VUOSI VAIHTUU

Tänään on se päivä vuodesta, kun mietitään vuoden aikana tapahtunutta.  Muistellaan hyvät ja pahat maailmalla. Toivotaan parempaa ensi vuotta ja muistetaan kirjoittaa vuosiluku 2015. Kukin ottaa vuoden vaihtumisen tavallaan. Minä olen jo monena vuonna ottanut uuden vuoden vastaan nukkuen. Muinoin oli toisin. Meillä oli vieraita, usein oikein kunnon rapukestit, kun mökkinaapurin pojat olivat ravustaneet meille rapuja pakkaseen parikin sataa. Ne syötiin iloisesti juuri uuden vuoden aattoiltana. Ne olivat hauskoja aikoja. No, vuosien aikana tahti muuttui, kunnes se tyystin hiljeni nykyiseen muotoonsa erinäisten tapahtumien seurauksena. Ei haittaa. Aika aikaansa kutakin. Muistellaan. Aion katsella Senaatintorin seremoniat. Siis aion.

Eilen oli tuuraajapäivä ja lähdin heti hänen tultuaan liikkeelle. Tavaratalo mainosti jo ulko-ovella  40% alennusta melkein kaikesta. Ei siihen aikaan aamupäivästä vielä ruuhkaa kuitenkaan. Sain työnnellä rollaattoria väljissä tiloissa. Aikomuksena oli ostaa jokin pieni esine tuuraajalle, joka oli meillä viimeistä kertaa. Siirtyy eläkkeelle ja juurilleen itäisempään Suomeen. Ajattelin hänen pitävän Oiva Toikan lehtokurpan munasta. Se käärittiin pakettiin. Kiitin kädestä pitäen tuuraajaa ja hiukan oli haikea olo. Olihan hän vahtinut puolisoa ja antanut minulle vapaata vuosien ajan.

Ruokaostokset tuli myös tehtyä, eikä Herkussakaan suurempaa tungosta ollut. Tavaratalon puolesta huono asia. Toivottavasti myöhemmin vilkastui. Venäläiskato oli silmiin pistävää. Näihin aikoihin vielä viime vuonna he kantoivat Suomeen selkä vääränä rahaa. Nyt uutisten mukaan matkailevat omassa maassa halvemmalla. Turisteja muistakaan maista ei liiemmin ollut liikkeellä. Senaatintori valmistautui ohi ajaessani tämän päivän juhlallisuuksiin. Aleksanteri menoa katseli.

Helsingin asukkaista vain alle puolet on paljasjalkaisia stadilaisia Helsingin Sanomien mukaan. Samoin Katajanokalla. Muuttoliike on hurjaa, pois ja tänne. Taitanee olla kaikkialla isoissa kaupungeissa sama ilmiö nykyisin. Muutetaan työn, opiskelun ja rakkauden perässä milloin minnekin juurista enempiä välittämättä. Lapsia on Helsingissä syntyneitä jo paljon, minun ikäisiäni ei niinkään. Onko se nyt sitten niin tärkeää olla paljasjalkainen? Tätä hymähtäen kysytään, jos kerrotaan, mitenkä monennetta polvea ollaan helsinkiläisiä. Minulle se on tärkeä asia. Ei ylpeilläkseni, vaan juurieni vuoksi. Jonkunlaista syvempää rakkautta synnyinkaupunkia kohtaan, kun kuuluu omalla panoksella sen historiaan muutaman polven takaa. Kaupunki tuntuu enemmän omalta ja läheisemmältä, sen tuntee ja aistii. Sitä rakastaa ehdoitta. Se on minun kaupunkini.

HYVÄÄ UUTTA VUOTTA MEILLE KAIKILLE, ASUTAAN NYT MISSÄ TAHANSA.

TUURAAJAPÄIVÄN AAMUNA

Olin poissa blogimaailmasta muutaman päivän, kun koneen kursori heittäytyi hankalaksi eläen omaa elämäänsä tottelematta tahtoani. Nyt sitä on osaavainen ystäväni korjannut ja toivon parasta. Takuu on vielä voimassa, jotta käännyn sen puoleen, jos käännyttävä on.

Joulu on nyt auttamattomasti ohi. Minun pieni kuuseni kukoistaa, kunhan saa tarpeeksi vettä juodakseen. Tämän vuoden kahta viimeistä päivää vietetään. Lapsena jännitin kovasti vuoden vaihtumista. Se oli jollain lailla pelottavaakin. Meillä oli aina vieraita ja minullakin oli lupa valvoa. Hämmästyin sitä, kun mikään ei muuttunutkaan, vaikka vuosi oli vaihtunut. Nyttemmin nukun usein jo vuodenvaihteen yli, kun tiedän, ettei  mikään tavallisessa elämässä suuremmin muutu, paitsi pitää muistaa kirjoittaa uusi vuosiluku. Nukunko tänä vuonna, sitä en tiedä vielä. Sen tiedän, että tänään on tuuraajapäivä ja minä lähden stadiin.

Kun ei ollut tietokonetta, tuli kaikenlaista hyödyllistä tehtyä. Siivoskelin laatikoita, tein tilaa puolison hoitotarvikkeille, jotka lähetetään tänään, kyllästyin kinkun makuun, tein peurapataa ja söin suklaata. Televisiotakin tuli katseltua ahkerammin ja nukahdin äänikirjaa kuunnellessa. Se kertoi Suomesta 1950-luvulla. Oli olympialaiset ja Armi Kuusela, sotakorvausten maksua ja toipumista 1940-luvulla päättyneestä sodasta. Lättähatut jatkoivat sakilaisten perinnettä Helsingissä kainalossaan usein villamyssyfriiduja angorapuseroissaaan. Totuteltiin coca-colan makuun ja alettiin matkustella muuallekin kuin Tukholmaan.

Tapasin naapurin rapussa. Vatvottiin talon asioita. Huonosti menee, sanoi rouva. Toista oli ennen, kun noudatettiin sääntöjä ja hyviä tapoja, huoltomiehet kävivät useammin, piha kondiksessa, roskapusseja ei jätetty roskisvajan ulkopuolelle, eikä musiikki pauhannut yötä myöten. Tässä kohdin kysyin rouvalta, miksi ei mene sanomaan häirinnästä. On liian kiltti ja vain kärsii. Meille ei ole kuulunut rouvan naapurista mitään, kun melu on toisessa linjassa ja ylimmässä kerroksessa. Jos kuuluisi, minä en olisi kiltti. Toki myönnän, että toista oli, kun mekin tänne muutettiin. Tämän myönnän. Sitten toivoteltiin toisillemme hyvät kaikessa ja rouva sanoi kävelevänsä viidenteen kerrokseen. Tekee hyvää jaloille. Minä otin hissin kolmanteen.

TAPANINPÄIVÄN AAMUNA

Joulu alkaa olla lopuillaan. Tapaninpäivää jo vietetään. "Tapanina päivä on kukonaskelta pitempi, ja keskispyhänä  sen jo hullukin huomaa."  Ennen oli tapaninajelua tänään. Mistäs se johtuu? No, pakanuuden ajoilta totta kai. Hevosjuhlahan se tänään. Freyerin (muinaispohjoismainen kasvullisuuden jumala) pyhä eläin oli juuri hevonen. Tapanina siis oli tapaninajelu hevosilla ja aivan muinoin se oli kilparatsastusta. Tapaninpäivänä uhrattiin myös sika ja tästä on kinkkuperinne jouluna saanut alkunsa. Kaikkihan juontuu jostain ammoisista ajoista, kun kristinusko oli vasta tulevaisuudessa.

