PELKKÄÄ SITÄ ITTEÄÄN

 Tein aamulla heti herättyäni erään huomion: minä olen koronavanki. En tarkoita, että olisin saanut tartunnan tai siihen sairastunut, mutta se hittolainen määrää minun kuten monen muunkin elämää. Olen pahantuulinen ja syön sitä mitä en saisi. Suunnittelen koko ajan koronaa uhmaten lähteväni jonnekin, jossa on myös maskia käyttäviä ihmisiä ja sitten jäänkin kotiin. Jos lähden, en enää valitse maskia asun mukaan vaan otan ensimmäisen, joka käteen osuu. Huolestuttavaa. Eilenkin piti menemäni ulos. En mennyt. En myöskään lukenut mitään. Syytin mahdollista sadetta kaikesta. Sitä ei tullut. Harmittaa sekin, että kaukana oleva kerrostalo alkaa päivä päivältä näkyä paremmin, kun välissä oleva puusto menettää lehtensä. 

Sain roskapostia. Ihan aitoa. Mukamas eräältä tuntemaltani mieheltä. Teksti oli pelkkää englantia. Avasin ensimmäiseen vaiheeseen ja suljin. Parin päivän päästä avasin taas ja eteeni pelmahti tulipunainen sivu varoituksineen. Poistin koko viestin ja tarkistin heti pankkitilini saldon, ettei ole rahoja viety. Ei oltu. Päätin myös vastedes olla jakelematta kysyjille henkilötunnustani kokonaisuudessa. Loppuosa tai syntymäaika saa riittää. Tämä kaikki koronan lisäksi  vielä Vastaamon tietomurron takia, vaikka se ei minua henkilökohtaisesti koskekaan. Ihminen on aika turvaton kaikessa. Onneksi minulla on maski kodin ulkopuolella, että saan olla omissa oloissani melkein tunnistamattomana. On kuitenkin paikkoja, joissa on henkilöllisyys todistettava ja maskia on vedettävä himpun verran alaspäin. Sekin on väärin, koska käytön aikana maskiin ei saisi edes koskea ja jos, se olisi vaihdettava uuteen. 

Luen netin kautta ilmaiseksi viisi kokonaista asiaa Helsingin Sanomista, muuten pitäisi maksaa. En maksa. On alkanut pänniä, että iso osa HS:n kirjoituksista ei kuulu ilmaislukemiseen, vaan vain ja ainoastaan tilaajille. Ja ne ovat niitä tärkeitä asioita. Esimerkiksi painonpudottajien petolliset ruuat, Joonas Pesosen ulkonäköpaineet, eteisessä asuneen miehen tarina, Finnairin neronleimaus, Konsta Hietasen perhe-elämä viisine lapsineen ja Hakunilan alikulkutunneliin viritetty vaarallinen ansa. Nämä pitäisi ehdottomasti saada lukea maksamatta lukemisesta yhtään mitään. HS kalastaa keljulla tavalla maksavia asiakkaita. Minähän en siihen ansaan lankea. Enkä edes tunne Pesosta ja Hietasta.

Tätä kirjoittaessa taivaalla vasemmalla lähestymässä tumman harmaita pilviä, jotka ikävästi enteilevät sadetta. Säätiedotuksessa kaksi ennustetta. Toinen on sitä mieltä, että sateen todennäköisyys 31%  ja toinen kertoo 1%. Uskon siihen yhteen ja lähden menemään ulos.

AIKAERO

Poden aikaerosta hämminkiä. Tämä iänikuinen viisarien siirtäminen taakse tai eteen vuosittain haittaa minua. Menee aina muutama päivä. Olen myös jo vähän kyllästynyt kurpitsoihin. Olen tehnyt niistä sitä ja tätä. Kuoriminen käy voimille, vaikka kuinka yritän eri tavoin ja on suhteellisen hyvät välineet. Ei ihan yhtä helppoa kuin perunoiden kanssa. Vielä on muutama hokkaido keittiössä. Jättäisinkö jo rapistumaan?

Espanjaan julistettu kansallinen hätätila koronan takia. En ole A:sta mitään kuullut, joten kyselin jo vointia. Meillähän täällä monin kerroin paremmin asiat kuin monessa muussa Euroopan maassa. En enää edes halua lukea mitään tilastoja, tartuntojen ja kuolemien määriä sen enempää Suomessa kuin muuallakaan maailmassa. Olen kyllstynyt siihenkin spekulointiin, kuinka kauan vielä. Miten sen mukamas tietää? 

Tänään vielä hissun kissun kotona, mutta huomenna ajattelin liikahtaa. Vähän pitemmälle kuin täällä periferiassa. Valitsen maskin ja lähden. Jos vaikka lopultakin niitä kirkkokynttilöitä tai muuten vaan haistelemaan sivilisaation tuoksuja. Niihin kuuluvat ratikat, isot kauppahuoneet, ihanat kahvilat, syksyinen Espa, museot, jopa hankalat nupukivet kävellä. Olen jälkimmäisiä parjannut täällä blogissakin ja nyt minulla on myös niitä ikävä. Enää en  noidu, kun kengän korko lipsahtaa kivien väliin.

Koska elän vielä jonkin aikaa kesäajassa, alkaa kohta olla lounaan aika, vaikka normaaliaika kertoo kellon olevan yhdentoista paikkeilla. On eilistä kurpitsaruokaa, jossa myskikurpitsan lisäksi broileria. Kypsyi uunissa ja vielä eilen oli hyvää. 

MUSIIKIN TAHDISSA VALVOTTU YÖ

 Eilen illalla ei taaskaan tullut uni. Ei, vaikka kuinka hoin muttaa, ettää ja ja-sanaa. Jostain luin niiden auttavan. Eivät auttaneet yksitellen, ei peräjälkeen, ei taukojen kanssa. Nousin ylös ja panin cd-levyn soimaan. Aloitin musiikin kuuntelun Glenn Millerillä ja siirryin sulavasti Straussin Radetzky-Marschin kautta entisen naapurini Jovanka Trbojevicin kamarimusiikkiin. Uni ei tullut. Jatkoin kuuntelemista: Mozartia ja jazzia, 1700-luvun Helsingin kartanomusiikkia, vanhoja suomalaisia rallatuksia. Yhä valvoin. Rimsky Korsakov, Chopin ja Tauno Palon Merituulien kutsu. Ei mitään. Tein voileivän ja suunnittelin sipulimaidon juomista. Olin hereillä ja kello oli kolme. Pian olisi aamu. Luin Isä Camilloa ja keittokirjoja. Latelin välillä taas ja-sanaa, ettää ja muttaa aivan hiljaa vuoteessa maaten. Neljältä otin unipillerin.

Unettomuus on aivan perheestä! 

Kohta alan pilputa kukkakaalia ja myskikurpitsaa. Paistokseen kuuluu kaikenlaista currytahnasta ja kookosmaidosta alkaen, broileria ja mausteita. Sitten uuniin ja odotellaan. Koko viikonlopuksi syötävää. Ensi viikolla piristän itseäni ja lähden kaupungille. Ehkä Ateneumiin tai Amos Rexiin. Kirkkokynttilätkin yhä ostamatta.

Soitin toiselle K:lle ja toivottelin pikaista paranemista flunssan kourista. Korona ei ihmiskunnalle riitä, vaan on muutakin vaivaa, influenssaa ja flunssaa. Muista puhumattakaan. Rutto ja lepra, tulirokko, hinkuyskä, ebola, tuberkuloosi, polio ja vielä kaikki lemmentuskat ja fobiat päälle. Fobioista puheenollen. Tuli ystävä muualta Suomesta Helsinkiin kerran ja piti viemäni hänet Stadionin torniin. Poden ahtaanpaikan kammoa ja torniin on hissimatka. Maksoimme ja minä painoin hissin nappulaa. Se tuli, mutta minusta ei ollutkaan siihen menijää. Siihen tyssäsi ja ystävä meni yksin. Vahtimestari, joka toimi myös lipunmyyjänä tuli antamaan lippurahani takaisin, vaikka vastustelin. Ystävä tuli alas ja kehui näkymiä. No, olen minä tornissa ollut. Nuorena ja lapsena, kun en potenut fobiaa. Ja muissakin torneissa maailmalla, vaikka poden fobiaa. Nyt oli liian paha paikka.

Ei kuin pilppuamaan.

 

KÄRPÄSIÄ

 En päässyt pariin päivään blogiani kirjoittamaan. Ystäväni S päästi minut pälkähästä ja aivan etänä. Muutaman minuutin homma. Kiitoksia. Nyt sitten rustaan jotain tänne, vaikka oikeastaan rustattavaa ei olisikaan.

Kurpitsahengessä mennään edelleen. Jääkaapissa pullottaa niin hokkaidoa kuin myskiä. En kuitenkaan ole unohtanut Kiinaa ja Lähi-itää. En liioin Don Camilloa, vaikka on edelleen kesken. Himoitsen ostaa Kari Hotakaisen kirjan Tarina. Tykkään Hotakaisen kerronnasta. Pintaremontti Miika Nousiaiselta on myös harkinnassa. Olisiko joku jo luettuaan kiikuttanut antikvariaattiin?

Onhan tämä semmosta kotona oleilua, kun en väkisin halua tuppautua ihmispaljouksiin. Maski on kasvoilla kaupoissa ja metrossa. Tuntuu kuin ihmiset olisivat ottaneet nyt opikseen, yhä useammalla on kasvosuojus. Kunhan vielä eivät heittäisi käytettyjä kaduille. Tänään minulla oli naamalla musta-valkoinen ruudullinen.  Hyvä ottaa kaikki irti tästä ikävästä ajasta ja vaihdella maskeja mielialan ja vaatetuksen mukaan.

Jätin hölmö ikkunan auki kaupassa käynnin ajaksi. Kotiin tultua alkoi armoton jahti. Muutama talvikotia etsivä kärpäslajiin kuuluva hyönteinen oli lentänyt sisälle. Yhden sain litistettyä ikkunaverhoon (tuntui kuitenkin pahalta) ja kahteen sain ruiskutettua raidia ja sekin tuntui pahalta. Olisivat häirinneet ennen horrokseen vaipumistaan ja minä kuitenkin olen tämän asunnon haltija. Olen kyllä vahvasti sitä mieltä, että näilläkin olisi ollut samanlainen oikeus elämään kuin minullakin. Mutta hyönteisten populaatio on monin verroin suurempi kuin ihmisen, että muutaman kuolema ei vaikuta suuriakaan. Anteeksi kuitenkin.

PIENI PIIPAHDUS INDONESIAAN

 Olenhan minä syönyt joskus baklavia, mutta en muistanut sen olevan niin mahdottoman makeaa. Olin eilen Kimene Marketissa, joka yksi tämän kaupungin monista eksoottisista ruokakaupoista. Ostin curry saucea ja sitten baklaveja ja muitakin yhtä makeita leivonnaisia. Minun makuuni kyllä liian siirappisia ja pähkinäisiä. Sitten hain Herkusta kaikkea, mitä tarvitaan ruokiin, joihin olen katsonut reseptit. Erilaisia kurpitsoja, tuoretta minttua, punaista currytahnaa, jeeraa, seesamitahnaa, pak choita jne. Tänään aloitan indonesialaisella broileriruualla. Eikä enää baklaveja, vaan takaisin ruotuun.

Vielä oli Tallinnanaukiolla yksi hedelmäkoju, josta ostin eri lajikkeisia kotimaisia omenia. Stockmannilta kankaisia maskeja, koska niitä tarvitaan erilaisten vaatteiden kanssa. Nyt niitä taitaa minulla olla jo tarpeeksi. Vaikka kuinka yritän lievittää pakon tuntua maskeineni, on sen käyttö yhtä tukalaa. No, en sentään mitään paniikkikohtausta saanut. Pienempi riesa kuin itse korona podettavana. Omalla maskillahan suojellaan vain muita ihmisiä ja siksi KAIKILLA pitäisi olla suoja kasvoilla. Mutta kun ei ole. Mitenkäs sitten suu pannaan, jos/kun ilmoitetaan Helsingissä elettävän keskellä vakavaa leviämisvaihetta?

Helsingin kaupunginorkesterilta tuli tietoa. Marraskuussa Esa-Pekka Salonen tulee kapellimestari Leonard Slatkinin tilalle Musiikkitaloon, jossa kuullaan Maurice Ravelin Hanhiemo-balettimusiikkia muun muassa. Slatkin perui tulonsa ja koko Eurooppa-kiertueensa pandemiatilanteen takia. 400 istumapaikkaa täyttyy ja hyvin väljästi. Konsertti kestää noin tunnin, ja ei ole väliaikaa. Takkihuolia ei ilmeisesti ole, sillä luultavasti saa ottaa päällysvaatteet saliin mukaan. Ainakin näin Oulussa, kertoi minulle E, joka käy usein konserteissa, laulaja itsekin. Minä en aio Musiikkitaloon, mutta on kivaa saada postia ja sitten kertoa se täällä. Vai onko?

Yöllä taas valvoessani seurasin Nasan onnistunutta näytteenottoa Bennu-asteroidin pinnalta. Jännittävä suoritus ja nyt pitää saada näyte Maahan tutkittavaksi. Tiedonhaluinen ihminen saavutti taas jotain. 

KURPITSAA, KURPITSAA, ENEMMÄN KURPITSAA

 Nyt on niin paljon ruoan raaka-aineita, joista mielin tehdä vaikka mitä, että ihan huimaa. Aasialaisen keittiön lisäksi hurahdin ykskaks kurpitsoihin. Tein jo uunissa hokkaidokurpitsasta marinoituja lohkoja uunissa. Nyt pitää saada myskikurpitsa, josta tulee chipsejä. Olen ihan täpinöissä. Broileri ja kurpitsa-kukkakaalipaistos ja toisenlainen uunikurpitsa, jossa perunoita ja bataattia. Pitäisi saada ruokaseuraa!

K:n ja minun piti mennä tällä viikolla ensin Antiloopin korttelin valokuvanäyttelyyn ja jonain toisena päivänä Amos Rexin Egyptiin. Mutta kun K kysyi "uskaltaako mennä koronan takia?", aloin jänistää. En itseni takia, vaan hänen. Jos altistuu, tauti iskee, niin minunhan on vika, kun olen hänet vaarallisille vesille houkutellut. Peruutin menon. Yksin kun liikun, olen vastuussa vain itsestäni ja aionkin liikkua. Covid-19 on povattu olevan kimpussammme ainakin kesään asti, ja minä uskon, että virus on tullut jäädäkseen enemmän tai vähemmän aggressiivisena. Minä olen sitä laatua, etten voi/tahdo linnoittautua taudin pelossa kotiin. Maski naamalle, turvavälit ja ei kuin menoksi. Niinpä lähden yksin Coco Chanelia ja Marilyn Monroeta katsomaan ja sitten teen matkan kaukaiseen Egyptiin. Kirkkokynttilät haen Fabianinkadulta. Ei tässä voi istua kotona ja ihmetellä. Hulluksihan minä tulisin.Tänään kuitenkin kodin lämmössä ja aasialaiseen kauppaan huomenna ostoksille.

Don Camillo edelleen kesken, mutta luen sen kyllä. Eilinen ilta meni tanssin merkeissä. Ei meille tuommosia liikkeitä opetettu Vuorisolan tanssikoulussa. Jiveä kyllä, mutta sekin hyvin säyseää verrattuna siihen, mitä tähdet esittävät nyt vauhdikkaasti parketilla. Sambakin meni sen aikaisen oppikirjan mukaan, eikä irtiottoja partnerista ollut kovin usein. Joskus opettaja haki tanssiin ja se meni melkein aina reilun kompuroimisen puolelle. Opin minä ne tavanomaiset ja myöhemmin kävin näyttämässä taitojani Helsingin tanssipaikoissa.

Jospa minä tästä aloittaisin iltapäivän viettoa. Taidan soittaa E:lle.

RUOANLAITTO ON TAIDETTA

 Voi, voi, kuinka kissa taas nostaa omaa häntäänsä. Minä olin niin ahkera eilen!! Vaatii ehdottomasti huutomerkin.  Suoritin kaikenlaisia kotiaskareita ja silti ehdin syödä ja lukea. Kielii ehkä siitä, etten niin peettimäisen tarkasti suorittanut. Kelpasi minulle. Pesin koneessa muun pestävän joukossa 60 asteessa kaksi kangasmaskia ja sitten kävin ihailemassa vähän väliä niiden kuivumista. Ensimmäinen maskipesuni! 

Maistoin yhden  ostamani pineapple caken, joista viimeinen myyntipäivä oli mennyt viisi päivää sitten. Aasialaiskauppiaan suurpiirteisyys ei minua haitannut. Taiwanilaiset pikkuleivät eivät olleet mitenkään hätkähdyttävästi makunystyröitä helliviä. Suomalaiset lusikkaleivät parempia. Tulipa maistettua ja syön loputkin. Rasian päällä paljon kiinalaisia kirjoitusmerkkejä, joita Taiwanissa käytetään. Ykskaks  luki "ananas kakor". Ja ruotsiksi koko tuoteselostus. Joskus takavuosina luimme lehdistä kateellisina, kuinka ruotsalainen näkkileipä oli löytänyt tiensä kaukaisiin maihin.  Meilläkin olisi ollut näkkileipää. 

Tein listan ruokatarvikkeista, joita alan käyttää. Paksoi-salaatinlehtiä, kookosmaitoa, kuminaa, juustokuminaa, rusinoita, ananasta, riisiviinietikkaa...  Päätin vaihtaa kotimaisen keittiöni aasialaiseen ja ehkä afrikkalaiseenkin. Neljästä keittokirjasta ohjeita. Olen oikein innostunut. Toivottavasti se kestää vielä ensi viikolla, että ehdin kauppaan, mutta en Jiaheen asti. Täällä on joku aasialaisvaikutteinen ruokakauppa. Sinne siis. On kulunut aikaa minun kiinalaisajastani ruuanlaitossa. Kokeilin jo eräänä päivänä wok-pannua. Ollut vuosia kaapissa. Hankin sen kerran kiinalaisesta kaupasta. Silloin käytin ahkerasti. Tukholmasta toin mausteita, joita ei täältä saanut. Nyt saa vaikka mitä. Teen kanaa bang bang tai gong bau tai sichuaninpossua, kanaa chow mein, kiinalaista kaalia osterikastikkeessa jne. Kynnet syyhyävät jo.

Tai Saarioisen maksalaatikkoa.