Vihdoinkin sain revittyä itseni irti arjesta ja menin Enemmän funkista,Reino!-näyttelyyn Sofiankadulle."Reino-rakas,koeta nyt olla vähän modernimpi -vähän enemmän funkista!" Repliikki elokuvasta Onnenpotku,1936.Näyttelyssä vanhoista suomalaisista iki-ihanista elokuvista valokuvia ja historiaa,näyttelijättärien rooliasuja sekä muuta filmauksissa käytettyä rekvisiittaa.Jopa tarjoilukärry,joka oli muistaakseni komisario Palmun erehdyksessä Bruno Rygseckin kotona.Näitä vanhoja suomalaisia leffoja on pyöritetty ja pyöritetään televisiossa.Filmauspaikat ja tarinat tuttuja,näyttelijöistä monet jo siirtyneet pois keskuudestamme.Näitä elokuvia ainakin minä katselen hyvin mielelläni,eikä 50v elokuvalla ole vielä ikä eikä mikään.Tämän tietää vanha konkari Matti Kassilakin,armoitettu Palmu-elokuvien ohjaaja.Sydän tärähti oudosti,kun näin seinällä suurikokoisen Tauno Palon kuvan.Tovin seisoin tämän kuvan edessä silmät ja mieli leväten.Hänen kaltaistaan ei ennen häntä ollut,eikä ole jälkeenkään tullut.
Sitten menin museokauppaan.Helsingin kaupunginmuseon,Riitta Pakarisen ja Marja Pehkosen toimittama Muistojen Helsingissä,kuva-albumi vuosilta 1900-1939 tuli ostettua,muutama postikortti ja cd suomalaisesta elokuvamusiikista.Eräs postikortti poikkeaa muista.Se kuvaa purettua Norrménin taloa (1897) Katajanokalla.Kun korttia kuvapuolelta kääntää sopivasti,esiin putkahtaa Enso-Gutzeitin pääkonttori,joka vastustuksesta huolimatta Norrménin arvotalon tilalle pykättiin 1962.Sitä katajanokkalaiset eivätkä monet muutkaan vanhat stadilaiset ole vieläkään anteeksi antaneet.Vanhojen jopa hyväkuntoisten rakennusten hävittäminen jatkui vielä 1970-luvulla.Surutta vain matalaksi.Olemmeko viisastuneet? Nyt alkaa jo olla aika alkaa säilyttää niitä moderneja rakennuksia,jotka rakennettiin purettujen tilalle.Vai jyrätäänkö nekin pois ja jälleen uutta?
Puoliso ei ollut huoneessaan sairaalassa.Kun vuode on tyhjä,jättää omaisen sydän muutaman lyönnin väliin.Niin kävi minullekin.Toimistossa kerrottiin,että siirretty toiseen.Menin ovelle: ERISTYSHUONE. Sydänparkani! Toimistossa informoitiin,että antibioottiripulia.Menin huoneeseen ja siellä puoliso oli.Yksin ja nukkumassa.Ei kun herätys.Olin kysynyt,saako nyt olosuhteiden ollessa näin,antaa hedelmiä.Saa,jos maistuu.Maistui.Kahviakin tuotiin pullan kanssa.Nekin maistuivat.Olin kolmisen tuntia.Kerroin "Reinosta" ja luin hänelle saamani näyttelyesitteen kannesta kanteen.Sen jälkeen edelleen Helsinkiä.Nyt 1964 ilmestynyttä Aili Salli Ahde-Kjäldmanin Kotini vuosisadan lopun (1800) Helsingissä-kirjaa.Vaikka puoliso ei ole stadilainen,niin hän on kuitenkin aloitettuaan hilpeän opiskelijaelämän täällä tuntenut itsensä helsinkiläiseksi ja on kiinnostunut kotikaupungistaan kaikella tavalla.Luin aikoinani paljon äidilleni hänen sairasvuoteensa ääressä,eikä sisälukutaitoni ole millään lailla ruostunut.Oikeastaan pidän ääneen lukemisesta.Huomenna jatkuu,jos eristystä vielä on.
31. elokuuta 2012
30. elokuuta 2012
USKOA HUOMISEEN
Puoliso pääsee ensi viikolla kotiin.Saattajia mukana,sairaanhoitaja ja fysioterapeutti.Jatkossa kotisairaanhoitajat käyvät päivittäin ja myös fysioterapeutti avopuolelta ainakin viikottain.Optimismi löydetty! Uskon selviytyväni.Eikä kotia parempaa paikkaa ole.Tiedän,että hän ei muualla viihtyisi,masentuisikin.Näin on hyvä.Vaikka sairaalan henkilökuntaa hiukan arvelluttikin ratkaisuni.Yrittänyttä ei laiteta,kuten sitä sanotaan. Varaudun jo puolison tuloon.Ostin kaksi nokkamukia.
Tänään olin ensimmäistä kertaa pitkään aikaan siivoamassa kunnolla kukkiani.Sitten kastelin.Ensin aioin kaikki ottaa pois,mutta kun osa vielä kukoistaa,varsinkin margaretat.Join kaiken tehtyäni lasillisen viiniä ja se maistui.Osaan taas hymyilläkin.Kyllä tämä tästä.Ja kuka tietää,vaikka pääsisimme vielä Schjerfbeckin näyttelyynkin.Nikottelematta en Ateneumin pieneen hissiin Ateneuminkujalla mene.Ainoa keino saada pyörätuoli mukaan.Sisällä lisää pieniä tutisevia ja vaappuvia hissejä.Jos puoliso kykenee Ateneumiin asti,niin meikämamma ahtaan paikan kammoisena työntyy reippaasti hissiin.
Ylihuomenna jo syyskuu.Panen tähän rohkeasti ajankohdan huomioon ottaen Einari Vuorelan runon Kottaraiset.Kirjasta Suomen suvi vuodelta 1944.Näin monen ajastajan takaa saa kuulemma laittaa.
Sähkölankojen
päällä rivit kummat,
pikkulinnut tummat,
istuu kaihoten.
Ilta haikenee.
Loppui suvipäivät,
pesäpöntöt jäivät,
laulu vaikenee.
Saapui syksyn kuu.
Kottaraisten suku
yllään murhepuku
lähtöön valmistuu.
Tänään olin ensimmäistä kertaa pitkään aikaan siivoamassa kunnolla kukkiani.Sitten kastelin.Ensin aioin kaikki ottaa pois,mutta kun osa vielä kukoistaa,varsinkin margaretat.Join kaiken tehtyäni lasillisen viiniä ja se maistui.Osaan taas hymyilläkin.Kyllä tämä tästä.Ja kuka tietää,vaikka pääsisimme vielä Schjerfbeckin näyttelyynkin.Nikottelematta en Ateneumin pieneen hissiin Ateneuminkujalla mene.Ainoa keino saada pyörätuoli mukaan.Sisällä lisää pieniä tutisevia ja vaappuvia hissejä.Jos puoliso kykenee Ateneumiin asti,niin meikämamma ahtaan paikan kammoisena työntyy reippaasti hissiin.
Ylihuomenna jo syyskuu.Panen tähän rohkeasti ajankohdan huomioon ottaen Einari Vuorelan runon Kottaraiset.Kirjasta Suomen suvi vuodelta 1944.Näin monen ajastajan takaa saa kuulemma laittaa.
Sähkölankojen
päällä rivit kummat,
pikkulinnut tummat,
istuu kaihoten.
Ilta haikenee.
Loppui suvipäivät,
pesäpöntöt jäivät,
laulu vaikenee.
Saapui syksyn kuu.
Kottaraisten suku
yllään murhepuku
lähtöön valmistuu.
29. elokuuta 2012
KADONNUT OPTIMISMI
Tämä loppukesä on mennyt kohdallani hiukan plörinäksi.Puolison ja minun piti mennä vähän sinne ja tänne,sinne etupäässä.No,ei kaikki aina elämässä mene piirustusten mukaan.Pääsisinhän yksin nyt miehen ollessa sairaalassa,mutta kun on tuo veto poissa.Vaivoin jaksoin eilen siistiä kukkamaata ja viedä pahimmin kärsineet roskiin.Neljäkin tuntia sairaalassa vie päivästä pitkän ajan ja juuri ne tunnit,jolloin olisin parhaimmillani viettämään niitä muualla.Museoissa,näyttelyissä,ihan vaan kävelemässä tässä kaupungissa.Olisi katseltavaa Ruttopuistossa,uusi designpysäkkikatos ratikkaa odottaville tai vain istuksia Espan puistossa ja miettiä,tietävätkö lokit,mitenkä on epäkunnioittavaa istua Runebergin pään päällä.Mutta minä valmistaudun jo aamupäivisin sairaalaan menoon ja se tarkoittaa usein ensin kauppareissua,että saan hedelmiä miehelle.Niitä ei voi tolkuttomasti ostaa kotiin nahistumaan.Tulen kotiin viiden maissa ja sitten vasta syön.En aina edes tiputtele kahvia aamulla itselleni.Mikään ei maistu.Myöhemmin illalla raportoin sairaalakuulumiset niille ystävilleni,jotka ovat aidosti kiinnostuneita.Panen varhain yöpaidan päälleni ja olen koko ajan liian väsynyt kaikkeen.Henkisesti ja ruumiillisesti.
Mietin,käveleekö puoliso enää koskaan.Mietin,miten elämämme muuttuu,kun meillä on oltava kotona nyt apua.Ainakin aluksi.Opinko tekniikan,millä saan puolison sängystä pyörätuoliin,kylpyhuoneeseen ja pystynkö hänet saamaan pyörätuolissa istuen pari porrasta alhaalla ensin alas ja sitten ylös? On minulla kaksi erittäin painavaa irtoluiskaa,jotka aion alkaa pitää pyörävajassa,jos en onnistu ilman niitä.Hommasin varoiksi aikojen alussa.No,ovat ne muutkin aviovaimot ja -miehet selviytyneet samankaltaisissa kotioloissa,niin miksen minäkin.Toiveikkuus pilkottaa.
Pariisista tuli kortti.Italialaistunut ystäväni vietti siellä viikon perheensä kanssa.Kuvapuolella on Notre-Dame.Olin seitsentoistavuotias,kun olin Pariisissa.En kerro,kuinka paljon siitä on aikaa kulunut.Äitini odotti "sinistä hetkeä",jonka piti siihen aikaan jokaisen Pariisin-matkailijan tuta. "L´heure bleue" ei suinkaan hemmottele ihmisiä jokaisena päivänä ja siksi sitä arvostettiin.Se tapahtuu auringon laskeutuessa mailleen,kun kaupunki alkaa peittyä iltahämärän vaippaan.En tiedä,onko nykyisellä hektisellä ajalla enää mitään tekemistä tämän kuuluisan hetken kanssa? Ehkä joku turisti on kuullut,mutta ei ole aivan varma,mikä se on.Ehkä joku iäkäs pariisilainen tietää ja hymyillen katselee kaupunkinsa taivasta,kun ilma ikäänkuin sinertyy pehmeään hämyyn ja sitten katoaa päivän kääntyessä illaksi.
Mietin,käveleekö puoliso enää koskaan.Mietin,miten elämämme muuttuu,kun meillä on oltava kotona nyt apua.Ainakin aluksi.Opinko tekniikan,millä saan puolison sängystä pyörätuoliin,kylpyhuoneeseen ja pystynkö hänet saamaan pyörätuolissa istuen pari porrasta alhaalla ensin alas ja sitten ylös? On minulla kaksi erittäin painavaa irtoluiskaa,jotka aion alkaa pitää pyörävajassa,jos en onnistu ilman niitä.Hommasin varoiksi aikojen alussa.No,ovat ne muutkin aviovaimot ja -miehet selviytyneet samankaltaisissa kotioloissa,niin miksen minäkin.Toiveikkuus pilkottaa.
Pariisista tuli kortti.Italialaistunut ystäväni vietti siellä viikon perheensä kanssa.Kuvapuolella on Notre-Dame.Olin seitsentoistavuotias,kun olin Pariisissa.En kerro,kuinka paljon siitä on aikaa kulunut.Äitini odotti "sinistä hetkeä",jonka piti siihen aikaan jokaisen Pariisin-matkailijan tuta. "L´heure bleue" ei suinkaan hemmottele ihmisiä jokaisena päivänä ja siksi sitä arvostettiin.Se tapahtuu auringon laskeutuessa mailleen,kun kaupunki alkaa peittyä iltahämärän vaippaan.En tiedä,onko nykyisellä hektisellä ajalla enää mitään tekemistä tämän kuuluisan hetken kanssa? Ehkä joku turisti on kuullut,mutta ei ole aivan varma,mikä se on.Ehkä joku iäkäs pariisilainen tietää ja hymyillen katselee kaupunkinsa taivasta,kun ilma ikäänkuin sinertyy pehmeään hämyyn ja sitten katoaa päivän kääntyessä illaksi.
27. elokuuta 2012
RATIKASSA
Otin eilen mukaani sairaalaan kaksi kirjaa.Kumpaakin lueskellut aiemminkin,vaan en kokonaan.Toinen vuonna 2004 ilmestynyt kirja Albert Edelfltistä ja toinen kunnon sotamies Shveikistä vuoden 1947 tuotantoa ensimmäinen osa.Se on kovia kokenut,nuhraantunut teos,lehdet kellastuneet ja tuoksu ummehtunut.Pidän tästä ihmisiä koira-asioissa huijaavasta miehestä,joka mielellään istuu Pikarissa parantamassa maailmaa ja miettimässä kirjan alussa,kuka tappoi arkkiherttua Ferdinandin.Asian ollessa niin,kun Wienissä oli surua,tilasi Shveik tummaa olutta ottaakseen asianmukaisesti osaa.En oikeastaan päässyt alkua pitemmälle kirjassa.Siihen asti kyllä,kun Shveik vietiin poliisikamarille kuulusteluihin ja oli itse sitä mieltä,että häntä syytetään arkkiherttuan murhasta.Edelfelt jäi toiseen kertaan.
Puoliso himpun verran pirteämpi.Aika kului tavanomaisiin askareihin,parranajoon ja leikkasin varpaista kynnetkin,juotin nokkamukista kahvia,joka tuotiin minimaalisen pienen kakkupalan kanssa.Itse olin vienyt mansikoita ja erilaisia hedelmiä,jotka maistuivat potilaalle.Neljättä tuntia pidin seuraa.Hoitajia kävi huoneessa,eräs jopa istahti toviksi seuraksemme kysyäkseen mielipidettäni mieheni voinnista.Siellä myötäeletään,josta kiitos.Poislähtiessäni vielä eräs hoitaja yhytti minut.Hänelle kerroin tahtovani tänään keskustella jälleen lääkärin kanssa.Asia sovittiin.Kevyemmin mielin kuin edellisinä päivänä astuin hissiin,jossa nauha kertoi sen menevän alaspäin.
Nelonen ajoi juuri ohitseni kääntyäkseen Mannerheimintielle.Valotaulussa pysäkillä luki odotusajan olevan 21 min. Aurinko paistoi ja tuntui lämpimältä.Istuuduin penkille,johon oli kaivettu reikiä.Tuuli lennätti pientä linnunsulkaa,jonka joku siivekäs oli vastikään menettänyt.Nuoripari ilmaantui paikalle toisiinsa kietoutuneena ja nuoli samaa jäätelötötteröä.Ehtivät hyvin tehdä lopun jäätelöstä ennen kuin ratikka tuli.
Vaunuun tuli seuraavalta pysäkiltä isokokoinen nainen,jolla oli isokokoinen matkalaukku.Kansallismuseon kohdalla hän alkoi kysellä,meneekö ratikka satamaan.Ei mene,sanoi joku,mutta lähelle menee.Nainen päätteli seuraavaksi,että menee sitten kai Kauppatorille.Ei mene,ajattelin.Nainen alkoi pärmäntätä,että vaunun pitäisi mennä satamaan,kun on paljon laivaan menijöitä."Onpahan huonosti järjestetty",jatkoi. Tässä kohdin olisin minä vuorostani voinut ottaa keskusteluun osaa.En ottanut.Ratikassa ei ollut nimittäin numeron jälkeen T-kirjainta,joka olisi selventänyt määränpään.Viereeni oli tullut mustaihoinen herrahenkilö niinikään suuren laukun kanssa ja tiedusteli huonolla suomella kuljettajalta satamapysäkkiä.Meitä maihin jääviä oli vähemmistö vaunussa.Lisää matkalaukkuja ja lisää laivaan menijöitä.Alkoi olla ahdasta.Sain laukusta kolhun sääreeni.Joku oli alustanut itseään mieltä piristävällä,koska alkoholin haju alkoi leijailla sieraimiini.Terminaalia lähellä olevalla pysäkillä ratikka tyhjeni huomattavasti ja ulkomaille kaihoava ihmisjoukko suuntasi askeleensa laivarantaan laukkujen pyörät asfaltilla kolisten.Hyvää matkaa,ajattelin ja painoin nappulaa,joka kertoo kuljettajalle,että minä haluan ratikasta pois.Kotipihalla päätin,että jonain päivänä otan kukat laatikoista.En ole jaksanut hoitaa.Sitäpaitsi,on syksy.
Puoliso himpun verran pirteämpi.Aika kului tavanomaisiin askareihin,parranajoon ja leikkasin varpaista kynnetkin,juotin nokkamukista kahvia,joka tuotiin minimaalisen pienen kakkupalan kanssa.Itse olin vienyt mansikoita ja erilaisia hedelmiä,jotka maistuivat potilaalle.Neljättä tuntia pidin seuraa.Hoitajia kävi huoneessa,eräs jopa istahti toviksi seuraksemme kysyäkseen mielipidettäni mieheni voinnista.Siellä myötäeletään,josta kiitos.Poislähtiessäni vielä eräs hoitaja yhytti minut.Hänelle kerroin tahtovani tänään keskustella jälleen lääkärin kanssa.Asia sovittiin.Kevyemmin mielin kuin edellisinä päivänä astuin hissiin,jossa nauha kertoi sen menevän alaspäin.
Nelonen ajoi juuri ohitseni kääntyäkseen Mannerheimintielle.Valotaulussa pysäkillä luki odotusajan olevan 21 min. Aurinko paistoi ja tuntui lämpimältä.Istuuduin penkille,johon oli kaivettu reikiä.Tuuli lennätti pientä linnunsulkaa,jonka joku siivekäs oli vastikään menettänyt.Nuoripari ilmaantui paikalle toisiinsa kietoutuneena ja nuoli samaa jäätelötötteröä.Ehtivät hyvin tehdä lopun jäätelöstä ennen kuin ratikka tuli.
Vaunuun tuli seuraavalta pysäkiltä isokokoinen nainen,jolla oli isokokoinen matkalaukku.Kansallismuseon kohdalla hän alkoi kysellä,meneekö ratikka satamaan.Ei mene,sanoi joku,mutta lähelle menee.Nainen päätteli seuraavaksi,että menee sitten kai Kauppatorille.Ei mene,ajattelin.Nainen alkoi pärmäntätä,että vaunun pitäisi mennä satamaan,kun on paljon laivaan menijöitä."Onpahan huonosti järjestetty",jatkoi. Tässä kohdin olisin minä vuorostani voinut ottaa keskusteluun osaa.En ottanut.Ratikassa ei ollut nimittäin numeron jälkeen T-kirjainta,joka olisi selventänyt määränpään.Viereeni oli tullut mustaihoinen herrahenkilö niinikään suuren laukun kanssa ja tiedusteli huonolla suomella kuljettajalta satamapysäkkiä.Meitä maihin jääviä oli vähemmistö vaunussa.Lisää matkalaukkuja ja lisää laivaan menijöitä.Alkoi olla ahdasta.Sain laukusta kolhun sääreeni.Joku oli alustanut itseään mieltä piristävällä,koska alkoholin haju alkoi leijailla sieraimiini.Terminaalia lähellä olevalla pysäkillä ratikka tyhjeni huomattavasti ja ulkomaille kaihoava ihmisjoukko suuntasi askeleensa laivarantaan laukkujen pyörät asfaltilla kolisten.Hyvää matkaa,ajattelin ja painoin nappulaa,joka kertoo kuljettajalle,että minä haluan ratikasta pois.Kotipihalla päätin,että jonain päivänä otan kukat laatikoista.En ole jaksanut hoitaa.Sitäpaitsi,on syksy.
25. elokuuta 2012
KIRJAN MUKANA LAPSUUTEEN
Otin tänään sairaalaan mukaan kirjan.Luin vihdoinkin Paavo Haavikon toimittamaa Helsinki,kaupunki graniittisilla juurilla,avaralla niemellä.Puoliso tokkurainen.Kävin kysymässä,antavatko rauhoittavaa.Antavat.Hän on aina näihin reagoinut voimakkaasti.Tohtisikohan puhua lääkärille? Sanoo kuitenkin,että aggressivuuden takia eivät ilman rauhoittavia pääse hoitamaan.
Kirjailija Kaarina Helakisa on syntynyt Mehiläisessä.Tämä kerrotaan Haavikon kirjassa.Helakisa eli ison osan elämäänsä (1946-1998) pakilalaisena ,paitsi mitä "pituuskasvunsa ajan" sisäsuomalaisessa pikkukaupungissa ja opiskeluajan Helsingissä.Sitten hänestä tuli "homo vetus pakilaensis". Vanhaa pakilalaista ihmislajia,kuten sanoo.Hän kertoo,että monella helsinkiläisellä oli kesäpaikka Pakilassa.Niin oli isäni äidilläkin ja kolmella veljellä,kullakin omansa.Kävimme joskus Alkutiellä visiitissä.Istuin matkan Töölöstä Pakilaan isän ajaman polkupyörän pakkarilla.Jalat piti pitää aina levällään.
Haavikon kirja on mielenkiintoinen ja paikat Helsingissä minulle kovin tuttuja.Marianne Backlén kertoo Mannerheimintien olevan yksipuolisen dominoiva Helsingin keskustassa.Se on hänen mielestään ikävä raskaine liikenteineen ja massiivisine talojonoineen.Kritiikki tuli mieleeni,kun tänään taas kökötin nelosessa Meilahdesta Katajanokalle.En itse ole milloinkaan ajatellut Manskua ikäväksi.Se on katu,jota pitkin olen tallustanut kouluun.Katu,joka johti Stockmannille,kun äidin kanssa lähdettiin ratikalla ostoksille.Kävelimme Messeniuksenkadulta pysäkille,joka sekin oli Mannerheimintiellä.
Nyt ajelen sitä päivittäin molempiin suuntiin.Tuttua,kovin tuttua.Myymälät eivät enää samoja kadun varrella kuin lapsuudessani.Vaihtuneet toisiksi eri alojen yrityksiksi kokonaan.Sipoon kirkkoa ei enää ole,eikä Sininen Kuu ole elokuvateatteri.Enemmän liikennettä kuin kauan,kauan sitten.Ei silloin turistilaumat valokuvanneet Kansallismuseota,eikä Kansallisooppera ollut sen kadun varressa.Finlandia-taloa tuskin ajateltiin.Mutta Hesperiankadun komeat hevoskastanjat ovat yhä paikoillaan ja niin ikään Alpo Sailon veistämä Larin Paraske katselee Mannerheimintien vilskettä,kuten on vuodesta 1949 tehnyt Hakasalmen puistossa. Presidentti Risto Ryti kuoli vuonna 1956 ja hänen poismenostaan 38 vuoden kuluttua Veikko Myllerin veistämä muistomerkki paljastettiin Hesperian puistossa.Sekin muuttaa Mannerheimintien ilmettä sitten minun pikkutyttöaikojeni,kuten Eduskuntatalon kiviset presidentit niin ikään.Näitä ei ollut,kun minä ajelin kolmosessa äidin kanssa keskikaupunkivaatteet päälläni.Piti aina vaihtaa.
Niin varmaankin oli käynyt niille kahdelle pikkutytöllekin,jotka olivat tänään vanhempiensa kanssa odottamassa Stockmannilla hissiä.Minä tapoin aikaa ennen sairaalaan menoa haettuani pesulasta hameeni.Tytöillä ilmiselvästi ykköset päällään,somat kengät kummallakin ja jännittynyt ilme hissiin astuessaan.Turisteja,tungosta,lastenvaunuja ja jopa useita pyörätuoleja.Harvoin olen viikonloppuisin keskustassa.Se onkin aivan erilainen maailma kuin muulloin.
Kirjailija Kaarina Helakisa on syntynyt Mehiläisessä.Tämä kerrotaan Haavikon kirjassa.Helakisa eli ison osan elämäänsä (1946-1998) pakilalaisena ,paitsi mitä "pituuskasvunsa ajan" sisäsuomalaisessa pikkukaupungissa ja opiskeluajan Helsingissä.Sitten hänestä tuli "homo vetus pakilaensis". Vanhaa pakilalaista ihmislajia,kuten sanoo.Hän kertoo,että monella helsinkiläisellä oli kesäpaikka Pakilassa.Niin oli isäni äidilläkin ja kolmella veljellä,kullakin omansa.Kävimme joskus Alkutiellä visiitissä.Istuin matkan Töölöstä Pakilaan isän ajaman polkupyörän pakkarilla.Jalat piti pitää aina levällään.
Haavikon kirja on mielenkiintoinen ja paikat Helsingissä minulle kovin tuttuja.Marianne Backlén kertoo Mannerheimintien olevan yksipuolisen dominoiva Helsingin keskustassa.Se on hänen mielestään ikävä raskaine liikenteineen ja massiivisine talojonoineen.Kritiikki tuli mieleeni,kun tänään taas kökötin nelosessa Meilahdesta Katajanokalle.En itse ole milloinkaan ajatellut Manskua ikäväksi.Se on katu,jota pitkin olen tallustanut kouluun.Katu,joka johti Stockmannille,kun äidin kanssa lähdettiin ratikalla ostoksille.Kävelimme Messeniuksenkadulta pysäkille,joka sekin oli Mannerheimintiellä.
Nyt ajelen sitä päivittäin molempiin suuntiin.Tuttua,kovin tuttua.Myymälät eivät enää samoja kadun varrella kuin lapsuudessani.Vaihtuneet toisiksi eri alojen yrityksiksi kokonaan.Sipoon kirkkoa ei enää ole,eikä Sininen Kuu ole elokuvateatteri.Enemmän liikennettä kuin kauan,kauan sitten.Ei silloin turistilaumat valokuvanneet Kansallismuseota,eikä Kansallisooppera ollut sen kadun varressa.Finlandia-taloa tuskin ajateltiin.Mutta Hesperiankadun komeat hevoskastanjat ovat yhä paikoillaan ja niin ikään Alpo Sailon veistämä Larin Paraske katselee Mannerheimintien vilskettä,kuten on vuodesta 1949 tehnyt Hakasalmen puistossa. Presidentti Risto Ryti kuoli vuonna 1956 ja hänen poismenostaan 38 vuoden kuluttua Veikko Myllerin veistämä muistomerkki paljastettiin Hesperian puistossa.Sekin muuttaa Mannerheimintien ilmettä sitten minun pikkutyttöaikojeni,kuten Eduskuntatalon kiviset presidentit niin ikään.Näitä ei ollut,kun minä ajelin kolmosessa äidin kanssa keskikaupunkivaatteet päälläni.Piti aina vaihtaa.
Niin varmaankin oli käynyt niille kahdelle pikkutytöllekin,jotka olivat tänään vanhempiensa kanssa odottamassa Stockmannilla hissiä.Minä tapoin aikaa ennen sairaalaan menoa haettuani pesulasta hameeni.Tytöillä ilmiselvästi ykköset päällään,somat kengät kummallakin ja jännittynyt ilme hissiin astuessaan.Turisteja,tungosta,lastenvaunuja ja jopa useita pyörätuoleja.Harvoin olen viikonloppuisin keskustassa.Se onkin aivan erilainen maailma kuin muulloin.
22. elokuuta 2012
AURINGONKUKKIA SEINÄLLÄ
Donitsipersikat parhaimmillaan.Vein puolisolle sairaalaan.Hän istui sidottuna jonkunlaisessa pyörätuolissa,joka ei juurikaan muistuttanut kotona olevaa.Juttelin lääkärin kanssa.Tänään vaihdettu illalla osastoa,että huomenna visiteeraan toisella.Ilmoitin tänään tuuraajalle,ettei tarvitse tulla meille toistaiseksi.Soitin myös sosiaalitoimistoon ja kerroin tilanteen.Omaishoitajan ilmoitettava,kun hoidettava on sairaalassa.Ostin itselleni Saarioisten maksalaatikkorasian ja söin siitä kaiken.Eilen vielä jämiä jääkaapista.Pitänee katsoa,mitä siellä on jo poisheittokunnossa.Kunhan viitsin ja haluan.Millään muulla ei ole kiirettä,paitsi sairaalaan menolla vierailuaikana.Olen aina etuajassa.
C ehdotti tapaamista nyt kun on minullakin aikaa.En tiedä.En ole vielä valmis olemaan rattoisalla tuulella ystävien kanssa.Puhelimessa juttelen.Ehkä olisi hyvä käyttää tämä aika hyväksi.Ei tiedä,kun puoliso on kotona,kuinka sidottu sitten tulen olemaan..Entistä enemmän luultavasti.No,kaikki jää nähtäväksi.Ei maalata piruja seinille.
Katselin äsken Vincente Minnellin elokuvaa Lust for Life Vincent van Goghista ja Paul Gaugainista.Van Goghina Kirk Douglas ja Gaugainia esitti tulisieluinen Anthony Quinn.Elokuva valmistunut 1956.Lopetin katselemisen siihen,kun van Gogh sekavoitui ja leikkasi korvan itseltään.Nämä kaksi taiteilijaahan riitaantuivat van Goghin asuessa Provencessa. Gauguin lähti ovet paukkuen.Miten minulla tulee aina Anthony Quinnia katsellessa mieleen matadori? Douglasista ei tule mitään mieleen,vaikka hän tässä leffassa näyttikin kovasti van Goghilta. Sen oikean van Goghin maalauksista pidän.Meillä oli mökin seinällä Kaksitoista auringonkukkaa maljakossa ja se näytti aidolta.Jollainlailla valokuvausmenetelmällä Hollannissa tehty.Siinä näkyi paksummin jopa siveltimenvedot.Mökki myytiin ja irtaimisto huutokaupattiin.Vasaramies kertoi auringonkukkien kohdalla,että taulu ei ole aito.Hevosen rattaita ei huutokaupattu,eikä pirtin kalustoa.Ne me toimme mukanamme.Asuimme silloin muutaman vuoden Helsingin ulkopuolella ja kiesit komeilivat pihalla,kunnes ne eräs hevosmies lopulta osti.Olin minä pari kesää niillä mökin kylän raitteja ajellut.Hevosen nimi oli Satu.Se ei ollut minun,vaikka oleilikin mökin vieressä olevalla niityllä.Sain lainaksi.Ei mikään turha heppa.Entinen ravurirouva se oli tai oikeammin siis tamma noin meidän hevosihmisten kielellä.No,ostin minä satulan myös ja kiipesin selkään.Enkä kertaakaan pudonnut.Se oli lystiä hommaa se.Mutta sitä auringonkukkataulua minulla on vähän ikävä.
Taidan mennä taas nukkumaan.Otan varmuudeksi ja unen saamiseksi puolitoista nukahtamispilleriä.
C ehdotti tapaamista nyt kun on minullakin aikaa.En tiedä.En ole vielä valmis olemaan rattoisalla tuulella ystävien kanssa.Puhelimessa juttelen.Ehkä olisi hyvä käyttää tämä aika hyväksi.Ei tiedä,kun puoliso on kotona,kuinka sidottu sitten tulen olemaan..Entistä enemmän luultavasti.No,kaikki jää nähtäväksi.Ei maalata piruja seinille.
Katselin äsken Vincente Minnellin elokuvaa Lust for Life Vincent van Goghista ja Paul Gaugainista.Van Goghina Kirk Douglas ja Gaugainia esitti tulisieluinen Anthony Quinn.Elokuva valmistunut 1956.Lopetin katselemisen siihen,kun van Gogh sekavoitui ja leikkasi korvan itseltään.Nämä kaksi taiteilijaahan riitaantuivat van Goghin asuessa Provencessa. Gauguin lähti ovet paukkuen.Miten minulla tulee aina Anthony Quinnia katsellessa mieleen matadori? Douglasista ei tule mitään mieleen,vaikka hän tässä leffassa näyttikin kovasti van Goghilta. Sen oikean van Goghin maalauksista pidän.Meillä oli mökin seinällä Kaksitoista auringonkukkaa maljakossa ja se näytti aidolta.Jollainlailla valokuvausmenetelmällä Hollannissa tehty.Siinä näkyi paksummin jopa siveltimenvedot.Mökki myytiin ja irtaimisto huutokaupattiin.Vasaramies kertoi auringonkukkien kohdalla,että taulu ei ole aito.Hevosen rattaita ei huutokaupattu,eikä pirtin kalustoa.Ne me toimme mukanamme.Asuimme silloin muutaman vuoden Helsingin ulkopuolella ja kiesit komeilivat pihalla,kunnes ne eräs hevosmies lopulta osti.Olin minä pari kesää niillä mökin kylän raitteja ajellut.Hevosen nimi oli Satu.Se ei ollut minun,vaikka oleilikin mökin vieressä olevalla niityllä.Sain lainaksi.Ei mikään turha heppa.Entinen ravurirouva se oli tai oikeammin siis tamma noin meidän hevosihmisten kielellä.No,ostin minä satulan myös ja kiipesin selkään.Enkä kertaakaan pudonnut.Se oli lystiä hommaa se.Mutta sitä auringonkukkataulua minulla on vähän ikävä.
Taidan mennä taas nukkumaan.Otan varmuudeksi ja unen saamiseksi puolitoista nukahtamispilleriä.
LUKSUSJUNAN HURMAA
Katselin suuressa yksinäisyydessäni eilisiltana ,kun David Suchet teki matkaa Idän pikajunassa ykköskanavalla televisiossa.Dokumentti näytetty aiemminkin pari vuotta sitten ja näin sen myös silloin.Olin yhtä hurmaantunut kuin eilenkin.Jo pikkutytöstä lähtien olen haaveillut joskus tekeväni matkan tämmöisellä junalla jostain jonnekin.Vaikka luksusjunia on muuallakin maailman junaradoilla,maineikkain on ehkä tämä Euroopan halki jyskyttävä Orient Express.Kiitos siitä myös kirjailija Agatha Christielle.
No,minä en milloinkaan Orient Expressin kyytiin päässyt,mutta junilla olen matkustanut muutenkin kuin Helsingistä Hämeenlinnaan,joka aloitti junamatkailun Suomessa 1860-luvulla.Juna on aina ollut mieluisin matkailuväline minulle.Kirjailija Paul Theroux nuorena miehenä oli niinikään mieltynyt juniin ja teki niissä matkoja maailmalla ja kirjoitti kirjan suuresta junamatkasta.Junissa on helppoa matkustaa.Tutustuu ihmisiin jopa näissä kotimaan junissa,jos matka on tarpeeksi pitkä.Minä olen solminut montakin junatuttavuutta,jotka ovat kestäneet sen matkan ajan.Junassa voi istua seuraa pitämättäkin.Katsella ikkunasta ohivilahtavia maisemia.Olla omissa ajatuksissaan ilman velvoitteita muita ihmisiä kohtaan.On ravintolavaunu,jossa nauttia sen anneista.Voi kuunnella kiskojen ääniä, yhden kiskon mittaista hypnotisoivaa ja nukuttavaa rytmiä,tuntea pienen kolahduksen vaunun siirtyessä liittymäkohdassa seuraavalle kiskolle.
Tärisee ja hiukan keikkuu Orient Expresskin,koska kohokkaan,soufflén,puddingin,millä nimellä tätä juhlavaa ja arkaa ruokalajia nyt sitten kutsutaankaan, valmistaminen on riskaapelia hommaa.Sitä mietti myös David Suchet, ainut oikea ja armoitettu Hercule Poirot. Agatha Christien belgialainen salapoliisi,joka puhuu aksentilla englantia.Eilisessä dokumentissa David Suchet oli Lontoossa 1946 syntynyt oma itsensä puhdasta englantia puhuva gentlemanni ja näyttelijä.Dokumentti oli hieno kunnianosoitus junamatkailulle eritoten ylelliselle sellaiselle.Eikä ohjelman junan pituudessakaan ole moittimista,neljäsataa metriä junaa kiskoilla,monenmonituista vaunua.Pitkää kävelymatkaa ravintolavaunuun ilalliselleen ihmetteli myös David Suchet rusetti kaulassa ja ykköset päällä.Kiiltonahkakengissäkin vahvaa nostalgiaa.Niitä hän käytti Hercule Poirotina.
Unohdin hetkeksi ohjelmaa katsoessani murheen,joka on viime päivät kulkenut kanssani vuorokaudet ympäriinsä.Käveleekö puoliso enää koskaan edes rollaattori apunaan? Mitä meille on tapahtumassa?
No,minä en milloinkaan Orient Expressin kyytiin päässyt,mutta junilla olen matkustanut muutenkin kuin Helsingistä Hämeenlinnaan,joka aloitti junamatkailun Suomessa 1860-luvulla.Juna on aina ollut mieluisin matkailuväline minulle.Kirjailija Paul Theroux nuorena miehenä oli niinikään mieltynyt juniin ja teki niissä matkoja maailmalla ja kirjoitti kirjan suuresta junamatkasta.Junissa on helppoa matkustaa.Tutustuu ihmisiin jopa näissä kotimaan junissa,jos matka on tarpeeksi pitkä.Minä olen solminut montakin junatuttavuutta,jotka ovat kestäneet sen matkan ajan.Junassa voi istua seuraa pitämättäkin.Katsella ikkunasta ohivilahtavia maisemia.Olla omissa ajatuksissaan ilman velvoitteita muita ihmisiä kohtaan.On ravintolavaunu,jossa nauttia sen anneista.Voi kuunnella kiskojen ääniä, yhden kiskon mittaista hypnotisoivaa ja nukuttavaa rytmiä,tuntea pienen kolahduksen vaunun siirtyessä liittymäkohdassa seuraavalle kiskolle.
Tärisee ja hiukan keikkuu Orient Expresskin,koska kohokkaan,soufflén,puddingin,millä nimellä tätä juhlavaa ja arkaa ruokalajia nyt sitten kutsutaankaan, valmistaminen on riskaapelia hommaa.Sitä mietti myös David Suchet, ainut oikea ja armoitettu Hercule Poirot. Agatha Christien belgialainen salapoliisi,joka puhuu aksentilla englantia.Eilisessä dokumentissa David Suchet oli Lontoossa 1946 syntynyt oma itsensä puhdasta englantia puhuva gentlemanni ja näyttelijä.Dokumentti oli hieno kunnianosoitus junamatkailulle eritoten ylelliselle sellaiselle.Eikä ohjelman junan pituudessakaan ole moittimista,neljäsataa metriä junaa kiskoilla,monenmonituista vaunua.Pitkää kävelymatkaa ravintolavaunuun ilalliselleen ihmetteli myös David Suchet rusetti kaulassa ja ykköset päällä.Kiiltonahkakengissäkin vahvaa nostalgiaa.Niitä hän käytti Hercule Poirotina.
Unohdin hetkeksi ohjelmaa katsoessani murheen,joka on viime päivät kulkenut kanssani vuorokaudet ympäriinsä.Käveleekö puoliso enää koskaan edes rollaattori apunaan? Mitä meille on tapahtumassa?
21. elokuuta 2012
HYVÄÄ YÖTÄ
Ja niin tässä tapahtui,että puoliso on sairaalassa.Ei kun jokapäiväistä nelosmatkaa tehden tervehtimään.Syön kotona jääkaappia tyhjemmäksi.Vesivahinko tupsahti keittiössä.Pesin aamulla astioita ihan kaksin käsin hanan alla ja ykskaks seisoin vedessä ja aamutossut märkinä.Riepuja esille ja lattialle kontalleen.Sitten aloin etsiä syytä.Tyhjensin tiskipöydän alla olevan kaapin,ryömin lattialla ja ihmettelin samalla tavaran määrää,jonka olen saanut kaappiin sullotuksi.Pölyäkin löytyi sieltä,minne en ole viitsinyt edes katsoa.Sitten soitin huoltoon.
Vesi saa huollon aina liikkeelle,mikä on aivan ymmärrettävää.Mies tuli.Otti hyllyt ja lattialistan pois.Sukelsi kaappiin,kokeili,etsi ja lopulta löysi.Totesi että vuotaa.Soitti jonnekin ja vaati korjaajaa jo tänään.Lähti.Minä puhdistamaan sitä paikkaa,joka ei ole silmille näkynyt eli listan takaista lattiatilaa.Moskat pois niin pitkältä kun ulotuin.Korjaaja oli tullut sillä aikaa,kun olin sairaalassa.Mutta ei pannut hyllyjä ja listaa paikoilleen.Huomenna taas asiaa huoltoon.En usko kenenkään kuvittelevankaan,että minä nostelisin painavia hyllyjä,asettelisin paikoilleen ja sitten naulaisin lattialistan.No,olisi korjaajakin voinut tehdä.Mutta tietysti hänelle kuului vain putkityö ja mikä liippaa ohi,on ohi.Toimenkuvat ovat sellaisia.
Kotona tuntuu tyhjältä,vaikka en nyt sentään itkeskele,kun ei ole syytä.Maailmanmatkaajasta hain kuitenkin tänään puhelinseuraa ja kerroin koko historian.Maailmanmatkaajaystävä kertoi myös ja näissä hommissa kutvahti mukavasti aika.Ehdin katsella Mentalistinkin.Taivaskanavalta tuli Tuulen viemää,mutta pääsin mukaan tietämättömyyttäni vasta loppupuolella.ja kuulin ne kuuluisat Scarlettin sanat "after all tomorrow is another day".Ja näin on.Hyvää yötä,kello on takonut tunteja yhteen asti.Menen nukkumaan.
Vesi saa huollon aina liikkeelle,mikä on aivan ymmärrettävää.Mies tuli.Otti hyllyt ja lattialistan pois.Sukelsi kaappiin,kokeili,etsi ja lopulta löysi.Totesi että vuotaa.Soitti jonnekin ja vaati korjaajaa jo tänään.Lähti.Minä puhdistamaan sitä paikkaa,joka ei ole silmille näkynyt eli listan takaista lattiatilaa.Moskat pois niin pitkältä kun ulotuin.Korjaaja oli tullut sillä aikaa,kun olin sairaalassa.Mutta ei pannut hyllyjä ja listaa paikoilleen.Huomenna taas asiaa huoltoon.En usko kenenkään kuvittelevankaan,että minä nostelisin painavia hyllyjä,asettelisin paikoilleen ja sitten naulaisin lattialistan.No,olisi korjaajakin voinut tehdä.Mutta tietysti hänelle kuului vain putkityö ja mikä liippaa ohi,on ohi.Toimenkuvat ovat sellaisia.
Kotona tuntuu tyhjältä,vaikka en nyt sentään itkeskele,kun ei ole syytä.Maailmanmatkaajasta hain kuitenkin tänään puhelinseuraa ja kerroin koko historian.Maailmanmatkaajaystävä kertoi myös ja näissä hommissa kutvahti mukavasti aika.Ehdin katsella Mentalistinkin.Taivaskanavalta tuli Tuulen viemää,mutta pääsin mukaan tietämättömyyttäni vasta loppupuolella.ja kuulin ne kuuluisat Scarlettin sanat "after all tomorrow is another day".Ja näin on.Hyvää yötä,kello on takonut tunteja yhteen asti.Menen nukkumaan.
17. elokuuta 2012
ILMASTOINNIN VIKA
Minua jäytää nuha ja kurkkukipu.Eilen palatessamme tavallisella henkilötaksilla laboratoriosta,oli autossa ilmastointi käynnissä.En pyytänyt panemaan pois jostain syystä.Ehkä syynä,että kuljettajan kanssa rupattelu vei huomioni tyystin.No,ja sehän kostautui.Illalla olin flunssassa.Yöllä piti nousta puolison takia.Olo kinkkimäinen.Toivoin kovasti taas sitä piikaa,joka olisi aamulla laittanut meille aamiaisen.Istuin sängynlaidalla ja sanoin itselleni "ylös vaan,ei auta itku markkinoilla".Tukku paperinenäliinoja kädessä katselin keittiössä kahvin tippumista.Otin jääkaapista aamiaistarpeet,katoin pöydän ja hain puolison,annoin lääkkeet.Toivoin saavani kääntää aikaa taaksepäin hetkeen,kun istuimme taksissa ja olisin pyytänyt ilmastoinnin sulkemista.Ei ollut minkäänlaista taikasauvaa tätä asiaa panemassa toteen ja tässähän pärskin.
Puolison kannalta meni labrakäynti aika hyvin.Olin varannut ajan,ettei tarvitse jonottaa (lääkäri kertoi tämän tempun).Vertakin tuli puolisolta tavallista helpommin,eikä edes älähtänyt pistosta.Ravinnotta olimme olleet.Minäkin solidaarisuutta tuntien.Tein mukaan pienen voileivän puolisoa varten ja annoin heti verenoton jälkeen.Sitten vasta maksoin.Toisesta paikasta ja kerroksesta hain KELAa varten matkakorvaushakemuksen.Miksiköhän näin monimutkaista? Maanantaina saan tietää verikokeen tulokset.
Tänään raahauduttava kauppaan.Tulee mieleen se vanha sanonta,joka kuuluu vähän tähän tapaan: älä jätä huomiseen sitä,jonka voit tehdä tänään.Minun kohdallani ei ole oppia ikä kaikki.No,kunhan tästä vähän tokenen,alan puuhata puolisoa valmiiksi lähtöön.Tämä on niitä hetkiä,kun manaan sitä,ettei häntä voi jättää yksin.Enkä tässä ala kertoa syitä.Niitä on.
Suunnitelmat eivät ole menneet muuta kuin myttyyn.Lehtovaarassa emme ole olleet,emme liioin Ateneumissa Schjferfbeckin näyttelyssä vielä.Uusiin suunnitelmiin kuuluu kaupungintalossa käynti.Kuulin tuuraajalta kivan jutun ja se on pakko kokea.Toteutetaan nyt ensin nämä tämän hetken tuumailut ja päästään tästä minun nuhastani eroon.Sitten taas etiäpäin.Pitää muuten muistaa ostaa lisää paperinenäliinoja.
Puolison kannalta meni labrakäynti aika hyvin.Olin varannut ajan,ettei tarvitse jonottaa (lääkäri kertoi tämän tempun).Vertakin tuli puolisolta tavallista helpommin,eikä edes älähtänyt pistosta.Ravinnotta olimme olleet.Minäkin solidaarisuutta tuntien.Tein mukaan pienen voileivän puolisoa varten ja annoin heti verenoton jälkeen.Sitten vasta maksoin.Toisesta paikasta ja kerroksesta hain KELAa varten matkakorvaushakemuksen.Miksiköhän näin monimutkaista? Maanantaina saan tietää verikokeen tulokset.
Tänään raahauduttava kauppaan.Tulee mieleen se vanha sanonta,joka kuuluu vähän tähän tapaan: älä jätä huomiseen sitä,jonka voit tehdä tänään.Minun kohdallani ei ole oppia ikä kaikki.No,kunhan tästä vähän tokenen,alan puuhata puolisoa valmiiksi lähtöön.Tämä on niitä hetkiä,kun manaan sitä,ettei häntä voi jättää yksin.Enkä tässä ala kertoa syitä.Niitä on.
Suunnitelmat eivät ole menneet muuta kuin myttyyn.Lehtovaarassa emme ole olleet,emme liioin Ateneumissa Schjferfbeckin näyttelyssä vielä.Uusiin suunnitelmiin kuuluu kaupungintalossa käynti.Kuulin tuuraajalta kivan jutun ja se on pakko kokea.Toteutetaan nyt ensin nämä tämän hetken tuumailut ja päästään tästä minun nuhastani eroon.Sitten taas etiäpäin.Pitää muuten muistaa ostaa lisää paperinenäliinoja.
15. elokuuta 2012
KESKIVIIKKOTURINAA
Luvattiin lämpimämpää ja se tuli.Olen laiskistunut kukkamaani kastelussa.Tänään katselin kuinka pelargoniat makasivat onnettoman näköisinä varret lerpallaan syyttävä katse kukankasvoissaan.Hain kastelukannuilla heti vettä ressukoille.Uurastukseni niitten kanssa alkaa väsyttää.No,muutaman viikon kuluttua ne luonnollisella tavalla alkavat olla entisiä ja saan ottaa pois.Uskottelen itselleni,että tämä oli viimeinen kesä,kun istutin.
Ulkona emme tänään olleet.Eilen kyllä.Rantaraittia ravasin ja sitten istahdin puistopöydän ääreen,josta joku oli vienyt pöytälevyn.Tuolit olivat tallella lujasti maan sisään juntattuina.Merellä liikenne hiljentynyt.Linnuista osa matkannut etelään.Auringonottajat kaikonneet nurmikoilta.Ruusut ja horsmat kukkineet.Jokunen hölkkääjä ohitti meidät.Eikä niitä kahta jehovantodistajanaistakaan näkynyt,jotka tuputtavat meille uskoaan.Meinaavat meitä otolliseksi kohteeksi,kun toinen käyttää pyörätuolia.Emme ole vastaanottavaisia.Isälläni oli tapana kutsua todistajat sisälle ja sitten alkoi käännytystyö,mutta isäni taholta.Usein se päättyi siihen,että todistajat lähtivät, kun isä pääsi siihen aiheeseen,että ihmisiä,jopa pikkulapsia, menehtyy,kun verensiirto on jehovalaisilta kielletty.No,isä ei tullut uskoon eivätkä todistajat uskostaan luopuneet.
Nettiuutinen kertoi kerjäläisten vähentyneen Helsingissä.Romaniasta on tullut poliisin avuksi henkilö,joka on keskustellut kerjäläisten kanssa.Kertonut suomalaisesta kulttuurista,johon kerjääminen ei kuulu.Meilläkin tiukennettu.Poliisi puuttuu herkemmin aggressiiviseen kerjäämiseen,joka tarkoittaa myös sitä,että mukia ei saa heilutella ohikulkijan edessä.Eikä tulla kerjuuaikeissa kohti.Emme ehkä myöskään enää anna yhtä auliisti roposia kuin vuosia sitten heidän tänne rantauduttuaan.Itse en ole koskaan antanut.Alunalkaen kerjääminen soti ajatusmaailmaani vastaan.Annan,mutta laillisten avustusjärjestöjen kautta.Joskus,en tosin Suomessa,olen heittänyt lantin musikantille tai marionettitaitelijalle.Katson heidän tekevän työtä palkkansa eteen.
Huomenna aamulla puoliso laboratorioon.Perusverenkuvan lisäksi muutakin tärkeää verenottoa,minkä tohtori tarpeelliseksi näki.Ravinnoton aamu on taas tuskaista.Sitten kipinkapin kotiin aamiaiselle.
Ulkona emme tänään olleet.Eilen kyllä.Rantaraittia ravasin ja sitten istahdin puistopöydän ääreen,josta joku oli vienyt pöytälevyn.Tuolit olivat tallella lujasti maan sisään juntattuina.Merellä liikenne hiljentynyt.Linnuista osa matkannut etelään.Auringonottajat kaikonneet nurmikoilta.Ruusut ja horsmat kukkineet.Jokunen hölkkääjä ohitti meidät.Eikä niitä kahta jehovantodistajanaistakaan näkynyt,jotka tuputtavat meille uskoaan.Meinaavat meitä otolliseksi kohteeksi,kun toinen käyttää pyörätuolia.Emme ole vastaanottavaisia.Isälläni oli tapana kutsua todistajat sisälle ja sitten alkoi käännytystyö,mutta isäni taholta.Usein se päättyi siihen,että todistajat lähtivät, kun isä pääsi siihen aiheeseen,että ihmisiä,jopa pikkulapsia, menehtyy,kun verensiirto on jehovalaisilta kielletty.No,isä ei tullut uskoon eivätkä todistajat uskostaan luopuneet.
Nettiuutinen kertoi kerjäläisten vähentyneen Helsingissä.Romaniasta on tullut poliisin avuksi henkilö,joka on keskustellut kerjäläisten kanssa.Kertonut suomalaisesta kulttuurista,johon kerjääminen ei kuulu.Meilläkin tiukennettu.Poliisi puuttuu herkemmin aggressiiviseen kerjäämiseen,joka tarkoittaa myös sitä,että mukia ei saa heilutella ohikulkijan edessä.Eikä tulla kerjuuaikeissa kohti.Emme ehkä myöskään enää anna yhtä auliisti roposia kuin vuosia sitten heidän tänne rantauduttuaan.Itse en ole koskaan antanut.Alunalkaen kerjääminen soti ajatusmaailmaani vastaan.Annan,mutta laillisten avustusjärjestöjen kautta.Joskus,en tosin Suomessa,olen heittänyt lantin musikantille tai marionettitaitelijalle.Katson heidän tekevän työtä palkkansa eteen.
Huomenna aamulla puoliso laboratorioon.Perusverenkuvan lisäksi muutakin tärkeää verenottoa,minkä tohtori tarpeelliseksi näki.Ravinnoton aamu on taas tuskaista.Sitten kipinkapin kotiin aamiaiselle.
14. elokuuta 2012
LÄÄKÄRISSÄ KÄYNTI
Puoliso eilen lääkärissä haavapainaumansa kanssa.Olimme olleet hänen lomansa aikana toisen lääkärin luona makuuhaavan ärryttyä pahaksi ja puoliso oli antibioottikuurilla.Se puri,mutta haava tulehtui uudestaan sen jälkeen.Nyt kokeillaan tuhdimpaa rohtoa ja pitempää kuuriaikaa.Oli taas semmoinen nautintohetki olla "oman" lääkärin pakeilla.Minulla kyllä ei ole kuin muutaman kerran elämäni aikana ollut hiukan ikävämpiä kohtaamisia lääkärien kanssa.Yleensä olemme tulleet juttuun suuressa yhteisymmärryksessä ja lääkärit ovat osoittaneet halukkuutta hoitamiseen.Tämä nykyinen puolisoni lääkäri on kyllä yliveto! Hänellä ei ole milloinkaan kiire ja jokaikisenä kertana on empaattisuutta riittänyt.Hän kuuntelee silmiin katsoen ja kyselee.Ja lopuksi häneltä liikenee aina jokin ystävällinen keskustelunaihe varsinaisen käynnin syyn ulkopuolelta.Hänen ystävällisyyttään riittää myös meidän auttamiseemme,kun puoliso hilautuu tutkimuslaverille,oven avaamiseen mennen tullen ja valloittavaan hymyyn asian niin salliessa.Mutta minusta itsestäni ei tule hänen potilastaan.Haluan säilyttää tämän suhteemme tällaisena.
Katselin olympialaisten aikana naisten kuulakilpailua.Kun kuularinkiin marssi valkovenäläinen kuulantyöntäjä,luulin mieheksi.Voitti kultaa.Sitten se otettiin pois,kun työntäjätär kärysikin dopingista.Nyt hän syyttää järjestäjiä valkovenäläisten sorsimisesta kysykää-keneltä-tahansa-valkovenäläiseltä urheilijalta-tyyliin.Olisikohan nyt tässäkin käynyt niin,että talonmiehellä työntäjättären huomaamatta olisi ollut sormensa ja ruiskunsa pelissä mukana,kun työntäjätär ei edes tiedä käyttäneensä kiellettyjä aineita.Hyviä tuloksia pitää saada miten hyvänsä,vaikka hintana on kilpailukielto ja elinikäinen häpeä.Nolo juttu.Mutta tässä tapauksessa hopeaa työntänyt onkin nyt kultanainen ja pronssin saanut kohoaa hopealle ja neljäs,joka jäi alunalkaen ilman palkintoa,voi ripustaa kaulaansa pronssisen olympiamitalin.Niin että loppu hyvin,kaikki hyvin.Paitsi että entinen kultanainen voi miettiä tekosiaan kuularingin ulkopuolella,eikä mikään ole hyvin hänen kannaltaan.
Maailmanmatkaajaystäväni soitti ja nyt teen minäkin netin ohjeen mukaan Lämmintä porkkanasalaattia.Toisen reseptin sain ihan itse television Sokkokokista.Tilliananasta piimä-pannacottan kanssa.Piimä-pannacottan tekemiseen en ryhdy,mutta ananas tillillä kiinnostaa.Eihän sitä tiedä,mitenkä hyvin sopivat yhteen nämä kaksi,joita ei heti samaan jälkiruokaan yhytetä.Jotain cottan tilalle on saatava.Mahtaakohan jäätelö sopia? Tänä kesänä olen jo monesti nauttinut piparminttumansikoita,niin nyt on tillin ja ananaksen vuoro.Ostin eilen komean ananaksen.Luin jostain kerran,että jos hedelmästä lähtee keskimmäinen lehti tuppaasta irti,on ananas kypsä syötäväksi.Kiskoin siis eilen Herkussa okalaitaisia lehtiä ja lopulta sain yhdestä sisimmän pois.Vaaka kertoi hedelmän painoksi 1,162 kiloa irtonaisen lehden kanssa.Arvatkaa,mitä meillä on tänään salaattina ja jälkiruokana.Niin ja on sitten myös lihapullia ja perunamuusia.
Katselin olympialaisten aikana naisten kuulakilpailua.Kun kuularinkiin marssi valkovenäläinen kuulantyöntäjä,luulin mieheksi.Voitti kultaa.Sitten se otettiin pois,kun työntäjätär kärysikin dopingista.Nyt hän syyttää järjestäjiä valkovenäläisten sorsimisesta kysykää-keneltä-tahansa-valkovenäläiseltä urheilijalta-tyyliin.Olisikohan nyt tässäkin käynyt niin,että talonmiehellä työntäjättären huomaamatta olisi ollut sormensa ja ruiskunsa pelissä mukana,kun työntäjätär ei edes tiedä käyttäneensä kiellettyjä aineita.Hyviä tuloksia pitää saada miten hyvänsä,vaikka hintana on kilpailukielto ja elinikäinen häpeä.Nolo juttu.Mutta tässä tapauksessa hopeaa työntänyt onkin nyt kultanainen ja pronssin saanut kohoaa hopealle ja neljäs,joka jäi alunalkaen ilman palkintoa,voi ripustaa kaulaansa pronssisen olympiamitalin.Niin että loppu hyvin,kaikki hyvin.Paitsi että entinen kultanainen voi miettiä tekosiaan kuularingin ulkopuolella,eikä mikään ole hyvin hänen kannaltaan.
Maailmanmatkaajaystäväni soitti ja nyt teen minäkin netin ohjeen mukaan Lämmintä porkkanasalaattia.Toisen reseptin sain ihan itse television Sokkokokista.Tilliananasta piimä-pannacottan kanssa.Piimä-pannacottan tekemiseen en ryhdy,mutta ananas tillillä kiinnostaa.Eihän sitä tiedä,mitenkä hyvin sopivat yhteen nämä kaksi,joita ei heti samaan jälkiruokaan yhytetä.Jotain cottan tilalle on saatava.Mahtaakohan jäätelö sopia? Tänä kesänä olen jo monesti nauttinut piparminttumansikoita,niin nyt on tillin ja ananaksen vuoro.Ostin eilen komean ananaksen.Luin jostain kerran,että jos hedelmästä lähtee keskimmäinen lehti tuppaasta irti,on ananas kypsä syötäväksi.Kiskoin siis eilen Herkussa okalaitaisia lehtiä ja lopulta sain yhdestä sisimmän pois.Vaaka kertoi hedelmän painoksi 1,162 kiloa irtonaisen lehden kanssa.Arvatkaa,mitä meillä on tänään salaattina ja jälkiruokana.Niin ja on sitten myös lihapullia ja perunamuusia.
12. elokuuta 2012
KEIHÄÄSSÄ PRONSSIA
Lontoon yleisurheilua olympialaisissa olen seurannut.Eilen jännitin koko Suomen lailla meikäläisten keihäänheittoa ja Antti Ruuskanen heitti pronssia.Kyllähän se aina kutkuttaa.Juoksuista pidän.Varsinkin miesten.Sopusuhtaisia trimmattuja vartaloita ja joillakin juoksu kaunista ja jouhevaa.Joku taas painaa väkinäisemmin,vaan ei välttämättä hitaammin.Seiväs on myös laji,josta pidän.Omilta Helsingin Stadionin katsomoajoistani muistan Eeles Landströmin seipäässä.Alastulopaikka kovaa sahanpurua,keihäs taipumaton eikä hyppykorkeuskaan ollut nykymitoissa.Isä hommasi usein liput juuri seipään hyppypaikan kohdalle.Landströmin tapasin sitten vuosikymmeniä myöhemmin golfin parissa.Tietysti kerroin olleeni hänen seiväskilpailujaankin seuraamassa.Mitalimieshän seipäässä Eeles Landström on,kultaa ja pronssia.No,niistä ajoista on päästy tähän päivään ja tänään päättyviin Lontoon olympialaisiin.Ehkä se on hyväkin,että tämä pariviikkoinen urheilurupeama antaa vähän huiliaikaa,kunnes kohtaamme Ruotsin maaottelussa jokavuotiseen tapaanLuulin ensin,että Helsingissä,mutta taitaakin olla Göteborgissa.
Lokakuussa tiedän tekeväni investoinnin.Silloin ilmestyy kirja Helsingin porrashuoneista. Tarkoittaa rappukäytäviä.Vanhemmissa taloissa on upeita rappuja.Joskus olen visiteerannut ja ihaillut.Muun muassa taiteilija Eino Rapp on ollut uutterana joissakin Etu-Töölön taloissa.Hänen maalauksiaan on monien rappukäytävien seinissä.Nykyisin eivät suoraviivaisten lasi- ja betonitalojen rappukäytävien kauneuteen ja yksilöllisyyteen arkkitehdit uhraa suuriakaan ajatuksia.Ulko-ovi,yksinkertainen ja umpinainen hissi,pakolliset portaat ja siinä se.Minusta talon rappu on kuin ihmisten kengät, antaa kuvan kokonaisuudesta.Joku on minulle joskus sanonut asunnon eteisen tekevän samaa.Siitä näkee asukkaan luonteen ja tavan elää.Ensivaikutelman kerrotaan olevan tärkeän.Kannattaisi joskus uhrata aikaa ja tehdä sightseeing 1800-luvun ja 1900-luvun alussa rakennettujen talojen rappuihin.Niihin ei yleensä ole tuhrittu graffiteja tai vessataidetta muistuttavia tekstejä ja kuvia.Ja niissä taloissa on usein talonmies!
Luin netistä mistä kaikista asioista asukkaat valittavat.Joku suuttunut naapurin kaataessa keskellä päivää puuta omassa pihassaan.Toista ärsyttää veden juoksuttaminen.Eikä siitäkään tykätä,kun lapset melskaavat päiväsaikaan kerrostalon pihalla.No,olen minäkin syyllistynyt reklamaatioihin,jotka aloitan aina itsestään häiriön tekijästä ja sitten vasta ryhdyn toimenpiteisiin muiden asukkaiden kanssa.Meitä harmittaa yölliset bileet kimppa-asunnoissa,isoääninen musiikki ja rapussa juopottelut.Pesutuvassa kuulemani mukaan on närää milloin mistäkin.Usein siitä,kun joku lykkää ilman ajanvarausta likapyykkinsä koneisiin ja vie näin varaajalta laillisen ajan.Minua kiukuttaa ne tupakoijat,jotka paiskovat tumppinsa kukkalaatikoihini.Syyllistä en ole sattunut näkemään ja sanoisin,jos saisin kiinni rysän päältä.Siitäkin sanon,jos joku ulkoiluttaa koiraansa lasten leikkialueella ja antaa ulostaa hiekkalaatikkoon.Nämä hommat kieltää jo kaupunki sekä jokainen taloyhtiö.Oma talonpoikaisjärkikin pitäisi.Vaan kun ei.
Lokakuussa tiedän tekeväni investoinnin.Silloin ilmestyy kirja Helsingin porrashuoneista. Tarkoittaa rappukäytäviä.Vanhemmissa taloissa on upeita rappuja.Joskus olen visiteerannut ja ihaillut.Muun muassa taiteilija Eino Rapp on ollut uutterana joissakin Etu-Töölön taloissa.Hänen maalauksiaan on monien rappukäytävien seinissä.Nykyisin eivät suoraviivaisten lasi- ja betonitalojen rappukäytävien kauneuteen ja yksilöllisyyteen arkkitehdit uhraa suuriakaan ajatuksia.Ulko-ovi,yksinkertainen ja umpinainen hissi,pakolliset portaat ja siinä se.Minusta talon rappu on kuin ihmisten kengät, antaa kuvan kokonaisuudesta.Joku on minulle joskus sanonut asunnon eteisen tekevän samaa.Siitä näkee asukkaan luonteen ja tavan elää.Ensivaikutelman kerrotaan olevan tärkeän.Kannattaisi joskus uhrata aikaa ja tehdä sightseeing 1800-luvun ja 1900-luvun alussa rakennettujen talojen rappuihin.Niihin ei yleensä ole tuhrittu graffiteja tai vessataidetta muistuttavia tekstejä ja kuvia.Ja niissä taloissa on usein talonmies!
Luin netistä mistä kaikista asioista asukkaat valittavat.Joku suuttunut naapurin kaataessa keskellä päivää puuta omassa pihassaan.Toista ärsyttää veden juoksuttaminen.Eikä siitäkään tykätä,kun lapset melskaavat päiväsaikaan kerrostalon pihalla.No,olen minäkin syyllistynyt reklamaatioihin,jotka aloitan aina itsestään häiriön tekijästä ja sitten vasta ryhdyn toimenpiteisiin muiden asukkaiden kanssa.Meitä harmittaa yölliset bileet kimppa-asunnoissa,isoääninen musiikki ja rapussa juopottelut.Pesutuvassa kuulemani mukaan on närää milloin mistäkin.Usein siitä,kun joku lykkää ilman ajanvarausta likapyykkinsä koneisiin ja vie näin varaajalta laillisen ajan.Minua kiukuttaa ne tupakoijat,jotka paiskovat tumppinsa kukkalaatikoihini.Syyllistä en ole sattunut näkemään ja sanoisin,jos saisin kiinni rysän päältä.Siitäkin sanon,jos joku ulkoiluttaa koiraansa lasten leikkialueella ja antaa ulostaa hiekkalaatikkoon.Nämä hommat kieltää jo kaupunki sekä jokainen taloyhtiö.Oma talonpoikaisjärkikin pitäisi.Vaan kun ei.
10. elokuuta 2012
TORIREISSU
Vuosiin en ole sen enempää ollut Hakaniemen torilla kuin Hakaniemen hallissakaan.Eilen kummassakin.Kun tuuraaja oli tullut,lähdin heti.Ensin kampaajalle. Ensimmäinen Hakaniemen halli avattiin vuonna 1896,mutta sen toiminta jäi lyhykäiseksi.Uusi pykättiin 1913.Halleja oli Helsingissä noihin aikoihin muitakin,mutta tämä juttu kertoo nyt Hakaniemen torista ja hallista.
Hakaniemen hallissa eivät turistit tungeksineet.Valokuviakaan ei kukaan ottanut.Ruokapuolta huomattavasti enemmän kuin Vanhassa kauppahallissa.Kalaa monessa myymälässä,samoin lihakimpaleiden runsaus pani ainakin minut ihmettelemään,miksi niin niukasti lihaa Kauppatorin laidan hallissa.Hakaniemen halli vaikutti eläväisemmältä ja ruokaisammalta.Ostin pienen kukkakimpun eilen syntymäpäiviään viettäneelle naapurille,meille graavia ja muuta lohta,siikaa ja silakkapihvejä.Lounaaksi kylmä kalalautanen kuumien perunoiden kanssa,tilliä ja keitettyjä kananmunia.Hakaniemen torin myyjät Kauppatorin kollegoitaan aktiivisempia.En pidä tuiki tarpeellisena kovaäänistä myyntipuhetta ja ostamiseen houkuttamista tuputtamalla muualla kuin jossain,missä se kuuluu kulttuuriin.Ostin Polka-mansikoita,hallaimia,retiisejä ja zukkiinin.Marssin nupukiveystä pitkin perunakauppiaiden luo ja ostin pesemättömiä Siiklejä kapallisen. Minä kun en välttämättä oikein ymmärrä tätä "pestyjen" tarkoitusta ja vielä vähemmän,jos "pestyt" on uudelleen mullattu (?!).
Hakaniemen torin laitamalla elämää virkistämässä muutama laitapuolen kulkija,jotka keskenään ehkä keskustelivat siitä,miten tämä maailma nykyisin makaa.Kerjäläisiä ei näkynyt mailla halmeilla kuten Kauppatorilla.Iäkkäitä hakaniemeläisiä rollaattorien kanssa vaihtamassa kuulumisia tuttujen torimyyjien kanssa.Leppoisuutta.Ei Kauppatorin hektisyyttä.Kaikki ihmisläheisempää ja lämpimän tuntuista elämää.Ehkä semmoista,kun se oli toreilla joskus aikojen alussa.Kiireetöntä.Kauppatorista on kehkeytynyt jonkunlainen turistinähtävyys,jossa ulkomaalaiset ihmismassat tungeksivat ihmetellen porontaljoja ja poron sarvista tehtyjä koriste-esineitä.Ostavat paistettuja muikkuja niistä lukemattomista valmiin ruuan kojuista,joita on pitkät rivit.Hakaniemessä en nähnyt edes yhtäkään lokkia haikailemassa tienoilla,kuten ovat riesana "Suurtorilla".
Valmista syötävää on toki ennenmuinoinkin torilla myyty.Kun oikein tarkasti kuuntelin,olin kuulevinani ruokamyyjän huutelevan kojussaan "Veskunasoppaa,kymmenen penniä kooli".Ääni katosi Siltasaarenkadun meteliin.Oli pilvinen poutasää elokuussa vuonna 2012. Ja Maasta on lähetetty pienen auton kokoinen mönkijä Marsiin tutkimaan sikäläisiä tienoita.Kuuleeko Mars,täällä Maa? Mitä sanoisivatkaan mamma ja pappa,kun Jules Vernen kirjat ovat jo pitkästi todellisuutta.Minä päätin torireissuni ja lähdin kotiin.
Hakaniemen hallissa eivät turistit tungeksineet.Valokuviakaan ei kukaan ottanut.Ruokapuolta huomattavasti enemmän kuin Vanhassa kauppahallissa.Kalaa monessa myymälässä,samoin lihakimpaleiden runsaus pani ainakin minut ihmettelemään,miksi niin niukasti lihaa Kauppatorin laidan hallissa.Hakaniemen halli vaikutti eläväisemmältä ja ruokaisammalta.Ostin pienen kukkakimpun eilen syntymäpäiviään viettäneelle naapurille,meille graavia ja muuta lohta,siikaa ja silakkapihvejä.Lounaaksi kylmä kalalautanen kuumien perunoiden kanssa,tilliä ja keitettyjä kananmunia.Hakaniemen torin myyjät Kauppatorin kollegoitaan aktiivisempia.En pidä tuiki tarpeellisena kovaäänistä myyntipuhetta ja ostamiseen houkuttamista tuputtamalla muualla kuin jossain,missä se kuuluu kulttuuriin.Ostin Polka-mansikoita,hallaimia,retiisejä ja zukkiinin.Marssin nupukiveystä pitkin perunakauppiaiden luo ja ostin pesemättömiä Siiklejä kapallisen. Minä kun en välttämättä oikein ymmärrä tätä "pestyjen" tarkoitusta ja vielä vähemmän,jos "pestyt" on uudelleen mullattu (?!).
Hakaniemen torin laitamalla elämää virkistämässä muutama laitapuolen kulkija,jotka keskenään ehkä keskustelivat siitä,miten tämä maailma nykyisin makaa.Kerjäläisiä ei näkynyt mailla halmeilla kuten Kauppatorilla.Iäkkäitä hakaniemeläisiä rollaattorien kanssa vaihtamassa kuulumisia tuttujen torimyyjien kanssa.Leppoisuutta.Ei Kauppatorin hektisyyttä.Kaikki ihmisläheisempää ja lämpimän tuntuista elämää.Ehkä semmoista,kun se oli toreilla joskus aikojen alussa.Kiireetöntä.Kauppatorista on kehkeytynyt jonkunlainen turistinähtävyys,jossa ulkomaalaiset ihmismassat tungeksivat ihmetellen porontaljoja ja poron sarvista tehtyjä koriste-esineitä.Ostavat paistettuja muikkuja niistä lukemattomista valmiin ruuan kojuista,joita on pitkät rivit.Hakaniemessä en nähnyt edes yhtäkään lokkia haikailemassa tienoilla,kuten ovat riesana "Suurtorilla".
Valmista syötävää on toki ennenmuinoinkin torilla myyty.Kun oikein tarkasti kuuntelin,olin kuulevinani ruokamyyjän huutelevan kojussaan "Veskunasoppaa,kymmenen penniä kooli".Ääni katosi Siltasaarenkadun meteliin.Oli pilvinen poutasää elokuussa vuonna 2012. Ja Maasta on lähetetty pienen auton kokoinen mönkijä Marsiin tutkimaan sikäläisiä tienoita.Kuuleeko Mars,täällä Maa? Mitä sanoisivatkaan mamma ja pappa,kun Jules Vernen kirjat ovat jo pitkästi todellisuutta.Minä päätin torireissuni ja lähdin kotiin.
8. elokuuta 2012
JAMMAILUA OLOHUONEESSA
Käyttämäni tavaratalo myy pölypusseja samassa kerroksessa kuin musiikkia.Niinpä kartutin cd-kokoelmaani Verdin ja Vivaldin musiikilla.Niin ja ostin myös jazzia pölypussien lisäksi.Oikeastaan entuudestaan tiedän vain Benny Goodmanin ja Duke Ellingtonin ja jos Glenn Miller voidaan laskea joukkoon mukaan,niin hänenkin vanhoja lp-levyjä minulla on.Pitää kysellä cd-versioina.Nyt saan tutustua Benny Carterin,Larry Adlerin,Bill Colemanin ja monen muun jazzin legendoiksi kutsuttujen säveliin.Eilen kaupungilta tultuamme ja lounaan syötyämme vaivuin nojatuoliin ja syvään nirvanaan musiikin täyttämässä olohuoneessa.Ei edes se häirinnyt,kun naapuritalon nuorimies tuli prätkällään kotiin.Yleensä kuulen hänen tulemisensa varsin hyvin kuten muutkin kadunvarsiasukkaat.
Mitä siihen uuteen paistinpannuun tulee,niin hyvin paistaa.Emännän taitoni kohosivat kummallisesti uuden työkalun myötä.Vanhan panin roskiin,kun siinä ei ollut timantin timanttia.Huomenna saamme entisen tuuraajan.Soitti ja varmisti tulemisensa.Elämä asettuu raiteilleen ja säännöllisyyteen.Minä menen kampaajalle,enkä anna lyhentää.Opettelen hinnalla millä hyvänsä pitämään pitemmät hiukset kurissa,vaikka niiden hallitseminen on ollut minulla aina vaikeaa.Siitäkin huolimatta,että on kaikenlaista konevempainta avittamassa.On minulla,uskokaa tai älkää,semmoiset historialliset käherryssaksetkin jossain kätkössä.Ne kuumennettiin meillä yleensä kaasuliekissä ja sitten pantiin tukku hiuksia saksien väliin ja homma kierrettiin hiuksineen päivineen kiinni.Sillä lailla minulle tehtiin Shirley Temple-kiharat.Joskus kyllä kärventyi hiukan,mutta mitäpä ei pieni tyttökään kärsisi kauneutensa vuoksi.
Tästä tulikin mieleeni äitini palavat hiukset.Meillä oli (minulla vieläkin) eteisessä suuri amerikanmatkakirstu.Syvä ja leveä.Siellä äiti piti kaikenlaista vanhaa vaatetavaraa,jotka eivät olleet jokapäiväisessä käytössä.Eteisessä oli kattovalaisin,mutta sen valo ei riittänyt arkun syöväreihin.Minun piti pitää kynttilää (fikkaria ei siihen hätään löydetty) valon lähteenä ja minähän pidin.Äiti kumartui ja pää oli lähellä ja minulla lapsenkäsi vähän vaappui tässä tärkeässä tehtävässä.Leimahdus! Eteisen täytti palaneiden hiusten katku.No,ei siinä mennyt kuin muutama otsakihara ja nekin kasvoivat nopeasti takaisin.Mutta iso palanut osa piti leikata pois.Minua ei enää otettu kynttilän pitäjäksi.
Ajattelin nyt näiden muisteloiden jälkeen mennä kuuntelemaan 1600-luvulla syntyneen Antonio Vivaldin "Neljä vuodenaikaa."
Mitä siihen uuteen paistinpannuun tulee,niin hyvin paistaa.Emännän taitoni kohosivat kummallisesti uuden työkalun myötä.Vanhan panin roskiin,kun siinä ei ollut timantin timanttia.Huomenna saamme entisen tuuraajan.Soitti ja varmisti tulemisensa.Elämä asettuu raiteilleen ja säännöllisyyteen.Minä menen kampaajalle,enkä anna lyhentää.Opettelen hinnalla millä hyvänsä pitämään pitemmät hiukset kurissa,vaikka niiden hallitseminen on ollut minulla aina vaikeaa.Siitäkin huolimatta,että on kaikenlaista konevempainta avittamassa.On minulla,uskokaa tai älkää,semmoiset historialliset käherryssaksetkin jossain kätkössä.Ne kuumennettiin meillä yleensä kaasuliekissä ja sitten pantiin tukku hiuksia saksien väliin ja homma kierrettiin hiuksineen päivineen kiinni.Sillä lailla minulle tehtiin Shirley Temple-kiharat.Joskus kyllä kärventyi hiukan,mutta mitäpä ei pieni tyttökään kärsisi kauneutensa vuoksi.
Tästä tulikin mieleeni äitini palavat hiukset.Meillä oli (minulla vieläkin) eteisessä suuri amerikanmatkakirstu.Syvä ja leveä.Siellä äiti piti kaikenlaista vanhaa vaatetavaraa,jotka eivät olleet jokapäiväisessä käytössä.Eteisessä oli kattovalaisin,mutta sen valo ei riittänyt arkun syöväreihin.Minun piti pitää kynttilää (fikkaria ei siihen hätään löydetty) valon lähteenä ja minähän pidin.Äiti kumartui ja pää oli lähellä ja minulla lapsenkäsi vähän vaappui tässä tärkeässä tehtävässä.Leimahdus! Eteisen täytti palaneiden hiusten katku.No,ei siinä mennyt kuin muutama otsakihara ja nekin kasvoivat nopeasti takaisin.Mutta iso palanut osa piti leikata pois.Minua ei enää otettu kynttilän pitäjäksi.
Ajattelin nyt näiden muisteloiden jälkeen mennä kuuntelemaan 1600-luvulla syntyneen Antonio Vivaldin "Neljä vuodenaikaa."
5. elokuuta 2012
VESIPULA
Informaatio ei taaskaan pelannut.Sähkökatkos iltapäivällä kolmen maissa Vanhankaupungin vedenpuhdistuslaitoksessa oli lopettaa vedentulon noin 200 000 helsinkiläiseltä,mutta siitä kerrottiin vasta illalla ja kertomisesta tunnin kuluttua emme olisi saaneet pisaraakaan vettä.Lopulta pyydettiin vettä säästämään ja ottamaan talteenkin.Minäkin otin.Toisin sanoen joudun aina paniikkiin,kun vesi uhkaa loppua.En tulisi siis toimeen päivääkään jossain,missä vettä säännöstellään koko ajan tai sitä ei saisi lainkaan.Kurkkua alkaa kuristaa,kun näen televisiossa vedettömiä paikkoja maailmassa ja mitenkä ihmiset sinnittelevät siellä vaivalla saadun kallisarvoisen vesitilkkansa kanssa.Siispä otin illalla vettä kaikkiin mahdollisiin astioihin ja kulhoihin ämpäreitä myöten.Sumeilematta ja ahneesti.Vedenpuhdistamolla saatiin aikaan jonkunlainen varajärjestelmä,joka takasi vedentulon.En kaatanut vesiäni pois.Varmuuden vuoksi.Vasta aamulla.Ja nyt on saatu koko vikakin korjatuksi.Vettä tulee.
Kerran meillä kävi niin,että veden tulon tyssäämisestä kerrottiin samana aamuna kadunpuoleisen ulko-oven ulkopuolella.Tämä tarkoittaa,että pitää ravata alvariinsa lukemassa tiedotteita ovista.Puolisolla oli lääkäri aamulla ja hänet piti pestä juurtajaksain yöllisen vahingon jälkeen.Soitin huoltoon ja sitten säntäsin yöpaidassa rappuun etsimään jonkunlaista tiedotetta,joka lopulta löytyi ulkoa.Emme päässeet lähtemään.Peruutin vastaanottoajan ja haukuin Helsingin Energian,joka joidenkin töiden takia oli vedentulon talosta lopettanut. "Emme ehtineet ilmoittaa aikaisemmin",oli vastaus.Eikö olisi voinut vaivautua edes sisäpuolelle kiinnittämään lappusta? "Ei päästä aina sisälle",sanottiin. En hyväksynyt mitään vastausta,vaan purin kiukkuani oikein olan takaa. Kas kun eivät laita ilmoituksiaan jonnekin kadun päähän,josta ihmiset voivat käydä niitä lukemassa.Jos älyävät ja kykenevät.
Tässä kohdin tulee taas mieleen se ystäväni,jonka lentokone teki hätälaskun Saharaan.Kone ei ollut mikään iso,vaan tietyn seurueen kulkuneuvo.Kaikki muut miehistöä ja ystävääni paitsi joutuivat paniikkiin katsellessaan silmän kantamattomiin ulottuvaa aavikkoa,jonka täytti suuri hiljaisuus.Ystäväni meni koneen viereen varjoon,otti kirjan ja alkoi lukea.Neuvoi toisia tyyntymään ja säästämään energiaansa.Eivät uskoneet,vaan maalasivat hiekan peittämiä kauhukuvia eteensä,juoksentelivat käsiään väännellen edestakaisin ja joivat kaiken koneesta löytämänsä veden tippaakaan säästämättä.Ystäväni kostutti vain huuliaan ja jatkoi lukemista.No,aurinko paahtoi siten kuten se vain Saharassa voi.Illan tullen muutama skorpioni kömpi esille ja katseli ahnaasti mihin piikkinsä työntää.Aamulla heidät pelastettiin.Olen aivan varma,että olisin ensimmäisten joukossa saamassa paniikkikohtausta ja janoni olisi hirmuinen.
Kerran meillä kävi niin,että veden tulon tyssäämisestä kerrottiin samana aamuna kadunpuoleisen ulko-oven ulkopuolella.Tämä tarkoittaa,että pitää ravata alvariinsa lukemassa tiedotteita ovista.Puolisolla oli lääkäri aamulla ja hänet piti pestä juurtajaksain yöllisen vahingon jälkeen.Soitin huoltoon ja sitten säntäsin yöpaidassa rappuun etsimään jonkunlaista tiedotetta,joka lopulta löytyi ulkoa.Emme päässeet lähtemään.Peruutin vastaanottoajan ja haukuin Helsingin Energian,joka joidenkin töiden takia oli vedentulon talosta lopettanut. "Emme ehtineet ilmoittaa aikaisemmin",oli vastaus.Eikö olisi voinut vaivautua edes sisäpuolelle kiinnittämään lappusta? "Ei päästä aina sisälle",sanottiin. En hyväksynyt mitään vastausta,vaan purin kiukkuani oikein olan takaa. Kas kun eivät laita ilmoituksiaan jonnekin kadun päähän,josta ihmiset voivat käydä niitä lukemassa.Jos älyävät ja kykenevät.
Tässä kohdin tulee taas mieleen se ystäväni,jonka lentokone teki hätälaskun Saharaan.Kone ei ollut mikään iso,vaan tietyn seurueen kulkuneuvo.Kaikki muut miehistöä ja ystävääni paitsi joutuivat paniikkiin katsellessaan silmän kantamattomiin ulottuvaa aavikkoa,jonka täytti suuri hiljaisuus.Ystäväni meni koneen viereen varjoon,otti kirjan ja alkoi lukea.Neuvoi toisia tyyntymään ja säästämään energiaansa.Eivät uskoneet,vaan maalasivat hiekan peittämiä kauhukuvia eteensä,juoksentelivat käsiään väännellen edestakaisin ja joivat kaiken koneesta löytämänsä veden tippaakaan säästämättä.Ystäväni kostutti vain huuliaan ja jatkoi lukemista.No,aurinko paahtoi siten kuten se vain Saharassa voi.Illan tullen muutama skorpioni kömpi esille ja katseli ahnaasti mihin piikkinsä työntää.Aamulla heidät pelastettiin.Olen aivan varma,että olisin ensimmäisten joukossa saamassa paniikkikohtausta ja janoni olisi hirmuinen.
4. elokuuta 2012
PAISTINPANNUN KIMALLUSTA
Kun katson ikkunasta ulos,näen sumua ja sateen kiillottamaa asfalttia.Tähän sopii siis siteerata V.A.Koskenniemen (1885-1962) runoa Syyssonetti ja siitä ensimmäinen säe:
"Nyt sumu harmaa nousee korven soissa,
se seudun vaippahansa verhoaa,
on kaikki kelmeätä,harmajaa
ja päivä on jo kauan piillyt poissa".
Syksyä tämä kaikki tietää,vaikka näistä "korven soista" en nyt tähän hätään mielikuvaa saakaan.Pihalla vielä kaikki viheriöi ja minun kukkani kukoistavat.Pelargoniat jo tosin harvemmassa,koska osa on tehnyt luonnollista kukankuolemaa.Nypittävää riittää.Kastella ei tänään tarvitse,jippii! On se vähän vaivalloista raahata noin 20 litraa vettä hississä ja pyrkiä olemaan läikyttämättä hissin hiukan tutisevassa kyydissä.Onneksi piinaa kestää vain kolmen kerroksen verran.Itsehän olen itseni tähän tehtävään saattanut,jotta nurinat pois.
Tänään kokeilen uutta paistinpannua.Mukana seuraava lappu kertoo elinikäisestä takuusta ja timanttipinnoitteesta. Uuniinkin tämän kapineen voi panna,kunhan ei lämpötila ylitä 260 astetta.Taitaa olla samanlainen kuin isompi,joka on kaapissani.Liian suuri vain kahden taloudessa.Oikeastaan olen ollut paistinpannufriikki ja se tarkoittaa,että niitä on jokaiseen lähtöön.Hän,joka jälkeeni kaappeja kaivelee,saattaa olla pulassa pannujeni kanssa.Mökiltä tuli vielä muutama oikea valurautainenkin pannu,jotka ovat saaneet aikansa tuta puuhellan kuumuuden.Eikä siihen aikaan mitään nykyisiä timanttipinnoiteita edes tunnettu.Mamma (äidin äiti) taitaisi hiukan hymyillä,jos kuulisi timanteista paistinpannussa.Hänen kyökissään silloisella Meilahdenkadulla (nyk.Eino Leinon katu) kun papalle paistettiin kyljykset kunnon valuraudassa.Joskus kokit väittävät valurautapannujen olevan niitä parhaimpia.Mene ja tiedä.Mutta tänään meillä sihisee pihvit nano-komposiittirakenteisessa pannussa,jossa sveitsiläinen valmistaja vannoo käytetyn aitoja timanttikiteitä.
Eurosta en tahtoisi luopua.Jumalaton rumba olisi taas,kun euroa ja markkaa käytetään rinnan.Vaihtorahan antaminen kangertelee.Eikä se vain ole minun vaivastani kysymys,vaan aikamoinen veivaaminen siitä seuraisi,eikä tiedetä,olisiko vaiva edes sen väärti vai kääntyykö hullumpaan suuntaan.Kustaa Hulkko tämän viikkoisessa SK:ssa pohtii niin ikään "Markka vai euro?" On euron jättämisen kannattajia ja vastustajia. Eikä tässä auta tälläkään istumisella asian pohtiminen puolesta tai vastaan.Katsotaan mitä tuleman pitää.Tulisiko eurosta eroaminen Urho Lempisen mukainen "esimerkki muille"? Tai Heikki A.Loikkasen sanoin "Eroon liittyisi negatiivinen shokki". Pertti Haaparanta kannattaa markkaa ja Matti Virénin mielestä "Pitänee jäädä toistaiseksi euroon". Että näin. Ehkä timanttini paistinpannussa ehtivät kuluttaa kimalluksensa,ennen kuin on päätetty euron kohtalosta Suomessa.
"Nyt sumu harmaa nousee korven soissa,
se seudun vaippahansa verhoaa,
on kaikki kelmeätä,harmajaa
ja päivä on jo kauan piillyt poissa".
Syksyä tämä kaikki tietää,vaikka näistä "korven soista" en nyt tähän hätään mielikuvaa saakaan.Pihalla vielä kaikki viheriöi ja minun kukkani kukoistavat.Pelargoniat jo tosin harvemmassa,koska osa on tehnyt luonnollista kukankuolemaa.Nypittävää riittää.Kastella ei tänään tarvitse,jippii! On se vähän vaivalloista raahata noin 20 litraa vettä hississä ja pyrkiä olemaan läikyttämättä hissin hiukan tutisevassa kyydissä.Onneksi piinaa kestää vain kolmen kerroksen verran.Itsehän olen itseni tähän tehtävään saattanut,jotta nurinat pois.
Tänään kokeilen uutta paistinpannua.Mukana seuraava lappu kertoo elinikäisestä takuusta ja timanttipinnoitteesta. Uuniinkin tämän kapineen voi panna,kunhan ei lämpötila ylitä 260 astetta.Taitaa olla samanlainen kuin isompi,joka on kaapissani.Liian suuri vain kahden taloudessa.Oikeastaan olen ollut paistinpannufriikki ja se tarkoittaa,että niitä on jokaiseen lähtöön.Hän,joka jälkeeni kaappeja kaivelee,saattaa olla pulassa pannujeni kanssa.Mökiltä tuli vielä muutama oikea valurautainenkin pannu,jotka ovat saaneet aikansa tuta puuhellan kuumuuden.Eikä siihen aikaan mitään nykyisiä timanttipinnoiteita edes tunnettu.Mamma (äidin äiti) taitaisi hiukan hymyillä,jos kuulisi timanteista paistinpannussa.Hänen kyökissään silloisella Meilahdenkadulla (nyk.Eino Leinon katu) kun papalle paistettiin kyljykset kunnon valuraudassa.Joskus kokit väittävät valurautapannujen olevan niitä parhaimpia.Mene ja tiedä.Mutta tänään meillä sihisee pihvit nano-komposiittirakenteisessa pannussa,jossa sveitsiläinen valmistaja vannoo käytetyn aitoja timanttikiteitä.
Eurosta en tahtoisi luopua.Jumalaton rumba olisi taas,kun euroa ja markkaa käytetään rinnan.Vaihtorahan antaminen kangertelee.Eikä se vain ole minun vaivastani kysymys,vaan aikamoinen veivaaminen siitä seuraisi,eikä tiedetä,olisiko vaiva edes sen väärti vai kääntyykö hullumpaan suuntaan.Kustaa Hulkko tämän viikkoisessa SK:ssa pohtii niin ikään "Markka vai euro?" On euron jättämisen kannattajia ja vastustajia. Eikä tässä auta tälläkään istumisella asian pohtiminen puolesta tai vastaan.Katsotaan mitä tuleman pitää.Tulisiko eurosta eroaminen Urho Lempisen mukainen "esimerkki muille"? Tai Heikki A.Loikkasen sanoin "Eroon liittyisi negatiivinen shokki". Pertti Haaparanta kannattaa markkaa ja Matti Virénin mielestä "Pitänee jäädä toistaiseksi euroon". Että näin. Ehkä timanttini paistinpannussa ehtivät kuluttaa kimalluksensa,ennen kuin on päätetty euron kohtalosta Suomessa.
3. elokuuta 2012
HÄLYTTÄVÄ VERENSOKERI
Kukkupuhetta että kotimainen mansikkasato olisi jo tältä kesältä syöty loppuun.Niitä on vielä vaikka kuinka paljon niin torilla kuin Herkussa.Olimme eilen tämän toteamassa viimeksi mainitussa paikassa.Kun piti käydä vaihtamassa ostamani paistinpannu.Nyt kansi sopii uuteen.Vähän huuhailtiin Stockmannilla ja sitten puolisolle tulikin huono olo.Nestavajausta? Vein Deliin ja hän joi appelsiinimehuvesisekoitusta kolme isoa lasillista,mutta ei tällä konstilla toennut.Kotona olo yhtä huono.Kutsuin ambulanssin.Se tulikin nopeasti kaksi miestä matkassaan ja heillä luki rinnassa kummallakin "palomies".Tätä kummeksuin,mutta kaverit olivat asiallisia ja tekivät kaikki ne kokeet,jotka kuuluukin tehdä.Ainoa hälyttävä oli hämmästyttävän korkea verensokeri.Veikkasin sitä syyksi kummalliseen väsymykseen ja etukenoasentoon,joka meinasi kuukahduttaa puolison nenälleen.Sekä vielä lämmin ja kostea sää.Eivät lähteneet viemään minnekään ja samaa mieltä olin minäkin.Puoliso iltalääkkeiden jälkeen alkoi nukkua ja aamu oli aivan kuin ei mitään olisi eilen ollutkaan.Lähdimme taas asioille.Haimme uudet liuskat verensokerinmittauslaitteeseen.Piti asentaa uusi koodi ja sitten mittasin 6.1. Mikä se eilinen sitten oli???
Italiasta tuli 20-sivuinen kirje.Matkakertomus sekä Prahasta että Dublinista.Käymme kirjeenvaihdossamme myös keskustelua katolisen ja protestanttisen kirkon eroista.Ystäväni on sitä mieltä,että esimerkiksi luterilaisten on tyydyttävä nöyrästi Jumalan tahtoon.Minä kerroin olevani useinkin eri mieltä Yläkerran päätöksistä.Ja purnaankin kovasti eli jyrkästi vastustan.Hyväksyn senkin,että anellaan Madonnalta ja muilta Pyhiltä lohtua ja pelastusta.Miksi ei? Samaan osoitteeseenhan menevät vaikkakin välikäden kautta.Olen monestikin seissyt Neitsyt Marian edessä katolisissa kirkoissa ja lähettänyt hänen kauttaan terveisiä Ylemmälle Taholle.Niin vaikka luterilainen olenkin.Tämmöistä meillä Suomen ja Italian välillä kirjeissä.
Yleisurheilu alkanut Lontoossa.Kunhan kerään innostusta niin kokoan itseni tv:n ääreen.Mutta ei sitä nyt heti puhjeta intoutumaan.Puolisokin katselee niin Kaunista Veeraa,joka laivaan nousi Saimaan kanavalla juu.C soitti eilen ja hänellä ilmennyt vähän samanlaista kuin minun puolisollakin.Aina se on niin,että kun jotain jostakin kertoo,niin puhekumppani tai joku hänen tuttavistaan on kokenut samaa tai ainakin sinne päin.Joskus tämä minua harmittaa,kun juttu oli mun alunalkaen.Eikä ehkä niin kamalasti kiinnosta,jos joku N.N. on myös ollut etukenossa.Jotenkin tästä pulpahti mieleen,että nuorisolauma on Espoossa kivittänyt kyyttöjä.Onneksi ilkivallan tekijät saatiin kiinni ja puhutteluun.Mikä hitto meidän nuorisoammekin vaivaa? Paha olo,sanoo joku täti. Ja katit,sanon minä.Silkkaa ilkeyttä ja osaksi tyhmyyttä,joka joukossa aina tiivistyy.Tukkapöllyä ja Koivuniemen herraa tämmöisille.Ai niin,eihän heihin saa koskea.Mutta kyyttöihin kyllä.
Italiasta tuli 20-sivuinen kirje.Matkakertomus sekä Prahasta että Dublinista.Käymme kirjeenvaihdossamme myös keskustelua katolisen ja protestanttisen kirkon eroista.Ystäväni on sitä mieltä,että esimerkiksi luterilaisten on tyydyttävä nöyrästi Jumalan tahtoon.Minä kerroin olevani useinkin eri mieltä Yläkerran päätöksistä.Ja purnaankin kovasti eli jyrkästi vastustan.Hyväksyn senkin,että anellaan Madonnalta ja muilta Pyhiltä lohtua ja pelastusta.Miksi ei? Samaan osoitteeseenhan menevät vaikkakin välikäden kautta.Olen monestikin seissyt Neitsyt Marian edessä katolisissa kirkoissa ja lähettänyt hänen kauttaan terveisiä Ylemmälle Taholle.Niin vaikka luterilainen olenkin.Tämmöistä meillä Suomen ja Italian välillä kirjeissä.
Yleisurheilu alkanut Lontoossa.Kunhan kerään innostusta niin kokoan itseni tv:n ääreen.Mutta ei sitä nyt heti puhjeta intoutumaan.Puolisokin katselee niin Kaunista Veeraa,joka laivaan nousi Saimaan kanavalla juu.C soitti eilen ja hänellä ilmennyt vähän samanlaista kuin minun puolisollakin.Aina se on niin,että kun jotain jostakin kertoo,niin puhekumppani tai joku hänen tuttavistaan on kokenut samaa tai ainakin sinne päin.Joskus tämä minua harmittaa,kun juttu oli mun alunalkaen.Eikä ehkä niin kamalasti kiinnosta,jos joku N.N. on myös ollut etukenossa.Jotenkin tästä pulpahti mieleen,että nuorisolauma on Espoossa kivittänyt kyyttöjä.Onneksi ilkivallan tekijät saatiin kiinni ja puhutteluun.Mikä hitto meidän nuorisoammekin vaivaa? Paha olo,sanoo joku täti. Ja katit,sanon minä.Silkkaa ilkeyttä ja osaksi tyhmyyttä,joka joukossa aina tiivistyy.Tukkapöllyä ja Koivuniemen herraa tämmöisille.Ai niin,eihän heihin saa koskea.Mutta kyyttöihin kyllä.
1. elokuuta 2012
RUP RUP RELLAA
Rup rup rellaa,lokkan rinker elva
seissarn stoo poo sit hööka sloot.
Soo viit som snöö,soo svart som muul.
Vaarför stritsman skall te heetta tööte.
Ten son kommer allra sista,ten skall heetta tööte.
Näin lauloivat Hietalahden pojat isäni lapsuudenaikaan ja samaa laulua on laulettu Martta Salmela-Järvisenkin aikana Sörnäisissä.Salmela-Järvisen lorun alku kuuluu näin "pruu,pruu prellaa". Loru erilaisten alkujensa kanssa on ruottia.Luin eilen illalla Paavo Haavikon toimittamaa "Helsinki,kaupunki graniittisilla juurilla,avaralla niemellä".Kustantaja Art House Oy ja vuosi on 2000. Kirjassa on helsinkiläisten kirjailijoiden,runoilijoiden,historioitsijoiden ja muiden muistelijoiden kirjoituksia omasta kaupungistaan Helsingistä.Isäni huvitti vielä aikuisenakin kotona vieraita päästelemällä tämän lorun,jota tytötkin lauloivat narua hupätessään.Minun aikanani raikuivat jo muut laulunpätkät Töölössä.
Paavo Haavikon kirja löytyi yllättäen hyllystä ja olen sen vielä itse ostanutkin,mutta lukematta jättänyt.Nyt luen ja tarkasti.Väinö Tanner muistelee Helsingin muuttumista,Henrik Tikkanen kulosaarelainen,Alpo Ruuth Kallion miehiä,Larun poika Jukka Pakkanen ja Mika Waltari Etu-Töölöstä ja moni muu palaa ajassa taaksepäin lapsuuteensa ja nuoruuteensa,ehkä myöhempäänkin omaan aikaansa Helsingin kortteleissa,pihoilla ja kaduilla.Luonnontieteilijä Anto Leikola pakinoi Töölöstä,minullekin rakkaasta ja tutusta kaupunginosasta.Leikolan lailla tunnen olevani aina töölöläinen,vaikka asuisinkin muualla.Kuten nyt teen.Minä muutin Katajanokalle ja Leikola Viiskulmaan.
Tänään kaupungilla.Mutta mitä kuulinkaan? Kotimaisten avomaan mansikoiden aika on jo ohi. Miten niin ohi? Kysyin.Ehkä kesän viileys,ehkä sateet,ehkä jokin muu lopetti kauden.Seuraavaksi kuulemma saamme taas ulkomaisia kunnes omat lasin alla kypsyneet tulevat myyntiin joksikin aikaa.Ostin hallaimia.Tämä hallain-sana on opittu äidiltäni ja tietysti sekin tulee ruotsin kielestä.Vattu ja vadelma ovat tutumpia.Usein minulta kysytäänkin mitä "hallaimet" ovat? Ostin paistinpannun,mutta vaikka kotona mittasin kannen halkaisijan,ei osunut nappiin.Pitää vaihtaa.Nyt otan kannen malliksi mukaan.Tarkoittaa,että huomenna jälleen stadiin ja perjantaina olisi suunnitelmissa lounas Lehtovaarassa.Kiirusta meillä pitää tämä elokuun alku.
seissarn stoo poo sit hööka sloot.
Soo viit som snöö,soo svart som muul.
Vaarför stritsman skall te heetta tööte.
Ten son kommer allra sista,ten skall heetta tööte.
Näin lauloivat Hietalahden pojat isäni lapsuudenaikaan ja samaa laulua on laulettu Martta Salmela-Järvisenkin aikana Sörnäisissä.Salmela-Järvisen lorun alku kuuluu näin "pruu,pruu prellaa". Loru erilaisten alkujensa kanssa on ruottia.Luin eilen illalla Paavo Haavikon toimittamaa "Helsinki,kaupunki graniittisilla juurilla,avaralla niemellä".Kustantaja Art House Oy ja vuosi on 2000. Kirjassa on helsinkiläisten kirjailijoiden,runoilijoiden,historioitsijoiden ja muiden muistelijoiden kirjoituksia omasta kaupungistaan Helsingistä.Isäni huvitti vielä aikuisenakin kotona vieraita päästelemällä tämän lorun,jota tytötkin lauloivat narua hupätessään.Minun aikanani raikuivat jo muut laulunpätkät Töölössä.
Paavo Haavikon kirja löytyi yllättäen hyllystä ja olen sen vielä itse ostanutkin,mutta lukematta jättänyt.Nyt luen ja tarkasti.Väinö Tanner muistelee Helsingin muuttumista,Henrik Tikkanen kulosaarelainen,Alpo Ruuth Kallion miehiä,Larun poika Jukka Pakkanen ja Mika Waltari Etu-Töölöstä ja moni muu palaa ajassa taaksepäin lapsuuteensa ja nuoruuteensa,ehkä myöhempäänkin omaan aikaansa Helsingin kortteleissa,pihoilla ja kaduilla.Luonnontieteilijä Anto Leikola pakinoi Töölöstä,minullekin rakkaasta ja tutusta kaupunginosasta.Leikolan lailla tunnen olevani aina töölöläinen,vaikka asuisinkin muualla.Kuten nyt teen.Minä muutin Katajanokalle ja Leikola Viiskulmaan.
Tänään kaupungilla.Mutta mitä kuulinkaan? Kotimaisten avomaan mansikoiden aika on jo ohi. Miten niin ohi? Kysyin.Ehkä kesän viileys,ehkä sateet,ehkä jokin muu lopetti kauden.Seuraavaksi kuulemma saamme taas ulkomaisia kunnes omat lasin alla kypsyneet tulevat myyntiin joksikin aikaa.Ostin hallaimia.Tämä hallain-sana on opittu äidiltäni ja tietysti sekin tulee ruotsin kielestä.Vattu ja vadelma ovat tutumpia.Usein minulta kysytäänkin mitä "hallaimet" ovat? Ostin paistinpannun,mutta vaikka kotona mittasin kannen halkaisijan,ei osunut nappiin.Pitää vaihtaa.Nyt otan kannen malliksi mukaan.Tarkoittaa,että huomenna jälleen stadiin ja perjantaina olisi suunnitelmissa lounas Lehtovaarassa.Kiirusta meillä pitää tämä elokuun alku.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)