11. syyskuuta 2010

TÄNÄÄN TÄMMÖISTÄ

Punainen matto on ollut tampaustelineessä pari vuorokautta.Onko se unohtunut vai saamassa tavallista enemmän raitista ilmaa? Nyt matto on kuitenkin märkä sateen jäljiltä.Sen väri on syventynyt ja sen helmasta putoaa pisaroita.Illalla olin varma,että matto korjataan parempaan talteen yön aikana,mutta olipa otettava lusikka kauniiseen käteen ja todettava,että aina eivät vorot ole liikkeellä.Katsotaan miten maton tulee käymään.

Flunssapa ei olekaan vielä hellittänyt.Ääni seksikkään käheä,kuten eräs miespuolinen lapsuudenystäväni eilen puhelimessa sanoi kysyessäni hänen vointiaan,kun kunto on alkanut kremppaantua hänelläkin.Tämmöisten tervaskantojen alkava rappeutuminen on aina surullista.He kun ovat olleet ikänsä terveitä ja jaksavaisia ja sitten ykskaks jokin paikka prakaa.Eivätkä he yleensä usko,että tahtia olisi hiukan hidastettava ja töitä supistettava. Kun mä oon aina tahtonut tehdä jotain,sanovat. "Jotain" tarkoittaa isojen puiden kaatamista,mökkikattojen uusimista,takan muuraamista,laiturien rakentamista... Ei mitään puhdetöitä. "Voinko olla yhä hyödyksi? Sitä voi hyvällä syyllä kysyä,ja luulen voivani vastata "kyllä".Uskon voivani olla hyödyksi persoonallisemmin ja suoremmin kuin ennen.Olen hankkinut paljon viisautta,vaikka en tiedä miten." (George Sand)

Mies on äänikirjan myötä siirtynyt Brysseliin Olli Rehnin vaimon,Marja Rehn, kertomana.Minkälaista on elämä Brysselissä EU:n talouskomissaarin huushollissa,se selviää kirjan lukemisen edetessä.Kuinka paljon mieheni kirjasta jälkeenpäin muistaa,ei ole tiedossani.Eikä muistaminen ole edes tärkeääkään.Hän elää hetkessä tässä ja nyt ja nauttii kirjojen kuuntelusta.Brysselissä olemme mekin käyneet.Minä muistan,mies ehkä ei.Olin siellä jo nuorena ensin vanhempieni kanssa kierrellessämme ympäriämpäri Eurooppaa.Rehnien Bryssel on taatusti erilainen kuin mitä meillä oli turistin näkökulmasta.Muistan goottilaistyylisen raatihuoneen,Grand Placen ja tietysti Manneken Pisin.Hän on ehdoton must Brysselissä. Must on myös belgialainen suklaa.Paras suklaa minkä tiedän! Njam.Onneksi levittäytynyt maailmalle,niin saa rakkauteni tähän suklaaseen Helsingissäkin täyttymyksensä.

Meillä on auringonkukkia maljakossa.Ei kaikkein suurimpia,vaan pieniä kuten Vincent van Goghin maalauksissa.Hän maalasi näitä Provencen kesäkukkia mielellään.Olivathan ne 1800-luvun lopulla suosittuja leikkokukkia.Tänä päivänä ei niinkään ainakaan Suomessa.Kukat eivät van Goghin maalauksissa ole enää freesimmillään,vaan jo hiukan rapistuneina,mutta värihehkunsa säilyttäneinä.Ehkä kuuluisimmassa auringonkukkataulussaan on kaksitoista kukkaa.Minun maljakossani tänään vain kymmenen.Van Gogh vertasi auringonkukkiensa vaikutusta goottilaisiin kirkkoikkunoihin.Keltaisen ja ruskean värihehku on silmää hivelevää,valon taittuminen kukkien jo hiukan nuukahtaneissa terälehdissä taitavaa työtä.Olen aina ihaillut sitä,miten valo saadaan maalatuksi. Van Gogh on yksi mielitaiteilijoistani ja olen tehnyt Tukholmaan matkan vain nähdäkseni hänen upean näyttelynsä.Sen näkeminen kuuluu yhä unohtumattomiin taide-elämyksiini.Nämä maljakkoni auringonkukat ovat kunnianosoitus Vincent van Goghille.

10. syyskuuta 2010

AJANKOHTAISTA

Karhut katsastettu! Kaikki 142 ja koko komeudessaan.Muoto sama,värit vaihtelevat,kustakin maasta kullekin ominaista kuvitusta nallen kropassa.Suomen karhu kertoi koivuista,järvistä,ruskasta,Lapin vaaroista.Ihmisiä torilla paljon,valokuvausta ja monia kieliä.Pitäähän sitä potretti saada,kun kerrankin pääsee ihan karhun viereen.Kerroin miehelle,mistä maasta värikkäimmät ovat,pysäytin pyörätuolin ja viisasin.Sitten mentiin Kauppatorille.Kukkia ja omenia.Vanhasta Kauppahallista leipää ja invataksilla kotiin.Kauppahallin remontti siirtyy vielä vuodesta 2012 eteenkin päin.Tämän kertoi ystävällinen hallivalvoja kysyttyäni asiaa odotellessamme taksin tuloa.Viisitoista vuotta edellisestä remontista,vaikka olisin voinut vannoa,että vain korkeintaan viisi. Niin kuluu aika,sanoi hallivalvojakin.

Yksi kerjäläisvaimo nuokkui torin liepeillä pahvimuki valmiina vastaanottamaan lantin,jos joltakulta heruisi.En nähnyt kenenkään antavan.Syyslämmin ilma helli tätäkin ihmistä auringon pilkistellessä somasti pilviverhon takaa.Kiireiset jalat kopisivat asfaltilla kerjäläisen ohi.Mitä lie ajatellut mielessään? Parempiosaisten onnea? Vai sitä,että organisaation johtaja tuimistaa kulmia,kun päivän saalis jää pieneksi? Sureeko kanssasisarten ja -veljien kovaa kohtelua Ranskan maassa,jossa ei aiotakaan korkeatahoisista vaatimuksista huolimatta jättää romanien karkotuksia sikseen? Heittääkö ärräpään jokaisen kävelijän jälkeen,joka ei suo katsettakaan hänen resuiseen olemukseensa?

Eilen oli tervetullut juttutuokio espoolaisen ystäväni kanssa.Aikoo miehensä seurana Vilnaan.Sitten on nähty Viron,Latvian ja Liettuan pääkaupungit.Mihin seuraavaksi nämä paljon matkustelleet ihmiset,joilla lienee jo nähtyinä suurin osa maailman maista? Ollapa mukana!

USAn sotilaita epäillään raakuuksista siviilejä kohtaan Afganistanissa.Onkohan niin,että kun kokee ja näkee vaikka mitä itse,millään ei ole enää väliä? Muuttuu hirviöksi itsekin.Mielen tasapaino järkkyy,ei eroteta oikeaa ja väärää,jonkinlainen hulluus valtaa ihmisen.Aletaan sairaalla tavalla nauttia tappamisesta.Venytetään kuoleman tuloa,kidutetaan ja halutaan katsella ihmisen kärsimystä sitä pitkittäen.Alistetaan toinen mitä kammottavimmalla tavalla.USAn sotilailla ei ole paras mahdollinen maine ja tämmöiset uutiset tuskin mainetta parantavat.Kun heidät joskus kotiutetaan,mitä heistä on jäljellä? He saavat rangaistuksen siviilien turhista kuolemista ja "muistoesineiden" ottamisista ruumiilta? Onko heissä enää jäljellä hituistakaan sitä hymyilevää poikaa,joka vielä joitakin vuosia aikaisemmin oli nukahtanut iltaisin pehmonalle sylissään äidin peitellessä vuoteeseen? Tuskin.Se hymyilevä pikkupoika jäi jonnekin konekiväärien rätinään ja jonkun toisen pojan äidin surmaamiseen.



Muutamaa tuntia myöhemmin.

Lähdettiin kaupungille ja taas olemme kotona.Viikonlopuksi ja maanantaiksi ruokaa.Tiistaista lähtien mies syö "ulkona".Huulet on jo mutrulla,kun tietää menevänsä intervallihoitoon ja sehän ei maistu,kun "kotona on paras". Vaan omaishoitaja tarvitsee vapaa-aikaa jaksaakseen taas.Jos häneltä menee voimat,on kaksi hoidettavaa jossain.

Tänään purkautuessamme nyssyköitten kanssa inva-autosta,kuului takaani Englanninmaan kielellä,jos tarvitsen apua.Käännähdin ja näin naapurirapun ulkomaalaisperheestä äidin ja kolme lastaan.Lasten kanssa olen jutellut,mutta äiti ei ole osoittanut halua lähempään tutustumiseen.Tänään avasi siis sanaisen arkkunsa,josta suuresti ilahduin.En tosin apua tarvinnut enkä yleensä tarvitse,sillä kokemus on opettanut minua kantamisen jalossa taidossa ja saan pyörätuolin lisäksi hämmästyttäviä kuormia kulkemaan.Kiitin kauniisti,mutta äiti pani vanhimman poikansa avittajaksi.Poika tiesi tarkkaan,missä rapussa asumme ja vei sinne osan kasseista ja tavaroista.Siinä on pikkupoika,joka katselee aikuista suoraan silmiin puhuessaan.Ei kurkistele varpaitaan eikä vaihda jalkaa vaitonaisesti.Suuret ruskeat silmät tarrautuivat nytkin omiini kiittäessäni.Olen aikaisemminkin saanut tuta näiden lasten luonnollisen ja huomaavaisen käytöksen.Huokaisin.Miksi suomalaislapsia ei kasvateta jo pienestä pitäen samalla tavalla? Poikkeuksia on toki,mutta he vanhempineen katoavat joukkoon suureen.

8. syyskuuta 2010

KIRJOITTAMISESTA NÄNNIIN

Kirjoittaa. Sana sekä Veijo Meren että Kaisa Häkkisen etymologisessa sanakirjassa selitetään alunalkaen tarkoittaneen koristekuvioiden leikkaamista puuhun ja niiden ompelemista kankaaseen.Verbin vastineita lähisukulaiskielissämme,karjalan,vepsän,vatjan,viron ja liivin kielissä.Sanan merkitys kuvioiden tekemisestä on muuttunut meillä kuin sukulaiskielissämme.Meidän kirjakielessämme "kirjoittaa" tarkoittaen nykykirjoittamista esiintyi jo Uppsalan evankeliumikirjassa sekä Agricolalla.Tuli tämmöinen mieleen tutkia,kun tässä taas kirjoitan.

Muutamana päivänä on olo ollut hiukan flunssainen,mutta tänään jo päivä valkeni paremmissa merkeissä. Pysyttelemme vielä tämän päivän sisällä.Karhut saavat odottaa Senaatintorilla.Ensi viikollahan alkaa lomani,jos kaikki menee odotetusti.Ilmatkin lämpenivät,kuten luvattiin.Ihmiset kulkevat taas kevyissä vaatteissa,kun välillä etsittiin paksumpaa ylle.No,syksyähän tämä on ja sillä siisti.

Saas nyt nähdä,miten käy tämän nänniä imeneen lääkärin.Kyllähän siinä hämmästyttävän perusteellisesti tehtiin "lääketieteellistä tutkimusta",jolla mainittu apulaisylilääkäri tekemistään perustelee.Näin naisena ja mahdollisena potilaana ajattelen toiminnassa olleen taka-ajatuksena muutakin kuin puhdas lääketiede.Ihan kukkua tupata puolustukseksi,että imemisellä yritettiin "saada aikaan alipainetta ja rinnasta tippa nestettä,jotta tarvittava tutkimus saadaan tehtyä".Koko yllättävä toimenpide kuulemma "potilaan eduksi"."Edun" vuoksi lääkäri olisi voinut/pitänyt ennen kuin alkoi tehdä suullaan tutkimustyötä, perustella syyt imemiselle.Eikä puhua "maistamisesta". Ja shit sanon minä! Itsekin joskus hiukan oudolle haiskahtavien tutkimusten kohteena olleena tiedän mieslääkärienkin olevan vain miehiä ja toisinaan lääketieteen valossa unohtavan etiikan säännöt.

Korkeimmalla oikeudella on nyt päätäntävalta lääkärin suhteen.Odotamme tulosta.Tukkapöllyä ainakin.Ja kurssille,jossa muistutetaan mieliin lääketieteen isäksi kutsutun Hippokrateen oppeja.Potilaan tutkimuksissa kun hän kehoitti kyllä käyttämään kuuntelua,tarkastelua ja tunnustelua.Viimeksimainittu tarkoitti käsillä tutkimista. Lääketieteen sanotaan edistyneen Hippokrateen päivistä.Totta,mutta nännien tutkiminen imemisellä ei ole edistymistä.Taitaisi korkeasti oppinut kreikkalainen hävetä nyt tapetilla olevan lääkärin harkintakykyä.Eikä tämä todellakaan ole kunniaksi lääkärien ammattikunnalle.

6. syyskuuta 2010

MAANANTAINA

Vuodesta jo 36.viikko menossa.Neljättä kuuta niin ollaan joulussa.Mihin se aika oikein hulahtaa? Koivut ovat jo ainakin meidän pihalla kellastumassa,viskovat lehtiä maahan.Hiekkalaatikolla ei ole enää tunkua,eikä iltaisin naapurukset tapaile toisiaan viinilasin ääressä pikkupatioillaan.Mutta vielä taloyhtiö pitää asukkaille grillijuhlat.Kerran olen miehen kanssa ollut mukana.Nyt emme aio tai mieheltä ei edes kysytä.Herätämme pyörätuolin kanssa huomiota,eikä miestäni uskalleta lähestyä.Ja jos,niin puhutaan selvällä ja hyvin kovalla äänellä ikään kuin mies olisi kuuro.Tämä on yleinen ilmiö hänen kanssaan,paitsi ystävien ja tuttujen kesken.Joskus huutaminen saa minut ihmettelemään syytä moiseen käytökseen.Ei pyörätuolissa istuminen tarkoita ilman muuta kuuroutta.Aina on yhtä kiintoisaa seurata vieraitten ihmisten reaktioita liikuntarajoitteiseen ihmiseen.Joskus se saa jopa huvittavia piirteitä.

Tänään aikomuksena lähteä Senaatintorille "karhujahtiin" eli katsastamaan 142 nallen rivistö.Sitten Kauppatorille ja Vanhaan kauppahalliin.Minustahan nämä lähtemiset ovat aina riippuvaisia.Mies on valmis kuin lukkari sotaan.

"Valmis kuin lukkari sotaan". Kurkistin kaikkitietävään nettiin ja siellä valistuin tietämään,mistä tämä vanha sanonta on peräisin.Ennen vanhaan lukkarit rinnastettiin pappien arvovaltaan ja heidät oli vapautettu asevelvollisuudesta puolisäätyläisinä henkilöinä.Tämä tietysti aiheutti muissa närää ja kateutta.Niinpä kehitettiin kyseinen pilkkasanonta tarkoittamaan yleensä laiskaa ihmistä.Nykykäytössä sanonta ei välttämättä tarkoita enää "laiskaa ihmistä". Lausetta on alettu aikojen saatossa käyttää tarkoittamaan partiolaisten tapaan "aina valmista" ihmistä. Näin minä olen asian ymmärtänyt.Oikein tai väärin,kokoon käärin.

Huomisesta viikko niin vien miehen intervallihoitoon.Ensimmäinen päivä menee viemiseen ja viimeinen seitsemästä lomapäivästäni hakemiseen.Mutta viisi kokonaista päivää on minun! Ajattelen nukkuvani niistä kaksi,jota en kumminkaan tee.Visiteeraan ainakin hammaslääkärissä ja muu aika onkin sitten pelkkää päähän pälkähdystä eli improvisointia.

Mies äänikirjan kanssa Provencessa.Eilen tilasin sähköitse uusia hänelle,joista itsekin yritän joitakin kuunnella nukkumaan mentyäni.Tuppaa vain uni aina tulemaan kesken ja lukija tekee työtään aamuun asti ja se tarkoittaa toisinaan myös kirjan loppumista.Päiväsaikaan en osaa kuunteluun keskittyä,kun kaikenlaista puuhastelua riittää kaiken aikaa.Näkövammaiskirjasto on hieno keksintö,eikä kirjojen kuunteleminen maksa mitään,jos näkövamma on riittävä.Lääkärintodistus tarvitaan,kuten kaikkeen muuhunkin vammaisia helpottaviin asioihin.Nämä kun eivät lankea itsestään kuten manulle illallinen.

Tässäpä kaikki tänään,ottakaa tai jättäkää.

5. syyskuuta 2010

MATKAILEMISTA

Dagen efter! Kaikin puolin.Hepi tuli,oli ja meni.Kivaa pitkästä aikaa tavata,kun ystävyys on kauan ollut vain puhelujen varassa.Sovittiin kumminkin,että piipahdan hänen luonaan miehen intervallihoidon aikana.Sitten alkaakin olla aika Hepin pölläyttää Suomen tomut jaloistaan ja siirtyä jälleen Turkin maisemiin moniksi kuukausiksi.Kyselin maasta kaikenlaista.Senkin sain tietää,että isompien kaupunkien ihmiset eivät enää kovin ankarasti noudata islamin lakeja."Lepsuus" näkyy,että ei käydä rukoilemaan viittä kertaa päivässä,vaikka minareeteista kutsu kuuluu.Maaseudulla kuitenkin varsinkin vanhempi väestö elää kuten kunnon muslimin kuuluu.Nämä ihmiset kauhistelevatkin modernin turkkilaisen piittaamattomuutta omaa uskontoaan kohtaan.Vaikkakin Turkki on puskeutumassa kohti eurooppalaisuutta pyrkimällä EU:hun,niin minä en hyväksy heidän liittymistään.Maasta suurin (hyvin suuri) osa on Aasiassa,niin mitä asiaa silloin on Euroopan Unioniin? Turkilla on tietysti omat intressinsä liittymiseen,ehkä hyödyn tavoittelu.Miten käy? se jää nähtäväksi.Turkki maana on ihastuttava Hepin mukaan kuin myös itse turkkilaiset ystävällistä kansaa,maisemat huikean kauniita.Tämän uskon.Ja uskon ikäväkseni senkin,että turistialueilla,missä suomalaiset paljon käyvät,puhutaan paikkapaikoin suomea.Hertsileijaa,sielläkin! Ihanhan härmänkielestä on tulossa maailmankieli!

Turkissa en ole milloinkaan ollut,mutta yli lentänyt matkalla Kyprokseen.Näin vuoristossa uinahtaneessa tilassa lumen peittämiä tulivuoren kraattereita.Vuoria tuntui riittävän loputtomiin,kunnes olimme Välimeren yllä kohti päämääräämme.Turkki on kyllä aikoinaan kuulunut matkustussuunnitelmiini vaan ei rantaloman muodossa.Istanbul kiinnosti.Haaveeksi jäi.Nyt elän Hepin mukana Turkin lumoissa.

Vatikaaniin kuuluu kummia.Sikstuksen kappelin freskot ovat vaarassa.Turisteista heruu hikeä ja lämpöä,jotka vähitellen vaurioittavat Michelangelon töitä.Jopa 25 000 matkailijaa tepastelee Vatikaanin tiloissa yhden päivän aikana ja tämä tietää neljää miljoonaa vuodessa.Huikea määrä ihmisiä,joita kiinnostaa nämä 1500-luvun luomukset.Kappelin ilmastointi vanhaa tekniikkaa ja nyt pitäisi saada uutta ja ehompaa taideteosten pelastamiseksi.Turistit tuovat rahaa,mutta aina siinä on myös haittapuolet.Niin on kaikkialla,missä monet miljoonat jalkaparit tallovat ikiaikaisia paikkoja tai silmät ketselevat museoitten aarteita.Osa meistä vielä raapii itselleen "matkamuiston" sieltä,missä se helposti irtoaa.Ateenan Akropolis rapistuu niin säiden kuin ihmisten toimesta.Pompejin kujat kokevat kovia,Rooman Amphitheatrum Flavium,suurin ja muhkein amfiteatteri,jota yleisesti Colosseumiksi kutsutaan samoin.Moneen paikkaan on kävijämäärää rajoitettu päästämällä sisälle vain tietty annos ihmisiä kerrallaan.Näin on myös Andalusian Granadan Alhambrassa.Pääsylippua ennakkoon ostaessa on sanottava aika,jolloin aikoo tässä 1300-luvun maurilaisajan arkkitehtuurin helmessä käydä.Eivätkä sisäänpäästäjät lipsu eteen-eikä taaksepäin lipun ajassa.Näin pitää ollakin,että sekä Alhambra että kaikki muutkin historialliset paikat säilyvät katselukunnossa vielä tulevillekin sukupolville.

Nyt iski kaukokaipuu! Jos jotain nykyisessä elämässäni kaipaan,niin matkustamista.Minut on jo äidinmaidossa opetettu katselemaan maailmaa ja se halu ja innostus,nälkä,jäi sydämeeni.Istuu lujassa.Onneksi minulla on kyky nauttia toisten matkoista,matkustaa mielessä mukana.Lukea matkakirjoja,elää niiden sivuilla.Päästä paikkoihin,joihin olen unelmoinut pääseväni.Pikku-Laurillekin laulettiin aikoinaan maailman olevan niin avaran ja sitähän se on.Eikä enää ole juurikaan paikkoja,jonne ei ihminen ole yltänyt.Oman maailmamme ulkopuolellakin olemme käyneet.Ihmisen uteliaisuus tuntematonta kohtaan on loputon.

4. syyskuuta 2010

HERKKUA,KUKKIA JA NURINAA

Iso se on! Kyllä koolla taitaa väliä olla. Meinaan,että kävimme miehen kanssa pällistelemässä nyt lopullisessa kunnossa olevaa Stockmannin Herkkua.Valtava! Suurempi kuin monen omakotitalon palsta.Myyjät siellä tekivät töitään rinta rottingilla ja kun haastattelin,niin kaikki kertoivat,että tämmöistä ei muualla Pohjoismaissa olekaan.Myyntitiskejä kymmeniä metrejä pituussuunassa ja ympyrkäisinä.Perunat "hämärähuoneessa" vilpoisessa.Ja jos nälkä iskee,voi ostaa syötävää ja asettautua pöytiin siitä nauttimaan.Kahviakin saa.Kyllä nyt kelpaa tulla vaikka Tukholmasta asti ihastelemaan suomalaista tavaratalon ruokakauppaa.Välkommen vaan.

Hepi on tulossa syömään ja minulla keittokirjat levällään keittiön pöydällä.Tarjolla on kahden ruokalajin lounas,kun alkupalat jätän väliin. Tervetuliaissampanjan jälkeen Flygande Jakobia,jota eräs espoolainen ystäväni kuulemma kyllästymiseen asti valmisti Ruotsin vuosinaan perheelleen.Terveisiä vaan.Lisukkeena Hepille mausteinen tomaattisalaatti ja keitetyt siiklit.Punaviiniä ja patonkia.Jälkiruuaksi ahkeroin marinoituja mansikoita mascarponekerman kanssa.Toivon mukaan ei mene pieleen.Jos tämä koko ruokajuttu edes suuremmin ketään kiinnostaa.Oikeastaan pitäisi nyt parastaikaakin olla asiaa puuhastelemassa,mutta kun vastikään pääsimme aamiaispöydästä,niin huilaan hetken.

Tuuraaja päästi minut eilen vapaaksi ja kävin kovassa tuulessa torilla.Eipä olleet torikauppiaat uskaltautuneet siihen säähän.Vain kukkakauppias oli uhmannut ja ostin kimpun valkoisia neilikoita.Punaiset gladiolukset toivottavat lounasvieraamme jo eteisessä tervetulleeksi.Komeita kukkia! Talvella sitten harvemmin koti kukkiin koristautuu.Valikoima kesää ja syksyä suppeampi.Muistan suurella kaihon sekaisella lämmöllä mökkiaikoja,jolloin lähdimme veneellä kukkakedoille.Ruiskaunokkeja,päivänkakkaroita,harakankelloja.Kaikkia niitä rakkaita kesäkukkia,joita ei enää kedoilla juurikaan näe.Ei ole varsinaisia ketojakaan.Me heittäydyimme tuoksuvien heinien ja kukkien sekaan pitkäksemme ja katselimme kesäsinistä taivasta yllämme.Koirat kuljeksivat omillaan, vain heinien huojunta kertoi niiden tassuttelun suunnista.Ne nauttivat meidän laillamme yltäkylläisistä tuoksuista ympärillään ja asettautuivat lopuksi viereemme lepäämään.Keräsin sylillisen kukkia ja asettelin ne maljakoihin.Nämä hetket ovat niitä,joita palavasti mökkiajastamme kaipaan.

Senaatintorilla on karhuja.Somasti torin laitamilla 142 kappaleen voimin kertomassa suvaitsevaisuudesta.Ovat helsinkiläisten ilona aina lokakuuhun asti.Vien miehen ensi viikolla niitä katsomaan.Kukin karhu on erilainen,kirkasvärinen.Ovat eri maiden taiteilijoiden tekemiä meille Berliinistä tulleina.

Suvaitsevaisuus! Kaunis sana.Mutta rajallinen sekin.Vaikka Helsingissä vierailevat mesikämmenet ovatkin suvaitsevaisuutta julistamassa,niin empatiani ei eilenkään riittänyt niihin muutamaan kerjäläiseen,jotka kyyhöttivät syyskuun koleudessa almuja ja sympatiaa anellen.Joku oli laskenut kerjäläisen vuosiansion ja se oli enemmän kuin monen muun rehellisellä työllä ansaitsevan.Odotan mielenkiinnolla,tapahtuuko Suomessa mitään näiden ihmisten karkottamiseksi kuten Ranskassa ja Ruotsissa.Jos turistiksi johonkin maahan mennään,se yleensä edellyttää,että pystytään tulemaan omillaan toimeen,elättämään itsensä tuomillaan rahoilla.Kerjäläisten joukossa tai vanavedessä liikkuu rikollisjoukkoja,jotka aiheuttavat aina harmeja pienemmässä tai suuremmassa määrin.Suomalaisia oli kuulemma varoitettu jo vuosia sitten Romanian ja Bulgarian kansalaisten massatulemisesta.Miksi meillä ei otettu tätä vakavasti? Nyt olemme helisemässä näiden ihmisten kanssa ja iso osa meistä haluaa jo heistä päästä eroon.Roposet eivät enää pahvimukiin kilahda alun tahtiin.Olemme kyllästyneitä.

Harmaata tänäänkin ulkona.Mutta luvattu lämpenevää.Saas nähdä.Aamulla seitsemisen astetta plussaa.Syyskuu on syyskuu ja syksyä mennään.Ja aina vaan viileämmäksi käy talven koputellessa kohta ovella.Näihin mietteisiin eikun loppupiste.

2. syyskuuta 2010

UNI JA MARILYN-DOKUMENTTI

Näin ihstuttavan unen.Matkailua,mutta missä,sitä ei kerrottu.Olin ruskeavetisellä joella laivassa,eikä muita kapteenin lisäksi.Etenimme myötävirtaan.Joen kummallakin puolella kerrostaloja parvekkeineen.Parvekkeet olivat laivan etuosan näköisiä.Kattoterassit samoin pienen laivan muotoisia ja niissä oli iloisia ihmisiä,jotka vilkuttivat.Minne olin matkalla ja koska,ei selvinnyt.Minua ei näytetty.Eikä kapteenia.Tiesimme toistemme läsnäolon.Tähän asti muistan.Saattoi olla,että uni jatkuikin.

