18. marraskuuta 2022

TEMPPUILEVA HISSI

 Hissi mitä  omituisemmalla tavalla epäkunnossa tai oikeammin nappulat, joilla saa hissin kulkemaan. Painoin kerroksessani painonappia. Mitään ei tapahtunut. Kipusin seuraavaan kerrokseen, painoin siinä kerroksessa painiketta. Hissi totteli. Tulin omaan kerrokseen ja hissi totteli. Pääsin alas. Aikanaan yrittäessäni takaisin kotikerrokseen, hissi ei hiiskahtanutkaan paikoiltaan. Olin ollut kaupassa, kasseja oli kaksi ja toisessa painava hokkaidonkurpitsa. Kirosin kurpitsan ja satsumakilon. Ähelsin itseni omaan kerrokseeni kassien kanssa portaita pitkin ja päätin, että jos vielä muutan, asun ensimmäisessä kerroksessa. Istuin välillä rappusilla. Jatkoin kiipeämistä ja lopulta olin omassa kerroksessa kassieni kanssa. En soittanut huoltoon. Kävin myöhemmin kokeilemassa hissin toimintaa. Hissi kulki, nappulat toimivat. En jaksanut asiaa pohtia, vaan panin hokkaidokurpitsan paloja uuniin ja jatkoin Outi Nyytäjän kirjan lukemista. Hän kertoi naisen jalkapöydän laskeutumisesta ja luitten lättääntymisestä yli viidenkymmenen iässä. Tarkistin heti jalkani ja tunnustelin luitani. 

Luin viime yönä Outi Nyytäjän kirjan toiseen loppuun, koska olin sen tehnyt ensimmäisen kerran aikaisemmin joitakin vuosia sitten. Nyytäjä kertoo olleensa seminaarissa ja siellä muistanut oppineensa oppikoulussa, että tekstin sisällön ja tyylin on vastattava otsikkoa. Minunkin pitäisi tämä  muistaa, koska tekstini ei ikinä vastaa otsikkoa.

Nyytäjä pitää Pentti Saarikoskea oikeana kirjailijana. Minäkin pidän. Saarikoski vietti aikaaansa myös Bretagnessa, mutta sillä tuskin on mitään tekemistä Nyytäjän tunteen kanssa, vaikka hän piti Saarikoskea myös oikeana bretonina. Minä taas en ole koskaan Bretagnessa ollut ja vaikka olisinkin, en olisi oikea bretoni. Enkä ehkä haluaisikaan olla. Ennen Nyytäjän kirjaa, en edes ollut kuullut paikasta, josta on 600 kilometriä Pariisiin ja Atlantille 600 metriä. Paikan nimi on Lochrist ja  nyt olen siitä tietoinen. Olin jo luettuani Nyytäjän kirjan ensimmäisen kerran. Lochristissä oli Nyytäjällä ja hänen puolisollaan talo. Siellä olemisesta ja elämisestä koko kirja Maailman laidalla (2002) kertoo.

Tänään en mene minnekään. Eilen menin jonnekin. Huomasin ilman viilenneen. Olin pukeutunut lämpimästi ja olin siitä iloinen odottaessani kylmällä  asemalla metroa. Kuljettajapulan vuoksi vuorovälit pidentyneet. Eräs mies  juoksi pitkin laituria kysellen jokaiselta, mihin metro menee. Hän hyppäsi yhteen junaan sisälle ja minä toivoin, että juna olisi hänelle oikea. Minunkin junani tuli ja siellä oli paljon ulkomaalaistaustaisia henkilöitä. Tunsin olevani kovasti erilainen.

Ensi viikolla taas asioille, ihan metrolla jälleen. Olen vilkastunut.






2 kommenttia:

  1. Nyt tuli tunne, että pitäisikö tehdä "Stadin friidut", ja lukea Outi Nyytäjän kirja Maailman laidalla "toiseen loppuun".

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Seija, siitä vaan. Kannatan! Vaikka kolmanteen loppuun.

      Poista