Nigerialaishuijarit saavat yhä suurempia summia rahaa suomalaisilta,kertoo Turun Sanomat.Se muinainen,ja miksi ei nykyinenkin,Auervaara-juttu,jossa oikea käsinkosketeltava mies käyttää naisen anteliaisuutta kaikin puolin hyväkseen,käy järkeeni,mutta pelkkien kirjeiden perusteella halpaan meneminen ei käy.Jos joku ruikuttaa kirjeessä rahaa ja kertoo vielä,että kirjeen saaja saisi euronsa takaisin sitten joskus (ehkä korkoineen),tämmöistä soopaa ei pitäisi uskoa.
Minä en enää nykyisin kovin helposti usko mihinkään,en edes rahaa pyytäviin tunnettuihin tahoihin,kun lähetetyt rahat eivät juurikaan koskaan saavuta avuntarvitsijaa,jonka nimissä avustusta on pyydetty.Miljoonia on Suomestakin lähetetty joidenkin ressujen tarpeisiin maastapakenijoiden telttakyliin asukkaiden olojen parantamiseksi,kotien rakentamiseen,ruokaan ja hygieniaan.Perille ei ole mennyt.Samat huonot olot on kuin ennenkin.Minne hiivattiin ne rahat katosivat? Minunkin lanttini,jotka tyhmyyttäni olen pankin kautta antanut? Nykyisin revin kerjuukirjeet,ovat ne sitten mistä tahansa mitä tahansa asiaa koskien.Ja tämmöiselle Afrikasta tulleelle jutulle antaisin piut ja paut.Olen jo tähän ikään nähden niin monissa vesissä keitetty,että tiedän ja vainuankin kaikenlaista.Olemme varmastikin kaikkialla maailmassa tunnettua sinisilmäistä kansaa,johon uppoaa kaikki kuulemamme,näkemämme ja lukemamme.
Kun Helsinkiin vuosia sitten ilmestyi näitä Romanian kerjäläisiä talojemme nurkkiin pahvimukeineen,en hetikään uskonut heidän olevan oikealla asialla.Kävellenkö ovat Suomeen tulleet? Eihän matkarahoja ole voinut olla ja jos olisi,olisi ollut fiksumpaa ostaa niillä ruokaa kotimaassa kuin uhrata ne matkaan.Myöhemmin selvisi heidän tulleen omilla autoillaan (!!!) vammaisrekvisiitan kanssa,joista osa varastoitiin Katajanokallekin ja josta aamuisin haettiin kullekin kerjuupäivälle sopiva apuväline ohikulkijoiden hellyttämiseksi.Jopa kerjuuvaatteetkin olivat erilaisia kuin ne,joita käytettiin vapaapäivinä.Tämmöistä peliä pidettiin vuosikausia ja meistä iso osa säälitteli,uskoi ja antoi lantin jos toisenkin.Tienistit olivat kuulemma ihan 50€ luokkaa päivässä! Ilman veroa! Höynäytettäviä riitti.Kerjääjät ja heidän esimiehensä,jotka ruljanssia pyörittivät,nauroivat partaansa rahoja laskiessaan ja panivat uuden erän "kerjäläisiä" tulemaan.
Sitten alkoi suomalaisilla mennä huonommin,työttömyyttä yms ja se toi järjenjuoksun tullessaan.Me aloimme tarvita itse rahojamme omiin tarpeisiimme ja suljimme kukkaron nyörit.Tienistit rahan anojilla pienenivät ja nyt heistä iso osa on kadonnut maasta.Muutamia näkyy Helsingissä.Eräs nainen istuu Sokoksen nurkalla ja hänellä on pahvilappu kädessä,jossa jotain lukee.En ole ohittanut kävellen,että olisin nähnyt lukea,mitä siinä valitetaan.Muita lappuja olen nähnyt.Eräässä kerran vaadittiin rahaa kotimatkaa varten.Toisessa vanha äiti kaukana omassa maassa tarvitsee lääkäriä varten rahaa. Lapset eivät pääse kouluun,kun ei ole rahaa,kertoi kolmas tiedote.Tämän kotimatkaraha-anojan kohdalla sain tuta kummia.Hän työnsi ostoskärryni kumoon odotellessani kuljetusta,kun kieltäydyin avustamasta.Kaveri hävisi lappuineen nopeasti ihmisvilinään.
Jos me haluamme auttaa,on varmasti lähituttavapiirissäkin avuntarvitsijoita.Jos rahaa eivät tarvitse,avun voi antaa muullakin tavalla.Näitä tarvitsijoita aivan varmasti on.He eivät vaan istu kadulla siitä kertomassa.
9. helmikuuta 2013
8. helmikuuta 2013
100 V
Se alkoi oikeastaan jo 1873 Taivallahden rannalla Helsingissä,kun Stengård-Kivelän alueelle,jossa oli huviloita,rakennettiin työlaitos ja vaivaistalo.Neljä vuotta myöhemmin valmistui samalle alueelle köyhäintalon sairaala,lasaretti.Vuosisadan loppupuolella parikin mielisairaalarakennusta näki päivänvalon entisellä huvila-alueella.Nämä asiat ovat Kivelän historiaa ja niistä ajoista sai alkunsa Kivelän sairaala.
Nyttemmin varsinainen sairaalatoiminta on lopetettu ja siellä toimii terveysasema,hammashoitola,vanhusten keskus jne.Pihapiirin vanhat puutalot osin purettu ja tilalle vuosikymmenten aikana rakennettu kestävämmästä materiaalista taloja.Isäänikin on hoidettu Kivelässä,jonne minun oli helppo kipaista kotoa puiston läpi.
Kivelästä tuli varsinainen sairaala 1912 ja ensimmäisen maailmansodan aikana se toimi sotasairaalana kuten myös vuosina 1939-1945 Suomen käydessä jälleen sotaa.
Vuodesta 1912 on viime vuonna kulunut 100 vuotta,joka ikä lasketaan Kivelälle.Syntymäpäiväsankari vietti juhlallisin menoin päiväänsä ja myös samana vuonna kehiteltiin Kivelään museohuonetta.Sinne kyöräsin eilen puolison.Kerran viikossa pari tuntia kerrallaan olevaa pientä museota hoitaa ystävällinen rouva,joka kertoi vanhasta esineistöstä meille mielellään työn iloa ja sairaalan historiaa tuntien.Seinällä oli oudon näköinen yli puolen metrin mittainen kapea joltain mittarilta näyttävä laite.Jotain sillä on mitattu,mutta kuulemma kukaan ei tiedä,mitä.Ei Museovirastokaan suuressa viisaudessaan ole osannut valaista esineen käyttötarkoitusta.Ovatkohan kyselleet Kansallismuseosta? Mahtaisiko jotain tietää Joutsenen apteekkimuseo tai vaikka Helsingin Yliopistomuseon yhteydessä toimiva Lääketieteen historian museo? Kivelästä on jo varmaan niistäkin kyselty.Ei tullut museorouvan kanssa puheeksi.
Me viivähdimme ajassa menneessä jonkun aikaa.Lasivitriinin mahtavan kokoiset ruiskut ovat aivan varmasti saaneet pelkoa potilaassa aikaan,kun sellaisen kanssa lääkäri on ilmestynyt kapean laidattoman sairaalasängyn viereen.Vanha ompelukone kertoi tarinaansa huoneesta,jossa ahkeroitiin uusien ommeltavien ja vanhojen paikattavien liinavaaatteiden kimpussa.Esineet koottu Kivelän nurkista,purettavien talojen uumenista ja osa saatu muualtakin ajan hengessä pysytellen.Kun katselin huonetta tavaroineen,tunsin kiitollisuutta ja iloa,että saan lääketieteellistä hoitoa 2000-luvulla,jolloin lääketiede on kehittyneempi ja me ihmiset voimme suureksi osaksi luottavaisin mielin elää sairauksinemme ja vaivoinemme. Ja se kehittyy yhä.Sata vuotta tästä eteenpäin ollaan jo edetty pitkin harppauksin ja ehkä tämän päivän kuolemaan johtavat taudit pystytään parantamaan.
Post festum,Kivelä: onnea 100-vuotiaalle!
Nyttemmin varsinainen sairaalatoiminta on lopetettu ja siellä toimii terveysasema,hammashoitola,vanhusten keskus jne.Pihapiirin vanhat puutalot osin purettu ja tilalle vuosikymmenten aikana rakennettu kestävämmästä materiaalista taloja.Isäänikin on hoidettu Kivelässä,jonne minun oli helppo kipaista kotoa puiston läpi.
Kivelästä tuli varsinainen sairaala 1912 ja ensimmäisen maailmansodan aikana se toimi sotasairaalana kuten myös vuosina 1939-1945 Suomen käydessä jälleen sotaa.
Vuodesta 1912 on viime vuonna kulunut 100 vuotta,joka ikä lasketaan Kivelälle.Syntymäpäiväsankari vietti juhlallisin menoin päiväänsä ja myös samana vuonna kehiteltiin Kivelään museohuonetta.Sinne kyöräsin eilen puolison.Kerran viikossa pari tuntia kerrallaan olevaa pientä museota hoitaa ystävällinen rouva,joka kertoi vanhasta esineistöstä meille mielellään työn iloa ja sairaalan historiaa tuntien.Seinällä oli oudon näköinen yli puolen metrin mittainen kapea joltain mittarilta näyttävä laite.Jotain sillä on mitattu,mutta kuulemma kukaan ei tiedä,mitä.Ei Museovirastokaan suuressa viisaudessaan ole osannut valaista esineen käyttötarkoitusta.Ovatkohan kyselleet Kansallismuseosta? Mahtaisiko jotain tietää Joutsenen apteekkimuseo tai vaikka Helsingin Yliopistomuseon yhteydessä toimiva Lääketieteen historian museo? Kivelästä on jo varmaan niistäkin kyselty.Ei tullut museorouvan kanssa puheeksi.
Me viivähdimme ajassa menneessä jonkun aikaa.Lasivitriinin mahtavan kokoiset ruiskut ovat aivan varmasti saaneet pelkoa potilaassa aikaan,kun sellaisen kanssa lääkäri on ilmestynyt kapean laidattoman sairaalasängyn viereen.Vanha ompelukone kertoi tarinaansa huoneesta,jossa ahkeroitiin uusien ommeltavien ja vanhojen paikattavien liinavaaatteiden kimpussa.Esineet koottu Kivelän nurkista,purettavien talojen uumenista ja osa saatu muualtakin ajan hengessä pysytellen.Kun katselin huonetta tavaroineen,tunsin kiitollisuutta ja iloa,että saan lääketieteellistä hoitoa 2000-luvulla,jolloin lääketiede on kehittyneempi ja me ihmiset voimme suureksi osaksi luottavaisin mielin elää sairauksinemme ja vaivoinemme. Ja se kehittyy yhä.Sata vuotta tästä eteenpäin ollaan jo edetty pitkin harppauksin ja ehkä tämän päivän kuolemaan johtavat taudit pystytään parantamaan.
Post festum,Kivelä: onnea 100-vuotiaalle!
7. helmikuuta 2013
LUOTTAMUKSEN PALAUTUMINEN
Meinasin menettää luotamukseni erääseen helsinkiläiseen suureen tavarataloon tänään.Uusi matkapuhelimeni,ostettu 31.1.13, otti,pimeni ja lakkasi tyystin toimimasta.Panin lataukseen,vaikka tiesin sen äskettäin ladanneeni.Ei auttanut.Eikä auttanut muu kuin lähteä tavarataloon puhelimen ja kaikkien siihen kuuluvien osien kanssa.
Osastolla jono asiakkaita ja yksi myyjä.Odottelua,kärsimättömyyttä,nousevaa harmistumista.Pyysin lisäväkeä ruuhkaa purkamaan.Yksi myyjä tuli.Ja tuli minunkin vuoroni.Selitin asiani.Myyjä näpräili puhelinta ja sai sen lopulta toimimaan.Ei mitään vikaa,emme valitettavasti vaihda.Miksi se sitten lopetti toimimisen? En tiedä,mutta nyt toimii.Haluan vaihtaa sen toiseen kappaleeseen,en tähän puhelimeen enää usko.Emme vaihda,kun ei ole vikaa.Myyjä ei arvannut,miten kovan palan hän minusta oli saanut.Menimme lopulta peräkanaa huollon puolelle ja uusi myyjä.Miten voin auttaa? Kerroin taas.Hän avasi puhelimen ja totta maar se toimi,kun edellinen oli sen pannut toimimaan.Ei näytä olevan vikaa,emme voi vaihtaa.Voinko keskustella esimiehenne kanssa,kysyin.Totta kai,vastasi mies ja oli jo hiukan epävarman tuntuinen.Meni takahuoneeseen ja viipyi kauan.Todella kauan.Tuli takaisin ja sanoi,että tavaratalo tekee kohdallani poikkeuksen ja vaihtaa puhelimen uuteen.Kiitin häntä oikein nimeltä (nimi rinnassa) ja kerroin juuri saaneeni luottamukseni tavarataloon takaisin.Näin toimii tavaratalo,joka haluaa pitää asiakkaansa,hyvän maineensa ja palvelun! Kiitoksia,Stockmann.
Osastolla jono asiakkaita ja yksi myyjä.Odottelua,kärsimättömyyttä,nousevaa harmistumista.Pyysin lisäväkeä ruuhkaa purkamaan.Yksi myyjä tuli.Ja tuli minunkin vuoroni.Selitin asiani.Myyjä näpräili puhelinta ja sai sen lopulta toimimaan.Ei mitään vikaa,emme valitettavasti vaihda.Miksi se sitten lopetti toimimisen? En tiedä,mutta nyt toimii.Haluan vaihtaa sen toiseen kappaleeseen,en tähän puhelimeen enää usko.Emme vaihda,kun ei ole vikaa.Myyjä ei arvannut,miten kovan palan hän minusta oli saanut.Menimme lopulta peräkanaa huollon puolelle ja uusi myyjä.Miten voin auttaa? Kerroin taas.Hän avasi puhelimen ja totta maar se toimi,kun edellinen oli sen pannut toimimaan.Ei näytä olevan vikaa,emme voi vaihtaa.Voinko keskustella esimiehenne kanssa,kysyin.Totta kai,vastasi mies ja oli jo hiukan epävarman tuntuinen.Meni takahuoneeseen ja viipyi kauan.Todella kauan.Tuli takaisin ja sanoi,että tavaratalo tekee kohdallani poikkeuksen ja vaihtaa puhelimen uuteen.Kiitin häntä oikein nimeltä (nimi rinnassa) ja kerroin juuri saaneeni luottamukseni tavarataloon takaisin.Näin toimii tavaratalo,joka haluaa pitää asiakkaansa,hyvän maineensa ja palvelun! Kiitoksia,Stockmann.
5. helmikuuta 2013
VIIDES HELMIKUUTA
Kivelässä vietettiin tänään Runebergin päivää. Ei torttuja,mutta Runebergin runoja sävelin. Pianomusiikin säestyksellä yhteislaulua.Joutsen ja Lähteellä kaikui laulutaitoisen väen suusta.Tunnelma liikuttava.Suurin osa iäkkäitä ihmisiä,etupäässä talon potilaita,pyörätuolissa istujia saattajineen.Olin nähnyt osaston ilmoitustaululla maininnan tilaisuudesta ja niin kyöräsin puolison hissillä kerrosta ylemmäksi.Runebergin kuva kiersi kädestä käteen,minun kohdallani nopeasti,sillä meillä on seinällä iso valokuvajäljennös runoilijasta.Meille kerrottiin Runebergista,jotka tarinat lienevät olleet itsekullekin tuttuakin tutumpia.Kysyttiin,kuka on käynyt Runebergin lähteellä.Aika moni,mekin.Silloin kun vielä meillä kaikilla oli voimia matkustaa.Ystävänpäivääkään unohtamatta lauloimme lauluja,jotka kertovat ystävyydestä ja rakkaudesta,kansanlaulujakin.Tilaisuus päättyi Maamme-lauluun.Me,jotka kykenimme,nousimme seisomaan.Puolison silmissä kiilsivät kyyneleet.Kiitimme vetäjää ja pianistia,hajaannuimme omille osastoillemme.Hisseihin oli pyörätuolijonoa.Somalialainen mieshoitaja tuli kysymään,pärjäsimmekö. Miksi emme olisi? Tarvitsemmeko apua,jatkoi ja minä vakuutin kaiken olevan hyvin.Niin kuin olikin.
"Halk´ illan ruskon auermaan
käy lento joutsenen.
Se laskee lahden hopeaan
ja soutaa laulellen..."
"Halk´ illan ruskon auermaan
käy lento joutsenen.
Se laskee lahden hopeaan
ja soutaa laulellen..."
3. helmikuuta 2013
KIRJEITÄ
Sain A:lta kirjeen Hyvinkäältä.Siinä toppuuttelee ottamasta puolisoa kotiin.Hyvää tarkoittaen.Ei usko mummelin voimiin.Mutta minätyttö otan.Olen jo luvannut ja sanassani pysyn.Eilen sain tuta Kivelän matkan edellisiä hankalammaksi.Lauantain aikataulut julkisissa ja jouduin pysäkeillä odottelemaan pitkiä aikoja,mutta toki matkaan pääsin.Matkustin kotimatkan bussiosuuden numerossa 18 ja se oli piripintaan täynnä ihmisiä.Minut survottiin kuljettajan koppia vasten aivan lyttyyn ja lisää väkeä ahtautui sisälle.Tarvittaisiinkohan tiuhemmat bussien välit viikonloppuisin? Käyttämäni ratikat taas olivat vähempiväkisiä ja huokasin onnesta istuessani viimeisessä kulkuneuvossa,joka toi kotipihan liepeille asti.Lämmitin broileria ja aurajuustoperunoita mikrossa,söin ja join janooni vettä.Tämän uurastuksen jälkeen en tehnyt enää mitään.
Musiikkia rakastava seinänaapuri muuttaa aprillipäivänä.Ettei vain olisi pilaa? Alapuolella asuva M-L on joutunut öisinkin musiikillisen hyökkäyksen kohteeksi ja käynyt miestä valistamassa järjestyssääntöjen suhteen.Kaveri laahautuu pikkutunneilla kotiinsa ja panee heti volyymit isolle niin että seinät tärisevät.Nuku siinä sitten.
Onko tyhmyyttä käyttää korkeakorkoisia talvisaappaita? Onko se silkkaa ja puhdasta turhamaisuutta,kuten naispuolisen ystäväni miespuolinen puoliso sanoo? Olen aina käyttänyt korkeita korkoja.Taikka siitä asti kun kynnelle kykenin. Nainen saa ja oikeastaan pitääkin olla turhamainen.Sehän on naisen elämän laki,itsestään selvyys ja suuri nautinto.Mitä muuta on parfyymin suihkaus korvien taakse ja sykkivään pulssikohtaan ranteessa kuin ihanaa kalliiksi tulevaa turhamaisuutta?
Lordi Chesterfield (1694-1773) brittiläinen valtiomies ja kuuluisa kirjoittamistaan kirjeistä pojalleen,on sanonut eräässä kirjeessään "Turhamaisuus tai nimittääkseni sitä lempeämmällä sanalla,ihailun ja suosion kaipuu,on ehkä inhimillisten tekojen yleisin kiihoke.En sano juuri paras,vaan tunnustan,että se toisinaan aiheuttaa kovin tyhmiä ja paheellisia tekoja.Mutta niin paljon useammin se on hyvien tekojen aiheena,että vaikka niillä voisi ollakin parempi pohja,sitä vaikutustensa takia kuitenkin on pidettävä arvossa". Ainakin minulle naisena turhamaisuudella,tässä tapauksessa korkeat korot, on pelkästään hyvä vaikutus.Mikäs sen somempaa kuin korkeat korot kopsaamassa suviaikaan asfaltilla, ryhti on hyvä ja sääret ehdottomasti näyttävämmät (ihailun kaipuuta?).Enkä näe siinäkään mitään hupsua,kun kamppailen kaikkea muuta kuin tyylikkäästi korkoineni epätasaisella ja jäästä liukkaalla jalkakäyvällä pystyssä pysyäkseni. Kärsin myös ylpeänä kaikki jalkavaivat,kipeytyneet varpaat,vaivasenluut ynnä muut turhamaisuuden kivuliaat lieveilmiöt (tyhmyyttä?) ja panen jalkaani vastakin kengät,saappaat,aamutossut korkeine korkoineen ja tunnen suunnatonta mielihyvää,naisellisuutta ja sitä kiehtovaa turhamaisuutta,jota ilman jossain muodossa yksikään nainen maailmassa ei voi olla.Eläköön turhamaisuus ja kevytmielisyys!
Musiikkia rakastava seinänaapuri muuttaa aprillipäivänä.Ettei vain olisi pilaa? Alapuolella asuva M-L on joutunut öisinkin musiikillisen hyökkäyksen kohteeksi ja käynyt miestä valistamassa järjestyssääntöjen suhteen.Kaveri laahautuu pikkutunneilla kotiinsa ja panee heti volyymit isolle niin että seinät tärisevät.Nuku siinä sitten.
Onko tyhmyyttä käyttää korkeakorkoisia talvisaappaita? Onko se silkkaa ja puhdasta turhamaisuutta,kuten naispuolisen ystäväni miespuolinen puoliso sanoo? Olen aina käyttänyt korkeita korkoja.Taikka siitä asti kun kynnelle kykenin. Nainen saa ja oikeastaan pitääkin olla turhamainen.Sehän on naisen elämän laki,itsestään selvyys ja suuri nautinto.Mitä muuta on parfyymin suihkaus korvien taakse ja sykkivään pulssikohtaan ranteessa kuin ihanaa kalliiksi tulevaa turhamaisuutta?
Lordi Chesterfield (1694-1773) brittiläinen valtiomies ja kuuluisa kirjoittamistaan kirjeistä pojalleen,on sanonut eräässä kirjeessään "Turhamaisuus tai nimittääkseni sitä lempeämmällä sanalla,ihailun ja suosion kaipuu,on ehkä inhimillisten tekojen yleisin kiihoke.En sano juuri paras,vaan tunnustan,että se toisinaan aiheuttaa kovin tyhmiä ja paheellisia tekoja.Mutta niin paljon useammin se on hyvien tekojen aiheena,että vaikka niillä voisi ollakin parempi pohja,sitä vaikutustensa takia kuitenkin on pidettävä arvossa". Ainakin minulle naisena turhamaisuudella,tässä tapauksessa korkeat korot, on pelkästään hyvä vaikutus.Mikäs sen somempaa kuin korkeat korot kopsaamassa suviaikaan asfaltilla, ryhti on hyvä ja sääret ehdottomasti näyttävämmät (ihailun kaipuuta?).Enkä näe siinäkään mitään hupsua,kun kamppailen kaikkea muuta kuin tyylikkäästi korkoineni epätasaisella ja jäästä liukkaalla jalkakäyvällä pystyssä pysyäkseni. Kärsin myös ylpeänä kaikki jalkavaivat,kipeytyneet varpaat,vaivasenluut ynnä muut turhamaisuuden kivuliaat lieveilmiöt (tyhmyyttä?) ja panen jalkaani vastakin kengät,saappaat,aamutossut korkeine korkoineen ja tunnen suunnatonta mielihyvää,naisellisuutta ja sitä kiehtovaa turhamaisuutta,jota ilman jossain muodossa yksikään nainen maailmassa ei voi olla.Eläköön turhamaisuus ja kevytmielisyys!
2. helmikuuta 2013
REITTIUUTTA HELSINGISSÄ
Suosittelen lämpimästi helsinkiläisiä tutustumaan kaupunkiinsa julkisissa kulkuneuvoissa.Avautuu uusi maailma,uudet maisemat ja ennen kaikkea uudet pysäkit.Olen tehnyt ensimmäisen edestakaisen matkani Kivelään yhteensä kuudella ajopelillä.Onni suosi,enkä joutunut pitkiä aikoja odottelemaan seuraavaa kulkupeliä.Nyt näin Fredalla sen uuden ja kohutun pysäkinkin.Punainen häkkyrä,mutta jollain lailla silmälle ilo toisenlaisena odotuspaikkana.
Nelosen alkumatka oli tuttua ajamista Senaatintorille.Astuin alas ja jäin odottamaan kolmosta.Se kääntyi pois Aleksilta Mikonkadulle ja siitä alkoikin olla kaikki semmoista näkymää,joita en ole aikoihin silmäillyt.Rautatieaseman lyhtymiehet eivät olleet mainospuuhissa,vaan seisoivat tanakasti valopallot hyppysissään katselemassa ihmisvirtaa aseman ovissa.Luistelurataa torilla jäädytettiin ja sitä puuhaa katseli Aleksis Kivi jalustallaan jykevän Kansallisteatterin edustalla.Mannerheimintien ylitys ja Simonkatua ylös.Taas oli outoa ja uutta.Ihmisiä tuli ja meni vaunun pysähtyessä.Tennispalatsin kohdalla Kampissa jätin ratikan ja sydän pamppaillen kävelin läheiselle bussipysäkille jännäämään,kumpi tulee ensin 14 vai 18. Se oli 14.Tuttu bussin numero,jolla lapsena paljon ajelin Töölössä.Piti mennä etuovesta sisälle.Pysäkillä jo oli muodostunut siisti jono,joka mateli bussin sisuksiin kuljettajan silmälläpidon alaisena,ettei kukaan livahda maksamatta matkaan.
Bussi tuli täyteen väkeä ja sain pidellä kaksin käsin kiinni,etten sen vaappuessa puoleen ja toiseen olisi keikahtanut nurin.Matka eteni joutuisasti,kuten bussille kuuluukin.Ohi vilahti pysäkki pysäkin jälkeen,monien vuosien takaisten torireissujeni kohde Töölöntorikin jäi taakse.Topeliuksenkatu tuttuakin tutumpi,lapsuuteni paikkoja kaikkityyni. Seuraavalla,Töölön sairaala,jätin bussin ja kipitin Kivelään,joka on vain kivenheiton päässä.Edellisen päivän loskassa rämpiminen Oopperan ratikkapysäkille oli enää ikävä muisto.Nyt nautin jo etukäteen tietäessäni pääseväni kotiinkin samaa reittiä,mutta vastakkaiseen suuntaan.
Puoliso oli syömässä lounastaan mennessäni.Astianpesukone oli kuulemma rikki ja kaikki kaapivat ateriansa pahvilautasilta.Hoitaja kertoi heti,kun katselin kummeksuen joulunpunaista kattausta.Lykin puolison hammaspesulle (Laaksossa eivät pesseet) ja heti siihen pelmahti hoitaja,kun olin juuri työntänyt harjan miehen suuhun,kertomaan aamulla pestyiksi.Otin harjan pois ja käskin sylkeä.Sairashuone on suuri ja avara,neljän miehen huone.Sosiaalihoitaja tuli juttusille ja vei minut mukavin huonekaluin sisustettuun hoitajien huoneeseen.Keskustelimme.Hän oli tutustunut puolison sairaushistoriaan ja tiesi tarkasti yhtä ja toista.Antoisa juttutuokio,miellyttävä keskustelu.
Olin puolison luona vielä pitkähkön tovin ja hän oli hyväntuulinen ja reippaan oloinen.Ja minun mieleni oli valoa täynnä.
Nelosen alkumatka oli tuttua ajamista Senaatintorille.Astuin alas ja jäin odottamaan kolmosta.Se kääntyi pois Aleksilta Mikonkadulle ja siitä alkoikin olla kaikki semmoista näkymää,joita en ole aikoihin silmäillyt.Rautatieaseman lyhtymiehet eivät olleet mainospuuhissa,vaan seisoivat tanakasti valopallot hyppysissään katselemassa ihmisvirtaa aseman ovissa.Luistelurataa torilla jäädytettiin ja sitä puuhaa katseli Aleksis Kivi jalustallaan jykevän Kansallisteatterin edustalla.Mannerheimintien ylitys ja Simonkatua ylös.Taas oli outoa ja uutta.Ihmisiä tuli ja meni vaunun pysähtyessä.Tennispalatsin kohdalla Kampissa jätin ratikan ja sydän pamppaillen kävelin läheiselle bussipysäkille jännäämään,kumpi tulee ensin 14 vai 18. Se oli 14.Tuttu bussin numero,jolla lapsena paljon ajelin Töölössä.Piti mennä etuovesta sisälle.Pysäkillä jo oli muodostunut siisti jono,joka mateli bussin sisuksiin kuljettajan silmälläpidon alaisena,ettei kukaan livahda maksamatta matkaan.
Bussi tuli täyteen väkeä ja sain pidellä kaksin käsin kiinni,etten sen vaappuessa puoleen ja toiseen olisi keikahtanut nurin.Matka eteni joutuisasti,kuten bussille kuuluukin.Ohi vilahti pysäkki pysäkin jälkeen,monien vuosien takaisten torireissujeni kohde Töölöntorikin jäi taakse.Topeliuksenkatu tuttuakin tutumpi,lapsuuteni paikkoja kaikkityyni. Seuraavalla,Töölön sairaala,jätin bussin ja kipitin Kivelään,joka on vain kivenheiton päässä.Edellisen päivän loskassa rämpiminen Oopperan ratikkapysäkille oli enää ikävä muisto.Nyt nautin jo etukäteen tietäessäni pääseväni kotiinkin samaa reittiä,mutta vastakkaiseen suuntaan.
Puoliso oli syömässä lounastaan mennessäni.Astianpesukone oli kuulemma rikki ja kaikki kaapivat ateriansa pahvilautasilta.Hoitaja kertoi heti,kun katselin kummeksuen joulunpunaista kattausta.Lykin puolison hammaspesulle (Laaksossa eivät pesseet) ja heti siihen pelmahti hoitaja,kun olin juuri työntänyt harjan miehen suuhun,kertomaan aamulla pestyiksi.Otin harjan pois ja käskin sylkeä.Sairashuone on suuri ja avara,neljän miehen huone.Sosiaalihoitaja tuli juttusille ja vei minut mukavin huonekaluin sisustettuun hoitajien huoneeseen.Keskustelimme.Hän oli tutustunut puolison sairaushistoriaan ja tiesi tarkasti yhtä ja toista.Antoisa juttutuokio,miellyttävä keskustelu.
Olin puolison luona vielä pitkähkön tovin ja hän oli hyväntuulinen ja reippaan oloinen.Ja minun mieleni oli valoa täynnä.
1. helmikuuta 2013
KIVELÄSSÄ
Minulla on uusi matkapuhelin ja puoliso on Kivelässä.Parturikin jäi tässä viimeisimmässä tapauksessa niin sanotusti lehdellä soittelemaan,kun jouduin jättämään hänet ilman puolison hiuksia.En ollut ottanut selvää edes nimestä saati puhelinnumerosta.Nolottaa.Saatoin puolison uuteen paikkaan,jossa aloitetaan kuntoutus.Illalla kotona pohdin,miten pääsen helpoimmin tämän hankalan matkan tekemään.No,ensin nelosella Senaatintorille,siitä kolmosella Kamppiin ja sieltä 14 tai 18 saa minut viedä Töölön sairaalan kohdalle,josta kävelen loput matkasta.Että näin sitä ajellaan vastedes ja tarkoittaa sekä ratikoita että bussia.
Uusi puhelin taas tuli ajankohtaiseksi,kun vanha teki tenän jutellessani maailmanmatkaajaystäväni kanssa.Eikä lataaminen tuonut asiaan helpotusta ja niin oli ostettava uusi ja ehompi.En mitään hipaisupuhelinta,vaan semmoinen helppokäyttöinen tämmöisen täti-ihmisen käteen,mutta huomattavasti monipuolisempi ja modernimpi edellistä.Sekoitin sen merkin ensin erääseen lentokyvyttömään lintuun,mutta ei se se ollut,vaan vahva ruotsalainen merkki yhdellä deellä.Pysytään nyt naapurimaissa,kun rannekellokin on tanskalainen.Vielä en ole tarkemmin puhelimeen tutustunut,mutta koesoittoja olen tehnyt kuin myös vastaan ottanut.Että semmoinen peli.
Selkä ei tänään vaivaa.Eilinen päivä meni pikkukivun kanssa.Ähkin ja puhkin astellessani sairaalasta loskavelliä täynnä olevilla jalkakäytävillä Oopperan ratikkapysäkille,joka matka oli pitkä ja hankala.Pääsin ratikassa istumaan ja se tuntui taivaalliselta.Kotona katselin saapasparkojani,joiden piti kestää märkyydet nahoissaan.Kuivasin ja pyyhin ja panin kylpyhuoneen lämpöön lepäämään.Loppuilta meni minultakin vain lepäillessä pisteltyäni mikrossa lämmitetyn valmiin aterian.
Kiittelin Laakson henkilökuntaa hoidosta ja kaikesta ystävällisyydestä ja myötäelämisestä.Mainitsivat jokapäiväisten käyntieni olleen suurena apuna puolison toipumisessa.Haikein mielin tepastelin invataksin kuljettajan työntämän pyörätuolin perässä hissiin.Matka kohti Kivelää alkoi.
Uusi puhelin taas tuli ajankohtaiseksi,kun vanha teki tenän jutellessani maailmanmatkaajaystäväni kanssa.Eikä lataaminen tuonut asiaan helpotusta ja niin oli ostettava uusi ja ehompi.En mitään hipaisupuhelinta,vaan semmoinen helppokäyttöinen tämmöisen täti-ihmisen käteen,mutta huomattavasti monipuolisempi ja modernimpi edellistä.Sekoitin sen merkin ensin erääseen lentokyvyttömään lintuun,mutta ei se se ollut,vaan vahva ruotsalainen merkki yhdellä deellä.Pysytään nyt naapurimaissa,kun rannekellokin on tanskalainen.Vielä en ole tarkemmin puhelimeen tutustunut,mutta koesoittoja olen tehnyt kuin myös vastaan ottanut.Että semmoinen peli.
Selkä ei tänään vaivaa.Eilinen päivä meni pikkukivun kanssa.Ähkin ja puhkin astellessani sairaalasta loskavelliä täynnä olevilla jalkakäytävillä Oopperan ratikkapysäkille,joka matka oli pitkä ja hankala.Pääsin ratikassa istumaan ja se tuntui taivaalliselta.Kotona katselin saapasparkojani,joiden piti kestää märkyydet nahoissaan.Kuivasin ja pyyhin ja panin kylpyhuoneen lämpöön lepäämään.Loppuilta meni minultakin vain lepäillessä pisteltyäni mikrossa lämmitetyn valmiin aterian.
Kiittelin Laakson henkilökuntaa hoidosta ja kaikesta ystävällisyydestä ja myötäelämisestä.Mainitsivat jokapäiväisten käyntieni olleen suurena apuna puolison toipumisessa.Haikein mielin tepastelin invataksin kuljettajan työntämän pyörätuolin perässä hissiin.Matka kohti Kivelää alkoi.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)