MIHIN TÄMÄ KAIKKI JOHTAA?

Piti eilen menemäni pankkiin sekä kirjakauppaan. En mennyt kumpaankaan. Siirtyi ainakin viikolla. Mutta Herkussa asioin. Tuuraaja lähtee lomalle ja palautuu vasta syyskuun alussa. Söimme Mövenpickin créme brûlee-jäätelöä yhdessä ja puhuimme kaikesta maan ja taivaan väliltä. Vähän taivaastakin. Sitten toivotin hyvää lomaa.

Saakohan enää nykyisin torilta ahomansikoita?  Takavuosina toreilla oli ilman kojuja olevia myyjiä pienien myyntipöytien takana ja heiltä voi ostaa niin ahomansikoita kuin villivadelmia. Kukkakauppiaita olen nähnyt. Seuraavan kerran kun menen kampaajalle, on hilauduttava Hakaniemen torin perukoille, jos sieltä saisi näiltä pienmyyjiltä ahomansikoita. Tallinnasta olen joskus ostanut ja joskus kerännyt mökkiaikoina aitan ympäristöstä. Vieläköhän nykyomistajat niistä nauttivat? Minusta kaikki villimarjat ovat ehdottomasti makoisampia kuin puutarhassa viljellyt. Onko parempaa kuin vatukossa rämpiminen villivattujen seassa silläkin uhalla, että vattupensaat repivät sääret verille? Meidän koiratkin rakastivat vadelmien poimimista. Ja se hillo...  Monet lättykestit kruunattiin omalla villivattuhillolla. Oli muuten yhtenä päivänä lättyjä, mutta kaupan mansikkahillon kanssa. Puolisolle laitoin lätyn päälle tuoreita mustikoita hiukan survottuna ja ripaus sokeria. Maistui.

Järkytyin uutisesta, jossa kerrottiin tuhansista ihmisistä, jotka pyrkivät Ranskasta Englantiin  pitkin Eurotunnelia Kanaalin ali. Matkaa 50 km. Sitten tuli mieleen, että onko Euroopan mailla kapasiteettia vastaanottaa näitä kaikkia turvapaikanhakijoita?  Puhutaan kauniisti inhimillisyydestä ja lähimmäisen rakkaudesta, EU:n määräyksistä, joiden takia pitäisi näitä ihmisiä majoittaa. Kenen rahkeet kestävät? Ei ole kysymyksessä sadoista maahan pyrkijöistä, vaan kymmenistä tuhansista ja taas kymmenistä tuhansista. Miksi ei puututa niiden maiden asioihin, jotka panevat ihmiset sodan tai vainon takia lähtemään omasta maasta? Minkä ihmeen takia sallitaan tämmöinen massiivinen liikehtiminen toisten maitten kontolle? Mihin tämä kaikki johtaa? Pelottaa. Maahan pyrkijät luulevat pääsevänsä kielitaidottomina, työtä vailla, aivan ummikkoina johonkin Eldoradoon. Ruotsi on yksi näistä utopioista. Onko mahdollisuuksia? Onko muilla mailla? Ihmettelen. Kysyn uudestaan: mihin tämä kaikki johtaa?

HYVÄSTITKÖ TERAPEUTILLE?

Nyt on paussi puolison fysioterapiassa. Vielä en ole saanut Kelaan liittyvää lähetettä seuraavalle 10-kerran jaksolle. Myöskään puoliso ei ole parina kertana ollut järin innostunut  puhumattakaan yhteistyöstä tai edes jonkunmoisesta hyvästä käytöksestä. Jos katson jatkon Kelasta huolimatta olevan hyväksi, palaan asiaan. Niinpä toivotin tälle moitteettomalle fysioterapeutille kaikinpuolista hyvää ja sanoin kyllä optimistisesti "me tapaamme vielä".

Nyt seuraa kehuja. En ole aikoihin tavannut niin hyväkäytöksistä miestä kuin tämä fysioterapeutti. Suomenkieli puhtaan kaunista, ei mä vaan minä eikä alkaa alkamaan, ei mitään holtittomuutta verbaliikassa. Hän on niitä ainoita, joka on ottanut puolison sairaana ja hyväksynyt tämän huitomiset ja haistattelut. Aina yhtä rauhallisella äänellä keskustellut niin puolison kuin minunkin kanssani, kysellyt potilaalta kuulumisia, vaikka vastausta ei ole saanutkaan. Kiitos hänen vanhemmilleen, joilla on aikoinaan ollut aikaa kasvattaa pojastaan sellainen kuin hän nyt on. Ehkä me tapaamme vielä.

Viime yö meillä vaikea. Puolisolla luultavasti pieni verenkiertohäiriö aivoissa, joka aiheutti kohtauksen. Mietin jo avun hankkimista. Mutta lopulta hän rauhoittui ja joskus kolmen aikoihin me molemmat vihdoinkin nukahdimme. Aamu normaali aamiaisineen, silmissä tavallinen katse ja tavanomaista keskustelua siitä, mitä lajia puuroa syötän.

Selaillessani päivän lehtiä, olen merkille pannut, että mediassa mielellään näytetään julkkiksista ennen ja jälkeen-kuvia. Teksti kuuluu yleensä, että ennen hekumallisen ylväs tai kaunis esiintyjä, näyttelijä tai laulaja-artisti, on nykyisin laiha, väsynyt, ja kaikkinensa riutunut, sairaan näköinen. Kun ihminen pasteerailee punaisella matolla, on hän tälläytynyt viimeisen päälle. Sitten kun sama ihminen kävelee yksityishenkilönä arkivaatteissaan ilman meikkiä kaduilla, on totta maar eri näköinen. Tarkoittaako se aina sairastumista ja riutumista?  Minäkin meikkaan itseni edustuskuntoon lähtiessäni kaupungille, mutta kotona olen se, miltä justiinsa nytkin näytän. Viime yön jälkeen väsynyt olemus, kasvot luonnon tilassa ja muutenkin tässä täysin raakileena. Julkkiksilla sama juttu. Moni julkisuuden henkilö on sanonut, että häntä ei edes kadulla tunnisteta arkiolemuksineen. Se onkin monen suoja ja antaa kaivattua yksityisyyttä, ellei sitten joku innokas paparazzi satu kameroineen  paikalle saadakseen kuvan "riutuneesta" julkkiksesta.

OSTAMINEN ON HELPPOA

Eilen turkasen väsynyt. Teki  niin mieli jäädä aamulla vuoteeseen ja tulla sieltä pois vasta illalla. Yö meni valvoen. Vielä puoli neljän aikaan aamulla hiippailin työhuoneen ja olohuoneen väliä. Katselin valkenemista ulkona, kuuntelin Juha Vakkurin olemista Kongon demokraattisessa tasavallassa ja se oli kuivaa tekstiä. Puoliso onneksi nukkui. Päivällä tulivat suihkuttajat ja homma meni joten kuten. Tämän jälkeen lounailua ja Herkun tilaus. Unohdin Gouda-juuston. No, pääsen itse torstaina stadiin. Koneellinen pyykkiä ja pari puhelua, laskun maksamista. Siinäpä se.

Olen ihmetellyt nykyistä auton ostoa. Ennen otettiin raha lompakosta tai vilautettiin korttia, käytiin pankinjohtajan juttusilla. Nyt sovitaan kuukausimaksu, joka ymmärtääkseni voi olla aivan minimaalinen ja auton saa viedä. Ei aina edes käsirahaa. Korko?  Lainankin saaminen hoituu nopsasti netin kautta. Ei ihme, että ongelmia syntyy ja karhut liikehtivät. Me elämme yli varojemme, kun kaikki on niin helppoa ja tyrkyllä. Ennen vietiin kaniin jotain arvokasta ja lunastettiin aikanaan pois taikka sitten ei. Sinne jäivät ikuisiksi ajoiksi mummovainaan hopeat ja vaarin kultainen nauris. Hyvästi. Kaikki nykyisin tehty houkuttelevaksi ja näennäisen helpoksi. Jäitä hattuun.

Tämä kaikki tuli mieleen, kun kevään ja kesän aikana on posti tiputellut meidän osoitteeseemme, mutta tuntemattomalle henkilölle, karhukirjeitä ja perintätoimiston postia. Alussa soitin ja kerroin, että ei meillä sen niminen henkilö asu. Seuraavat panin postiin tekstillä "ei asu tässä osoitteessa". Nykyisin kylmän rauhallisesti repäisen kuoren kahtia ja panen roskiin. Olemme asuneet tässä kodissa jo vuosikausia ja taatusti aivan kahdestaan, puoliso ja minä. En tiedä, miksi tämän postia saava on antanut väärän osoitteen. Onko asunut tässä joskus? Vai luikerteleeko väärän osoitteen takana velvollisuuksistaan? Onko seuraava askel, että ovikelloamme soittaa ulosottoviraston väki? Siitähän riemu ratkeaa.

Elokuu kohta, kolmen vaivaisen päivän päässä. Rapuja ja kynttilöitä, pimeitä iltoja. Haa, hienoa. Sitten seuraavaksi syksy kaikkine elementteineen. Eikä aikaakaan, kun kulkuset soi ja Petteri Punakuonolla alkavat työt. Joulu juhlista jaloin tai joulujuhlista jaloin. Muistettakoon tämä.

KUURTANES-TERVEISET

Sain mieluisan puhelun kaukaa eteläiseltä Pohjanmaalta, Kuortaneelta (kuortanelaisittain Kuurtanes). Olin sinne soittanut, mutta en saanut vastausta. Nyt tuli sitten vastasoitto. Juteltiin, juteltiin ja juteltiin. Vanhoja asioita, uusia asioita, pitäjän kuulumisia, yleisiä asioita, muisteltiin vuosikymmenten takaisia, Helsinkiäkään unohtamatta, maahanmuuttajista puhuttiin, kaikesta. Pitkä oli puhelu, mutta emme ole muutamaan vuoteen olleetkaan yhteydessä. Tuli monta asiaa mieleen, kun vietin koululomia ja muita lomia Kuortaneella, tuli mieleen lavatanssit jenkkoineen ja kokkoillat,  hiekkaranta, heinäladot ja lehmät, ahomansikat heinänkorressa. Tuli mieleen eräs Jaska ja kuunsilta järvellä. Huokaisin ja palasin tälle vuosituhannelle. Puolisolle iltapäiväateria.

Eilen oli koko päivä hiljaiseloa, edes blogiin en piipahtanut. Tavanomaiset puuhasin, ruoan laitoin, roskat vein.  Hissun kissun päivää vietin. Talossakin hiljaista. O on jo ilmeisesti muuttanut. Ketään perheestä en ole enää nähnyt, valoja ei ole, parvekkeen verhot poissa. Hyvä naapuri lähti.

Eikä sitä kovaa sadetta ainakaan meidän nurkilla näkynyt. Satoi kyllä, mutta sillä lailla kesäisen vienosti ja suurempia ropisematta. Tuulikin enemmän leppeää. Niin että se siitä epätavallisesta myrskystä. Odotin hienoa luonnon näytelmää. Tuumin istumista parvekkeella.

Tänään päästyäni suihkuttajista eroon, teen Herkkuun tilauksen. Säästän itseäni torstain raahaamiselta, vaikka aina rollaattoriin jotain tulee. Pankkiinkin pitäisi päästä ja saada valmiiksi Italian kirje, ennen kuin taas asiat vanhenevat. Kuinkahan monta kirjettä olen aloittanut ja pois pyyhkinyt? Ei tunnu mitään tulevan. Olen lukossa. Säppi sen oven päällä, jonka takana on tarinoinnin taito. 

Ai niin, aion mennä torstaina kirjakauppaan ja ostaa pari kirjaa. Ajatus on alkaa taas lukea. Yhtä hyvin, kun istuksin tv:n ääressä, voisin senkin ajan hyödyntää jopa sivistävästi. Olen jo kauan tätä harkinnut ja sehän on silloin jo melkein puoliksi tehty. Tuumasta toimeen ja  Bonnierin kirjakauppaan.

EI ENÄÄ TERAPIAA

Kotisairaala soitti, että jonkunlainen lähete puolison fysioterapiaan tulee, mutta Kela päättää, tuleeko heiltä korvausta. Minä taas olen päättänyt, että toista 10 kerran sarjaa ei tule. Puoliso ahdistuu ja huutaa kurkku suorana "ei saa, ei saa".Totta, että ottaa polviin kipeää, mutta iso osa käytöksestä on puhdasta kiukkua, kun ei halua alistua toimenpiteisiin. En ole hänelle tai fysioterapeutille kertonut. Meillähän on vielä yksi kerta. Harmillista jättää kesken. Mutta ei täällä liioin olla kidutuspenkissä.

