Nyt on kaneliomenia ja kotimaisia päärynöitä. Syksyn satoa. Piti ostaa kynttilöitäkin. Tuikut, muuten, pienenevät vuosi vuodelta. Enää ei ole senttimetriäkään poltettavaa. Miksi ihmeessä? Kyllä asiakas maksaisi kunnon palamisesta. Alunalkaen pieniä tuikkuja olikin kahta kokoa. Sitten hävisi se paksumpi ja ohuempi pantiin entistäkin ohuemmaksi. Kuten sanoin: ei senttiäkään.
Ensi viikolla Stadiin ja ensi viikolla enkkua. Loppuviikko luultavasti meneekin kurssin jälkeen ihmettelyksi, mitä tulikaan tehtyä. Laskukin tuli ja maksoin jo. Toivotettiin taas tervetulleeksi oppimaan. Kuinkahan monta meitä on? Naisia taatusti suurin osa. Näin on aina konserteissa ja taidenäyttelyissäkin. Nainen on opettajana myös. Ensimmäinen kerta minulle sitten kouluajan. Näille erilaisille kursseilleni on aina osunut mies. Viimeksikin englannin intensiivikurssilla kuin myös espanjaa opetellessani. Naispappeihinkin oli minulla totutteleminen. Jotenkin jumalansana kuulostaa vakuuttavammalta, kun mies sitä saarnaa.
Ensin oli olympialaiset Japanissa, sitten siellä paralympialaiset, joita myös yleisurheilun tiimoilta seurasin ja nyt Tukholmassa Ruotsi-Suomi maaottelu. Ennenmuinoin olimme monessa lajissa ylivoimaisia, mutta ajat ovat toiset. Tälläkin hetkellä ensimmäisen päivän jälkeen Ruotsi johtaa. Vielä on yksi päivä eli tämä sunnuntai petrattavana. Ja ehtoolla tähdet taas tanssivat. Kilpailua sekin. Kauan sitten työkaverinani ollut Kiti Kokkonen tanssii mukana. Jännät paikat kaikilla.
Keittiön seinällä oleva kello tikitti omiaan. Piti kiivetä vaihtamaan paristo. Kaino-tädillä oli vanha punnuskello, joka pelasi aina varmasti ja säntillisesti. Sen lyöminen tunneittain sai tädin naapurin takajaloilleen ja yhtiökokouksessa oli pohdittu, saako kello soida. Täti oli närkästynyt ja puolusti henkeen ja vereen asti kelloaan. Olihan se soinut vuosikymmenet ketään häiritsemättä ja sai soida kokouksen jälkeen vastakin. Naapurin oli tyytyminen ratkaisuun. Nykyisin kello soi jossain muualla, sillä Kaino-tätiä ei enää ole.
Järjestellessäni kirjoituspöytää löysin taas Kyproksen luostarista saamani pienen ikonijäljennöksen vahvan laminaatin sisällä. Takapuolella kyrilisin kirjaimin tekstiä, josta en ymmärrä mitään. Ainoa, jonka ymmärrän on arabialaisin numeroin kirjoitetut pari puhelinnumeroa. Kuvapuoli aivan selvä: Neitsyt Maria ja Jeesus-lapsi (aikuisen kasvot).
On aamukahvin aika. Hyvää huomenta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti