VUOSI PÄÄTTYMÄSSÄ

Teen uudenvuoden lupauksen! Opettelen kirjoittamaan paremmin. Voi olla, että en onnistu tai että kukaan ei edes huomaa eroa.

Jätin Aatos Erkon kirjan hiukan tuonnemmaksi ja ryhdyin lukemaan Kati Tervon kirjaa. En ole koskaan mitään häneltä lukenut. Tämän kirjan kirjoitelmat ovat olleet aikoinaan ainakin Ilta-Sanomissa vuoteen 2016 asti. En lue Ilta-Sanomia. Kirja Rapsuta minua ja muita kirjoituksia (2018) on siis ennen julkaistua. Pääsin nyt tutustumaan Kati Tervon teksteihin ja tykästyinhän minä. Kepeää ja sanarikasta, sujuvaa ja humorististakin elämäkerrallista tarinaa omasta ja perheen arjesta, lapsuudesta ja nuoruudesta. Minä tykkäsin. Sanoja Kati Tervon peheessä on, koska hän on toisen kirjailijan kanssa naimisissa. Ja Kati Tervo osaa panna sanat paljon parempaan järjestykseen kuin minä, vaikka osin samoja sanoja käytämmekin. Sanavarasto on niin ikään hänellä laajempi. Yritän omaani laajentaa lukemalla mahdollisimman paljon. Seuraavaksi aion tutustua johonkin Kati Tervon romaaniin, jonka on kirjoittanut vaikka työhuoneessaan Villa Kivessä. Vain menestyneet kirjailijat saavat työhuoneen sieltä. Kävin aikoinaan lukupiirin tapahtumissa ja näin kirjailijoita, joilla oli työhuone, joskus pitkäaikaisempikin asunto, Linnunlaulussa. Joku tuli toisinaan kotitakissa ja aamutossuissa huoneestaan katsomaan, mitä lukupiiriläisille kuuluu.

Eilen Posti toi vielä joulukortin. Kortin lähettäjä pannut väärän postinumeron. Kiitoksia Postille. Ennen vanhaan riitti osoitteeksi katu ja tietysti kadun numero, postinumeroita ei ollut ja "Täällä" riitti kertomaan Helsingin olevan kysymyksessä. Mekö Helsinki-keskeisiä? Nykyisin pitää olla kaikki jetsulleen oikein.

Palautin taannoin ostamani hatun. Enkä ostanut mitään uudenvuoden ruokia, Ostin broileria ja myyjä toivotti hyvää uutta vuotta. Sataa tihutti kotimatkalla, mutta en käyttänyt sateenvarjoa. Etutukka kastui.

Olin Pompejissa eilen YLEn mukana. Todellisuudessa en ole koskaan ollut niin kuin en Napolissakaan. Ohjelma "Pompejin viimeiset hetket" näytti muun muassa vuoden 79 Vesuviuksen purkauksen uhreja  paksun tuhkakerroksen alla. Luurangot säilyneet, joista pääteltiin vainajan ikä. Erästä on vuosikymmenet luultu aikamieheksi. Hän osoittautui 15-vuotiaaksi pojaksi röntgenkuvissa. Juontaja tässä kiinnostavassa dokumentissa Bettany Hughes. Arkeologeina Raksha Dave ja John Sergeant. Iso-Britannialaista tuotantoa 2018. Jatkuu aina maanantaisin.

Hyvää vuotta 2020 meille kaikille!

JOHN WAYNEN HYVÄSTIT

John Wayne viimeisessä roolissaan Mr. Booksina. Vielä on miehessä hohtoa, vaikka vuodet jo painavat ja käsissä iän tuomia merkkejä. Katselin vuoden 1976 The shootist-elokuvan. Wayne on leffaa tehdessä ollut 69-vuotias. Ei enää hurjia ratsastuksia intiaanit kannoilla. Ase pysyi vakaasti yhä kädessä ja ruumiitakin tuli saluunan lattialle. Tällä leffalla sanoi John Wayne hyvästit elokuvayleisölleen.

Päivällä eilen katselin Niskavuori-leffan. Rauni Luoma iäkkäänä Loviisana piti Niskavuorta pystyssä kaikkine kiemuroineen, joita Hella Wuolijoki oli näytelmään laatinut.  En koskaan pysty yhtäkään Niskavuorta ilman paperinenäliinoja katsomaan. En tätäkään. Istuin sohvan nurkassa rutistaen lujasti tyynyä ja annoin kyynelten tulla.

Unirytmini on täysin sekaisin. Saatan helposti nukkua kahteentoista asti kuten tänäänkin. Tosin herään yöllä pariksi tunniksi, joka ehkä edesauttaa sekavaa nukkumistani. Voi niitä ihania aikoja, kun nukuin sievästi normaalin ajan, nukahdin normaaliin aikaan ja heräsinkin normaaliin aikaan. Niitä kaipaan. Ihan plöröksi on mennyt! Asialle täytyy jotain tehdä.

Jaahas, kansanedustaja Toimi Kankaanniemi haluaa pääkaupungiksi Jyväskylän. Minä en halua, jos tällä tiedolla on mitään väliä. Jyväskylä!  Olen ollut monta kertaa, kun pidimme mökkiä Tampereen ja Jyväskylän puolessa välissä. Kaunis pikkuinen kaupunkihan Jyväskylä on, ei siinä mitään. Ja on järvikin mukana. Mutta onhan meri sentään poikaa! Puolustaminen vihollisen hyökätessä on helpompaa kuulemma kuin täällä meren rannalla, jossa vihollinen pääsee sukellusveneellä vaikka Kauppatorille. Siitä sitten parimarssia Presidentinlinnaan, vaikka pressa ei ehkä siellä asukaan. Pääkaupunki Jyväskylässä asuisi Schaumanin linnassa ja hallitus istuisi Säynätsalon kunnantalossa pohtimassa tärkeitä asioita. Jo 613 suomalaista on allekirjoittanut  kansalaisaloitteen tähän hoopoon muutokseen. Älkää, hyvät ihmiset, kirjoittako enempää!

SALAPERÄINEN VOIMAHAHMO

Ja niin minä menin taas kirjakauppaan. En ole yhtäkään Kati Tervon kirjaa lukenut, saati ostanut. Nyt olen ostanut, vaan en vielä lukenut: Rapsuta minua ja muita kirjoituksia (2018, Otava). Toinen ostamani kirja on Lauri Karén Aatos Erkko, yksityinen valtiomies (Otava). Kirja kirjoitettiin Aatos Erkon eläessä. Erkko vaati, että se julkaistaan vasta hänen kuolemansa (2012) jälkeen. Julkaisuun ei kuitenkaan antanut Erkon puoliso Jane Erkko lupaa ja kielsi julkaisemisen "liian aikaista". Jane Erkon kuoleman jälkeen 2014 alettiin valmistautua kirjan julkaisemiseen. Käsikirjoitus oli kadonnut. Kirjan tekijä Lauri Karén oli kuollut vuonna 2006. Hänen tyttärensä Michelle Karén löysi isänsä jäämistöstä kopion kirjasta. Otava julkaisi sen 2018.

Aloin Karénin kirjaa heti lukea. Suomen ja Helsingin Sanomien historiaa, historiaa miehestä nimeltään Aatos Erkko. Takakansi kertoo kirjan sisältävän minkälainen mies Aatos Erkko oli todellisuudessa muuta kuin "salaperäinen voimahahmo, suuri tuntematon". Olen sivulla 114 ja saanut tietää jo jotain. En olisi malttanut laskea kirjaa kädestäni, mutta oli pakko ruveta nukkumaan aamuyöstä.

Postitin Italian kirjeen. Oli pantava C4-kirjekuoreen, kun monisivuinen kirje lisukkeineen ei taipunut pienempään. Sitten marssin taas Indiskaan ja ostin tabletteja. Kuviointi sama kuin aiemmin ostamassani kaitaliinassa. Intialaista. Kauppakeskuksessa samanlaista vilinää kuin ennen joulua. Alennusmyynnit ja lahjojen vaihtoa. Menin Herkkuun ja ostin hedelmiä. Muutaman asteen pakkanen nipisteli poskipäitä ja noiduin 17-deniirin sukkieni talvikelpoisuutta. Ai niin, ostin minä hatunkin.

Tänään yhtälainen pakkassää. Pysyttelen kotona. Äitini vaihtoi aina vuodevaatteet uudeksi vuodeksi, roskat vietiin, tiskit tiskattiin. Minulla ei niin peettimäisen tarkka tapa, jotain sinne päin. Lakanat vaihdan. En vuoden 2020 kunniaksi, vaan vaihtamisen aika on.

JOULU HYVIEN ELOKUVIEN AIKAA

Aatto meni  ja joulupäivä tuli. Jouluateria vaatimaton. Peruna-,porkkana- ja lanttulaatikkoa lisukkeineen ,mutta jälkiruokana Mozartin kuulia ja Moët-samppanjaa, joita ystäväni L minulle oli joululahjaksi tuonut. Tänään  ateriana lanttu-, peruna- ja porkkanalaatikkoa lisukkeineen, mutta nyt kuulia ja samppanjaa säästelen myöhempää ylellistä hetkeä varten.

Oih,oih, Cary Grant-elokuvan katselin äsken. On siinä miestä kerrakseen. Aina ollut yksi mielinäyttelijäni. Teini-iässä  me tytöt huokailimme leffojen auloissa Grantin valokuvan edessä ja keräsimme Elokuva-Aitasta hänen kuviaan. Joillakin oli henkilökohtaisesti nimikirjoituksella saatu valokuvakin. Elokuvat näimme moneen kertaan ja tämäkin tämänpäiväinen esitetty tv:ssä usein. Aina katson.

Olen näistä yksin viettämistäni jouluista pitänyt. Hiljaista ja tv-ohjelma runsasta. Tuntuu oikeastaan aivan oikealta olla itsensä kanssa vaatimattoman oloisesti ilman kiirettä ja hössöttämistä. Koti kuitenkin jouluinen, vaikka ruokapöydän kattaus suppea etten sanoisi karunpuoleinen. Ja sanonkin. On minulla pöydällä uusi kaitaliina. Käväisin Indiskassa ja sieltä ostin intialaisvaikutteisen liinan, jolla ei ole mitään tekemistä itse asiassa meidän joulumme kanssa. Sopii kuitenkin kullanväristen kynttilänjalkojeni kera, joissa kullanväriset kynttilät. Tanskalaisen taiteilijan keramiikkanen tonttupariskunta, jonka olen joskus vanhemmilleni ostanut ja vielä lisänä myyjäisistä käsintehty  kankainen joulutähti pienessä purkissa. Mutta en minä sen pöydän ääressä syönyt. Olohuoneessa pistelin ateriani silmät liimattuina  elokuvaan To catch a thief. Koko päiväksi riittää leffoja kuten eilenkin. Jätin tänä vuonna väliin elokuvan It´s a wonderful life. Niin monta kertaa juuri jouluisin olen  kököttänyt television ääressä katselemassa kuinka ihmeellistä on elämä James Stewartin elokuvaperheessä. Osaan jo repliikit melkein ulkoa. Katselen muuta.

Enköhän tästä siirrykin jo näköradion luo. Hyvää joulupäivää.

ENNEN OLI ENNEN

Kun minä olin pikkuinen vielä, oli jouluaaton aatto päivistä ehkä pahin. Huomenna vasta tulee joulupukki ja tuo lahjoja. Huomenna! Vielä yksi päivä ja yö. Miten sen kestää? Kaikki näyttää jo joululta, kuusi koristeltu, kinkku uunia vaille, kaikki on hiukan salaperäisen kiireistä. Enää ei tunnu tältä. Ei salaperäistä eikä kiirettä. Juon aamukahvia kaikessa rauhassa ja mietin, pitäisikö pikaisesti imuroida. Ei lunta maassa kuten monina lapsuuteni jouluina. Enkä ole edes Töölössä.

Kirjassa Charles Baudelaire Modernin elämän maalari ja muita kirjoituksia kirjailija Antti Nylénin sanoin kerrotaan taidenäyttelykäynnistä eräässä kuuluisassa taidemuseossa: "On ihmisiä, taiteilijoitakin, jotka menevät Louvren taidemuseoon, ohittavat vauhdilla joukon mielenkiintoisia alemman kastin maalauksia luomatta niihin silmäystäkään ja asettuvat haltioituneina jonkin painokuvista erityisen tutuksi tulleen Tizianin tai Rafaelin maalauksen eteen. Tämän jälkeen he poistuvat tyytyväisinä, ja moni vakuuttelee itelleen: Nyt tunnen taidemuseoni." Liekö tänäänkin näin? No, kyllähän museovieras viipyy kauemmin teoksen edessä, josta oli kirjoitus lehdessä, mutta nykyisin nähdään näyttelyssä muutakin. Kun aikoinani olin Ateneumin uusien näyttelyiden avajaisissa, siellä ei todellakaan taidetta katseltu. Tavattiin tuttavia samppanjalasin ääressä ja puheensorina oli melkoista. Eivät nämä tilaisuudet olleet edes tarkoitettuja näyttelyn teosten katselua varten. Syventyminen niihin tehtiin ehkä toisella kerralla. Näin varmasti on nykyisinkin.

Museokäynnit Suomessa ovat lisääntyneet. Kiitos lankeaa museokortille, jonka minäkin hankin heti. En tiedä, onko se juuri minun kohdallani lisännyt kiiinnostustani museoihin, koska olen niissä aina käynyt. Aivan varmasti monilla ihmisillä on kortti ahkerassa käytössä. Hyvä niin, se maksaa itse itsensä hyvin nopeasi, kun sitä käyttää. En ole muuten vieläkään näyttänyt korttiani Ateneumin lippukassalle ja mennyt Helene Schjerfbeckin näyttelyyn, jossa on mukana  muutamia ennen Suomessa julkisuudessa näkemättömiä maalauksia. Kuin myös kohua saanut Tyttö Barösundista, joka saatu yllättäen yksityishenkilöltä. Tämän työn edessä saattaa olla tungosta. Näyttely auki 26.1.2020 asti.

JOULU ON JO OVELLA

Syöksähtelin eilen kaupoissa. Tänään saan kivan ja rakkaan vieraan. Aina vaan enenevää tungosta ostoskeskuksessa, kimallusta, punaista ja kultaa. Kyllä se joulua tietää. Minäkin hankin jo aiemmin pakastimeen  jouluiset ruokani. Vähäisiä ovat. Sateiselta Tuomaan markkinoilta olin haalinut itselleni piparkakkuja ja pari kakkua siellä ollessani. Jälkimmäiset osina pakastimeen. Ostin ne semmoiselta kaverilta, joka oli aikoinaan ollut Nybergin  ruokakaupassa Töölöntorin varrella. Minäkin kävin siellä usein Töölössä asuessani. Nyberg oli kaupungin kuulu ja asiakkaat tulivat pitemmältäkin. Tämä 1934 perustettu kauppa yritti jossain välissä uutta tulemista omistajan vaihdosten myötä, mutta ei tainnut onnistua. Nykyisiä tietoja ei minulla ole.

Sateen ropistessa sateenvarjoon hyppäsimme K ja minä ratikkaan ja ajoimme Stockmannille Senaatintorin markkinoilta. Hissillä kahdeksanteen ja Fazerin kahvilaan. Syötyämme ja jutuamme päätimme juhlistaa joulun aikaa lasillisella Veuve Clicquotia ja siirryimme lasiseinän taakse Samppanjabaariin. Kuplivan kanssa nautimme jouluhalkoleivokset. Jouluaika tuntui mukavalta. Seuraavaksi oli mielessä Food Herkku, josta minä Eromangan ranskanleivän ja K vaahterasiirappia. Kosmetiikkaosastolta ostin itselleni jotain Dioria ja sitten olikin jo kotiin lähdön aika. Oli satanut koko päivän ja sitä jatkui pitkälle iltaan.

