30. heinäkuuta 2011

HEINÄKUU

Hyllyssäni on vanhoja kirjoja,kuten olen monesti kertonut ja niitä siteerannut.Kuten esimerkiksi Söderströmin kustantama "Suomen suvi" vuodelta 1944.Siinä on keväästä syksyyn kuvia ja runoja.Ja kun tässä vielä pari päivää heinäkuuta mennään,sopii seuraava ikään kuin hyvästijätöksi päättyvälle kuukaudelle.

HEINÄKUU

Kuin pilvet monenmuotoiset ja suuret
nyt kesän päivät haihtuu,
kun joskus korkeaksi taivas vaihtuu,
tie poutahattaroiden,
tai aamuharmaasta jo salamoiden
jylinä vyöryy korpimetsäin yllä
ja saapuu vainioille,sateen tuoden.
Niin saamme lahjat vuoden.
Nyt tekee työtään multa:
levollisesti,verkkaan kypsyy viljan
hopeinen vaaleus ja tumma kulta.

(Lauri Viljanen)


Toinenkin lainattu juttu.Luin sen Suomen Kuvalehdestä ja kun minusta sanat "ulkoistaminen,säästäminen ja kilpailuttaminen" ovat ikäväkaikuisia,kerron mitä Suomessa yleisenä suruliputuspäivänä Norjan 24.7.2011 tapausten vuoksi sattui Valtioneuvoston linnan ja Säätytalon lipputangoissa.Ei mitään! Liputhan kuului laskea aamukahdeksalta puolitankoon ja se oli sisäministeriön suositus. Valtioneuvosto on ulkoistanut liputushoidon! Eikä tämä firma ollut moksiskaan,että olisi työnsä suorittanut.Noloa. Ilmeisesti siellä herättiin vasta kello seitsemäntoista paikkeilla iltapäivällä asiaa hoitamaan ja niin helsinkiläiset näkivät suruliputuksen näissäkin rakennuksissa.Asian tutkiminen jätettiin ensi viikon maanantaihin.


Lisää marmatusta.Eilen uudet alakerran nuoret pitivät tupaantuliaiset.Jo aamusta pantiin musiikki soimaan ja kovaa.Suljin pihan puoleiset ikkunat. Sitten sain C-portaan naapurilta tekstiviestin,että nuoret olivat vieneet huusholliinsa taloyhtiön penkin.Lähdin heti viemään roskia.Siellähän se.Kerroin asianomaisille sen olevan varkaudeksi luokiteltava teko tai lievemmässä tapauksessa luvaton haltuunotto.Vaadin,että se palautetaan paikalleen.No,napinaahan siitä syntyi ja kaikenlaisia selityksiä.En suostunut lipsumaan vaatimuksestani.Penkki palautettiin.
Jos talossa jokainen juhliinsa vie penkkejä ja pöytiä pihalta tai muuten täydentämään kotinsa kalustusta,niin mitä siitä tulisi? Nämä ovat ne samat ihmiset,jotka päästivät heti muutettuaan kaksi kissaansa vaeltelemaan irrallaan pitkin pihaa.Kukaan ei pystynyt eliminoimaan sitä,että eivät käyneet lasten hiekkalaatikossa ulostamassa.No,kissat teljettiin sisälle,kun ylemmältä taholta lähetettiin heille järjestyssäännöt ja penkkikin palautettiin.On heillä siis jonkunlaista häpyä.Nämä asiat siis menneen talven lumia ja piste.Sekin on sanottava,että nuorten musiikki hiljeni kutakuinkin säälliseen aikaan iltamyöhällä,jota kuitenkin edelsi monen muun asukkaan vihanpurkaukset seiniin hakkaamisilla.

Tästä pääsenkin hyvin seuraavaan asiaan eli tähän seiniin koputtelemisiin.Miksi ei mennä suoraan ja henkilökohtaisesti sanomaan? Nämä seinä-äänet eivät likikään aina tuota toivottua tulosta.Ja kun meteli on asianomaisessa asunnossa sitä mitä se yleensä on,niin kuinka he edes kuulevat jonkun protestoinnin elämöintiä vastaan seinien takaa? Seuraavaksi yleensä ja muittamutkitta hommataan paikalle poliisi ja jätetään väliin ensimmäinen henkilökohtainen kontakti,jota minä aina ja ehdottomasti ensin suosittelen käytettäväksi.Ystävällinen mutta luja vaatimus soveliaampaan volyymiin musiikissa saattaa tuottaa hyvän tuloksen.Ei tosin aina,siitäkin on meillä kokemusta.Riippuu myös juhlien isännän tai emännän humalatilasta,kuinka syvää se on.

Pitäähän pitää yllä Helsingin mainetta,että olemme kännikaupunki.Tähän kyseenalaiseen kunniaan nyt Helsingin kaupunki aikoo panna topin ja siisteyttää ihmisten käyttäytymistä yleisillä paikoilla eli vähentää tai kokonaan lopettaa viinan kanssa läträämisen.Joku jo on puolustautunut,että se on mannermainen tapa istuksia puistojen nurmikoilla ja penkeillä hauskaa pitämässä.Missä edes varsinaisissa viinimaissa näemme tämmöistä käyttäytymistä? Emme missään.Ei muualla humalluta,olla rääväsuita ja heitellä tyhjiä tölkkejä ja pulloja ympäristöön eikä liioin käydä heittämässä vettä puiston istutusten juurille.Mannermainen tapa on kaikkea muuta kuin kaikenkattava humalahakuisuus,joka meillä on alkoholin nauttimisessa päämääränä.Miksi me olemme junttikansaa?

Känkkäränkkärouva on puhunut.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti