LAHJOJA

Olen saanut kaksi lahjaa. Kumpikaan ei ollut konkreettinen. Ensimmäisen sain puolisolta ja jälkimmäisen ystävältäni ex-naapuri S:ltä. Puolison lahja oli kysymys ja S:n puhelinsoitto. Eilen nimittäin puoliso oli virkeämpi kuin koko aikanaan sairaalassa. Oli ollut suihkussa ja tehnyt kävelyharjoituksia noin 5m Eva-kävelytelineen ja kahden hoitajan kanssa,syönyt hyvin ja käyttäytynyt erinomaisen hienosti. Eihän tästä voi olla kuin onnellinen, mutta se ei ole se lahja (voisi ollakin). Vaan se oli kysymys, jonka hän minulle esitti "rakastaks sä mua vielä?" Se yllätti ja pani kyyneleet silmiin. Se oli miehen kysymys, joka on paranemaan päin, joka ajattelee selkeästi ja joka on asiaa miettinyt sairasvuoteellaan. Vastasin myöntävästi ja sivelin hänen laihtunutta käsivarttaan. Koko eilinen muutos miehessä, saattoi johtua siitä, kun keskustelin lääkärin kanssa ja suorastaan vaadin kuntouttamista. Nyt se on aloitettu. Hoitajat myönsivät petraantumisen, positiivisemman asenteen puolisossa ja vaikuttivat siltä, että päivittäinen kuntouttaminen otetaan vakavasti.Syötin potilaalle mannapuuroa vadelmahillon kanssa, pienen voileivän ja jälkiruuaksi marjoja ja hedelmiä. Alan lihottaa häntä.

Toinen lahja tuli siis S:ltä. Soitto. Juttelimme kauan puhelimessa. Hän kertoi seuraavansa blogiani, mutta minä taas en juurikaan tiedä hänen elämästään mitään. Tiedän toki hänen menetyksensä, kun puoliso kuoli kauan sairastettuaan. Hänkin minulle mieluinen ja hyvä naapuri aikoinaan. Sitten S hävisi elämästäni. Surutyötä hänellä, ikävöintiä, mutta onneksi oli/on lapset perheineen tukena. Soitin S:lle joskus keväällä ja siitä asti on ollut molemminpuolin hiljaiseloa eiliseen asti. Ei lahjan tarvitse olla aina esineellinen. Se voi olla aikaa, jonka toinen toiselle antaa. Kuten nyt S minulle. Se voi olla toisen ihmisen ajattelemista, josta voi soittolahja seurata. Tämmöisiä lahjoja arvostan. Annan sillekin arvoa, että entinen naapuri muistaa ja pitää ystävänään. Molemmin puolin vielä parempi. Kuten S ja minä. Ja nyt emme enää "kadota" toisiamme. Kunhan elämäni tästä selkiytyy, kutsun hänet meille.

Puoliso on saanut uuden huonetoverin. Hämmästyin. En tulokasta, vaan hänen puhettaan. Kirjakieltä ja teitittelyä.. En tiedä, mitä hänelle on tapahtunut, mutta itse kertoi "vintin olevan pimeänä". Pyysi anteeksi, kun teki samoja kysymyksiä, joka sekin johtunee yläkerran vajaasta valosta. Hän esitteli itsensä ja puolisonsa, joka tuli minun jälkeeni. Esittäydyimme kaikki huoneessa. Pekkakin siippoineen . Minun siippani ei osallistunut, koska nukkui. Ykskaks huone oli vanhanaikaisesti hyviä ja kohteliaita tapoja tulvillaan. Olin ihastuksesta aivan mykkyrässä.

PULLAHDIN KEITTOKIRJAHYLLYYN JA MUISTOIHIN

Taas iso mukillinen maitokahvia edessä, päivä voi alkaa. Sinuhe on palautunut Kaptahin kanssa takaisin Egyptiin harjoittamaan lääkärin ammattia. Luin eilen vain pienen pätkän ja olin ainoastaan tunnin verran puolison luona.Oli ollut istumassa, väsytti ja rupesi nukkumaan syötyään viemiseni ja ajettuani parran. Lääkäriä patistin panemaan vauhtia fysioterapeuttiin, että puolison yhteistyöhaluttomuudesta huolimatta aloitettaisiin kunnolliset kävely- ja seisomisharjoitukset kotiutumista silmällä pitäen. Tohtori kuunteli ja oli samaa mieltä. Sanoin senkin, että se ei kelpaa, kun terapeutti sanoo "jalat eivät kanna". Ne pitää panna kantamaan! Niin on ennenkin tehty pitkän makuuttamisen jälkeen. En hänestä maratonaria odota, mutta miehen, joka pääsee itse siirtymään pyörätuoliin vuoteesta.

Herkku toi eilen melkein kaiken, mitä pitikin. Kaksi miestä, joista toisella nivelrikko jalkapöydässä. Minä kun aina oven avattuani selitän, miksi kumppaninani on rollaattori. Tämä kirvoittaa yleensä tulijan kertomaan omista vaivoistaan. Toisella tuojalla ei ollut mitään vikaa. Purin tavarat ja tänään odotan vesi kielellä Findusin mikrovalmiita ranskanperunoita. L kehui niitä ja pitäähän minun maistaa. Tämä nykyinen elämän kiire kun ei anna aikaa edes pitkällisempiin valmisteluihin, vaikka luulisi minullakin aikaa olevan. No, ehkä siinä on perimmäisenä syynä laiskuus. Joudunhan taas remmiin puolison ollessa kotona. Vaikka ruokapuoli meillä on kyllä yksinkertaistettu ja gourmetruuat jääneet menneisyyteen. Tavallista helppoa kotiruokaa, jonka valmisteluissa ei nokka kauaa tuhise.

Joskus katselen keittokirja-arsenaalia hyllyssä. Muinoin tuli niistä useimmista jotain tehtyä ja luin keittokirjoja kuin romaaneja ikään. Ostin lisää ja lisää. Lahjoitin kerran kymmeniä poiskin. Silti jäi kolmatta  sataa, jos laskee mukaan vihkosetkin, esimerkiksi Könemannin sarjan. Keräsin reseptejä, kävin ruokakursseja ja olin ystäväpiirinkin mielestä aika hyvä kokki. En kaihtanut kokeiluja, uskalsin pulahtaa eksoottisienkin aterioitten kimppuun. Kävin Tukholmassa ostoksilla. Helsingissä ei vielä ollut saatavilla sitä mitä nykyisin, eikä aasialaisia ruokakauppoja ollut kuten nyt. Joskus mieleen vilahtaa kaipuu entiseen, mutta se katoaa pian. Keittokirjat ja reseptikansiot säästän. Niitä on yhä edelleen hauskaa selailla.

On minulla yksi keittokirjavanhuskin hyllyssä. Vuodelta 1934 WSOY Keittotaito koteja ja kouluja varten, Helmi Koskimies ja Eva Somersalo. Kirjassa on äitini hyvän ystävän omistuskirjoitus "Sikelle 24.12.35 Tätä kirjaa kun taidolla hyväksi käytät, niin tarvittaessa myös taitosi näytät. Impi". Sikke ja Impi olivat kansakoulusta asti ystävykset ja se ystävyys kesti äitini kuolemaan asti. Avioliittojen myötä tultiin perheystäviksi, vanhemmat tekivät ulkomaanmatkoja yhdessä, mökkilomatkin joskus yhteisiä.Meistä lapsista tuli niinikään ystäviä, vaikka yhteydenpidot nykyisin katkenneet. Joulukortitkin jääneet. Muistoja on, vanhempia ei enää.









                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                 

YKSINPUHELUA BLOGISSA

Nukuin, ja nukun melkein joka yö, huonosti ja sen vähän nukkumisen katkonaisesti. Huoli painaa puolisosta. Hän on laihtunut rajusti, kun ei tahdo syödä. Istuu kyllä g-tuolissa. Eilenkin, kun menin, löysin hänet päivähuoneesta. Syötin risifrutin ja banaanin, ajoin parran. Hoitajat kyöräsivät huoneeseen ja auttoivat vuoteeseen. Nukahti. Luin Sinuhea ja sitten suukotin poskelle ja lähdin kotiin. Taksimies räyhäsi veroista ja haukkui hallituksen. En osallistunut siihen keskusteluun. Sanoin vain niin ja jaa. Katselin Mannerheimintien vilskettä, oli ruuhka-aika. Ihmiset vieläkin kesäisissä vaatteissa, terassit täynnä.Ulkomaalaisvirtakaan ei ole Helsingissä tyrehtynyt. Taksinkuljettaja tiesi venäläisten miljonäärien suuntaavan jo muualle kuin Suomeen. Katselin Espan puistoa ja siellä vaeltavaa ihmismassaa.Torikojut täyttivät Kauppatorin. Risteilyaluksia Katajanokan kaijassa. Elämää, josta tunsin olevani ulkopuolella.

Soitin C:lle, mutta oli vielä ennen yhdeksää illalla lähdössä ostoksille. Myöhemmin emme voineet enää jutella, kun hän alkoi  katsella televisiota. Minä menin varhain sänkyyn ja kuuntelin hetken äänikirjaa, jonka nimeä en enää muista. Nukahdin,heräsin ja taas nukahdin ja heräsin, olin levoton. Jossain välissä olin sulkenut äänikirjan. Yöt ovat jo aivan pimeitä. Viileys hiipii keittiön avonaisista tuuletusikkunoista sisälle. Taloa ei vielä lämmitetä. Istuin vuoteen reunalla ja katselin katulampun heilumista. Siitä muodostui valojuova makuuhuoneen seinälle valoverhojen lomasta. Sekin heilui.

Tänään tuo Herkku ruuat. Puoliso saa vadelmia, mustikoita  ja mannafrutin. Itselleni eilen pilkoin perunoita, salottisipulia ja juureksia,maustoin ja lykkäsin uuniin. Hunajaakin panin ja loppuvaiheessa karamellisoituivat mukavasti  makoisiksi. Söin kaiken.Juomana oli Brunnbyn mansikkamehua.Siistin keittiön ja sammutin valon.Latasin matkapuhelimen. Lankapuhelimessa on jotain vikaa. Pitää ostaa uusi tai sanoa sopimus irti. Harvoilla on enää lankapuhelin. Minusta se varmentaa soittamisen, jos matkapuhelin ei toimi syystä taikka toisesta.

Kirjoitan tätä yöpaidassa ja nyt menen tiputtelemaan itselleni aamukahvit. Sitten suihkuun, vaatetan itseni ja panen naaman päiväkuntoon. Herkun tuontiaika on 9-12. Yhden kieppeillä lähden Laaksoon. Tänään aion vaatia fysioterapeuttia jaksamaan puolison kanssa, vaikka "jalat eivät kanna". Ne alkavat sen verran kantaa, kun kuntoutetaan, että saan hänet kotona vuoteesta pyörätuoliin ja takaisin. Tämä "vaatimus" olkoon tämän päivän asia.

PUOLISO VIRKEÄ, MYÖS MINÄ OLEN

Tämä pitkä makuuttaminen sairaalassa on poikinut puolison toiseenkin kylkeen haavapainauman, jonka huomaamisesta en suinkaan iloinen ollut. En mitään virkannut liioin. Eilen oli patja vaihdettu. Samanlainen ilmapatja ja sähköllä käyvä kapistus kuin kotonakin, joka liikkumisellaan ihmisen alla aiheuttaa painaumille asennon vaihtoa. Ja istuuhan mies myös jo päivittäin g-tuolissa. On virkeämpi, huomattavasti virkeämpi verrattuna siihen aikasempaan syvässä horroksessa rauhoituslääkkeitä täyteen pumpattuna olleeseen kaveriin. Yhytin uuden, nuoremman, lääkärinkin eilen. Olin ollut huolestunut puolison korkeasta (yli 300) tulehdusarvosta, joka seuraavana päivänä oli 70. Onko mahdollistakaan? Eikä antibiootteja annettu. Tämä lääkäri kertoi laboratoriossa olleen virheen, eikä aikaisempi 300 ollut oikein. Onneksi. Ultrakuvaus mahassa liioin ei näyttänyt muuta kuin mahaa ja keuhkotkin olivat puhtaat. Hyvää kohti mennään!

Tuuraajien esimies soitti.Kyseli kuulumisia. Ei tarvetta vieläkään meille tulla. Soitan sitten, kun puoliso on kotona. Myös E pirautti Oulusta. Sielläkin päin aurinkoa ja runsaasti lämpöasteita, mutta syksy hiipii  Perämerenkin rannoille, se on väistämätöntä. Juteltiin tapahtuneet puolin ja toisin ja oltiin jälleen kerran iloisia ystävyydestämme, joka on kestänyt -sekin- jo vuosikymmenet.

Minuun hypähti eilispäivänä Laaksosta tultuani ja syötyäni, ihmeellinen tarmonpuuska. Ryhdyin imuroimaan. Tosin oli hiukan hankalaa, kun piti toisella puolella on rollaattori tukena, mutta jotenkuten, suurpiirteisesti, hommasta selviydyin. Pyyhin vielä pölyjäkin ja olin ylen tyytyväinen sekä itseeni että tulokseen. Tein Herkkuun tilauksen. Tuodaan huomenna. L antoi vinkin mikrovalmiista ranskanperunoista ja minä heti niitä tilaamaan. Ei enää varttitunnin odottelua perunoiden kypsyessä uunissa, vaan parin minuutin valmistuminen mikrossa. Voi tätä nykyaikaa! L lähtee puolisonsa kanssa Krakovaan. Onnelliset! Minun ainoa yhteyteni Puolaan oli alakerran eläinlääkärinaapuri ja hänkin muuttanut pois.Puolaan en ole milloinkaan suuremmin hinkunut ja nyt kaduttaa, sillä Krakova lienee tutustumisen väärti. Senkin takia, että säästyi kuin ihmeen kaupalla toisen maailmansodan pommituksilta. Nyt kelpaa turisteille näyttää Krakovan vanhaa kaupunkia. No, ehkä seuraavassa elämässäni sinne lennän tai aikaisemmin, kunhan olen aaveeksi muuttunut.

Indiskasta olen joskus ostanut intialaisia mukeja. Olen muutamana aamuna juonut aamukahvin yhdestä. Iso ja raskas, siniset kukat, kaunis. Intia on minua kiehtonut, vaikka en sinnekään ole päässyt menemään. No, pannaan myös se tapahtuvaksi tulevaisuudessa. Kiirusta,kiirusta tulee olemaan.

UUSIN HIUKSIN KOHTI SYKSYÄ

Kyllä asia on niin, että kampaajalla käynti rentouttaa ja sitten tulos tekee mielen hyväksi. On taas niin nuorekas olo että. Rollaattori oli kokoon taitettuna kampaamon nurkassa ja seinistä kiinni pidellen hamuilin pesupaikalle. Sitten päänahkaa hierottiin ja ah, kuinka olo olikaan autuas. Siinä voisi istuksia pitempäänkin, oikeastaan vaikka kuinka pitkään. Kampaajan aika on kuitenkin  minuutilleen buukattu, että nautinto on sen pituinen kuin on. Hyvä niinkin. Uusin hiuksin järjestäydyin Laaksoon.

Puolison vuode potilaineen poissa. Minä heti kansliaan. Ultrassa on, sanoivat. Odotin ja sieltähän hänet lopulta paikalleen kyörättiin. Olivat säästäneet lounaan, jonka syötin. Hyvä oli ruokahalu. Viemäni eväät jätin koskemattomiksi. Ajoin parran  ja miehen nukahdettua asettauduin  lukemaan Sinuhea, joka vaatisi paremman ajan, paikan ja keskittymisen ehdottomasti. Ainakin Mika Waltari jos kuka. Kuinka mahdottoman paljon tämmöisen Egypti-aiheisen kirjan kirjoittaminen on vaatinut esityötä Waltarilta, joka ei milloinkaan siihen mennessä ollut edes Egyptissä käynyt?  Uppoutumista historiaan, kirjastojen kätköihin ja omaan ainutlaatuiseen mielikuvitukseen ja sai aikaan historiallisesti tarkan ja oikean kuvauksen muinaisesta ajasta ja maasta. Näillä eväillä siis syntyi kirja, joka on käännetty kymmenille kielille, tehty Michael Curtizin ohjaama elokuva USAssa 1950-luvulla, jonka kritiikki ei kaikkiaan kovin mairitteleva ollut ehkä väärine näyttelijävalintoineen. Waltari varmastikin näki Sinuhe-elokuvan ollen kutsuttuna kunniavieraana Suomen ensi-iltaan. Ja jotain aivan taatusti siitä ajatteli.

Olen saanut ensimmäisen e-laskun. Hikoilin sen kanssa ja lopulta sen löysin koneen tiedostoista. Sitten soitin pankkiin ja tahdoin saada neuvoja, miten saada sähköpostiin ilmoituksen laskun tulosta (olen aika avuton näissä asioissa, mutta kysyvä ei tieltä eksy), että eivät nyt aivan ilman minua huseeraa. Se jo tuntuu kamalalta, kun en enää voi hyppysissä hypistellä paperilaskua ja panna siihen maksettu-merkintää ja sen jälkeen siirtää muovitaskuun, jossa lukee "maksetut". Miten tämä nykyaika on niin tylyä ja ihmisetöntä? Nyt olen hiukan rauhoittunut, kun sähköposti kertoo, koska tiliäni räplätään. Kohtapuoliin kaikki on ihmisetöntä ja joku sanoikin, että voi pian matkustaakin niin, että ei tarvitse matkustaa.

YHÄ SINUHEN LUMOISSA

Sinuhea on alkanut askarruttaa syntyperänsä. Pappien lukemiset lampaanmaksasta saivat aikaan tämän ihmettelyn. "Syntymääsi liittyy pelottava salaisuus..."  Kaislavenekään, jolla Sinuhe ajelehti pitkin Niiliä Senmutin ja Kipan lapseksi, ei kerro mitään. Arvoituksellinen on tämä mies, Sinuhe egyptiläinen. Mutta minä olenkin vasta sivulla 257 tässä WSOYn vuoden 1949  6. painoksen 779-sivuisessa kirjassa. Lukuasento sairaalassa ei ole maailman paras. Tuoli on kova, enemmän jakkaramainen, kirja painaa ja yhdellä kädellä on pideltävä puolison kättä. Epämukavampaa lukuasentoa saa hakea.

Eilen söin nakkeja ja ranskalaisia perunoita. Toiset kattilaan kiehuvaan veteen ja toiset uuniin varttitunniksi. Alkaa ruokapuoli olla aikamoisen simppeliä. Ehdin hyvin kotiin Foylen sotaan, sillä olin vajaat kaksi tuntia puolison luona. Oli syönyt lounasta ja vein vielä varmemmaksi vakuudeksi kotoa muusattua Saarioisen lihakeittoa ja niitä tavanomaisia marjoja. Söi. Päätin, että vaikka jättäisi viiden aterian väliin, ei olisi se haitaksi. Yksinkertaisen ateriani jälkeen kellahdin sohvalle. Ennen sairaalaan lähtöä olin lukenut CurryKanelin ja Jutan kommentit blogissani. CurryKaneli väitti, että syksy ei tunnu vielä missään. Jutta jutteli Nybergin kuulusta ja edesmenneestä ruokakaupasta Töölöntorin varrella, jonka kuolemaa jäivät monet vakituiset asiakkaat suremaan. Muinoin sielläpäin asuessani tuli useinkin niillä nurkilla käytyä. Nyt Töölöntorin reunalta pakinoi Dessu blogissaan. Sitä en tiedä, kirjoittiko jo Nybergin aikana.

Tänään onnahtelen kampaajalle. Olen päättänyt sillä lailla piristäytyä. Sieltä suoraan taas Laaksoon. Tikit on mieheltä poistettu.Kurkistin eilen paidan alle. Leikkausarpi on kammottavan pitkä, noin 20cm. Siistin näköinen, ei punoitusta. Koskahan mies olisi kotiutuskunnossa? Alan jo toivoa. Väsynyt on, mutta niin on ollut kotonakin.

Sosiaalinen elämäni on puhelimen varassa. Eilen soitti naapuri M-L ja kysyi vointia. Kummitytöllä puhjennut puolestaan flunssa ja C ei ehtinyt jutella, kun katseli televisiota. Soitti myöhemmin, jota minä taas en kuullut, kun olin tappelemassa partsilla lasin kanssa, joka ei mene kiinni. Pitänee kertoa huoltoon, muuten tulee lunta tupaan.Sitten meninkin nukkumaan. Nykyisin en ole ollenkaan illan virkku.

ELOKUUN VIIMEINEN SUNNUNTAI

Sinuhessa olen jo siinä kohdin, jossa Sinuhe asuu Simyrassa menetettyään katalalle Neferneferneferille omansa sekä vanhempiensa omaisuudet vanhempien hautaa myöten. Simyrassa kauppiaat ja rikkaat ovat lihavampia kuin Egyptissä ja jossa lääkärin on etsittävä potilaansa eikä päinvastoin kuten Egyptissä. Luin Laaksossa yli kolme tuntia poislukien parranajon, tuomani eväitten syöttämiset ja kello viiden ruokailun lääkkeitten kanssa. Hoitajat eivät olleet saaneet muruakaan puolison vatsaan koko päivänä. Himpun verran vaikutti edellispäiviä virkeämmältä ja oli istunut aamupäivällä g-tuolissa. Eräs hoitaja kysyi, jos omaishoito minulla on raskasta. Tähän minä, etten sitä sillä lailla ajattele. Se on tehtävä, on raskasta tai ei. Muistihäiriöinen P  harmistuttaa ruotsinkielistä potilasta , joka valittelee hoonolla soomella hoitajille, jotka puolestaan koettavat saada svenska taalanden ymmärtämään. P oli vienyt J:n tossut ja hänen vaimonsa kaulaliinan.

Kotimatkalla naispuolinen suomalainen kuljettaja vänkäsi kanssani reitistä Skattalle, kun olin pyytänyt ajamaan Kallion kautta. "Navigaattori näyttää keskustan kautta lyhyemmältä". En antanut periksi ja tämä keskustan kautta saattaa ajallisesti viedä pitemmän ajan, jos Mannerheimintie ja Eteläesplanadi ovat kovin tukkoisia. Sanoin vain, että jos sopii, ajamme Kallion kautta. Tämän jälkeen hän kaksi eri kertaa oli sitä mieltä, että ajamme pitemmän kautta. Mitä sitten?  Laaksoon mennessä oli miellyttävä suomalaiskuljettaja, miespuolinen. Keskustelimme antaumuksellisesti Jörn Donnerin tulevasta kansanedustajakaudesta sekä pikkukauppojen häviämisestä Helsingissä. Oli käynyt hiljattain Heidelbergissa ja siellä oli ollut talojen kivijaloissa pieniä kauppoja, joista sai aamuisin tuoretta ja lämmintä leipää.

Huokasin syvään auton takapenkillä ja muistelin Salosen lihakauppaa Minna Canthin kadulla. Se oli lapsuuteni aikaan yksi parhaimmista lihakaupoista Töölössä. Kauppias Salonen olisi nauranut itsensä kipeäksi, jos joku olisi kysynyt kengurua tai eteläamerikkalaista pihvilihaa. Oli vain supisuomalaista ilman lisäaineita luonnollisesti kasvatettujen eläinten lihaa, joka maistui auringolle, tuulelle ja ruoholle.Hänen vasikankyljyksensä sulivat suussa, kun äitini oli ne ensin paistanut voissa. Salosella ei ollut jatkajaa ja kauppa lopetettiin monien töölöläisten perheenemäntien suureksi suruksi. Myöhemmin, paljon myöhemmin, tulivat suuret marketit ulkomaisine tuotteineen Helsinkiin, jotka lopullisesti jyräsivät alleen pienyrittäjät.

Ensi sunnuntai on jo syyskuuta. Hyvää syksyä.