Mistä unet tulevat? Toiveista? Koetuista hetkistä? Kuullusta,luetusta? Nähdystä? Muistoista? Kertovatko tulevista? Eivät minun mielestäni kerro. Minun uneni koskevat hyvin usein matkailua.En näe katastrofiunia,joissa kuolisin.Takaa-ajounia sensijaan olen nähnyt aikaisemmin.Minua ei saatu milloinkaan kiinni,kun yleensä juuri kun aiottiin minuun tarttua,nousin tyylikkäästi ilmaan ja lensin tieheni.Pakoa todellisuudesta,sanoisi ehkä Freud.Jokainen näkee unia,joko muistaa tai ei.Ne kestävät yleensä silmänräpäyksen,vaikka sisältäisivät kokonaisen romaanin tai ihmiselämän.Nukkuessa mielikuvitus kuljettaa kauaksi todellisuudesta ja arjesta.Jos myös painajaisten myötä kauhuun ja pelkoon.Lapsena olin kapeassa käytävässä ja suuri pallo ajoi minua takaa.Yleensä se uni ei päättynyt,enkä tiedä pelastuinko.Uni toistui,mutta aikuisena minut jätti.Mitäpä siitä olisi mieltä Freud?

Olen aina pitänyt Marilyn Monroesta.Eilen Teemalta tuli dokumentti pohjautuen hänen terapiaistuntoihinsa.Kukaan ei varmaankaan oikein tuntenut tätä naista.Hän ei ollut luettavissa kuin avoin kirja,vaikka ehkä siltä hetkittäin vaikutti.Hänessä oli avutonta lasta,pelokasta naista,epävarmuutta jos vahvuuttakin tietyllä tavalla.Hän tahtoi sisimmässään olla "tavallinen" Norma Jeane Baker,joksi hänet kastettiin.Hänet oli kuitenkin tehty ja muutettu filmimaailmaan ja siihen hetkeen sopivaksi.Hän alistui ja huumaantui kuuluisuudesta.Miehet parveilivat ympärillä.Hän sai ,kenet halusi ja hänet sai,kuka halusi.Näin kertoi dokumentti.Näytteleminen oli hänessä vahvuutta ja sitä hän tahtoi ja sen teki.Eikä hän ollut mikään tyhmä blondi,vaikka sellainen kuva hänestä filmeissä luotiin.Miksi hän kuoli ja vain 36v? Nyt olisi 84.Vanhenemistako hän pelkäsi? Sitä,että kukaan häntä ei enää haluaisi? Onneton hän oli,lääkkeitten orja,joka tarvitsi koko ajan ihmistä,joka kuunteli,terapeuttiaan.Vaikka hänen elämäänsä ja kuolemaansa kuinka tutkiskellaan ja mietitään,hän jää meille ikuisiksi ajoiksi arvoitukseksi.Elää ja hurmaa nyt jo arvostelijoidenkin kiittämissä elokuvissa ja ihmisten muistoissa.Häntä ei unohdeta.

Syyspäivä urkeni koleana.Lehtipuut harjoittelevat jo lehtiensä varistamista.Aurinko ei lämmitä,mikäli näyttäytyykään.Märkä asfaltti sateen jäljiltä ei kuivu nopeasti.Kesä on mennyt.Luin eräästä blogista hienon syysrunon,josta tahdon sen tekijää lämpimästi kiittää.Jospa hän uskaltautuisi runokirjan kirjoittamiseen! Rahkeet olisivat riittävät ainakin tämän runon perusteella.

Tänään miehen kanssa kaupungille tutkailemaan Stockmannin jälleen laajentunutta Herkkua.Nyt toimeksi.