Luen yhä Minna Canth-romaania. Minna on jo naimisissa ja huomaa elämässään yhtä sun toista, joka vähän kaduttaakin. Lehtori ei viehätä yhtä paljon kuin seminaarissa. Minäkin ihmettelin pari ensimmäistä päivää naimisiin mentyäni, mitä tuli tehtyä. Kaikki oli outoa, erilaista kuin vanhempien luona kotona. Sitten tasaantui ja totuin. Sitten vuosien jälkeen oli taas aika ihmetellä tapahtunutta, kun jäin yksin. Kaikki tasaantui ja totuin.
Soitin eilen ystävälleni. Hän oli kaupan kassajonossa. Sunnuntaina! Eikö arkipäivinä pääse, vaikka takuulla on aikaa? Olisin keskustellut rautasormuksista vuodelta 1940. Tai eihän ne ole rautaa kuulemma, vaan alpakkaa eli uushopeaa. Minulle periytynyt ennen vanhempiani olevilta sen ajan ihmisiltä. Toinen kokonaan vailla merkintöjä ja toisessa ilmapuolustusvoimien hakaristi, Kiillotin ne ja alan käyttää. Sormusten yleistä historiaa en tässä kerro kuin sen, että 315 000 suomalaista vaihtoi kultasormuksensa "rautaan" 80 vuotta sitten.
Tänään olen lähdössä ulos. Rannekoru meni rikki ja pitää mennä korjauttamaan. Tästä opin, että imuroidessa ei kannata pitää käsissä koruja, ei ainakaan varaketjullisia. Oikeastaan tästä oppi senkin, että koko imuroiminen on pahasta.
Aurinko on armoton paistaessaan. Kertoo ikkunoiden olevan pesun tarpeessa. No, ehkä lakkaa paistamasta ja kaikki on taas hyvin.
Ei kuin suihkuun tästä, julkisivu kuntoon ja liikkeelle. Päivähän jo hyvin alullaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti