Niin kuin vielä vuonna 1914 oli? Että ihan? Venäläinen tutkimuslaitos RISI pelottaa kertomalla, että rajat muutettaisiin Suomenkin kohdalla, kuten ne olivat ennen, siis kuten tsaarin aikaan. Minulla on ystävä, joka vakaasti uskoo tämmöiseen mahdollisuuteen ja minä teilaan. Mutta aina kun tämmöisestä kuulee/lukee, alkaa sydäntä kylmätä. Kaikki pysyköön ennallaan. Piste.
Toinen puheenaihe on vihapuhe. Mitä on vihapuhe? Kinkkinen juttu jopa oikeudelle, jossa joskus joudutaan asiaan paneutumaan. Sananvapaus? Poliitikkojen blogeihin puututaan, kun heistä joku kirjoittaa omia mielipiteitään avoimesti. Minäkin, vaikka poliitikko en olekaan, sorrun joskus sanailemaan ehkä jonkun mielestä ankarastikin Suomessa majailevista kerjäläisistä. En heidän menettelyitään talojen nurkissa hyväksy. Olen edelleen sitä mieltä, että tämä ansaitsemiskeino on järjestettyä ja joku muu jossain saa kerjäläisen tienisteistä suurimman osan. Olen myös sitä mieltä, että joskus liiankin hanakasti puututaan ihmisten kirjoituksiin ja pohditaan, voiko noin sanoa ketään loukkaamatta? Pitäisi käyttää enemmän ehkä-sanaa ja verbin konditionaalia, sanoo kielentutkija Elina Vitikka Helsingin Sanomissa Leena Virtasen kolumnissa. Sananvapaus? Jokin aika takaperin mietittiin, mikä on rasismia. Kaikki tuntui olevan. Vihapuhe toki voi pitää sisällään rasismin, selvää kuin pläkki. Mistä tahansa kirjoituksesta voi joku loukkaantua ja vääntää sen vihapuheeksi. Kuten sanoin: kinkkinen asia.
Muuten tämä päivä menee seesteisesti toivon mukaan ilman, että joku suivaantuisi sanomisistani. Herkku tuo tilauksen, jääkaapissa on jälleen ruokaa. Huomenna on sunnuntai ja ensi viikko on tapahtumarikas meillä. On pesunaisia, Kotisairaalaa ja tuuraajaa. On myös uusi kuukausi. Kevääseen ja kesään toki vielä aikaa.
Oi, suveen on paljon aikaa,
lumi tulee ensin ja pakkanen
ja pimeät päivät myötä sen
ja viimat tuiskusäiden
ja ankara paino jäiden.
Ja ne lähtevät kaikki,
kun aika on,
suvi pilliä soittaa vallaton,
ja rannat naurua raikaa
Jään alla jo nauraa salaa
sata iloista pientä kalaa.
(Aale Tynni Jään alla-runosta viimeiset säkeet)
31. tammikuuta 2015
30. tammikuuta 2015
VALITUKSEN MAKUA
Millään konstilla en eilen illalla päässyt nettiin. Sama kurjuus tänään. Hetki sitten aukesi. Minussa, koneessa vai ties missä vika? Tässä nyt kuitenkin naputtelen ennen lounaan laittoa.
Elämä mennyt hitusen verran entistä vaikeammaksi. Niinkin yksinkertainen asia kuin kampaajalle meno on monen mutkan ja järjestelyn takana. On kotiapua, Kotisairaalaa ja tuuraajaa. Kampaajalle ei sovi tuuraajapäivä, minulle taas eivät muut. Lopulta tämäkin asia järjestyi, kiitos ihanan kampaajani. Sitten pitäisi päästä lääkäriin saamaan oikein paperilla yksi mielipide. Tässäkin oli hommaa, koska tuuraajapäivä ei sovi. Sain erään ystäväni apuun. Kiukuttelen puolisolle (syystä kyllä), kun parranajo kuulemma "ottaa kipeää". Mies alkaa näyttää aikamoisen epäsiistiltä. Hoitotoimenpiteet myöskään eivät suju edes entiseen tapaan. Ruokailu on ainoa, joka vielä menettelee, eikä kovaa taistelua ole vaipankaan vaihdossa. Joskus olen aivan puhkiväsynyt.
Roskiskäynti liioin ei suju kitkatta. Joku tolvana jättänyt keskelle lattiaa jättisuuren television kuljetuslaatikon styroxit sisällä. Ensin mainittu pitää taitella pienemmäksi koosta huolimatta ja panna kartongeille kuuluvaan jätelaatikkoon. Jälkimmäiset muovinkappaleet kuuluvat taas sekajätteisiin. Oliko tässä tarkoitus muille asukkaille kertoa uuden television tulemisesta huusholliin? Vai onko korvien väli tyystin tyhjä? Kompuroin pahvilaatikon yli, kun biojätteet ovat perällä, samoin lasi ja metalli. Puhisin kiukkua. Jätehuoneen ukopuolellakin oli roskapussi. Ei ole viitsitty edes ovea avata! Mitä ihmeen sakkia tässä talossa oikein asuu? Annan nyt kaiken tulla, että olisin seesteinen, kun aloitan ruuan laiton. Muuta marmattamista ei sitten oikeastaan olekaan.
Katselin aamulla televisiosta, kun joku norjalainen lähti hiihtämään etelänavalle. Hullu! Asetti kameran hankeen, kun yksin taivalsi tai ainakin niin kertoi, ja puhui kameralle ja väitti olevansa onnellinen ikilumen ja jään keskellä. Näki kaukaisen pisteen horisontissa. Hiihti lähemmäksi. Teltta! Sanoi kameralle, ettei tiedä, miten tämmöisessä tapauksessa menetellään: mennäänkö tervehtimään vai hiihdetäänkö ohi. Hän hiihti ohi. Olin pudota sohvalta. Melkein kaksi kuukautta näkemättä ristinsielua ja kun olisi tilaisuus, hiihtää ohi. Käväisi navalla, jossa oli jonkunlainen napa-asema ja siellä väkeä. Näitä tervehti ja lähtikin sitten paluumatkalle jo seuraavana päivänä. Ei taida pitää ihmisistä. En katsonut loppuun asti, vaan jätin miehen jäisine partoineen ja rekineen hiihtelemään hankia hiljakseen valkoisessa erämaassa.
Elämä mennyt hitusen verran entistä vaikeammaksi. Niinkin yksinkertainen asia kuin kampaajalle meno on monen mutkan ja järjestelyn takana. On kotiapua, Kotisairaalaa ja tuuraajaa. Kampaajalle ei sovi tuuraajapäivä, minulle taas eivät muut. Lopulta tämäkin asia järjestyi, kiitos ihanan kampaajani. Sitten pitäisi päästä lääkäriin saamaan oikein paperilla yksi mielipide. Tässäkin oli hommaa, koska tuuraajapäivä ei sovi. Sain erään ystäväni apuun. Kiukuttelen puolisolle (syystä kyllä), kun parranajo kuulemma "ottaa kipeää". Mies alkaa näyttää aikamoisen epäsiistiltä. Hoitotoimenpiteet myöskään eivät suju edes entiseen tapaan. Ruokailu on ainoa, joka vielä menettelee, eikä kovaa taistelua ole vaipankaan vaihdossa. Joskus olen aivan puhkiväsynyt.
Roskiskäynti liioin ei suju kitkatta. Joku tolvana jättänyt keskelle lattiaa jättisuuren television kuljetuslaatikon styroxit sisällä. Ensin mainittu pitää taitella pienemmäksi koosta huolimatta ja panna kartongeille kuuluvaan jätelaatikkoon. Jälkimmäiset muovinkappaleet kuuluvat taas sekajätteisiin. Oliko tässä tarkoitus muille asukkaille kertoa uuden television tulemisesta huusholliin? Vai onko korvien väli tyystin tyhjä? Kompuroin pahvilaatikon yli, kun biojätteet ovat perällä, samoin lasi ja metalli. Puhisin kiukkua. Jätehuoneen ukopuolellakin oli roskapussi. Ei ole viitsitty edes ovea avata! Mitä ihmeen sakkia tässä talossa oikein asuu? Annan nyt kaiken tulla, että olisin seesteinen, kun aloitan ruuan laiton. Muuta marmattamista ei sitten oikeastaan olekaan.
Katselin aamulla televisiosta, kun joku norjalainen lähti hiihtämään etelänavalle. Hullu! Asetti kameran hankeen, kun yksin taivalsi tai ainakin niin kertoi, ja puhui kameralle ja väitti olevansa onnellinen ikilumen ja jään keskellä. Näki kaukaisen pisteen horisontissa. Hiihti lähemmäksi. Teltta! Sanoi kameralle, ettei tiedä, miten tämmöisessä tapauksessa menetellään: mennäänkö tervehtimään vai hiihdetäänkö ohi. Hän hiihti ohi. Olin pudota sohvalta. Melkein kaksi kuukautta näkemättä ristinsielua ja kun olisi tilaisuus, hiihtää ohi. Käväisi navalla, jossa oli jonkunlainen napa-asema ja siellä väkeä. Näitä tervehti ja lähtikin sitten paluumatkalle jo seuraavana päivänä. Ei taida pitää ihmisistä. En katsonut loppuun asti, vaan jätin miehen jäisine partoineen ja rekineen hiihtelemään hankia hiljakseen valkoisessa erämaassa.
29. tammikuuta 2015
ELPYYKÖ STOCKMANN?
Stockmannin alamäestä oli juttu televisiossa "Stockmann polvillaan". En tiennyt, en siis nähnyt. Yritin Yle Areenasta, mutta ohjelma oli jo poistettu. Ihan oikeesti: Miten Stockan käy? Jos isot osakkeenomistajat suuttuvat tosissaan, käy aivan varmasti kalpaten ja se on sitten Stockmannin kanttuvei. Minkä ihmeen takia piti tehdä tämä suuri remontti, kun juuri muutamaa vuotta aikaisemmin oli yksi tehty? Miksi piti ylvästellä ja laajentaa Herkkuakin entisestään? Miksi ei huomata, että myyjät ovat kaupanteon perusta?
Nyt tavaratalo lupaa tänä vuonna petraantua. Yli 20 000 ihmistä oli antanut palautetta Stockmannin nykytilasta. Nyt luvataan olla "sinua varten". Henkilökunta tulee olemaan "intohimoisesti työhönsä suhtautuvaa". Mikä henkilökunta, vai pestaavatko lisää? Katsoin oikein videon, joka näkyy YouTubessa ja jossa lupauduttiin olemaan vielä "paras". Ovat kuulemma ottaneet vaarin meidän asiakkaiden mielipiteistä. Mehän olemme kuitenkin se, joka pidämme tavaratalon pystyssä. Ilman meitä ei puotia, mitään puotia, olisi. Stockmann on antanut uuden asiakaslupauksen.
Odottelemme jännityksellä, mitä Stockmannissa tapahtuu. Tämä vuosi kuulemma ratkaisee. En ehkä vielä vaihda kauppaa. Enkä myy osakkeitani. Odotan sitä lupaamaansa "ensiluokkaista ostoselämystä", jonka vielä vuosia sitten Stockmannilla sain.
Nyt tavaratalo lupaa tänä vuonna petraantua. Yli 20 000 ihmistä oli antanut palautetta Stockmannin nykytilasta. Nyt luvataan olla "sinua varten". Henkilökunta tulee olemaan "intohimoisesti työhönsä suhtautuvaa". Mikä henkilökunta, vai pestaavatko lisää? Katsoin oikein videon, joka näkyy YouTubessa ja jossa lupauduttiin olemaan vielä "paras". Ovat kuulemma ottaneet vaarin meidän asiakkaiden mielipiteistä. Mehän olemme kuitenkin se, joka pidämme tavaratalon pystyssä. Ilman meitä ei puotia, mitään puotia, olisi. Stockmann on antanut uuden asiakaslupauksen.
Odottelemme jännityksellä, mitä Stockmannissa tapahtuu. Tämä vuosi kuulemma ratkaisee. En ehkä vielä vaihda kauppaa. Enkä myy osakkeitani. Odotan sitä lupaamaansa "ensiluokkaista ostoselämystä", jonka vielä vuosia sitten Stockmannilla sain.
TORSTAITURINAA
Taas urkeni uusi päivä. Nukuin syystä taikka toisesta pommiin ja sitten tuli kiire saada puoliso hoidetuksi, lääkityksi ja ruokituksi edes jonkinlaiseen säälliseen aikaan. Joskus pitää niin kiirettä, että unohdan rollaattorin. Unohduksen huomaa, kun alkaa horjuttaa ja etsii jotain, josta kiinni pidellä. Olen jo orientoitunut siihen, että lopun elämääni pidän kulkukumppaninani rollaattoria. Eikä se nyt niin kamalaa ole.
Tämä oma läppärini, jonka siis olen "korjattuna" takaisin saanut, ei pelaa. Samat on viat. Viikon päästä pääsen kaupungille ja ei kun takaisin huoltoon, josta toivon heidän nyt jo lähettävän sen maahantuojalle, joka etsisi laitevian, joka mitä ilmeisemmin läppäriä vaivaa. Se toimii aika-ajoin, kuten nytkin. Sitten takoo näytön täyteen kakkosia (2), jumiuttaa kursorin tai tekee muuten ihan omiaan. Onneksi minulla on ystävän lainakone yhä pöydällä, johon turvaudun, jos vallan ranttaliksi menee.
Sain vastauksen taksifirmasta, jonka kuljettaja stoalaisella tyyneydellä otti taksimatkan aikana vastaan marmatukseni tilataksin epämukavuudesta. Miestä kiittelin sekä kärsivällisyydestä että kohteliaasta käytöksestä. Kiittivät kiittämistäni. Pahoittelivat jopa sitä, että olin sattunut saamaan taksikeskuksesta minulle sopimattoman auton. Minä taas opin, että autoa tilaavalle henkilölle on sanottava että "tavallinen henkilötaksi". Itse tilatessani sen muistan, paitsi kotona, kun minulla on automaattinen taksitilaus, eikä voi/saa puhua mitään. Näpytellään vain. Tilataksia en ole sitä kautta milloinkaan onneksi saanut.
Ensi kuussa minun on kavuttava ambulanssiin. Puolison vien iho- ja allergiasairaalaan luomen takia. Luomi jäädytetään pienellä toimenpiteellä. Ambulanssikuljettaja hakee kotoa sisältä asti, auttaa pyörätuoliin, työntää sairaalaan. Sama sitten aikanaan kotiin päin. Minä kapuan autoon omin voimin ja tiedän pääseväni, kun on pakko. Hitaasti mutta varmasti.
Tämä oma läppärini, jonka siis olen "korjattuna" takaisin saanut, ei pelaa. Samat on viat. Viikon päästä pääsen kaupungille ja ei kun takaisin huoltoon, josta toivon heidän nyt jo lähettävän sen maahantuojalle, joka etsisi laitevian, joka mitä ilmeisemmin läppäriä vaivaa. Se toimii aika-ajoin, kuten nytkin. Sitten takoo näytön täyteen kakkosia (2), jumiuttaa kursorin tai tekee muuten ihan omiaan. Onneksi minulla on ystävän lainakone yhä pöydällä, johon turvaudun, jos vallan ranttaliksi menee.
Sain vastauksen taksifirmasta, jonka kuljettaja stoalaisella tyyneydellä otti taksimatkan aikana vastaan marmatukseni tilataksin epämukavuudesta. Miestä kiittelin sekä kärsivällisyydestä että kohteliaasta käytöksestä. Kiittivät kiittämistäni. Pahoittelivat jopa sitä, että olin sattunut saamaan taksikeskuksesta minulle sopimattoman auton. Minä taas opin, että autoa tilaavalle henkilölle on sanottava että "tavallinen henkilötaksi". Itse tilatessani sen muistan, paitsi kotona, kun minulla on automaattinen taksitilaus, eikä voi/saa puhua mitään. Näpytellään vain. Tilataksia en ole sitä kautta milloinkaan onneksi saanut.
