Hiljaiseloa kotinurkilla, tapahtumatonta kotielämää. No, kaupassa olin, pankissakin. Ilahduttava muutos: ovella ei ollut kerberosta, joka olisi tentannut asiakkaan asian laatua. Se kerrottiin sisäpuolella vuoromumerolapun saamisen yhteydessä. Kuten joskus ennen. Silti julistamani sota tätä pankkilaitosta kohtaan jatkuu.
Menin ruokakauppaan, enkä löytänyt oliiveja. Yhytin henkilökunnan jäsenen, joka järjesteli hyllyjä ja kysyin. "Minä olla ensimmäinen päivä, minä ei tietää". Alkoi myyjien etsintä. Ei ketään. Ei missään. Oli saatava oliiveja, en antanut periksi. Lopulta pelmahti näkyville myyjä ja minä heti kimppuun. "Käytävällä 14" ja sormi osoitti kaukaisuuteen. Löysin oliivikäytävän. Ei ollut samoja kuin Herkussa nämä oliivit. Otin rohkeasti erään purkin. Espanjalaisiä. Tulin haikeaksi. En ollutkaan enää käytävässä numero 14, vaan katselin aamuauringossa vuorten rinteitä ja kukkivia mantelipuita. Siitä on niin kauan...
Maksoin tympeän näköiselle kassaneitokaiselle oliivit ja muut ostokseni. Kaipasin aikaa, jolloin niin moni asia oli toisin. Tuuli oli yltynyt ulkona. Otin maskin pois ja heitin sen kohdalle osuneeseen roskikseen. Maassa lojui käytettyjä maskeja, etupäässä vaaleansinisiä. Pieni valkoinen koira riepotteli yhtä suussaan ja taluttajaihminen yritti saada maskia pois koiran suusta. Koira ei siitä tahtonut luopua.
Purin kassin kotona ja söin salaattia, johon olin murentanut mininäkkistä, joka oli rukiista. Varmasti terveellistä ja ehkä sallittuakin. Otin pakastimesta täksi päiväksi palsternakkakeiton sulamaan. Vaihdoin lakanat vuoteeseen, panin koneeseen. Ukrainassa soditaan ja kuollaan, lehtikuvassa lapset itkevät. Joku toimittaja kirjoituksessaan pohtii, miksi Putin näyttää turvonneelta. Minä mietin, että jos hän tarpeeksi turpoaa, hän räjähtää taivaan tuuliin. Ajatus tuntui hyvältä. Posti toi vanhaan osoitteeseen lähetetyn kirjeen maininnalla, että Posti on selvittänyt nykyisen osoitteeni. Kymmenen plus ja papukaijamerkki. Kirje sisälsi ilmoituksen, että kotipuhelimeni käyttö kallistuu kahdella eurolla, eikä aiheuta kohdallani toimenpiteitä. Paitsi tietysti laskun makamisen yhteydessä, pahvit! Panin kirjeen roskikseen. Se oli sitä paitsi kuukauden myöhässä. Olin jo maksanut kaksi euroa enemmän. Katselin ikkunasta ulos. Ihmiset liukastelivat jäisillä kaduilla. Pinnat kuin mukulakivillä päällystettyjä. Ennen oli talonmiehiä, jotka pitivät jalkakäytävät kunnossa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti