Minä muistutan erästä filippiiniläistä elokuvatähteä! Tämä kerrottiin eilen Kirrassa. Ja sen kertoi filippiiniläinen hoitaja.Pelmahti eteeni, kun olin rullautumassa Kirran pyörätuolilla puolison huoneeseen ja onnistunut taiteilemaan kävelykepin, kassin ja olkalaukun vielä niin pyörätuoliin, etteivät putoa, kun kädet kelasivat tuolia eteenpäin. Hoitaja kysyi, jos puhun englantia. Sanoin puhuvani, vaikka siitä olisi saanut kuvan, että puhun hyvin, En oikeasti puhu hyvin, mutta ei minua myymään pääse. Hoitaja kertoi kiinnittäneensä ulkonäkööni jo edellisenä päivänä huomiota, koska muistutin erästä hänen maansa filmitähteä. Hän mainitsi elokuvan, mutta en enää muista mikä, kun olin niin häkeltynyt yhtäkkisestä kaakkoisaasialaisesta ulkonäöstäni.
Ehkä minä olen jossain edellisessä elämässäni ollut filippiiniläinen ja jäänyt jotain heikäläistä tähän supisuomalaiseen pärstään.Olen tietysti puhunut sujuvasti filipinoa ja syönyt tottuneesti balut-munia. Esitin kyllä vaatimattomasti, että olen jo vanha raihnainen nainen, enkä luultavasti enää muistuta ketään. En edes entistä itseäni. Hoitaja otti olkapäistäni kiinni ja loihe lausumaan meidän kaikkien vanhenevan. Olin tämän kyllä jo tiennyt ihan vaan peiliin katsomalla. Sitten me puhuimme hänen Suomessa olostaan ja suomen kielen vaikeudesta ja siitä,että hän kyllä Suomessa viihtyy. Siinä kohdin kohosivat kuitenkin hiukan filippiinittären sirot olkapäät, josta eleestä voi päätellä oman makunsa mukaisen mielipiteen. Sitten me erosimme ja minä työntäydyin puolison huoneeseen, enkä edes yrittänyt kertoa hänellä olevan filippiiniläisen näköisen vaimon.
Illalla Kirrasta soitetiin: puoliso siirretty Laaksoon. Sinne sitten. On ollut jälleen keuhkokuvassa ja todettu siellä nestettä. Siitä kummallinen yskä ja röhiminen, johon kiinnitin huolestuneena huomiota. Alettiin antaa nesteenpoistolääkettä. Keskustelin lääkärinkin kanssa, mutta hän kirurgina ei ottanut kantaa mihinkään muuhun kuin sappikivileikkauksen jälkitilaan, joka kuulemma on hyvä ja siitä mies tokenee. Päivittäin käyn puolison luona, kun en osaa enkä halua olla käymättä. Kaiken vaivalloisuuden uhallakin.
16. elokuuta 2013
15. elokuuta 2013
KUMMITUSJUTTU HU-HUU JA BÖÖ
Nyt ei voi muuta sanoa kuin että syksyltä vaikuttaa. Helsinki saanut niskaansa valtavat määrät vettä. Tuuli taivuttaa puita, heittelee oksien asentoa miten mielii.Olen sulkenut ikkunoita.Otin peiton päälleni vuoteessa, enkä laahaudu rollaattorin kanssa paljain jaloin. Tosin tänään otin pyörätuolin käyttöön. Luut tykkäävät. Pyörätuolilla eilenkin rullauduin puolison osastolle Kirrassa. Kulkeminen joutuisampaa eikä ottanut kipiää.En tiedä, saako vierailija lainata. Lainasin vaan. Kiitos Jutan vihjeen.
Eilen kasasin roskapussit rollaattorin päälle ja hivuttauduin pihalle. Puoleen väliin päästyäni viidennen kerroksen O:n poika kiirehti luokseni ja kysyi (teititellen) voiko minua auttaa, hän veisi puolestani roskat. O:n lapsista näkee, että vanhemmilla on ollut aikaa kasvattaa heistä huolehtivia ja kohteliaita nyt vielä teini-iässä olevia nuoria. Olen ennenkin heistä, koko perheestä, blogiin tarinoinut. O:n puoliso on säveltäjä ja kotoisin maasta, jonka kansalliskukka on mimosa. Rakkaus toi Suomeen ja naimisiin, Sibelius-Akatemiaan ja säveltäjän ammattiin. Minä poikaa kiittelin ja hän olisi vielä saatellut pihan ovellekin, mutta en suostunut. Hidas kun olen ja taatusti pääsen yksin.
Kuulin kummitusjutun Kirurgissa. Ylihoitajana siellä 1900-luvun alussa toiminut Sophie Mannerheim (1863-1928) hiipii ylimmässä kerroksessa, eikä liiku aivan hiljaa. Askeleita ja huokauksia, joita siinä kerroksessa työskentelevät sekä hoitajat että lääkärit ovat kuulleet. Kun sanoin olevani varsin skeptinen aaveitten suhteen, loi hoitaja minuun pitkän katseen ja sanoi haamun olevan totta. Arvovaltaiset Kirran lääkärit ovat kuulleet ja joku jopa nähnyt Sophien valkoisen hahmon vilahtavan. Sen verran tulin hoitajan henkiolentotarinaa vastaan, että myönsin maailmassa olevan asioita, joita ei voi selittää edes tieteen keinoin. Hoitaja katseli minua vakavana ja nyökkäsi päätään. Puolison osasto on alhaalla sisääntulokerroksessa, jotta Sophie-rouva tuskin siellä vierailee. Minua kyllä tuli vastaan valkoisiin pukeutuneita, mutta olivat aivan varmasti elävää henkilökuntaa.Olin kuitenkin varautunut. Eihän sitä tiedä, vaikka Sophie olisi minun epäuskoisuuteeni loukkaantunut.
Näin viime yönä hetken hiukan outoa unta. Liekö johtunut Sophie Mannerheim-tarinasta. Olin nukkumassa kuten olin todellisuudessakin. Minua lähestyi mustiin ( ei siis valkoisiin) pukeutunut hahmo. Hän levitti suurten hihojen peittämät kätensä ja näytti hetken jättimäiseltä lepakolta. Sitten hänet tunsin, hän oli oma äitini. Heräsin tähän kohtaan. En tiedä, mitä asiaa hänellä olisi ollut ja miksi tuo vaate. Enkä vaivannut asialla päätäni. Alkoi sataa ja nukahdin uudestaan. Luulen aika monien joskus näkevän unta äidistään.
Eilen kasasin roskapussit rollaattorin päälle ja hivuttauduin pihalle. Puoleen väliin päästyäni viidennen kerroksen O:n poika kiirehti luokseni ja kysyi (teititellen) voiko minua auttaa, hän veisi puolestani roskat. O:n lapsista näkee, että vanhemmilla on ollut aikaa kasvattaa heistä huolehtivia ja kohteliaita nyt vielä teini-iässä olevia nuoria. Olen ennenkin heistä, koko perheestä, blogiin tarinoinut. O:n puoliso on säveltäjä ja kotoisin maasta, jonka kansalliskukka on mimosa. Rakkaus toi Suomeen ja naimisiin, Sibelius-Akatemiaan ja säveltäjän ammattiin. Minä poikaa kiittelin ja hän olisi vielä saatellut pihan ovellekin, mutta en suostunut. Hidas kun olen ja taatusti pääsen yksin.
Kuulin kummitusjutun Kirurgissa. Ylihoitajana siellä 1900-luvun alussa toiminut Sophie Mannerheim (1863-1928) hiipii ylimmässä kerroksessa, eikä liiku aivan hiljaa. Askeleita ja huokauksia, joita siinä kerroksessa työskentelevät sekä hoitajat että lääkärit ovat kuulleet. Kun sanoin olevani varsin skeptinen aaveitten suhteen, loi hoitaja minuun pitkän katseen ja sanoi haamun olevan totta. Arvovaltaiset Kirran lääkärit ovat kuulleet ja joku jopa nähnyt Sophien valkoisen hahmon vilahtavan. Sen verran tulin hoitajan henkiolentotarinaa vastaan, että myönsin maailmassa olevan asioita, joita ei voi selittää edes tieteen keinoin. Hoitaja katseli minua vakavana ja nyökkäsi päätään. Puolison osasto on alhaalla sisääntulokerroksessa, jotta Sophie-rouva tuskin siellä vierailee. Minua kyllä tuli vastaan valkoisiin pukeutuneita, mutta olivat aivan varmasti elävää henkilökuntaa.Olin kuitenkin varautunut. Eihän sitä tiedä, vaikka Sophie olisi minun epäuskoisuuteeni loukkaantunut.
Näin viime yönä hetken hiukan outoa unta. Liekö johtunut Sophie Mannerheim-tarinasta. Olin nukkumassa kuten olin todellisuudessakin. Minua lähestyi mustiin ( ei siis valkoisiin) pukeutunut hahmo. Hän levitti suurten hihojen peittämät kätensä ja näytti hetken jättimäiseltä lepakolta. Sitten hänet tunsin, hän oli oma äitini. Heräsin tähän kohtaan. En tiedä, mitä asiaa hänellä olisi ollut ja miksi tuo vaate. Enkä vaivannut asialla päätäni. Alkoi sataa ja nukahdin uudestaan. Luulen aika monien joskus näkevän unta äidistään.
14. elokuuta 2013
HYMYÄ HUULESSA
Eilen oli kuin toinen mies Kirran petissä.Oli syönyt sekä aamiaisen että lounaan, vatsa toiminut, eikä vastustellut hoitotoimenpiteitäkään. Istua kökötti g-tuolissa, kun menin. Kampasin hiukset, syötin tuomani marjat, ajoin parran ja leikkasin sormien kynnet. Jälkimmäinen jäi kotona, kun päätin aina että "huomenna". Tästä voisi jotain oppia. Ukkelin arvot paljolti normalisoituneet, kun päästiin ilkeistä sappikivistä ja koko rakosta eroon. Hoitajat ja minä hymyilimme puolin ja toisin ja minä olin ylen tyytyväinen ja kiitollinen Kirran hoitoon. Puoliso tahtoi g-tuolista sänkyyn ja hoitajat auttoivat. Nukahti ja minä nilkutin Kirralta ulos. Oli vain keppi apuna ja se taisi olla vikatikki. Tänään, jos vielä siellä mies on, otan pyörätuolin aulasta ja rullaudun sillä komeasti ja huolettomasti huoneeseen. Sairaaloiden lattioiden väriviivat, jotka perille opastavat, ovat aina niin mahdottoman pitkiä. Meilahden viivojen voittaneita ei kuitenkaan.
Mennessä Kirurgiin taksia kuljetti jälleen ulkomaalaistaustainen mies. Hän lähti ajamaan Pohjoisespaa pitkin Mannerheimintielle päin, vaikka olisi ollut hyvä kääntyä jostain vasemmalle kohti Ullanlinnaa. Kysyin takapenkiltä "tiedättehän, missä Kirurginen sairaala on?" Tätä ei olisi pitänyt tehdä. Kaveri kääntyi niin, että kiharat pöllähtivät ja huusi "tiedän, onko sinulla joku ongelma?" Tähän minä, että ei pidä suuttua ystävällisestä kysymyksestä. Mies ei kuulemma tykännyt äänensävystäni (?) ja käski minun olla hiljaa tai vaihtaa taksia. Hertsileijaa, mikä näitä ulkomaalaisia kuljettajia vaivaa? Ovatko kokeneet niin paljon rasismia takapenkkiläisiltä, että hyökkäävät heti? Ennen muinoin taksinkuljettaja-ammattikunnan sanottiin olevan palveluammatteihin kuuluvaa. Nykyisin saa kuulla vaikka mitä. No, taksi kuljetti minut Kirurgiin, mutta minä en kiittänyt ja laskin tarkasti, että sain oikein vaihtorahat. Huikkasi vielä perääni, että seuraavalla kerralla voisin mainita taksikeskukseen, etten huoli ulkomaalaistaustaista kuljettajaa. Tiedän muuten, että näin tehdään. Siitä oli kerran juttu lehdessä.
Sitten soitti C ja minä kysyin heti, tietääkö sukunsa nimissä olevan bastionin Suomenlinnassa? Tiesi. Siinä asutaan. Minä en ollut tiennyt, mutta tieto hyppäsi silmilleni siunatusta netistä, joka ihmiskuntaa kaiken aikaa viisastuttaa. Minun suvullani ei ole omaa bastionia missään. Mutta me ollaankin ihan ehtaa ja silkkaa rahvasta. Saavutuksetkin pitkälti kyseenalaisia vuosisatojen varrella kuten jalkapuuta, rosvoilua, avioliiton ulkopuolisia siittämisiä ja Jeppe Niilonpoikia.
Mennessä Kirurgiin taksia kuljetti jälleen ulkomaalaistaustainen mies. Hän lähti ajamaan Pohjoisespaa pitkin Mannerheimintielle päin, vaikka olisi ollut hyvä kääntyä jostain vasemmalle kohti Ullanlinnaa. Kysyin takapenkiltä "tiedättehän, missä Kirurginen sairaala on?" Tätä ei olisi pitänyt tehdä. Kaveri kääntyi niin, että kiharat pöllähtivät ja huusi "tiedän, onko sinulla joku ongelma?" Tähän minä, että ei pidä suuttua ystävällisestä kysymyksestä. Mies ei kuulemma tykännyt äänensävystäni (?) ja käski minun olla hiljaa tai vaihtaa taksia. Hertsileijaa, mikä näitä ulkomaalaisia kuljettajia vaivaa? Ovatko kokeneet niin paljon rasismia takapenkkiläisiltä, että hyökkäävät heti? Ennen muinoin taksinkuljettaja-ammattikunnan sanottiin olevan palveluammatteihin kuuluvaa. Nykyisin saa kuulla vaikka mitä. No, taksi kuljetti minut Kirurgiin, mutta minä en kiittänyt ja laskin tarkasti, että sain oikein vaihtorahat. Huikkasi vielä perääni, että seuraavalla kerralla voisin mainita taksikeskukseen, etten huoli ulkomaalaistaustaista kuljettajaa. Tiedän muuten, että näin tehdään. Siitä oli kerran juttu lehdessä.
Sitten soitti C ja minä kysyin heti, tietääkö sukunsa nimissä olevan bastionin Suomenlinnassa? Tiesi. Siinä asutaan. Minä en ollut tiennyt, mutta tieto hyppäsi silmilleni siunatusta netistä, joka ihmiskuntaa kaiken aikaa viisastuttaa. Minun suvullani ei ole omaa bastionia missään. Mutta me ollaankin ihan ehtaa ja silkkaa rahvasta. Saavutuksetkin pitkälti kyseenalaisia vuosisatojen varrella kuten jalkapuuta, rosvoilua, avioliiton ulkopuolisia siittämisiä ja Jeppe Niilonpoikia.
13. elokuuta 2013
KASARMIKADUN KIRRA
Istahdin näin poikkeuksellisesti jo 12.8. illansuussa koneen ääreen, mutta julkaisen (juhlallinen sana) vasta aamulla. Puoliso äreänä kuin mikä Kirrassa. Hirmuisella tappelulla saatiin sokeri ja lämpö mitattua kuin myös varpaasta hapensaanti. Kaksi hoitajaa ja minä teimme olan takaa töitä, minä eniten taistelulinjalla, josta raapimisjälkiä käsivarressa. Hoitajat raportoivat, että mies ei tahdo syödä. No, vein marjoja ja ne kelpasivat hyvästikin. Sitten hänelle tuotiin jäätelöä ja sekin meni, kun lusikalla tuuppasin suuhun. Viivyin huomattavasti vähemmän aikaa kuin ennen ja toivon, että pääsisi Laaksoon mahdollisimman pian, kuten minulle jo kerrottiin. Tuntuu kaikesta kokemastamme huolimatta hyvältä paikalta tässä vaiheessa ja puoliso tuumasi itsekin "hyvä", kun kerroin siirrosta. Miksi muuten ei tätä tehty suoraan Meikusta? Kaikki tämmöinen edestakaisin kuljettaminen pitkin kaupunkia maksaa kunnalle ja kuka sen loppujen lopuksi maksaa? Minä ja muut.
Ihan kuin Kirurgi ikänsä puolesta jo natisisi liitoksissaan vuosien taakan alla. Minäkin siellä maannut leikkauksen jälkeen ja jo silloin merkille panin vanhan talon vaivat. Tämän nyt 129 vuotiaan Kirurgisen sairaalan pääsuunnittelijana toimi Turussa syntynyt Frans Sjöström ( 1840-1885), eikä hän ehtinyt nähdä Kirurgia, valmistui vuonna 1888, milloinkaan valmiina rakennuksena. Sjöström suunniteli muutakin mm. Helsingin Teknillisen korkeakoulun vanhan päärakennuksen Hietalahdessa sekä joitakin rakennuksia Kiteelle ja Kuopioon, Turkuun.
Onhan se Kirra kunnioitusta herättävä ja kaunis talo. Helsinkiin historiallisesti kuuluva talovanhus. Lisärakennukset uudempaa arkkitehtuuria joidenkin vuosikymmenten takaa. Vanhassa Kirurgissa kapeita käytäviä, tavaroita ehkä tilanpuutteen takia vähän siellä sun täällä niiden reunustoilla. Huone, missä minä aikoinani parantelin leikkauksen jälkiä, oli hyvin suuri monin vierivieressä olevin vuotein. Tuli sotaelokuvat mieleen. Perustettiin kenttäsairaaloita, jossa paljon vuoteita, verta ja voihkinaa, ylityöllistetyt hoitajat ja lääkärit tekemässä parhaansa. Puoliso tänään yhden hengen huoneessa ja yhdelle hengelle näkyivät käytävän molemmin puolin muutkin sappiosastolla olevan. Kirurgissa on omaleimainen tuoksu, kuten vanhoissa taloissa pruukaa ollakin. Se ei ole huono tuoksu. Puolison ikkunasta näkyy upeita pihapuita ja loppukesän vahva vehreys työntyy melkein ruutuun kiinni. Mutta hän ei ulos katsellut syventyessään omaan kiukkuisuuteensa ja voimakkaaseen haluun päästä tästäkin lasaretista pian pois. Enkä oikeastaan ihmettele. Raijataan sairaalasta toiseen, uudet hoitajat ja lääkärit, pistetään, mitataan,kuvataan, leikkaushaava aristaa, yskiminen ottaa kipeää, eikä vaimo ota kuuleviin korviinsakaan viedä hänet kotiin.
Ihan kuin Kirurgi ikänsä puolesta jo natisisi liitoksissaan vuosien taakan alla. Minäkin siellä maannut leikkauksen jälkeen ja jo silloin merkille panin vanhan talon vaivat. Tämän nyt 129 vuotiaan Kirurgisen sairaalan pääsuunnittelijana toimi Turussa syntynyt Frans Sjöström ( 1840-1885), eikä hän ehtinyt nähdä Kirurgia, valmistui vuonna 1888, milloinkaan valmiina rakennuksena. Sjöström suunniteli muutakin mm. Helsingin Teknillisen korkeakoulun vanhan päärakennuksen Hietalahdessa sekä joitakin rakennuksia Kiteelle ja Kuopioon, Turkuun.
Onhan se Kirra kunnioitusta herättävä ja kaunis talo. Helsinkiin historiallisesti kuuluva talovanhus. Lisärakennukset uudempaa arkkitehtuuria joidenkin vuosikymmenten takaa. Vanhassa Kirurgissa kapeita käytäviä, tavaroita ehkä tilanpuutteen takia vähän siellä sun täällä niiden reunustoilla. Huone, missä minä aikoinani parantelin leikkauksen jälkiä, oli hyvin suuri monin vierivieressä olevin vuotein. Tuli sotaelokuvat mieleen. Perustettiin kenttäsairaaloita, jossa paljon vuoteita, verta ja voihkinaa, ylityöllistetyt hoitajat ja lääkärit tekemässä parhaansa. Puoliso tänään yhden hengen huoneessa ja yhdelle hengelle näkyivät käytävän molemmin puolin muutkin sappiosastolla olevan. Kirurgissa on omaleimainen tuoksu, kuten vanhoissa taloissa pruukaa ollakin. Se ei ole huono tuoksu. Puolison ikkunasta näkyy upeita pihapuita ja loppukesän vahva vehreys työntyy melkein ruutuun kiinni. Mutta hän ei ulos katsellut syventyessään omaan kiukkuisuuteensa ja voimakkaaseen haluun päästä tästäkin lasaretista pian pois. Enkä oikeastaan ihmettele. Raijataan sairaalasta toiseen, uudet hoitajat ja lääkärit, pistetään, mitataan,kuvataan, leikkaushaava aristaa, yskiminen ottaa kipeää, eikä vaimo ota kuuleviin korviinsakaan viedä hänet kotiin.
12. elokuuta 2013
HARMAANA MAANANTAINA
Eilen kökötin neljä tuntia Meilahdessa odottamassa puolison siirtoa Kirurgiseen sairaalaan.Olisin änkeytynyt ambulanssiin mukaan. Siirto ei minun aikanani tapahtunut, lääkäri leikkauksessa, ulosheittopaperit kirjoittamatta. Siispä kompuroin kotiin. Olin kyllä puolison syöttänyt ja ruoka maistui, vaikka väsähtänyt on edelleen. Onnistuin puhalluttamaan vielä puhalluspulloonkin, mikä edesauttaa liman irtoamista. Nyt aamulla soitin Kirralle ja siellä mies on.
Olen soitellut pesuhoitajille, tuuraajalle ja fysioterapeutille, että taas on katkos tänne tulemisessa. Saas nähdä, miten intervallihoitojakson 21-28.8. käy. Tuskin sinne. Saattaa olla Kirran jälkeen vielä Laakso, jonne tuupataan jatkohoidon jatkohoitolaiset lisää toipumaan ja kuntoutumaan. Jos leikkaus olisi sujunut tähystyksellä, menisi kaikki nopeammin. Avoleikkaus oli, jotta aikaa menee tervehtymiseen. Vielä puolison tuntien -hyvin kauan.
Illalla olin itse aika kehnossa kunnossa rikkoni kanssa. Selvähän se, kun kolmen päivän ajan päivittäin olin laahautunut melkein puoli kilometriä Meikun käytävillä päästäkseni osastolle ja sieltä pois taas pääovelle. Rikkoparka ei tykännyt.Molemmat lonkan puolet äityivät, eikä tahtonut löytyä nukkuma-asentoakaan. Onneksi olin niin uupunut, että uni tuli kuitenkin suhtnopeasti. Jutta, joka ilokseni blogiani ilmeisesti silloin tällöin lukasee, ehdotti pyörätuolin lainaamista Meikun sisääntuloaulasta. Niitä näin, mutta en tullut infosta kysyneeksi, ovatko yleisessä käytössä. Matkan varrella V1P-osastolle on vielä porrasaskelmiakin, joita pitkin ei p-tuolilla pääse. Vieressä on jonkunlainen avohissi, joka seilaa kaiketi näiden askelmien ohi, mutta tuskin koneita huonosti osaavana käyttäjänä olisin onnistunut sillä vehkeellä kulkemaan.No, nyt on pitkät käytävät Meikun sairaalassa kohdaltani takanapäin ja eteneminen puolison osastolle tässä 129 vuotta vanhassa Kirurgissa on jo helpompaa. Otan tänään rollaattorin mukaan. Kysyin jo puhelimessa, sujuuko sillä kulku. Sujuu.
Eilen 3T- ja 3B- ratikat jäivät historiaan. Minullekin jo lapsena oli tuttu kolmonen ja varsinkin 3T, jolla äidin kanssa ajoimme Kauppatorille ja Stockmannille. 3B meni Kallioon päin. Sillä pääsi Hakaniemen torille. Tänään näitä kolmosia vastaa 2 ja 3. Reitit samat. Kuluu aivan varmasti jonkin aikaa, ennenkuin vanhoja kolmosia paljon käyttäneet oppivat astumaan nyt kolmoseen ilman kirjainta tai kakkoseen. Joku vanha stadilainen voi purnatakin tämmöistä muutosta vastaan. Minun pappani (äidin isä), vanha ratikankuljettaja, taitaa pilven reunalta hiukan pöllämystyneenä seurata nykyisin muuttuneita ratikkalinjoja ja numeroita. Hämmästelee raiteitten pituuttakin, kun nyt pääsee sporalla jo ihan Arabiaankin asti. Ilpo Tiihonen on kirjoittanut Matkakuume-runossaan siitä, mitenkä raitsikka kauaksi Arabiaan ajaa " ...mutta kaukokaipuu kun kaihersi vaan, päätin saalem aleikum, nyt seikkaillaan - lähden ratikkamatkalle Arabiaan, lähden raitiovaunulla Arabiaan".
Sataa, pilvistä, asfaltti kiiltää pihalla, tuuli puissa. Syksyä enteilee.
Olen soitellut pesuhoitajille, tuuraajalle ja fysioterapeutille, että taas on katkos tänne tulemisessa. Saas nähdä, miten intervallihoitojakson 21-28.8. käy. Tuskin sinne. Saattaa olla Kirran jälkeen vielä Laakso, jonne tuupataan jatkohoidon jatkohoitolaiset lisää toipumaan ja kuntoutumaan. Jos leikkaus olisi sujunut tähystyksellä, menisi kaikki nopeammin. Avoleikkaus oli, jotta aikaa menee tervehtymiseen. Vielä puolison tuntien -hyvin kauan.
Illalla olin itse aika kehnossa kunnossa rikkoni kanssa. Selvähän se, kun kolmen päivän ajan päivittäin olin laahautunut melkein puoli kilometriä Meikun käytävillä päästäkseni osastolle ja sieltä pois taas pääovelle. Rikkoparka ei tykännyt.Molemmat lonkan puolet äityivät, eikä tahtonut löytyä nukkuma-asentoakaan. Onneksi olin niin uupunut, että uni tuli kuitenkin suhtnopeasti. Jutta, joka ilokseni blogiani ilmeisesti silloin tällöin lukasee, ehdotti pyörätuolin lainaamista Meikun sisääntuloaulasta. Niitä näin, mutta en tullut infosta kysyneeksi, ovatko yleisessä käytössä. Matkan varrella V1P-osastolle on vielä porrasaskelmiakin, joita pitkin ei p-tuolilla pääse. Vieressä on jonkunlainen avohissi, joka seilaa kaiketi näiden askelmien ohi, mutta tuskin koneita huonosti osaavana käyttäjänä olisin onnistunut sillä vehkeellä kulkemaan.No, nyt on pitkät käytävät Meikun sairaalassa kohdaltani takanapäin ja eteneminen puolison osastolle tässä 129 vuotta vanhassa Kirurgissa on jo helpompaa. Otan tänään rollaattorin mukaan. Kysyin jo puhelimessa, sujuuko sillä kulku. Sujuu.
Eilen 3T- ja 3B- ratikat jäivät historiaan. Minullekin jo lapsena oli tuttu kolmonen ja varsinkin 3T, jolla äidin kanssa ajoimme Kauppatorille ja Stockmannille. 3B meni Kallioon päin. Sillä pääsi Hakaniemen torille. Tänään näitä kolmosia vastaa 2 ja 3. Reitit samat. Kuluu aivan varmasti jonkin aikaa, ennenkuin vanhoja kolmosia paljon käyttäneet oppivat astumaan nyt kolmoseen ilman kirjainta tai kakkoseen. Joku vanha stadilainen voi purnatakin tämmöistä muutosta vastaan. Minun pappani (äidin isä), vanha ratikankuljettaja, taitaa pilven reunalta hiukan pöllämystyneenä seurata nykyisin muuttuneita ratikkalinjoja ja numeroita. Hämmästelee raiteitten pituuttakin, kun nyt pääsee sporalla jo ihan Arabiaankin asti. Ilpo Tiihonen on kirjoittanut Matkakuume-runossaan siitä, mitenkä raitsikka kauaksi Arabiaan ajaa " ...mutta kaukokaipuu kun kaihersi vaan, päätin saalem aleikum, nyt seikkaillaan - lähden ratikkamatkalle Arabiaan, lähden raitiovaunulla Arabiaan".
Sataa, pilvistä, asfaltti kiiltää pihalla, tuuli puissa. Syksyä enteilee.
11. elokuuta 2013
SUNNUNTAIRAPORTTI
Tämä on nyt tämmöistä päivittäistä raportoimista, jonkunlaista tottumusta aloittaa uusi päivä tietokoneen ääressä. Nivelrikko ei sitten yhtään tykkää julmetusta kävelemisestä, jota joudun tekemään pitkin sairaalan käytäviä. Puoliso Meilahdessa ja siellä välimatkat ovat hirmuiset. Tornisairaala, jossa vatsaelinkirurginen osasto sijaitsee on Meilahden pääovelta yli 200 metrin päässä. Sen matkan nilkutan kepin varassa ja se tie on tuskien taivalta.
Lasiovista läpi, sitten valkoista viivaa pitkin, joka päättyessään muuttuu siniseksi ja se sininen viiva vie hissiin, jolla kerrosta alemmaksi. Tämän jälkeen jälleen pitkää käytävää sen päähän, jossa puolison huone on. Tässä vaiheessa on jo oikeasti hankalaa minulla. Pumppaan kipulääkkeitä maaruuni kotona ja toivon ihmettä. Kiukuttaa sekin, kun henkilökunta painaa iloisesti rupatellen pikavauhtia ohitseni, eikä kenelläkään ole vaivana nivelrikkoa. Matkan varrella pääovelta puolison huoneeseen on vielä porrasaskelmia, ylä- ja alamäkiä. Hiki virtaa otsalta poskille, meikki valuu... Mietin kaikenlaista siinä kepin varassa taapertaessani välillä seisahtuen, nojaan seinään ja irvistän seinälle. Kun olen perillä, on otettava esille iloinen ja hilpeä ilme, kannustavaa puhetta puolisolle, ajettava hänen partansa, juteltava henkilökunnan kanssa, josta osa tupsahtaa tuon tuosta huoneeseen, tervehdittävä puolison huonetovereita, jotka liikehtivät milloin minkin apuvälineen varassa huoneesta ulos ja sisälle.
Puoliso tahtoo kotiin, on pahantuulinen kaveri ja haluaa päästä kaikista letkuista eroon, joita pitkin häneen tiputetaan lääkkeitä ja elvyttäviä aineita. Hän tahtoo pitää minua kädestä kiinni ja näin me olemme koko vierailuni ajan käsi kädessä minä varsin epämukavassa asennossa pienen pallin päällä käsi sängyn teräksisten laitojen välissä. Vihreä on päävärinä henkilökunnan vaatteissa, huoneen verhot samoin tyynnyttävän vihreät. Niillä saadaan aikaan eriö kunkin vuoteen kohdalle. Verhot heilahtelevat ilmavirrassa. Henkilökuntaa tuntuu olevan runsaasti, kokonaiskuva ammattitaitoinen ja asiallinen. Osasto on kuitenkin läpikulkupaikka, josta kynnelle kykeneväiset potilaat siirretään jatkopaikkoihin muihin sairaaloihin. Minulle väläytettiin Kirraa.
Kun tulen kotiin, eilenkin joskus neljän jälkeen iltapäivällä, olen todella poikki. Pitää jotain syödäkin.Nappaan kipulääkkeen ja lopun iltaa makaan sohvalla ja sitten ryömin vuoteeseen.Lonkkaluut kipuilevat ja nyt jos koska huomaan ihmisen olevan melkein pelkistä luista rakennettu. Kun luusto prakaa, on leikit kaukana. Hammasta purren vaan taas tänään Meikun sokkeloihin, Tornisairaalan uumeniin. Ei auta itku markkinoilla.
Lasiovista läpi, sitten valkoista viivaa pitkin, joka päättyessään muuttuu siniseksi ja se sininen viiva vie hissiin, jolla kerrosta alemmaksi. Tämän jälkeen jälleen pitkää käytävää sen päähän, jossa puolison huone on. Tässä vaiheessa on jo oikeasti hankalaa minulla. Pumppaan kipulääkkeitä maaruuni kotona ja toivon ihmettä. Kiukuttaa sekin, kun henkilökunta painaa iloisesti rupatellen pikavauhtia ohitseni, eikä kenelläkään ole vaivana nivelrikkoa. Matkan varrella pääovelta puolison huoneeseen on vielä porrasaskelmia, ylä- ja alamäkiä. Hiki virtaa otsalta poskille, meikki valuu... Mietin kaikenlaista siinä kepin varassa taapertaessani välillä seisahtuen, nojaan seinään ja irvistän seinälle. Kun olen perillä, on otettava esille iloinen ja hilpeä ilme, kannustavaa puhetta puolisolle, ajettava hänen partansa, juteltava henkilökunnan kanssa, josta osa tupsahtaa tuon tuosta huoneeseen, tervehdittävä puolison huonetovereita, jotka liikehtivät milloin minkin apuvälineen varassa huoneesta ulos ja sisälle.
Puoliso tahtoo kotiin, on pahantuulinen kaveri ja haluaa päästä kaikista letkuista eroon, joita pitkin häneen tiputetaan lääkkeitä ja elvyttäviä aineita. Hän tahtoo pitää minua kädestä kiinni ja näin me olemme koko vierailuni ajan käsi kädessä minä varsin epämukavassa asennossa pienen pallin päällä käsi sängyn teräksisten laitojen välissä. Vihreä on päävärinä henkilökunnan vaatteissa, huoneen verhot samoin tyynnyttävän vihreät. Niillä saadaan aikaan eriö kunkin vuoteen kohdalle. Verhot heilahtelevat ilmavirrassa. Henkilökuntaa tuntuu olevan runsaasti, kokonaiskuva ammattitaitoinen ja asiallinen. Osasto on kuitenkin läpikulkupaikka, josta kynnelle kykeneväiset potilaat siirretään jatkopaikkoihin muihin sairaaloihin. Minulle väläytettiin Kirraa.
Kun tulen kotiin, eilenkin joskus neljän jälkeen iltapäivällä, olen todella poikki. Pitää jotain syödäkin.Nappaan kipulääkkeen ja lopun iltaa makaan sohvalla ja sitten ryömin vuoteeseen.Lonkkaluut kipuilevat ja nyt jos koska huomaan ihmisen olevan melkein pelkistä luista rakennettu. Kun luusto prakaa, on leikit kaukana. Hammasta purren vaan taas tänään Meikun sokkeloihin, Tornisairaalan uumeniin. Ei auta itku markkinoilla.
10. elokuuta 2013
KETTUKO VIISAS?
Kerron aluksi kotiasiat. Epäilivät vatsavaivojen aiheuttajaksi puolisolla sappikiviä. Kävin päivällä tervehtimässä ja silloin vielä tutkimukset kesken. Erilaisia kuvauksia.Illalla soitti lääkäri: leikataan. Myöhemmin vielä hoitaja. Yöllä olin yhteydessä heräämöön, jossa puoliso jo oli pöppöröisenä. Tänään osastolla, jonne kiiruhdan vierailuaikana. Tämmöinen käänne yhtäkkiä.Yö mennyt puolisolla nukkuen, lievää aggressiivisuutta hoitotoimenpiteiden aikana,pantiin lepositeisiin, kertoi hoitaja, kun nyt aamulla soitin.
Vaikka olen hiukan saamaton kotona, otin kuitenkin eilen itseäni niskasta ja panin pyykit koneeseen, lämmitin kukkoa viinissä á la Herkku ja katselin tv:stä Rouva kirkkoherran. Oulusta soitti E ja hän onkin ystävistäni ainoa, joka tietää puolison olevan taas sairaalassa. Ellei sitten L tätä lue!
Hörpin aamukahvia tässä samalla Klaus Haapaniemen Taika-mukista, jonka kyljestä minua katselee sininen pöllö ja punainen kettu.Pidän pöllöistä, jos kysymyksessä on eläinkunnan edustaja. Linnun sanotaan olevan viisauden symboli, mutta myös -yllätys,yllätys- tyhmyyden, mikä viitannee joskus meihin ihmisiin "olet ihan pöllö".Kettukin edustaa viisautta.Kerrotaanhan ketturepolaisen olevan varsin ovelan ja kekseliään. Onko se?
Saduissa kettu on saanut huomiota, eikä ranskalainen Jean de La Fontaine ( 1621-1695) ollut pekkaa pahempi, vaan kirjoitti Fables-kokoelman eläinsaduista niihin sisältyen tähän panemani Häntänsä menettänyt kettu:
Jo iäkäs mut hieno kettu / kaniinin ryöstäjä ja surma kanojen, / siks useinkin myös ahdistettu, / jäi viimein ansaan ihmisen. / Vain onnen kaupalla pääs irti kettu polo,/ ja hännän jättää sai se päästimeksi pään / näin vapaa ollen taas, hännätönnä nolo, / muut aikoi johdattaa se samaan häpeään / ja kettuin neuvostoon nyt läksi, lausui siellä / "Miks häntää raahata? Se haitaksi on vain / tomua lakaisee ja rapakoita tiellä; / ei sillä mitään tee, siks aatoksen ma sain / ei muuta tarvita kuin veistä / ja kaikki leikatkoot pois hännät joutilaat". / "Sun neuvos oiva on", näin vastaa joku heistä, "vaan, kuoma, käännyhän, niin vastauksen saat." / Ja naurunremakkaan kun puhkes pilkka kuoron, / niin töpöhännältä se riisti puheenvuoron. / Vai häntää leikkaamaan! Ken suostuis semmoiseen? / Jäi vanha muoti ennalleen.
(Eläintarinoita WSOY 1955, suom. Yrjö Jylhä)
Vaikka olen hiukan saamaton kotona, otin kuitenkin eilen itseäni niskasta ja panin pyykit koneeseen, lämmitin kukkoa viinissä á la Herkku ja katselin tv:stä Rouva kirkkoherran. Oulusta soitti E ja hän onkin ystävistäni ainoa, joka tietää puolison olevan taas sairaalassa. Ellei sitten L tätä lue!
Hörpin aamukahvia tässä samalla Klaus Haapaniemen Taika-mukista, jonka kyljestä minua katselee sininen pöllö ja punainen kettu.Pidän pöllöistä, jos kysymyksessä on eläinkunnan edustaja. Linnun sanotaan olevan viisauden symboli, mutta myös -yllätys,yllätys- tyhmyyden, mikä viitannee joskus meihin ihmisiin "olet ihan pöllö".Kettukin edustaa viisautta.Kerrotaanhan ketturepolaisen olevan varsin ovelan ja kekseliään. Onko se?
Saduissa kettu on saanut huomiota, eikä ranskalainen Jean de La Fontaine ( 1621-1695) ollut pekkaa pahempi, vaan kirjoitti Fables-kokoelman eläinsaduista niihin sisältyen tähän panemani Häntänsä menettänyt kettu:
Jo iäkäs mut hieno kettu / kaniinin ryöstäjä ja surma kanojen, / siks useinkin myös ahdistettu, / jäi viimein ansaan ihmisen. / Vain onnen kaupalla pääs irti kettu polo,/ ja hännän jättää sai se päästimeksi pään / näin vapaa ollen taas, hännätönnä nolo, / muut aikoi johdattaa se samaan häpeään / ja kettuin neuvostoon nyt läksi, lausui siellä / "Miks häntää raahata? Se haitaksi on vain / tomua lakaisee ja rapakoita tiellä; / ei sillä mitään tee, siks aatoksen ma sain / ei muuta tarvita kuin veistä / ja kaikki leikatkoot pois hännät joutilaat". / "Sun neuvos oiva on", näin vastaa joku heistä, "vaan, kuoma, käännyhän, niin vastauksen saat." / Ja naurunremakkaan kun puhkes pilkka kuoron, / niin töpöhännältä se riisti puheenvuoron. / Vai häntää leikkaamaan! Ken suostuis semmoiseen? / Jäi vanha muoti ennalleen.
(Eläintarinoita WSOY 1955, suom. Yrjö Jylhä)
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)