Tämä Tapani, Stefanus, olikin mielenkiintoinen henkilö. Hän oli  Ruotuksen (Herodes) tallirenki ja vei jouluyönä hevosen lähteelle juomaan. Lähteessä kuvastui tähti ja hevonen pelästyi. Tapani-Stefanus kiiruhti heti kuninkaan luo kertomaan oudosta näystä. Stefanus piti merkkiä uuden kuninkaan tulemisena, jota heti alkoi tahtoa palvella. Herodes ei uskonut moista tarinaa, vaan sanoi uskovansa vasta  kun paistina vadissa oleva kukko laulaa, kalutut häränluut lattialla mylvivät, puukonpää työntää vesaa. Kumma kyllä, näin tapahtui ja Tapani alkoi palvella uutta kuningasta, Jeesusta. Suomessa on tarinasta esitetty legendarunoa jouluyön tapahtumasta lähteellä. Eikä ainoastaan meillä, vaan Englannissa ja lisäksemme muissa Skandinavian maissa. Kuka runon kuullut?

Alamme päästä Herkun laatikoista vähitellen eroon. Pitkin hampain viimeisiä vedellään. No, puoliso ei mitään huomaa, kunhan on mukavasti maarun täytettä. Onneksi pysyin hyvästi kohtuudessa, etten hankkinut koko komppaniaa varten. Raaka-aineita tuli ennen ostetuksi siihen malliin, joista sitten itse valmistin kaiken alusta loppuun, kun oli ihmisiä ympärillä nauttimassa pöydän antimista. Meillähän oli tapana kutsua  yksin jääneitä ystäviä ja sukulaisia vanhempieni lisäksi joulun viettoon. Pöydän ympärillä oli joltisenkin suuri joukko, joita aikoja mielelläni muistelen. Rivit alkoivat harveta ja me olimmekin ykskaks kaksin. Nautimme niinkin. Eikä yhtään hullumpata.




  

JOULUPÄIVÄN AAMUNA

Täällä minä taas ja joulutorttua syöden. Puoliso aamuruokittu, päivä ei valjennut, eikä aura pihalla eilen käynyt. C-rapun naapuri toi punaisen ruukkuruusun, jonka lehdille joulun juhlistamiseksi oli ripoteltu kimalletta. Kaunis. M-L:ää en olekaan aikoihin tavannut, en edes lapsia, joita hänellä on viisi. On siinä hulinaa. Ei ole kavereista pulaa. Tulee mieleen oma aikani kauan sitten, kun kaipasin sisaruksia. Kaikilla muilla oli. Saduissakin oli siskoja ja veljiä, paitsi prinsessa Ruususella. En samaistunut häneen, kun se sata-vuotinen uni vaikutti liian pitkältä. Enkä tiennyt liioin sitä, ottaako kipeää, kun värttinä pistää. En ollut aivan varma, mikä on värttinä. Mutta prinsessan suudelmalla herättänyt prinssi kosi ja he elivät ainakin Grimmin veljesten mukaan onnellisina elämänsä loppuun asti. Tämän version sadusta haluan säilyttää. On muitakin.

Meillä mennyt hissunkissun. Rutiinit kuten muinakin päivinä. Ehkä olen enemmän kököttänyt television ääressä, kun olen sitä mieltä, että jouluna tulee mukavaa ohjelmaa. Tosin lapsipainotteista. Samu-Sirkkaa kavereineen en jaksanut katsoa. Osaan melkein ulkoa pikkuoravien metkut ja Pluton yritykset saada Mikki huomaamaan juuri kaadetun kuusen oksistossa lymyävät veitikat. Jouluateria maistui Herkun gourmetille, ei kuitenkaan hullummalta. Valmis kinkku on onneksi pieni, että pääsemme  siitä säällisen ajan kuluessa eroon. Voihan loppua vuolla voileivän päälle. Taikka panna laatikoksi perunasuikaleitten ja sipulin kanssa. Jotain kiusaukseen viittaavaa.

E ehätti ennen minua soittamaan. Hyvin oli aattopäivä mennyt glögiä nauttien. Ei tuntunut rouva ikävystyneeltä tai yksinäiseltä. Tytär oli Meksikonlahden rantamilta viestittänyt, että hyvin pyyhkii helteessä ja aaltojen syleilyssä. Syövät tacoja ja enchiladoja, eikä mieleen ole juolahtanutkaan koti-Suomen pöperöt.

Joulun vietto jatkuu ja kun aatto sopi sopivaksi päiväksi, on joulua käytännöllisesti katsoen ihan maanantaihin asti.  Niin että nauttikaamme, ken haluaa.

JOULUAATTOAAMUNA

Viimeinen rutistus tänään kaupoissa. Eilen olin minäkin hulinoissa mukana. Lastenvaunuja, lapsia, pyörätuoleja, omani lisäksi muita rollaattoreita... kamalaa. Stockmannin Herkku asiakkaita pullollaan, valittiin kinkkuja, kalkkunoita, leikkeleitä, kakkuja, kaikkea, mitä jouluun kuuluu. Minullakin tavaraa, mutta olosuhteet mukaan lukien, ei ainoastaan jouluksi, vaan viikoksi eteenpäin, kun seuraava kauppareissu  on vasta 30.12. Sain suoraan sanottuna tarpeekseni koko hulinasta ja olin ikionnellinen päästessäni kotiin.

Posti toi joulutervehdyksiä vielä muutaman. Naapuri lupasi poiketa joulun jälkeen. Soitin C:lle ja toivotin joulut. Menee sitä viettämään läheistensä luo. Pohjoisen E sitä vastoin on yksin. Soittelen illemmalla. Meillä hillitty jouluateria pienoisine kinkkuineen, jälkiruuaksi koppasin Herkusta vadelmakakun. Tämän verran pitää olla.

Pyysin Herkun kassaa soittamaan minulle pakkaajapojan, joka tuli nopsasti, pakkasi, tilasi taksin ja saattoi tietysti autoon asti. Minulla ei ole ollut tapana antaa näille pojille tippiä, mutta nyt annoin. Poika kiitteli sanottuaan ensin "voi". Taksimiehelle en antanut mitään, vaikka hän oli valmis kantamaan kassini ovelle asti. Latasin rollaattorin tottumuksella ja ähelsin kuorman kotiin. Tuuraajan päästin menemään etuajassa, purin ostokset ja annoin puolisolle viipaleen "ranskalaista" joulukakkua. Olimme lounastaneet ennen lähtöäni, jotta minulle jäi roimasti aikaa ennen kello viiden ateriaa. Nautin hiljaisuudesta, joka talossa aina joulun tienoolla on. Katselin pihan lumisia puita ja uskottelin itselleni sen olevan kaunista kuin postikortissa.

En vieläkään tykkää joulusta kuten joskus muinoin. Toivottelen kuitenkin kaikille, jotka mahdollisesti tätä lukevat: MAHDOTTOMAN HYVÄÄ JA MUKAVAA JOULUA.

TULI SE SITTENKIN

Osittainen joulu on tullut kotiimme. Panin ovikranssin ja sain lahjaksi joulukoristellun pienen oikean kuusen, suklaata, talon, jossa palaa tuikku sisällä, upean puulaatikollisen teepusseja, viiniä ja taas suklaata ja tänään jälleen postissa monta joulukorttia. Kynttilät palavat ja joulukukat purkeissaan kukoistavat. Kun ottaa huomioon, että en ajatellut joulua kotiini, niin voiko niissä olosuhteissa tämän jouluisemmaksi tullakaan?

Olen katsellut jouluaiheisen elokuvan televisiosta ja katsellut lumen peittämää pihaa. Panin saappaat jalkaan ja kävin roskiksella. Astelin lumessa ja rollaattorin pyöriin tarttui lunta. Oikeastaan ei hullumpaa. Sittenkään. Päivä alkaa pidentyä, saamme valoa muustakin kuin lumen valkoisuudesta. Onhan tämä Joulua, onhan?

 Ei aivan vielä, mutta...

Joulu oli tullut myös Impivaaraan Aleksis Kiven sanoin:

"On  jouluilta, Ilma on suoja, harmaat pilvet peittää taivaan ja vasta tullut lumi peittää vuoret ja laaksot. Kuuluu metsästä hiljainen kohina, teeri illastaa urpuisessa koivussa, tilhiparvi punoittavassa pihlajassa ja harakka, männistön kärkäs neito, kantelee varpuja vastaisen pesänsä perusteeksi. Niin mökissä kuin komeassa kartanossa on iloa ja rauhaa, niin myös veljesten pirtissä Impivaaran aholla..."

Lauman kuopus Eero laulaa hoilottaa: "Iloitkaat ja riemuitkaat / Nyt on meillä joulu / Nyt on oltta ammeet täynnä / haarikat ja kiulut..."

Kaikki me tiedämme sen jouluaaton Impivaarassa, ketkä veljeksistä olemme lukeneet. Oljet syttyivät ja veljeksille tuli kiire punaisen kukon tieltä ulos pihalle. "Näkyi niin kuin pirtti olis heidät oksentanut savuneen kidastansa ulos lumiselle maalle..."  Huonosti päättyi seitsemän miehen joulu, "koska Impivaaran vahvasti rakettu pirtti kävi hiiliksi ja tuhaksi".

Olkaamme varovaisia kynttilöiden kanssa.

KULKURIA MUISTELLESSA

Teemalla eilen elettiin Chaplin-hengessä. Saimme tietää, miten kulkuri oikein syntyi ja miten Charles Chaplinista tuli se, mikä tuli, jonka elokuvia yhä katsellaan hymy huulessa, kun hän pikku kulkurina kulkee hassuin askelin kävelykeppiään heilutellen. Iäkkäämpänä hän jätti kulkurin taakseen ja teki tyystin toisenlaisia elokuvia. Saimme kuulla mykkäelokuvien jälkeen Chaplinin äänen. Ehkä hänet kuitenkin paremmin muistetaan knallipäisenä  miehenä liian pienessä takissa astelemassa  iki-ihanissa mykkäelokuvissa, jotka panivat hymyilemään jos saamaan kyyneleetkin silmiin, sillä pikku kulkurissa oli aina myös jotain haikeaa alakuloa.

Lukijat ovat jo joulutunnelmissa kuka missäkin. Minä tyttö se skrivaan. Huomenna pesijät ja ylihuomenna kaupungille kaupunkiin jäävien ihmisten ruuhkaan iltapäivällä. Se oli tuuraajan tahto, vaikka meille sovittu aina aamupäivät. Saas nähdä, riittääkö minulla aika, kun on jonoja, tottumattomia jouluapulaisia kaupoissa, hidasta meininkiä. Vielä pari kertaa tuleva tuuraaja oli tehnyt meille kanavatyön joulukorttiin. Kaunis. Toinen tuuraaja lähetti postitse kortin. Hänkin eläkkeelle vuoden kuluttua. Tulee kumpaakin ikävä. Ehkä uusien kanssa rakentuu yhtä hyvät suhteet.

Kymmenen vuotta sitten koettiin Kaakkois-Aasiassa hirmuinen tragedia suuren hyökyaallon vieriessä kauaksi sisämaahan vieden mennessään kaiken, autot, tavarat, ihmiset ja talot. Maailma ei unohda noita kauhun hetkiä, joita saimme televisiosta katsella kerta kerran jälkeen. Nyt he, jotka selvisivät, muistelevat ja surevat menetettyjä omaisiaan,ystäviään, sukulaisiaan. Nuo aallon runtelemat maat eivät ole vieläkään tointuneet, kaikkea ei ole saatu rakennettua uudestaan. Ihmishenkiä ei korvaa mikään.

Lunta luvattiin. Vein roskat ja kylmä oli. Kyllä pakkasta lykkää. Neljäs adventtisunnuntai tänään. Joulu muutaman päivän päässä.