Ensi kuussa minun on kavuttava ambulanssiin. Puolison vien iho- ja allergiasairaalaan luomen takia. Luomi jäädytetään pienellä toimenpiteellä. Ambulanssikuljettaja hakee kotoa sisältä asti, auttaa pyörätuoliin, työntää sairaalaan. Sama sitten aikanaan kotiin päin. Minä kapuan autoon omin voimin ja tiedän pääseväni, kun on pakko. Hitaasti mutta varmasti.
28. tammikuuta 2015
ANTEEKSI JA KIITOS
Minä olen kehunut ja kiittänyt. Olin Stockmannilla eilen ja minulle tilattiin taksi kotiin. En siis itse tilannut. Tuli tilataksi. Tiedättehän, semmoinen rampaihmisen vaikeasti kavuttava kulkuneuvo? Ähelsin itseni autoon tuskien kautta ja kavutessani marmatin auton epäkäytännöllisyyttä nykyiseen tilaani verrattuna. Kuljettaja pakkasi takatilaan ostoskassejani sekä rollaattorin. Istuutui sitten ajopaikalleen. Sanoin osoitteen ja haukuin auton. Marmatin vielä kun olimme ohittaneet Kauppatorin. En toki osoittanut harmistumistani kuljettajaan, sillä tiesin, ettei hänellä ollut osaa eikä arpaa auton ominaisuuksiin. Teki vain työtään. Senkin tiesin, että tila-auto voi olla mainio joillekuille, joita on useampi henkilö. Annoin järjen olla ulottumattomissa ja jatkoin moitiskeluani.
Kotikujalla sain kuitin. Kuljettaja oli koko ajan osoittanut vankkaa ammattitaitoisuutta ja ottanut tyynesti vastaan sanomiseni. Hän osoitti kohteliaisuutta ja sanoi tulevansa minua auttamaan kotirapulle asti. Sanoi myöskin ymmärtävänsä kiukkuni autoa kohtaan. Hän oli kaikin puolin avulias käyttäytymisestäni huolimatta. Ihailin hänen ammattimaisuuttaan. Kotona lähetin hänen taksifirmalleen sähköpostia, jossa pyysin anteeksi kiukkuani ja kehuin kuljettajan taitoa ottaa vastaan vihaisen täti-ihmisen moitteet kulkupelistään. Tuli parempi olo. Huomattavasti parempi. Tilataksit julistan kuitenkin pannaan ja muistan vastedes pyytää auton tilaajaa mainitsemaan, että lähettävät minulle aivan tavallisen henkilötaksin.
Kotikujalla sain kuitin. Kuljettaja oli koko ajan osoittanut vankkaa ammattitaitoisuutta ja ottanut tyynesti vastaan sanomiseni. Hän osoitti kohteliaisuutta ja sanoi tulevansa minua auttamaan kotirapulle asti. Sanoi myöskin ymmärtävänsä kiukkuni autoa kohtaan. Hän oli kaikin puolin avulias käyttäytymisestäni huolimatta. Ihailin hänen ammattimaisuuttaan. Kotona lähetin hänen taksifirmalleen sähköpostia, jossa pyysin anteeksi kiukkuani ja kehuin kuljettajan taitoa ottaa vastaan vihaisen täti-ihmisen moitteet kulkupelistään. Tuli parempi olo. Huomattavasti parempi. Tilataksit julistan kuitenkin pannaan ja muistan vastedes pyytää auton tilaajaa mainitsemaan, että lähettävät minulle aivan tavallisen henkilötaksin.
26. tammikuuta 2015
NIMIÄ
Olen joskus miettinyt, miksi Helsingissä Hernesaarta kutsutaan Hernesaareksi. No, sen tiedämme -ainakin jotkut meistä- että se oli todellakin ennen saari. Jo 1600-luvulla se oli Ertholmen (todellakin e:llä) kartoissa. Vuosisata myöhemmin Ärt Hollmen ja 1800-luvulla Ärtholmen. Suomennos Hernesaari hyväksyttiin 1909. Väitetään saaressa kasvatetun vicia-heimon kasveja (virna). Hernesaari ei enää tokikaan ole saari, vaan vahvasti yhdistetty mantereeseen. Vahvistetun asemakaavan se sai vuonna 1931. Pikkuserkkuni asui osan elämäänsä Hernesaaressa ja ehkä siksi olen paikasta kiinnostunut.
Toinen nimi on myös kiinnostanut, koska ja miksi? Käpylä. Joskus 1500-luvulla siellä oli Kottby-niminen talo. Tila jaettiin osiin 1800-1900-luvuilla. Osa kuului Oulunkylän kuntaan ja osa Helsinkiin. Helsingin osa kehittyi esikaupunki- ja omakotialueeksi saaden nimen Kottby villastad, Käpylän huvilakaupunki. Kottbystä tuli virallisesti Käpylä vasta 1927. Minun kummisetäni ja -tätini asuivat Käpylässä kuolemaansa asti ja viihtyivät.
Pitkäsilta Siltasaarella jakoi helsinkiläisiä, varsinkin porvariston keskuudessa. Minunkin kodissani vältettiin menemästä Pitkänsillan pohjoispuolelle paitsi Hakaniemen torille. 1600-luvulla silta rakennettiin Musholmen-nimiselle saarelle, josta myöhemmin tuli Iso Siltasaari (Stora Broholmen). Saareen oli kaksi siltaa tämä Långa bron tai Stora bron sekä Lilla bron tai Sibbo bron. Nykyisin on yksi silta, Pitkäsilta, eikä saari ole saari, vaan mannerta sekin meidän päivinämme. Täyttömaa vei saaren 1890-luvulla. Siltasaari jäi nimenä elämään ja se vahvistettiin käyttöön vuonna 1909. Äitini täti asui toisen miehensä kanssa Siltasaarella ja heillä oli torikoju Hakaniemen torilla.
Toinen nimi on myös kiinnostanut, koska ja miksi? Käpylä. Joskus 1500-luvulla siellä oli Kottby-niminen talo. Tila jaettiin osiin 1800-1900-luvuilla. Osa kuului Oulunkylän kuntaan ja osa Helsinkiin. Helsingin osa kehittyi esikaupunki- ja omakotialueeksi saaden nimen Kottby villastad, Käpylän huvilakaupunki. Kottbystä tuli virallisesti Käpylä vasta 1927. Minun kummisetäni ja -tätini asuivat Käpylässä kuolemaansa asti ja viihtyivät.
Pitkäsilta Siltasaarella jakoi helsinkiläisiä, varsinkin porvariston keskuudessa. Minunkin kodissani vältettiin menemästä Pitkänsillan pohjoispuolelle paitsi Hakaniemen torille. 1600-luvulla silta rakennettiin Musholmen-nimiselle saarelle, josta myöhemmin tuli Iso Siltasaari (Stora Broholmen). Saareen oli kaksi siltaa tämä Långa bron tai Stora bron sekä Lilla bron tai Sibbo bron. Nykyisin on yksi silta, Pitkäsilta, eikä saari ole saari, vaan mannerta sekin meidän päivinämme. Täyttömaa vei saaren 1890-luvulla. Siltasaari jäi nimenä elämään ja se vahvistettiin käyttöön vuonna 1909. Äitini täti asui toisen miehensä kanssa Siltasaarella ja heillä oli torikoju Hakaniemen torilla.
25. tammikuuta 2015
JÄLLEEN NETTIMAAILMASSA
Tuijotan tyhjää ruutua edessäni, pöydällä kaunis punainen lainaläppäri. Näin olen palautunut entisiin aamurutiineihini: kirjoittamista puolison aamuruokinnan jälkeen. Eilen kävi yksityiseltä puolelta hoitaja, kun en kysynyt Kotisairaalasta, kuuluisiko heidän toimenkuvaansa myös tämmöiset hoidot. Tämä sairaanhoitaja on meillä käynyt kauan ja luotan häneen täysin. Yksin kun en aina pärjää puolison aggressiivisuuden takia toimenpiteiden aikana. Joskus mietin, miltä tuntuisi, jos meillä olisi kuten "normaaleissa" kodeissa, joissa hoidettava on yhteistyöhaluinen? No, monistakin tehtävistä selviydyn kuitenkin yksin. Onneksi.
Tilasin uusia äänikirjoja eilen. Hannu Mäkelän Muistan: elämän oppivuodet, muutaman matkakirjan ja henkilöhistorian. Panu Rajala kirjoittaa joskus Aamulehden kolumnisti Pitkon jutuista. Aamulehteä en ole kuin joskus Tampereella käydessäni selaillut, joten huonosti olen Pitkoon tutustunut. Nyt voin kuunnella äänikirjana Pitkon koottuja juttuja. Saatuani sähköiset yhteydenpidot jälleen käyttööni, pääsin Celiankin sivuille.
Oli se kuulkaas hankalaa olla ja elää kuin jossain suossa tai lentohiekassa pääsemättä nettiin asioita toimittamaan. Jos maailmanlaajuinen kybersota syttyisi, olisimme aika avuttomia nettiliikenteen tyssäytyessä. Olemmehan sen varassa pitkälti ja meidät on osin pakotettukin olemaan. Pankissa meinaa pankkineito pudota tuoliltaan, jos joku asiakas kertoo olevansa omistamatta tietokonetta. Minun onnekseni jouduin sen kanssa tekemisiin työelämässä, joten kotikoneeseen oli pehmeä lasku. Kuulin myös vuosikymmeniä sitten tietokoneesta, kun silloinen poikaystäväni oli tietokoneoperaattori. Siihen aikaan tietokoneet olivat lapsenkengissä, mutta kooltaan jättimäisiä vehkeitä, jotka täyttivät ison huoneen. Olisi varmaankin pidetty noituutena, jos joku olisi puhunut tietokoneesta, jota pidetään sylissä ja naputellaan vaikka julkisessa kulkuneuvossa. No, nyt olemme tässä ja matkapuhelimestakin on tullut tietokone, jolla voi soittaa. Kehitys kehittyy.
Tilasin uusia äänikirjoja eilen. Hannu Mäkelän Muistan: elämän oppivuodet, muutaman matkakirjan ja henkilöhistorian. Panu Rajala kirjoittaa joskus Aamulehden kolumnisti Pitkon jutuista. Aamulehteä en ole kuin joskus Tampereella käydessäni selaillut, joten huonosti olen Pitkoon tutustunut. Nyt voin kuunnella äänikirjana Pitkon koottuja juttuja. Saatuani sähköiset yhteydenpidot jälleen käyttööni, pääsin Celiankin sivuille.
Oli se kuulkaas hankalaa olla ja elää kuin jossain suossa tai lentohiekassa pääsemättä nettiin asioita toimittamaan. Jos maailmanlaajuinen kybersota syttyisi, olisimme aika avuttomia nettiliikenteen tyssäytyessä. Olemmehan sen varassa pitkälti ja meidät on osin pakotettukin olemaan. Pankissa meinaa pankkineito pudota tuoliltaan, jos joku asiakas kertoo olevansa omistamatta tietokonetta. Minun onnekseni jouduin sen kanssa tekemisiin työelämässä, joten kotikoneeseen oli pehmeä lasku. Kuulin myös vuosikymmeniä sitten tietokoneesta, kun silloinen poikaystäväni oli tietokoneoperaattori. Siihen aikaan tietokoneet olivat lapsenkengissä, mutta kooltaan jättimäisiä vehkeitä, jotka täyttivät ison huoneen. Olisi varmaankin pidetty noituutena, jos joku olisi puhunut tietokoneesta, jota pidetään sylissä ja naputellaan vaikka julkisessa kulkuneuvossa. No, nyt olemme tässä ja matkapuhelimestakin on tullut tietokone, jolla voi soittaa. Kehitys kehittyy.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)