27. huhtikuuta 2012

VÄSTÄRÄKIN AIKAAN

Monille pukkaa kevättä sydämeen,minulle tässä ja nyt uutta tekstiä.Ja harmittaa! Ei tekstin pukkaaminen,vaan kun sivu suun taas olosuhteiden pakosta meni SKS:ssa järjestettävä  tilaisuus "Elämää sodanjälkeisessä Helsingissä" 25.4 2012.Toukokuussa jatkuvat SKS:n keskiviikot,vaan kun... Aina näitä jeremiadejani päästelen,etten pääse sinne ja sinne.Näin se vain on ja joskus ottaa niin sanotusti päästä.Mutta aurinko paistaa meille kaikille tänään  Helsingissä ja toivon mukaan muuallakin,niin että kohta pian kevään jälkeen kesää pukkaa.Valpurikin kolmen päivän päässä.

Yöllä satoi.Jouduin tekemään kahden-kolmen maissa roskiskeikan.Tuntui yllättävän lämpimältä ollakseen sentään Suomen huhtikuinen yö.Tulee mieleen ne monet kesäiset yölliset partisilla istumiset,kun ei uni silmää painanut.Hiivin parvekkeelle yöpaidassa,istahdin ja katselin lepakoiden lentoa (ei enää viime kesänä näkynyt yhtäkään) ja nautin hiljaisuudesta kesäyössä.Olivat  pieniä onnenhetkiä.Risto Rasan sanoin: Puut havisevat./ Kuun kaleeri soutaa lahdella yön.

Tänään ulos ja jälleen multapussin kanssa.Nyt on enää kymmentä litraa vajaa kukkalaatikoissani ja tämän pussin ostin ihan itse ilman taloyhtiön avitusta.Orvokkeja voisi istuttaa.Mutta on jo taas  kesäkuussa pantava  uusiksi,kun orvokit kuihtuvat tehtävänsä kevään ensimmäisten joukossa tehneenä.Siispä jään multasormet syyhyten odottamaan pelargonien ja margaretojen aikaa.

C soitti eilen ja panimme taas maailmaa järjestykseen.Hänen parvekkeensa lasi oli irronnut osin pidikkeiltään ja repsottaa nyt kevättuulen armoilla kunnes huolto korjaa.Pitänevät kiirettä,ettei tule suurempaa ongelmaa.C asuu Espoossa luonnonläheisessä nelikerroksissa talossa.Ei hissiä,kun on aina meinattu ihmisten jaksavan kavuta ylimpäänkin ilman koneen apua.Kummitätini jäi oman talonsa neljänteen  vuosiksi loukkuun.Ikä alkoi painaa,kunto huononi ja maailma pelotti.Naapuri suoritti ostokset ja kummipoikalääkäri toi lääkkeet.Erakoitui.Katseli ikkunasta ulos kuollutta puolisoaan kaivaten,joka hänet yksin oli jättänyt.Pääsi luo.Niin moni iäkäs ihminen on portaittensa vanki kerrostalossa,kun talon rakennuttaja unohtaa ihmisten vanhenemisen ja huonot jalat.Näin on käynyt myös ystävälleni A:lle,joka niinikään elää hissittömässä kerrostalossa.Yksin ei saa rollaattoria alas ja apu on harvoin saatavilla.Tämmöinen avittaminen ei kuulu nk.kotiavun toimenkuvaan.A istuu parvekkeella katsellen pihan elämää,kuunnellen sateen ropinaa,tuntien sieraimissaan kevään ja kesän tuoksut.

Eräs tuttava lähti Sisiliaan.Sinne 38 asteen leveyspiirin tienoille.Kauaksi meistä, saareen,jonne moni halajaa.Maalauksellisten maisemien keskelle,Välimeren tuuleen ja Tyrrhenan meren ja Joonian meren aaltojen loiskeeseen.Minun matkani eivät milloinkaan näin pitkälle Italian etelään johtaneet.Jäivät aina pohjoisempaan ja mantereelle.Vaikka kaikki tiet vievät kuulemma Roomaan,ei minun sinnekään.
.

25. huhtikuuta 2012

AURINKOISTA PÄIVÄÄ

Multasäkki tuli eilen.Huollon kaveri raahasi sen pyörävajaan vaikka vastustinkin.Epäluuloinen kun olen sen siellä pysymisestä ja ennen kaikkea paikkaan kuulumattomana,jonka takia joku voi  heivata pois polkypyörien seasta.Hain säkin kotiin.Jessus,kun se painoi.No,minä olen,kun sille päälle satun,vahva kuin mikä ja niin ajelin säkin kanssa hissillä kolmanteen.Tänään  avaan säkin ja jaan mullan pienempiin muovikasseihin,joista on helpompi laatikoihin annostella.Lapiosta olisi apua.Vaan kun ei ole.On vain pieni pistolapio,jolla kaivetaan kuoppa kasville.

Naapuri tepasteli eilen vastaan kun olimme kyöräytymässä odottamaan taksia.Kerroin puutarhurin hommistani ja sitten ryhdyimme ihmettelemään maailmanmenoa.Siinä on aina ihmettelemistä.Hallituksen hommeleihin emme kajonneet, emmekä missään tapauksessa talon pesutuvan siivottomuuteen,johon en itse ole edes päässyt tutustumaan ja josta olen vain kuullut.Emme liioin  Ranskan presidenttivaaleihin,emmekä Kimi Räikkösen suurenmoiseen ajolahjakkuuteen Formuloissa.Mutta me ihmettelimme noin yleisesti,mihinkä suuntaan tässä ollaan oikein menossa.Huonompaan,sanoimme ja nyökäytimme päitämme.Meidän ikäisillä kaikki oli ennen aina paremmin.Olimme tästä asiasta aivan yksimielisiä ja toivotimme toisillemme hyvää päivänjatkoa.Taksi tuli.

Se oli kumma kyllä kimppakyyti ja asiakas,nainen, istui jo sisällä.Hän näytti jotenkin tutulta,mutta kun en osannut paikallistaa,niin jätin sikseen ja aloin tarkistaa,että kuljettaja sitoo pyörätuolin neljästä kohdasta kiinni,kuten säännöt määräävät.Nainen muistutti missä olimme tavanneet ja silloin muistin minäkin.Stockmannilla odottaessamme kyytiä ja olimme hetken puhelleet.Olimme nytkin menossa Stockmannille kaikki ja juttua riitti sinne asti.En yleensä juttele näissä kyydeissä,mutta nainen vaikutti jo aiemminkin miellyttävältä ja iloiselta,asialliselta eikä vaivojansa valitellut,kuten joskus käy,kun mammaraiset istuvat vierekkäin ja avaavat sanaisen arkkunsa.Törmäilimme sitten tuon tuosta tavaratalon osastoilla toisiimme.Huikkasin aina jotain jonninjoutavaa tervehdykseksi.Hän sanoi,minusta tuntui,toiveikkaana "ehkä tapaamme joskus vielä".Sitten puoliso ja minä menimme Herkkuun ja sieltä kotiin.

Tänään on siis ohjelmistossa puuhaamista mullan kanssa.Aurinko paistaa helakasti eilisen sadepäivän jälkeen.Pakkaan puolison vain tuoliinsa ja sitten alas ja ulos.Mullat mukaan.Lokkipahukset ovat jo katsastaneet vanhaa pesäpaikkaansa pyörävajan katolla.Joudun samaisen katon läheisyydessä hoivaamaan kukkiani.Nyt ovat niin leppoisaa väkeä että,mutta annas olla,kun poikaset ovat kuoriutuneet ja lähtevät pesästä liikkeelle tutkailemaan ympäristöään,pelmahtavat emot aggressiivisiksi.Lokin kiukku on kamala kiukku.Siinä kakka lentelee ja räpyläjalat tekevät päässä kipeää.No,mitä ei voi estää,se täytyy kestää.

23. huhtikuuta 2012

MULLAN PÄÄLLÄ

Eilisen sunnuntain lämmin ja aurinkoinen päivä pani mallikkaasti vauhtia pihan pensaiden vihertymiseen.Talon asukkaat käyskentelivät ulkona tapaillen naapureita niitä näitä jutellen.Minäkin pakkasin puolison pyörätuoliin.Otin mukaani  vähiä puutarhanhoidon välineitäni ja kyöräydyttiin  ulos.Siivosin kaikki neljä kukkalaatikkoa,pöyhin mullan pienellä haravalla kuohkeaksi ja nyt ei kun odottamaan istutuskautta.Keksin siinä puuhastellessani,että panen multaa myös rapun toisella puolella olevaan maahan pensaitten taakse ja kylvän ruohonsiemeniä.Vihreä on miellyttävämpää kuin musta maa,johon tupakantumpit edelleenkin heitetään,vaikka lasipurkki on porrastasanteella.Voi meitä!

Hepi-ystäväni on saapunut kotiinsa Helsinkiin puolen vuoden matkalta Turkissa.Koleaa,sanoi ja huokaisi,kun oli juuri jättänyt taakseen Turkinmaan alkukesän,kaiken kukkien väriloiston,auringonpaahteen ja erään ystävän.Vaikka Hepi vietti/viettää aikaansa turistien suosimalla alueella,tietää jo maasta paljon.Tietää ongelmat,hyvät ja huonot puolet.Tietää senkin,että ei milloinkaan voisi asettua kokonaan sinne asumaan.Ystäväkin muistuttaa: kuule Hepi,Turkki ei ole Suomi.

Sairastunut ystäväni,josta olen kertonut,odottaa leikkausta.Se tapahtuu kolmen viikon kuluttua.Hän on yhtä iloinen ja toiveikas kuin ennenkin.Valaa sitä muihinkin.Minä olen myös realistinen,sanoo,tulee mitä tulee,turha maalata piruja seinille tai juosta niille.No,minä luultavasti repisin koko maailman riekaleiksi ja sitten vaipuisin syvään itsesääliin,enkä enää koskaan siitä suosta nousisi.Näin ainakin kuvittelisin tekeväni,mutta kuka sitä tietää.Lukeehan minun blogitiedoissani positiivinen luonne.

Maamme-laulussa on yksitoista säettä.Me laulamme ensimmäisen ja viimeisen. Ai,mistäkö tämä tuli mieleen? No siitä Döbelnistä Juuttaalla eilen.Onhan hyllyssäni se sama Vänrikki,jota koulussa luin ja se on Paavo Cajanderin suomennos.Se toinen  mitä  minun aikanani käytettin, oli Otto Mannisen kääntämä. Lopetan tänään Kirjan ja ruusun päivänä komeasti Maamme-laulun kymmenenteen säkeistöön.

"Totuuden,runon kotimaa
 maa tuhatjärvinen,
miss´ elämämme suojan saa,
sa muistojen,sa toivon maa,
ain´ ollos onnees tyytyen,
vapaa ja iloinen."

(J.L.Runeberg suom.P.Cajander)









22. huhtikuuta 2012

RUNOSTA RUNOON

"Minussa on
leskenlehden lapsellinen riemu
kun se kevään loasta työntää aurinkoisen
siansilmänsä
toisen kainaloon;
minussa on sen syksyisen ylikasvaneiden lehtien
repaleinen murhe."

(Risto Rasa)

Minussakin kevätaamuna riemua.Hyvä oli  herätä auringonpaisteeseen,joka kurkki verhojen raosta.Katsoa ulos ikkunasta. Huomasin pihalla kuolleen lokin raadon,jota varis söi.Sitten tuli kolmen lapsen isä,otti ruumiin lapioon,pani muovipussiin ja vei roskikseen.Variksen nyppimät höyhenet jäivät,joita tuuli kuljettaa kaikkiin ilmansuuntiin.Meidän pihaan oli lokin elämä päättynyt.Ehkä jo eilen,ehkä tänä aamuna varhain.Minulle ei kerrota.

Sormet syyhyää että pääsisin kukkalaatikoiden kimppuun.Rikkaruohojen mädäntyneet jäänteet pois,tupakantumpit ja muu roska.Pitää ostaa ylihuomenna kaupungilta lapio,jolla saan kauhotuksi hiukan vanhaa multaa pois.Uutta  tilalle,jonka sekoittelen joukkoon.Sitten taas huoahdan.Istutusaika myöhemmin. Miten onkaan minut vallannut tämmöinen ihana puutarhurin into!

Into ylipäätäänkin.Kummeksun vallan itse.Ensin siivosin työhuonettani,plarasin papereita ja turhaan säästettyjä lehtiä.Miksi ihminen alunalkaen panee talteen ja sitten heittää pois? Luulee joskus tarvitsevansa. Koska olisi muka aikaa korkean lehtipinon selailemiseen? Ja miksi pitäisi? Mitä siitä,jos vuonna 1986 joku on voittanut kakkukisan ja resepti on lehdessä? Ei pitäisi myöskään hetkauttaa parikymmentä vuotta sitten lehteen kuvattu jonkun kodin sisustus.Kun uuvuksiin asti kannoin lehtipinoja roskikseen,päätin: ei koskaan enää. Olen siivousinnossa hyökännyt myös makuuhuoneen kimppuun.Vanhat äänikirjat kaappiin.Puolison hoitotarvikkeet paikoilleen.Päiväpeitot ja tyynyt ojennukseen.Ja kun puoliso taas puhtaana ja puleerattuna asettui vuoteelleen, oli tuntemukset kuin vanhalla kunnon Yrjö Kaarle von Döbelnillä Juuttaalla "Työ tehty on,mä pääsin voittajaksi..." Voisin vielä jatkaa "Yks viel´  on toimi..."  Muut huoneet. No,sotapäällikön hommat olivat  suuremmat ja ansiokkaammat kuin Stadin friidun.Mutta ehkä sama tyytyväisyyden tunne.

Aurinkoa luvattu koko päiväksi.Ehkä ulos tänään,ehkä ei.Miten nyt päähän pälkähtävi.Yhtäkaikki: meillähän on kevät!

"Pukea sanoiksi,riisua sanoista.
Kerin itseäni hitaasti auki,sananjalka.
Niin kuin kynäjalavaan
kevät vaihtaa sielun minuunkin."

(Risto Rasa)


20. huhtikuuta 2012

ENNEN MEITÄ

En malta olla jälleen kerran kajoamatta  asuinalueeni Katajanokan menneisyyteen.Asustelenhan Seljan ja Poppelin kortteleiden tuntumassa.Minä ja moni muu tuntee korttelit Wanhan Sataman nimellä.Messujen,kokousten ja muiden tapahtumien näyttämönä.Vaikka pidän 1800-lukua jollain lailla omana vuosisatanani,en ehkä Katajanokan köyhälistöalueella olisi tahtonut elää.Panna jalkani syksyisin saven pehmentämiin teihin tai lypsää lehmäpoloistani aamuin illoin.Alueella oli vielä pitkä matka  jugendtalojen ja uudemman arkkitehtuurin vuosiin.

Jos käymme historian lehteä kääntämään parisataa vuotta taaksepäin 1600-luvulle,oli Katajanokka kallioinen niemi,jossa toki oli asutustakin.Oli myös  tullitupa ja tiilitehdas.Korkeilla kallioilla tuulimyllyt hallitsivat maisemaa,laitumilla niiden juurilla käyskentelivät lehmät kaupunkilaisille vuokratuilla mailla.Kaupunki oli kaukana,joillekin niemen asukkaille jopa saavuttamattomissa.Itse Helsinki oli yhteydessä mantereeseen vain kapean kannaksen kautta meren työntyessä pitkälle nykyistä Rautatientoria hipoen Kluuviin asti.1800-luvulla vesialue täytettiin ja saamme kuivin jaloin nykyisin astella juniin.

Elämä Katajanokalla oli maalaismaisemissaan hiljaista,kunnes päästiin "minun" vuosisataani 1800-lukuun,jolloin Katajanokan elämä alkoi huimasti vilkastua.No,olihan täällä Kruununvankila ollut jo vuodesta 1749.Vankiloita tuli pari lisää seuraavalla vuosisadalla.Venäläiset sotilaatkin asuttivat Katajanokkaa.He olivat aikaisemmin olleet sijoitetut pakkokeinoin Helsingin asukkaiden koteihin,josta asiasta valitus meni aivan keisarille asti.Porvaristo oli syvästi suivaantunut "vuokralaisiinsa". Alettiin rakentaa venäläisille kasarmeja.Yksi on Merikasarmi Katajanokalla.Engelin suunnittelema 1816-1820. Venäläiset tarvitsivat omia jumalanpalveluksiaan ja Helsinkiin tuli 1827 Pyhän Kolminaisuuden kirkko ja 1862-1868 Uspenskin  katedraali Katajanokalle.Bomarsundin linnake Ahvenanmaalla joutui luopumaan tiilistään ortodoksisuuden hyväksi.Olihan linnake tuhoutunut Krimin sodan aikana käyttökelvottomaksi.Tiilet joutivat uusiokäyttöön.

Katajanokka eli siis värikkäästi 1800-luvulla ja pursui ihmisiä.Oli kalastajia,merimiehiä,käsityöläisiä,oli karjaa tiheään asutussa hökkelikylässä,jota kaupunkilaiset karttoivat ja pitivät arvelluttavana seutuna salakapakoineen ja epämääräisine maineineen. Tonttien hinnat olivat halpoja maaston vuoksi,jossa oli hankalaa liikkua ja vaikeaa rakentaa korkeiden kallioiden ollessa esteenä.

Sivistystäkin oli.Köyhäinkoulu valmistui 1817 ja sitä koulua kävi tuleva kansalliskirjailijamme Aleksis Kivikin joskus 1840-luvulla.Katajanokan hökkelit saivat alkaa väistyä vähitellen,koska 1870-luku oli jo kivitalojen aikaa.Merimiehet,kalastajat,suutarit saivat poistua ja heistä osa alkoi asuttaa Punavuorta ja Kamppia.

Minä muutin puolisoni kanssa Katajanokalle 2000-luvulla.En enää niemeen vaan saareen,sillä kanava erottaa meidät mantereesta tänä päivänä.Kahta siltaa pitkin huristavat autot tuoden ja vieden ihmisiä,tavaraa,elintarvikkeita Skattan moniin ravintoloihin ja hotelleihin.Mereltä on vallattu lisämaata Nokan tarpeisiin.Vanhat kartat muutaman vuosisadan takaa eivät enää pidä paikkaansa.

Kalastajia meidän vuosisadallamme ei näy paikkailemassa verkkojaan rantavajoissaan.Mutta merituuli,joka pyyhälsi ammoin Katajanokan yli,puhaltaa yhä.Ei yli kallioiden eikä vainioiden,vaan yli tiuhaan rakennettujen kerrostalojen ,joiden yllä kuuluu lokkien kirkuna.Kuten se kuului myös aikojen alussa Kalastajamäen menneisyydessä.Ennen meidän aikaamme.


19. huhtikuuta 2012

KUMMITUSTEN AIKAAN

Keltaisten kassien armeija vallannut Helsingin keskustan.Jouduin paniikkiin jo laskeutuessani ratikasta ja nähdessäni jokikisellä kassin,jossa Lukee Hullut Päivät Galna Dagar.Tavaratalon myyjät menettäneet arvokkuutensa.Kenellä mitäkin hiustensa katteena kärpässienestä klovnin kiharoihin ja kaikkea siltä väliltä.Nyt on niin hupaisaa,niin hupaisaa.Erottajan apteekki sentään säästynyt aaveiden valloitukselta,jotta pääsin asiallisissa merkeissä ostamaan puolison diabeteslääkkeet. Muu talossa olikin sitten silkkaa hässäkkää.Tavallista pullapitkoa ei ollut Herkussa,kun kummitukset komeilivat paakelsien päällä,leipurit panneet parastaan haamuilussa ja kaikki oli yhtä hu-huuta.Luojan kiitos,että sunnuntaina taas nomalisoituu.

Huolto soitti ja mies nosti pyörävajan seinustalle kolme kukkalaatikkoa vanhoine multineen päivineen á 100kg.Voimaa oli,ikää 34 ja rakennuksilla hankitut lihakset.Ihaillen katselin kuin nuorena naisena muinoin.Uudet mullat tulevat perässä.Kaivan laatikoista vähän vanhaa pois,sekoittelen uutta tilalle ja sitten ei olekaan kuin odottelua,että pääsen ostamaan margaretat ja pelargoniat.Ehkä muutama viikko vielä.

Eilen tein sitä,mikä olisi pitänyt tehdä ajat sitten.Heitin vanhoja lehtiä pois.Ruokalehtiä.Sitä aina luulee,että jonain sadepäivänä istuu ja leikkaa reseptit talteen.Semmoista sadepäivää ei oo eikä tuu. Monta menokertaa roskikseen.Nyt on vielä matkailua koskeville tehtävä sama temppu.Sitä kun luulee,että kaivaa lehdistä tietoa maista kaukaisista,kaupungeista mahtavista.Katin kontit.Näkee televisiosta kuten eilen Teemalla Orhan Pamukin Minun Istanbulini matkadokumentti.Panu Rajala kävi hiljattain taas kerran Istanbulissa.Kirjoitti loistavan kuvauksen kaupungista blogiinsa.Mika Waltarin ja Orhan Pamukin Istanbulista. Pamuk kertoi kaupungin surumielisyydestä.Hän tietää surun määrän ja syyn,kuinka syvältä kumpuaa.Waltari teki matkan vuonna 1947 etsien aineistoa Johannes Angelokseen.Sota oli päättynyt,Eurooppa risana.Pamuk syntyi Istanbulissa viisi vuotta Waltarin käynnin jälkeen.Vuonna 2006 hän sai kirjallisuuden nobelpalkinnon.

Työhuoneeni siivoamisesta oli se etu että tilaa tuli,tavarat eivät enää repsota toistensa päällä,kirjat suorissa riveissä hyllyssä.Äitini kuva tuli esille.Koko perhe,isä,äiti ja äidin veli.Olivat olleet oikein valokuvaamossa potrettia otattamassa.Puhtaina ja puleerattuina,retushoituina kaikki neljä katselevat juhlallisin ilmein kameraan.

Tämmöistä tänään  Seljan ja Poppelin korttelien tienoilta Kalastajamäellä.






18. huhtikuuta 2012

MUISTOJA

Puoliso meinasi eilen saada flunssan.Pumppasin miehen täyteen Buranaa,Earl Grey-teetä hunajalla makeutettuna ja mittasin kuumetta kymmenen minuutin välein.Kuumetta ei ollut,mutta nenä vuoti solkenaan.Senhän tietää,että mies vaatii hellää huolenpitoa,kun melkein viimeisiä hengenvetoja eletään ja katsellaan vaimokultaa jäähyväiset mielessä.Sitten alkoi kuulemma koskea vähän sieltä ja täältä,mutta oli kuitenkin sitä mieltä,että lääkäriä tai ambulanssia ei tarvita.Katselin esitystä tovin ja samaan tulokseen tulin minäkin.Filmausta paitsi nenän valumisen osalta.Vielä yöksi Burana ja kupillinen teetä.Nukkui hyvin ja niin tein minäkin.Aamulla sekä mies että hänen nenänsä toimivat jälleen kuten ennenkin.Mutta sisällä tänään pysyttelemme varmuuden vuoksi.

Katselen ikkunasta pihalle,jos vaikka jo tänään huolto tulisi jeesaamaan kukkalaatikoiden kanssa.Pitäisi pukeutua,että voisi sitten heidän soitettuaan pinkaista pihalle viisaamaan laatikoiden uudet paikat.Oikein jännityksellä odotan,minkämoisen vastaanoton tempaukseni saa niiden naapurieni keskuudessa,jotka ovat omituisin tuntein vuosien ajan suhtautuneet kukkaistutuksiini.Luulevat yhä,että taloyhtiöllä on näppinsä pelissä mukana,kuten aivan ensimmäisenä kesänä olikin.Sen jälkeen ei taloyhtiöllä ole ollut tekemistä kukkieni kanssa.Eivät usko.Ehkä on outoa,että kerrostalossa joku yksittäinen asukas puuhastelee omaan laskuunsa pihan kukkalaatikoiden kimpussa.

C soitti eilen ja taas puheltiin niitä näitä.Oli tavannut yhteisiä luokkatovereitamme lounaan merkeissä.C on kova puhumaan minusta tytöille ja kertoo mielellään sankaruudestani omaishoitajana.Ovat niitä samoja tyttöjä,joita olen jo vuosien ajan ollut meille kutsumassa ja  häpeän saamattomuuttani.En ole C:tä lukuunottamatta muita sitten kouluaikojen tavannutkaan.Joitakin kirjeitä ja joulukortteja olemme vaihdelleet viime vuosina.Valokuviakin olen nähnyt.Rouvilta näyttävät.Minun kouluaikanani luokat olivat suuria.Meilläkin kymmeniä oppilaita.Siitä johtui,ettei kaikkien kanssa lähemmin ystävystynyt ja juuri nämä tytöt -edelleeen C:tä lukuunottamatta- jäivät etäisiksi.Toki tunsin ja juteltiinkin,mutta bestiksiksi emme kehittyneet.C:n kanssa olin enemmän kaveria ja kävinkin usein hänen kotonaan Töölön sokeritehtaalla.Isoisä oli tehtaan patruuna ja C asui äitinsä kanssa siellä.

Se oli huusholli,jonkalaisen olin vain elokuvissa nähnyt.Hovimestari,kokki,sisäkkö ja liuta muita piikoja.Talo oli kolmikerroksinen villiviiniköynnöksien peittämä punainen tiilirakennus.Joskus tapasin C:n isoisän,joka kävi pikaisesti tervehtimässä,mutta isoäiti piti meille seuraa ja oli kultainen sirokokoinen rouva,joka tarjosi aina jotain hyvää syötävää. C.n elegantti äiti liihotteli talossa valmistautuen milloin mihinkin juhlaan.Istuin yleensä tyylihuonekaluilla täytetyssä pienemmässä salissa tai C:n omassa huoneessa toisessa kerroksessa.Sinne mentiin leveitä punaisella matolla peitettyjä portaita pitkin.C oli mielestäni kuin prinsessa linnassaan ja "linnaksi" taloa kutsuttiinkin.Patruuna-ajat jäivät vähitellen historiaan.Töölön sokeritehdas muutti luonnettaan nykyajan myötä.Hovimestarit ja piiat kuuluvat enää  maailman kuningaskuntien oikeisiin linnoihin.Mutta C on yhä ystäväni,vaikka välillämme olikin pitkä vuosia kestävä aika,jolloin emme tavanneet,emme edes kuulleet toisistamme ennenkuin erään yhteisen luokkatoverimme kuoleman jälkeen.

Näin minä tahdon muistaa ajan kauan sitten,kun olin vielä nuori koulutyttö Töölössä.