskaa jengii niin sporas ku busaski."

Joskus jo 1910-luvulla naiset pääsivät töihin ratikoihin.Sporakonnareiks. Vuosikymmeniä myöhemmin sain minäkin tuta näiden tätien hirmuvallan.He istuivat korotetussa "pilttuussa" vaunun takaosassa sen oven vieressä,josta vaunuun astuttiin edessään kapea tiski.Sieltä he haukan katsein seurasivat,että jokikinen matkustaja on lunastanut lippunsa,käyttäytyy hyvin,ei sylje lattialle ja siirtyy aina eteenpäin.Kuitenkin me lapset joskus onnistuimme matkustamaan pommilla.Se oli jännittävää,sydän pamppaili ja naurun tirskahdukset olivat meidät kavaltaa.

Parhain paikka oli avoperäisen ratikan takasilta.Siitä oli hauska seurata muuta liikennettä ja kiskoja,jotka pitivät vaunun reitillä.Me roikuimme laidan yli,kunnes rahastaja puuttui peliin.Näitä vaunuja on muiden eläkkeellä olevien sporien kanssa Raitiovaunumuseossa.Siellä me Stadin lapset voimme käydä verestämässä muistoja.Elää hetken lapsuudessa,palata aikaan entiseen.

"Kattos,noita kuvatuksia,kun jo pantu naisia raitiotiellekin,toisten miehiä viettelemään.- Älä koske mun ukkooni,niin konduktööri kun oot olevinaski."

ELÄMÄÄ

Hui sentään! Kalle Päätalon lapsuudenkoti Taivalkoskella meinattiin myydä loma-asunnoksi 100 000 eurolla.Kallioniemi joutui vahingossa "myytäviin".Asia korjattiin.Museonahan nykyisin paikka on ja olen minäkin siellä käynyt.Sen jälkeen luin Päätaloja ja totesin neljän jälkeen,että eivät ole minun heiniäni.Liian pikkutarkkaa maalaiselämää,kaiken rehellisesti kertovaa minuutilleen.Olin myös kerran Villa Kivessä,jossa kirjailija oli vaimoineen.Kertoi kirjoistaan ja niiden taustasta,vastaili kysymyksiin.Vaikutti kirjojensa mittaiselta rehdiltä mieheltä.En ihmettele,miksi hänen kirjansa ovat suomalaisten mieleen.Ja pysyvät.

Seuraavaksi faunan puoleen.Borneosta on löydetty kolme ihastuttavaa asiaa.Keuhkoton sammakko,joka hengittää vain ihonsa kautta on numero yksi.Sitten tiedemiehiä on hämmästyttänyt maailman pisin hyönteinen 36cm ruumiin mittaa sauvasirkalla.Pelästyisin,jos vastaan tulisi.Kolmantena etana,joka sinkoilee hormoonipiikkejä saadakseen neitietanan parittelun haluiseksi.Eikös tässä ole taas luonnon ihmettä kerrakseen?

Yöllä on satanut.Lätäköitä pihalla ja olin kuulevinani unen läpi sateen ääntä ikkunan räystäällä.Siinä on niin mukava sointi.Jos tänään olisi meillä normaali torstai,olisin jo Stockmannilla.Mutta kun hoitopäivä onkin nyt vasta huomenna.Saas nähdä,miltä Herkku näyttää näin lakkoaikana.No,meillä on pakastimessa lihaa yllinkyllin,samoin leivästä olen huolehtinut.Kun on tämmöinen kerran viikossa ruokakaupassa käymismahdollisuus,on varauduttava.Ainoa,mitä nyt tarvitaan,on leikkeleet.Jos en onnistu saamaan,ei paniikkia.Ensi viikolla kai taas kaikki on entisen mallista,kunnes seuraava lakko painaa päälle.Alkaa kyllästyttää.

Tänään emme aio ulos.Eilen puuhastelin partsilla ja narsissien kimpussa.Leikkasin kuivat pois ja päätin sipulit säilyttää.Lähetin sähköpostia talon asukastoimikunnan Siskolle ja kyselin,jos saan olla omatoiminen yhden suuren kukkalaatikon kanssa.Vastausta en ole vielä saanut.Jos saan, istutan sipulit ensialkuun siihen.Jos ensi keväänä kukkaa lykkisivät.

Kevään merkiksi naapuritalojen pojat ovat löytäneet skeittilaudat! Niillä eilen kolistiin ympäriämpäri pihapiiriä siellä,missä alusta antaa myöten mukavaan menoon.Ikkunoita ja ovia auottiin,pojat häädettiin meluamasta.Vastapäisen talon hallituksen puheenjohtajakin,jolla on äkäisen miehen maine, ilmestyi.Poika,joka juuri keikkui lautoineen pihapenkin päällä,sai äkkilähdön.En ole minäkään skeittailuun tyytyväinen silloin,kun sitä harrastetaan häiriöksi asti.Iltamyöhällä ei ole mukavaa kuunneltavaa,jos on oma ikkuna sattunut hollille.Onneksi tämän pihan pinta ei oikein sovellu ja pihatiet ovat haavailevaa ja rosoiseksi kulunutta asfalttia sekä osin vallan sorapäällysteisiä.Taidanpa,taidanpa olla iloinen,että eivät ole kokouksissa päättäjät ottaneet kuuleviin korviinsakaan ehdotusta uuden päällysteen saamiseksi!

No,kevään kulkuun kuuluu skeittilaudat,lokit,huhtikuun sateet ja rippeet lumesta. Pian alkaa viheriöidä,voi panna sandaalit jalkaan ja kesähatun päähän.Ja mitenkä se tuntuukaan taas niin ihanalta.Kesä.

NÄIN KESKIVIIKKONA

Rauhoittuisikohan maailma nyt,kun Islannista kerrotaan Eyjafjöll-tulivuoren osoittavan laantumisen merkkejä? Päästään taas lentämään koko kapasiteetilla ja minne vaan.Voimme paneutua muihin asioihin kuten lakkoihin.Meitä rauhoitetaan,ettei elintarvikealan lakko vaikuta ruuan saantiin ja tekstiteevee kailottaa: hyllyt tyhjenevät ruokakaupoissa,ruoka loppuu.Itse pääsen vasta perjantaina tarkistamaan tilannetta,kun vapaapäivä vaihtui tilapäisesti toiseksi hoitopaikan järjestelyjen vuoksi.En kuitenkaan usko tämmöiseen totaaliseen loppumiseen.Ei ennenkään ole näin käynyt.Joten,rauhaa,rauhaa.

Eilen sain mieluisan soiton ystäviltäni Seijalta ja Hasselta.Kertoivat olleensa Kaisankodin kartanossa Espoossa syömässä ja kehuivat.Kaisankoti on presidentti Kyösti Kallion puolison,Kaisa Kallio,perustama niillä rahoilla,jotka tulivat hänen aloitteestaan kansalaiskeräyksellä.Ensimmäinen Kaisankoti oli Kauniaisissa,mutta kun 1500-luvulla perustettu Backbyn ratsutila (sittemmin herraskartano) monien omistajien ja vuosisatojen jälkeen tuli myyntiin vuonna 1957,Kaisa Kallio osti ja perusti sinne seuraavana vuonna lepokodin naisille,jotka "elämän vaikeuksista ja ruumiillisista sairauksista masentuneina tai henkisesti väsyneinä kaipasivat tervehtymistä ja sielunrauhaa." Kaisankoti palvelee vielä nytkin niitä ihmisiä,jotka haluavat niin henkistä kuin ruumiillista hoitoa osaavissa käsissä ollen nyttemmin kylpylä ja hotelli.Molemmat eiliset soittajat kehuivat kilvan Kaisankodin noutopöytää ja minä innostuin tietysti asiasta.Varasin ensi sunnuntaiksi miehelleni ja minulle pöydän ja nautimme siellä näillä näkymin lounaamme.Mieheni ilahtui ja minulle tuli hyvä olo.Ehkä tämä onkin alkusoittoa Tukholman matkalle!

Tänään pilvistä.Muutama plusaste.Ulos lykkimään.Pitkä luminen talvi takana,jolloin ulkoileminen oli todella vähäistä.Pakolliset kuviot ja inva-autolla ovelta ovelle.Jopa kesäsateessa on hauskaa.Meillä on pyörätuolissa suvehtimisen aikaan vakiovarusteena sadeviitat.Mies on melkein kokonaan sen peitossa ja kuulee sateen ropinan olkapäillään.Itse en liioin kastu.Tyyni rauhallinen ja lämmin kesäsade on kuin terapiaa.Siitä nauttii.

Mökkiaikana istuimme kuistilla,jonka katto ulottui niin pitkälle,että vain järveltä tuleva viistotuuli viskoi pisaroita pitemmälle.Näimme mitenkä pisarat taivuttivat hennot kasvien lehdet pudottaen veden alas.Ruohosipulitupas ojentautui kohti kosteutta.Sen sinipunaiset kukkaan ehtineet varret voimistuivat väriltään.Luonnossa ei juurikaan muita ääniä kuin sateen.Pikkulinnut kyyhöttivät tiilisen grillin aukoissa.Hyönteiset olivat paenneet jättisuuria vesihelmiä koloihin.Järven pinnalla oli pisaroiden aiheuttamia pyöreitä kuvioita.Veneen laitoja vasten löivät laineet pienen kolahduksen myötä.Me nojauduimme mukavampaan asentoon vanhoissa ja miellyttävästi istuttavissa Billnäsin konttorituoleissa ja ehkä nautimme lasillisen hyvää viiniä molempien koirien nukahdettua jalkojemme juureen.

Vuosien kuluttua,monen kesän jälkeen,ajoi mökin pihaan suuri muuttoauto.Päivän puurrettuamme muuttomiesten kanssa saimme talon,aitan ja vajat tyhjiksi.Sanoimme kesäpaikallemme hyvästit ja vain kerran olemme siellä sen jälkeen käyneet.Möimme paikan tamperelaisille silloisille ystävillemme.Lienee heillä vieläkin,vaikka joulukortitkin ovat jo jääneet vuosikymmenten aikana lähettämättä.Sen tiedän,että pirtin lämpimässä kaukana hälystä ja häiritsevistä äänistä on tehty ahkerasti dramaturgin töitä.

Ikäväkö mökkiaikoja? Ei. No,ehkä joskus näin keväisin hetken.Sieraimiin kantautuu vuosien takainen tuoksu avattuamme mökin ulko-oven.Se ei ollut hienoisesta ummehtuneisuudesta huolimatta huono tuoksu.Vedin verhot syrjään ikkunoista ja heti alkoi aurinko valaista mattojen raitakuvioita.Se keikkui pitkällä pöydällä,takan edustan pellissä ja hiipi keittiön avonaisesta ovesta puuhellan rinkeihin ja tyhjään vesisaaviin.Me panimme huoneitten tulisijoihin puut ja sytytimme tuohen avulla palamaan.Mökki lämpeni. Vedimme syvään henkeä onnen tunne sydämissä ja katselimme ikkunasta,miten koirat nauttivat juuri viheriöimisen aloittaneella nurmella krookuksien kukkiessa sen reunamilla.Juhannusruusu ojentautui ikkunan alla kuten niin monena keväänä aiemminkin.

Sitten tuoksu sieraimistani häviää ja katselen ikkunasta kerrostalon pihanäkymää.Naapuri vie matot telineelle.Roska-auto ajaa kujalle.

MINÄ JA AJATUKSET

"Eilinen on aina läsnä ja eilinen on aina mennyt.Huominen ei ole vielä syntynyt,mutta emme voi sitä pidätellä." Tämän on sanonut Susan Squellati Florence, kirjailija.Ja näinhän tuo asia on.

Katselen ikkunastani pihalle ja auringon leikkiä lehdettömissä oksissa.Lasien läpi kuuluu lokkien terävän kimakka huuto ja näkyy mustarastaan hyppelyä ruskealla nurmikolla.Tyhjässä hiekkalaatikossa lasten leikkikaluja,liukumäessä ei liioin ketään.Tuulikin on hiljaa.Taivaalla silkkaa sinistä,ei uhkia tuhkista.Kaikkialla aivan sees.Pieni yöpakkanen nipistellyt keltaisia narsissejani parvekkeella.Näyttävät jo muutenkin nuutuneilta.Biojätteisiin.Kunhan tarkenen mennä.

Eilen tuli sähköpostissa maailmanmatkaajaystäviltäni upeita kuvia heidän reissultaan kaukana Aasian mailla.Koristeellisia rakennuksia,torneja,erivärisiä bougainvilleja (nimetty ranskalaisen amiraalin mukaan,joka "löysi" kasvin 1700-luvulla Brasiliassa),huikeita katunäkymiä jne. Voin nyt aina halutessani tehdä matkan vaikka Kuala Lumpuriin! Kiitoksia.

Omaishoitajien Polli-lehtikin tuli eilen.Omaishoitajien ja Läheisten-yhdistyksen puheenjohtaja Yrjö Mattila hehkuttaa tekemäämme työtä ja kertoo Helsingin päättäjienkin jo sitä arvostavan.No,kyllähän tätä kehumista on kuultu eduskunnan keskustelu- ja kyselytunnillakin silloin tällöin.Lehti kertoo,että Helsingin kaupunki ei ole ryhtynyt säästämään omaishoitajien eduissa toistaiseksi.Hyvä niin. Edelleen saamme lehdestä lukea,että "kaupunki on palkannut henkilöstöä antamaan omaishoitajille virkistysvapaita sekä käytössä on myös sijaisomaishoitajuus vapaapäivien mahdollistajana." Tämä "sijaisomaishoitajuus" minua suuresti kiinnostaa. Tarkoittaisiko se sitä,että joku tulee kotiin kaupungin toimesta hoidettavan luo vaikka koko päiväksi? Tästäpä on hätimmiten otettava tarkemmin selvää.

Ja minätyttö otin.Asia ei ollutkaan niin kuin minä kuvittelin,vaan voin saada itsehankittuna jonkun esimerkiksi sukulaisen tai vaikkapa viitseliään ja myötäeläväisen ystävän,joka tulisi sijaisekseni kotiin ja kaupunki tämän maksaa.No,se tyssäsi sitten siihen.Mennään kuten tähänkin asti.

Taannoin ystäväni Carina kyseli,josko meillä on kesäksi matkustussuunnitelmia.No,ei tietenkään ole kuin se joskus jo ennen mainittu pienoinen lounasristeilyveneily Helsingin saaristossa,minkä tempun teimme viime kesänä myös.Ystävät joskus tuppaavat unohtamaan tämän hyvinkin rajatun elämämme,mikä toisaalta pitää minut visusti terveitten maailmassa ja normaalissa elämässä vaikkakin niukuntuneiden elämänkuluin.Harvoin päästelen jeremiadeja ja kertoelen mieheni sairaudesta ja siihen liittyvistä rajallisuuksista.Jokaisella on omat murheensa ja ennen kaikkea oma elämä.Mitä sitä näitä meidän sairaskertomuksiamme muille kasaamaan! Jos olisin sen sortin,niin hyvinkin pitkästi voisin tarinoida.Ensin uuvuttaisin ja sitten karkottaisin.Kun jo heti mieheni sairastuttua useaita vuosia sitten,kaikkosivat muutamat "ystävät". En heitä kaipaa. Eipä heille paljoakaan ystävyys merkinnyt.

Kyllähän minä pullistelen kaikenlaisia kesäsuunnitelmia ja unelmoin,että jostain nappaisin rohkeutta,varaisin laivamatkan vaikka Tukholmaan miehen kanssa.Olemme olleet pyörätuoleilemassa sekä siellä että Tallinnassa vielä muutama vuosi sitten.Nyt on mennyt pupu pöksyyn jos jotain sattuu matkalla-ajatuksen takia.Oikeastaan aika hullua.Kun lääkäritkin ovat antaneet siunauksen matkustamiselle.Ehkä siinä on vähän omaa lehmääkin ojassa.Sen vuoksi,että hommat niin laivassa kuin perillä hiukan monimutkaistuvat,kun samat hoidolliset manööverit on matkallakin suoritettava.Ehkä vielä jostain omaksun semmoisen asian kuin päättäväisyys,unohdan pirujen seinille maalaamisen kuin myös oman edun ajattelemisen ja tartun härkää sarvista.Ihan miehenikin takia.