Yhdysvaltain väistyvä Suomen-suurlähettiläs Bruce Oreck ihmettelee meidän oviaukkojen leveyttä. Niitä pitää kaventaa! Mitenkäs sitten, jos asuntoon muuttaa henkilö, joka käyttää apuvälineitä, esimerkiksi pyörätuolia liikkuessaan, pääsee ovista? Tilataanko puuseppä aina paikalle kulloisenkin tarpeen mukaan? Sen ymmärrän, että suurlähettilästä on vaivannut Kauppatorin kojujen värien sekamelska ja hänestä olisi tyylikkäämpää, jos kaikilla olisi oranssin värinen katos. Tähän voisin vaikka yhtyä. Toisaalta taas torielämä on torielämää kaikkine vivahteineen, vaikka siellä ei enää näykään pradajerskattaria. Me kuulemme vielä tästä värikkäästä amerikkalaisesta. Hän jää töihin Suomeen ja on hankkinut asunnon "liian" leveillä oviaukoilla.

Viikonlopun myrsky laantunee tuuliksi ja sateiksi. Tämä huomenna kuulemma. Tänään vielä kesäseesteistä ja jopa paistetta. Marjanpoimijat saattavat saada niskaansa vettä sen lisäksi, että mökkiläiset heittävät raivot käsistä päässyttä jokamiehen oikeutta vastaan. Poimijat kun riipivät mustikat aivan pihapiiristä veisaamatta viis säännöistä. Jos me lakia noudattavat suomalaiset keräisimme itse metsistä marjat, emme tarvitsisi ulkopuolisia poimijoita. Heille työ kelpaa. Ennen muinoin noukimme itse. Hyödynsimme luonnon antimet itseämme varten sekä kaupallisiin tarkoituksiin. Olisimme hämmästyksestä lentäneet pyllyllemme, jos joku olisi ehdottanut, että Siamista asti tultaisiin keräilemään.

Tänään tavanomaista lakanapyykkiä koneeseen ja jos viitsisin ajaa puolison leuan alta sinne kasvaneet pitkät haituvat, sekin olisi hyvä asia. Niihin ei enää tepsi tavallinen partakone. Hiukset eivät ole vielä niin kasvaneet, että kotiin tilaisin tukan leikkaajan. Hän ajaa myös parran ja leuan alustan. Nykyaika osin niin helppoa. Kaupassa valmista ruokaa, Tukholmasta ei tarvitse käydä ostamassa eksoottisia hedelmiä, leipomot leipovat herkkuja ja thaimaalaiset keräävät meille marjat, hoidot saa kotiin, eikä elokuviin tarvitse lähteä, kun leffat pullahtavat televisiosta. Mikäs ihmisen on ollessa!

MUOVIT RUOTUUN

Fysioterapeutti näytti eilen uuden tyttärensä kuvan. Tytär näytti asiaan kuuluvasti ihan vauvalta. Miehestä uhkui isyys ja oli ollut mukana synnytyksessä. Hieno homma.

Olen miettinyt jatkoa fysioterapialle, josko kannattaa. Jalat tuskin kuitenkaan suoristuvat seisontakuntoon ja terapiatoimenpide tuntuu olevan puolisolle liikaa kidutusta. Kymmenen sarjaan kuuluu vielä yksi kerta ja sitten päätän. Kotisairaala ilmoittaa tänään, osallistuisiko Kela kustannuksiin toisessakin 10 kerran sarjassa.

Nukuin tänään reilusti pommiin. Mistä lie johtunut, kun yleensä olen hereillä jo ennen seitsemää. Tulikin aikamoinen kiire saada aamuhommat jotenkuten ajoissa tehdyiksi. Aamut ovat minulle vaikeimpia. Lonkka jumissa, jalkoihin koskee kivutessani vuoteesta kohti rollaattoria, joka tuntuu aina olevan ihan liian kaukana. Mutta kyllä se siitä! Nyt jo hörpin omaa aamukahviani ja puoliso nukkuu vaippa vaihdettuna, vatsa täynnä mannapuuroa ja huone tuuletettuna. Näin se alkaa jokikisenä aamuna. No, puuro ja voileivät vaihtelevat.

