10. heinäkuuta 2017

TOTTA MUTTA MIELIKUVITUKSEN TUOTETTA

Coca colan pätevyydestä vessapytyn kalkkivanan puhdistuksessa en ole aivan varma. Minusta se näyttää siltä, että coca cola tepsi, mutta ottaen huomioon, että coca cola on virvoitusjuoma, epäilen tulosta ehkä pelkäksi mielikuvitukseni tuotteeksi. Aion kyllä uskoa siihen niin paljon, että tulen jatkossa pitämään jääkaapissa coca colaa. Siivouskaappiin duck-geelin viereen en sitä pane.

Juttelin pitkään H:n kanssa puhelimessa. Vierailukutsu hänen kotiinsa yhä voimassa. Olen kyllä aikeissa sitä noudattaa. Olen ollut jo kauan. Eikä tarvitse kauemmaksi mennä kuin Helsinkiin. Bussimatka. Helppoa, sanoo H. Puhui tästä viikosta. Katsotaan.

On selvitetty se asia, että ruoan haistelu lihottaa. Hiirillä tutkittu ja todeksi havaittu.  Hiiri, jolla hajuaisti tallella lihoi sen kuin ehti, kun taas hajuaistiton hiirulainen ei ollut moinaskaan ellei sitten pudottanut painostaan muutaman gramman. Aina sitä keksitään kaikenlaista. Pyykkipoika vaan nenään soppakattilan lähellä. Tähän asti kielletty maistamasta, nyt kielletään haistamasta.

Luin Puértolasin kirjan Tyttö joka nielaisi Eiffel-tornin kokoisen pilven loppuun. Pidin siitä, koska "tämä tarina on täydellisen totta, sillä se on alusta loppuun mielikuvituksen tuotetta". Pariisissa ei ollut munkkiveljeskuntaa, jonka jäsen opetti Providencen lentämään, eikä Providence koskaan lentänyt pilvien seassa eikä maailman presidentit tulleet häntä koneillaan tapaamaan hänen kiitäessään kohti Marokkoa. Tarina oli sepitetty sairasta tyttöä Zaheraa varten, joka parani kystisestä fibroosistaan saatuaan uudet keuhkot. "Pilvi" vedettiin pinsetillä hänestä ulos, Zahera ei enää yskinyt, hengitys kulki. En paljasta kirjan loppua tässä, jos joku sen tahtoo lukea. Kannattaa, jos pitää tarinoista, jotka ovat mielikuvituksen tuotetta täydellisestä totuudestaan huolimatta.







8. heinäkuuta 2017

PARIISISTA MARRAKECHIIN

Olen kirjassa Tyttö joka nielaisi Eiffel-tornin kokoisen pilven niin pitkällä, että "pilven nielaissut" on marokkolainen pieni tyttö, joka sairastaa kystistä fibroosia, joka vaikuttaa ihmisen hengitysteihin ollen kuin keuhkot täyttävä pilvi. Zahera on tytön nimi ja hänet haluaa adoptoida ranskalainen  Providence, jonka on nopeasti opittava lentämään. Islannissa on purkautunut tulivuori, joka lennättänyt taivaalle hiekkaa ja muuta moskaa, jotka estävät ja haittaavat lentoliikennettä Euroopassa. Providencen oli määrä hakea Marokosta Zahera. Lentokoneet eivät lennä. Siksi hänen pitää oppia lentämään itse omin käsin ja voimin.

Providence otti yhteyttä ihmisiin, jotka olivat erikoistuneet ihmisen opettamiseen lentämisen taidossa. Asialla oli kiire, koska Zahera jo sairaalassa odotti. Providencen opettajat olivat munkkeja, joilla luostari Pariisissa. Ranskatar oppi lentämään. Hänen piti pukeutua bikineihin ollakseen mahdollisimman kevyt.  Hän nousi taivaalle Orlyn kentän kiitoradalta tuntemansa lennonjohtotornin työntekijän opastuksella päämääränä Marrakech. Häntä kohdeltiin kuin lentokonetta. Kiitäessään pilvien lomassa häntä tulivat tervehtimään eri maitten päämiehet alkaen Obamasta. Presidenttiä ei koskenut lentokiellot, vaan Air Force One nousi ilmaan kohdatakseen Providencen, josta oli tullut kuuluisampi kuin Mona Lisa.

Suurin piirtein tässä kohdin kirjaa olen. Olen hidastanut sen lukemista. En pidä siitä että tämä kirja loppuu. Pitkitän. Kirja ilmestynyt Ranskassa 2015 ja meillä Otavan kustantamana seuraavana vuonna. Romain Puértolasin kirjan on suomentanut  Taina Helkamo.

J:llä tänään syntymäpäivä. Lähetin onnittelut ja pätkän Pohjanpään runoa. Äitinikin oli heinäkuun lapsi ja samoin S-L Italiassa. Heinäkuu on hyvä kuukausi syntyä. Eino Leino kirjoitti runon Heinäkuun lapsi, itsekin heinäkuussa syntynyt. Tässä pari säkeistöä.

... Olen lapsi mä heleän heinäkuun,
minä kaipaan kaunista säätä.
En kestä mä ivaa ilkkuvan suun,

en karsahan katseen jäätä.
Minä rakastan laulua laakson puun,
en tunturin tuulispäätä.











7. heinäkuuta 2017

HYMYHUULIN LUETAAN

Eilen niin lietsussa, etten kirjoitetuksi saanut. Onnahtelin päättäväisesti kipeän varpaani kanssa, mutta en kiusallakaan istahtanut rollaattorin päälle. Sain asiat hoidetuksi ja vastaan tulleelta herralta hymyn. Tuli hyvä mieli. Ruokakaupasta ostin purkkiyrttikasveja ja nyt koko keittiö tuoksuu. Panin kaikki  posliiniseen uunivuokaan ja komeuden vanhan kaapin päälle. Semmoinen pienoisyrttitarha.

L soitti. Olivat olleet ulkomailla länsinaapurissa ja tapojensa mukaan koko ajan kävelleet. Tukholman melkein päästä päähän ja takaisin.No, laivarannasta sentään maanalaisella, kun oli niitä laukkujakin. Sekä hotelli että laivan sviitti oli yrittänyt jotenkin ruokapaljoudella heidät saada liian yltäkylläisiksi. Pieniruokaisia kun ovat. Pieniruokaisilla on ongelmia, kun pitäisi mässäillä. Suuriruokaisilla on helpompaa.

Liput liehuivat myös eilen ja olin ylpeä muistaessani, että 6.7. liehumisella kunnioitetaan Eino Leinoa, joka näki unta kesästä kerran. Muistin myös erään oululaisen juristin, joka puhui Leinon äänellä ja kuittasi keskustelun Leinon runoilla. E:n tuttavia.

Luin Ilosia aikoja-kirjan loppuun. Kyrö kertoo mielensäpahoittajan kuulleen keskustelun A-studiossa että "Komeinin porukoiden mielestä itsensäräjäyttäjää odottaa taivaassa rivi neitsyitä."  Mielensäpahoittaja pohtii, mitä tekee kaikilla niillä neitsyillä?  "Siinä keskustelussa joku kielenkääntäjä kertoi, että ne neitsyet ovat alkuperäisessä tekstissä rusinoita. Että se on käännetty väärin." Nyt mielensäpahoittaja miettii, mitä itsensäräjäyttäjä tekee rusinoilla?  "Ilosia aikoja" on hauska kirja alusta loppuun, vaikka hiukan vakavaakin tekstiä välillä. Hymyhuulin sitä lukee ja kyllä  mieli niin tulee siitä  hyväksi.

Siirryin Kyrön jälkeen lukemaan Ranskan ilmatilassa tapahtuvista asioista ja siitä, miten eräs nainen on päättänyt opetella lentämään. Ilman apuvälineitä. Vielä en tiedä, oppiko. Joku on kuitenkin kirjassa niellyt Eiffel-tornin kokoisen pilven vai oliko se Pariisin kokoinen. Tämä selviää kirjaa lukiessa eteenpäin.

5. heinäkuuta 2017

KIRSIKASTA MEHUT RINNUKSILLE

Uutta päivää taas mennään. Kone pesi kirsikkatahrat yöpaidasta. Söin illalla näitä mielihedelmiäni tv:n ääressä. Suusta, vaikka pinnistin huulet yhteen, pirskahti reipas rivi mehua yöpaidalle rinnuksista helmaan asti. Heti tahranpoistoainetta ja paita koneeseen. Taas on vitivalkoinen yöasu käytössä.

A ei ollut liioin koskaan lukenut Siepparia. Kehuin meilissäni kirjaa ja hän kertoi heti kirjan ostavansa. Häpesi laillani lukemattomuuttaan, koska Salingerin kirja on "well-known". Pyysin mielipiteen, kun on lukenut.

Kyllä minä niin ilahutin mieltäni lukiessani Tuomas Kyrön kirjaa. Nauroin ääneen. Sopiiko nauraa ääneen yksin ollessaan? Semmoinen vaikutus Kyröllä on kuitenkin minuun. "Ilosia aikoja" ilmestynyt jo vuonna 2014. Minä hiukan jälkijunassa. Mutta toisaalta, kuka sanoo, että kirja on heti ilmestyttyään luettava? Kansallisteatterin esityskin jo koettu ja uskon, että kyllä yleisöllä niin on ollut  hauskaa.

Tänään ei ihmeempää ohjelmaa. Kunhan olen. Toisaalta aina jotain on ja löytyy. Huomenna vasta ulos. Viikonlopuksi hedelmä- ja marjakiintiön täydennystä. Ihmisten katselemista ja häiriköiden väistelemistä. Eivät he pahalla, mutta en halua kuulla hölmöyksiä saaks tulla kyytiin-tyylisiä. Olen pannut merkille, että nämä kauppakeskuksen levähdyspaikat tuoleineen ovat sosiaalisen kanssakäymisen keitaita. Naiset ja miehet istuvat pitkät ajat rupattelemassa, kuulumisia vaihtamassa. Ehkä monellekin ainoa tapa keskustella toisen ihmisen kanssa. Puida lääkkeet, sairaudet, pahat naapurit, ilot ja surut. Suomalaisetko tuppisuita? Älkääs nyt.

Minä kuulun kyllä siihen kategoriaan, joka harvoin keskustelee näissä tuoleissa, enkä yleensä edes viivy kauaa. Vastaan kyllä. No, keskustelemiseni vieraan kanssa riippuu kyllä keskusteluaiheesta. Nämä lääkejutut eivät suuremmin kiinnosta. Olen vähän valikoiva.

Nyt valikoidun hiukan myöhässä olevaan aamusuihkuun ja sitten onkin lounasaika. Ostin muuten coca colaa. Sillä on kuulemani mukaan hyvä saada kalkkirajat pois vaikka vessanpöntöstä. Sitruunahappoa. En vielä kokeillut.

4. heinäkuuta 2017

UUTTA LUKEMISTA

Humputtelinhan minä siellä sun täällä eilen, kirjakaupassakin. Ostin Tuomas Kyrö "Ilosia aikoja, mielensäpahoittaja" sekä Romain Puértolas "Tyttö joka nielaisi Eiffel-tornin kokoisen pilven". Haastattelin Herkun salaattimyyjää tulevan työnantajan vaihdoksen takia. Eivät kuulemma kiipeile seinille, vaan lungisti ottavat ja toivovat tiettyjä parannuksia Herkkuun. Minä asiakkaana pontevasti protestoin kauppaa vastaan. Kerroin tämän ikäisenä Stockmannin vanhana asiakkaana nähneeni tavaratalon kukoistuksen ja nyt saan nähdä sen pirstaloituvan aivan käsiin. Bisnes on kovaa.

Alan tympääntyä näihin häiriköihin, jotka seilaavat kauppakeskuksen käytävillä  Eilen minulta ykskaks kysyttiin "onks sulla ajokortti?" Kyytiäkö tämä laitapuolen kulkija oli vailla? En vastannut, vaan jatkoin rollaattorin pyörät sauhuten matkaa. Ostin makeita, tummia, kypsiä kirsikoita kauppiaalta, joka ei taida olla suomalainen ainakaan alkujaan. Pani kourallisen kaupan päälle. Kiitin kauniisti. Kassissa oli viisi pakettia bataatti-kvinoapyöryköitä ja varmistin, että niitä on Herkussa jatkossa vielä omistajan vaihdoksen jälkeenkin.

Menin elektroniikkakauppaan, joka ennen oli Stockmannia sekin. Nyt se on tanskalaisten Power. Piti saada läppärin näytön ja näppäimistön puhdistusainetta. Tämän myyjän kanssa keskustelin myymälävarkaista. Kertoi kammottavia asioita kameroista, salapoliiseista ja valppaista myyjistä huolimatta tapahtuvista anastuksista. Varkailla on satoja kikkoja, miten viedä henkilökunnan nenän edestä maksamatta tavaraa. Ihan puistatti, vaikka tiesinkin minunkin omalla kohdallani maksavan myymälän hävikistä. Puistatti vielä enemmän.

Uudet kengät alkoivat puristaa varpaita. Oli keskeytettävä shoppaaminen ja alkaa laahustaa kotiin päin. Kengät pois jo heti eteisessä ja onnen huokaisu. Ei puristanut enää. Uudet kengät pitäisi ajaa sisään ensin kotona, tomppeli!

3. heinäkuuta 2017

TUHON PARTAALLA

Olen lähdössä tänään kurkistamaan Stockmannin Herkkuun täällä Itäkeskuksessa, miltä siellä näyttää, kun tulevaisuus on S-ryhmässä. Samalla muutakin asiaa kauppakeskuksessa. Jospa rullaudun taas vaikka kirjakauppaankin.

Panin Italian kirjeeseeni slanginkielisen runon. Kirjeen saaja hätkähtää. Ei ole taatustikaan nuorena bamlannut sitä kieltä, eiralainen. Runo on Arvo Pohjolan Eksyksissä. En kirjoita sitä tähän. En muuten tiennyt/muistanut koko runokirjan olemassaoloa hyllyssäni. Oli Helsinki-kirjojen joukossa. Siirsin sen runohyllyyn Lauri Pohjanpään, stadilaisen, viereen.

Nyt taas tiedemiehet jossain päin maailmaa suuressa viisaudessaan povaavat maapallon tuhoutuvan nopeammin kuin ensin ajateltiin. Dinosaurukset jylläävät televisiossa ennustaen meille samanlaista loppua kuin heille, jonka tapahtumain kulusta ei olla päästy yksimielisyyteen saati totuuteen. Oliko se asteroidi vai luonnollinen sukupuutto? Katselen näitä katastrofiasioita aina suuren kauhun vallassa hikisenä ja vapisten. Sitten tasaannun, kun muistan, että olen enää vastuussa vain itsestäni, ei puolisoa, jonka kaikinpuolinen hyvinvointi oli elämäni pääasia.

Jos joku kivinen möhkäle avaruuden tuolta puolen jysähtää päähäni, niin se tapahtukoon. No, suurempi mahdollisuus on minulla hengen heittoon kompastumalla kylpyhuoneessa saippuaan eli siis tapauksessani shampoon aiheuttamaan liukastumiseen hiuksia pestessä suihkussa. Kotonahan enimmät onnettomuudet tapahtuvat tavalla tai toisella. Uskon enemmänkin tuhoutumisteoriassa siihen, että me ihmiset sotkemme omat asiamme täällä siihen malliin, että loppu on väistämätön. Minäkin muitten ohella käytän surutta ja ajattelematta päivittäin muovikelmua, panen hedelmät muovipussiin kaupassa ja olen koululaisena nyhtänyt kasveja juurineen herbaarioon. Sekä olen minä nuorempana ostanut käärmeennahkaisia kenkiä, kun sillä ei ollut niin väliä. Nykyisin on. Vanhempani antoivat kerran lahjaksi norsunluusta veistetyn elefantin, kun se oli Suomessakin täysin sallittua. Nykyisin olemme siinäkin asiassa valistuneempia. Tänään tiedämme, mutta emme tarpeeksi toimi. Niin että nyt hiukan hymyhuulin katsomamme katastrofileffat saattavat huomenna olla täyttä totta. Mutta en minä pelkää. Paljoa.

Kohtaloani uhmaten rullaan tänään asioille, ylitän katuja ja toivon, ettei kukaan aja autolla päälleni. Ostan ehkä sellaista, joka saastuttaa maailmaa ja jonka häviäminen vie vuosia kaatopaikalla. Saattaa olla voimissaan kauemmin kuin minä.



1. heinäkuuta 2017

STOCKMANNIN HERKULLE HYVÄSTI

Mansikoita! Ihanaa, kesä on täällä! Olen vain viime aikoina lueskellut. No, roskiksella käynyt.  Tämä kirja, jonka Adam Dariukselta sain myöhemmin, on enemmänkin matkakirja kuin häneltä aikaisemmin saatu. Siinä oli tarinointia ihmisistä, joita on tavannut. Tässä hän kertoo paikoista, joissa käynyt. Parastaikaa hän on Kairossa ja tavannut museossa muumioita. On veneillyt Niilillä ja vertaa Mississippiä ja Niiliä keskenään: Missisipillä on ollut Mark Twain ja Niilillä Mark Antony.

Aloittelin kirjettä Italiaan. Tänne kirjeen tulo kesti harvinaisen kauan, kolme viikkoa. Nukkuuko Italian posti? On ennenkin ollut harmia ja nyt kuulin lisää, että kirjeitä on taas avattu ja sisälle sullottu jopa kaikenlaista asiatonta. Minun kirjeeni ovat jo pitkään kulkeneet ilman kommelluksia sinne päin, jopa pieni pakettikin, jonka taannoin panin menemään. Kerran yksi kirjeeni makasi postisäkissä vuoden Tiberin pohjassa ja oli aika vettynyt ja taas kuivunutkin rypistyneeksi kun vihdoin perille pääsi.

No nyt se Herkkukin myytiin vieraalle! Stockmann pilkotaan ja on jo pilkottukin. Kahvilat, elektroniikka, lelut, kirjat ja nyt Herkku vieraissa käsissä. Kohta Stockmann on täynnä muita yrityksiä ja sitten se on vain kauppakeskus muitten kauppakeskusten joukossa. Ilokseni olen nähnyt Stockmannin kukoistuksen ja surukseni näen nyt sen rappion. S-ryhmä! Enhän minä ole edes sen asiakas. Yksi hyvä puoli asiassa voi olla: jos tämä Itäkeskuksen Herkku hiukan petraantuisi. Siellä ei ole läheskään ollut  mistään samanlaista valikoimaa kuin Aleksanterinkadun Stockmannin Herkussa. Ei-oota on myyty monet kerrat. Ja mitä Herkusta otetaan myynnistä pois, joka ei sovi S-ryhmälle? Toivottavasti ei ainakaan  bataatti-kvinoapyöryköitä  lopeteta ja pysyisivät edes jotenkin Stockmann Mealsin tuotteena. Herranen aika, jos en saa enää bataatti-kvinoapyöryköitäni! Pitää kiireesti rullautua ensi viikolla ostamaan loput, jos vielä on, ja panna pakastin täyteen. S-ryhmä!!!