Mutta tänään on semmoiset kuviot tulossa,että ulos taas.Rantatielle katselemaan ulappaa,tuntemaan tuuloset poskilla ja näkemään sauvakävelyyn hurahtaneita ihmisiä.Me istumme paikoillamme fiinisti,kunnes minulla alkaa takamus tuntea liiaksi penkin kylmyyden.Jätämme rantaraitit ja minä lykin korot asfaltilla somasti kopisten kotia kohti.Jauhelihapihvit jääkaapista ja perunat kattilaan,salaattia."Olemisen onni voi yllättää sinut valmistaessasi salaattia.Saatat yhtäkkiä tulla tietoiseksi siitä mitä olet tekemässä.Näet salaatin rapeuden ja ihmettelet tomaatin lämmintä punaa".

APRIKOINTIA

Olisikohan nyt niin,että Australiassa Penguin Group-kustantamon keittokirjassa on ollut oikolukijan virhe spelttitagliatelle-reseptissä vai onko tahallinen temppu? Alkuperäisessä reseptissä kehoitetaan lisäämään "salt and black pepper",mutta kirjaan tuli "salt and black people".Suomentaja kääntää HS:n nettisivuilla jälkimmäisen "suolaa ja jauhettuja mustia ihmisiä".No,jotkut aussilaiset tietysti tyrmistyivät ja kustantajalle tuli kiire korjata erehdys ja painaa kirja uudestaan oikein termein.Lupasivat valittajille uuden korjatun kappaleenkin.

Holotnaa ulkona.Meillä mittarissa aikaisemmin vain yksi vaivainen plusaste.Kesäilemiseen on vielä pitkästi aikaa.Kuitenkin näyttäisi siltä,että koivuissa on lehtien aluissa jonkunlaista turvotusta.Vielä ei voi puhua hiirenkorvista.Tänään ei ulos.Eilen olimme rannalla pitkään ja vaikka tuuli tuntui kylmältä,sinnittelimme. Katselin varpusten,naakkojen,pulujen,lokkien ja muutaman valkoposkihanhen oleskelua nurmikolla.Hanhet ovat jo muodostaneet parisuhteensa.Reviirirajat ovat tiedossa ja jos joku astuu yli,saa vastaansa köyristelevän linnun,joka siivet levällään ajaa rajan ylittäneen uskallikon pois.Myöhemmin hanhien määrän lisäännyttyä nurmikoilla,ei meillä pyörätuolin kanssa ole asiaa hanhien suosimien nurtsien lähelle.Tiet ulostusten peitossa,tuolin pyöriin tarttuu ikävät terveiset.Mutta rantaan pääsee muualtakin!

Vielä ei lokkien,muutamien hanhien ja sorsien lisäksi muita vesien varsilla asustavia lintuja näy,mutta suvella varsinkin kalatiirojen lentoa vesirajan yläpuolella on hauska seurata.Tarkan näkönsä ansiosta ne harvoin jäävät saaliitta syöksyttyään salaman lailla kalan kimppuun sen uidessa autuaallisen tietämättömänä parempiin suihin joutumisesta.Tiirat vielä elävät niille ominaista oikeaa elämää.Melkein maalinnuiksi muuttuneet lokit sensijaan kärkkyvät helpompaa ateriaa.Hyvin usein toive täyttyy,kun käyttämäämme rantaraittia lähestyy jo keski-iän ylittänyt vaimoihminen mukanaan muovikassi pullollaan leivänpaloja.Nainen istuutuu penkille,avaa kassin ja lokit ympäröivät hänet hetkessä.Kirkuna yltyy,tappelu leivästä alkaa.Lokkeja on kymmenittäin,lisää lentää matkojenkin päästä.Me siirrymme kauemmaksi.Lokkien määrä ja aggressiivinen käyttäytyminen karkottaa muutkin.Rannalle jää enää vain lintunainen ja lokit.

Nyt kun taivas on hiljentynyt lentoliikenteen osalta,jumiin jääneiden ihmisten on keksittävä muita keinoja päästäkseen jatkamaan matkaa.Elämä on kuin ennen vanhaan.Minun lapsuudessani lentokoneilla matkustaminen ei ollut niin yleistä kuin tänäpäivänä,eikä suinkaan edes kaikkien ulottuvilla.Silloin käytettiin linja-autoja,junia ja henkilöautojakin,laivoja ja omia jalkoja.Matkustaminen vei aikaa,matkalaukut painoivat niitä kanniskellessa kulkuneuvosta toiseen,odottelua,vaadittiin kärsivällisyyttä.Aivan kuten nyt.Minusta tuntuu,että tämä on myös hyväksi.Juuri sen takia,että ikuinen kiire on väistynyt,ihmisten on ollut sopeuduttava tilanteeseen.On käytettävä mielikuvitusta matkan jatkumiseen.Nyt nähdään Eurooppaa,kun ne,jotka yleensä kulkevat yläilmojen halki,matkaavatkin nyt täpötäysissä junissa tai busseissa pitkiä matkoja katsellen ikkunasta maan tasalla olevia näkymiä,työtätekeviä ihmisiä,asemia,taloja,vuoria ja laaksoja,eläimiä laitumilla,kaupunkeja ja kyliä.Ihan toista kuin businessluokassa taivaalla.Kiirettä on juuri sen verran kuin juna tai auto antaa myöten.Ja sitten kun taas taivas aukeaa,mitenkä osaammekin antaa jälleen arvoa nopeudelle ja matkustamisen helppoudelle.Kun mikään ei saisi milloinkaan olla itsestään selvää.

LAUANTAIN KATSAUS

On tämmöinen sanoisinko varhaisaamu meneillään.Aurinko pilkistelee jo tiiliseinillä,taivas pilvetön.Mutta jossain luuraa tummanpuhuva islantilainen tuhkapilvi.On semmoinen povattu saapuvaksi tänään jälleen Suomen ylle,ellei jo olekin jossain päin läntisessä osassa maata.Tipahteleeko tuhkaa mahdollisen sateen mukana maahan vai eikö tipahtele? Haitanneeko tavallista tallaajaa? Ja mitenkä pitkään tulivuori puhuu? Kukaan ei tiedä.Eletään tunti kerrallaan ja ihmetellään,mitenkä ihmiset maailmalla pääsevät jatkamaan matkaansa,kun lentokoneitten kulku on tyssäyksissä.Bussit ja junat,laivat,vuokra-autot ovat kaikki käytössä ja täynnä.Hotelleissa ollaan kaiketi suut messingillä,kun jumiin jääneiden on pakko jossain yöpyäkin.Kun taas hymy hyytynyt lentoyhtiöissä.Laskevat päivittäistä hävikkiä.Ja sitten kun taas eletään normaalitilanteessa taivaan auettua lentoliikenteelle,aletaan pohtia,kuka korvaa ja mitä,kenelle ja koska.Korvauspykälissä kaiketi mukana force majeure sekä luonnon katastrofeista johtuvat momentit.Saattaapi kehkeytyä kinkkiseksi ja prosessi pitkäksi.

Roomasta tuli kortti.Ei hätiä mitiä.Lähettäjä asuu Italiassa ja taittaa matkan Napolista Roomaan joko junalla tai autolla.Nyt oli lähtenyt miehensä kanssa impressionistien näyttelyn vuoksi pääkaupunkiin.Ovat hartaita taiteen ihailijoita ja mikäs silloin on juuri Italiassa olla ja elää.Ystävälleni jää vielä kaikki mieleen nähtyään tai kuultuaan.On siis sellainen jonkunlainen kävelevä taiteen tietosanakirja.Kun taas minun muistini on enemmänkin vähän sitä ja tätä,vaikka luulen aina muistavani.Vahinko sinänsä,sillä maailman turuilla kulkeissaan on nähty monenmoisia gallerioitten aarteita.Olisipa ollut taito nekin kaikki mieleen tallettaa.

Edellisen pisteen jälkeen kutvahti tovi aamukahvin laitossa,mutta nyt on juotu ja syöty.Mies äänikirjan kanssa vuoteessa.Aurinko kiipeämässä yhä korkeammalle,eikä taivaalla pilven pilveäkään.Olisikohan yöllä kirpaissut pikkupakkanen,kun parvekkeen räystäällä on siinä seissyt vesi jäätynyt? Räystäs kun viettää ikään kuin parvekkeelle päin,mikä tuntuu näin maallikon silmissä virheeltä.Eikös sen pitäisi olla kallellaan alas- ja ulospäin?

Ryhdyin eilen illalla kuuntelemaan Antti Tuurin kirjaa Erno Paasilinnasta.Juuri tämä Pasilinnan poikien vesa on kirjallisella tuotannollaan minua suuresti miellyttänyt.En kovin pitkälle kirjaa vielä päässyt,jotta en tiedä,mitä Panu Rajala blogissaan tarkoittaa sanoessaan ystävänsä ja vihkipappinsa Ari Suutarlan maininneen Tuurin teosta huonoksi sen luettuaan.Kirjassa pitäisi myös ilmetä, edelleen Suutarlan sanoin, jonkunmoinen Tuurin antipatia Panu Rajalaa kohtaan.Tämän antipatian Rajala kertoo ehkä liittyvän johonkin tapahtumaan Töllinmäessä (Sillanpään nuoruudenkoti) Hämeenkyrön Heinijärvellä.Kunhan etenen kuuntelemisessa,asia selviää ja tiedän,mitä tekemistä Rajalalla ylipäätään on Erno Paasilinnaa käsittelevässä kirjassa.No,kuuluu siellä olevan muitakin.Antti Tuurin teksti kun tuntuu rönsyilevän myös ihkaomien tapahtumien liepeillä,jotka eivät välttämättä liity henkilöön,josta kirja kertoo.

Ulos tänään, on tuhkapilven uhka tai ei.Näin ihastuttavaa päivänpaistepäivää ei sovi jättää hyödyntämättä.Tämä on vissi asia.Jos vaikka seuraavat päivät eivät sitten syystä taikka toisesta sovikaan.Ja jos ei ole esteitä säässä,voi olla muualla.Aina voi sattua ja tapahtua.Olen sellainen,että pitää ottaa huomioon.Miehellekin lääkkeitä mukaan yli tarpeen,jos tekisimme pitemmän matkan.Koskaan ei tiedä.Kuten nyt on nähty.Matka monilla tyssännyt yllättäen,nalkissa ollaan.

Ennen ulkoilua kuitenkin ankaraa imurointia huushollissa.Näkyy taas ylimääräistä huonekalujen alla ja pyörätuolikin tuo tullessaan hiekoitussoraa,jota ei likikään kaikkialta ole pois kerätty.Joten eikun toimeen.

TÄTÄ MIELTÄ

Hiljaista Euroopan taivaalla.Vain lintuja ja joitakin tuhkapilven tarkkailulentoja.Tämmöistä kuuluu tänään ja vielä eteenpäinkin.Ties kuinka pitkään.Näin luonto näyttää mahtinsa,eikä siinä ihmisen kitinät auta.Islannissa jään alla jyrähtelee ja semmoista ainetta tupruaa ilmoille,mikä vahingoittaa koneitten moottoreita ollen juuri siinä korkeudessa,missä liikennöidään.No,joskushan palaudutaan normaaliin elämään takaisin ja hei,me lennetään!

Osa kaupoista lakon takia kiinni tänään.Stockmann on auki,kerrottiin minulle eilen.Ne puurtavat,jotka eivät kuulu liittoon,kiireapulaisia ja osa-aikaisvoimia.Tämä tietää ruuhkia,kun ammattitaitoisuutta myyjinä ja kassoina ei ole.Onneksi oli eilen sen verran vapaata,että pääsin kaupungille.Viikoksi taas ruuat.Asiakkaita oli Stockalla kuten aina Hulluilla päivillä ja jokaisella ainakin yksi keltainen kassi.En kierrellyt.Ostin vain valkoisia tulppaaneja ruokien lisäksi.Olen aina inhonnut kauppojen ihmistunkua ja vältän mahdollisuuksien mukaan.Herkun lihaosasto näytti aika hurjalta.Kasvissyöjällä ei ole siellä nyt hyvä olla,jos koskaan.Kokonaisia fileitä vitriinit täynnä kuin puut osaavin käsin tehdyissä halkopinoissa ja lisää ahdettiin.Vain läiskäys kuului,kun porsaan ulkofile läsähti muiden joukkoon lihanesteen pirskahdellessa ympäriinsä.Sisäfileet pienempinä ja lyhyempinä sinnittelivät vieressä,mutta yhtä paljon niitäkin samoin järjestettyinä suoraan pinkkaan.Kyllä nyt porsasta riittää huusholleissa.Jauheliha oli toinen menekkitavara.Sitäkin kymmeniä kiloja monessa kohdin lihavitriinin lasin alla.On oikein pihvikarjasta,luki esitteessä.Oi tätä yltäkylläisyyden näkymää! Runsasta ja rehevää. Nälänhädästä ei tietoakaan.Eikä Suomen yllä leijuva tuhkapilvikään haitannut ostointoa.Maailmanloppu ei ole vielä tämän näköinen.

Tiesittekö,että "Hymyyn riittää vain seitsemäntoista lihasta,mutta kulmien rypistykseen tarvitaan neljäkymmentäkolme.Joten tee mitä teet hymyillen,siitä on paljon vähemmän vaivaa." Tämän ovat sanoneet skottilaiset Stuart ja Linda Macfarlane.Meistä suomalaisista sanotaan,ettemme hymyile.Tämän kertoi puolalaisnaapurinikin minulle kerran.Totista kansaa,eikä meidän miehemme liioin paljoa puhu eikä pussaa. Ehkä kuitenkin olemme jotain oppineet maailmalla liikkuessamme.Poskisuudelmat ovat yleistyneet,eikä muualla voi aivan tuppisuunakaan liikuskella."Lämmin hymy on yleismaailmallista ystävällisyyden kieltä". Tämänkin on joku ennen minua sanonut.Tämmöisenä pilvisenä päivänä (ainakin meillä päin) hymy korvaa auringonpaisteen,uskokaa tai älkää.

Hymyyn ei ole syytä aivan kaiken aikaa ainakaan meidän pihalla.Talossa asuu useita erikokoisia ja -rotuisia koiria.Joillakin koiranomistajilla on sellainen harhaluulo,että kerrostalon piha-alue on sama kuin koiran ulkoiluttamisalue tai peräti koirapuisto.Meillä on lapsille leikkipaikka liukumäkineen ja hiekkalaatikkoineen.Kas,koiratkin ovat hiekkalaatikossa.Niitä pidetään vastoin järjestyssääntöä irrallaan ja ne temmeltävät vähän siellä sun täällä.Jo vuosia talossa asuneena katsoin päivänä muuanna tarpeelliseksi mennä juttelemaan eräälle koiranomistajalle,jonka lemmikki juuri kaivoi kuoppaa lasten hiekkalaatikkoon.No,vastaanotto oli odotettu ja sain tuta suomalaisen hurjan luonteen ja sanaryöpyn,jossa rönsyili asiattomuuksia ja ihmettelyä "hänen asioihinsa sekaantumisesta". Itse pyrin olemaan mahdollisimman kohtelias ja tarkoituksenmukainen selittämällä syyt,miksi koiran paikka ei ole lasten leikkipaikalla.Tämän kieltää sekä taloyhtiön että kaupungin säännöt.No,tähän asiaan tarvittiin siis arvovaltaisempaa ääntä ja sehän on tietysti isännöitsijällä.Ilmoitustauluille tuli muistutus talon järjestyssäännöistä,joissa on ehdoton kielto koirien oleilusta leikkipaikalla ja koko pihalla pitää olla lemmikki narun päässä.Järjestys on ehkä hetkeksi palautunut pihapiiriin ja lapset voivat leikkiä laatikossa ilman,että hiekkaämpärissä on koristeena koirankakkaa tai kostukkeena koiran virtsaa.

Jälleen kerran jäin hämmästelemään ihmisten välinpitämättömyyttä ja sitä tyhjyyttä,mikä joissain kohdin korvien välissä on.Oikeastaan ihmettelen sitä päivittäin astuttuani pihan ovesta ulos.Roskia oli lumen päällä ja nyt niitä on lumen sulettua esillä enemmänkin.Pulloja heitetään pikkupatioille,jotka kuuluvat asuntoihin ja mäyräkoirien pahvipakkaukset viskataan huolettomasti omaan pihapiiriin,joka pitäisi olla meille kaikille talon asukkaille viihtyisä paikka pöytineen ja penkkeineen,koristepuineen ja pensaineen ja muine istutuksineen.Eikä tänne taatustikaan eksy ohikulkijat.Sottaajat ovat oman talon väkeä! Hymyllä ei tätä asiaa kuitata.

Tämän kirjoitti tässä ja nyt hyvin turhautunut ja suivaantunut akka.

AAMUTUUMAILUJA

Kahtena päivänä miehen kanssa hammaslääkärissä.Ja taas taksilla mentiin.Mahtaa harmittaa niitä,jotka melusivat vammaisten taksinkäytöstä taannoin HS:n keskustelupalstalla.No,nyt ei ole tiedossa moisia menoja,jotta voimme nauttia keväästä tavanomaisesti.

Helsingissä on busseissa hitaita ja nopeita ovia.Hitaat hidastavat bussin kulkua jopa 5-10 min reitillä.Tätä ovat liikennelaitoksessa alkaneet pohtia.Onkohan nopeat niitä ovia,joitten väliin joskus matkustaja jää? Se ei ole kivaa,voi käydä vaikka huonosti.Sitten ovista taiteeseen.Nykytaidemuseo Kiasmasta kerrotaan,että se on elänyt yli varojensa.Taide kun tänään on semmoista,että pitää olla kaikenlaista tekniikkaa ja sähköistä vempainta mukana.Kuluja näistäkin.Itsetykönäni en ole tämmöiselle taiteelle lämmennyt,mutta kerran voi näyttelyssä käydä ihmettelemässä.Suon toki hyvinkin modernin taiteen olemassa olemisen,enkä hetikään kättelyssä teilaa.

Sydämeni kuuluu kuitenkin sille taiteelle,joka on niin sanotusti "ymmärrettävää" eli älyän,mitä kuva tai veistos esittää.Voi aistia maalauksesta sen esittämät elementit.Voi ihailla siveltimen vetoja,jotka ovat kankaan pinnalla olleet vuosisatoja ikään kuin juuri siihen vetäistyinä.Näkee tarinan,vaikka se olisikin erilainen kuin taiteilija on tarkoittanut.Kuten valokuvauksesta kiinnostunut naapurini sanoo, kuvaan tahtoo astua sisään.Tuntee sieraimissaan esimerkiksi Signe Branderin valokuvassa vanhan Helsingin hiekkatien tuoksun hiekan noustessa pöllynä ilmaan tuulen kuljettamana.Näin käy minulle usein katsellessani maalauksessa vaikkapa lammen pinnalla olevia lumpeita,puita rannalla.Kuulen aivan lintujen liverrykset ja tuulen huminan.Tekee mieli siellä olla,kumartua ja ojentaa käsi kohti lumpeenkukkaa.

Tälläkään viikolla ei Ateneumin 1910-luvun Helsinkiin."Vapaapäivä" kun tuntuu aina vaan hupenevan näihin pakollisempiin kuvioihin.Ehkä ensi viikolla...Miehen voisi tietysti ottaa mukaan,niin silloin emme ole tietyn päivän varassa.Mutta kun hän ei ole stadilainen,eikä näkökään maailman parasta.Valokuvien tarkastelu tuottaa vaikeuksia.Sitä paitsi olen niin itsekäs,että tahdon joskus mennä yksikseni ilman pyörätuolista huolehtimista.Vielä lisäksi,tämä näyttelyn Helsinki on minun vanhempieni Helsinkiä,likeltä liippaa minuakin,vaikka synnyinkin muutamaa vuosikymmentä myöhemmin.

Jaahas,sitä ei nyt sitten tiedä,mikä kauppa milloinkin on auki,kun lakkoillaan vähän siellä sun täällä puotien piireissä.Miten käy tänään alkavien Hullujen päivien Stockmannilla,jos perjantaina ovat ukset päivän kiinni? Vappuviikkokin on sekavaa,kun ei tiedä,saako ja mistä nakit ja perunasalaatit,sillit ja perunat.Minäkin joudun tarkaan organisoimaan,kun muutenkin on vain sellainen kerran viikossa ruuanhankintapäivä.No,senhän tietää,että selvitään,mutta minkämoiset järjestelyt,sen näkee tuonnempana.Nälkään ei tässä maassa kukaan liene kuollut lakkoilun vuoksi.Se yletön hamstraaminen on minua aina huvittanut.Ruokaa ostetaan hullun lailla röykkiöittäin,kuin armeijaa varten.Sitten ollaan määrän kanssa naimisissa,kun lakko päättyy.Aivan varmasti osa päätyy myös roskikseen,joka taas panee ajattelemaan niitä ihmisiä,joilta puuttuu jokapäiväinen leipä meillä ja muualla.

Ai niin,kun tässä olen julkituonut syvän huolestumiseni siitä,että tuuraajahoitaja Sirkka otti ja lähti pohjoiseen juurilleen,niin olen saanut tilalle uuden ihmisen,Marjan.Aloittaa vasta toukokuussa ja on vain silloin tällöisesti miehen vahtina.Sekin parempi kuin ei mitään.Tuuraajista tuntuu olevan huutava pula.Tarvitsijoita ja kysyntää tarjontaa enemmän,eikä kaupunki tunnu tätä ottavan huomioon.Palkkaa pitäisi tarkistaa,että työn haluavia olisi enemmän.Minusta ei tähän ammattiin olisi.Vaatii luonnetta,rajatonta auttamisen halua,empaattisuutta asiakkaitten kanssa,jotka yleensä ovat iäkkäitä.Vaatii loputonta ymmärrystä ja kärsivällisyyttä,tietoa hoidettavien sairauksista ja siitä,missä kahvipakkausta pidetään kulloisessakin taloudessa.Yhteinen kahvinjuontihetki on tärkeää,tuo tervetullutta vaihtelua rutiininomaiseen päivään.Tuuraaja antaa myös omaishoitajalle tilaa ja vapautta päästä hoitamisen ympyröistä hiukan pois,tuulettumaan ja virkistäytymään.Olkaamme siis kiitollisia ja me olemmekin.

Tänään taas ulkoilemaan.Mikä riemu onkaan lykkiä,kun esteitä ei ole.Siloista asfalttia pyörien alla,yllä sininen pilvetön taivas, pensaikoissa ja puitten oksilla lintujen nahistelua reviireistä.Kevät!

AURINGONPAISTETTA

Eilinen hiukan pitempi ulkoilu miehen kanssa teki eetwarttia.Lykin rantaan asti,sillä tie oli kuiva ja lumeton.Aurinko lämmitti mukavasti,istuuduin oikein penkille.Suuria jäälohkareita uiskenteli rannan tuntumassa,mutta pitemmällä oli selvää avovettä.Vedin sieraimiini kevätilmaa höystettynä vienolla mereltä päin tulevalla tuulella.Olipas hyvä olla!

Naapurit toisesta portaasta näkyivät tulevan.Huiskutin kättä.Pysähtyivät juttelemaan.Vaunuissa vajaan vuoden ikäinen poika katseli pyörein,sinisin silmin maailmaa ja minua.Esittäydyin.Poika ei hymyillyt,katse oli tutkiva.Puhelin naapureitten kanssa tovin.Emme parantaneet maailmaa,mutta keskustelimme valokuvauksesta,maalaustaiteesta,nykyarkkitehtuurista ja kevään tulemisesta.Virkistävää.Toivottelimme päivän jatkot ja lähdin miestäni lykkimään rantaraittia eteenpäin.Alkoi tuntua siltä,että lounas saattaisi olla poikaa.Käännyin kotiin.

Korkeasaaren "tappajakettu" on saatu ilmeisesti luontokuvaajan kameraan. Jos ketun titteli on huumorimielessä annettu,hyväksyn.Mutta jos se tarkoittaa paheksuvasti raakaa tappajaa,en hyväksy.Kettu on kettu! Sen tehtävä on saalistaa ja nythän se pääsi flamingoapajille vallan yllättäen ja teki sen,mitä kettu tekee.Se ei voinut hillitä itseään näin runsaan ruokapöydän ääressä,joka oli inhimillisen erehdyksen (=huolimattomuuden) takia aitaukseen sille katettu.Voi hyvin kuvitella sen tunteet ja innon.Ikävää vain,kun flamingot eivät päässeet pakoon.Leikattu pala siivistä esti lentämisenkin.Miksi ottaa henki kaikilta linnuilta? Kettu sekosi.Sen atavistinen vaisto otti vallan.Se muisti olevansa petojen jälkeläinen ja nyt saalista oli sen nenän edessä enemmänkin.Flamingotkin riehaantuivat.Kettu sai siiveniskuja,sitä potkittiin ja nokat iskeytyivät kipeää tehden sen kupeisiin.Sen taistelutahto kasvoi ja se näki mielessään ainoaksi oikeaksi ratkaisuksi tässä korkeassa jalkaviidakossa tehdä sen,mikä ketulle oli ominaista.Ja se teki sen.Koko flamingokatras ikään ja sukupuoleen katsomatta menetti henkensä.Kettu poistui ruumiita täynnä olevalta taistelutantereelta maha pulleana.Uupuneena se kulki jäätä pitkin,kuten oli tullutkin, kohti Hylkysaarta,käpertyi lumeen ja nukahti punertava turkki auringonpaisteessa kiiltäen.Henkipattoa siitä ei tule.Sitä ei tunnistettaisi kuitenkaan ja se on viimeisenkin kavaltavan flamingonhöyhenen aivastanut suupielestään tuulen vietäväksi.Sen pituinen se.

Äskettäin kerrottiin suklaan tekevän hyvää ihmiselle.Estää verisuoni- ja sydäntautien syntymisen.Ostin heti paljon suklaata.Toisaalta taas suklaalla on tai saattaa olla lihottava vaikutus,joka puolestaan edistää verisuoni- ja sydänsairauksia.Miten ihminen tietää,mikä on oikein ja väärin? No,onhan toki kohtuus kaikessa.Kun sen sitten suklaanhimossaan oikein oivaltaisi. Kohtuudessa tämän hankkimani suklaamäärän pitäisi nyt sitten riittää ainakin ensi syksyyn asti.Saapas näkee.

Eilen laittelin jo partsia kesäkuntoon.Imurointia katossa ja lattialla.Toiseen korituoliin pehmusteet.Sitten istahdin nauttimaan näistä etukäteisjärjestelyistä.Loppusilaus myöhemmin.Onhan se taas niin kovin ihanaa!

Auringonpaistetta ja sinistä taivasta jälleen niin somasti,että tänään myös ulos.Asfaltilla ei enää jäätä,ei lumikokkareita pyörätuolin kulun esteenä.Pensaikossa varpuset,lokit kirkuvat ylempänä lennellen,kaarrellen ja kierrellen.Olo on joviaalia ja niin mukavaa.Hyvää sunnuntaipäivää.

KESÄÄ ODOTELLESSA

Huomenia itselleni,lukijalle ehkä jotain muuta tänne kurkistaessaan.Aurinko paistaa,mittarissa pari astetta plussaa,lumettomia paikkoja pihalla.Aiomme ulos,mies ja minä.Eilen oli tuuraajahoitaja Sirkka viimeisen kerran.Palaa juurilleen kokopäiväiseksi lappilaiseksi.Minulle on epäselvää,saammeko tilalle jonkun miestä silloin tällöin vahtimaan.Silti: onnea Sirkalle ja kaikkea hyvää elämässä eteenpäin.

Meillä kuunnellaan eli siis mies kuuntelee kirjaa Langinkosken kalamajasta.Vierailun arvoinen paikka tämä Kymijoen kosken rannalla oleva museoksi vuonna 1933 muutettu Venäjän keisari Aleksanteri III:n rakennuttama vuonna 1889 valmistunut maja.Onneksi se on säilytetty kertoen menneistä ajoista kahdenkin keisarin vierailtua kosken partaalla,ehkä lohia pyytäen ehkä vain tavattoman kauniista maisemasta nauttien kuohuja kuunnellen,pärskeiden leikkiä katsellen sillä hetkellä valtion hoitamisesta vapaana,irrotellen.

Orkideoja ei minulla usein ole ollut.Pidän enemmän liljoista ja eritoten kalloista,mutta nyt on kaksikin orkideaa.Toinen on nelivanaisena purkissa,kerran viikossa kastelu ja toinen leikkokukkana maljakossa.Uljaita ja jotenkin ylpeän oloisia ikään kuin liian hienoja,mutta hyvin kauniita.Antavat huusholliin tiettyä ylevyyttä.Ehkäpä onnistun pitämään purkissa olevan hengissä tavallista pitempään.Kun viherpeukaloita jaettiin,ne loppuivat juuri ennen minua.Jo hississä leikkokukat melkein säännöllisesti uuvahtavat.Silti tuumailen hankkivani tänä kesänä omakustanteisesti pihan puoleisen rapun vieressä olevaan pitkään kukkalaatikkoon esimerkiksi margaretoja.Ulkona olevien kasvien kanssa olen paremmin onnistunut.Pitää vain ensin saada lupa asukastoimikunnan rouvilta.Jos vaikka heruisi.

Turkki-fani ystäväni lähtee jälleen Turkkiin ensi kuussa.Nyt vain kahdeksi viikoksi.Tämän kuulin eilen ällistyksekseni.Siksi hämmästys,kun rouva on aikeissa syksyllä mennä mainittuun maahan peräti puoleksi vuodeksi.Ja juuri on palautunut sieltä kolmen kuukauden reissulta.Tämmöistä menemistä ja olemista teettää kun on sydänjuuriaan myöten maahan ihastunut.Olen onnellinen ja iloinen hänen puolestaan ja kanssaan.

Vajaan viikon kuluttua on jo huhtikuun puoliväli.Herttinen,mitenkä aika kuluu.Vaikka eihän aika mihinkään "kulu",se on,mutta näin sanotaan.Auringonkin kerrotaan "laskevan",vaikka se pysyy tukevasti paikallaan ja maapallo keikahtelee päivän ja yön välillä.Tunnustan,että on paljon romanttisempaa puhua auringonlaskusta.Vai mitä? Istua nyt kahden jonkun kanssa rannalla ja kuiskailla "voi mitenkä kauniisti käännymme poispäin auringosta". Siis huhtikuun puoliväli ja aletaan odottaa toukokuuta.Toukokuu on oikeastaan minun kuukauteni.Olen silloin syntynyt.Äiti kertoi aina,mitenkä sattui olemaan peijakkaan lämmin päivä siinä puuhastellessa minun maailmaan tulemisekseni.Toukokuussa myös aina rupesin kinumaan nilkkasukkia jalkaani.Äiti myöntyi joskus kyllä polvisukkiin.Ilmassa oli odotusta.

Koululaisena toukokuu lopetti lukukauden,kesä sai tulla.Vihreää maassa ja puissa,lintuja taivaalla,hyönteiset ahkeroivat.Kukaan ei ollut jouten.Aurinko tuntui iholla.Humallahden uimala avattiin,voi taas kiipeillä Missisipin kallioilla.Vanha Aino-pyörä odotti polkijaa.Hyppynarut ja pallot,parbidan ruudut piirrettiin asfalttiin.Ankarana pidetyn talonmiehenkin kasvoille ilmestyi hymyn tapainen.Kunnes hän sitten taas pian aloitti jöönpitämisen ja väitti meidän lasten meluavan liikaa.Me laskimme peffamäkeä portaissa ja se sattui aikalailla takalistoon.Kesäkuu hiljensi menoa.Iso osa muutti maalle.Se oli tapana.Mukaan otettiin jopa huonekaluja.Kuorma-autot olivat tavallinen näky talojen edessä.Kolmen kuukauden joltinenkin rauha,sanoi talonmies ja hymyili nyt leveämmin kuin toukokuussa.

Nyt mies suihkuun ja sitten ulos haistelemaan tämän vuoden kevättä.Tuoksu on muuten sama kuin minun lapsuudessani!

PÄÄSIÄISESTÄ PÄÄSTYÄ

Nonnih,ainakin täällä päin Helsinkiä sataa lunta.Niin että se siitä kävelykenkäsäästä.Toisaalta taas huhtikuu on aina ollut oikullinen kuukausi,niin että varsin normaalia säänvaihtelua.Mutta kun panin jo säilöön talvijalkineet!Ja pitäisi ottaa mies mukaan ja lykkiä kauppaan katsomaan leipätilannetta,kun lakon pukkasivat elintarvikepuolella.

Kun pari päivää sitten olimme ulkona,niin ei epäilystäkään,lokkeja jo vaikka kuinka paljon.Lentelivät kuin Euroopan omistajat rantakadun yllä kirkuen kovaa ja korkealla: mehän oomme taas tulleet,teemme poikaset pulleet,ryöstämme jätskit ja pullat,oi te ihmiskullat! No,lokit kuuluvat rantakaupunkeihin,on niistä haittaa tai ei.Ja jos niitä ei jonain keväänä enää tulisikaan,ei sekään olisi hyvä.Kunhan me vain oppisimme,että emme jättäisi ruokajämiä pitkin ja poikin,emme syöttäisi lokkeja toreilla,niin ne oppisivat elämään linnun lailla merestä kalaa pyytäen,eikä makkaraa ihmisiltä hinkuen.

Eilen hiukan harmistuin.Sain yllättäen tietää,että kaupunki on alkanut saitailla kotonakin hoidettavien potilaitten sairauteen liittyvissä tarvikkeissa.Tulipa mieleen,että yhä omaishoitajan työ säästää rahaa kaupungille,että miksi pihdata? Näin se vain on,eikä tutkainta vastaan käy tässäkään tapauksessa taisteleminen.Eilen myös lueskelin taas rahvaan ajatuksia HS:n keskustelupalstalla vammaiskuljetuksista.Kun taksimatkat joitakin kanssaihmisiämme jurppii ja syvältä.Ne,jotka eivät tiedä,luulevat ilmaiseksi taksilla päästävän ympäriämpäri tämän rakkaan Suomenmaan ja yhteiskunta kuulemma maksaa.Asiahan ei ole tokikaan niin,vaan vammaiskuljetuksissa on aina omavastuumaksu,eikä asioimismatkoja muihin kaupunkeihin Vantaata ja Espoota lukuun ottamatta voi tehdä.Kaupungin korvattavissa kuljetuksissa omavastuu on pienempi ja jos matka kuuluu Kela-korvattaviin,suurempi.Kelamatka edellyttää vain ja ainoastaan sairauteen liittyvää matkaa (hoito- tai lääkärikäynti),eikä korvattavaa heru,ellei ole vahvoja perusteita.Tämä tarkoittaa liikuntarajoitteisuutta,näkövammaisuutta jne. Kuten eräs kuljetuksia (niin asioimiskäyntejä kuin sairauteen liittyviä)puolustava kirjoitti,me antaisimme melkein mitä vaan,jos saisimme terveytemme ja rajoittamattoman liikuntakyvyn takaisin joko itsellemme tai hoidettavallemme.Kateus on suomalaisen perisynti ja se ilmenee jopa näin absurdilla tavalla.

Kylmä kahvi kaunistaa,sanoo vanhakansa.Lipitän tässä oheisjuomana juuri tätä kaunistavaa.Tulos ei ole kuitenkaan tyydyttävä.Kun ei auta ryppyvoiteetkaan,niin ei toki kahvikaan,vaikka litratolkulla pistelisin.Kannatan kuitenkin ryppyvoiteita.Ihan sen vuoksi,että käyttäminen tuloksista riippumatta tuo mielihyvää.Purkki kaunis,tuoksu hyvä ja tuote ostettu ylellisen tuntuisesta kaupasta yleensä.Sen ryppyjä hävittävään voimaan en usko.Mutta psyykinen puoli on tärkeä ja jokainen nainen tietää,että ikääntymistä ei voi estää.Ei sen näkyvää puolta,ei edes plastiikkaleikkauksilla taitavankaan kirurgin käsissä.Jos kasvot paranevat hetkellisesti,muu kroppa on sitä mitä on.Ja luonto tekee tehtäväänsä,on veitsi käynyt tai ei.Ja onko se nyt niin kauheaa,jos ikä näkyy? Ikuinen nuoruus tai siltä näyttävä olisi luultavasti kauheaa.Muistamme Dorian Grayn kammottavan tarinan.Kun mieli on iloinen ja hymy herkässä, näytämme hyvältä on ikä sitten ihan mikä vaan.Eiks niin,sisaret kaikenikäiset?

Ensimmäisessä kerroksessa on remontti.Hitsiläinen sitä poraamisääntä! Se jytisyttää koko rappua.Roskiskeikalla huomasin ison keittiöremontin olevan käynnissä.Seinääkin puretaan.Tiilet on kova pala.Poraamisen aikana puhelimessa puhuminen melkein mahdotonta,ääni hallitsee koko huoneistoa.Illaksi tyyntyy,viikonloput rauhaisia.Mutta se,mikä on tehtävä,on tehtävä.Näin se on.

Kirjoittamisiin.

HUHTIKUUN VIIDES

Toinen pääsiäispäivä menossa.Huomenna olisi isäni nimipäivä,mutta isää ei enää ole.Harmaa aamu,pilvinen taivas,hiljaista.Arki palautuu elämänäänineen ja seuraava kahden pyhän aika onkin vapun tienoo.Silloin ollaan jo kesän korvalla.Mikä ilo!

Lueskelin taas HS:n nettisivuja ja uutinen kertoo brittiläisen pariskunnan saaneen Dubaissa vankeutta julkisesta suutelemisesta,humalassa olosta ja hyväilyistä.Palsta,jossa otettiin kantaa asiasta,pursui kielteistä asennoitumista Dubain tapaa kohtaan kohdella ulkomaalaisia.Myös arvosteltiin lakeja ja niiden ankaruutta.

Mikä ihmeen oikeus meillä on kritisoida toisen maan lakeja ja tapoja? Pariskunta on jo pitempään asunut Dubaissa,että aivan varmasti tiesi lait ja tavat.Ja vaikka olisi juuri maahan tullut,on taatusti saanut informaatiota sikäläisistä käytöstavoista.Miksi siis uhmata? Miksi käyttäytyä epäkunnioittavasti? Olen aina ollut sitä mieltä,että maassa maan tavalla lain noudattaminen mukaan lukien tai maasta pois.Niin Suomessa kuin muuallakin.Kun Dubaissa tai muissa arabiemiraateissa asuu tai käy, on asiaan kuuluvaa käyttäytyä niin,ettei käytös loukkaa maan tapoja ja lakeja,vaikka ne kuinka meistä ulkopuolisista tuntuisivatkin oudoilta.Hyväksyn täysin brittipariskunnan saaman rangaistuksen.Itse aiheutettua.

Karitsanpaisti onnistui yli odotusten.Maistui makoisalta lisukkeineen päivineen.Tänään samaa kutakuinkin.Pashan söin ihan ite.Miehellä diabetes.Hänelle annoin tuoreita marjoja.Partsin narsissit yhä voimissaan,mutta olohuoneen tulppaanit vetelevät viimeisiään.Polttelin eilen lyhdyissä tuikkuja parvekkeella.Oli ikään kuin Suomen länsirannikon pääsiäistulet pienoiskoossa.Noitiako karkottelin? Pidän kynttiöiden valosta.On niin pehmeän ystävällistä ja luo aina pienen romanttisuuden tunnun.Sopii mihin vuodenaikaan tahansa pimeän aikaan.Pohjoisen pallonpuoliskon ympärivuorokautinen valo hiukan hankaloittaa suvella.Mutta elokuun illat jo eteläisessä Suomessa ovat otollista kynttilänpoltteluaikaa.

Tästä tulikin mieleeni muisto Oulunläänistä,kesäyöstä,jänispaistista ja hyvistä ystävistä.Mies ja minä vierailimme Perämeren rannalla ystäviemme luona.Pimeää ei tullut,eikä kelloa katseltu.Tuli nälkä.Emäntä otti miehensä metsästämän jäniksen jääkaapista,maustoi,pani sen muutaman katajanoksan kanssa pataan,lurautti viiniä päälle.Juttu luisti,nauru raikui,kesäyö kului.En tosin siinä vaiheessa edes tiennyt,että etelän nukkumaanmenoaika oli jo ohitse.Ei nukuttanut.Aurinko paistoi,kissa kehräsi lattialla,keittiöstä leijaili hyvät tuoksut.Jänispaisti pöytään lisukeherkkuineen,isäntä kaatoi viiniä laseihin.Ruoka maistui.Kuinka ollakaan silmäni osuivat kelloon.Viisari oli jossain neljännnumeron päällä.Oliko aamu vai iltapäivä? Oli aamu! Hituistakaan emme olleet nukkuneet.Yöllinen ateria ei edes oudoksuttanut.Siitä tuli mieluinen muisto, elämys yöttömässä yössä.

Tänä keväänä olisi vielä parin visiitin aika.Olen jo pitemmän aikaa haikaillut kutsuvani neljä luokkatoveriani kyläilemään.Kolmea heistä en ole tavannut vuosikymmeniin.Myös Hepi odottaa kutsua päästä kertomaan Turkin kuulumisensa.Minulla pitää olla oikea fiilis,ennen kuin alan emännöidä ja se on nyt vähän antanut odotuttaa itseään.Mutta kyllä se tästä.

