15. joulukuuta 2020

RUNOUTTA YÖLLÄ

 Minulla on hyvin vähän ulkomaisten runoilijoiden kirjoja. On kuitenkin joitakin ja yksi on John Keatsin (1795-1821). Taas kun valvon tänäkin yönä, otin Jaakko Tuomikosken suomennoksen Keatsin runokokoelmasta. Pieni teos julkaistu ensimmäisen kerran vuonna 1917 ja tämä minun on siitä näköispainos vuodelta 2012 (WSOY). Keats sekä hänen runoutensa miellyttää kuten myös P.B. Shelleyn ja  W.B. Yeatsin runous. Ei saisi lainata, mutta sen teen tässä kuitenkin. Tuomikosken mukaan "Säkeitä" julkaistiin alkukielellä vasta runoilijan kuoleman jälkeen. Hän oli matkustanut Lontoosta Italiaan saadakseen sydänvaivoihin siellä apua. Tuloksetta. Keats kuoli 25-vuotiaana.

SÄKEITÄ

Voi onnea joulukuista
puun hankien saartamaa!
Sen oksat ei voi muistaa
kesän riemua vihannan,
ne vilun ja viiman kestää,
ja tuiskut ei voi estää,
että aukee sydämestä
itu uuden keväimen.  

Voi onnea joulukuista
puron, jäässä jonk´ aallot on!
Sen kuplat ei voi muistaa
kesäkatseita Apollon,
vaan unhon nautinnoissa
ne nukkuu kätköissä, joissa
on tuskan tunto poissa
ja ajan talvisen.

Ah, noin jos huoleton, vapaa
moni ihmislapsi ois!
Mut ken ei surua tapaa
jonk´ ilo pakeni pois?
Miel´ autio, murhe itää,
sen pistot tuntea pitää,
eikä parantajaa mitään, -
sit´ ei sanota laulaen.



9. joulukuuta 2020

ONNENKEKSIT

 Säilytin arvokkkuuteni ja hillitsin tyylikkäästi itseni, vaikka Herkussa ei ollut vieläkään  lupauksista huolimatta Eromangan ranskanleipää. Piti eilen tulla. Myyjien syyhän se ei ole, enkä tiedä kenen. Seuraava yritys perjantaina. Yksi ranskanleipä ja tällainen haloo. Kestänyt jo viikkoja. Minulla on Eromangan ranskanleipäpakkoneuroosi.

Olin päivän ilman Helsingin Sanomien digi-versiota. Ihan kuin olisin joutunut tynnyriin. Otsikot pystyi lukemaan ja ne jutut, joissa ei ollut timantin kuvaa. Timantti tarkoittaa laajempaa lukukokemusta. Ja HS nykyisin työntää timantin melkein kaikkiin artikkeleihinsa. Ovelaa. Tein lisätilauksen kuudeksi kuukaudeksi ja katson sitten, tarvitsenko laajempaa tietämystä maailman asioista. Nyt pystyin lukemaan, miksi yhdysvaltalainen elokuvaohjaaja Francis Coppola tuli Suomeen. Toisaalta juuri minun elämäni  ei muuttunut ohjaajan vierailun takia. Mutta olen iloinen, että pieni Suomi on jälleen kerran maailmalla huomioitu.

Nykyään ollaan realistisia ja käytetään  asioista julkisuudessakin niiden oikeita nimiä. Sekä tv:n tekstikäännöksissä että  puheessa puhutaan suoraan "pissalle menosta". Englanniksi "pee". Tositv:n ohjelmassa pariskunta oli ravintolassa. Mies sanoi kesken aterioinnin lähtevänsä pissalle. "Kyllä se sopii", sanoi nainen. Ennen vanhaan mentiin joko "käymään tuolla" tai "miesten- tai naistenhuoneeseen". Eikä koskaan kesken aterioinnin. Hätä ei lue lakia, mutta pitääkö nyt aivan romanttisen kynttiläillallisen aikana? Sensuuri on hyökännyt muutamien sanojen kimppuun, minusta "pissa" tai "pee" voisi ehdottomasti kuulua tietyissä tilanteissa  kiellettyjen sanojen joukkoon.  Kun on korrektimpiakin ilmaisuja.

Olin etnisessä kaupassa kysymässä onnenkeksejä. Myyjä ei ymmärtänyt, mikä on onnenkeksi. Kokeilin englantia. Sama tulos. Ympärilleni kerääntyi koko henkilökunta päivittelemään, mitä tarkoitan. Minä puhuin suomea ja englantia sekaisin, henkilökunta omaa kieltään. Eräs heistä huomasi etsiä onnenkeksejä kannettavalta näytöltään ja siellähän olivat oikein kuvan kanssa. Kaupassa ei niitä ollut, ja minulle tuotiin kaikenlaisia leivonnaisia tilalle. Selvitin asiaa eteen päin (huonolla menestyksellä), että jokaisen keksin sisällä on paperilappu, jossa pieni ennustus tai sanonta. Eivät olleet kuulleetkaan. Kiittelin kovasti avuliaisuudesta ja lähdin. Miten ihmeessä eivät olleet kuulleet onnenkekseistä? Hylkään ranskanleivän ja otan uuden projektin: onnenkeksit.









 

7. joulukuuta 2020

HEITIN POIS JOULUMIELEN TOISTAISEKSI

Olen jo ihan kyllästynyt joululauluihin. Eí edes Dean Martinin "It´s beginning to look a lot like Christmas" saa minua enää joulutuulelle. No, se tulee vielä. Puin pienen joulupuuni joulutamineisiin ja nättihän siitä taas tuli. Punaisia palloja, sähkökynttilät, punaisia riikinkukkoja ja muita lintuja, punaista kimallusta ja latvassa punainen rusetti. Puhalsin olohuoneen kynttilät sammuksiin ja päätin aloittaa joulutunnelman vasta jouluviikolla uudestaan. En syö edes piparkakkuja.

HS kertoo, että suomalaisille on taas soiteltu pilasoittoja, joille takaisinsoitto vie rahat ja kukkarot. Minä saanut vain kerran yhden ja siitä on pitkä aika. Nainen toisessa päässä tinkasi englanniksi, että varmasti olen minä, kuului kovaa rahinaa, ääni hävisi pari kertaa ja puhelu katkesi. Ei tullut sitten mieleenkään soittaa takaisin. Toisen kerran yritettiin toisenlaista kikkaa. Sain tekstiviestin, että nigerialaisessa pankissa on minulle paljon rahaa. Pitää soittaa sinne ne saadakseni. En soittanut. Pitävätkö ne ihmiset meitä ihan pahvipäinä? Miksi ihmeessä minulla olisi jossain minulle täysin vieraassa maassa ykskaks kasoittain rahaa? 

No, ehkä joku menee lankaan. Menihän ne kaksi vanhaapiikaakin Tarmo Mannin pauloihin elokuvassa "Gabriel tule takaisin". Kirjoitinkin leffan jälkeen blogiin ajatuksiani naisten käyttäytymisestä tällaisessa tilanteessa ja sanoin ymmärtäväni heitä. Yksinäisiä, eikä kukaan ole puhunut enää vuosiin kauniita ja sitten tulee joku Gabriel, joka osaa sen taidon. Sain muuten kommentin tekstistäni, ja sen lähettäjä oli "nähnyt rivien välistä" oman surkean yksinäisen kohtaloni ja niin muka oli minullekin joku Gabriel tehnyt temput. Leffa perustuu Mika Waltarin tekstiin ja minusta elokuva on riemastuttavan hyvä, kestänyt ajan hampaiden kaluamisen. Kiitos Mannin hienon suorituksen. Jaksan sen aina tv:stä katsoa.

Naputtelen tätä kolmen tunnin yöunien jälkeen. Onneksi ei ole minnekään menoa tänään. Huomenna vasta. Säkkipimeää ulkona. Tietysti katuvalot. Monissa kodeissa vielä uinutaan. Iso viisari kellossa neljän kohdalla ja pieni viiden. Voisinkin mennä takaisin vuoteeseen.




5. joulukuuta 2020

RANSKANLEIPÄ

 Palaan vielä ranskanleipäasiaan ja eritoten Eromangan ranskanleipään ja Itäkeskuksen Herkkuun. Minullehan sanottiin, että "yläkerran johdosta" on kiinni ranskanleivän tulevaisuus Herkussa. No, eilen soitin Itiksen Herkun esimiehelle. Hyvin ystävällinen ja asiantunteva mies, josta lämmin kiitos. Kun Eromanga meni konkurssiin S-ryhmän oli aloitettava uuden omistajan kanssa aivan alusta yhteistyö ja juuri eilen se saatiin kuulemma päätökseen ja himoitsemaani ranskanleipää alkaa tulla Herkkuun jälleen kaksi kertaa viikossa. Kannatti olla jättämättä asiaa sikseen.

Keittiön ikkunassa on valo. Homma oli hikistä ja melkein meinasin luovuttaa. Piti naulata ja sihdata suhtkohta keskelle. Naula irtosi, valon ketjut irtosivat ja minä melkein irtosin tikapuilta.Sitten huilasin tovin ja aloitin taas alusta. Tulihan se valmiiksi lopulta yritysten ja erehdystenkin kautta. 

Soittelen joulua cd:ltä. On instrumentaalimusiikkia ja lauluja Dean Martin, Elvis Presley, Bing Crosby, Frank Sinatra, Judy Garland, Perry Como...  Ei vanhoihin joululauluihin ja laulajiin edes kyllästy, vaikka aina samat soi. Huomaan juuri, ettei minulla montaa suomenkielistä olekaan. Jokunen. Sylvian joululaulu, joka aina kauhistuttaa aikamoisen karmeine sanoineen, jos niitä pysähtyy miettimään. Mustapääkerttu, poloinen.

Sivumennen sanoen, juuri nyt Danny Kaye ja Patti Andrews laulavat joulutoiveesta: "All I want for Christmas is my two front teeth". Söpö ja hauska laulu. Koiriltakin lähtee maitohampaat. Niitä tipahteli meillä ympäri huushollia. Pieniä teräviä hampaita. Säästin muutamia, mutta jonnekin vuosien varrella kadonneet.

On saatava tämäkin päivä pulkkaan ja totta kai se onnistuu. Illalla tv:ssä tähdet tanssivat finaalissa. Tästä tulikin mieleen, kun Pitääkö olla huolissaan-ohjelmassa kerrottiin tähtien tuikkivan, niin Kari Hotakainen sanoi, etteivät ne tuiki,vaan ovat enkelten taskulamppuja.



4. joulukuuta 2020

EN OSAA SANOA, TULIVAT JUURI

 Nonnih, taas pahalla tuulella. Tarkemmin siis eilen. Piti saada kynttilöitä. Piti saada kuusi kappaletta samanlaisia. Suureen tavarataloon täällä Itäkeskuksessa oli juuri tullut haluamiani, mutta vain viisi kappaletta. Viisi kappaletta!!!  Myyjä ei tiennyt, ovatko niitä terälehtien muotoon valuvia vai rakentavatko pitsikoristetta. "Ne tuli juuri, ei tiedetä".  Maan suurin tavaratalo! Tosin vain sivumyymälä, mutta samaan konserniin kuuluva 158 vuotta vanha yritys. No, kaikkihan me tiedämme tavaratalon pyristelevän vaikeuksissa, mutta silti...  Ostin viisi säestäen ostamistani, että eikö valmistajalta ole tullut mitään informaatiota kynttilöiden palamiskäyttäytymisestä. "Ei oo". Ja miksi vain viisi on tullut? Joulu tulossa ja joulu, jolloin poikkeuksellisesti ollaan kotona, poltetaan kynttilöitä?  Pihisin kiukusta ja pettymyksestä. Minun Stockmannini! Tai siis sen oikean sivumyymälä. Ennen oli niin toisin.

Ajoin hissillä Herkkuun. Eilen oli torstai ja piti tuleman Eromangan ranskanleipiä. Ei ollut tullut. Myyjä kertoi, että "yläkerran väki" ei ole kiinnostunut Eromangan ranskanleivistä, vaikka asiakkaat päivittäin kyselevät. Eromanga meni konkurssiin, mutta uusi yrittäjä leipoo ranskanleipiä entisellä reseptillä ja niitä myydään kyllä keskustan Herkussa. Minkä ihmeen takia tämä "yläkerran väki" ei anna tilata tännekin? Kysyin, jos voisin henkilökohtaisesti ottaa yhteyttä tähän mystiseen väkeen, jossain ylhäällä. Myyjä melkein kauhistui. Voin kirjoittaa sähköpostia asiakaspalveluun. Juu just! Tiedän nämä paikat. Mitään ei tapahdu ikinä. Ostin grillatun maalaiskanan ja epäilen vahvasti sen "maalaismaisuutta". Menin harmistumistani huojentamaan kenkäosastolle ja ostin aamutossut. Siellä myyjä oli ammattitaitoinen ja kertoi tossuista kaiken. Tulin kotiin tossujen, maalaiskanan ja viiden kynttilän kanssa. Panin oveen kranssin ja söin salaattia.

Tänään olen ajatellut keikkua jälleen tikapuilla. Keittiön ikkunaan saatava valo. Etukäteisvalmisteluja ja sitten vasta itse asennus. Laitan myös pienen tekokuuseni joulukuntoon. Sen on oltava tyylikäs. Ei mitenkään sekalaisesti sikin sokin. Yleensä se on ollut punavoittoinen. Vie paljon aikaa, mutta tulos on sen väärti. Kaiken tämän jälkeen joulu saa tulla. Vielä kolme viikkoa.

3. joulukuuta 2020

UUSI JOULUKUUN PÄIVÄ

 Istun ja kirjoitan näin aamutuimassa. Kahvimuki edessäni, vuode laittamatta päiväkuntoon ja minä tietysti vielä vahvasti yöpaidassa. Alan kuitenkin valmistautua kauppaan menoa varten. Kalenteri ensi vuodeksi, koska uskon sen verran tulevaisuuteen ja kynttilöitä. Ja niitä kynttilöitä, jotka eivät tee pitsikoristetta ympärilleen, eivät valu kukan terälehtien muotoon, eivät tuoksahtele muulle kuin steariinille eli ovat tuikitavallisia kynttilöitä ilman mitään krumeluureja.

Joulu nyt on astunut sydämeeni väellä ja voimalla. Makuu-työhuoneen ikkunassa roikkuu valoisa jättisuuri jääkide, partsilla palaa puu, keittiössä odottaa ripustusta jouluvalo-niminen hökötys. Tietää kiipeämistä, ähkimistä ja ärräpäitä ennen kuin on paikoillaan. Nostin kynttelikön ja ei-jouluisen kaitaliinan pöydälle sekä tanskalaisen keramiikkasen tonttuparin, jonka joskus olen antanut vanhemmilleni. Joulun alla vaihdan kaitaliinan punaiseen poppanaan. Pieni tekokuusi on vielä pussissa ja sen koristeet ja muutakin joulurekvisiittaa laatikossa. Niihin tartun myöhemmin. Ovikranssin valinta vei pitkän ajan. Ovia on ollut aikaisemmin enemmän, aina ostettu uusi kranssi, joten niitä on nyt. Tein valinnassani  päätöksen, suurin ja näyttävin. On vähän pröystäilevä, mutta olkoon. Joulu on vain kerran vuodessa. Näiden kaikkien puuhastelujen jälkeen minun jouluni on valmis. Ruokapuoli jää heikommaksi ja saakin jäädä. Nyt jo olen syvästi huolestunut piparkakkujen syömisestäni.

Posti toi Italiasta kirjeen. Kirjoitettu ennen kuin ystäväni talon täytti suuri suru. Otti kipeää lukiessani. Toisaalta se kuitenkin kertoi ilosta ja onnesta mitä vielä oli tietämättä mitä huominen tuo tullessaan. 

Minä ainakaan en edes haluaisi tietää tulevasta mitään, paitsi näitä arjen tapahtumia, joita merkitään kalenteriin. Ennustajaeukon luona en ole koskaan ollut, enkä Sibyllan kristallipallon kertomaan edes uskoisi. Ovelasti tämä profeetallisen viitan alla oleva tulevien tietäjä onkii kyselemällä asiakkaaltaan asioita, joita sitten kädet pallon päällä siihen tiiviisti tuijottaen kertoo ominaan. Mutta rehelliset taikatemput minua aina kiehtovat. Ne ovat nykyisin jo muuta kuin jäniksen vetämistä hatusta. Ällistyttävän taitavaa työskentelyä ja yleensä jää mieleen kysymys: miten se tehtiin? Sillä en aivan pelkkään taikuuteen kuitenkaan usko. Abrakadabra!

1. joulukuuta 2020

SIT TIBI TERRA LEVIS

 Tuli Jobin postia Italiasta. Tiesin siellä sairastettavan, mutta  se oli kuitenkin ikävä yllätys. Ystäväni itki ja minä samoin. Hänen puolisonsa oli kuollut samana päivänä kuin idolinsa Diego Maradona. Ja kun etelässä ollaan, siunaustilaisuus ja uurnan lasku on jo suoritettu. Puhuimme puhelimessa hetken. Minulla oli oikeat sanat oikeassa paikassa, sillä olen itse kokenut saman menetyksen. Tuki on vahva ympärillä, ketään ei jätetä siellä yksin. Yksi aikuispoikakin asuu vielä kotona auttaen ja rohkaisten, yhdessä surren.  Giuseppe oli armeijan lentäjä. Pääsi nyt pitemmälle ja korkeammalle kuin koskaan. 

"Olkoon maa päälläsi kevyttä."