Jaahas, uusi aamu taas menossa. Lipittelen aamulattea odotellen päivän valkenemista. Tänään ostoksille. On se vaan kummallista, että yksineläjäkin tarvitsee yhä sun toista. Tarvitsen mustapippuria.
Kirjoitan uutta kirjettä Italiaan. Semmoista paperista etanapostissa kulkevaa. Ystäväni kertoi puhelimessa, ettei ole edellistä saanut. Makaa luultavasti Tiberin pohjassa kuten vuosia sitten eräs postisäkki, jossa sattui kirjeeni olemaan. Lähetettiin saajalle aikanaan selostuksen kera, miksi on viivästynyt. Hiukan oli kokeneen näköinen kirjekuori. Yhteen aikaan kirjeitä ja muuta tavaraa hävisi usein matkalla. Eräskin minun kirjeeni, jossa oli Paul Févalin runo Laulu päärynäpuusta. Lapsuudestani tuttu rakkausruno, jota isäni usein lausui saaden äidin itkemään. Runossa kun on murheellinen loppu. Nuoren everstin hauta on päärynäpuun alla. Kaivoin hyllystä kirjan, jossa runo on ja luin, eikä se ollut menettänyt sen enempää paatostaan kuin hohtoaankaan.
Tykkään tv-ohjelmista, joissa jäljitetään varastettua taidetta. Äskettäin katsottu oli taidehistorioitsija Andrew Graham-Dixonin toimittama kahdesta van Goghin maalauksesta, jotka vietiin suurella taidolla museosta Amsterdamissa. Monen vuoden ahkeran mutta tuloksettoman etsinnän jälkeen teokset löytyivät Italiasta keittiön valelattian alta huonosti kohdeltuina. Entisöijät saivat kuntoon ja taas ne ovat omilla paikoillaan Amsterdamissa. Olen melkein ihaillut tapaa, millä taidetta varastetaan. Vaatii älyä, onnea ja taitoa. Julkisesti ei voi myydä. Mutta kauppaa niillä tehdään pimeästi. Asiaan liittyvät ihmiset eivät taidetta tippaakaan arvosta. Nämäkin kaksi van Goghia olivat kulkeneet vuosien ajan kädestä käteen kovakouraisesti kohdeltuina. Onneksi maailmassa on taitavia restauroijia.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti