AAMUVARHAISELLA

 Yö meni jälleen kerran valvoen tai nukuin minä pari tuntia. Alan tottua. Olen joulusiivonnut!! Oikein imuroin ja pyyhin pinnat pledillä. Vaihdoin lakanatkin. Naulasin myös yhden taulun seinälle.Sitten taas luin. Aloitin Miika Nousiaisen kirjan Pintaremontti. Ei vielä mitään kerrottavaa, kun olen vasta aivan alussa. Pikkuserkku Kotkasta patisti soittamaan suvun vanhimmalle. Viimeksi juttelin kesällä. Minä soitin. Ilmoitin pikkuserkulle: asia hoidettu.

Tänään on enää itsensä huoltamista. Otan myös pakastimesta jouluruokani, joita on naurettavan vähän. Ei notku pöytä kystä kyllä niin kuin muinaisina aikoina. Huomenna sitten niitä syön ja napsautan samppanjapullon auki. On sellainen laite sitä varten. Aion ottaa piparinkin. Ostin käsintehtyjä leipomon kaupasta kaupungilla ollessani. Pari sähköpostijouluterevehdystä vielä panen menemään. Joulupukki ei luokseni tule, vaikka olen koettanut olla kiltti. En ihan koko vuotta. Ihminen on luonnostaan joskus hiukan tuhma. Minulta esimerkiksi silloin tällöin pääsee antamaan pontta joku ärräpää  puheen lomassa. Semmonen lievähkö.

A kyseli, missä järjestyksessä Suomessa aletaan kansaa rokottaa koronaa vastaan? Palaan siihen asiaan myöhemmin. Sekin pitää selvittää, missä pistetään. Ja mitävarten tämä ei ole sellainen sokeripalahomma? Sellainen oli poliota vastaan vuonna nuijasota ja talonpoika. Jotkut pelkäävät piikittämistä. Isotkin miehet. Sokerista taas tykkäävät melkein kaikki.

Kun päästään joulusta, tilaan kahvikapseleita. Etiopialaista, nicaragualaista, intialaista ja eurooppalaistakin ynnä muita makuja, joita en itse erota toisistaan. Mutta kivaahan se on aamuisin pohtia, laittaako trufflea, scuroa tai peräti créme bruleeta vai antaako mukista lehahtaa kolumbialaisen tuoksun?

Helsingin Sanomat kertoi päivän jo minuutilla pidentyneen. Kyllä se tästä. Nyt juuri on kuitenkin ulkona pilkkosen pimeää. Joitakin valoja ikkunoissa ja parvekkeilla kaikenlaisia valoja. Minä en jätä yöksi mitään palamaan, paitsi läppärissä on virtavalo. Sammutan ja puhallan joka ilta. Puhaltaminen liittyy kynttilöihin. On minulla niitä kynttilänsammuttajia, mutta puhaltaminen tuntuu kivalta. Tulee poskilihakset käyttöön.

SAMPPANJAA JA SUKLAATA

 Ystäväni L kävi ja ojensi upean joulukassin, jossa samppanjaa ja suklaata. Njam. Hänellä oli maski  kasvoillaan ja minulla häntä ja koronaa kohtaan epäkunnioittavasti ei ollut. Nolotti ja hävetti. Puolustukseksi sanottava, että tiedän kokemuksesta hänen vain salamannopeasti piipahtavan, joten en ollut pukeutunut asianmukaisesti. Taas hävettää. Outoa oli tänä vuonna, kun emme halanneet muuten kuin henkisellä puolella. Vastaanotin hänet vähän kulahtaneena, kun en ollut vielä edes suihkussa käynyt. Sekin hävettää. 

Myöhemmin sain toisenkin pikakävijän. Toi amarylliksen tai niitä on oikeastaan kaksi purkissa. Odotan että alkavat kukoistaa. Sitten tuli tekstiviestejä jouluntoivotuksineen. Pikkuserkkukin soitti Kotkasta ja ihmettelimme jälleen, miksi niin harvoin olemme yhteydessä. Vain jouluisin ja syntymäpäivisin. Useampi yhteydenpito olisi meille kummallekin tervetullutta. Laiskoja? Itse soitin Italiaan ja kyselin, miten siellä  jaksetaan. Ystäväni joulu on nyt erilainen. Menee kuitenkin toisen poikansa kanssa naimisissa olevan pojan perheen luo. Muistelevat viime joulua, kun isä ja aviopuoliso oli vielä mukana. Aika parantaa haavat, sanotaan. Arvet jäävät.

Olen jo loppupuolella kirjassa Tuhat tietä Roomaan. Gaius Julius Caesar suunnitteli sotaretkeä Britanniaan, mutta ensin olisi saatava tietää saaren koko. En vielä tiedä, tuliko Caesarille turpiin retkellään, mutta ainakin myöhemmin Rooman valta ulottui Britanniaankin asti. Merkkejä on yhä. Muun muassa keisari Hadrianuksen rakennuttama Hadrianuksen valli Englannin pohjoisosassa. En ole nähnyt, vaikka siellä päin olen ollut. 120 kilometriä pituutta vallilla, mutta osin jo hajonnutta.

Käväisin eilen kaupassa, mutta en tullut mitanneeksi kuinka monta stadionia matka on. Roomalaisten aikaan yksi stadion oli noin 185 metriä. Kauppareissun aikana oli tullut lisää joulutervehdyksiä korttien muodossa. Olen pannut sinitarralla eteisen kaapin oveen. Alkaa joululta tuntua.

EDELLEEN ROOMAN TIELLÄ

 Nukun niin huonosti, joinakin öinä en ollenkaan, että alan huolestua. Unipillereitä ei saa tolkuttomia määriä. Eilen en jaksanut yhtään mitään ja nukuin suurimman osan päivästä. Vasta illalla yhdentoista maissa virkistyin ja pesin tiskipöydän keittiössä  ja sen jälkeen vessan. Sitten otin muitta mutkitta unipillerin. Luin hetken kirjaa antiikin ajan matkailusta. Jossain välissä olin vaipunut autuaalliseen, ihanaan ja niin kovasti kaivattuun uneen. Tänään aamulla olo on hyvä ja pirtsakkainen.

Ari Saastamoinen kirjassa Tuhat tietä Roomaan opettaa antiikin roomalaisten asujen tuntemusta.  Miehet mielletään usein toogaan, vaikka se oli hankala pitää ja tarkoitettu vain juhlallisiin tilaisuuksiin. Mieluiten ja eniten miesten asu oli vaatimattomampi tunika, jossa oli helppoa liikkua ja viileä pideltävä. Teitten pölyltä suojauduttiin viittoihin, joista paenula oli sotilaidenkin suosima. Paenula oli kartiomainen ja sen huipussa oli pääntie, johon kiinnitettiin teräväkärkinen huppu. Näin varustettuna oli valmis matkailemiseen.

Illan tullen etsittiin yöpymispaikkaa, joka usein löytyi jonkun ystävällisen tienvierustan asukkaan talosta. Joku jopa mainostikin palveluaan:
"Jos siivosti elät, kas tässä sinulle hyvin varustettu talo
jos siivottomasti, sallin sen, mutta yösijan tarjoan häveten."

Olen kirjassa jo puolessa välissä siihen niin eläytyen, että näen itseni Via Appialla kulkemassa kohti Neapolista. Sen yhtäkään nykypäivään säilynyttä kiveystä en ole tiestä nähnyt, koska niin etelässä Italiaa en ole ollut. Tämäkin kokemus jää seuraavaan elämään. Olkoon siinä tapauksessa minunkin päälläni oleva maa kevyttä.

Lähetin sähköiset joulutoivotukset A:lle. Aattona menee sveitsiläisten ystäviensä kanssa syömään aitoon sveitsiläiseen tapaan raclettea. A:n lapset pitkin maailmaa ja nyt matkustuskieltojen ollessa vallalla, viettää A joulun ilman läheisiään. Kertoi  viihtyvänsä samoin kuin minä hyvien elokuvien ja musiikin parissa. Siitä en ole ihan varma, jaksanko noin sadannetta kertaa katsella elokuvan Ihmeellinen on elämä (It´s a wonderful life), vaikka joka kerta toisen luokan enkeli Clarence saa hymyn huulille pelastaessaan George Baileyn. Clarence ahkeroi tällä tavalla saadakseen vihdoinkin itselleen siivet.

Lipittelen tässä vielä tovin aamulatteani ja sitten panen poppanan keittiön pöydälle.

 

IHMISEN HALU VAELTAA VIERAISIIN KAUPUNKEIHIN

 Taatusti en ole tätä kirjaa lukenut, vaikka itse sen olen ostanut. Julkaistu vuonna 2017. Kertoo antiikin ajan matkustamisesta, kun tuhat tietä vei Roomaan. Ari Saastamoinen kirjoittanut ja tehnyt paljon tutkimustyötä. Rooman valtakuntahan oli laaja, eikä teiden kunnossa, jos niitä ylipäätään olikaan kaikkialla, hurraamista ollut. Pian kuitenkin paloi ihmismieli matkailemaan, teitä rakennettiin ja Välimerta riitti. Matkalaisille alettiin valmistaa tarvikkeita, esimerkiksi kannettavia aurinkokelloja sekä erillisiä matkavaatteita. No, missä yövyttiin? Ei hotelleja, ei hosteleita, mutta yömajaa sopi kysyä matkan varrella olevista taloista. Hevospeleillä kuljettiin ja ylinopeuttakin ajettiin. Teiden ollessa enemmänkin kinttupolkuja alussa, vaellettiin jalkaisin. Olen iloinen, etten silloin ollut olemassa. Sitä on sen verran jo mukavuudenhaluinen, vaikka tuon ajan ihmiset eivät osanneet vaatia lentokoneita, junia ja autoja. Suomessakin elettiin ja oltiin onnellisia ilman näitä nykyajan kulkupelejä. Mutta kävimmekö Roomassa asti?

Keisari Trajanuksen aikana historioitsija Cornelius Tacitus, valistunut mies, tiesi pohjoisen Euroopan olemassaolon. Tiesi "köyhästä kansasta, joka elää aivan maanpiirin pohjoisreunalla ja on nimeltään Fenni". Tämä on varhaisin historiallinen viittaus Suomen alueella asuneeseen kansaan, kertoo Ari Saastamoinen. Ja tässä kohdin suurin piirtein kirjaa olen. Siis jokseenkin alussa. Kirja on hyvää paperia ja erittäin raskas pideltävä. Jälleen yksi, joka vaatii taitoa ja kärsivällisyyttä vuoteessa lukemiseen. Oi kuinka historian oppettajani olisikaan iloinen tietäessään kiinnostukseni historiaa kohtaan jatkuvan vielä kauan koulun jälkeenkin. Mitä me olisimme ilman tietämystämme menneisyydestä? Syvä kiitollinen kumarrus tutkijoille!

Taloyhtiö lähetti asuntoihin ohjeita, miten ja mihin joulunajan roskat ja muut jätteet pannaan. Esimerkiksi kinkun paistorasvaa ei saa laittaa viemäriin tai wc-pönttöön. Kuudella kielellä ohjeet. Ennen riitti vain suomi ja ruotsi. Arabiankieli, jota kirjoitetaan ja luetaan oikealta vasemmalle, on alunalkaen ohjeeseen kirjoitettu käsin. Ei ole koneessa ollut arabian aakkostoa. Siis tässäkin talossa asuu eri kansallisuuksia. Eivätkä ole Suomeen tulleet jalkaisin tai hevosilla. Ovat olleet vahvasti tietoisia Suomen olemassaolosta "maanpiirin pohjoisreunalla". Tosin joku joskus kertoi, ettei ollut tästä maasta aiemmin kuullutkaan. Kun minä nuorena tyttönä olin Englannissa, oli sielläkin ihmisiä, joiden tietämys, tai oikeammin tietämättömyys, kiukutti. Ihmeteltiin, että onko siinä Venäjän, silloisen Neuvostoliiton, ja Ruotsin välissä joku maa? Olemmeko ihan itsenäisiä? Jääkarhuja?  Näitä jälkimmäisiä kyllä vieläkin jossain päin maailmaa luullaan meillä tepastelevan kaduilla. Olisihan se söpöä! Sitä ei tarvitse edes ajatella, kun jäätiköt sulavat ja jäänalleilta loppuu ravinnonpyynti  merien velloessa jäistä vapaana ympäri vuoden. Hyvin murheellinen skenaario.

Nyt unohdan paistinrasvat ja jääkarhut ja ryhdyn, koska jälleen kerran olen yön ollut nukkumatta,  lukemaan kirjaa "Tuhat tietä Roomaan". Ennen sinne veivät kaikki tiet.

OMAR KHAIJAMIN SIKERMIÄ

Illalla eilen vuoteessa luin Omar Khaijamia,  muun muassa hänen ylistyksiään viinistä. "Koraani lupaa: hurskaan palkka suuri/ on Eedenissä viini, vieno huuri./ Siis viini, lempi suotakoon jo täällä,/ kun siellä tarjotaan vain samaa juuri." Olen luullut, että islamin usko kieltää alkoholin. Omar Khaijam syntyi silloisessa Persiassa, jossa tunnustettiin islamin uskoa. Miksi Omar Khaijam ylistää viiniä? Kirjani " Teltantekijän lauselmia" on Toivo Lyyn toimittama, WSOY:n kustantama vuonna 1929. Tein googlauksen. Sanotaan Omar Khaijamin sanomisiin on pantu muidenkin lausahduksia: "Islamin oikeaoppisuuden rajat ylittäviä runoja on kirjattu Omar Khaijamin nimiin siinä toivossa, että kuuluisan oppineen maine niitä suojaisi."

Suojaisiko? "Ain´  nauti viiniä! On turha säädöksiä säikkyä!/ Kitara, harppu helkkyy: juo, suo juhlamielen väikkyä!/ Rubiininvälkkyisen jos kalkin viiniä saat Häneltä,/ juo kaikki viime pisaraan, äl´ yhtään anna läikkyä." Eräässä runossa pyytää runoilija, että kuoltuaan hänet pestäisiin viinisammiossa ja "juomalaulu hauska soikoon kuolinkammiossa". 

Kieltääkö Koraani alkoholin nauttimisen? Olen joskus lukenut Koraania, mutta en kokonaan, enkä edes kaikkea ymmärtäen. Oliko siellä mitään viinin juomisesta? Vastustaako Allah? Mistä sen tietää? On nyt niin taikka näin, nautin Teltantekijän mietteistä, enkä yksinomaan viiniaforismeista. 

"Vuossataa kolme elitpä tai sivu siitä - jää
sinulta kerran kuitenkin karavaanimaja tää.
Olitpa kuulu kuningas tai kurjin kerjuri,
se sinä lähtöpäivänä on yhdentekevää!"

Isäni on antanut äidilleni Telltantekijän saatesanoilla "Iltojen viihdykkeeksi".  Nyt kirja viihdyttää minua.

MASKI NAAMALLE JA METROON

 Alan tälläytyä Stadiin menoa varten. Oikein metrolla menen. K ihmetteli eilen, että uskallanko? Totta kai uskallan. En millään voi linnottautua kotiin ja tänne itäiseen osaan kaupunkia kuukausiksi, jonka ajan uhataan koronan maailmassa jylläävän. On yritettävä elää mahdollisimman normaalisti, mutta varoen ja suosituksia noudattaen. Sitä paitsi on ihan kivaa valita maski, minkähän näistä tänään panen? Mustasta pidän eniten, vaikka se muistuttaa linnun nokkaa, mutta sen sisällä on helppo hengittää ja se asettuu tyylikkäästi nenälle. Mustia onkin minulla eniten.

Posti lähetti lupaamansa lohdutuspostimerkit. Sain ne siitä hyvästä, kun jälleen kerran oli postinjakaja runnonut Suomen Kuvalehden voimalla postiluukusta että siitä hajosi repaleiseen kuntoon kaksitoista sivua. Olipa ikävä sitä koota ja lukea. Tietysti soitin Postiin ja siksi tuli viisi kotimaan ikipostimerkkiä kirjeisiin.  Ahvenanmaalla käytetään heidän omia merkkejä, vaikka se on osa Suomea. Ovat niin tavattomasti itsellisiä monessa suhteessa. Olen pari kertaa käynyt. Eivät puhu edes suomea. 

E soitti eilen ja menee jouluksi tyttärensä luo samassa kaupungissa. Vävy kuulemma hankkinut monitoimiuunin, jossa voidaan vaikka kinkku savustaa. Hyvää ja maukasta joulua sinne!

Taidan tiputtaa toisen mukillisen kahvia, kun tässä ei ole vielä kiirettä valmistautua lähtöön. Pääsen päivänvalon aikaan, mutta kotiin tulo taitaa olla jo pimeän puolta. Tällaista tämä on. Huomenna meinaan hankkia ne vähät ruuat jouluksi, ettei tarvitse ruuhkassa myöhemmin. Työnnän pakastimeen. Enkä tuunaa niistä mitään. HS kertoo tänään, minkälaisessa kunnossa kaloja myydään kaupoissa kuluttajille. Iso osa huonossa. Kun kauppiaalta kysyy, niin aina on ongittu samana aamuna. Järkikin tietää, että kalastajalta kala pääsee ruokapöydillemme monen välikäden kautta, että se saman aamun onkiminen on ihan puppua puhetta. Ikävää kauppiaille tällainen tutkimus juuri joulun alla, kun lohta pidetään joulukalana. Ollapa vielä mökki, jonka järvestä puoliso veteli taatusti tuoretta kalaa ja oli totta, että se oli ongittu samana päivänä. Sen tuoreempaa ei voinut olla.

Nyt vielä kahvia tilkkanen, sitten aamutoimet ja maskin valinta. Ja ei kuin menoksi.

KYNTTILÖITÄ, IHMISIÄ, JOULU ON JO OVELLA

 Rakastan kynttilöitä. Eilen huomasin Itiksen kauppakeskuksessa sesonkimyymälän Kalevan Tuli Oy. Kotoisin Multialta. Aivan ihania, ihania taidekynttilöitä kaikissa väreissä ja muodoissa. Olin suorastaan pökerryksissä. Mutta en mitään ostanut. Liike on vain jouluun asti, sitten lähtee pois. Sinne on mentävä rauhallisin ja seesteisin mielin katselemaan, valitsemaan ja ostamaan.

Minulla on nyt  Pintaremontti kotona. Oikeastaan se on Miika Nousiaisen. Kävin sen ostamassa Suomalaisesta Kirjakaupasta ja päätin säästää joululukemiseksi, jos vain pidän pintani. Vielä on kirjoja kesken, vaikka yöpöydän pino onkin huimasti alentunut. Yhä kamppailen härkätaisteluareenalla Hymingwayn kanssa lukemalla Kuolemaa iltapäivällä. Kiinnostus alkaa lopahtaa härkiin, muletaan, matadoriin. Sen kuitenkin sanon, että hienosti Hemingway tätä "urheilua" selostaa tietäen siitä kaiken. Ehkä hän on joskus ajatellut härkätaistelijan uraa itselleen. Joillakin kirjan sivuilla se tuntuu suorastaan taiteelta, jonka heti kiellän.

Ihmisiä liikuskelee sankoin joukoin. Olisikohan joulu tulossa? Ruokakaupassa suurin vilinä. Minulle ruuhka on tuskallinen olotila. On kuitenkin syötävä ennen joulua, jouluna ja vielä sen jälkeenkin. Monet naispuoliset ystäväni kiillottelevat jo kristalleja lampuissa ja hopeisia aterimiaan. Katsahdin minäkin omaan valaisimeeni ja muihinkin kattovaloihin. Totta maar kaipaavat puhdistusta. Ajattelin aloittaa joulusiivouksen suihkun  pinttyneestä kalkkikerrostumasta. Ostin sitä varten väkiviinaetikkaa. Sitten on minulla vielä se skraba, jolla ahkeruuden kummutessa esille aion uuniluukun lasin raapia puhtaaksi. Eiköhän näiden toimenpiteiden jälkeen ala näyttää jo joululta? Vai olisiko tehtävä muutakin? Aivan pianhan joku sanoo "ho, ho, hoo".

Ja niinhän siinä kävi, että Aleksin Stockmann ei ole enää entisensä. Rakennus myydään, mutta tavaratalo niissä puitteissa missä se on ollut jo jonkin aikaa, jää. Voin siis edelleen käydä Stockmannilla, vaikka siirtyykin talossa vuokralaiseksi. Vuokrallahan siellä on ollut jo moni muukin yritys Stockmannin luovuttua yhdestä sun toisesta artikkelista. Nyt siis itsekin itsensä muuttaa hyyryläiseksi.  Hyvä näin, ettei ihan lopu. Yhdessä välissä jo pelkäsin, että siitä oikeasti olisi tullut Tokmanni.