MASUSSA KUPLATEETÄ

 Tihkusateessa sipsuttelin ostoskeskuksen  Zha Tea Roomiin ja join kuplateetä mansikan ja passion-hedelmän makuisena. Ohessa haastattelin korealaista miestä ja hän kertoi kaikenlaista palleroteestä muun muassa sen, että aivan alunperin juoma keksittiin Kiinassa (missäpä muualla?). Sieltä rantautui Japaniin ja Taiwaniin. Sain kortinkin, johon voi kerätä käyntikerroilla leimoja. Ja kun niitä kertyy kahdeksan, yhdeksäs on ilmainen. Hymyilimme molemmat koko ajan ja lupasin tulla uudestaan. Juoma oli todella hyvää, eikä liian makeaa, kun en tahtonut ylimääräistä sokeria, vain sen, mitä hedelmistä tulee.

L soitti ja kertoi kuulumiset. Ei tykkää kun sataa. No, tämmöstä tihkusyksyä mennään. Matkapuhelimeni pani stopin ja heitti tekstin: sim-virhe. Mitä, mitä, mitä? Ei kun Giganttiin, josta aparaatin olin joskus ostanut. Älyllä sitä ei ole varustettu. Varsinainen myyntitykki joutui minua palvelemaan, joka kävi työhönsä suurella antaumuksella jo heti ovella voinko-auttaa-kysymyksellä. Selitin asian. Minut melkein huomaamattani liitettiin jonkunlaiseksi kanta-asiakkaaksi, joka saa kaiken puhelimeen liittyvän palvelun maksamalla 10,93€ kuukaudessa. Muuten tämän kertainen sim-korttiasia ilman liittymistä olisi kuulemma maksanut noin 80€. Tuli hoppu liittyä. Allekirjoitin monta paperia (niitä lukematta), sain luottorajankin (mihin?) ja nipun papereita. Puhelimeni vikapuoli on siis turvattu.

Uunissa  muhii broileri-juuresvuoka. Nälkä ei ole. Vatsa nauttii vielä kuplateestä. Soitin K:lle ja kehuin kuplateeseikkailuani. Kannattaa muuten käydä maistamassa ja ihastumassa. Tähän sopisi sanoa "juntit" loppuun, kuten kirjailija Juha Hurme kiitospuheessaan saatuaan Finlandia-palkinnon vuonna 2017, mutta hän sanoi:"Opetelkaaa ruotsia, juntit". Äläkkä nousi ja kansa oli syvästi loukkaantunut, kirjoiteltiin ja keskusteltiin. Otimme itteemme!

Luin Islanti-kirjan loppuun ja harmistuin entistä enemmän, kun en ole Islannissa koskaan käynyt. Arvasin muuten, ettei A tiedä Islannin kuuluvan Pohjoismaihin, jonka hän vahvistikin ja kiitti tiedosta. A käynyt koulunsa Egyptissä. Ehkä maantietoa ei opetettu tai hypättiin Pohjois-Euroopan yli.

ISLANTI VOITTAA

 Van Gogh -mukissa kahvia ja odotan taiteilijan, joka mukin kylkeen kuvattu, korvan häviämistä kuuman juoman vaikutuksesta. Aina yhtä hauskaa. Olen mukin joskus ostanut jonkun taidemuseon kaupasta. Luvattu ensilumen satavan suureen osaan maata. Odotan sitäkin. Sitten luen runoja ensilumesta, joita on useitakin kirjoitettu. Lapsena riemuitsin ensimmäisen lumen tulosta. Hiutaleiden leijuessa maahan, vaadin isää hakemaan kelkan vintistä, jossa sitä säilytettiin kesän ajan. Minun lapsuudessani Helsingin talvet olivat kunnon talvia, pakkaspitoisia ja lumisia. Kelkalla päivittäistä käyttöä. Talon edessä oli suuri kallio, jonka paikalla nykyisin Kelan pääkonttori, ja siitä oli hyvä kelkalla laskea kohti pikkukaltsia. Lapsilla oli kissan päivät niissä maisemissa ja Messeniuksenkadulla oli paljon lapsia. Kesällä kaltsilla pelattiin pallopelejä, maattiin nurmella ja kiivettiin puihin. Se oli Taka-Töölön parasta aluetta ja siellä me kasvoimme aikuisiksi ja vähitellen muutimme poiskin.

Kerran takavuosina eräs espanjalainen mies kertoi minulle lähtevänsä vaimonsa kanssa joko Islantiin tai Suomeen. Kysyin myöhemmin, kumpi voitti. Islanti. Tämä tuli mieleeni kun taas luen Satu Rämön kirjaa samaisesta maasta. Rämö meni Islantiin ensimmäisen kerran korkeaouluvaihdon avulla ja oli valinnut oppilashaussa juuri Islannin yliopiston. Hänet hyväksyttiin. Näin sai alkunsa hänen Islanti -rakkautensa, joka vuosien päästä syveni pysyväksi mentyään islantilaisen miehen kanssa naimisiin ja perustettuaan Reykjavikiin perheen. Sillä tiellä Rämö on edelleen ja kirjoittaa kirjoja, joista nyt yhtä luen Islantilainen voittaa aina,  elämää hurmaavien harhojen maassa, WSOY 2015. Luulen espanjalaisen  miehen tehneen hyvän valinnan matkakohteestaan,sillä vaikka suomalainen olenkin, olen varma, että Islannnilla oli enemmän annettavaa. Laajat jäätiköt, trollit, joihin jokainen kunnon islantilainen uskoo, tulivuoret, kuumat lähteet, asumaton sisämaa erämaineen ja se ihme, että Islannin koko runsas 300 000 asukkaan kansa on jollain lailla kuulemma sukua keskenään. Ulkomaalaiset ovat tervetulleita muuttamaan tätä jatkumoa. Minulle ei milloinkaan ole tullut edes mieleen matkustaa Islantiin. Olisi pitänyt. Vähän hävettää, kun kaikissa muissa neljässä Pohjoismaihin kuuluvassa olen ollut. Islanti poikkeaa vahvasti muista ja poikkeaa monesta muustakin Euroopan maasta. Liitän ehdottomasti Islannin matkan seuraavaan elämääni. Siihen asti matkaan sinne Satu Rämön mukana.

Jos vielä olisi äiti olemassa, kysymys kuuluisi "äiti, mitä mä tekisin?" Pitkästyttää vähän. Se tapahtuu harvoin minulle. Tämä sunnuntai on yksi niistä päivistä. No, on hiusten pesu ja illalla tanssia tähtien kanssa ja totta kai Rämön kirja on vielä kesken. Ateriapuolella on kasvisten vuoro. Otin illalla jääkaappiin sulamaan kasvivuoan. Vaikka entinen (ikävä kyllä olosuhteiden pakosta) lääkärini ei ollut bataatin syömisen kannalla, uhmaan ja laitan ensi viikolla paahdettua bataattia jugurttikastikkeella. Googlasin reseptin. Kun tulee lihan vuoro, valmistan broileri-juuresvuoan uunissa. Sekin netistä. Hankittava aineet kaupasta. Mutta tänään vain pitkästyn.

 

SITÄ SUN TÄTÄ

 Käppäilin postiin. Panin menemään kirjeet Italiaan ja erääseen kirjaamoon. Jälkimmäinen voisi olla kirjeeni sisällön huomioon ottaen vaikka korjaamo. Menin myös suureen K -kauppaan, josta ostin porkkanoiden ohella kaikenlaista. Piti kysyä, missä pitävät soija-kastiketta. Myyjä lähti oikein kädestä pitäen näyttämään. Ostin Kikkomania, koska aina olen sitä ostanut. Kassajonossa eräs rouva otti asiakseen selvittää minulle, että on harmillista, kun Prismassa ei ole asiakkaita varten istumamahdollisuutta. En ollut sitä koskaan tullut ajatelleeksikaan. Ehkä syynä siihen, etten ole mainitussa Prismassa koskaan käynyt. Päivittelin kuitenkin mukana.Toivottelimme toisillemme hyvää päivän jatkoa. 

Kotona survoin ostokset jääkaappiin ja rupesin lukemaan Matti Salmisen kirjoittamaa kirjaa Erno Paasilinnasta. Kumma kyllä, olen sen joskus ollut jättämättä kesken ja lukenut alusta loppuun. Erno Paasilinna on ollut minulle mieluisin koko veljessarjan kirjoittavista miehistä, vaikka Arto Paasilinna oli heistä eniten luettu ihan muita maita myöten. Pohjoisen poikia.

Suomi-Amerikka Yhdistys lähetti jäsenkirjeen. Tässä kuussa voisi mennä kuuntelemaan tuoreita uutisia USAn vaaleista. Jätän väliin. Olen huono jäsen. Äitini minut joskus on ilmoittanut ja maksanut sekä itsensä että minut ainaisjäseneksi. Hän oli minua huomattavasti aktiivisempi jäsen.

Näyttelijä Jasper Pääkkönen rakastaa vaelluskaloja. Hän on purkauttanut aikansa eläneitä patoja kalojen hyväksi, saattanut vedet takaisin luonnontilaan. Nostan hänelle ja hänen työlleen hattuani. Vaikka sitä tyylikästä, jota eräs herrasmies taannoin kehui.Vielä on pystyssä vanhoja patoja haittaamassa kalojen vaellusta kutupaikoilleen, mutta Pääkkönen on vasta hiukan yli nelikymppinen. Aikaa on. Hänellä on unelma ja hän toteuttaa sen.

Nyt menen upottamaan porkkanaviipaleita ja varsisellerin paloja tekemääni dippikastikkeeseen. Kastike on ollut tekeytymässä jääkaapissa. Tykkään varsiselleristä.

SUOMIKO VIINIMAA?

 Panin John Haldonin kirjan Bysantin historia takaisin hyllyyn. Siirsin kirjanmerkkinä olleen yhden dollarin setelin Jerome K. Jeromen kirjaan Kolme miestä veneessä, jonka olen joskus lukenut ja jonka haluan lukea taas. Alun perin se on ilmestynyt 1889 ja käännetty suomeksi muutaman kerran. Tämä minun painokseni on jo 2000-luvulta, nidottu teos. Italiassa asuva ystäväni kirjaa minulle aikoinaan suositteli ja hänen ansiostaan sen kävin ostamassa. Ei huono ostos!

Jääkaapissa odottaa uuniin panoa yön marinadissa olleet broilerin fileet.  Kesäaika päättyi ja kellot siirrettiin jonnekin muualle. Saanen Italian kirjeeni valmiiksi ja vien sen postiin jonain päivänä. On muutakin postitettavaa. Joskus on. Soitin N:lle hänen nimipäivänään ja kuulin taas koulukavereitten rivin harvenneen. N käy luokkakokouksissa.

HS kertoo suomalaisesta byrokratiasta. Pariskunta Nauvossa tahtoo alkaa viininviljelijäksi, mutta...  Kun viini valmistuu muutaman vuoden päästä myytävään kuntoon, sitä ei saa sanoa viiniksi, eikä sitä saa myydä suoraan tilalta. Jos he kasvattaisivat marjoja, niistä valmistettua viiniä saa tilalta myydä. Rypäleet ovat eri juttu. Lupaa pitää anoa, eikä se tapahdu käden käänteessä. Jos Suomen alkoholilakia muutettaisiin, kaikki olisi helpompaa. Vaan kun ei. Jos pariskunta jaksaa pitää unelmastaan kiinni kaikkine kommervenkkeineen, ovat he alan pioneereja Suomessa ja ehkä Suomea saa sitten kutsua viinimaaksi, kuten useimpia EU-maita aivan Ruotsia ja Viroa myöten. Ja jos minulta kysytään, kannatan lämpimästi viinien myyntiä ruokakaupoissa.

Marraskuu tuotapikaa ovella. Korvatunturilla huolletaan jo porojen koparoita joulua varten. Eikä aikaakaan, kun saamme arkihuolemme kaikki heittää ja kellot pauhaa toivotellen joulurauhaa. No, on tässä vielä viikkoja. Ennen olin vahvasti jouluihminen. Jos olisin  yhä, tekisin jo valmisteluja täyttä päätä. Mutta kun en ole. 

Pihalla vaahterat pitävät vielä tiukasti kiinni lehdistään. Raikkaan keltaista väriä lehdettömien koivujen seassa. Vastapäinen talo näkyy taas.Muutama lämpöaste, taivas pilvessä. Kun avaa ikkunan, syksyinen tuoksu tunkee sieraimiin. Illalla jälleen tanssitaan tähtien kanssa. Asettaudun tv:n ääreen. Eläydyn ja kiidän minäkin parketilla jonkun käsivarsilla valssin tahdissa. Muistot tulvahtavat mieleen.

EI HELSINGIN BULEVARDI

 Minäkin pidän oliiveista kuten se nuori nainen eräässä Pariisin kahvilassa, jossa hän oli oliiveja tilannut. Tytöllä on päässä suuri valkoinen hattu ja hän oli kahvilassa poikaystävänsä kanssa. Mistäkö tämän tiedän? Tove Janssonin kirjasta Bulevardi ja muita kirjoituksia. Bulevardi on yksi lukuisista Pariisin bulevardeista ja siitä kirjoitti 20-vuotias Tove Jansson vuonna 1934. 

Kirja, sekin, on minulta joskus jäänyt kesken ja luettuani loppuun Dieter Hermann Schmitzin Kun sanat ei kiitä, otin käsittelyyn Janssonin novellit. Ovat aikoinaan olleet eri lehdissä luettavina. Viimeisimmän Jansson kirjoitti 81-vuotiaana. Kirjan kuvitus niin ikään Janssonin. Ennen Muumeja ja niiden aikana. Olen Bulevardissa vasta aivan alussa ja siinä kahvilassa, jossa saa mainioita oliiveja.

Heleniltä tuli kirje ja tieto sähkön hinnan korotuksesta 1.12. alkaen. Olen Helenin asiakas Helsingin Energian ajoista. Mitäpä tuota muuttamaan. Ei mukava kirje. Vakuuttavat seuraavansa aktiivisesti markkinatilannetta ja muuttavansa hintoja tarvittaessa. Siinähän seuraavat.

Olin ruokaostoksilla. Teen siskonmakkarakeittoa ja appelsiinibroileria. Eikä ainuttakaan heräteostosta tullut ostettua. Hyvä minä! Sataa tihutti, mutta sateensuojaa eli sontikkaa ei tarvittu. Joulua ei onneksi vielä rakennettu ostoskeskuksessa. Kuplateehuoneessa oli asiakkaita. Hetken mietin, poikkeanko? En poikennut.

Aloitin Italian kirjettä. Miten sekin homma nykyisin on niin työlästä?  Tämä kun oli jo toinen yritys. Ensimmäisen poistin läppäristä. Ennen kirjoitin suitsait. A:lta tuli sähköpostia. Saksassa leikattu polvi ei tahdo toeta kotona Espanjassa. Meni Saksaan, kun  ei luottanut espanjalaisiin kirurgeihin. Nyt polvea fysioterapoidaan kaikin keinoin. Ihan espanjalaisittain kuitenkin. 

Kotus ruoti taannoin huutomerkin käyttöä. Emme kuulemma osaa huudahtaa oikeissa paikoissa. Ja teemme sen aivan liian usein. Minäkin syyllistyn tähän. Eivätkä edes pilkut ole aina niin kuin pitää. Välimerkeissä kompastellaan. Voi meitä! Annettakoon kuitenkin amatööreille anteeksi moiset mokat.

Menen syömään muutaman jääkylmän viinirypäleen. Tykkään kylmistä ja pidän ne jääkaapin vihanneslokerossa sen takia.  Joskus olen pannut jääkuution sisälle ja valkoviinilasin pohjalle. Tietysti myös juomaa. Eikä mitään kyykkyviiniä. 

KÄSISUUDELMA

 Voi rakkaat ihmiset, kiitoksia tervetulotoivotuksista. Tuntuipa mukavalle. Eihän tuo paussi nyt niin tavattoman pitkä ollut. Heinäkuusta lokakuuhun. Tässäpä taas naputtelen, vaikka ei syntyjä syviä kerrottavana olekaan.

Palleroteetä en ole käynyt maistelemassa vieläkään. Kaikkea ne taiwanilaiset keksivät. Tiskin takana näyttää aika usein kuplateehuoneessa olevan minusta ainakin japanilaiselta vaikuttava  herrahenkilö. Voin olla väärässäkin. Minä niin mieluusti panen kaiken Japanin tiliin.

Ninalle pitää soittaa Ninan päivänä. Hän oli koulutoverini Tykissä (perustettu 1912) ja ystävyytemme on harvakseltaan jatkunut läpi vuosikymmenten. Nina oli B-luokalla ja minä A:lla. Koulumatka tehtiin usein yhdessä. Kodit Töölössä samalla suunnalla. Melkein kaikkien koulukavereitten koti oli Töölössä. Tauno Palokin siihen aikaan asui siellä, vaikka ei koulukaveri ollutkaan. Minä olin kovasti ihastunut häneen. Olin usein teatterissa vanhempieni kanssa ja Palo näytteli Kansallisteatterissa. Myöhemmin ollessani jo rouvasäätyyn kuuluva, olin mieheni ja vanhempieni kanssa taas kerran Kansallisessa. Seurassamme väliajalla oli eräs vanhempieni perhetuttu teatterinjohtaja, joka huikkasi Palon hänen ohikulkiessaan mukaan joukkoomme. Hän suuteli sekä äitiäni että minua kädelle tervehtiessään. Kyllä minä sen käden pesin sitten myöhemmin, vaikka olisi ehkä pitänyt jättää tekemättä.Ja olin minä himpun verran ylpeä siitä käsisuudelmasta. Ne eivät enää ole oikein muodissa. Vaikka koetan pysyä maailman menossa ja nykyajassa mukana, kaipaan joitakin asioita entisistä ajoista käyttäytymistapojen puolelta. Kassaneidin huikatessa "moi" nousevat karvani pystyyn,enkä osaa vastata samalla sanalla,vaan sanon  "päivää", joka saa useinmiten neidin hämilleen. "Iltaa" aiheuttaa suorastaan paniikin ja jos puhelimessa sanon "kuulemiin", vastauksena on täydellinen  hiljaisuus.

K soitti ja juttelimme jälleen niitä ja näitä tyhjänpäiväisyyksiä. Olimme eri mieltä, onko ostoskeskus Eastonissa  K-Market, K-Supermarket vai K-Citymarket. Olin Superin kannalla, mutta K melkein tuohtuneena tiesi sen olevan Citymarketin. Näin meidän kesken, minusta on yks lysti, mikä K-ketjun kauppa se on. Käyn siellä vain silloin, kun on asiaa sen vieressä olevaan Postiin. Vanhalla puolella kauppakeskusta on S-ketju valttia ihan Herkkua myöten. Minulla ei ole kanta-asiakkuutta missään, paitsi Stockmannilla ja Kicksissä. Saan siis puhtain omintunnoin tehdä ruokaostokseni missä mielin.Viime vuosisadalla oli lihakauppa Seeck ja Minna Canthin kadulla Salosen lihakauppa ja tietysti Stockmannin aina yhtä oivallinen ruokakauppa, kunnes se myytiin S-ketjulle. Kaikki pienemmät olivat kauppoja, joissa ostettiin tiskiltä ja myyjä pani pakettiin ja otti maksun. Leipäherkut ostettiin Ekbergiltä, joka on vieläkin Bulevardin varrella. Ihania teeleipiä! Näitä vanhoja kauppoja kaipaan. Irtotavaraa ja taatusti tuoretta. Ei muoviin käärittyjä valmispakkauksia, ei mitään puolivalmista, eikä kukaan ollut kuullutkaan, että kaupasta voisi ostaa pahvipakkauksessa kesäkeittoa.  Äitini kaikkien muiden äitien lailla valmisti ruuan alusta loppuun. Nyt sen tekevät Saarioisen äidit. Kyllä on tehty elämä helpoksi.  Sitten ihmetellään, kun kotien keittiöissä pyöritellään silmiä ja peukaloita uusavuttomina, jos kädessä on multaperuna. Pitäisikö sille jotain tehdä? 

TÄÄLLÄ TAAS

Päivää pitkästä aikaa. Kiitoksia niille tekstieni lukijoille, jotka julkitoivat huolestumisensa poissa olostani. En aio sen enempää kertoa syitä kirjoittamattomuudestani, mutta nyt ainakin olen takaisin. Olenhan kuitenkin joskus maininnutkin blogini lopettamisesta. Katsotaan miten käy.

Kesä oli ja se meni hissun kissun. En matkustellut, suunnitelmat eivät toteutuneet ja kotona olo tuntui mukavalta. Syksy jo hyvällä alulla, pihakoivut kaljuuntuvat kilpaa, parvekkeelta poistin kaikki kukat, eikä edes kanervia ole tilalla. Lukenut olen paljon. Hyllyssä on kirjoja, jotka joskus jääneet kesken. Ystäväni A suositteli Arthur Goldenin Geisha-kirjaa, jonka tiedänkin olevan suomennettuna. Jos  on vielä saatavissa, ostan, kunhan sille päälle satun. Taidenäyttelyissäkään en ole ollut. Nyt kuitenkin suunnittelen K:n kanssa menoa Sinebrychoffin museoon katsastamaan Japanilaisia puupiirroksia, joista kovasti pidän. Kansallisgalleriasta saatu Edo-kauden teoksia 1700-1800-luvuilta. Japanihan, vanha Japani, on aina ollut intohimoni kohde, koko kulttuuri. Luin uudemman kerran Kakuzo Okakuran kirjan teestä. Kertoo paljosta muustakin. Otin hyllystä myös aiemminkin lukemani Héctor Garcian ja Francesc Mirallesin kirjan Ikigai. Kertoo pitkän elämän saloista japanilaisittain. "Supersatavuotiaat" eivät ole harvinaisuuksia. Ovat yli 110-vuotiaita ja täysin kiinni elämässä.

"Muista terveet tottumukset,
ruokamäärät kohtuulliset.
Vältä liikaa lääkintää
ja vaikka joskus ärsyttää,
aina täytyy yrittää
tyynnytellä itseään.
Iloiten ja pelotta
liikuntaakin harrasta.
Lähde ulos kotoa
ystäviä tapaamaan."

Aikaisempi soppakausi on takana. Pakastimen kymmenet keitot syöty. Tänään laitan uunijuureksia, kunhan olen vaihtanut yöpaidan käytännöllisempään asuun. Ostin jo raaka-aineet. Itiksen ostoskeskukseen on pykätty kuplateehuone. Vielä en ole käynyt maistamassa. Netissä tietysti jo tutustuin tähän palleroteehen ja sen kaikkiin variaatioihin. Taiwanissa kuulemma kehitelty aikoinaan, josta ei kovin pitkästi aikaa olekaan. Ehkä tämän "teen" yhteydessä ei voi puhua  teen filosofiasta ja teeismistä tai edes teestä taiteena. Eivätkä varmastikaan vanhan Japanin teen rakastajat edes hyväksyisi "helmiteetä" jalon teen joukkoon. No,eivät ole näkemässä saati maistelemassa.

Nyt suihkuun ja sitten pilppuamaan.