Sellainen lumimyräkkä eilen että ei paremmasta väliä.Ehdimme olla ulkona hetken juuri ennen sitä.Hiutaleet lensivät vaakasuorassa mereltä päin tulleen tuulen mukana pitkin kotikatuamme.Tätä naputellessa taivas heittää lisää lunta.Alkaa pian olla kuin minun lapsuudessani.Lunta oli kaikkialla ja paljon.Katukäytävien reunoilla niin korkeaksi luodut kinokset,että jalankulkijat kulkivat kuin kourun uumenissa.
Illalla katselin Discovery-kanavalta maailmanloppuja erilaisin variaatioin. Suuri asteroidi iskeytyy tämän Telluksen pintaan.Kaikki häviää kuin dinosaurukset muinoin.Myös mustalla aukolla peloteltiin.Imaisee kaiken.Aurinko alkaa temppuilla ja muuttaa muotoaan.Siitäkin pelehtimisestä syntyy meille maailmanloppu.Homo Sapiens-laji suuressa viisaudessaan on kehitellyt ajattelevia koneita, jotka ottavat vallan.Ei seuraa tästäkään hyvää.Kun ilma lämpenee viisi-kuusi astetta,on vedenpaisumusten vuoro ja eri lajien kykenemättömyyden sopeutua näin lämpimään.Vastapainoksi jääkausi on myös tiedossa jossain vaiheessa,tosin varsin kaukana mutta kuitenkin.Ja se onkin sitten sellainen,että maapallo muistuttaa jättimäistä lumipalloa.Loppukaneettina selostajalla oli,että jotain tapahtuu.Se on ilmiselvää,sillä mikään ei ole ikuista.
No, nämä kauhuskenaariot ovat vielä fantasiaa,mutta epäilemättä... Ihmiskunta tekee kyllä itsekin parhaansa hävittääkseen oman olemassaolonsa.On jo alettu tähyillä jonnekin silmän kantamattomiin,josta löytyisi uudet kotikonnut avaruuden mittaamattomasta tilasta.
Tässä ehtii olla ja tulla vielä monen monituista joulua ja juhannusta,muuttolintujen vuosittaisia muuttoja tänne ja pois,sukupolvien syntymisiä ja kuolemisia,lapsien varttumisia aikuisiksi.Elämä kulkee kulkuaan.Ja lähinnä juuri nyt itsetykönäni tuumailen,mahdanko saada mieheni lykityksi tänään lähikauppaan,kun maass´on hanki ja järvet jäässä.Ettei olisi niin paljon kannettavaa huomenna keskikaupungilta.
Vaikka meillä on ollut jo vuosia hyvinkin riisuttu ja järkeistetty joulu,niin jotain pitää olla ja tänä vuonna saamme vielä yhdeksi päiväksi vieraan.Ne joulut ovat kaukana takana,kun aloitin jouluvalmistelut elokuussa ja mitä lähemmäksi itse tapahtumaa pääsimme,sitä kiireempää minulle tuli.Tein joulukoristeet kuuseen itse,hain teurastamolta suolia ja valmistin makkarat,näpräsin karamellit ja kaiken muun,mikä jouluun ja syömiseen liittyy.Ja nautin jokaisesta sekunnista.Kerran tilasin lihakauppiaaltani savustetun sian pään.Panin sen suuhun punaisen omenan ja asetin näytille joulupöytään.Äitini ei suostunut tulemaan samaan huoneeseen pään kanssa ja niin joulukoristeeni oli vietävä muualle.Paha juttuko? Miten niin? Olihan meillä jumalattoman iso sian muu ruumiinosa keskellä ruokapöytää ja äitini söi kinkkua hyvällä halulla makua kehuen.Enää en ehkä näin radikaalia temppua tekisi pelkän dekoraation vuoksi.
Minulla on hissikammo ja arvatkaa,joudun päivittäin pyörätuolin kanssa hissiin.Yksin yritän rappusia pitkin.Varsinkin nykyajan umpinaiset ja ikkunattomat hissit ovat kauhistuksen paikka, joilla voi matkustaa korkean pilvenpiirtäjän huipulle.Pilvenpiirtäjissä en ole ollut,mutta muuten korkeissa rakennuksissa kyllä.Pilvenpiirtäjähän meinaa sitä,että on pilvien yläpuolella sekoittaen niiden kuvioita ja muotoja.Tämä hissikammoni juontaa kahdesta hissiin jäämisestä sen pysähdyttyä kerrosten väliin.Olin yksin.Painelin melkein kauhun lamauttamana hätänappia,huusin ja hakkasin ovea.Mitään ei tapahtunut.Näin itseni mädäntyneessä tilassa makaamassa kuukausia hissin nurkassa ja surin menetettyä elämääni.
Tämä tapahtui erään suuren ruokakaupan tiloissa Espoossa.Lopulta kuulin askelia ja ovea yritettiin avata harjan varrella.Kiipesin ulos ja ihmettelin,miksi kukaan ei tullut yhtään aikaisemmin? "Kyl mä kuulin,mutta ku sitä nappia painetaan niin paljo huvin päiten". Viittä vaille,etten hyökännyt miehen kurkkuun.Otin esille matalimman volyymini ääneen (tiedän matalamman olevan vaikuttavan) ja sanoin,että aina on lähdettävä ottamaan selvää tilanteesta,kun hätäkello pirisee,eikä tyhmästi ajatella,että napin painaja painaa silkasta huvista.Kun pommiuhka annetaan jossain, sekin on tarkistettava,vaikka olisi varmaa uhan olevan pelkkää huuhaata. No,sillä kertaa pelastuin hissikuolemasta ja seuraavakin kerta meni hyvin.Mutta näistä jäi selkäpiihini pelko hissejä kohtaan,vaikka urheasti hissiin menenkin olosuhteiden pakosta.Minä käytän lentokonettakin,vaikka omaan myös lentopelon.Minulle on pääseminen matkakohteeseen ollut aina tärkeämpää kuin pupu pöksyissä.
Että tämmöistä tarinaa tässä ja nyt.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti