TAVANOMAISTA

 Kävin Stadissa. Metrossa mies möi six packia kympillä. Eikä takuulla ollut myyntilupaa. En nähnyt kenenkään tekevän kauppoja. Tuli toinen mies, jonka lapussa luki, että hän tarvitsee rahaa äitinsä hoitoon. Hän ei puhunut mitään kenellekään. En nähnyt kenenkään avustavan hänen äitiään. Muuten oli tavanomainen metromatka.

Tein ostokseni ja tulin kotiin. Matka oli edellistä tavanomaisempi. On mentävä taas Stadiin, koska haluan erään ostokseni palauttaa kauppaan. Ostin kirjojakin, mutta niistä ei ole palauttamiseen. Toinen on Minna Lindgrenin kirja ja toinen Kari Hotakaisen. Luen jo ensin mainittua. En saanut Rosebudissa leimaa korttiin, koska olisi pitänyt ostaa kolme pokkaria. Ostin kaksi. Minusta tämmöinen pakko-ostaminen ei ole reilua.

Yksi voikukka pihalla on jo lampulla. Mietin, mikä sen olisi voinut aiheuttaa, koska kaikki muut voikukat ovat juuri puhjenneet kukkaan. Mietintäni ei tuottanut tulosta. Päätin unohtaa koko asian. Kukassa on jo moni muukin. Pihlajat suorastaan rehvastelevat. Ja lämpöä piisaa. Tuulettimet surisevat ja parvekkeella on suorastaan tukahduttavaa, kun illalla käyn kastelemassa kesäkukat. En saa parvekelaseja auki. Joku vika. 

Tänään, kunhan päivä urkenee, lähden taas likkeelle. En vielä Stadiin kuitenkaan. Jos vaikka huomenna. Metroon tulee ensi kuussa muutoksia. Sillä ei pääse kesän aikana Helsingin yliopiston asemaa pitemmälle. Aseman nimi oli ennen Kaisaniemi ja minäkin purnasin vaihdosta. Muutettiin silti. Aion vaihtaa jo Hakaniemessä ratikkaan, jolla pääsen Aleksille. Tekevät Rautatien asemalla remppaa, eivätkä junat aja sen ohi. Vasta syksyllä pääsee taas normaalisti ajelemaan.

On aamuyö ja jälleen heräsin kesken kaiken. Valoisaa ulkona ja aivan hiljaista. Menen takaisin vuoteeseen. Hyvää huomenta silti.

PERJANTAIN KUULUMISIA

 Poskelleen meni jääkiekon kisat Suomen kantilta katsottuna. Haukuttiin tuomaritkin ja koko konkkaronkka. En katsonut Suomi-Ruotsi-ottelua, mutta luin lehdestä aamulla julmat kritiikit. MM-kilpailu päättyy sunnuntaina, eikä loppuotteluissa ole Suomea mukana. Sillä lailla kävi.

Muutamana päivänä olen ollut kaupungilla. Ihan oikeasti stadissa ostoksilla. Espan puistoon asti en päässyt, mutta se on suunnitelmissa 12.6. Toivon poutaista säätä ja auringon paistetta. Ostan jätskin. Tänään en liiku mihinkään. Aion imuroida ja ottaa kaapin päältä tomut. Huomenna linnottaudun tv:n ääreen jääkiekon pariin. 

Pikkuserkku täyttää tänään vuosia. Soitan ja onnittelen. Vaikka en ole aivan varma, mitä onnittelemista on siinä, kun on jälleen vuoden vanhempi. Siinä olisi, jos saisi vuoden iästään pois. No, minä olen ikuinen 25-vuotias ja se on ihan hyvä ikä.

Kotitalon hissi pysähtyi kesken matkan kerrosten väliin. Ja se on ollut minulle kauhuskenaario, joka oli totisinta totta juuri sillä hetkellä. Sanoin itselleni "ole rauhallinen" ja kaivoin puhelinta soittaakseni apua. Hissin peilistä katsoi kalvennut nainen, mutta oli oltava järkevä. Painoin nappulaa ja kiitos, hissi nytkähti liikkeelle. Panin puhelimen pois ja ryntäsin hissistä ulos vapauteen. Poden klaustrofobiaa. Yleensä vältän hisseillä kulkua, mutta kotitalossa asun aika korkealla, jotta olisi aina hurja kipuaminen. Käytän kammostani huolimatta hissiä. Nyt ei tämä kulkupeli ole enää temppuillut, mutta aikamoinen jännitysmomentti on siinä ajaa. 

Jospa tästä nytkähdän päivän askareisiin, koska niin olen minä tänään päättänyt. Imuri kaapista ja ei kuin surisemaan.

TORSTAINA

 Kun Jukka Viikilä julistettiin kaunokirjallisuuden Finlandia palkinnon saajaksi kirjallaan Akvarelleja Engelin kaupungista vuonna 2016, olin minä kirjan jo lukenut. Lukiessani sitä olin varma, että Viikilä saa tämän arvostetun palkinnon. Olin oikeassa. Nyt luen Viikilän vuonna 2018 ilmestynyttä Suomalainen vuosi-kirjaa. Siinä on juttuja asioista. Tuokiokuvia arjesta, kuten matka mummolaan, jäiden lähtö, lenkkeily, tuijottelu, sääennuste jne. Se ei ole siis romaani. Siinä ei ole yhtenäistä juonta, ainoastaan jutuissa on. Sitä on kivaa lukea. Ihmiselle tutuista asioista. Kirja on maannut lukemattomana hyllyssäni ja sinne unohtunut. Toissapäivänä sen huomasin. Onneksi huomasin. Minulta näköjään unohtuu hyllyihin ja kaappeihin yhtä ja toista. Äkkäsin eräänä päivänä ripustimessa olevan puseron, jossa oli hintalappu. Ei ole enää muodissa. On liian isokin.

Kirjoitan tätä  yöllä. Kello käy kolmea. Julkaisen (juhlallinen sana) tämän ties koska, sillä en saa, enkä tahdo saada valmiiksi. Aion nimittäin mennä taas vuoteeseen houkuttelemaan unen tulemista. Se on vaivalloista puuhaa ja usein ei edes onnistu. Teen monenlaisia temppuja kuten neuvottu on. En nukahda sitten millään. Nousen ylös kuten nytkin ja naputtelen tässä tovin. Joskus teen teetä ja syön sen kanssa korpun. Joskus avaan tv:n ja katselen sitä. Luenkin silloin tällöin. Mitään äänekästä ei voi tehdä. Kerrostalossa on säännöt ja naapurit huomioon ottavat hyvät tavat.

Lämmintä ulkona ja jossain meni hellerajakin rikki, vaikka toukokuun puolta väliä mennään. Kauppareissulle olen jo pukeutunut säähän sopivaan asuun. Monilla sortsit ja t-paita. Penkeillä istuksitaan iloinen ilme kasvoilla. Nautitaan. Kaikki pitää tämmöisistä ilmoista ottaa irti, kun sanotaan Suomen kesän olevan lyhyen. Eikä se ole vielä edes virallisesti ja almanakan mukaan alkanutkaan. Kesäajassa kuitenkin.

Nyt haukottelin ihan tahtomattani ja tiedän, että sillä ei ole mitään tekemistä unen tulemisen kanssa, vaan kroppa tahtoo happea. Haukottelua pidetään pitkästymisen merkkinäkin, eikä se liity siihenkään. Antaa kyllä epäkohteliaan huomautuksen kumppanille, jos sellainen on seurassa.

Nyt on aamu ja olen täpinöissä: lätkää viideltä. Miten Suomen käy Itävaltaa vastaan? Aion valppaasti seurata. Ainakin sanotaan torstain olevan toivoa täynnä ja tänään on torstai.

TSHEKKI VEI VOITON LOPULTA

 Pakko kirjoittaa. Meinas eilen illalla tulla lirit pöksyyn seuratessani jääkiekko-ottelua Tshekki-Suomi, niin oli jännittävää. 0-0 oli vielä, kun päästiin jatkoajan jälkeeen rankkareihin ja siihen se tasapeli sitten tyssäsikin. Tulos 2-0 Tshekin hyväksi, mutta ei minusta mikään huono häviö ottaen huomioon koko pelin kulun. Istuin ja makasin vuoroon sohvalla jäykkänä kuin seiväs ja hyppäsin ilmaan joka kerta, kun Tshekki sohi Suomen maalilla ja se sohi usein. Suomen maalivahti Harri Säteri sai voimia ja tarkkuutta jostain ja lannistui vasta rankkareiden edessä. Selostaja Antero Mertaranta oli elementissään ja tarvitsi taatusti aina välillä kulauksen vettä saadakseen äänensä pysymään. Yleisö jylisi, tunnelma Prahan hallissa tiivis ja äänekäs. Herttinen mikä ottelu!!! Mertarannan sanoin "ihanaa, Leijonat, ihanaa".

Lipitän tässä jo aamutuimakahviani ja katselen valjennutta päivää muun Helsingin vielä uinuessa. Jostain syystä heräsin nukuttuani lähes neljän tunnin nukkumisen jälkeen. Peli venyi puolille öin. Tänään, kunhan kaupat aukeavat, olen lähdössä kauppaan. Pitää saada vesikrassikeittoon ja minestroneen ainekset. 

Normal-kauppaketju sai pitkän kirjoituksen Helsingin Sanomissa ja Normalissa minäkin käynyt pari kertaa. Tosin hermostun siihen oveluuteen, että pitää kulkea kaikki kapeat käytävät, joita on kymmeniä metrejä, päästäkseen kassalle ja ulos. Jokainen käytävä molemmin puolin täynnä tavaraa. Ole siinä sitten hankkimatta heräteostoksia. On kuulemma japanilaisia karkkejakin ja minä heti kiinnostuin. Seuraavalla kerralla.

Tänään ei ole Prahassa lätkää. Huomenna taas. Mutta tänään Malmössä Euroviisujen finaali. Saas nähdä, kiinnostaako minua. L ei ainakaan katso, kun eilen juteltiin puhelimessa. Ei katso muuten jääkiekkoakaan. Jälkimmäisestä olin suorastaan tyrmistynyt. Kuinka voi olla katsomatta?

JÄNNITETTÄVÄÄ

 Olemme jännän äärellä, kuten nykyisin pruukataan sanoa. Oli Euroviisujen semifinaaleja ja sitten huomenna itse finaali. On jääkiekon mm-kilpailut ja sekin on jännää, että hulmahtaako kesäinen lämpö Suomen ylle, kuten säätieteilijät ennustavat. Suomi pääsi Euroviisujen finaaliin, jota jännitetään huomenna. Kuka voittaa? Suomen Windows95man pikku,pikku housuisssaan? Jännitän muuten enemmän katsellessani tänään lätkää.

Puiden lehtien kasvussa sään viilennettyä roimasti ei juurikaan näy edistymistä. Mutta toki vahvasti luonto tuntuu olevan sitä mieltä, että on se kesä pukattava esille ennemmin tai myöhemmin. K väittää, että hänen pihallaan olevassa harakan pesässä ei asu tänä vuonna kukaan. Kauan sitten mökkiaikoinani huomasin kottaraisten vähentyneen. Nykyistä asiantilaa kottaraismaailmassa en tiedä, kun ei niitä liiemmin ole näillä kulmilla näkynyt. Jokunen lokki joskus. Kaipaan jopa niitäkin, kun Skattalla asuessani niitä oli vaivoiksi asti pihapiirissä. Lokkien huuto sekoittui laivojen tummiin törähdyksiin sumuisina päivinä. Ehkä menen katselemaan sekä lokkia että laivoja Kauppatorille. Sekin muuttunut sitten aikaisemman. Kauppiaat vaihtaneet ruokatavaransa Lapin neljäntuulenlakkeihin ja muuhun lappimaiseen rihkamaan. Rahahan kysymyksessä tässäkin, vaikka turistitulva entisestä hiukan laantunut. Ostovoimaiset venäläiset ovat joukosta poissa. Skattan aikojen vakituinen perunakauppiaanikin oletettavasti lyönyt pillit pussiin ja viettää eläkepäiviään jossain. Tänä päivänä en edes syö enää perunoita entiseen tapaan. Eilen muuten keitin yhden paistamani kuhafileen seuraksi. Voitakin niin että hirvitti. Onneksi ruokaguru Pippa Laukka ei kuulu tuttavapiiriini. Mutta lounaani oli suorastaan herkullinen. Tietysti tavoistani poikkeamatta lisukkeena salaattia ja parsaa. Juomana sitruunamehua ja sitruunan oli puristanut omin käsin  sähköisellä puristimella. Laiska mikä laiska.

Tänään on imuroimista. Paikat huutavat tätä toimenpidettä ja minä alistuin. Piti lähtemäni ostoksille, mutta jäänkin kotiin kaikinpuolisiin puhdistushommiiin. Alkaa pöly peittää puolison ja koiriemme kuvaa kehyksissä, kuten äitini isovanhempien myös. Äitini isoisää en ehtinyt koskaan nähdä, kun hän muutti minua ennen toiseen hiippakuntaan. Mutta mummun tapasin, vaikka en muistakaan. Olen nähnyt kuvan, jossa istumme neljässä polvessa Hesperian puiston penkillä.  Asuin vauvana Vänrikki Stoolin kadulla ja puisto oli lähellä. Olin muuten kiltti vauva. Kuka vauva ei ole?

PIENI HETKI "TURKISSA"

 Menin ekssoottiseen Alanya-kauppaan. Olin päättänyt tutustua sellaisiin tuotteisiin, joita en ole ilmoisna ikinä edes nähnyt. Yhytin myyjän, joka suureksi hämmästyksekseni ei tiennyt kysymyksiini vastauksia ja piti hommata toinen tietäväisempi. Mikä on curuba? Passionhedelmän sukulainen. Kasvaa köynnoksessä ja syödään granaattiomenan tapaan vain siemenet. Ostin kaksi curubaa kokeeksi ja seuraavalla kerralla ostan enemmän. Olivat nimittäin aivan ihanan raikkaita, makeita ja justiinsa sopivia salaattiin ja jopa jäätelön kanssa. Jälkimmäistä en kokeillut. Luin netistä. Tietäväisempi myyjä halkaisi yhden curuban ja heti oivalsin miten syödään. Mispeleitä katselin, mutta tutustun ensin netin kautta hedelmään. Vihannespuolellakin minulle outoja. Yksi vihreä ryppyinen ison kurkun kokoinen  kuulemma jonkunlainen chili. Liian tulinen minulle.  Mutta karamellirasian ostin. Giloglu Turkish Delight. Sekä ihanasti tuoksuvan minttunipun. Pieni purkillinen munakoisotahnaa kiinnosti, jotta ostin senkin. Mitä sillä teen, selviää joskus myöhemmin. Ehkä pitaleivän kanssa. Piti kaupasta poistua hyvän sään aikana, ettei tulisi tuhlattua liikaa.

Tämän seikkailun jälkeen käppäilin Tokmannille ja sieltäkin tuli yhtä sun toista. Nyt oli jo lähdettävä kipin kapin kotiin. Tuuli voimakkaasti. Tuli kyyneleet silmiin tuulesta. Vastaantulijat luulivat minun itkevän. Koivuissa muuten jo aivan vihreät lehden alut. Kevät. Tuli suorastaan onnellinen olo. Kotona söin jugurtticurrykanaa. Koko keittiö tuoksuu mintulle. Panin minttunipun veteen. Ottaisinko turkkilaisen karkin?

TOUKOJEN KUU

 Se on jo toukokuu ja kevät ihan mallillaan. Sipsuttelen pikkukengissä ja 11 denierin sukissa. Kyllä tätä on jo odotettukin. No, puissa ei vielä lehtiä, mutta mukavia alkuja. Linnut sirittävät ja huoltomiesten varoituslappu katolta putoavasta lumesta on poissa. On tämä niin poikaa!

Olen aina pitänyt toukokuusta. Tarkemmin ajatellen kaikkein eniten kaikista vuoden kuukausista. Luonto herää ja alkaa olla ujon vihreää. Valkovuokot ja kevätesikot, jäätön meri ja kevätpukeutuminen. Kesäkuussa  ollaan jo totuttu, vihreän ujous muuttunut tummemmaksi. Ei tokikaan huonoa se liioin. Jos on viileää, ei haittaa. On kesä kuitenkin.

Menin kirjakauppaan ja kauan katseltuani pokkarihyllyjä, ostin minulle aivan tuntemattoman kirjailijan kirjan. Kaksi-metrinen brittikirjailija Richard Osman. Nimi kirjalla Mies joka kuoli kahdesti (The man who died twice) vuodelta 2021. Olen aivan alussa. Sen verran tietoa, että eläkeläiset ja murha pääosassa. Suomalainen Kirjakauppa oli avannut uksensa entistä ehompana remontin jälkeen ja satsannut paljon muuhunkin kuin kirjoihin. Tutkailin paikkoja ja sitten siirsin itseni Stockmannille, josta ostin vähän sitä ja vähän tuota. Hissillä Alanyaan, jossa turkkilaisuus tuli jo heti sisään astuttuani voimakkaasti vastaan. Sieltäkin ostin jotain, mutta ihanat turkkilaiset makeiset ohitin reippaasti. Kotona söin purjo-peruna-porkkanakeittoa seesamleivän kanssa. Päivä alkoi olla pulkassa.

Suunnitteilla oikealle Stockmannille meneminen, Espan puisto ja joku kahvila. Siinäpä mukava kevätpäivä. A:sta en ole aikoihin mitään kuullut, vaikka olen lähettänyt sähköpostia. Alan olla huolissani. En tunne ketään hänen ystävistään tai edes lapsistaan, joilta voisin kysyä. Mielessä vilahti ajatus, että ei suinkaan ole mitään ikävää tapahtunut. Ei maalata vielä piruja seinille.