Pari joulupuhelua olen saanut. N soitti ja kertoi ikävän uutisen. Hänen vanhin poikansa on kuollut. N on koulutoverini TYKistä. Oli B-luokalla kun minä A:lla. Olemme yhteyksissä muutaman kerran vuodessa. Toinen puhelu oli J:ltä, josta en ollut kuullutkaan pitkään aikaan. Soitto oli mieluisa yllätys. Antoi  menovinkin.  Flying cinema tour of Helsinki, virtual Helsinki sightseeing.  Kysyin jo K:lta haluaako mukaani  3D-elokuviin. Halusi.Tämä tapahtunee joulun jälken. Toivon 15 minuuttia kestävän "tourin" olevan vielä silloinkin näytillä.

Heräsin tänään taas anivarhain, mutta nukuin pillerillä kuitenkin kuutisen tuntia. Riittää. Vähän tässä ihmettelen, juon kahvin loppuun ja sitten alan valmistautua vierastani varten. Vain vähän aikaa enää jouluun.

LURJUS YSTÄVÄNÄ

Täällä taas uutta päivää aloittelemassa. Kotona oleilua ollut jonkunlaisen ilkeän yläselän vaivan valtaamana. Se iski ykskaks ja pani voihkaisemaan. En saanut toista kättä irvistelemättä ylös. Ja piti ottamani ylähyllyltä näkkileipää. Minuahan ei kellistä tämä tällainen ja väkisin panin käden ylös ja nappasin näkkileivät. Mitä varten ne muuten ovat ylähyllyllä? Muutakin piti pitkin päivää ottaa ylähyllyiltä ja mietin ankarasti kaiken järjetöntä olinpaikkaa. Lämpötyyny oli helposti otettavissa ja sen päälle asettelin huolellisesti yläselkäni ja rupesin lukemaan Baudelairen kirjaa. Se on muuten hitaasti edettävä kirja, jota pitää ajatuksella lukea aivojen koko kapasiteetin voimalla.

Tänäänkin hissuttelen sisällä, mutta huomenaamulla olisi lähdettävä ihan Stadiin asti. K tulee mukaan. Läppärin naputteluun on käteni yltänyt ja kävin A:n kanssa keskustelua ihmisen petollisuudesta. Suomessakin on tapahtunut nettihuijauksia rakkauden puolella ja nyt yhden sellaisen pauloihin A melkein olisi joutunut, ellei olisi ollut kaukaa viisas ja hiukan lähempääkin. Kaveri oli mukamas amerikkalainen rauhanturvaaja Sudanissa. Kertoeli ummet ja lammet, kehuen ja syvästä ystävyydestä viestittäen. Viikot kuluivat ja A nautti huomion keskipisteenä olemisesta. Eräänä päivänä kuinka ollakaan, oli amerikkalaissotilaan poika joutunut onnettomuuteen ja tarvitsi kiireellistä operaatiota hengissä pysyäkseen. Olisiko A:lla antaa vaikka lainaksi 10 000 euroa, kun ei rauhanturvaajan palkka suuri ole? Ei ollut A:lla antaa, mutta varoituskellot alkoivat soida  niin kovaa että muuta ei kuullutkaan. Petollinen Juudas sai A:lta komeat lähtöpassit. Vaihdoimme A ja minä miesaiheisia meilejä sivuten auervaaroja, joita tuntuu aina riittävän pitkin maailmaa. Siitäkään emme ole varmoja, oliko tämä rauhaa puolustava kaukana arojen ja kuivien autiomaitten maisemissa oleva ihminen  edes mies ja oliko koko rauhan turvaaminen silkkaa puppua? Taisi olla.

Sain toisenkin joulukortin jo. Kuvapuolella joulupukki, johon en enää usko. Pukkiin kyllä. Muinoin Suomessa joulupukki oli pukki ja pukin näköinen sarvineen päivineen. Tämä saanut alkunsa nuuttipukista, joka kierteli taloissa pukin taljaan puettuna nuutinpäivänä tammikuussa kerjäten joulusta jääneitä ruokajämiä. On joulupukilla muutakin historiaa. Joskus 300-luvulla eleli piispa Nikolaus, joka tunnettiin hyväntekijänä kohdistaen sen etupäässä lapsiin. Tämä on se maailmanlaajuisempi joulupukin historia. Ja niinhän se on, että viikon verran vielä öitä niin valkoparta vanha ukki tulee ja antaa lahjat, jos olemme nimittäin oleet kilttejä.

PILLERIN VOIMAA

Niin minä menin lääkäriin kertomaan nukkumattomista öistäni. Hänellä oli erilaisia syitä moiseen kiusaan muun muassa kilpirauhaseen liittyvää. Sain lähetteen laboratorioon, jonne aion joulun jälkeen. Oli kivaa tavata tohtori pikästä aikaa. Yhtä miellyttävä kuin aina ennenkin. Kirjoitti myös unipillereitä, joista jo eilen illalla yhden otin ja nukuin autuaallisen terveellisen unen illasta  seitsemään asti aamulla. Että tuntui ihanalta!

Viikonloppu visusti kotona ja sisällä, mutta tiistaina Tuomaan markkinoille ostamaan piparkakkuja. Olisi myös Vanhan joulutori. Jospa sinnekin. Eilen laahustin lääkärikäynnin jälkeen tietysti apteekkiin ja ruokaostoksille myös. Ostin käsintehtyjä piparkakkuja, johon väitteeseen en uskonut.  Ovat gluteenittomia, mutta sen ei pitäisi makuun vaikuttaa. Leipomo on kotimainen muutaman henkilön yritys ja myy tuotteitaan myös Tuomaan markkinoilla.

Suomen Kuvalehti tuli ja kannessa uusi pääministerimme. Ihan kylmiltään joutui poskisuudelmasateeseen EU-kokouksessa Brysselissä. Ja kyllä suukoteltiinkin! Kaikki tuntuivat olevan kiinnostuneita Suomen nuoresta ja sievästä naisesta, jolla on nyt pääministerin salkku hallituksessamme, jossa naisenemmistö. Ihan tässä naisen rinta nousee rottingille. Tuli Suomeen akkavalta.

Yksi joulukortti tullut. Italian ystäväni ehättää joka vuosi aina ekaksi. Saamieni korttien määrä vaikuttaa siihen, minne niitä alan näytille panna. Joskus muinoin, kun kortteja tuli kymmenittäin, panin roikkumaan narulle kuin pyykit tai kiinnitin eteisen kaapin oveen sinitarralla. MIhin nyt? Jää nähtäväksi.

VALVOMISEN MEININKIÄ

Olen nuhjannut sisällä monta päivää ja tänään on ulosmenon vuoro. Syy nuhjamiseen on yövalvomiset ja se tarkoittaa koko yötä. Alan väsyä tähän tällaiseen menoon. Minulla oli viime talven unipillerisatsista yksi jäljellä ja sen otin eilen illalla. Nukuin kuin pieni porsas! Siksi jaksan lähteä liikkeelle. Joulukorttipussi postilaatikkoon. On muutakin. Aina kertyy.

Lukeminenkaan ei ole oikein maistunut. Yöpöydällä aloittamattomana Immanuel Kant ja aloitettu Charles Baudelaire. Kunhan taas tokenen. Hullua on sekin, en ole jouluvaloja edes sytytellyt. Liian iso homma ja niiden sammuttaminen on tuntunut  työläältä. Hiiteen koko joulu! Peruutin tämän viikkoisen HKO:n kenraalin. En usko pääseväni niin aikaisin aamulla liikkeelle, että olisin Musiikkitalossa jo kymmeneltä. Tämä valvominen ei ole mikään hiljattain syntynyt, vaan on jatkunut jo viikkoja, kuukausia ja aina enenevässä määrin. Ensin valvoin tunteja, sitten enemmän ja nyt en enää nuku yöllä ollenkaan. Päivällä? No, niukasti. Olen aina ihmetellyt, mikä on "yökyöpeli". Nyt tiedän.

Lotosta ei mitään. Virkistyisin huomattavasti, jos...  En katsele enää asuntoja Skattalta. Katselin kyllä itsenäisyyspäiväpippalot Linnassa. Olihan upeita vaateluomuksia. Tosin enemmän minua kiinnosi hallituskriisi. Sekin jo selvinnyt ja meillä on uusi ja nuori pääministeri, nainen. Säväytti koko maailmaa ja Suomi oli taas hetken maailman kartalla. Edellinen pääministeri vaikuttaa nyt eduskunnan puhemiehistössä. Niin katoaa mainen kunnia.

Aion jo aamupäivällä liikkeelle, joten hörppään aamukahvini ja alan valmistautua. Olo on taivaallisen pirteä. Tällaista tahdon lisää!

JUHLAPÄIVÄ

"Mitä itsenäisyys Teille merkisee?" Tätä kysymystä toimittajat veivasivat Presidentinlinnan itsenäisyyspäiväjuhlissa ihan uuvuksiin asti vuosien ajan. Haastateltavan oli silmänräpäyksessä keksittävä älykäs ja isänmaallinen vastaus. Enää ei tätä kysymystä esitetä. Siitä kiitos. Kysellään muuta juhlahumun keskellä. Odotan iltaa päästäkseni seuraamaan 1700 ihmisen kättelyä ja kuka kunnialla selviää tungoksessa juhlahepenissään.

Olen taas Club Onen kanta-asiakas ja sain tarjouksen Tallinkin risteilylle Tallinnaan. Pisteitä on pyöreästi nolla, kun en ole enää vuosiin merellä ollut. Aikoinani pääsin bronze-jäsenkorttia paljon ylemmäksi ahkeroidessani Siljan tiliin. Nyt olisi mahdollisuus päästä risteilemään. Tarjolla B-hytti, jossa ei ikkunaa. Ei kelpaa. Haluan ikkunan. Haluan hytiltäni muutakin. Mutta en ole edes lähdössä, vaikka hetken leikittelinkin ajatuksella. Matkustusaika helmikuuhun asti ja tietysi varoitetaan "paikkoja rajoitetusti". Lisää maksamalla saa matkan omaan makuun.

Koska kuulun kirkkoon, saan Kirkko ja kaupunki-lehden. Lehden mukana tuli adventtikalenteri, josta availen luukkuja ja niissä on mietelause. Tänään: "Kotimaa on siellä, mihin sydän on kasvattanut juurensa". Varmempana vakuutena ottaen huomioon päivän teeman, on kuva Suomen lipusta. Saas nähdä auonko luukkuja vielä 19 kertaa. Kerran hamassa nuoruudessani olen itse tehnyt adventikalenterin säkkikankaasta S:n tyttärelle. Luukut olivat taskuja ja niihin olin pannut tavaroita. Jos ei mahtunut, panin lapun numeroineen, joka kertoi mistä tavaran löytää. Eräässä taskussa oli kipsinen Beethovenin pieni pää. Tytön isä kysyi, onko seuraavassa taskussa piano? Ei ollut. Eikä tytöstä tullut pianistia. Tuli diplomi-insinööri kuten isänsä.

Nyt siirryn yöpaidasta päivän arvoiseen mekkoon. Kahdeltatoista Tuomiokirkkoon sohvan nurkasta käsin, Tampereelta paraati ja päivä kulminoituu juhlapippaloihin Presidentinlinnan kristallikruunujen alla. Hyvää itsenäisyyspäivää meille kaikille!

EREHDYS

Ostin kaksi kirjaa, Immanuel Kant Ikuiseen rauhaan  ja Charles Baudelaire Modernin  elämän maalari ja muita kirjoituksia,  Vein Postiin asti Italian kortin ja ostin lisää postimerkkejä, jätin taas loton. Ei mitään paniikkia ilmassa, vaikka Suomen pääministeri erosi ja hallitus pannaan uusiksi. Antti Rinteellä oli flunssa tiedotustilaisuudessa ja haastattelijat luulivat sitä mielenliikutukseksi. Rinne ei jätä  politiikkaa, lupasi tukensa seuraajalleen. Mitä tiesi ketun jolkottaminen Valtioneuvoston linnan edustalla juuri kun isoja asioita puitiin hallituksen kriisitilanteesta? Vanha kansa tietää. Minä en.

Maksoin Postista saamani postimerkkilaskun ja maksoin erehdyksessä kaksi kertaa. Koska maksu lähti heti, en enää pystynyt korjaamaan. Soitin Postiin. Palauttavat toisen maksun kunhan ensin saavat sen ja pankkiteknillisistä syistä kestää ennen kuin maksu on tililläni. Ei pitäisi hosua maksuasioissa! Vuosia sitten sotkin myös pahasti pankkiasiassa. Todella iso summa  meni täysin väärän henkilön tilille. Ei kuin pankkiin selvittämään. Pankinjohtaja otti minut siipiensä suojaan ja otti rahat väärältä tililtä pois. Huh! Loppu hyvin, kaikki hyvin. Nyt ei ollut edes summa suuri, mutta periaatteessa en halua maksaa tuplasti. Luultavasti Posti olisi rahat palauttanut muutenkin.

En ole muuten lukenut aikaisemmin mitään Baudelairelta. Kerta ensimmäinen. Ensimmäisenä novelli Fanfarlo. Ei myöskään filosofi Kant ole muusta kuin nimestä tuttu. On siis todella korkea aika tutustua kumpaankin herraan. Ei muuta kuin käpertyä mukavaan asentoon ja aloittaa lukeminen. On myös kirjoitettava joulukortit. Ensi viikolla Tuomaan markkinoille hankkimaan piparkakkuja.

Perjantaina Presidentinlinnaan eli sohvan nurkkaan katsomaan linnassa tapahtuvaa juhlintaa, jota saattaa hiukan varjostaa maan hallituskriisi.

TANSSIT TANSSITTU

Tanssii tähtien kanssa-ohjelma on vanginnut minut sunnuntai-iltaisin ja eilen se päättyi. Pari, jota koko kauden olin ihaillut voitti, Christoffer Strandberg ja Jutta Helenius. Kaksi ilopakkausta, jotka säteilivät viikosta toiseen valoa ympärilleen. Onneksi olkoon!

Ostin joulukortteja ja ensimmäisen postitan Italiaan heti postilaatikolle päästyäni. Vaikka sieltäpäin saan aina uskonnollisaiheisen katoliseen tapaan, itse panen ultramodernin kortin tänä vuonna menemään. Välttelen tonttujakin. Lähetin A:lle sähköpostia ja kerroin pääministerin tuolin keikkuvan sekä kotonani olevista kaikista jouluvaloista. Partsilta näkyy valkoinen joulupuu täynnään valoa. Näkyy se uloskin päin. Sytyttelen kaikki ikkunavalotkin  palamaan heti hämärän langettua ja sammuttelen nukkumaan mennessäni. Kynttilöitä joka puolella. K juuri eilen kertoi, että asuessaan yksin ei viitsi kynttilöitä poltella. Minä viitsin olen sitten yksin tai kaksin.

Kääntäessäni kalenterista esille joulukuun, huomasin itsenäisyyspäivänkin olevan tuossa tuokiossa. Taas yksi ilta tiiviisti tv:n ääressä. Kuka "stamppaa slöijän päälle", kun on ahdasta? Tämä "stamppaa slöijän päälle" on jäänyt lapsuudestani mieleen. Vanhempani olivat olleet häissä ja sulhanen hermostuksissaan oli astunut morsiamen laahukselle. Siitäkö morsian kovalla äänellä lausumaan nuo sanat "älä stamppaa mun slöijän päälle".

Tällä viikolla alkavat Tuomaan markkinat. Ensi viikolla Vanha joulutori. Kumpaanko menisin?  Ensi viikolla samoin viimeinen konsertin kenraali Musiikkitalossa tänä vuonna.  Kapellimestarina uusiseelantilainen Gemma New. Musiikki Gioachino Rossinin, Luciano Berion ja Sergei Prokofjevin sävellyksiä. Alttoviulussa ranskalainen Antoine Tamestit. Yleiso suurimmaksi osaksi suomalaista ja perin naisvoittoista. Niin kuin aina.

VUODEN 12. KUUKAUSI

"Voi onnea joulukuista
puun hankien saartamaa!
Sen oksat ei voi muistaa
kesän riemua vihannan,
ne vilun ja viiman kestää,
ja tuiskut ei voi estää,
että aukee sydämestä
itu uuden keväimen..."

(John Keats 1795-1821, suom. Jaakko Tuomikoski)