BLUE JEANS JA MUUTA

 Kyselin täällä kerran, miksi en ole yhtä taitava kirjoittaja kuin esimerkiksi Thomas Mann? Olen nyt toipunut siitä, etten ole, enkä tule. Syytä, miksi en ole, en tiedä. Olenko missään etevä?  Pitääkö olla etevä? Minusta ei jää mitään kuoltuani. Voin aloittaa reinkarnaationi puhtaalta pöydältä uudessa elämässäni. 

Ilmoittauduin jo kevään englannin kurssille, vaikka epäröin aikaisemmin. Ei oppi ojaan kaada, kerrotaan. Nyt on hankittava oppikirja, että pääsee tutustumaan. Ensi vuoden kalenterikin olisi tarpeen. Niin ja Viikilän uusi kirja. On taas Finlandia-kisassa mukana.

Tänään  ruuan laittoa, oreganolla maustettua sitruunabroileria ja vihannespaistos, jossa  kesäkurpitsaa, porkkanaa, spagettikurpitsaa ym. Olen tehnyt ennenkin, koska ohjeen kohdalla on Muchan postikortti, jonka kuvapuolella "Feather" (1899). Mucha on yksi mielitaiteilijoitani.

Liisa Väisänen kirjassaan Kaikki Italiani (Kirjapaja 2017) kertoo , mistä on saanut alkunsa "blue jeans". Genovan kauppahalleissa säilytettiin  vahvaa, purjeissa käytettävää sinistä kangasta. Kangasta vietiin Ranskan Nimesin kaupunkiin, josta se kulkeutui uudelle mantereelle. Rahtauskirjat olivat ranskan kielisiä, Bleue de Génes de Nimes eli Genovan sinistä Nimesin kaupungista. Saksalais-yhdysvaltalainen tekstiilitaiteilija Levi Strauss (1829-1902) keksi tehdä kankaasta vahvoja työhousuja. Näin tuli nimi denimkangas ja "blue jeans". Väisänen kertoo myös, mistä sanonta "nähdä Napoli ja kuolla" on saanut alkunsa, mutta jääköön tarina toiseen kertaan. Voi olla, että olen sen jo kertonutkin. Italialainen ystäväni ei muuten tarinaa allekirjoita, vaan väittää huuhaaksi. Minä en ole koskaan ollut Napolissa, enkä ikinä omistanut  vaatekappaletta nimeltään blue jeans.  Mutta totta vai tarua-jutut ovat aina kiinnostaneet.

Onko tänä vuonna missään muodossa itsenäisyyspäiväpippaloita presidentin linnassa? Ollaanko kättelystä luovuttu? Huomenna olemme viisaampia, kun kansalle jaetaan tästä asiasta tarkempaa tietoa. Mitenkäs nyt sitten, jos emme pääse kotisohvilta arvostelemaan gaalan glamouria, vieraiden vaatetusta ja muuten yleistä käyttäytymistä kristallikruunujen loisteessa? Suuri epätietoisuus ja hätä on saanut minussa vallan. Olin jo niin valmistautunut illan teemaan.

MIKSEN MINÄ?

 "Päivät päästään ohjasi nyt alaston auringonjumala hehkuvin poskin tultasyöksevää nelivaljakkoa halki taivaan avaruuden, ja hänen kultaiset kiharansa liehuivat navakoituvassa itätuulessa".  Miksi minä en osaa noin kirjoittaa kuin Thomas Mann novellissaan Kuolema Venetsiassa?  Novelli ilmestynyt 1960 alkuteoksessa Erzählungen. "Kuolema Venetsiassa" suomentanut Oili Suominen vuonna 1985. Minun kirjani muine novelleineen kuuluu Tammen Keltaiseen kirjastoon. Muita siitä en ole vielä lukenut.

Orwellin Eläinten vallankumouksen pääsin jo loppuun. "Kaikki eläimet ovat tasa-arvoisia, mutta jotkut eläimet ovat tasa-arvoisempia kuin toiset." Tämän lisäksi kirjan loppu oli aika karmaiseva. Ei ihme, etten saanut unta. Valvoin taas viime yönkin. Ei hyvä. Jossain vaiheessa olin nukahtanut ja muistan kellon olleen puoli neljä sitä katsottuani. Keskipäivä lähestyessä join vasta aamukahvin. Lounaskin siirtyy. Ulkona viileää. Onneksi olen koko päivän sisällä. Huomenna liikkeelle oli sitten kylmä tai vaikkapa vari Helismaan tapaan. No, varia ei tarvitse edes ajatella. Auringonpaiste ei lämmitä. Niin on kelmeää. Koivut törröttävät tyhjinä ja alastomina ikkunani edessä. Varikset kaikonneet.

Tänään on päivä taas, johon kuuluu itsensä huoltamista, kunhan tästä tokenen. A:lta tuli meili. Hiukan surumielinen ja pohdiskeleva. Vastasin ja kerroin lukevani hänen puolimaanmiehensä kirjaa, jonka novellista "Kuolema Venetsiassa" hän oli nähnyt elokuvan ja siitä minä sain kimmokkeen kirjan hankkia. Tuntui mukavalta, kun kassissa oli kaksi klassikkoa, Mann ja Orwell.

Eiköhän tämä ollut taas tässä tämän päivän osalta. Jatketaan hommia. Tavataan taas. Hyvää isänpäivää ja sunnuntaita.

KLASSIKKOJA HANKKIMASSA

 Olin antikvariaatissa. A aikoinaan kyseli, olenko lukenut Thomas Mannin Kuolema Venetsiassa ja muita kertomuksia. En ollut, mutta pian olen. Saalistin sen antikvariaatista kuin myös Orwellin Eläinten vallankumous. Jälkimmäistä aloin lukea odottaessani numerolapun mukaista vuoroani pankissa ja selvittyäni ovikerberosten kuulustelusta. Liikuin nimittäin Postin tienoilla Itäkeskuksen Eastonissa ja käväisin yksintein myös mitä luultavimmin Helsingin parhaassa ja monipuolisimmassa ruokakaupassa, jossa vieraileminen antaa aina yhtä suuren nautinnon. Ei tarvitse pelätä, että myytäisiin ei-oota. Harkitsen vakavasti Plussa-kortin hankkimista.

Meinasin osotoskeskuksen houkutusten keskellä tehdä heräteostoksen eli hankkia talouteeni joulaiheisen kahvimukin. Sydän sanoi, osta vaan, järki sanoi, älä osta. Annoin järjen voittaa, vaikka helppoa se ei ollut. Kyllä jouluna voi juoda kahvia vaikka apilamukista. "Apila" on muuten Orwellin kirjassa isokokoinen työhevonen Kartanon tilalla, josta eläinten vallankumouksen jälkeen tuli "Eläinten tila". Siellä laulettiin navetan seinät raikuen vanhan Majurin johdolla laulua Englannin elikot. Majuri on middle white-rotuinen palkintokarju. Hän kuoli sivulla 15 rauhallisesti nukkuessaan ja haudattiin puutarhan reunaan. Tähän kohtaan jäin pankissa. Tuli minun numeroni ja siirryin kassapalveluihin.

Avasin kahvikapselipaketin. Sain lahjaksi kaksi kippoa tuikkuja varten. Tykkään poltella tuikkuja. Ostinkin pussillisen siitä tanskalaisesta kaupasta Normal, jossa kaikki on naurettavan halpaa.  Nyt on kahvin juominen taas turvattu saatuani lisää kapseleita, eritoten  Cocoa Truffle ja Caramel Creme Brulee. 

Hankin itselleni kirjastokortin. Joskus on ollutkin. Kammoan hiukan lainaston kirjoja, kun olen niistä saanut huonon kuvan. Liiskattuja hyttysiä sivujen välissä, isompiakin ötököitä ja ennen kaikkea marginaaleissa huomautuksia ja selvennyksiä, alleviivauksia. Nämä saivat minut kammoamaan. Toisaalta ostan atikvariaatista luettuja kirjoja. Tosin antikvariaatti, jossa käyn, myy myös aivan uusia, siis koskemattomia, kirjoja. Muun muassa Orwellin kirja kuuluu niihin. Tuoksuu vielä painomusteellekin. Kunhan ilta ehtii, tai vaikka iltapäivä, jatkan Eläinten vallankumouksen lukemista.

Elikot te Englannin,
kautta maiden mantujen,
kuulkaa laulu suloinen
tulevaisuuden kultaisen.

Koittaa päivä viimeinen
sortajamme ihmisen.
Pellot maamme viljavat
ovat silloin eläinten...

(suom. Jussi Tuomas Kivi)

KIRJAHYLLYN ANTIA

 Kuka on pannut kirjahyllyyni  Charles Baudelairen Modernin elämän maalari ja muita kirjoituksia? En ole koskaan kirjaa lukenut. Nyt se tarttui käteeni etsiessäni luettavaa pokkareiden joukosta. Panin kirjan yöpöydällä olevan kasan päällimmäiseksi. Pitäydyn vielä toistaiseksi, anteeksi kirjallinen makuni, kirjassa, joka selvittelee komisario Maigretin juomista. Siinä ei pohdita, miksi Maigret juo kuten tehdään Jeppe Niilonpojan kohdalla, vaan kirjan tekijä Risto Ranki kertoo, mitä, koska ja missä Maigret juo. Pernod´ta, calvadosta, kiriä, olutta, valkoviiniä aina mielentilan ja jopa kahvilan miljöön mukaan. Komisarion ylenpalttista lipittelyä ei pidetä pahana, vaikka virka-aikanakin lasia kallistellaan. Ainoa huolestuja on Maigretin lääkäri.

Löysin hyllystäni myös Arundhati Royn kirjan Joutavuuksien jumala. Olen sen joskus huolimattomasti lukenut. No, kun en ole vieläkään päässyt kirjakauppaan hankkimaan haluamani uutuuksia, mellastelen omassa kirjahyllyssäni ja hämmästellen siellä olevan yhtä sun toista lukematonta. Yritystä on joidenkin kohdalla ollut. 

Stadin Slangilla on syksymöötti. Tuli kutsu. En mene. Hallitukseen uusia jäseniä ja ensi vuodeksi toimintasuunnitelmia. Tsufeetakin tarjolla. En mene sittenkään. Slangilla on illanviettoja, joihin olen ajatellut osallistua, vaan ei ole tullut mennyksi. Iltamyöhällä on kotiin  tänne kauaksi metrolla tultava ja oltava tietoinen, että moinen peli vielä kulkee. 

Kävin uudehkon tanskalaisen kauppaketjun myymälässä. Siellä on kuljettava kaiken tavaran, jota on paljon, ohi pitkin käytävää päästäkseen ulos tai kassalle. Sivukäytäviä ei ole. Ovelaa. Ostin mehupillejä. En ole koskaan tullut ajatelleeksikaan, että niitä voisi käyttää toistamiseen. Ennen olivat kertakäyttöisiä. Ostamassani pakkauksessa on suti, jolla voi pillin käytön jälkeen puhdistaa. Panin sudin pilliin, tosin käyttämättömään, ja sudin ankarasti pitkin pillin sisäpintaa. Ennen pantiin kaikki uudet asiat saksalaisten piikkiin, nyt tanskalaisten.

Nordeasta tuli pyyntö asiakastietojen päivittämiseen. Nykyisin en usko mihinkään enkä kehenkään ja tätäkin ajattelin ensin huijarin tempuksi. Mutta kun soitin kirjeessä olevaan numeroon, meni se Nordeaan ja piti naputella sen kymmenet numerot ennen kuin pääsin siihen automaattiin, joka ilmoitti odotusajaksi  40 minuuttia. Kyllä, kyllä kirje oli Nordeasta. En tietenkään jäänyt odottamaan. Päivitän, kunhan ehdin.

Tilaamani kahvikapselit ovat jo Nespresson mukaan matkalla ja voin kuulemma paketin kulkuakin seurata. En seuraa. Kun saan ilmoituksen Postista, tiedän sen olevan noudettavissa. Se, miten se on sinne kulkenut, ei minua kiinnosta.

Olen lähdössä Stadiin.

HOUKUTUKSEN PAULOISSA

 Huomasin englannin tunnilta palattuani uuden sisäänpääsyn Itiksen ostoskeskukseen. Sitä kautta pääsin yllätyksekseni suoraan Tokmannille. Nimestä aikoinaan käytiin lujaakin kädenvääntöä, sillä Stockmann ei  nimeä hyväksynyt. Vastaan hangoittelu ei auttanut ja niin Tokmannista tuli Tokmanni. Menin siis sinne kotimatkallani. Mielessä oli pari tavaraa, jotka jonkun aikaa etsittyäni löysinkin. Aikamoinen hehtaarihalli, mutta asiakkaita runsaasti  ja tavaramäärä monipuolisuudellaan yllätti minut. Suklaapatukoista haalareihin. Sade oli lakannut, oli jo pimeää iltapäivän tunteina kävellessäni kotiin. J ei tulekaan nyt kahteen viikkoon enkun tunneille. Hän aina ystävällisesti ilmoittaa minulle poissaolonsa. 

Tokmannilta menin vielä Stockmannille. Ei olisi pitänyt. Mutta heikko luonne kun olen, niin löysin itseni kosmetiikkaosastolta ja tulin pois kahta ihanaa kullanväristä purkkia rikkaampana. Sain lahjaksi Estee Lauderin pussukan, jossa pieniä hurmaavia purkkeja. Myyjä kysyi toivorikkaana, tarvitsenko vielä  jotain muuta. Vastasin tietysti tarvitsevani, mutta en osta. Olin yhtäkkiä tarmokkaan lujatahtoinen. Kotona söin myöhäisen lounaani broileri-kukkakaalikeittoa. Katselin Emmerdalen ja kömmin vuoteeseen jo ennen kymmentä ja luin Sherlock Holmesin loppuun. Hän lopetti työt, meni eläkkeelle ja ryhtyi mehiläishoitajaksi.

Nyt vasta olen oikeastaan huomannut, kuinka pimeä vuodenaika on juuri menossa. Sanoisin että umpipimeä. Jos kotona ei ole lamput palamassa, ei näe mitään. Tässä kun edessä kuusia ja muuta luontoa, katuvalot kauempana. Muistuu mieleen mökillä olot syksyaikaan. Siellä vasta pimeää oli iltaisin. Maantie  järven takana, jossa silloin tällöin vilkkuivat auton valot. Jos oli asiaa ulos, nappasimme ovenpielestä fikkarin. Täällä nyt sentään ei aivan näin primitiivistä ole. Ollaan optimistisia, muutama kuukausi, niin on kevät ja valoa.

Tänään sopan keittoa. Vihdoinkin vuorossa  vichy soisse. Pääraaka-aineena peruna ja purjo. Voisi ajatella peruna-purjokeitoksi, mutta toki fiinimpää keitellä vichy soissea. Siinä keitellessä voin vaikka miettiä, jatkanko englannin kurssia keväällä. Nyt se olisi himpun verran vaikeampitasoista, joka minua suuresti miellyttää. Ehkä kokeilen. On mukavampi täällä kuin kahden yleisen kulkuneuvon matkan päässä keskustan tienoilla. On tämä semmoista periferiaa!

JOULUN MAKUA

 Kyllä niin on, että joulu tulla jollottaa. Kauppakeskuksen kaupat jo pukeutuneet siihen malliin. Minäkin rynnistin leikkiin mukaan ja ostin Original Nürnberger Ginger bread-leivonnaisia, kuten aikaisempinakin vuosina. Kaikki tietävät niiden olevan ikään kuin kaikin tavoin kuorrutettuja pehmeitä ja hiukan paksumpia piparkakkuja. En malttanut odottaa joulua, vaan ahmaisin heti muutaman. Pakkauksessa ei ole edes kovin montaa. Joulu siis mitä vahvimmin jo tulossa huusholliini. Tosin en suuremmin ole enää yksin jäätyäni jouluilla pröystäillyt ja hyvä niin. En ähellä itselaitetun kinkun kanssa, eikä jouluruuat tuoksahtele suuremmin. Näin on mennyt ja menee.

A kysyi, jos olen lukenut Thomas Mannin Kuolema Venetsiassa. Suomennettiin ensimmäisen kerran jo 1928. En ole kirjaa lukenut. Ei ole A:kaan, mutta nähnyt elokuvan, jota en minä ole. Ehkä kirja olisi luettava. Piipahdankin vaikka paikalliseen antikvariaattiin. Tosin se ei ole aivan puhdashenkinen antikvariaatti, koska myy myös uusia kirjoja, varsinkin Tammen Keltaista kirjastoa. 

Tänä vuonna ei sitten ole Suomessa myynnissä Beaujolais Nouveau-viiniä. Halla vienyt sadon niin, että viiniä ei saatu vientiin asti ja sekin vähäinen määrä, joka valmistui, on nyt huippuhinnoissaan Ranskassa. Joka kolmas marraskuun torstai jää nyt tavalliseksi torstaiksi  ilman tätä hupaisaa traditiota. Olen haastatellut Alkon myyjää ja hän vahvisti Helsingin Sanomista lukemani suru-uutisen. Ostin pienen pullollisen Proseccoa ja nautin sen bataattisosekeittoni kanssa. En viitsinyt panna edes kuohuviinilasiin.

Piti laittamani tänään soppia, mutta englannin tunti vie ajatukset ja siirsin keittohommat huomiselle. Tarpeet jo ostin. Valittelin kaupassa miesmyyjälle, että en ole enää aikoihin nähnyt siellä haluamaani sulatejuustoa. Kaveri sanoi, että sen myynti heillä on lopetettu. Juustoa kuulemma kysellään jatkuvasti. Ja minä tiedustamaan, että eikö asiaa voisi tuoda palavereissa esille? Missä palavereissa? kysyi kaveri. Ei ole kuulemma yhteisiä hetkiä myyjien ja esimiesten välillä, joissa voitaisiin kertoa tarvikkeista, joita asiakkaat haluavat ostaa. Outoa touhua mielestäni. No, tiedän toisen kaupan, jossa juustoa on. Menen sinne.

Nyt aamupuuhien kimppuun ja muutaman tunnin kuluttua menoksi.

URKENI MARRASKUU

 Sehän on marraskuu! Hurjan pimeää, vaikka kellokin siirrettiin paikaltaan. No, pian on joulu valoineen ja sitten vuotellaankin kevättä. Ei huolta!

Olen lähdössä kauppaan. Chiliä, bataattia ja vaikka mitä. Ehkä väsään keittoakin myöhemmin. Sherlock Holmes-kirja yhä kesken, mutta loppu häämöttää parin ratkaisun päässä. Huomenna taas englantia. Läksynä joitakin tehtäviä. 

A kertoi ystävänsä suhteesta "amerikkalaiseen sotilaaseen", joka on Jemenissä ja kovasti kuulemma rakastunut itseään 30 vuotta vanhempaan sveitsiläisnaiseen Espanjassa. Hyökkäsin heti kertomaan pari varoittavaa tarinaa näistä "sotilaista", jotka kohtapian alkavat kinuta rahaa naisilta esimerkiksi äitinsä lääkärikuluihin tai poikansa koulutukseen. Tämä leidi A:n mukaan on kuitenkin järkevä ja ainakin tällä hetkellä tykkää solttupojan helinästä ja vastutamattoman ihanista rakkaudentunnustuksista ottamatta niitä turhan vakavasti. Toivottavasti järki on matkassa myöhemminkin. Surkuhupaisiakin tarinoita on kuultu.

Pitkästä aikaa sain postia J:ltäkin valokuvien kera. P-D sen sijaan on jonnekin kadonnut elämästäni. Lupasi sähköpostitella ja soitella. Kumpikaan ei ole tapahtunut. Murheellistahan on menettää ystäviä muullakin tavalla kuin Tuonelan maille. No, on niitä sinnikkäitäkin, jotka vuosikaudet ja jopa vuosikymmenet ovat mukanani kulkeneet. Kiitos siitä heille.

Taidan tästä alkaa koreutua kauppamatkaa varten. Ensin roskat. Aina sama järjestys ja sama puuha. Puhutaan kahdesta kärpäsestä. Plusasteita sen verran, että helpolla vielä pääsee. Jos vaikka kynnelle kykenisin tällä viikolla Kampin Mujiin, kuten päättänyt olen. Onhan sitä viikko ensi viikollakin, jos niikseen menee.

Niin että tämä olikin tässä.