MASKIN KANSSA VAI ILMAN?

Aikooko hallitus säätää maskin käytön pakolliseksi? Mitenkäs se sopii lierihatun kanssa? Kesä saattaa mennä ihan plörinäksi.

Sain E:ltä kortin, jossa teksi "elämän tarkoitus on tylsyyden karkoitus". Soitin. Pohjois-Pohjanmaalla ei vielä niin kesäistä kuin Uudellamaalla. Muistuupa mieleen se kesä, kun puoliso ja minä lähdimme Norjaan kesäkuussa ja Kilpisjärvi jäässä, maassa lunta siellä ja täällä. Mutta kun pääsimme jonkun matkaa Norjan puolelle, sielläpä oli jo kesäistä. Kukat kukkivat, puut lehdessä ja ihmiset ahersivat puutarhoissaan. Golfvirta! Hämmästyttävää.

Luen edelleen Camilla Läckbergin kirjaa Kultahäkki ja nyt siinä on alkanut tapahtua. Revenge! Loppujen lopuksi ei hullumpi viihdekirja. Nostattaa feministisiä tunteita. Moni naislukija samastuu kirjan sankarittareen.

Tänään on aikomus lähteä oikein ulos. Pitemmälle kuin partsille. Eikä, yllätys, yllätys,  kauppaan. Ihan vain ulos. Kunhan tästä tokenen ja saan latteni juotua. Olen hiukan myöhässä aamupuuhissani. Yö kun taas meni pelkäksi ihmettelyksi. Näin ikkunasta hienosti, kun pimeys teki valolle tilaa. Olisin tietysti mieluummin nukkunut. Mutta minusta tehdään yöeläjää. Siinä ihmetellessäni ajattelin paistaa tänään itselleni ahvenfileitä. Otin pakastimesta. On voita ja on sitruunaa ja on tilliä. Lisukkeeksi salaatti, johon mukaan ohuita fenkolin ja punasipulin viipaleita. Hyvän ruokahalun hankin kävelylläni.

Nyt minulle selvisi hallituksen sääntö, miten ensi viikolla avattavissa ravintoloissa istutaan. Aluksi ymmärsin, että jokaisen istuttava oman pöydän ääressä, mutta tarkennus kertoi, että jokaisella on oltava pöydän ääressä oma tuoli. No, pikkutunneilla varmaankin ennen koronaa meno oli jo hilpeää ja sama tuoli voi kannatella kahta ihmistä. Nyt ei ole pikkutunteja, kun juomien tilaaminen loppuu kello 22 ja koko pulju sulkeutuu tuntia myöhemmin.

Tästä on alettava nyt töihin. Vuode päiväkuntoon. Pyykit pois kuivaustelineestä. Sitten suihkuun ja ankaraa miettimistä, mikä kesämekko päälle. Ja ei kuin menoksi.

REVENGE

Hei taas ja uusi päivä, viikosta torstai toivoineen. Eilinen meni puhelimessa rupatellen ja sähköpostien vastaan ottamiseen. Myöhään illalla odottelin Floridasta kuvaa, kun lähdetään taas taivaalle. Ei lähdetty. Sää ei tähän seikkailuun antanut mahdollisuutta. Olivatko astronautit pettyneitä? Suljin läppärin ja menin nukkumaan.

Kävin kirjakaupassa. Saalis: Camilla Läckbergin Kultahäkki. Siinä on takakannen mukaan naisen kostoa ja se kosto on kaunis ja karmea. Kirja alkaa seksillä. Aikaisemmat lukemani dekkarit ovat alkaneet eri lailla. Läckberg on kuulemma Ruotsin myydyin rikoskirjailija. Olen sivulla 116 ja yksi murha tapahtunut. Faye poltti miesystävänsä. Vielä ei ole jäänyt kiinni. Seksiä on ollut alun jälkeenkin ja hyvin tarkoin kuvattuna. Ehkä siinä ohessa ehditään murhata lisää. Sitten janotaan kostoa. Oikeastaan ostin kirjan kannen kuvan takia. Revenge-parfyymipullo.

Mihinkään ei ole minulla asiaa. En siis lähde kotoa. Ei tuhlaannu rahaa. Istuksin partsilla nauttimassa koivuista ja muusta vehreydestä. On se nyt niin somaa että. Kesämekossa jo liikun, mutta lierihattua en vielä käytä. Odottavat ottajaansa. Olin muuten pankkijonossa. Ja kyllä se kesti. Joku meinasi etuilla, mutta jono pani kampoihin. Olin joka tapauksessa kyllästynyt jonottamiseen ja sitä myöten orastavalla pahalla tuulella, joka kulminoitui pankin ovella: "Onko pankkiasiaa?", kysyi sisäänpäästäjä. Pankkiasiaa on, kun pankkiin ollaan menossa.

En vieläkään ole ostanut partsille purkkikukkia.

YÖTEKSTIÄ

Kello on yli kolme aamuyöllä ja minä hereillä siitäkin huolimatta, että olen nakannut maaruuni lääkäriä uhmaten kaksi unipilleria. Alkaa taas harmittaa nämä ikuiset valvomiset. Luen öisin, katselen tv:tä ja tuijotan pimeyttä ikkunoista. Partsilla ei tarkene istua. Hallaa, sanovat.

Löysin hyllystä taas lukemattoman kirjan. Suomenruotsalaisen Merete Mazzarellan kirjan Silloin en koskaan ole yksin, lukemisen taidosta. Ilmestynyt jo vuonna 1999. Takakannen mukaan kirjailija seurustelee toisten kirjailijoiden kanssa muun muassa Thomas Mannin, Bo Carpelanin, Jean-Paul sartren, Claes Anderssonin, Hemingwayn, Proustin, Camusin jne.  Olen minäkin näiltä jotain lukenut, mutta en pysty läheskään niitä analysoimaan kuten Meret Mazzarella. Sama asia kohdallani taideteosten kanssa. Ollapa etevämpi näissäkin!

Tänään hammaslääkäriin, mutta vasta illalla. Sitä ennen, kun kerran laittaudun ihmisten ilmoille sopivaksi, voin fasadi tällättynä toimitella ennen hammaslääkäriä asioillani. Katsotaan, olisiko kanttia seistä puolentoista metrin päässä toisesta ihmisestä pankkijonossa. Pankki kahtena päivänä viikossa palvelee asiakkaita klo 10-14. Viimeksi minulta meinasi mennä hermot. Ja vielä järjestysmies hoonolla soomella yritti minua saada siirtymään parikymmentä senttiä, että turvavälin määräys täyttyy. En siirtynyt. Hän luovutti.

Olen minä jaaritellut puhelimessa ja lähettänyt sähköpostia A:lle Espanjaan. Mielestäni aika hyvän vielä. Juttelin ihmisten omista tavoista elää omaa elämäänsä eli kulkea omaa tietään. Panin Nietzschen my way- sitaatin varmemmaksi vakuudeksi. Samassa syssyssä eksyin myös my wayn mukana Frank Sinatraankin.  Niin, ja oli meilissä myös juttua Modiglianistakin, kun satuin selailemaan taidekirjaa hänestä ja muistin Ateneumin vuonna 2016 näyttelyn. Olin saanut Modigliani-aiheisen postikortin, jossa neljä kapeakavoista ja pitkäkaulaista naista. Jääkaapin ovessa on myös Modigliania, itse taiteilijastakin. Koko iso ovi on täynnä kaikenlaisia taidemagneetteja.

Tämä oli tällainen yöpläjäys ja nyt takaisin vuoteeseen. Hyvää yötä.

KAIKENLAISTA MUISTUU MIELEEN

Helatorstai, helluntai, juhannus. Ihan melkein kesää. Aurinkoa ainakin, puiden lehdet kasvavat, linnuilla näkyviä lemmen puuhia. Sain postikortin, jossa kuvapuolella Modiglianin neljä naisen päätä pitkine kasvoineen ja kauloineen. Neljä vuotta sitten oli Ateneumissa komea Modiglianin näyttely ja tietysti kävin. Muistui taas mieleen poikien kepponen. Olivat veistelleet Modiglianin patsaita muistuttavia ja tekivät ne vanhan näköisiki. Upottivat Modiglianin syntymäkaupunki Livernon kanavaan. Löydettiinhän ne ja kaupunki ja koko taidemaailma oli onnesta sekaisin. Myös kepponen huomattiin. Pojat saivat mainetta, kunniasta ei olla varmoja.

Laadin sekä R:lle että A:lle vastauksia sähköposteihin. A:n Maggy-koira on sairastunut nivelrikkoon. Lääkäri määräsi rohtoja ja huomasi koirassa muitakin vaivoja. Toivotaan Maggyn tulevan parempaan kuntoon ja jatkavan elämää vielä kauan. Tunnen A:n huolen, koska minullakin on ollut koiria.

Kaupassa kävin. Ihmisiä entistä enemmän. Kuin ei koko koronaa olisikaan. Varsinkin ulkomaalaistaustaiset ohittivat senttien päästä. Turvavälistä ei hajuakaan. Oli jo yleensäkin vaikeaa pitää välimatkaa ihmispaljouden vuoksi.En kovin kauaa jaksanut minäkään kieppuilla siksakkia, joten kuljin miten kuljin. Steppailin Herkkuun asti ja ostin pakastimeen ahvenen ja kampelan fileitä. Kuningaskampela oli kampela. Kysyin kalakauppiaalta, mistä nimi. Ei tiennyt. Itsekseni arvuuttelin, jos siitä kun Hollanti on kuningaskunta ja kampelat Alankomaiden meriltä? Joku nimi pitää kalalle antaa. Pelkkä kampela ei riitä, kun niitäkin useaa lajia aina ruijanpallaksesta alkaen. Olen aina kampeloiden mausta pitänyt. Suomalaiset kalastajat kuulemma pitävät sitä roskakalana.

Italiasta tuli pitkä kirje. Matkaa teki toista kuukautta. Siellä ollut alusta lähtien tiukemmat karanteenisäännöt kuin Suomessa. Ystäväni S-L ollut jo puolisonsa kanssa pari kuukautta neljän seinän sisällä. Pieni ulkoilu tapahtuu kuitenkin omalla terassilla. Aikuinen poika asuu kotona ja toimittaa kaikki asiat. S-L kuulemma suosituksen mukaan pitää kotinsa puhtaana. Tunnen hänet ja tiedän, että se ei ole pelkkää sanomista, vaan moppi heiluu päivittäin. Tästä tulikin mieleen, että pitää varata aika hammaslääkäriltä ja imuroida täälläkin jonain päivänä.

KESÄN KORVALLA

Ulkona kivasti plusasteita ja minä viihdyn tänäänkin kotona. Vaihdoin lakanat ja koneen panen kohta työhön. Pesen hiuksetkin. Ne täytyy olla aina kondiksessa, koska baskeriaika on jo ohi ja lierihattuaika ei vielä tullut. Pitää ne silloinkin olla kondiksessa. Koivujen lehdet kasvaneet, voikukat sinnittelevät sekä pihalla että asfaltin raoissa. Parvekkeelle en vielä hanki purkkikukkia. Öittenkin pitää olla lämpimiä ensin. Huomasin äsken, että helatorstai on tällä viikolla. Helluntaitakin pukkaa ensi viikon sunnuntaina. Toukokuu päättyy. Kesä työntyy virallisesti  helluntain jälkeen.

Sähköpostia panin menemään sekä R:lle että A:lle. Kuin myös talon huoltoon kysyäkseni, kuuluuko kylpyhuoneen allaskaapin kostuminen suihkussa olon aikana takuukorjaukseen, josta oli taannoin kysely, johon olin vastannut. Siitäkin jo pitkälti toista kuukautta. Lupasivat palata asiaan. Partsille panin jo tuoleihin pehmusteet. Imurointi saa odottaa inspiraatiota.  Lotto antoi kaksi euroa. Tein uuden kupongin uusin numeroin. Ja taas olen optimistinen.

Teemalta katselin dokumentin arkkitehti Eero Saarisesta. Purnasin joku aika takaperin, kun Michael Portillon matkaohjelmassa ei kerrottu St-Louisin Gateway Archin arkkitehtiä, vaikka kaaresta puhuttiin ja kovasti näytettiin. Arkkitehti oli samainen Aarne Saarinen, Eliel Saarisen poika. Tässä ohjelmassa ei voitu olla kertomatta, koska koko juttu oli Aarne Saarisesta. Aarne vaikutti enemmän USAssa. Mutta meidän poikia hän oli!

Huomenna menen ostamaan porkkanoita ja hedelmiä. Ehkä tallustelen siihen kauppaan, joka on Eastonin puolella. Jos suutari on auki, pyydän häntä tekemään kaksi reikää käsilaukun remmiin. Odotan laukunkin takia kiihkeästi kesää, että pääsen sitä käyttämään. Se vaatii hatun.

Oi toukokuu, oi toivon kuu,
te päivät kesän koissa,
kun kaikki suveen valmistuu,
mut suvi viel´ on poissa,
kun päättyy talven pitkä yö,
ja välkkyy valon taika,
kun kitaraansa kiuru lyö,
mut viel´ ei pääskyn aika.

(V.A.Koskenniemi runosta Toukokuun laulu ens. säkeistö)

KUKA ON HAURAS VANHUS

Olen ollut ostoksilla. Ostin jäätelöä. Sen jälkeen söin jäätelöä. Tuli paha omatunto, siksi jätin osan syömättä. Olen myös puhunut puhelimessa L:n, K:n ja E:n kanssa. Eri päivinä. Alkaa maistua jo puulle korona-aresti. Miten sitten kesäkuun alussa tungeksitaankaan, kun menopaikat aukeavat. Hallitusti, kuten pääministeri sanoo. Se on kai sama kuin rajoitetusti.

Suomen Kuvalehden kolumnisti Jukka Ukkola kirjoittaa ilmaisusta "hauras vanhus", jota yleisesti nykyisin käytetään. Minä olen harvoin tavannut hauraan vanhuksen ja hän on silloin ollut jo sairaalan vuoteessa. Vanhemmistani ei kumpikaan ollut hauras. Ukkola luettelee synonyymejä vanhus-sanalle. Niitä on paljon. "Horisko" on minulle aivan tuntematon. Googlasin. Se tarkoittaa seniiliä ja huonomuistista. Ukkola kysäisee myös, tarkoittaako "hauras" esimerkiksi osteoporoosia potevaa?  No, missään tapauksessa kaikki entiset nuoret eivät ole vanhuksia eivätkä hauraita. Nyt hallitus on päättänyt jo epidemian alkuaikoina, että 70+ ihmiset ovat vanhuksia. Sanooko kukaan Aira Samulinia vanhukseksi? Tai Pirkko Mannolaa? Tasavallan presidenttikin taitaa kuulua tähän kategoriaan. Lenita Airisto myös. Kirsti Paakkanen.Vanhuksia kaikki tyyni. Tuskin hauraita.

Täällä sitä vain kökötetään ja muistellaan vapautta ennen koronaa. Hallitus miettii, tuleeko kasvosuojainpakko ja minkälainen suojain. H meni jo ostamaan monta kymmentä, kun epäili, ettei niitä myöhemmin saa. Jos suojaimen käyttö on pakollista, niitä on myytävänä silloin jokaisen kasvoille. Minä en osta etukäteen yhtään mitään. En ostanut edes vessapaperia, vaikka kaikki muut ostivat kuultuaan koronasta. En myöskään makaroonia ja maitopulveria hankkinut varoiksi. Luotan siihen, että saamme kaupasta tarvittavat ruoka-aineet jatkossakin. Tosin en makaroonia ja maitopulveria edes käytä. Nyt olen ostanut rusinoita, mutta se ei johtunut koronasta. Aion laittaa marokkolaista porkkana-appelsiinisalaattia ja siihen tarvitaan rusinoita. Ohje Kiinassa painetusta englannista suomennetusta kirjasta. Ihania reseptejä.

Tänään siis tietysti taas kotona. Kyllä tämä tästä urkenee parempaan suuntaan. Odotamme kärsivällisesti. ja katsomme aikanaan, miltä maailma nyt näyttää. Erilaiselta.

FLOORAN PÄIVÄNÄ OLKIHATTU

Aika kalsaa kun olin eilen ulkona. Piti mennä kauppaan. Tarvitsin yhtä ja toista erilaisiin salaattiruokiin. Tänään "punavihreää salaattia" oikein salaattikirjasta ohje. Punajuuria, pinaattia, fenkolinsiemeniä...  Oli muuten entistä enemmän kansaa liikkeellä, eikä turvavälistä niin väliä. Säännöt ja määräykset väsyttävät jo.

Ystäväni H soitti ja juttelimme pitkästi. Lähteekö syksymmällä taas Turkkiin? Ei tiennyt itsekään. Koronakin lähtemisen määrää. Meillä kaikilla jää sitä ja tätä viruksen takia nähtäväksi tuonnempana.

Hyppelen iloisesti kirjasta toiseen. Nyt menossa Voltairea. En koskaan päässyt Seitsemän filosofista tarinaa aikaisemmin loppuun. Nyt uudella tarmolla ja ymmärryksellä. Yli kolme sataa vuotta sitten syntynyt filosofi saanut ainakin yhteen kirjan juttuun inspiraation Tuhannen ja yhden yön tarinoista. Voltaire pohtii muun muassa onnellisuutta ja nauraa suvaitsemattomuudelle ja ennen kaikkea turhamaisuudelle. Nämä tarinat ovat ikäkaudelta 21-75. Voltaire kuoli 84-vuotiaana. Kävelin eilen Suomalaisen Kirjakaupan ohi, mutta halustani huolimatta en sisälle poikennut. Päätin kaivella hyllystäni näitä kesken jääneitä. Eikä kertaus muutenkaan ole pahitteeksi.

Tipautin postilaatikkoon Italian kirjeen ja samalla meni pikkuserkulleni onnittelukortti. Toivottavasti Italiaan menevä pääsee perille. Yksi jo tänä vuonna jäänyt sille tielleen, joka minua harmittaa. Mukana oli materiaalia, jota ei voi korvata. No, maahan kaatunutta maitoa on turhaa surra.

Tänään on  Flooran päivä. Se oli sellainen päivä, jolloin puoliso pani päähänsä olkihatun, Maurice Chevalier-tyyppisen. Hän käytti sitä vain kerran vuodessa ja aina 13.5. Vielä silloinkin, kun istui pyörätuolissa. Hattu on minulla tallella, jaloillaan seisovan ison peilin kulmassa. Hattu oli aina varma kevään merkki ja on sitä yhä, vaikka taas tänäänkin paleltaa.

Valvoskelin yöllä ja nukuin nyt aamulla pitkään. Onneksi ei ole mihinkään menoa. Loppuviikolla on. Kesäkuussa on toivoa päästä kiinni aktiivisempaan elämään. Monet menopaikat avautuvat, mutta rajoituksia on edelleen. Hyvä edes niin. A kertoi Espanjan oloista. Ravintoloiden terassit auki ja meren rannalla sallitaan kävely, jos asuu siitä yhden kilometrin päässä, autoissa saa yhden sijasta olla jo kaksi ihmistä. A oli heti menossa ystävineen lounaalle ja nautti vapaudesta etukäteen.

Hyvää Flooran päivää meille kaikille.

HAUKI ON KALA, HAUKI ON KALA

Äitienpäivä ja Suomen liput liehuvat. Moni äiti ei koronaviruksen takia voi fyysisesti tavata lapsia ja lapsenlapsia. Että semmoinen äitienpäivä. Aurinko paistaa kuitenkin kaikille äideille.

Luen edelleen kirjaa Naisten Helsinki. Välillä siirryn  aivan toiseen aiheeseen eli Unto Kupiaisen kirjaan Suomalainen lyriikka. Pitäisi mennä kirjakaupasta ostamaan joku uudempi kirja. Kun en lukemattakaan voi olla. Se oli joku oravakirja, josta ykskaks huomasin osaavani lukea joskus kauan sitten. Muistan istuneeni nojatuolissa ja jalkalampussa oli valo. Oravalla tuuhea häntä ja se asui perheensä kanssa Kurrelassa. Lukemisen oppiminen oli huikea kokemus. Tunsin olevani melkein aikuinen ja valmis maailmaan, vaikka en sitä silloin ajatellut. Ilahtuneena katselin seiniä, jotka olivat täynnä kirjoja: tässä menee aikaa.

Juttelin taannoin K:n kanssa puhelimessa. Onneksi puhuimme muustakin kuin koronasta. Olen siihen jo aivan tyystin kyllästynyt. Niin on moni muukin ystävistäni. Aihe on jo kaluttu. Sitä paitsi en tiedä, pitääkö turvaväli olla metrin vai kaksi. Ohjeet vaihtelevat. Mistä sen nyt sitten tietää? Jos pantaisiin kolme varmuuden vuoksi? Joku aina lipsuu ostoskeskuksen käytävillä ja hipaisee itsensä ohi kielletyn matkan päästä. Mitä jos aivastaisi?  Ennen sanottiin silloin "terveydeksi". Enää se ei sovi ollenkaan. Olisi suorastaan pilkkaa. Kuvissa on näytetty pisaroiden hurja leviäminen. Hajaantuvat ympäriinsä pysyen kauan paikoillaan. Sitä varten vältän entistä enemmän hissejä, kun en tiedä, jos joku on juuri jättänyt vaarallisen pisarapilven jälkeensä.

Olen vielä yöpaidassa. En vietä äitienpäivää. Eikä se johdu koronasta. Eilenkin maleksin yöpukeissa pitkään, mutta sitten kuitenkin reipastuin ja menin suihkuun. Samoin tänään, kunhan lakkaan naputtelemasta. Kirjoitin kirjeenkin Italiaan. Ihan vain puhuakseni ja sanoin, ettei kirjeellä ole mitään vastaamisvaatimuksia. Ei ollut edes minun vuoroni kirjoittaa. Kirjeen aihe oli Reijo Hukkasen Laulupuut Musiikkitalon edessä. Hukkanen saanut oman inspiraationsa Aaro Hellaakosken runosta "Hauen laulu", jonka myös panin kirjeeseen. Olen kovasti "Laulupuihin" tykästynyt. Onhan siinä komeita puupinojakin haukikalan lisäksi, joka Hellaakoskella "nous puuhun laulamaan". Puupinoista olen aina tykännyt. Klapit ovat tuoksuneet hyvälle ja rakastin mökillä tulisijojen sytyttämistä. Rätisi mukavasti. Lämmitti. Teki kaiken kodikkaaksi. Haukiakin saatiin järvestä.  Paljon pienempiä kuin Hukkasen hauki. Onneksi. Hukkasen kala on 13-metrinen. Eikä Hellaakoskella niin suuri noussut kuuseen. Kuusi se oli ja siinä oli käpy.

Nyt minä menen suihkuun. Hyvää äitienpäivää.

TOUKOKUUN KAHDEKSAS

Taas mennään perjantaita ja jälleen paistaa aurinko. Puut jo niin vihreinä, että vastapäiset talot alkavat kadota niiden taakse. Saunavihtaa ei toki vielä koivuista saa. En muuten ole ikinä oikein, vaikka suomalainen olenkin, vihtomisen nautintoa saunassa käsittänyt. Ymmärrän hyvin ulkomaalaisen hämmästyksen hänen katsoessaan jonkun harrastavan tätä masokismia. Koko saunahomma on minulle vierasta. No, mökkiaikana joskus kävin saunassa ja mielelläni panin sen palamaan. Kaupunkiasuntojen saunat ovat jääneet yleensä muuhun tarkoitukseen. Joku kuitenkin jo kiihkeästi odottaa koivujen lehtien kasvamista ja sitten ei kuin vastan tekoon. Sen kun.

On jo kai päätöstä vaille Lapinlahden sairaalarakennuksen tulevaisuus. Siitä on keskusteltu, kinasteltu, kauhisteltu ja yritetty suojella vuosikaudet. Nyt luxemburgilainen kiinteistörahasto on kiinnostunut rakentamaan paikalle hotellin ja kerrostaloja. Taas kappale Helsingin historiaa heitetään menemään. No, mikä minä olen arvostelemaan!

Äitienpäivä aivan tuossa tuokiossa. Mitenkäs vietetään, kun on turvaraja?  Ei haleja, ei suukkoja. Samassa taloudessa asuvat saavat onnitella lähemmin. Minulla ei enää äitiä ole. Puolison äiti yritti eläessään ottaa sen paikan, mutta panin kampohin. En koskaan kutsunut häntä "äidiksi", vaikka itse itseään niin tituleerasi. Enkä siitä tittelistä pitänyt hänellä. Nyt hänkin on poissa ja levätköön rauhassa.  Äitienpäivänä kuitenkin liput liehuvat niillekin äideille, joita ei enää ole.

Kaivoin taas hyllystä kirjan. Unto Kupiaisen Suomalainen lyriikka (WSOY  1948). Käsittelee nimensä mukaisesti suomalaisia runoilijoita "Juhani Siljosta Kaarlo Sarkiaan". P. Mustapää, Katri Vala, Yrjo Jylhä, Uuno Kailas jne. Olen kirjan joskus lukenut, kertaus ei ole pahitteeksi. Manalle jo menneitä runoilijoita. P. Mustapään sanoin:

"Kuin kurjet kiitävät,
pois kiidät maasta tästä,
kuin lehdet liitävät,
pois liidät tuulen myötä
päin kuolon yötä."

STOCKAN PÄÄOVI VAIN NAISILLE

Luen hyllystä ottamaani kirjaa Naisten Helsinki (Schildts 2011), toimittajat Anna Biström, Rita Paqvalén ja Hedvig Rask. En ole sitä tulleeksi koskaan kokonaan lukeneeksi ja sitä voikin lukea luku/kirjoitus kerrallaan, koska jokainen niistä on erillinen kertomus.

Nyt kun tavaratalo Stockmannin olemassaolo on jälleen kerran tapetilla ja eritoten vaakalaudalla, luin kirjasta Anna Kortelaisen jutun Stockmannista. En ollut muistanutkaan, että tavaratalon valmistuttua Aleksin ja Manskun kulmaan vuonna 1930, suunnitteli arkkitehti Sigurd Frosterus Aleksin pääoven vain naisia varten. Miesten olisi kuljettava sivuovista. No, tästä ei tullut mitään, mutta miesparat saivat "miesparkin" tupakoimista varten lohdutuksekseen. Tämäkin idea on jo historiaa. Samoin kuin Stockmannin  soodalähde, joka oli kolmannessa kerroksessa. Kieltolain aikana ei tietystikään ollut alkoholia, mutta sen päätyttyä sitä sai soodalähteestäkin. Lähteen putkista putkahteli pirskahtavan virkistäviä juomia. Ei pöytiin tarjoilua, vaan baarista itse haettiin muun muassa teetä, leivonnaisia ja jäätelöä. Helsinkiläiset piipahtelivat kaivolla ja lähteellä ahkerasti. Nykyisin janoa tyydyttävät tavaratalossa monet ravintolat ja kahvilat.

Useat tytöt haaveilivat pääsevänsä Stockmannille myyjättäriksi. Olihan tuo ammattikunta aina tyylikkäissä uniformuissa ja tuoksuivat hyvälle.Tavaratalo oli hyvin "kaupunkimaista" ja antoi hienon  sekä ylellisen statuksen vaikutelman. Naiseus ja naisellisuus oli valttia. Miesmyyjät tulivat paljon myöhemmin.

Stockmannin johto hamusi lisää asiakkaita. Kaupunki oli tuolloin pitkälti ruotsinkielinen ja tavaratalon  henkilökuntaa opastettiin kohtelemaan hienotunteisesti myös suomenkielisiä. Elanto teki paljon työtä saadakseen työväen luokan naisia omaan tavarataloonsa Hakaniemessä 1910-luvusta lähtien. Otettiin ruokakaupan lisäksi mukaan vaate- ja kenkäosastoja sekä kahviloita. Elantoa ei enää Hakaniemessä ole. Minun lapsuudessani ei Hakaniemessä edes kuulunut käydä. Olihan se Pitkänsillan "toisella puolella", jonne hyvin harvoin Töölöstä lähdettiin.

Kirjan Naisten Helsinki loppupuolella olemme jo nykyajassa ja Michail Galanakis paneutuu tämän päivän Helsinkiin ja hijabinkin käyttöön, jonka käytöstä olemme julkisilla paikoilla montaa mieltä. Tähän aikaan sitten Stockmannin hissitytöistä on kulunut monta vuosikymmentä, eikä kukaan silloin edes ajatellut kaupungin katukuvan muuttuvan noin radikaalisti. Kun isoäitini lähti raitiovaunulla Töölöstä Stockmannille ja aluksi sille Stockmannille, joka oli Senaatintorin laidassa Kiseleffin talossa, ei hänkään aavistanut Helsingin kehittyvän jo yli 650 000 asukkaan kaupungiksi, jossa puhutaan montaa kieltä monesta kulttuurista. Taitaisi muori nyt hämmästyä kiivetessään ratikkaan, joka ei liioin näytä samalta kuin ennen.

HS kertoo koulukaverini Yrjö Larmolan hämmästyksestä, kun hänelle oli ihmetelty, oliko Helsinki ja Suomi jo olemassa 1700-luvulla ja suomen kieli käytössä. Larmola tuntee suurta myötähäpeää tällaista tietämättömyyttä kohtaan. Kyllä me olimme olemassa ja hyvää vauhtia tulossa kohti kaukana häämöttävää 2000-lukua.


.

PUUHASTELUA KIRJAHYLLYSSÄ

Olen järjstellyt kirjahyllyä, johon vuosien mittaan kertynyt aivan asiatontakin. Muun muassa iso laatikko, jonka kyljessä lukee "ompelutarvikkeita". Enhän edes ompele ja koneenkin olen antanut pois viimeisimmän muuton yhteydessä. Lonkka jostain ihmeellisestä syystä suosiollisella tuulella, niin pystyin kiipeilemään tikkailla irvistelemättä. Nostin ompelutarvikelaatikon hyvin ylös eteisen hyllylle. Mietin hetken, jos nyt putoan, niin taatusti käy hullusti. En pudonnut. Olin vakaa ja vahva. Kirjahyllyyn sain tilaa. Voi taas ostaa kirjoja. Tosin pokkareita, joita mahtuu enemmän. Kaiken tämän rehkimisen jälkeen olin hyvin ylpeä itsestäni ja menin suihkuun. Olin hääräillyt yöpaidassa. Pilvisyys oli vaihtunut mahtavaan auringon paisteeseen ja minulle tuli rinta rottingille pelkästä toukokuun tunnelmasta.

"On kevät,aamuvarhainen.
Talojen ympärillä
koivut ujoja vaatteissaan".
(Risto Rasa)


Olen taas lähdössä asioille. Yhtäkään hedelmää ei enää ole ja näkkileipäkin loppunut. Hallitus on sanonut sanansa ja joitakin koronavirukseen liittyviä rajoituksia tullaan höllentämään. Kun näitä kaikenlaisia keskusteluja tv:ssä kuuntelee, niin nyt pyydetään haastateltavaa "avaamaan" jokin asia. Mistä tämä sana on tullut? Mitä vikaa on vanhassa kunnon selittää-sanassa?  "Tarkentaa" olisi myös aivan käypä. Mutta nyt avataan kaikkea. Minusta ovi avataan, kirja avatataan, että sitä voi alkaa lukea. Läppärin kansi avataan.  Nuori ja raikas pääministerimme avaa asioita. Siihen päästäkseen, hänen on avattava suu.

Otin kesähatut esille talvikätköstä. Kaikissa on lierit. Vielä ei niiden aika aivan ole, mutta pian. Hatut ovat kuulemma taas muotia. Minä olen aina hatuista pitänyt. Ovat usein pukeutumisessa piste iin päällä. Antaa huolitellun vaikutelman, on naisellinen. Eikä niitä ole koskaan liikaa.

STADIN SLANGI PERUI ESPAN HELSINKI-PÄIVÄN

Jo kolmas toukokuuta. Kyllä aika kulkee nopeaan. Vasta oli huhtikuu. Toukokuu on vuoden parasta aikaa ja hyvänä kakkosena tulee kesäkuu. Oikeastaan kaikki kesäkuukaudet ovat mieleeni. Syyskuu on jo keljumpi ja siitä eteenpäin aivan mahdottoman ikäviä.

Olen koettanut selvittää A:lle Espanjaan suomen ,kielen outouksia. Sijamuotojen määristä, pakkoruotsista, virallisesta kaksikielisyydestä ja mihin kieliryhmään kuulumme. Kaikenlaista huhua on liikkeellä, joista A ollut tietoinen. Semmoisestakin, että turkin kieli saanut suomesta alkunsa. No, onhan heillä  ö-kirjain. Kehuskelin silläkin, että koska olen kiinnostunut nykysuomen etymologiasta, on hyllyssäni Kaisa Häkkisen kunnioitusta herättävä 1633-sivuinen opus. On myös samaa aihetta käsittelevä Veijo Meren Sanojen synty, mutta siinä vain 457 sivua.

Kaisa Häkkinen kertoo karanteeni-sanasta seuraavaa: "Tarkoittaa eristyspaikkaa tai eristämistä merkitsevä karanteeni on lainattu suomen ruotsin sanasta karantän, mutta alkuaan sana juontuu ranskasta, jossa quarantaine tarkoittaa sananmukaisesti 40 päivän mittaista jaksoa. Lukusana quarante merkitsee "40" ja viittaa tässä yhteydessä päivien lukumäärään, jonka verran ruttotartunnasta epäiltyjä laivoja pidettiin keskiajalla eristyksissä, ennen kuin ne päästettiin satamaan purkamaan ja lastaamaan. Suomen kirjakielessä karanteeni on ensi kertaa mainittu Daniel Europaeuksen sanakirjassa vuonna 1853."

Tänään syön pääsiäistä muistellen karitsan potkan punaviinikastikkeessa. Ostin kerran valmiina ja pakastin. Keitän parsaa lisukkeeksi ja laitan herkullisen salaatin. Nimenomaan vihreää parsaa. Pidän siitä valkoista enemmän, eikä sitä tarvitse kuoria. Tänään otan esille kesähatut. Voi pojat, lierihatut!!! Kunhan päästään ajassa eteenpäin, niin aivan kesäisiin mekkoihin, korkeakorkoisiin kenkiin pukeudutaaan. Ja sitten pasteerailemaan, on koronaa tai ei. Heelsinki-päivää ei vietetä. Stadin Slangi peruutti. Mutta Stadin friidu ja Stadin kundi  kuitenkin julkistetaan. Ei vaan Espan puistossa. Olen monena vuonna ollut. Jo puolisonkin aikana, kun sairautensa alussa jaksoi pyörätuolissa istua. Asuimme Katajanokalla, josta lyhyt matka Helsingin syntymäpäivää juhlimaan. Viime vuonna Espan jälkeen menin K:n kanssa Kämpin ravintolaan lounaalle ja sen jälkeen Ekbergille ja vaikka mihin. Lopulta löysimme itsemme Indigosta Bulevardilla. Tarjosivat tapaksia ja pienen juoman, eikä maksanut mitään. Sisäänheittäjä kävi kimppuumme Indigon edessä ja sai ympäripuhuttua.

KAKSI MUNKKIA

Illalla vapun aattona soi puhelin. Ystäväni kondiittorimestari soitti. Oli tuomassa munkkeja ja simaa. Oli vienyt äidilleenkin. No, otin herkut vastaan. Piti mennä alas yövaatteissa, kun ovikoodi ei enää toiminut. Söin heti munkit. Luulen, ei uskon, etten koskaan ole niin hyviä munkkeja syönyt. Niissä maistui taitavuus ja rakkaus leipomiseen. Söin ensin yhden ja sitten toisen. Siman jätin tuonnemmaksi eli täksi päiväksi. Konddiittorimestari ei ole kokopäiväisesti kondiittorimestari, vaan ansaitsee leipänsä helsinkiläisessä korkeakoulussa. Mutta valmistui aikoinaan kondiittorimestariksi. Jos maailmassa olisi enemmän näitä hänen munkkejaan, kaikki olisi paremmin. Join palan painikkeeksi lasillisen rosèta ja himoitsin sitä simaa.

Vappuaatto meni hissunkissun. Tv, netti ja kirja seurana. Aatot ovat näin menneetkin jo vuosien ajan. Puolison ollessa terve vappupäivänä oli lounas jossain ystävien kanssa, kunhan olimme selvinneet Ullanlinnan mäeltä. Tuli ikävä niitä vappuja. Nyttemmin ovat vaput olleet kotihiljaisia. Mutta ei valittamista. Aika aikaa aina kutakin. Se on elämää.

P-D soitti, mutta en kuullut. Soitin takaisin. Palaamme asioihin myöhemmin. K soitti. Hän oli sitä mieltä, että nykyisin rakennetaan yli nelikerroksisia taloja, joihin ei tule hissiä. En uskonut. Muusta jutustelusta olimmekin melkein samaa mieltä. Paitsi siitä, satoiko toissapäivänä rakeita.

Netissä näytettiin Mantan lakitus virtuaalisesti. En päässyt asian ytimeen. Manta oli väärässä paikassa Senaatintorilla, jossa se ei ole oikeasti. Ilmalaivat keikkuivat torin yllä ja koko touhu oli tylsää. Itse Manta seisoi aidan sisällä poliisien vartioimana Kauppatorilla.

Tv:stä ei tullut minua kiinnostavaa. Elokuva Tanssii susien kanssa nähty niin moneen kertaan, etten edes yrittänyt. Menin nukkumaan. Otin melatoniinia, joka ei vaikuttanut mitään. Uni tuli sitten, kun oli pakko tulla.

HYVÄÄ VAPPUA!