Jaahas, ensi vuonna pitänee koota rollaattori täyteen muoviastioita ja kyörätä ne ties minne. No, ei taatusti, ellei muovinkeräyspiste ole tässä pihalla. Miksi muuten taloyhtiöt eivät laita muoville omia jätelaatikoita kuten paperille, kartongille, lasille, biojätteelle, metallille? Nykyisin on niin paljon hommaa lajittelussa muutenkin, että en yhtään ihmettelisi, vaikka keksittäisiin lisää lajittelemista, koska nk. sekajätteessä on vielä monta mahdollisuutta. Käytetyt vaipat? Kynttilän pätkät? Kankaat? Risaiset kauan palvelleet kengät?  Parittomat hansikkaat? Kuulakärkikynät?

Tänään ei kummempaa tekemistä tavanomaisten lisäksi. Roskiskeikka vaikka sataisi. Kuhafileitten paistamista lounaaksi. Ja jos vaikka saisin kirjoitettua loppuun Italian kirjeen ja ensi viikolla postilaatikkoon. Voisin käpertyä sohvalle miettimään elämää noin yleensä. Ja sitä, että NASA on löytänyt jostakin hyvin kaukaa ehkä Maan kaltaisen planeetan. Ei kun sinne joskus, jos Tellus käy liian ahtaaksi. Tosin välillä on paljon valovuosia. Se vähän haittaa.

Menenkin tästä heti tekemään laskelmia.

VAIKKA POLKAN TAHDISSA POLKAA

Uusi päivä urkeni hyvänlaatuisena ja ihanan viileänä. Saas nähdä, minkälainen myrskyn myräkkä se sitten on, joka povattu Suomen ylle viikonloppuna. Ei kuulemma tavaton tähän aikaan kesästä, mutta harvinainen.

Eilen stadissa. Taksinkuljettaja ajoi pihatielle asti ja tarjoutui avittamaan ostosten kantamisessa. Ei kuulemma uskonut, että saisin kaiken rollaattorin päälle. Vakuutin saavani ja sen sanoin kokemuksen terästämällä äänellä. Totta kai sain ja kuljettaja jäi hämmästelemään saavutustani. Minä kyöräydyin luiskaa pitkin rappuun, täytin itselläni ja tupaten täydellä rollaattorilla hissin. Olin kotona. Hetki juttelua tuuraajan kanssa. Hän lähti ja minä aloin täyttää jääkaappia. Sitten ruuan laittoa ja muuta asiaan kuuluvaa. Iltapäivä oli jo pitkällä, kun huomasin olevani aika rätti, lonkkaa ja vasenta jalkaa särki. Kävin sohvalle pitkäkseni ja päätin olla säälimättä itseäni. Tämä on tätä.

Väliaikainen fysioterapeutti sairastui ja toinen tämän viikkoisesta käynneistä peruuntui. Tänään iltapäivällä tulee isyyslomalta palannut alkuperäinen fyssari. Soitin Kotisairaalaan saadakseni tietää, mitä kuuluu Kelan lähetteelle seuraavasta 10 kerrasta terapiassa. Huomenna kysyvät lääkäriltä. Yhden lapun jo sain, mutta siinä ei puhuttu Kelasta tai Kelan korvauksesta sanaakaan. Olisi aivan loogista, jos Kela suostuisi seuraavaankin terapiasarjaan. En vielä anna periksi, että mieheni jalat jäävät koukkuun.

Mansikka jälleen kerran todettu terveelliseksi ja kaikin puolin ihmiselle hyväksi. Rakastan mansikoita! Nyt on Polka-mansikoiden aika ja makoisampaa saa hakea. Syön parikin litraa ihan tuosta vaan ja joskus kantoineen päivineen. Mansikkafani! Joskus muinoin eletyssä entisessä elämässä, kun me molemmat olimme terveen kirjoissa, ajoimme Helsingin lähellä oleville marjatiloille ja ostimme vastapoimittuja marjoja. Joskus niistä jäi jopa säilöttäväksi, mutta suurimman osan pistelimme jo kotimatkalla. Itsestämme ei ollut koskaan poimijoiksi. Liian työlästä kykkiä maassa mahdollisesti vielä kovassa auringon paisteessa. Ei kiitos. Olosuhteiden pakosta on nykyisin tyytyminen joko torin tai kaupan mansikoihin. Varsinkin Stockmannilla Berry Place myy hyvää Polkaa. Ensi viikolla taas.