19. lokakuuta 2022

TÄÄLLÄ TAAS

Päivää pitkästä aikaa. Kiitoksia niille tekstieni lukijoille, jotka julkitoivat huolestumisensa poissa olostani. En aio sen enempää kertoa syitä kirjoittamattomuudestani, mutta nyt ainakin olen takaisin. Olenhan kuitenkin joskus maininnutkin blogini lopettamisesta. Katsotaan miten käy.

Kesä oli ja se meni hissun kissun. En matkustellut, suunnitelmat eivät toteutuneet ja kotona olo tuntui mukavalta. Syksy jo hyvällä alulla, pihakoivut kaljuuntuvat kilpaa, parvekkeelta poistin kaikki kukat, eikä edes kanervia ole tilalla. Lukenut olen paljon. Hyllyssä on kirjoja, jotka joskus jääneet kesken. Ystäväni A suositteli Arthur Goldenin Geisha-kirjaa, jonka tiedänkin olevan suomennettuna. Jos  on vielä saatavissa, ostan, kunhan sille päälle satun. Taidenäyttelyissäkään en ole ollut. Nyt kuitenkin suunnittelen K:n kanssa menoa Sinebrychoffin museoon katsastamaan Japanilaisia puupiirroksia, joista kovasti pidän. Kansallisgalleriasta saatu Edo-kauden teoksia 1700-1800-luvuilta. Japanihan, vanha Japani, on aina ollut intohimoni kohde, koko kulttuuri. Luin uudemman kerran Kakuzo Okakuran kirjan teestä. Kertoo paljosta muustakin. Otin hyllystä myös aiemminkin lukemani Héctor Garcian ja Francesc Mirallesin kirjan Ikigai. Kertoo pitkän elämän saloista japanilaisittain. "Supersatavuotiaat" eivät ole harvinaisuuksia. Ovat yli 110-vuotiaita ja täysin kiinni elämässä.

"Muista terveet tottumukset,
ruokamäärät kohtuulliset.
Vältä liikaa lääkintää
ja vaikka joskus ärsyttää,
aina täytyy yrittää
tyynnytellä itseään.
Iloiten ja pelotta
liikuntaakin harrasta.
Lähde ulos kotoa
ystäviä tapaamaan."

Aikaisempi soppakausi on takana. Pakastimen kymmenet keitot syöty. Tänään laitan uunijuureksia, kunhan olen vaihtanut yöpaidan käytännöllisempään asuun. Ostin jo raaka-aineet. Itiksen ostoskeskukseen on pykätty kuplateehuone. Vielä en ole käynyt maistamassa. Netissä tietysti jo tutustuin tähän palleroteehen ja sen kaikkiin variaatioihin. Taiwanissa kuulemma kehitelty aikoinaan, josta ei kovin pitkästi aikaa olekaan. Ehkä tämän "teen" yhteydessä ei voi puhua  teen filosofiasta ja teeismistä tai edes teestä taiteena. Eivätkä varmastikaan vanhan Japanin teen rakastajat edes hyväksyisi "helmiteetä" jalon teen joukkoon. No,eivät ole näkemässä saati maistelemassa.

Nyt suihkuun ja sitten pilppuamaan.


10 kommenttia:

  1. Lämpimästi tervetuloa takaisin!

    VastaaPoista
  2. Hienoa, että olet tullut takaisin. Mukavaa syksyä! T.Sari

    VastaaPoista
  3. Kiva, että olet palannut! Kaipasin juttujasi. T. Marita

    VastaaPoista
  4. Kas, tämäpä iloinen yllätys!

    VastaaPoista
  5. Kiva kun olet palannut! Oli tässä muutaman kerran mielessä, että toivottavasti sulle ei ole sattunut mitään ikävää.

    VastaaPoista
  6. Voi miten mukava päästä lukemaan tekstejäsi - olet tullut takaisin! Tervetuloa! Iloinen tervehdys sinulle vakkarilukijaltasi :) ja mukavaa alkanutta viikonvaihdetta!

    VastaaPoista
  7. OI, ihanaa, kun saan taas lukea näitä eloisia kertomuksia! Ja hyvää vointia kaikin puolin.

    VastaaPoista