Lumi edellen sulannut ja haihtunut taivaan tuuliin.Pihateillä jo sipsuttelee mukavasti pikkukengissä roskiskeikalla.Mikä autuus,ettei tarvitse pynttäytyä kuten paksun lumen aikaan.Joet tulvivat,jäät liikehtivät vääriinkin paikkoihin.Isäni kertoi aina,mitenkä he pikkupoikina lähtivät joukolla katselemaan jäittenlähtöä Vantaanjoessa.Jäät paukkuivat,vesi kohisi koskessa vaahtopäin,luonto näytti isännän elkeet.Nykyisinkin ihmiset kerääntyvät näitä kuohuvia ja pärskyviä näytöksiä jokien varsilla seuraamaan.Joki hiljentyy aikanaan.Juoksuttaa vettään arvokkaasti kohti jokisuuta.Kunnes kaikki alkaa seuraavana keväänä alusta.

Tämmöistä tänään.

KEVÄÄN TUNNOSSA

Pääsiäiseksi ostamani vielä eilen tanakasti seisseet tulpaanit ovat kasvaneet pituutta ja jököttävät kallellaan kukin eri suuntaan olohuoneen maljakossa.Mutta parvekkeen narsissit katsovat alas pihalle freesinä ja suorina lisää kukkaa lykkien.Kävimme ulkona,lätäköitä,tihkusadetta.Talven sorat jalkakäytävillä narskuvat kengän alla.Harakka ahertaa jättipesänsä kimpussa,kantaa risuja.Tökkii niitä sopivaksi katsomaansa paikkaan.Hiekkalaatikon lelut ovat ilmestyneet lumen alta.Naapuripihalla viimejouluiset äkkilumen yllättämät kuusenrangat työntyvät esille veden sekaisista madaltuneista kinoksista.Koivujen oksilla vesipisarat kimaltelevat ennen maahan putoamistaan.Taivas harmaan pilvipeiton suojassa.Kerrotaan västäräkkien jo tulleen.Keväältä tuoksuu,kesän odotusta.

"Räntäseula seudun päällä,
saappaan alla lotinaa,
lautajuova järven jäällä
- kesä tulee,ihanaa!"

(Lauri Viita)


Huomenna on pääsiäinen."Joulu tulloo jongertaa,pääsiäinen pängertää".Mahdottoman Hyvää Pääsiäistä meille kaikille!

PITKÄPERJANTAINA

Narsisseja parvekkeella,tulppaaneja olohuoneessa,jääkaapissa karitsanpaisti sulamassa,mämmiä ja pashaa.Siinäpä pääsiäistä.Vaikka ihan ite kehunkin,niin oma tekemäni pasha on parempaa kuin nämä teolliset.Vuosiin en ole tehnyt,mutta puinen muotti kirkollisine kuvioineen on yhä tallella,jos vaikka joskus pistäisi tekemisen kärpänen.Pääsiäiseen on muinoin paneuduttu enemmänkin.Koti koristeltu,munat maalattu,ruuat valmistettu.Mies aikoinaan maalannut munia kuin muutakin.Paras pääsiäismuna oli se,missä kuvanveistäjä Wäinö Aaltonen istuu saunassa.Panin munia nauhan varassa roikkumaan ruokapöydän yläpuolelle,jossa niitä oli mukava ihailla.Joitakin on vielä jossakin laatikossa säilössä,osa vuosien saatossa särkynytkin.Kun perhepiiri alkoi huveta ympärillä,jäi myös pääsiäiskoristeet esille laittamatta.Korttejakaan en lähetä,vaikka tänäkin vuonna saimme ystäviltä.Käytän puhelinta ja sähköpostia.

No,sitten on saatu selville tärkiä asia naisen kauneudessa.Että siis miten se mitataan aivan matemaattisen tarkasti.Paolo Torretta Suomen Kuvalehdessä kertoo täydellisistä kasvoista seuraavaa.Se on tietty kaava: silmien ja suun välisen etäisyyden pitää olla 36% kasvojen pituudesta ja silmien välisen etäisyyden 46% kasvojen leveydestä.Tätä mieltä on sandiegolainen tutkija Pamela Pallett Kalifornian yliopistossa.Nämä kriteerit on otettava huomioon kauneutta mitattaessa.Tosin Pallettin mukaan myös silmien muoto ja huulien koko voivat tehdä kasvoista niin ikään viehättävät.

Tulos on ilmiselvästi sukua antiikin Pythagoraan ja muiden antiikin Kreikan matemaatikkojen kehittämälle "kultaiselle leikkaukselle",joka saadaan,kun jana jaetaan kahteen osaan niin,että lyhyemmän osan suhde pitempään osaan on sama kuin pitemmän osan suhde koko janaan.Tämän on havaittu kautta aikain miellyttävän silmää niin kasvoissa kuin rakennuksissa ja taiteessa. Leonardo da Vincin Mona Lisa on oiva esimerkki.

Näin siis SK tällä viikolla,että siitä vaan mittailemaan.

Olen kevään aikana katsellut mäyräkoiran kuorta eli siis pahvia pyörävajan katolla kutakuinkin lähellä reunaa,jonne sen joku on viskannut ennen lumien tuloa.Nyt se ryömi esille.Hiukan nuukahtaneen näköisenä,vetisenä ja kovat pakkaset kokeneena.Kokemuksesta tiedän,että se on ja pysyy siellä vaikka tuomiopäivään asti,jos minä en sitä käy poistamaan.Otin ikioman lehtiharavani ja skrabasin pahvin alas.Kävi ihan helposti ja se tömähti jalkojeni juureen.Vein roskikseen.Myös kaksi tyhjää olutpulloa pääsi samaan seuraan.Olivat pystyssä lumikasassa.Yleensähän suomalainen rikkoo poisheittäessään lasiesineen.Syytä on tutkittu,vaan ei selvitetty.Helinäkö miellyttää? Vai yletön särkemisen himo? Nämä kaksi olivat kumma kyllä ehjiä.

Helsingin kaavoituskatsaus-lehti 2010 on ilmestynyt.Ryhdyin lukemaan,mitä täällä tapahtuu tai aiotaan panna tapahtumaan.Vaikka mitä ja minne.Katajanokalle tulee maanalainen pysäköintialue,torikortteleita Senaatintorin ja Kauppatorin välisillä kaduilla saatetaan ihmisystävällisemmiksi jokapojan (ja -tytön) käyttöön.Kannatan!Liiketiloja,hotelleja,kahviloita ja ravintoloita,kulttuuritiloja.Mikäs sitten on pasteeraillessa! Keskustassa laajennetaan kävelylle pyhitettyjä alueita.Linnanmäen vesilinnat uuteen käyttöön jne. Uudistettavia kohteita on kymmenittäin ulottuen myös kantakaupunkia kauemmaksi Helsingin lähiöosiin. I have a dream,sanovat varmaan kaupunginhallituksessa ja -valtuustossa.

Illalla katselin elokuvan Edith Piafista.Joskus olen nähnyt aivan dokumentinkin tästä Pariisin varpusesta,joka eli räväkkään särmikkään,osin onnettomankin elämän sairauksineen ja iloliemineen.Meillä on pari LP-levyä Piafin laulamana.Niitä joskus kuuntelen vanhalla levysoittimellani.Katselin elokuvaa suurella mieltymyksellä,vaikka se poukkoilikin lapsuudesta aikuisuuteen edestakaisin pannen katsojan seuraamaan tiiviisti elokuvan etenemistä.Miksi niin monet etevät ja rakastetut taiteilijat joutuvat jättämään tämän elämän liian varhain? No,sanotaan jumalien rakastavan nuoria.

Kun minä olin nuori,tämä pitkäperjantai oli vakava päivä.Ei elokuvia,ei ulkona syömistä,elämä oli suurelta osin täydellisessä pyssäyksessä.Se oli nuorelle ihmiselle yhtä piinaa ja melkein koko pääsiäisen aika.Vasta toisena pääsiäispäivänä urkeni iloittelujen tiet ja me kirmasimme ulos kuin vasikat navetasta kevätaurinkoon.Nyt ovat tavat löyhtyneet ja kukin saa ajatella näistä päivistä omalla tavallaan.Elämä ei ole pysähtynyt.Minulla on ystävä,joka sytyttää pitkäperjantaina kodissaan kynttilöitä.Kirkot täyttyvät,saarnat kuunnellaan.Muistellaan päivää kauan sitten Golgatan kukkulan varjoissa. Kuka muistelee,kuka ei.Kuka uskoo,kuka ei.