Kun tänä aamuna huuhtelin vessanpöntön,katselin kirkasta vettä,joka kohisi iloisesti muodostaen pyörteitä pytyssä ennen kuin hävisi putkistoon.Meitä ihmisiä on yli kuusi miljardia ja yli yksi miljardi elää veden puutteessa maapallolla,kertoi eilen järkyttävä Äiti maa-ohjelma televisiossa.Me muut tuhlaamme vettä senkuin ehdimme.Maapallo on tuhon partaalla,kertoi dokumentti.Minäkin moneen kertaan aiheesta paasannut ystävilleni sekä suusanallisesti että blogissa.Meitä on ensinnäkin aivan liikaa ja väkiluku senkuin lisääntyy.Ruoka loppuu.Hukumme omiin jätteisiimme,tämäkin on tosiasia.Me hävitämme luontoa,sen kasvillisuutta,puustoa ja eläimistöä.Me valtaamme koko ajan enenevässä määrin tilaa omiin tarpeisiimme,muokkaamme maapalloa sitä riistäen ja sitä kunnioittamatta.Autoille lisää teitä,autoja lisää.Aavikot laajenevat,Sahara valuu kohti Eurooppaa,kuivuus tappaa.Ilmasto lämpenee hälyttävästi.Ikijäät sulavat.Luonnon katastrofit ovat ennätysmäisesti lisääntyneet.Jopa Suomessa saamme tuta metsää kaatavia trombeja.Vedenalaisia maanjäristyksiä tuon tuosta muualla maailmassa.Tsunamit vyöryvät maalle hävittäen kaiken tieltään.Tulivuoret syöksevät kidastaan tulta ja laavaa,pyroklastiset tuhkapilvet tukahduttavat kaiken virratessaan alaspäin rinnettä.
Pieni määrä meistä kantaa huolta.Miettii mitä tehdä,että äiti Maa pelastuisi ennen kuin on liian myöhäistä.Tässä asiassa minä olen pessimisti ja povaan jo olevan liian myöhäistä.Sitäpaitsi tuon pienen huolestuneen ihmisjoukon lisäksi muut elävät huolettomasti kuin ellunkanat ymmärtämättä asian vakavuutta.Kerrotaan aina maapallolla olleen kuivia,kuumia aikoja,sukupuuttoa,jääkausiakin.Mutta ihmisiä on ollut paljon vähemmän.Mehän aiheutamme itse nyt edessämme olevan tuhon.Me emme osaa enää hillitä ahneuttamme vallata koko ajan maapalloa enemmän ja enemmän,ottaa siitä kaiken itsellemme ajattelemattakaan seurauksia.Emme ole nimemme mukaisesti homo sapiens-lajia.Viisaita emme ole.
Äiti maa-dokumentti järkytti minua ja sen kolme jatko-osaa tulevat tekemään saman.Järkytti,vaikka tiesinkin kaiken siinä kerrotun.Jälleen iloitsin siitä,että pääsen alta pois ennenkuin kaaos on valmis.Ja aion tulla aaveena joidenkin vuosisatojen kuluttua katsomaan hävitystä.Muistelemaan kuinka kaikki alkoi ja mitenkä olin tuhoon osasyyllinen minäkin nauttimalla kaikesta mukavuudesta, ylettömästä puhtaan veden tuhlaamisesta,elektroniikalla täytetystä kodistani,huonekaluista ja paperista,joiden valmistus oli vaatinut metsien hävittämistä,ruuasta,jonka vuoksi monet metsäneläimet olivat henkensä menettäneet.Olin syyllinen.
6. toukokuuta 2012
5. toukokuuta 2012
MENNEISYYDEN KERTOMAA
Vaikka eilispäivän tuulinen ja kolea sää ei meitä suuremmin houkutellut,lähdimme silti kaupungintalon Pää ja sydän-näyttelyyn sekä torille ja halliin.Minun piti ensialkuun lykkimäni,mutta onneksi iski laiskuus ja tilasin kuljetuksen.Kylmä olisi tullut vasten tuulta puskea.
Viihdyimme tovin Leijonakorttelissa katsellen kuvia kotikaupunkimme historiasta,sen alusta ja nykyajasta.Työnsin puolison suuren Aleksanteri I:n kuvan eteen.Hänhän oli se,joka tahtoi Suomen suuriruhtinsakunnan pääkaupungille komeammat puitteet kuin mitä puutalomiljöö pystyi tarjoamaan ja sitä työtä kutsuttiin C.L.Engel tekemään.Kysyin Aleksanterin kuvan edessä,näkeekö puoliso miehen ? Sanoi näkevänsä.Minä esittelin hänet varmemmaksi vakuudeksi,kun en ole selvillä mieheni historian tuntemuksesta enää hänen sairautensa aikana,Venäjän keisariksi. Puoliso näytti hämmästyneeltä.Silloin huomasin hänen katselevan vieressään olevaa näyttelyvierasta,joka tutki samaa kuvaa.
Nämä ovat niitä pieniä episodeja arjessamme,jolloin en tiedä,onko esitys puolison huumoria vai huono näkökö tekee tepposen? Olen kuitenkin oppinut vuosien aikana ottamaan nämä tapaukset vastaan tyyneydellä sen enempää miettimättä.Kiersimme näyttelyalueen.Vanhojen karttojen kohdalla sydämeni hypähti ja näin hetken itseni kulkemassa 1800-luvun Helsingissä niihin aikoihin,kun Helsingin keskusta nykyisen Senaatintorin varrella oli jo hahmottunut ja kaupunki hyvää vauhtia kasvamassa huvi- ja liike-elämän keskukseksi.
Kaupungintalosta suunnistin torille,jossa nupukivet iloisesti hyppyyttivät pyörätuolia ja tuuli kävi luihin ja ytimiin.Ostin kukkakimpun Havis Amandan silmälläpidon alaisena olevasta kukkakojusta.Tämän jälkeen Vanhaan kauppahalliin,jossa oli venäläisten turistien invaasio menossa.Iso joukko pitkänä letkana kulki hallin päästä päähän mitään ostamatta.Kävi sääliksi pienten myymälöidensä uumenissa seisoskelevia myyjiä.Olin pahoillani siitä,että tämä vanha,arvokas ja kaunis halli ei ole enää entisensä eikä liioin helsinkiläisten asiakkaiden suuremmassa suosiossa kuten muinoin oli.
Se on kokenut remonttiensa jälkeen jonkunlaisen epäonnistumisen.Ruokapuolen liikkeet vähentyneet.Nyt myydään keittiövälineitä ja keittokirjallisuutta siinä missä ennen oli lihaa ja leikkeleitä,hedelmiä,vihanneksia,riistaa,kananmunia,maitoa... Vain muutama on jäljellä.Tänään tätä Gustav Nyströmin suunnittelemaa hallia täyttää sushibaari,kebabpaikat,täytettyjen sämpylöiden myymälät,Alko... Tietysti myös suurilla marketeilla on osuutta asiakas- ja kauppiaskadossa.Keskustan tavaratalot vievät niin ikään asiakkaiden huomion tästä 1889 avatusta hallista.Rakennuksen päädyssä on vuosiluku 1888,jolloin halli ei vielä suunnitelmista huolimatta ollut valmis.Syynä oli sementin vähyys talon betonipohjassa.Vanha kauppahalli ansaitsisi olla ihmisten suosiossa tänäkin päivänä muutenkin kuin turistien pikaisen valokuvauksen kohteena.
Viihdyimme tovin Leijonakorttelissa katsellen kuvia kotikaupunkimme historiasta,sen alusta ja nykyajasta.Työnsin puolison suuren Aleksanteri I:n kuvan eteen.Hänhän oli se,joka tahtoi Suomen suuriruhtinsakunnan pääkaupungille komeammat puitteet kuin mitä puutalomiljöö pystyi tarjoamaan ja sitä työtä kutsuttiin C.L.Engel tekemään.Kysyin Aleksanterin kuvan edessä,näkeekö puoliso miehen ? Sanoi näkevänsä.Minä esittelin hänet varmemmaksi vakuudeksi,kun en ole selvillä mieheni historian tuntemuksesta enää hänen sairautensa aikana,Venäjän keisariksi. Puoliso näytti hämmästyneeltä.Silloin huomasin hänen katselevan vieressään olevaa näyttelyvierasta,joka tutki samaa kuvaa.
Nämä ovat niitä pieniä episodeja arjessamme,jolloin en tiedä,onko esitys puolison huumoria vai huono näkökö tekee tepposen? Olen kuitenkin oppinut vuosien aikana ottamaan nämä tapaukset vastaan tyyneydellä sen enempää miettimättä.Kiersimme näyttelyalueen.Vanhojen karttojen kohdalla sydämeni hypähti ja näin hetken itseni kulkemassa 1800-luvun Helsingissä niihin aikoihin,kun Helsingin keskusta nykyisen Senaatintorin varrella oli jo hahmottunut ja kaupunki hyvää vauhtia kasvamassa huvi- ja liike-elämän keskukseksi.
Kaupungintalosta suunnistin torille,jossa nupukivet iloisesti hyppyyttivät pyörätuolia ja tuuli kävi luihin ja ytimiin.Ostin kukkakimpun Havis Amandan silmälläpidon alaisena olevasta kukkakojusta.Tämän jälkeen Vanhaan kauppahalliin,jossa oli venäläisten turistien invaasio menossa.Iso joukko pitkänä letkana kulki hallin päästä päähän mitään ostamatta.Kävi sääliksi pienten myymälöidensä uumenissa seisoskelevia myyjiä.Olin pahoillani siitä,että tämä vanha,arvokas ja kaunis halli ei ole enää entisensä eikä liioin helsinkiläisten asiakkaiden suuremmassa suosiossa kuten muinoin oli.
Se on kokenut remonttiensa jälkeen jonkunlaisen epäonnistumisen.Ruokapuolen liikkeet vähentyneet.Nyt myydään keittiövälineitä ja keittokirjallisuutta siinä missä ennen oli lihaa ja leikkeleitä,hedelmiä,vihanneksia,riistaa,kananmunia,maitoa... Vain muutama on jäljellä.Tänään tätä Gustav Nyströmin suunnittelemaa hallia täyttää sushibaari,kebabpaikat,täytettyjen sämpylöiden myymälät,Alko... Tietysti myös suurilla marketeilla on osuutta asiakas- ja kauppiaskadossa.Keskustan tavaratalot vievät niin ikään asiakkaiden huomion tästä 1889 avatusta hallista.Rakennuksen päädyssä on vuosiluku 1888,jolloin halli ei vielä suunnitelmista huolimatta ollut valmis.Syynä oli sementin vähyys talon betonipohjassa.Vanha kauppahalli ansaitsisi olla ihmisten suosiossa tänäkin päivänä muutenkin kuin turistien pikaisen valokuvauksen kohteena.
4. toukokuuta 2012
KUULUMISIA KOLMANNESTA KERROKSESTA
Tänään aikeena viihdyttää sekä itseäni että puolisoa menemällä torille ja kaupungintalon Pää ja sydän-näyttelyyn.Torilla enemmänkin tätä päivää ja toisessa juhlavammassa ympäristössä Leijonakorttelissa tarinaa Helsingin 200-vuotisesta taipaleesta pääkaupunkina. Yhdysvaltalainen runoilija Ralph Waldo Emerson (1803-1882) on sanonut "Historian tarkoitus on antaa arvoa tälle hetkelle ja sen velvoituksille." Näissä ylevissä mietteissä käymme menneeseen ja tähän päivään.
Sofiankadulla 12.5.juhlitaan. On Helsingin kaupunginmuseon kevätjuhla.Laulua ja mimiikkaesitys sekä vielä Komisario Palmu-suunnistus "Enemmän funkista,Reino!"-näyttelyssä.Niin ja Marko Haavisto ja Poutahaukat-yhtyeen esitys joskus yhden maissa iltapäivällä.Sofiankatu on se mukulakivinen katu Senaatintorin ja Kauppatorin välissä,jossa ainakin vähän historian lehti havisee.Katu kuuluu Torikorttelit-alueeseen,jota elävöitetään meidän kaikkien käyttöön Engelin empire-tyylisten rakennusten ympäristössä.Suunnitelmien mukaan valmiina ensi kesänä.Sitten kantsii dallailla.
Eilen oli kotimatkalla kaupungilta mahdottoman miellyttävä kuljettaja.Yksi parhaimmista meitä kuljettaneista vuosien aikana.Hänestä huokui työn tekemisen ilo.Kertoikin nauttivansa ammatistaan,jonka vasta viime syksynä aloittanut.Toivottavasti jatkuu,ei stressaannu,väsy tai kyllästy,kuten monelle tänä päivänä käy. Hän antoi uutta uskoa ammattinsa taitaviin ja kohteliaisiin kuljettajiin.Meitä kotoa hakenut oli yli 20 minuuttia myöhässä.Ei pyytänyt anteeksi ja olisi voinut soittaa (heillä on kaikilla työn puolesta matkapuhelin ja asiakkaiden numerot) ja kertoa tulevansa sovittua aikaa paljon myöhemmin.Ehkä hänen kaukaisessa maassaan ei näitä tapoja ole.Onneksi oli tämä jälkimmäinen kaveri,joka pelasti käytöksellään meidän loppupäivämme.
Pohjoisespaa ajaessamme näin ettei vielä yhtäkään kesäkukkaistutusta Esplanadin puistossa.Vielä pitää odottaa minunkin.Säätiedot kertovat tavallista viileämmästä toukokuun alusta.Lunta tupruttelee pohjoisessa,etelämpänä öisin hallaa tai jopa pikkupakkasta,asteissa ei päivisinkään hurraamista.Silti ihmiset ovat aika kepeästi vaatetettuja.Joillakin jo sortsit ja joku uskallikko mekkosillaan.Siinäpä sitten flunssaa hankitaan.Ei toukokuun alku vielä Suomessa kesää tee,vaikka joku jo nähnyt pääskysiä ja siitä sanotaan ettei päivääkään.Minun kesälintutuntemukseni on vasta ulottunut västäräkkiin.Se keikutti pyrstöään tässä pihalla syötävää etsien.Toivottavasti löysikin muutaman kohmeloisen hyönteisen.Mehiläisiä näkyy talvipöppöröisenä lentelevän hitaasti eikä niin varmasti.Yhden löysin auringonpaisteesta parvekkeen lattialta.Ehkä sai siipensä kuntoon,kun pudotin paperinenäliinassa ikkunasta ulos.Jostain kerran luin,että todennäköisyyden mukaan ei mehiläisen pitäisi pysyä ilmassa ruumiseensa nähden liian pienillä siivilläään.Mutta jollain ihmeen kaupalla vaan pystyy pysymään ja vielä lentämäänkin.Luonto on täynnä ihmeitä.
Sofiankadulla 12.5.juhlitaan. On Helsingin kaupunginmuseon kevätjuhla.Laulua ja mimiikkaesitys sekä vielä Komisario Palmu-suunnistus "Enemmän funkista,Reino!"-näyttelyssä.Niin ja Marko Haavisto ja Poutahaukat-yhtyeen esitys joskus yhden maissa iltapäivällä.Sofiankatu on se mukulakivinen katu Senaatintorin ja Kauppatorin välissä,jossa ainakin vähän historian lehti havisee.Katu kuuluu Torikorttelit-alueeseen,jota elävöitetään meidän kaikkien käyttöön Engelin empire-tyylisten rakennusten ympäristössä.Suunnitelmien mukaan valmiina ensi kesänä.Sitten kantsii dallailla.
Eilen oli kotimatkalla kaupungilta mahdottoman miellyttävä kuljettaja.Yksi parhaimmista meitä kuljettaneista vuosien aikana.Hänestä huokui työn tekemisen ilo.Kertoikin nauttivansa ammatistaan,jonka vasta viime syksynä aloittanut.Toivottavasti jatkuu,ei stressaannu,väsy tai kyllästy,kuten monelle tänä päivänä käy. Hän antoi uutta uskoa ammattinsa taitaviin ja kohteliaisiin kuljettajiin.Meitä kotoa hakenut oli yli 20 minuuttia myöhässä.Ei pyytänyt anteeksi ja olisi voinut soittaa (heillä on kaikilla työn puolesta matkapuhelin ja asiakkaiden numerot) ja kertoa tulevansa sovittua aikaa paljon myöhemmin.Ehkä hänen kaukaisessa maassaan ei näitä tapoja ole.Onneksi oli tämä jälkimmäinen kaveri,joka pelasti käytöksellään meidän loppupäivämme.
Pohjoisespaa ajaessamme näin ettei vielä yhtäkään kesäkukkaistutusta Esplanadin puistossa.Vielä pitää odottaa minunkin.Säätiedot kertovat tavallista viileämmästä toukokuun alusta.Lunta tupruttelee pohjoisessa,etelämpänä öisin hallaa tai jopa pikkupakkasta,asteissa ei päivisinkään hurraamista.Silti ihmiset ovat aika kepeästi vaatetettuja.Joillakin jo sortsit ja joku uskallikko mekkosillaan.Siinäpä sitten flunssaa hankitaan.Ei toukokuun alku vielä Suomessa kesää tee,vaikka joku jo nähnyt pääskysiä ja siitä sanotaan ettei päivääkään.Minun kesälintutuntemukseni on vasta ulottunut västäräkkiin.Se keikutti pyrstöään tässä pihalla syötävää etsien.Toivottavasti löysikin muutaman kohmeloisen hyönteisen.Mehiläisiä näkyy talvipöppöröisenä lentelevän hitaasti eikä niin varmasti.Yhden löysin auringonpaisteesta parvekkeen lattialta.Ehkä sai siipensä kuntoon,kun pudotin paperinenäliinassa ikkunasta ulos.Jostain kerran luin,että todennäköisyyden mukaan ei mehiläisen pitäisi pysyä ilmassa ruumiseensa nähden liian pienillä siivilläään.Mutta jollain ihmeen kaupalla vaan pystyy pysymään ja vielä lentämäänkin.Luonto on täynnä ihmeitä.
2. toukokuuta 2012
TOUKOKUU KUUKAUSISTA IHANIN
Toukokuu! Se tuoksuu jo kesälle,mullalle ja ruoholle.Koivut vihertävät,pihan koristepuut työntävät uutta heleää väriä oksiinsa. Pian saavat kukkavaipan ylleen.Pojat pelaavat paitahihasillaan jalkapalloa nurmikolla ja kadun asfaltti on täynnä liitupiirroksia.Panin puolisolle lyhyet alushousut! Se on meillä yleensä varma alkavan kesän merkki.Minulla samaa markkeerasi polvisukat aikoinaan.
Ihasteltiin eilispäivänä taas ulappaa,lokkien liitoa ja hanhien isoäänistä ylilentoa.Mitä ihmeen asiaa niillä on koko ajan? Sitten laskeutuvat monikymmenpäisenä parvena maahan ja alkavat kinastella aterioimispaikoistaan kesään valmistautuvalla nurmella.Kaksi hanhea oli erillään muista.Ne kulkivat rintarinnan ja toinen oli pienempi toista.Vasta-avioituneita ehkä.Välillä sipaisivat nokallaan vierustoveriaan.Ilmiselvästi rakkautta.Muut antautuivat hyvän syötävän ruohotuppaan etsimiseen,nämä rakentelivat tuulentupia tulevasta,jossa kiintymystä ei ole puuttuman, pesänteko mielessä ja aikanaan munasta kuoriutuva jälkikasvu.Nämä kaksi näyttivät uppoutuvan toisiinsa niin syvästi,että eivät huomanneet muun joukon nousua siivilleen,vaikka siitä kuului aikamoinen siipien havina.Sinne jäivät aivan kaksin.Eikä siinä muita tarvittu.
Istuksin pitkät tovit parvekkeellakin eilen.Pihaelämä hiljaista,rauhoittavaa.Muistelin vappuja osakunnassa,silloisia ystäviä ja nuorta miestä,joka nyt on puolisoni.Ylioppilastalolta lähdimme joukolla todistamaan Mantan lakitusta.Se tapahtui noihin aikoihin keskiyöllä. Ojensin jalat rahille edessäni ja hymyilin muistoilleni.Ne olivat vappuja ne!
Silmäilin tähän päivään taas palattuani juustomainoksia Stockmannin mainoslehdestä Premiere ja sain veden kielelleni,mikä lienee mainoksen tarkoituksena että ei kun ostamaan.Jätän väliin,sillä olen yhä vauhdikkaasti tulemassa soukemmaksi olemuksessani.Sain tuuraajalta lisäohjeita asiassa ja ostin heti urheilijoille ja kuntoilijoille tarkoitettua proteiinijauhetta.Sekoitetaan esimerkiksi viiliin ja se vie näläntunteen.Himot ylimääräisestä naposteltavasta jäävät historiaan.Tämä on totinen tosi ja itsetykönäni jo koettu.Leikkaan nyt tyynen rauhallisesti viipaleen puolisolle pullapitkosta ja panen lopun muovipussiin ilman halun häivääkään saada itselleni myös siivu.No, hommassa kyllä on mukana luonteenlujuuttakin,sillä ei proteiinijauhokaan tee laihduttamista aivan kivuttomaksi.Ja olenhan vasta alkutaipaleella,jonka sanotaan olevan se vaikein vaihe muutaman aloituspäivän jälkeen,jolloin kaikki tuntui menevän kuin tanssi.Olen kuitenkin sisäistänyt halun laihduttaa ja se jos mikä on tärkein puoli."Aloitan huomenna" on jo ohi. Kuis menee,Sari?
Helsingin kaupunginmuseon ystävät-yhdistykseltä tuli kirje ja kevään ohjelmat.Ensi viikolla avautuu Työväenasuntomuseo kesäksi. Sederholmin talossa Näköalapaikka -kertomuksia Pihlajamäestä-näyttely J.V. Snellmanin päivänä. Enemmän funkista,Reino! on menossa kaiken aikaa Sofiankadulla.Kesäkuu myös vauhdikasta museoissa.Ruiskumestarin taloon pääsee taas ja mitä kovasti odotan on Café Empire Sederholmin talossa 9.6.-17.6. Sinne vaikka väkisin! Puutarhajuhliin voi piipahtaa Työväenasuntomuseossa ja Hakasalmen huvilassa on Made in Helsinki. Voi pojat! Eikä mihinkään ole sisäänpääsymaksua.
Ihasteltiin eilispäivänä taas ulappaa,lokkien liitoa ja hanhien isoäänistä ylilentoa.Mitä ihmeen asiaa niillä on koko ajan? Sitten laskeutuvat monikymmenpäisenä parvena maahan ja alkavat kinastella aterioimispaikoistaan kesään valmistautuvalla nurmella.Kaksi hanhea oli erillään muista.Ne kulkivat rintarinnan ja toinen oli pienempi toista.Vasta-avioituneita ehkä.Välillä sipaisivat nokallaan vierustoveriaan.Ilmiselvästi rakkautta.Muut antautuivat hyvän syötävän ruohotuppaan etsimiseen,nämä rakentelivat tuulentupia tulevasta,jossa kiintymystä ei ole puuttuman, pesänteko mielessä ja aikanaan munasta kuoriutuva jälkikasvu.Nämä kaksi näyttivät uppoutuvan toisiinsa niin syvästi,että eivät huomanneet muun joukon nousua siivilleen,vaikka siitä kuului aikamoinen siipien havina.Sinne jäivät aivan kaksin.Eikä siinä muita tarvittu.
Istuksin pitkät tovit parvekkeellakin eilen.Pihaelämä hiljaista,rauhoittavaa.Muistelin vappuja osakunnassa,silloisia ystäviä ja nuorta miestä,joka nyt on puolisoni.Ylioppilastalolta lähdimme joukolla todistamaan Mantan lakitusta.Se tapahtui noihin aikoihin keskiyöllä. Ojensin jalat rahille edessäni ja hymyilin muistoilleni.Ne olivat vappuja ne!
Silmäilin tähän päivään taas palattuani juustomainoksia Stockmannin mainoslehdestä Premiere ja sain veden kielelleni,mikä lienee mainoksen tarkoituksena että ei kun ostamaan.Jätän väliin,sillä olen yhä vauhdikkaasti tulemassa soukemmaksi olemuksessani.Sain tuuraajalta lisäohjeita asiassa ja ostin heti urheilijoille ja kuntoilijoille tarkoitettua proteiinijauhetta.Sekoitetaan esimerkiksi viiliin ja se vie näläntunteen.Himot ylimääräisestä naposteltavasta jäävät historiaan.Tämä on totinen tosi ja itsetykönäni jo koettu.Leikkaan nyt tyynen rauhallisesti viipaleen puolisolle pullapitkosta ja panen lopun muovipussiin ilman halun häivääkään saada itselleni myös siivu.No, hommassa kyllä on mukana luonteenlujuuttakin,sillä ei proteiinijauhokaan tee laihduttamista aivan kivuttomaksi.Ja olenhan vasta alkutaipaleella,jonka sanotaan olevan se vaikein vaihe muutaman aloituspäivän jälkeen,jolloin kaikki tuntui menevän kuin tanssi.Olen kuitenkin sisäistänyt halun laihduttaa ja se jos mikä on tärkein puoli."Aloitan huomenna" on jo ohi. Kuis menee,Sari?
Helsingin kaupunginmuseon ystävät-yhdistykseltä tuli kirje ja kevään ohjelmat.Ensi viikolla avautuu Työväenasuntomuseo kesäksi. Sederholmin talossa Näköalapaikka -kertomuksia Pihlajamäestä-näyttely J.V. Snellmanin päivänä. Enemmän funkista,Reino! on menossa kaiken aikaa Sofiankadulla.Kesäkuu myös vauhdikasta museoissa.Ruiskumestarin taloon pääsee taas ja mitä kovasti odotan on Café Empire Sederholmin talossa 9.6.-17.6. Sinne vaikka väkisin! Puutarhajuhliin voi piipahtaa Työväenasuntomuseossa ja Hakasalmen huvilassa on Made in Helsinki. Voi pojat! Eikä mihinkään ole sisäänpääsymaksua.
1. toukokuuta 2012
VAPPUJUOMAA
Hyvää vappua! Vaikka ainakin puoli kaupunkia oli eilisiltana liikkeellä,me pysyttelimme visusti sisällä ja nautimme siitä,kun talo oli hiljentynyt kutakuinkin tyystin asukkaiden viettäessä vappuaattoa kaupungin hulinoissa.Joku sentään vietti hillityn sivistyneesti vieraineen vappua naapurirapun parvekkeella.Toisen patiolla oli niinikään pikkupirskeet serpentiineineen ja ilmapalloineen.
Sukututkijan loppuvuosi-bloggaaja palasi ajassa taaksepäin ja siman historiaan.Joku oli ihmetellyt,että kun ei Suomessa aina ole ollut raaka-aineita tämän vappuliemen valmistukseen,miten se sitten tehtiin? Kaisa kertoo blogissaan.Minä voin vain simahistoriassa palata siihen aikaan,kun oma äitini sitä teki,eikä parempaa saanut missään,ei ennen eikä jälkeenkään.Liekö salaisuutena ollut ruskistettu sokeri,jonka itse paistinpannussa valmisti.Hän ei hyväksynyt fariinisokeria simaansa.Valmistusvaiheita oli monia ja sitten pullotettiin.Isä ja minä vahdimme,koska rusinat nousevat pintaan.Merkki juotavaksi kelpaavuudesta.Ensimmäinen pullo auki ja jalo simajuoma lasiin.Tippaleipiäkin äiti laittoi itse toisinaan.Minä avioiduttuani loistin rosettiraudan kahvassa ja taiteilin keitinrasvassa ruusukkeita sekä pehoskuvioisia rosetteja.Tippaleipiäkin kokeilin,vaan häpeäkseni on tunnustettava,että epäonnistuminen oli suurta ja laajaa.Myös simantekoon kerran ryhdyin,vaan siinäkin karille meni ja roimasti sittenkin.En päässyt lähellekään äitini siman makua.Toista kertaa en yrittänyt.
Parasta kaupansimaa sain niinä vuosina,kun Hommanäsin kartano sitä valmisti. Siman valmistus siirtyi seuraavalle sukupolvelle ja pullon kyljessä lukikin Wanhan Porvoon Fabriikin simaa.Ei vetänyt mielestäni vertoja edelliselle Hommanäsin simalle,vaikka valmistupaikka kai olikin sama.Juttelin kerran Vanhassa kauppahallissa tämän edellisen siman valmistajan,itse kartanonrouva, kanssa ja valittelin sukupolven vaihdosta,kun ei aina pojasta polvi parane.Meitä oli muitakin Hommanäsin simaan simahtaneita,jotka olimme sitä mieltä,että toisen polven sima ei vetänyt ensimmäisen maulle vertoja.Valitettavasti.Tänä vuonna meillä ei simaa juotu,eikä tippaleipiä murusteltu.
Puoliso on ihastunut Juhlavaan herukkajuomaan,Lehtikuohuun.Sitä valmistaa Kontiolahden kunnassa Jakokoskella KontioMehu Pohjois-Karjalassa.Maistoin.En maista toista kertaa.Puolisokin kyllä rummuttaa minun valmistamani lehtijuoman paremmuudelle,jota usein mustaviinimarjanlehtien aikaan valmistin.Se taitaa olla Louhisaaren kartanon ohjeita.Juomani sai vuosi vuoden perään jakamattoman ihastuksen värinän vieraissamme ja jakelin ohjetta sydämeni halusta sitä tahtoville.Kävisi hyvin siman kilpailijaksi tänäänkin.Samppanjan voittanutta ei kuitenkaan edes vappuna ole.Poksautin itselleni jo eilen pullon auki ja nautin herkkujuomaa lounaalla.Tänään toistuu.
Kuten aloitin,niin myös lopetan: HYVÄÄ VAPPUA!
Sukututkijan loppuvuosi-bloggaaja palasi ajassa taaksepäin ja siman historiaan.Joku oli ihmetellyt,että kun ei Suomessa aina ole ollut raaka-aineita tämän vappuliemen valmistukseen,miten se sitten tehtiin? Kaisa kertoo blogissaan.Minä voin vain simahistoriassa palata siihen aikaan,kun oma äitini sitä teki,eikä parempaa saanut missään,ei ennen eikä jälkeenkään.Liekö salaisuutena ollut ruskistettu sokeri,jonka itse paistinpannussa valmisti.Hän ei hyväksynyt fariinisokeria simaansa.Valmistusvaiheita oli monia ja sitten pullotettiin.Isä ja minä vahdimme,koska rusinat nousevat pintaan.Merkki juotavaksi kelpaavuudesta.Ensimmäinen pullo auki ja jalo simajuoma lasiin.Tippaleipiäkin äiti laittoi itse toisinaan.Minä avioiduttuani loistin rosettiraudan kahvassa ja taiteilin keitinrasvassa ruusukkeita sekä pehoskuvioisia rosetteja.Tippaleipiäkin kokeilin,vaan häpeäkseni on tunnustettava,että epäonnistuminen oli suurta ja laajaa.Myös simantekoon kerran ryhdyin,vaan siinäkin karille meni ja roimasti sittenkin.En päässyt lähellekään äitini siman makua.Toista kertaa en yrittänyt.
Parasta kaupansimaa sain niinä vuosina,kun Hommanäsin kartano sitä valmisti. Siman valmistus siirtyi seuraavalle sukupolvelle ja pullon kyljessä lukikin Wanhan Porvoon Fabriikin simaa.Ei vetänyt mielestäni vertoja edelliselle Hommanäsin simalle,vaikka valmistupaikka kai olikin sama.Juttelin kerran Vanhassa kauppahallissa tämän edellisen siman valmistajan,itse kartanonrouva, kanssa ja valittelin sukupolven vaihdosta,kun ei aina pojasta polvi parane.Meitä oli muitakin Hommanäsin simaan simahtaneita,jotka olimme sitä mieltä,että toisen polven sima ei vetänyt ensimmäisen maulle vertoja.Valitettavasti.Tänä vuonna meillä ei simaa juotu,eikä tippaleipiä murusteltu.
Puoliso on ihastunut Juhlavaan herukkajuomaan,Lehtikuohuun.Sitä valmistaa Kontiolahden kunnassa Jakokoskella KontioMehu Pohjois-Karjalassa.Maistoin.En maista toista kertaa.Puolisokin kyllä rummuttaa minun valmistamani lehtijuoman paremmuudelle,jota usein mustaviinimarjanlehtien aikaan valmistin.Se taitaa olla Louhisaaren kartanon ohjeita.Juomani sai vuosi vuoden perään jakamattoman ihastuksen värinän vieraissamme ja jakelin ohjetta sydämeni halusta sitä tahtoville.Kävisi hyvin siman kilpailijaksi tänäänkin.Samppanjan voittanutta ei kuitenkaan edes vappuna ole.Poksautin itselleni jo eilen pullon auki ja nautin herkkujuomaa lounaalla.Tänään toistuu.
Kuten aloitin,niin myös lopetan: HYVÄÄ VAPPUA!
30. huhtikuuta 2012
RUOHON TUOKSUA
Eilen niin leppeä ilma,että lähdimme rantaraitille pasteerailemaan.Hanhia nurmikon täysi,ilmassa kirkuvia lokkeja,purjeveneitä laineilla,sininen taivas ja kevätaurinkoa.Siinä koko kirjo pehmeässä kevään ruohon tuoksussa.Eikä muuta tarvittukaan.Oli hyvä olla,penkillä istuksia.Viereisellä oli kaksi rouvaa hiljaa keskenään jutellen.Sightseeingvene ajoi ohi yläkansi ihmisiä täynnä.Tänä aamuna herättyäni ajattelin: huomenna on vappu.
Äitini kuoli 26 vuotta sitten tänään vapunaattona.En sen kummemmin muistele,en sytytä kynttilää,pari ajatusta naisesta,joka oli äitini,originelli ja vaikea ihminen,helppo heille,jotka eivät tunteneet.Hän teki minulle kuitenkin hyvän lapsuuden isäni kanssa.Synnytti minut toukokuussa eräänä helteisenä päivänä,kuten muisti aina mainita.Synnytyksen kivuista ei kertonut.Mutta kivulla hänen oli synnyttämän,kuten jokaisen naisen kuuluukin tehdä.Näin sanoo Kirja.Sitten hän oli mukana elämässäni,kunnes lähti ja jätti meidät tänään kauan sitten.Silloinkin oli aurinkoinen päivä.Ihmiset vamistautuivat vapun viettoon.Me lähdimme isäni kanssa sairaalaan sanomaan äidille ja vaimolle hyvästit.Hän näytti niin rauhalliselta ja jollain tavalla onnelliselta.Minä kuiskasin: hyvää matkaa.
Nyt on pihakoivuissa selvästi jo urvut puhkeamassa,pensaissa ujo viherrys ja ruohomatto ravistelee viimeisiä talven uniaan.Kukkalaatikkoni odottavat tyhjinä kukkia täytteekseen.Voisikohan jo ensi viikolla? Tästä tulikin mieleeni,että lähetin isännöitsijälle tulikiven katkuisen sähköpostin koskien asioita,joita en tässä kerro.Muutaman päivän olin tyytyväinen ja sitten iski katumus.Ei kun Canossan matkalle.Pyysin anteeksi.Ja sain.Hän on mukava mies.Toivotteli hyvät vaput.Voisin antaa vastaisuudessa auringon laskea kiukkuni yli ennen kuin postia panen menemään.Olen aina ollut kärsimätön.No,sen verran kerron,että aiheesta ärhentelin,mutta olisin saanut jättää sen tekemättä.
Luin Heidin tekstin "Rikos" ja siitä edelleen Sallan lukupäiväkirjan ja siitä edelleen sitaattioikeudesta asiaa. Runoja kun on minullakin tullut pantua blogiin,tosin lähde ja tekijä mainiten,mutta se ei kai asiaa lievennä,kun kokonaisia runoja sinällään ei saa julkaista minkäänmoisina lainauksina.Vähäpätöisessä mielessäni ihmettelen syytä.Jos lainaus alkuperäisen kokoisena on lainausmerkeissä,mainitaan lähde sekä tekijä,miksi se olisi väärin? Siteerataanhan puhekielessä sen kuin ehditään,lausujat päästelevät Eino Leinoa paatoksella,jonkun aikoja sitten lausutut aforismit lentelevät ilmassa.
Tästä tulikin mieleeni Risto Rasan pikkurunot,jotka ovat joskus hyvinkin aforismimaisia ja niitä olen lainaten viljellyt useinkin omassa blogissani.Virhe! Osa runosta saa tulla julkaistuksi lainauksena. "Puut liikkuvat keväisessä metsässä,kypsyttävät vihreänsä yhtäkkiä kuin takeiksi..." (Risto Rasa,Tuhat purjetta Otava 2.painos 2011,Metsän seinä on vain vihreä ovi 1971) Tästä jäi loppu pois.Onko tässä muodossa tekijänoikeuslain puitteissa? Ymmärsin myös,että lainauksen tulee nivoutua tekstiin esimerkiksi runoa arvosteltaessa tai runoilijasta muuten puhuttaessa. Niin ollen yhtäkkinen lainattu runo ei edes pätkänä tule kysymykseen,vaikka mitenkä uusi vuodenaika rynnistää bloginkirjoittajan rinnassa ja "puut liikkuvat keväisessä metsässä".
Äitini kuoli 26 vuotta sitten tänään vapunaattona.En sen kummemmin muistele,en sytytä kynttilää,pari ajatusta naisesta,joka oli äitini,originelli ja vaikea ihminen,helppo heille,jotka eivät tunteneet.Hän teki minulle kuitenkin hyvän lapsuuden isäni kanssa.Synnytti minut toukokuussa eräänä helteisenä päivänä,kuten muisti aina mainita.Synnytyksen kivuista ei kertonut.Mutta kivulla hänen oli synnyttämän,kuten jokaisen naisen kuuluukin tehdä.Näin sanoo Kirja.Sitten hän oli mukana elämässäni,kunnes lähti ja jätti meidät tänään kauan sitten.Silloinkin oli aurinkoinen päivä.Ihmiset vamistautuivat vapun viettoon.Me lähdimme isäni kanssa sairaalaan sanomaan äidille ja vaimolle hyvästit.Hän näytti niin rauhalliselta ja jollain tavalla onnelliselta.Minä kuiskasin: hyvää matkaa.
Nyt on pihakoivuissa selvästi jo urvut puhkeamassa,pensaissa ujo viherrys ja ruohomatto ravistelee viimeisiä talven uniaan.Kukkalaatikkoni odottavat tyhjinä kukkia täytteekseen.Voisikohan jo ensi viikolla? Tästä tulikin mieleeni,että lähetin isännöitsijälle tulikiven katkuisen sähköpostin koskien asioita,joita en tässä kerro.Muutaman päivän olin tyytyväinen ja sitten iski katumus.Ei kun Canossan matkalle.Pyysin anteeksi.Ja sain.Hän on mukava mies.Toivotteli hyvät vaput.Voisin antaa vastaisuudessa auringon laskea kiukkuni yli ennen kuin postia panen menemään.Olen aina ollut kärsimätön.No,sen verran kerron,että aiheesta ärhentelin,mutta olisin saanut jättää sen tekemättä.
Luin Heidin tekstin "Rikos" ja siitä edelleen Sallan lukupäiväkirjan ja siitä edelleen sitaattioikeudesta asiaa. Runoja kun on minullakin tullut pantua blogiin,tosin lähde ja tekijä mainiten,mutta se ei kai asiaa lievennä,kun kokonaisia runoja sinällään ei saa julkaista minkäänmoisina lainauksina.Vähäpätöisessä mielessäni ihmettelen syytä.Jos lainaus alkuperäisen kokoisena on lainausmerkeissä,mainitaan lähde sekä tekijä,miksi se olisi väärin? Siteerataanhan puhekielessä sen kuin ehditään,lausujat päästelevät Eino Leinoa paatoksella,jonkun aikoja sitten lausutut aforismit lentelevät ilmassa.
Tästä tulikin mieleeni Risto Rasan pikkurunot,jotka ovat joskus hyvinkin aforismimaisia ja niitä olen lainaten viljellyt useinkin omassa blogissani.Virhe! Osa runosta saa tulla julkaistuksi lainauksena. "Puut liikkuvat keväisessä metsässä,kypsyttävät vihreänsä yhtäkkiä kuin takeiksi..." (Risto Rasa,Tuhat purjetta Otava 2.painos 2011,Metsän seinä on vain vihreä ovi 1971) Tästä jäi loppu pois.Onko tässä muodossa tekijänoikeuslain puitteissa? Ymmärsin myös,että lainauksen tulee nivoutua tekstiin esimerkiksi runoa arvosteltaessa tai runoilijasta muuten puhuttaessa. Niin ollen yhtäkkinen lainattu runo ei edes pätkänä tule kysymykseen,vaikka mitenkä uusi vuodenaika rynnistää bloginkirjoittajan rinnassa ja "puut liikkuvat keväisessä metsässä".
29. huhtikuuta 2012
HELSINGIN RAKASTAJAT
Löysin kirjasta Helsingin kaupungin historia V:2 kust.SKS 1965 Arvi Kivimaan Kaiho ja elämä-kokoelmasta runon. Arvi Kivimaa eli 1904-1984 ja oli kirjailija,runoilija,teatterinohjaaja ja teatterinjohtaja.Johti muunmuassa Suomen Kansallisteatteria vuosina 1950-1974.Näin tänä vuonna Helsingin juhliessa 200-vuotistaivaltaan maan pääkaupunkina,laitan tähän Kivimaan Helsinki -valkea kaupunkimme-runosta (1935) pari säkeistöä. (Osanhan runosta saa julkaista blogissa lähteen mainiten.)
" Helsinki,valkea kaupunkimme,
raikas ja pohjoinen,
ylhiä tornejas tervehdimme
äärellä aaltojen!
Laps olet verkkaan vierivän Vantaan;
nyt meri kuohujaan
keinuen kantaa kalliorantaan,
purjein hohtavaan.
Kauaksi katsoo kirkkosi ylväin,
Suurtorin valtias.
Suomenlinnasi paatisin pylväin
valvoo vaiheitas.
Pihkantuoksua Alppilan kunnaat
vehmaina tulvivat.
Kalmistoissa on kalliit lunnaat:
mahtisi rakentajat."
Myös Mika Waltari monen muun kirjailijan lailla oli harras Helsinki-kuvaaja.Monissa romaaneissaan hän palaa synnyinkaupunkinsa kaduille ja kujille.Mieheni löysi jostain antikvariaatista kerran Waltarin Appelsiininsiemen-kirjan.(1931).Kirjassa kerrotaan esimerkiksi Arkadian sillalta nähtyjä aamunkajoisia maisemia ratapihoineen ja Siltasaarineen.Mieheni lahjoitti kirjan ohjaaja Ere Kokkoselle,joka johti menestyksekkäästi Komediateatteri Arenaa Hakaniemessä melkein kuolemaansa 2008 asti.En muista,käyttikö Kokkonen Appelsiininsiemenestä mitään teatterissaan. Ei ainakaan miehelleni siitä maininnut.Eikä enää voi kysyä.
Kun nyt kerran Helsinki-kirjailijoista tässä näin sunnuntaini iloksi tarinoin,jatkan aiheesta.Iiris Uurto (1905-1994) oli Helsingin työväestön armoitettu kuvaaja. Ei myöskään malttanut pysytellä pois pikkuporvariston elämän kiemuroista. Helvi Hämäläinen,joka poistui neljätoista vuotta sitten keskuudestamme, asui Töölössä ja kirjoitti ahkerasti helsinkiläisten elämästä jopa köyhimpien laitakaupunkilaisten arjesta.Kunnes sitten Säädyllisessä murhenäytelmässään siirtyi sivistyneistön ja parempiosaisten pariin.Jostain muistan lukeneeni Helvi Hämäläisen vastustaneen henkeen ja vereen asti Helsingin arvorakennusten purkamista ja tilalle rakennettuja taloja betonista ja lasista, laatikkomaista ja ikävää arkkitehtuuria.Siitä Hämäläiselle pojot.
Ruotsinkieliset kirjailijat eivät tokikaan jääneet jälkeen Helsinki-kuvauksissaan. Arvid Mörne,Runar Schildt,Bertel Kihlman,Elmer Diktonius ja monet muut jo tästä elämästä lähteneet kirjoittivat enemmän tai vähemmän Helsingistä.
Nykykirjailijoistakin moni pysyttelee tämän kaupungin turuilla ja toreilla.Ammentaa inspiraationsa ympäristöstään,kokemastaan ja näkemästään faktan tai fiktion tapaan.Mutta pitää olla varovainen mielikuvituksensa kanssa,ettei käy niin kuin kirjailija Lasse Lehtiselle,jota vastaan nostettiin syyte kunnianloukkauksesta koskien kirjaa Onni suosii rohkeaa.Nyt Lehtinen,oikeutetusti, pohtii,miten joku voi närkästyä tekstistä,joka on silkkaa kirjailijan mielikuvitusta,fiktiota alusta loppuun,oman mielen rakentamaa romaania.
" Helsinki,valkea kaupunkimme,
raikas ja pohjoinen,
ylhiä tornejas tervehdimme
äärellä aaltojen!
Laps olet verkkaan vierivän Vantaan;
nyt meri kuohujaan
keinuen kantaa kalliorantaan,
purjein hohtavaan.
Kauaksi katsoo kirkkosi ylväin,
Suurtorin valtias.
Suomenlinnasi paatisin pylväin
valvoo vaiheitas.
Pihkantuoksua Alppilan kunnaat
vehmaina tulvivat.
Kalmistoissa on kalliit lunnaat:
mahtisi rakentajat."
Myös Mika Waltari monen muun kirjailijan lailla oli harras Helsinki-kuvaaja.Monissa romaaneissaan hän palaa synnyinkaupunkinsa kaduille ja kujille.Mieheni löysi jostain antikvariaatista kerran Waltarin Appelsiininsiemen-kirjan.(1931).Kirjassa kerrotaan esimerkiksi Arkadian sillalta nähtyjä aamunkajoisia maisemia ratapihoineen ja Siltasaarineen.Mieheni lahjoitti kirjan ohjaaja Ere Kokkoselle,joka johti menestyksekkäästi Komediateatteri Arenaa Hakaniemessä melkein kuolemaansa 2008 asti.En muista,käyttikö Kokkonen Appelsiininsiemenestä mitään teatterissaan. Ei ainakaan miehelleni siitä maininnut.Eikä enää voi kysyä.
Kun nyt kerran Helsinki-kirjailijoista tässä näin sunnuntaini iloksi tarinoin,jatkan aiheesta.Iiris Uurto (1905-1994) oli Helsingin työväestön armoitettu kuvaaja. Ei myöskään malttanut pysytellä pois pikkuporvariston elämän kiemuroista. Helvi Hämäläinen,joka poistui neljätoista vuotta sitten keskuudestamme, asui Töölössä ja kirjoitti ahkerasti helsinkiläisten elämästä jopa köyhimpien laitakaupunkilaisten arjesta.Kunnes sitten Säädyllisessä murhenäytelmässään siirtyi sivistyneistön ja parempiosaisten pariin.Jostain muistan lukeneeni Helvi Hämäläisen vastustaneen henkeen ja vereen asti Helsingin arvorakennusten purkamista ja tilalle rakennettuja taloja betonista ja lasista, laatikkomaista ja ikävää arkkitehtuuria.Siitä Hämäläiselle pojot.
Ruotsinkieliset kirjailijat eivät tokikaan jääneet jälkeen Helsinki-kuvauksissaan. Arvid Mörne,Runar Schildt,Bertel Kihlman,Elmer Diktonius ja monet muut jo tästä elämästä lähteneet kirjoittivat enemmän tai vähemmän Helsingistä.
Nykykirjailijoistakin moni pysyttelee tämän kaupungin turuilla ja toreilla.Ammentaa inspiraationsa ympäristöstään,kokemastaan ja näkemästään faktan tai fiktion tapaan.Mutta pitää olla varovainen mielikuvituksensa kanssa,ettei käy niin kuin kirjailija Lasse Lehtiselle,jota vastaan nostettiin syyte kunnianloukkauksesta koskien kirjaa Onni suosii rohkeaa.Nyt Lehtinen,oikeutetusti, pohtii,miten joku voi närkästyä tekstistä,joka on silkkaa kirjailijan mielikuvitusta,fiktiota alusta loppuun,oman mielen rakentamaa romaania.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)