11. helmikuuta 2020

HEIDI MÄKISEN AURI, noin 80 V

Nyt minulla on Heidi Mäkisen riemastuttavan luettava uusi kirja Ei saa elvyttää. Olin malttamaton ja  menin heti Suomalaisen Krjakaupan lähellä olevaan kahvilaan. Tilasin cappuccinon ja aloin lukea. Jo pari ensimmäistä lukua kieli, että on hyvä kirja kädessäni ja kirja, jota lukiessa tulee hymy huulille. Olen vasta alussa, mutta uskon nauttivani loppuun asti. Olin iki-ihastunut, kun kirjan Auri-niminen rouva rakastaa Stockmannia ja lakkaa kyntensä punaisiksi. Auri, 80v, käyttää rollaattoria ja hänelle puhutaan aina kovalla äänellä sekä kuin lapselle jollain lailla selkokielellä. Muiden ihmisten suhtautuminen muuttuu oudoksi, kun apuvälineenä on rollaattori. Jos vikaa on alapäässä, se ei tarkoita, että olisi myös yläpäässä. Eikä Aurilla ole. Hän on hammaslääketieteen professori emerita.

Kirjan takakansi: "Heidi Mäkisen uudessa romaanissa kirjailijan persoonallinen, hivenen sarkastinen ääni saa uusia sävyjä hänen tarkastellessaan vanhuskysymystä hiukan vinosta näkökulmasta."

Talon hissiä maalattiin tänään. Piti kävellä viidennestä. Kirosin, sillä olinhan soittanut työnjohtajalle ja kysynyt, koska maalataan ja koska taas voi ajella. Sain väärää tietoa. En olisi mihinkään lähtenyt, jos olisin älynnyt tarkistaa hissin kulun ennen kuin aloin tälläytyä ulkomaailmaa varten. Jatkuvasti uskon naiivisti siihen, mitä sanotaan. Kamppailin roskapussien ja muun kantamuksen kanssa alas ja yritin olla maalareille näyttämättä kiukkuani. Eihän väärä informaatio heidän vikansa ollut. Kulutin ostoskeskuksessa aikaani lukemalla Mäkisen kirjaa ja odotin, jospa pääsisin kotiin jo hissillä. Pääsin! Huomenna lähdettävä jälleen, koska en voinut ostaa mitään kovin raskasta.

Ostin (eli sain) toisenkin kirjan Suomalaisesta, koska korttini oli täynnä ja voin valita uuden pokkarin. Minna Rytisalo Rouva C. Takakansi tiesi kertoa kirjan olevan Minna Canthista. Turun Sanomat: "Rytisalo on onnistunut tekemään Canthista elävän ja tuntevan romaanihenkilön, jonka arki ja kasvu suurperheen pääksi kerrotaan koskettavasti ja kohdetta kunnioittaen." Odotan kiihkeästi tämänkin kirjan lukemista.

2 kommenttia:

  1. Laitanpa tuon Heidi Mäkisen kirjan listalle! Varmaankin on kiva luettava.
    Työnjohtajan tosiaankin luulisi tietävän johtamiensa töitten aikatauluista. Minä saattaisin soittaa hänelle uudestaan ja kertoa oikeat ajankohdat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Laita listalle, Marjatta. Kirja on helppo ja mukava luettava. Suosittelen. Mäkisellä on blogi, senhän tiedät.

      Talossa hissi kulkee taas, eikä maalikaan enää tuoksu.

      Poista