Kuka ostaisi kaupasta kanannahkapihvejä? Nyt keskustellaan siitä,mitenkä paljon einesten jauhelihassa on muuta kuin oikeaa jauhelihaa mm. juuri kanannahkoja.Kun nimike pitää olla sen mukaan,mitä raaka-ainetta on eniten. Kanannahkapihvit kuulostavat kyllä aika oudoilta,eikä yhtään houkuttelevalta. Olikohan koko lehden kirjoitus toimittajan huumorintajua? Einestehtailijat älähtivät korjaamalla,että kanannahkoja on vain pieni prosentti tuotteessa eikä suinkaan suurimmaksi osaksi.Tarua vai totta? No,ei savua ilman tulta.
Savusta tuli tuhka mieleen ja sitä on taas Islannista päin tuprunnut lisää,jotta Espanjassakin suljettu ilmatiloja ja lentokenttiä.Jospa tästä tulivuoresta tuleekin maailmalle ikuinen riesa.Islantilaiset ovat kovia poikia hyödyntämään tapahtumia.Nyt saa pienen lasipullollisen Eyjafjallajökullin tuhkaa 20€ per pullo.Mainoslause kuuluu:"Avaamalla lasipullon voi tuntea luontoäidin uusimman luomuksen koostumuksen ja tuoksun".
Pihakoivut vihertävät aivan selvästi.Täällä on nais- ja miespuolisia,lehdenalut jo eittämättömästi vasten valoa näkyvissä ja urvut pullistelevat kevään tunnoissa rehvakkaasti.Minun orvokkini panevat parastaan,eikä eilinen kokopäivän kestänyt sade ole niiden viehättävyyttä lannistanut.Tänään panen miehen istumaan pyörätuolissa pihalle ja itse katkon pääsiäisliljojen nuutuneet varret sipuleista.Toivon mukaan liljat ensi keväänä puhkeavat kukkaan.Ja kunhan torille ilmestyvät margaretat,ostan ja istutan orvokkien seuraksi.Sitten on kukkalaatikkoni valmis vastaanottamaan ihailevia katseita!
Olen oikein ylpeä itsestäni keksittyäni itse kustantaa kukat.Saa panna koko mielikuvituksen liikkeelle ja kuka tietää,minkälaisen hortonomin maailma onkaan minussa menettänyt.Mökillä kyllä reilumman puoleisesti epäonnistuin.Tilasin ison kuorman Hollannista kasveja,eikä edes ruusupuut eikä pampasruohot alkaneet kasvaa,vaikka mainoslehtinen niin väitti tapahtuvan mökinkin kasvuvyöhykkeellä.Jos isäni eläisi vielä,hän nauraisi vatsa hytkyen niin kuin silloinkin.Niinpä mökin pihapiirissä jatkossakin kasvoivat vain kissankellot,ahomansikat,ketunleivät ja muut kotoperäiset. Mitä sitä sanotaankaan kuuseen kurkottamisesta ja katajaan kapsahtamisesta? Taikka ihan suutarista ja hänen lestistään?
Talojen pihoilla lasten leikkipaikoille ei koirilla ole menemistä.Olen tästä aiemminkin kirjoittanut ja kirjoitan taas.Eilen huomasin ikkunasta kahden noin kymmenvuotiaan tytön nostavan koiranpennun lasten liukumäen laelle.Minä heti sateensuojan turvin pihalle kertomaan kiellot ja säännöt.Sekä tytöt että koiranalku katselivat silmät ympyrkäisinä mutta myös sanani ymmärtäen paitsi koirakulta.Se kyykistyi tilanteesta häkeltyneenä ja pissasi pienehkön lätäkön liukumäen tasanteelle.Tytöt vetivät seuraavaksi koiranpennun portaita alas,joka nippanappa onnistui koiran kompastellessa osaamattomuuttaan.
Minusta oli ehdottomasti hyvä puuttua tässä vaiheessa asiaan,eikä myöhemmin,kun tytöt ja koira ovat jo tottuneet temmeltämään pikkulasten leikkialueella.Ehkä vanhemmat tutustuvat talon järjestyssääntöihin kuin myös saattavat lukaista ilmoitustaululla juuri vastikään isännöitsijän muistutuksen säännöistä koskien koirien pitoa pihamaalla.Kertovat lapsilleen,mitä saa tehdä ja mitä ei koiran kanssa.Luultavasti olen talossa tiukkapipotädin maineessa! Mutta jos me kaikki eläisimme ilman sääntöjä ja niiden noudattamista kuin ellun kanat,mitä tästä maailmasta tulisi? Kun nykyihminen niin niukasti käyttää omaa talonpoikaisjärkeään.Eletään minä itte-tyyliin seuraamuksista ja muista ihmisistä välittämättä.
"Kaikkihan on vihdoin hyvin,jos vaan järkevyys ja oikea taju aina on johdattavana tähtenämme täällä,polkeissamme elämän tietä". Tämän on sanonut itse Aleksis Kivi. Ja hän oli viisas mies.
8. toukokuuta 2010
7. toukokuuta 2010
PERJANTAINA PÄIVÄLLÄ
Lisää orvokkeja tänään sittenkin.Kukkalaatikko saatava näyttäväksi ja pöyheäksi,että rapusta ulos astuva mahdollisesti hiukan allapäin oleva nähdessään kukkia,saattaa murheensa hetkeksi unohtaa.Valikoima vaan pitäisi saada sointuvaksi ja torilla on onneksi iso sorttimentti ja värikirjo.
Vieläkään ei kansanedustajalle lähettämääni postiin ole vastattu.Saattaa olla,että siihen jääkin.Vammaisten ja vanhusten tarvikkeiden supistamisesta on jo lehdissä ollut,on kyselty ja on vastattu.Kaupunki pitää pintansa ja laskee summaa,mikä tulee säästöstä,kun tarvikkeiden saantia pihistetään.Vuosien aikana olen moneenkin eri asiaan puuttunut.Mm.vammaiskuljetuksiin siinä mielessä,että invataksiyhtiöt eivät aina ole sitoneet pyörätuolia kuljetuksen ajaksi neljästä kohtaa kiinni,vaan joko kahdesta tai kolmesta.Kun mieheni oli kaatunut invataksissa tuolineen eräänä päivänä,piti tilata ambulanssi tarkistamaan,ettei ollut itseään loukannut iskettyään päänsä kaatuessaan pyörätuolin nosturiin auton jarruttaessa.
Kaatumisia tapahtui melko usein invatakseissa asiakkaille.Jokunen päättyi myös murheellisesti kuolemaan.Oliko syynä kuljettajien laiskuus vai vääränlaisten määräysten orjallinen noudattaminen? Sittemmin määrättiin kaikki kuljettajat kiinnittämään pyörätuoli neljällä remmillä,sekä vielä asiakas yhdellä omaan pyörätuoliinsa. Samoin puutuin invataksiyhtiöiden kuljettajien huolimattomuuteen jättää kuljettamansa asiakas heitteille huolehtimatta siitä,pääseekö tämä määränpäähänsä.Tämä kuuluu heidän tehtäviinsä,jos siitä on sovittu kuten mieheni tapauksessa.Monet asiakkaista "näyttävät normaalilta".Vamma voi olla aivoissa,joka ei näy,mutta aiheuttaa sen,että kykeneväisyys toimimaan on heikkoa. Olen hanakka tarttumaan epäkohtiin,enkä pelkää isojakaan johtajia.Mieheni jo aikoinaan minulle opetti,että kun asioita aletaan hoitaa,on aina pyrittävä mahdollisimman korkealle taholle asiansa esittämään.Sitä olen noudattanut.Pidän haasteista, liittyvät sitten niin vammaisiin,vanhuksiin kuin meihin muihinkin Helsingin asukkaisiin.
Mutta olenkohan sittenkään ollut ja ole tarpeeksi "ryhdistäytynyt"? Itse mielestäni olen koko omaishoitajuusaikani kuin myös ajan ennen sitä toiminut melko aktiivisesti monissakin asioissa.En ehkä tarpeeksi sittenkään.
Islannin itsestään ääntä pitävä ja tuhkapöllähdyksiä lähettävä tulivuori ei suinkaan ole nukahtanut.Povataan sen vielä heräävään suurempaan ääneen ja tuhkamassaan kuin aikaisemmin.Nyt jo taivaalla leijuu semmoista,mikä on taas pannut rajat lentoliikenteelle ainakin Irlannissa.No,saas nähdä,mitä tuleman pitää.
Sataa.Olen jo ehtinyt kaupungilta kotiin sitten edellisten tarinoimisten ja pannut orvokit laatikkoon visusti tukevan sadeviitan alla.Ei kastunut muuta kuin orvokit ja puutarhakäsineeni.On kukat vaan niin kauniita!
Iltapäivälehtien lööpit tiesivät,että ehtiväinen pääministerimme huuhailee vieraissa.Ja kihlattu morsian sen kuin vaikenee.Eikö noin pitkä mies osaa päättää? Playboy-tyttö ja kirjailija Kata Kärkkäinen on lööpin mukaan se ihminen,jota pääministeri ahkerasti tapailee.Mikähän olisi syy moiseen? No,se saattaa selvitä joko seuraavasta lööpistä tai Seiskan juorupalstalta.Pitäähän tämä saada tietää,vai mitä.
Moni muukin asia odottaa vastausta.Menen miettimään kysymyksiä.Heipparallaa tältä päivältä.

6. toukokuuta 2010
TAVALLISTA TARINAA
Tänään poistettiin mieheltä luomi.Oli semmoinen,joita tuppaa vanhemmalle ihmiselle tulemaan.Vaarattomia,mutta joskus häiritsee kosmeettisesti.Tämä ei,mutta halusin pois,kun en ensialkuun tiennyt laatua ja ystävät alkoivat pelotella.Toimenpide oli pieni ja nopea,mutta kipuherkkä mieheni piti sen aikana meteliä.Vaikka puudutettiin.
Sitten mentiin torille ja ostin 20 orvokkia laatikkoon,joista kukista osan annoin alakerran Teresalle,kun tuli liikaa.Myöhemmin istutan varsinaiset kesäkukat orvokkien taakse.On tämä semmoista odottelemista,että saa kesän alkuun.Kaupunki näkyi jo tänään huseeraavan Espan puistossa samoissa puuhissa kuin minä.Nättiä tulee sinnekin.
Elintarvikelakon sovittelu tyssäsi taas.Mikään ehdotus ei ole sopiva.En tiedä.Kuten olen sanonut,alkaa jo kyllästyttää.Huomenna pääsen poikkeuksellisesti jälleen perjantaina katsomaan,mitä kaikkea ulkomaalaista herkkua ovat Stockmannille hankkineet Herkussa.Vaikka yleensä ja muutenkin pitäisi kotimaista suosia (ja se on ihan järkeen käypääkin),niin mielelläni ostan sellaista,jota en ole ennen maistanut.Sattuu usein olemaan vierailta mailta tuotettua.Olen vaihtelunhaluinen ihminen ja haluan kokeilla.
Vaikka holotnaa on,niin kyllä jo sortseja näkyy miehillä ja naiset vilahtavat kesämekoissa.Ei anneta periksi,kun jo toukokuun kuudetta mennään.Tänään on muuten lapsuudenystäväni Railin syntymäpäivä.Eipäs olla vuosikymmeniin oltu yhteydessä,vaikka niin vannottiin ikuista ystävyyttä melkein verivalan kanssa.Niin vaan on,että elämä erottaa,polut vievät eri suuntiin ja "ikuinen ystävyys" on kaunis muisto.Muistan hyvin elävästi,kun Railin isä kertoi minulle tyttärestään ja tämän muuttamisesta takaisin Suomeen vietettyään sotalapsiaikoja Ruotsissa.Setä kertoi,että Raili ei puhu suomea.Pitää oppia.Raili tuli ja me muut lapset katselimme häntä kuin ihmettä,eikä kukaan puhunut mitään.Sitten sanoimme hei ja Raili sanoi hej.
Siitä se sitten alkoi,suomen opiskelu ja pian juttu luisti.Suomea puhuimme keskenämme yli 20 vuotta.Ja sitten tiet erkanivat.Me muutimme lapsuudentalosta pois kuka minnekin joko vanhempineen tai naimisiin.Mutta luulen meidän kaikkien yhä olevan ainakin sydämessämme tölikäläisia,vaikka asuisimmekin aivan muualla.
Jippii,saimaanorppia on syntynyt viime vuotista enemmän! Tämmöinen uutinen ilahduttaa.No,kalastajat eivät tykkää,kun väittävät norppien repivän verkkoja.Kolikolla on aina kaksi puolta.Mutta onhan se toki hienoa,että meillä on norppia! Yleensä vielä eläimiä,kun usein kuulee,että taas se ja se laji on kuolemassa sukupuuttoon eli viimeistä viedään.Ja usein siinä puuhassa on ihminen joko suoranaisesti tai toimenpiteillään.
Minulla on ystäväpiirissäni useita maailmanmatkaajia.Nyt tuli Ritvalta ja Raimolta kortti Andorrasta.Andorra on minulta jäänyt väliin,vaikka lähellä olen ollutkin.Olihan tuo toki toivelistalla ja olisi toteutunutkin,ellei miehen sairastuminen olisi muuttanut suunnitelmia.Nyt iloitaan toisten puolesta ja katsellaan postikortista kuvia ja tv:stä matkadokumentteja.Siunattu televisio.Semmoisia nojatuolimatkoja ettei tosikaan,paikkoja,joihin emme olisi kuuna kullan valkeana edes ajatelleet lähtevämme.Kyllä jokaiselle mökin akalle ja ukolle on urjennut tie sohvan nurkasta maailman kaikille kolkille näköradion mukana.Ja tänään mennään Amazonille poika Cousteaun kanssa!

5. toukokuuta 2010
TUUMAILUA TAITEESTA
Vaikka minä en oikein ihaile noin vain Picasson töitä,niin taas yksi hänen teoksensa on myyty mitä huikeimpaan hintaan huutokaupassa New Yorkissa.Taulu esittää vihreitä lehtiä ja maalauksen aikaista taiteilijan rakastajatarta tai oikeammin hänen paljasta poveaan.Hinta oli 81 milj.euroa! Mitäs tästä sanotte? No, kuvaa katsellessani mainitusta työstä,ei se loppujen lopuksi aivan mahdoton ole.Picassolla on vaikeatajuisempiakin.Naisen rinnatkin ovat kutakuinkin siinä,missä niiden pitääkin olla omistajansa ylävartalossa.Onneksi olkoon taulun uudelle omistajalle.
Minullakin oli kerran taulu.Sekin myytiin huutokaupassa.Ostin rahoilla hieman käytetyn auton.Maalaus oli kallioinen merimaisema Villingistä.Työssä on kalliolla syvennyksessä sadevesilätäkkö,johon aina pikkutyttönä tahdoin panna jalkani ja läpsyttää vettä varpaillani.Se oli hieno työ ja kuvattu siitä maisemasta sileine kallioineen,josta pidän.Ajelin autolla muutaman vuoden.Joskus minua hiukan kaduttaa taulun myymiseni,mutta kun en aio itselleni hautapaikaksi pyramidia rakentaa,niin en saa kuitenkaan tuonpuoleiseen mukaani mitään ja nautinhan minä autosta.Se palveli minua hyvin aikansa.Sen jälkeen on ollut muita autoja,mutta muita Gebhardeja ei minulla seinällä enää ole.
Pysähdyin eilen vahingossa katselemaan elokuvaa Sotilaan viimeinen matka.Olin kiitollinen vahingosta,sillä elokuva nielaisi minut aivan kokonaan.Sohvatyyny kastui kyynelistä ja välillä piti ahkerasti niistää. Se kuvasi eleettömästi ja suurella arvonannolla korpraali Chance Phelpsin (todellinen henkilö) viimeistä matkaa Irakin sodasta kotiin Wyomingiin.Häntä saatteli koko pitkän matkan everstiluutnantti Michael Strobl osoittaen kaiken aikaa mitä suurinta kunnioitusta kaatuneelle miehelle.Hän valvoi arkun lastaamista lentokoneisiin tehden kunniaa,hän yöpyi arkun äärellä odottaen seuraavaa lentoa.Hän ei kenellekään kertonut matkansa varrella sen tarkoitusta,mutta hänet huomattiin ja aivan vieraat ihmiset osoittivat kunnioitusta niin lentokentillä kuin loppumatkan maanteillä nuorelle sotilaalle,joka makasi USAn lipuin verhotussa arkussa.Elokuva kuvasi todellista tapahtumaa,joka teki siitä entistäkin riipaisevamman.Elokuva oli kunnianosoitus kaikille niille nuorille miehille,jotka olivat taisteluissa ja jotka menettivät henkensä sodan tiimmellyksissä.Elokuvan jälkeen en voinut enää muuta katsella (eikä se olisi ollut soveliastakaan),vaan menin vuoteeseen,mutta en nukahtanut pitkään aikaan.

4. toukokuuta 2010
AJATUKSEN PÖLLÄHDYKSIÄ
Taas on juostu kieli vyön alla asioilla ja kuitenkin osa jäi asioimatta.Tänään kun oli tuuraaja-Marja kolme tuntia!Taivas heitti vuoronperään vettä ja räntää.Ei mikään mukava ilma.Loikin sulavasti lätäköiden välissä välillä niihin roimasti osuen.Mokkakengät eivät tykänneet.
Olen aina himoinnut maistaa maapähkinävoita! Tänään ostin ja vielä asiantuntijan maun mukaan.Äsken levittelin suurin odotuksin leivän päälle ja maistoin.Täytyy sanoa,että tästä tahnasta ei tule mielileivänpäällystäni.No,tähän ikään päästyäni,on tietysti hyvä tämäkin koettelemus läpikäydä.Taitaa purkki jäädä yhteen maistamiskertaan.On vielä aika isokin.Miksi ei näitä ole annospakkauksina kokeilua varten?Ja tämä oli vielä parhain levite asiantuntijan mielestä!Miltä ne muut sitten maistuvatkaan? Kaikkea ne amerikkalaiset keksivät!
Tuuraaja-Marja oli tiputellut itselleen ja hoidokilleen kahvit.Pöytä oli katettu.Oli pullaa ja suolaista kummallekin.Tuuraajan puhelin soi.Esimies soitti.Tuuraaja puhui puhelimessa.Sillä aikaa tämä rakas mieheni oli syönyt tarjoiluvadit tyhjiksi! Tuuraaja ei saanut muruakaan. Tarjouduin tultuani antamaan uudet syötävät,mutta oli jo sen verran myöhäistä,kun tuuraaja aikoi lounaalle.Kyllähän minulla on tiedossa tämän ahneen mieheni syömistavat,mutta unohtui kertominen.Nyt tuuraaja sitten tietää.Mutta kahvi oli kuulemma hyvää!
Eilen vielä ajattelin kirjoittaa tiilistä,mutta jotenkin yön nukuttuani ei aihe enää tuntunutkaan kirjoittamisen väärtiltä.Tosin tykkään tiilistä ja tiilitaloista.Semmoinen on tämä nytkin asuttamani.Kun auringonsäteet aamulla kiipeävät pitkin seiniä,punaisten tiilien väri korostuu ja kirkastuu.Tiili ei ole koskaan vain yhden värinen,se elää.Sitä paitsi se on vanha rakennusmateriaali.Jo vuosituhansia ennen ajanlaskumme alkua tehtiin tiiliä kuivattamalla.Myöhemmin polttamalla.Suomeen taito tuli joskus 1200-luvulla jälkeen ajanlaskumme alun.Tiilenpäitä luetaan posessakin ollessa.Se on vanha juttu ja jokainen tietää,miten silloin on äijän tai muori-ihmisen käynyt.Minulla on ystävätär,joka tietää tiilistä kaiken.Kun tuli ensivisiitille tähän taloon luoksemme,tiesi jo heti pihalla heidän talossaan olevan paremmat tiilet.Kunnioitan hänen tiilitietämystään syvästi,sillä minä en moisesta tietäisi mitään, tai edes minulle ei tulisi mieleenkään alkaa vertailla kerrostalojen tiilien laatuja.Hohhoijaa. Katselen vain materiaalin kauneutta ja nautin siitä,kun jokaisen tiilen väri ikään vaihtuu eri valossa antaen ainakin minulle suurta mielihyvää.Miten pitkästi olisinkaan tiilistä kirjoittanut,jos olisin niistä kirjoittanut?
Tässäpä ollut nyt taukoa monen pituista.Päivä kääntynyt iltaan ja elintarvikelakko alkaa ensi yönä.Siitä vaan,pojat.En enää jaksa muuta kuin porskuttaa mukana ja ihmetellä,että mitenkä aikuiset ihmiset eivät saa kaikkia osapuolia tyydyttävää ratkaisua aikaan.Ensin taas tämä lakko ja sitten perään se,joka loppuu herra ties koska.Että näin.
Ehdin tänään puutarhurinkin juttusille,kun multasormeni,jota ei minulla edes pitäisi olla,kummallisesti syyhyää.Kysäisin,josko jo voi istuttaa pihalaatikkoon kukkia.Ei voi,kun on pakkasta öisin,sanoi sievältä puutarhatontulta näyttävä vihreään essuun verhoutunut istutuksista ja kukkien hoidosta kaiken tietävä alan ekspertti.Vasta sitten kun lämpiää.Lämpiääkö mukamas? Vesisadetta,räntää,luntakin jossain päin ja vain muutama plusaste päivällä.Istuta siinä sitten! Ja toukojen kuuta mennään.
Omaishoitajien tarvikeasia on kohdallani nyt hetken pyssäyksissä.Kansanedustajalta ei ole kuulunut vastausta,mutta eduskunta pohtiikin nyt Kreikan asioita.Ja ne menevät taatusti omieni ohi.Eikä pidä kovasti tyrmistyä,pettymisestä puhumattakaan,jos mitään ei kuulu.Tämmöinen minulle ja muille omaishoitajille iso asia on kuin hyttysen ininää koko Eurooppaa koskevassa Kreikan hätätilanteessa.Ja näinhän se on.
Miina Äkkijyrkkä on nyt sitten potkaistu kirjaimellisesti pellolle kodistaan.Mitenkä suhtautua? Tiesihän taiteilija lopputuloksen ja olisi voinut ehkä välttyä kohtalolta,jos olisi noudattanut tilalla kaupungin antamia sääntöjä.Taiteilijat ajattelevat meitä muita erilaisemmin,eikä kaikenmaailman pikkuasiat ole päällimäisinä,kun luomisvimma painaa päälle ja arjen realismi on niin kaukana.No,uskon vahvasti,että Äkkijyrkälle järjestyy koti ja uudet peltilehmät näkevät päivänvalon jossain päin Suomea.Hän on vahva nainen,eikä semmoinen lannistu ikinä.Putoaa jaloilleen.Ainakin toivon ja uskon niin.
Näihin toiveikkaisiin tuumailuihin lopetan.Miehelle iltapala ja pesu ja sitten onkin hyvänyön suukon aika.

2. toukokuuta 2010
SUNNUNTAIAAMUNA
Seuraava kahden pyhän viikonloppu onkin sitten juhannuksena.Ja siitä hiljenee Helsinki! Oi autuutta! No,japanilaisia turisteja kyllä.Heitä on kaikkialla maailman turuilla.Mutta iso osa helsinkiläisistä alkuasukkaista on kaupungista poissa.Rakastan tätä kaupunkia loma-aikaan.On vähän semmoinen pikkukaupunkimainen tunnelma kaduilla pasteeraillessa.On helppo leikkiä olevansa 1800-luvulla.
Meksikonlahti on kaukana Suomesta,mutta öljykatastrofi koskettaa meitäkin.Tietää luonnon kuolemaa pitkältä matkalta.Ei välttämättä piankaan tokene.Nyt jo arvostellaan usalaista tietoa ja taitoa öljyn torjunnassa.Eipä jossittelut ja kritiikki auta tässä vaiheessa. Kun tämmöisen suuren öljyvahingon jälkeen näytetään uutisissa öljyyn tahriintuneita lintuja ja muita eläimiä,tuntuu niin pahalta ja ihan itkettää.Aivan viattomat luontokappaleet ymmärtämättä kohtaloaan koettavat ravistaa kehostaan mustan mönjän.Turhaan.Jossain vaiheessa rientävät ihmiset apuun.Ottavat kiinni ja vievät puhdistettaviksi.Vain pieni osa pelastuu.Muut kituvat ehkä pitkäänkin.Kunnes kuolema korjaa.
Olen saanut parvekkeen lopullisesti ja lopulliseen kesäkuntoon.Istuksin jo siellä.Mutta pitää olla pönkitettynä lämpimästi vaatteisiin,niin on holotnaa vielä.Eläviä kasveja tällä partsilla en pidä.Mutta silkistä on kaksi palmupuuta.Sälekaihtimet estävät niiden haalistumisen jättäen kirkkaimmat auringonsäteet ulkopuolelle.Nautin suunnattomasti kesähuoneestani vain vaikka olemalla.Ei muuta.Niin kerrostalossa kun asunkin,on luontoa ympärillä oikeastaan hämmästyttävän paljon.Koivuja,jotka jo hiukan vihertävät,on koristepuita hienossa kukkaloistossaan tiettyyn aikaan keväästä,pehmeä nurmikko ja merikin siintelee matkan päässä.Pääskyset vilahtavat kattojen korkeudella,lokit kiitävät ikkunan ohi,on pikkulintuja monet sortit mielen ilona.Jokaisella oma äänensä,joka nyt juuri näihin aikoihin on voimakkaimmillaan.Perhe-elämän viedessä myöhemmin kaiken energian äänet hiljenevät.Paneudutaan isän ja äidin rooliin.Kyllä Suomen kevät ja kesä on somaa aikaa.
Vieläkään en ole ehtinyt Ateneumiin ja 1910-luvun Helsinkiin.Myös tämä nyt alkava viikko on muuta vapaapäivänäni täynnä.Miten sitä voisi revetä moneen paikkaan? Ja miten saisi vapaatunnit pitemmiksi? Vai onko minulla vain vikaa organisoinnissa? Joskus tuntuu,etten ihan oikeasti ehdi kissaakaan sanoa,kun syöksähtelen asioinnista toiseen torstaisin.Ennen viikossa olleiden kuuden tunnin vapaana ehdin jopa kahvillekin.Nyt pitää mahduttaa kolmeen tuntiin asioinnit.Kahville menosta ei puhettakaan.Hohhoijaa.Ainoat istumiset ovat ratikassa,eikä sekään lysti kotoa kaupungille kestä kovinkaan montaa minuuttia.Mutta siinä ehtii nähdä yhtä jos toistakin kiinnostavaa.Ennen vanhaan laulussa sanottiin "linja-autossa olevan tunnelmaa".Nyt sitä on joskus raitiovaunussa,jos hollille sattuu suomalaisesta hiljaisluonteesta poikkeava henkilö.On kylläkin yleensä joko niin sanotusti pienessä sievässä taikka sitten muualta Helsinkiin tullut.Ehkä tuleva kesä tuo ratikkamatkoihini enemmän väriä.Ainakin kaupungissa tapahtuu suviaikaan kaikenlaista mielenkiintoista,johon aiomme täysin sydämin osallistua.
Tänään aion viedä miehen ulkoilemaan.Ehkä samalla teen kukkalaatikossani pihalla pääsiäisliljojen sipulien jakamisen ja istutan ne uudestaan.Mies istuu pyörätuolissa ja katselee ahkerointiani.Pieni kuokka on peruja mökkiajalta,kun joskus innostuin siellä istutushommiin.Huonolla menestyksellä.Ryytimaan pitokaan ei onnistunut.Ainoa mikä kukoisti,oli uljas ruohosipulimätäs ja sekin siinä jo ennen meitä kasvanut. Valjuja ovat maultaan torin tuotokset verrattuna juuri maasta otettuun.Silti rakastan torikäyntejä,viikottainen ilo.Mieskin nauttii,vaikka tärisyttääkin nupukivillä.
Tähänpä tänään loruni lopetan.Hyvää päivän jatkoa.

1. toukokuuta 2010
AAMUKAHVIN AIKAAN
Första Maj,kuten ruotsalaiset pruukaavat sanoa.Vähän on harmaata ja sateen tuntu leijuu uhkaavana.Ja niinhän sitä luvattiin.Muutenkin kolea sää on kuulemma hillinnyt vapun viettoa.Ehkä eivät aivan kaikki aikojat ole tänään Ullanlinnassa.Me taidamme pysytellä sisällä.
Ahkeroin jo aamutuimassa parvekkeen kimpussa miehen vielä vedellessä sikeitä.Olen ollut aikeissa ostaa toisen korituolin.Kysellyt ja kuulostellut,vaan ei ole sinne päinkään kuin vuosia sitten ostettu tuoli.Sitten keksin.Meillä on jousi- eli vaijerikeinutuoli myös Boston-tuoliksi kutsuttu.Pääsen huomattavasti vähemmällä tämän ratkaisun kanssa kuin joko ostamisen tai raahaamalla partsille tuolin,mikä sinne aina raahattu on kesäksi korituolin pariksi.
Nostin kuin tyhjää vaan Bostonin ovesta partsille ja heti istuuduin keinumaan.Tämmöiset tuolit ovat Suomeen rantautuneet joskus 1840-luvulla ollen alkuaan amerikkalainen keksintö jostain 1700-luvulta.Niitä näkee villin lännen elokuvissa,kun äijät istuvat kuistilla katsellen hiekasta pöllyävää katuelämää.Nyt minä istun ja katselen pihaelämää,kunhan se tästä suven tullen virkistyy.
Kerroin ehkä joskus aikaisemmin hiukan suivaantuneeni Helsingin kaupungin päätöksiin.Nyt olen suivaantunut lisää.Niin paljon,että olen ottanut yhteyttä vähän sinne ja tänne eri instansseihin ja halunnut tietää perustelut erinäisten omaishoitajien etuisuuksien supistamiseen ja osin poistamiseen koskien tarvikkeiden saantia.Asia on kovasti kesken,mutta vauhditin sitä kuitenkin lähettämällä sähköpostia eräälle Helsingin kaupunginvaltuustoon kuuluvalle kansanedustajalle,jonka kuvittelen liittyvän virkansa puolesta asiaan.Olen hänet myös kolme vuotta sitten henkilökohtaisesti tavannut silloisessa mieltäni kaihertaneessa asiassa.Istuimme leppoisasti kahvikupposen ääressä jutellen niitä ja näitä asiani ulkopuoleltakin.Mukava ihminen.
Nyt odottelen,mitä nykyisessä asiassani seuraa ja mitä seuraavaksi teen.Aion olla jollekulle jossain tässä asiassa vaikka piikkinä lihassa,jos niikseen tulee.Kaipaan perusteluja (hyviä) kaupungin toimenpiteistä.
Alkoiko sataa? Kyllä. Tuuli heiluttaa oksia,asfaltti kiiltelee märkänä ja talo on aivan hiljainen.Merellä sen verran sumua,että laivat huutelevat.Siitäkin äänestä pidän.Se on laivojen juttelua muille.Olen senkin oppinut,että kaijassa seisovan risteilyaluksen kolminkertainen törähdys tarkoittaa,että "nyt lähdemme merelle". Mattimyöhäisille matkustajille tulee tulenpalava kiire.
Lokkipariskunta jätetalon katolla puuhastelee pesän rakennuksen kimpussa.Kailottavat kuuluvasti rakkauttaan toisilleen näyttäen risua nokassaan,joka asetetaan huolellisesti koko ajan enemmän kodiksi hahmottuvaan ympyrkäiseen kekoon.Missähän ne viettävät aina talvensa? Kalalokilla on suhteellisen pitkä elämänkaari,jotta nämä ovat niitä samoja veijareita.Viime kesänä niiltä tapettiin yksi poikanen.Pojille tulee hävittämisen vimma ja silloin kivitetään.Missä kotikasvatus? Missä toisen elämän kunnioitus? Jos tapaan tämmöiset pojankoltiaiset itseteossa,niin puutun oitis asiaan.Siihen pitäisi muidenkin puuttua.Kuitenkin se on asia,jota ei nykyaikana noudateta,kun "se ei minulle kuulu". Ei tämän enempää tästä.Tulen aina niin vihaiseksi.
Eikä enempätä kirjoittamistakaan tänään vapun päivänä vuonna 2010.Terveisin Stadin Friidu.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)